lauantai 14. syyskuuta 2013

Koiran muisti - arkipäivän havaintoja

Minun on tästä aiheesta pitänyt jo jonkin aikaa kirjoitella. Nimittäin koiran Muistista. En ollut oikeastaan asiaa kummemmin ajatellut tai etenkään tutkinut, mutta olen tullut vahingossa muutaman kerran todistaneeksi ja hämmästelleeksi seuraavaa tapahtumaketjua:

Meillä on kotona tapana kerääntyä iltaisin ns televisiohuoneeseen koko perheen voimin. Filmiä katsoessamme meidän tulee joskus vähän herkuteltua ja silloin Wiimakin voi saada makupalan kuten luun. Joskus on kuitenkin käynyt niin, ettei sille olekaan makupala sillä hetkellä maistunut niin pimatsu on käynyt piilottamassa saamansa makupalan vaikka huoneen nurkkaan ja sitten käynyt makuulle toiseen nurkkaan ja lähtenyt Höyhensaarille filmin ajaksi.
Filmin katselemisen päätteeksi alamme koko perhe vetäytyä huoneesta ja Wiima herää unenpöpperössä. Pimu ottaa muutaman askelen kohti ovea, kääntyykin sitten yhtäkkiä palatakseen nurkkaan, jonne oli makupalansa jättänyt, hakee sen ja sitten vasta poistuu huoneesta kanssamme.

Eli Wiimako siis Muisti piilottamansa makupalan? Vaikka aikaa oli välissä kulunut tunti tai joskus kaksikin...? On tietysti mahdollista, että se tunsi makupalan hajun häivähdyksen ja siten muisti noutaa sen mukaansa, enkä voi sitä mahdollisuutta poissulkea, mutta jotenkin minusta tuntuu, ettei ainakaan joka kerta ole ollut siitä kyse, piilopaikatkin ovat olleet niin toisella puolella huonetta ja milloin missäkin ja eikä aina mitään erityisen tuoksuvia herkkujakaan (kai? mulla ei kyllä ole ihan niin tarkkoja hajureseptoreita kuin Wimpulalla :)).

Että voikohan koiran muisti siis todellakin toimia noin? Että sen korvien välissä syntyisi seuraavanlainen älynväläys "ai juu, sain pari tuntia sitten sen herkkupalan, jota en juuri silloin jaksanut syödä, kipaisenpa nyt hakemaan sen itselleni sieltä piilopaikastaan" ja tämä kaikki ilman mitään hajuhäivähdyksiä muistuttamassa? Aika jännä juttu, olen jotenkin aina ajatellut, että koira eläisi ns hetkessä. Toisaalta Wiima on eka koirani, etten vain ehkä ole tiennyt?
..Niin, ja lisään vielä etten tarkoita muistilla vaistomaista toimintaa taikka opittua, koirahan on ns tapojensa orja. Myös hajut jäänevät koiran muistiin ikuisiksi ajoiksi, mutta että se muistaisi aiempia tekojaankin ilman mitään "assosiaatioapua", en ollut ajatellut, että ne siihen kykenisivät? (kun en itsekään meinaa kyetä :D)

En ole muilla keinoin tullut mitenkään testanneeksi Wiiman muistia, eikä tuokaan ole mitään testausta ollut, arkipäivän huomioita vain. Olisi kiva kuulla onko lukijoillamme samanlaisia muistiin liittyviä huomioita?

Ja pohdiskelun kuvitukseksi pari kuvaa tämän päivän lenkiltä:



 Hevosia ihmettelemässä. Typykkä katseli niitä hyvin tarkkana, mutta ääneti.




Sitten kiivettiin kalliolle maisemia ihailemaan.


Wiimasta poseerauskuva uimarannan kivellä. Hienosti pysyi pylly maassa, mutta sekunninsadasosaa pidempi katsekontakti kuvan ottamiseksi oli liikaa vaadittu, sillä vieressä on lapsilauma leikkimässä karusellilla ja ne kiinnostivat Wiimaa paljon enemmän kuin minä kameroineni =)


That's all folks! :)
ja toivottavasti muistat vastata muistikysymykseen ! :)

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Syyskuulumisia Auran rannoilta

Syksy on kai sitten jo virallisesti tullut sillä kalenterissa on saanyt kääntää syyskuun esiin.
Meilläkin on arkinen aherrus taas alkanut - eli työt ja koulut, sekä Wiiman kanssa myös harrastukset.
Täkäläisen koirakerhon arkitottis-ryhmään ilmottauduin vielä, ollaan käyty siellä nyt tarkkaan ottaen yksi vuosi, eli viime syksynä aloitettiin. Wiima tietty jo osaa suuren osan harjoitteista, mutta käyn siellä silti muutamasta syystä; Ensiksikin tietenkin osaaminen vahvistuu kun asioita 'tankataan'. Ja toinen, tärkeä syy, on ihan vaan se että paikalla on paljon koiria, joten päästään treenaamaan muiden koirien lähellä, joskus vähän omiakin juttuja, erittäin hyvä. Ja kolmas syy on että kurssin päätteeksi odottelen Kiva Koirakansalainen -testiä järjestettäväksi (piti olla jo kesällä, mutta siirtyi), ja ajattelin että siihen asti päntätään käytöstapoja säännöllisesti että oltaisiin sitten iskussa :) Ja sen jälkeenkin tietysti käytöstapoja päntätään ja kerrataan, mutta sitten jo mahdollisesti omatoimisesti - ainakin pääasiassa.

Ja rally-tokoakin harjoitellaan taas, Liedon Tuulissuolla. Laji on alkanut tuntua oikein omalta ja meille molemmille mieleiseltä, myös Wiima silminnähden viihtyy rallytokon parissa. Tällä hetkellä meillä on haasteena vähän tiivistää käännöksissä ja etusivunvaihdoissa. Wiimasta on tullut varsin pätevä likka tässä hommassa, vielä kun itsekin olisin, niin kaikki olisi oikein bueno. Pakkaan edelleen vähän laskemaan väärin niitä spiraalitötteröitä ja toisinaan unohdan radan kulun vaikka se hetki sitten tuntui niin selvältä.. Radanlukutaitoni on kuitenkin selvästi parantunut kivikkoisesta alusta (kuluvan vuoden tammikuu) huolimatta jolloin tunsin itseni norsuksi posliinikaupassa :) joten molemmat ollaan kehitytty :)

Rally-toko on siitä kiva laji että se nivoutuu arkeen aivan luonnollisesti ja siitä on ihan älyttömästi hyötyä ihmisten ilmoilla liikuttaessa. Kontakti ja yhteistyö koiran kanssa syvenee ja koiraa on käskyjen avulla helppo ohjeistaa esim tarvittaessa puolenvaihtoon (kuten usein ohituksissa) ilman että pitää remmistä kiskoa.
Olen tosi iloinen että tulin lajin aloittaneeksi, enkä siinä vaiheessa ollenkaan ymmärtänyt millainen hyöty lajista tulisi olemaan arjessa. Suosittelen lämpimästi kaikille!

***

Tänään meillä oli sellainen lauantai että isäntä oli miesporukassa purjehtimassa, teini-ikäinen juniori huini omia reissujaan ja huomasimme Wiiman kanssa olevamme kahdestaan kotona.
Olin jo jonkin aikaa miettinyt että pitäisipä taas pitkästä aikaa kiikuttaa Wiima kaupungin hulinaan, nyt kun on mökkikausi takana ja täällä pikkukaupungissakaan ei varsinaisesti 'hulinaa' ole. Ihan vaan siinä tarkoituksessa että typykän muisti virkistyisi sellaisen kaupunkihulinan ja -vilinän suhteen. Niinpä päätettiin täräyttää itsemme autolla tänään Turkuun - ja mikä hyvä päätös se olikaan! Olikin tosi kivaa pitkästä aikaa paseerata kaupungin katuja ja Auran rantoja kauniissa säässä. Moni muukin oli päättänyt samoin, olihan lauantai-iltapäivä, ja paljon ihmisiä oli liikkeellä.

Hauskinta oli huomata, että Wiiman kanssa olikin ihan helppoa liikkua ihmisvilinässä. Vaikka välillä ihmisiä parveili oikealla ja vasemmalla, edessä ja takana, niin Wiima oli silti varsin hyvin kuulolla.
Koiria oli liikkeellä muitakin aika lailla ja ehkä juuri se, kun niitä oli niin paljon, teki sen, että ohituksessakaan ei tarvinnut tehdä kevätjuhlaliikkeitä :) Wiimallahan on siis tapana tehdä pentuloikkia lähestymisvaiheessa kun tullaan vastakkain toisen koiran kanssa ja sitten ohituksen jälkeen kyttäillä turhan pitkään taakse päin - joskin nämä tavat, etenkin loikat, on kyllä vähän vähentyneet viime aikoina asiaan paneuduttuani, ja nyt niistä ei näkynyt siis merkkiäkään. Jess! Hyvä Wiima, Wiima on

Alla vielä muutama kuva syyskesäisestä Turusta. Tosiaan, vaikka elämme syyskuuta oli päivä ihan ihmeellisen kesäinen ja lämmin :)



^ Turun ihania vanhoja taloja - joita siellä maineestaan huolimatta vielä on paljon.

^ Ravintolalautta (Jakke Jokilautta) seilaa Aurajokea edestakaisin 

Aurajoen jokilaivoja, jotka pääosin ravintolakäytössä

Muitakin paatteja kuin ravintolalaivoja nähtiin,
mm. tämä söötti nimeltään "Putputti" :)

Martinsilta

Myllysilta, uusi. Aiempi notkahti (v. 2010) ja tämä silta aukesi liikenteelle 2011.



Tämä oranssinvärinen lautta on nimeltään "Föri" ja se kulkee nonstoppia "Turun ja Åbon väliä" Aurajoen ylittäen. Kyyti ei muuten maksa mitään, harvinaista :)
Tämän kyydissä mekin Wiiman kanssa matkustimme vastakkaiselle rannalle.
Oli muuten nostalgista, edellisestä kerrastani Förin kyydissä oli kulunut jo paljon aikaa, mutta pikkutyttönä matkustin sillä usein, sillä olin hoidossa tässä lähellä ja kävimme usein leikkipuistossa vastarannalla :)



Taustalla häämöttää Turun Tuomiokirkon torni

Maanalaisessa parkkihallissa kaikui ja kolisi. Wiima oli selvästi saapuessamme vähän ihmeissään, että mihin sen oikein olin tuonut, ei pelokas mutta jännittynyt. Samaten hissimatka ylös maantasalle oli vähän jännä.
Mutta palatessamme reissumme jälkeen autolle, oli typykkä kuin maailmannainen, ei hätiä mitiä enää :)