Seuraamisen työkalujamme - imutus, 1-2-3, tarjoilu, ja mitä niitä nyt on..

Tässä postauksessa käsittelen seuruu-liikkeeseen liittyviä haasteitamme ja niitä työkaluja, joita olen siihen löytänyt ja jollain tapaa toimiviksi todennut.

Tihku 10 kk on koira, joka tykkää tehdä ihmisensä kanssa yhteistyötä. Esimerkiksi rallytokokurssilla, jonka aloitimme elokuussa, Tihku työskentelee todella kivasti ja olemme edenneet liikeiden opettelussa mielestäni varsin mukavasti.
Tihku myös luopuu hienosti muista treenikentällä olevista koirista - hetkellisiä kiinnostuksen hetkiä on pitkin kurssinkulkua, mutta luopuminen on käynyt oikeastaan yllättävän helposti (päinvastoin kuin perusulkoilussa!!).

Seuruu se kuitenkin takkuaa. Vaikka kontaktiharjoitukset onnistuvat nykyisin oikeinkin hyvin, myös jopa ihan kentälle tullessa, jolloin on vielä vähän jännittävää. Kontakti pysyy liikkeiden harjoittelussa, mutta pääsääntöisesti häviää heti kun lähdemme kävelemään samaan suuntaan (seuruu) - siinä kohtaa Tihkun keskittyminen putoaa ja vaihtuu kaikkeen siihen, mitä ympärillä on, palkoistani huolimatta. 

Viimeksi treenattiin sadesäässä ja tuulikin puhalsi roimasti. 
Onneksi ollaan säänkestävää porukkaa koko poppoo.
Lokakuussa siirrymme hallitreeneihin.

LELUPALKKAUS

Lelupalkkausta en oikein osaa seuruussa käyttää. Se on kyllä vähän harmi, sillä Tihku palkkautuu leluista todella hyvin.
Olen lelupalkkaustakin hieman alkanut jalostaa seuruuseen sellaiseen tyyliin, että kätken (veto- )lelun kämmeneni sisään, ja asetan lelukäden imutustyyliin koiran kuonon korkeudelle. Tämä kyllä toimii, joskin vielä aika railakkaasti kun on lelusta kyse :D, mutta olen varma, että tällä keinolla saamme jalostettua ihan siistiä liikettä, kun Tihku oppii, että lelua ei tässä tilanteessa saa kädestä repimällä, vaan vasta kun käsi aukeaa. Tämä olisi nami-imutukselle (ks alla) rinnakkainen tapa, mutta korkeamassa vireessä.

NAMI-IMUTUS

Tätä tyyliä olen nyt pääsääntöisesti käyttänyt. Joskus sitä kuulee sanottavan, että koira ei imuttaessa opi, koska sen ajatukset ovat ulottuvilla olevassa namissa. 
Olen kuitenkin toista mieltä, sillä Wiimankin kanssa aikanaan imuttamisella aloitin, kun en muutakaan silloin osannut. Wiiman kanssa saatoin kuitenkin edetä imutuksesta käytöksen vahvistamiseen aika nopeasti, koska se oli ja on niin perso herkuille ja herkut siis kiinnostivat enemmän kuin ympäristö - näin ei välttämättä ole Tihkun kanssa.
Niin ja Wiiman seuruuseen olen todella tyytyväinen - kontakti pysyy ja seuraamispaikkakin todella hyvin (oikealle käännöksissä joudun käyttämään pientä käsiapua jätättämisen estämiseksi, muuten sujuu kokonaan ilman apuja).

👉 Imutus siis tarkoittaa sitä, että otetaan koiran mielestä herkullinen nami käteen, ja vedetään koira mukaan liikkeeseen pitämällä namikäsi kiinni, mutta koiran ulottuvlla kuonon edessä, jolloin koira liikkuu toivottuun suuntaan namia tavoitellen.  
Tämä tyyli on tietenkin vain alkuvaiheen tyyli ja namista on jossain kohtaa luovuttava, kunhan koiralle on vahvistunut käytös seurata kättä (jonka jälkeen käsikin on vielä hyvä häivyttää eli tehdä merkityksettämäksi).

Kuvakaappaus treenifilmistä.
Tässä omatoimiharjoituksissa lenkin varrella.

TARJOAMISKÄYTÖS

Seuraamista voisi myös kouluttaa tarjoamiskäytöstä hyväksi käyttäen ja naksuttelemalla - eli palkita koira aina kun se itse hakeutuu oikeaan paikkaan.

Tihku tarjoileekin käytöksiä jonkin verran luontaisesti. Tihku esimerkiksi on oivaltanut, että kiville ja kannoille kiipeämällä saa palkkaa sekä vaikkapa ritiläalustalle astumisesta. Tässä alla toukokuinen video (Tihku 6 kk) tilanteesta, jossa ohjasin Tihkun ritilälle ja palkkasin lentävällä namilla. Sen jälkeen Tihku alkoi itsenäisesti hakeutua ritilälle ja meille syntyi hauska peli, jossa minä heittelin nameja ja Tihku juoksi ritilällä edes takaisin. Tätä pelaamme edelleen kun tällaisten ritilöiden kohdalle osumme :).

6/2021 - Tihku 6 kk
Alustaharjoitus - tarjoamiskäytös
Jos video ei näy, johtuu se mobiiliversiosta. Klikkaa tällöin sivun alareunasta internetversio.

Huolimatta siitä, että tarjoilukäytöstä löytyy, niin sitä esiintyy aika harvoin seuruussa. Olen kovasti sitä koittanut vahvistaa ja tämä on se tyyli, jolla haluaisin kouluttaa, koska tällöin koirallakin on aktiivinen rooli oppimisessa, ja oppiminen on nopeampaa. 

Jostain ihme syystä, tämä ei vaan poikkeuksia lukuunottamatta onnistu seuruussa. Tai - syy ei ole edes niin ihmeellinen, vaan syy on se, että ympäristön palkka on minulta saatua suurempi - eli ympäristö kiinnostaa kun kuljemme rinnakkain, enkä ole keksinyt, miten olisin kiinnostavampi - herkkujen laatua on kyllä testattu ihan keitetyistä sydämistä kuvattuihin maksakuutioihin, ei vaikutusta, ja lelulla en saa tehdyksi tai osaa tehdä vastaavaa harjoitusta. 

Tässä pieni filminpätkä, jonka olen filmannut pikku-Tihkusta viime talvena. Tässä ollaan lumisella treenikentällä, jossa ärsykkeet olivat vähissä - homma siis toimii, ellei muuta katsottavaa ole.

3/2021 - Tihku 4 kk
Seuraamisharjoitus ilman hihnaa.
Homma menee niin, että Tihku itse päättää suuntansa, mutta vieressä kulkiessa avautuu palkkahanat. Jos Tihku lähtee teilleen, annan huomioäänen ja käännyn päinvastaiseen suuntaan. Aika hyvin se Tihkunen pysyi mukana.
Video on Youtubessa, eikä näkyne blogin mobiiliversiossa -> klikkaa alareunasta internetversio.

Tämä tarjoilukäytös, vaikka filmeillä näkyy ihan onnistuneita harjoituksia, ei siis tällä hetkellä kanna meitä seuruuharjoituksissa eteenpäin. Tarjoilukäytöksiä poimin kuitenkin muissa tilanteissa, jotta käytöstapa vahvistuisi.

Kuvakaappaus treenifilmistä.
Omatoimiharjoituksia lenkin varrella.

1-2-3

Nostan esiin tällaisen hauskan koulutuspelin, josta olen yllättäin löytänyt apua seuruun opetteluun pennun kanssa! Tähän törmäsin viime keväänä yhdellä hihnakurssilla, hihnassa kulkemisen apuvälineenä (Tihku vetää ja kontakti puuttuu). 
Tapa ei ole toistaiseksi jalostunut lenkeillemme varsinaiseksi työvälineeksi, mutta keksin poimia tämän käyttöön seuraamisliikkeen tueksi ja hups - vaikuttaa toimivan!
Koiralle siis "hoetaan" lukusarjaa 1-2-3, joka itselläni on toisen kotimaisen muodossa ett - två - tre. Ja aina Tre:n kohdalla koira saa palkan. 

Tällä metodilla teimme viimeksi rallytunnilla kokonaisen radan seuruuosuudet, Tihku kulkee hienosti kontaktissa ykkösen ja kakkosen aikana, tietäessään, että seuraavan numeron kohdalla tulee nami. Kunhan metodista muodostuu tuttu käytäntö koiralle, niin numeroiden väliä voi alkaa pidentää, jolloin kontaktikin pitenee. Kuitenkin kannattaa völillä taas palata lyhyeen palkkaukseen/numeroväliin, niin, ettei koira kyllästy ja, että liikkeeseen muodostuu pieni yllätyksellisyys. 

Tällä hetkellä vaihtelen Tihkun kanssa siis seuruuliikkeissä tätä 1-2-3 -metodia ja imutusta, vähän tilanteesta riippuen. Ja alan pikkuhiljaa ajatella, että varmastikin me sen ihan oikean seuruunkin ilon joskus löydämme näiden onnistumisten myötä! Miten mahtava tunne onkaan kun jokin takkuava asia nytkähtää eteenpäin!

Perusasento

Pari sanaa perusasennon kautta opettelemisesta. Tämäkin keino voisi olla toimiva ja pidän sen työkalupakissa, mutta vielä ei ole meillä Tihkun kanssa tämän aika. 

Seuruuta voisi myös vahvistaa perusasennon kautta. Siis käytännössä vahvistaa perusasentoa, niin että koira pysyy paikassa myös liikkeessä. Tämä johtaa siihen, että kun ohjaaja pysähtyy, niin koira asettuu automaattisesti perusasentoon, eli istuu. 

Wiiman kanssa homma toimii oikeastaan tällä hetkellä juuri näin. Sillä on vain yksi vihje "Sivu", ja kun se annetaan, niin Wiima pysyy sivulla, liikunpa tai seison tai peruutan - ja kun seison, niin hän istahtaa. Rallytokossa on joskus koiran seisottava, kun ohjaajakin seisoo - tällöin minun on oltava vikkelä Seiso-vihjeen kanssa, ettei pylly laskeudu, ja tässä on joskus vähän haastetta, koska pylly niin aktiivisesti hakeutuu Sivulla maahan.

Oikean puolen seuruu tapahtuu Wiimalla kuten vasen puoli, mutta vihje on Viereen. Oikealla puolella seuruukin toimii hyvin, mutta joudun ehkä aavistuksen enemmän auttamaan kädellä oikeassa kohdassa pysymistä ja istumiset voi jäädä hieman vinoon, ellen ole tarkkana - tässä auttaa hartialinjan apu.

Wiiman mielestä rallyhommat on ihan superjuttuja <3

Vihjesana

Kirjaan vielä itselleni muistiin, että rallykurssin aluksi vaihdoin seuruun vihjesanaa. Olin Tihkun kanssa jo ennen kurssia tuota seuraamista koittanut harjoitella ja jotenkin olin onnistunut myrkyttämään ensimmäisen vihjessanan Sivu.

En oikein tiedä miten siinä niin kävi - ehkä olin valinnut treenihetket väärin tai tehnyt pennun kanssa liian pitkää harjoitusta, niin että siitä muodostui Tihkulle tylsää ja ankeuttajien puuhaa.
Vaihdoin vihjesanan ruotsin vastaavaan Sida, ja sen omaksuttuani havaitsikin, että se onkin sanana vielä parempi, sillä sen saa kahden ii:n ansiosta sanottua vielä iloisemmalla äänensävyllä kuin Sivun, ja josta äänensävystä Tihku innostuu.

Joskus kannattaa ottaa uusi lähtö harjoittelussa, jos tuntuu, että ollaan menossa metsään - Tihkukin siis tunnisti jo sanan Sivu ja tiesi sen merkkaavan pohkeen viereistä paikkaa, mutta sen mieliala alkoi mataloitua sen kuullessaan, ja sitähän en tietenkään halunnut. Vihjesanan vaihdon myötä ollaan taas oikeilla jäljillä!

Sadekelin treenejä :)

Treeneissä tulee iloittua muistakin jutuista kuin liikkeiden onnistumisista.

Esimerkiksi näistä hetkistä kun Tihku rauhoittuu ja laittaa makuulle odottaessaan. Tätä rauhamieltä on harjoiteltu erittäin paljon ja se alkaa kantaa hedelmää!

Kirjoita mielellään kommenttikenttään oma seuruunkoulutustyylisi ja parhaat vinkkisi, niin saan uutta ajateltavaa tai toisen näkökulman omiin treeneihini :) . 

Veljesten leikit Koirametsässä

Tihku tapasi veljensä Kuuran riekkumistuokion merkeissä Paimion Koirametsässä. Pojat ovat nyt 10kk ja edellinen treffikerta oli alkukesästä, niin ohimennen kävi mielessä, että toivottavasti pojilla edelleen synkkaa, mutta se huoli oli kyllä ihan turha - leikki alkoi juuri siitä, mihin viimeksi jäätiin :). Molemmat pojat ovat hyvin koirasosiaalisia tyyppejä.

Treffipaikkana meillä oli tosiaan Paimion Koirametsä. Kyseessä on aidattu parin hehtaarin metsäalue, jossa voit pitää koiraasi vapaana pelkäämättä, että se törmää toiseen koiraan tai lähtee laukalle peuran perään. Tällaisille alueille on nykyisin kysyntää, tänne Paimionkin Koirametsään oli vaikea löytää aikaa. Viikonloppuajat olivat jo menneet, vain aikaista aamua ja pimeää iltaa oli tarjolla. Mutta perjantaille löytyi yksi kello 17.00 aika, johon iskimme kiinni, ja järkkäsimme molemmat liukua työpäivään.
Varsinais-Suomesta löytyy käsittääkseni toinen samanlainen aidattu koirametsä, ja se on Nousiaisissa.

Koirametsän portti. 

Koirametsää kiertää vankka ja korkea aita, sekä portissa on lukko. Jokainen kävijä saa puhelimeensa käyntikohtaisen salasanan, joka naputellaan portin lukkoon ja sitten alueella voi viettää ostamansa pituisen ajan. Meidän tunnin vierailumme maksoi n. kolmekymppiä. Yhden perheen koirille en ehkä viitsisi moista summaa pulittaa, mutta näin porukassa tuntihinta on leikkihetkestä ihan ok.

Myös pitempiä aikoja on mahdollista ostaa ja vaikka grillailla tai kattaa kahvipöytä eväistä sillä aikaa kun koirulaiset leikkivät - grillausmahdollisuus löytyy ja se kahvipöytäkin. Lisäksi löytyy myös huussi meitä ihmisiä varten.
Alueella on kiva metsäpohja - löytyy kalliota ja selkeäpohjaista mäntymetsää, jossa ihmisenkin on helppo kulkea. Koirametsässä ei myöskään ollut mitään sellaisia esimerkiksi kallionkielekkeitä, jotka aiheuttaisi vaaratilanteita kun koirat laukkaavat leikeissään.

Sellainen fiilis tuli tästä käynnistä, että jos omistaisin metsäpläntin, niin nyt tietäisin mihin käyttöön sen valjastaisin. Metsäpläntti minulta vain vielä puuttuu !

Varsinais-Suomessa on niin pienet metsät, autotiet menevät läheltä ja metsissä liikkuu paljon ihmisiä, niin koiran pitäminen vapaana tavallisissa metsissä on aika vaikeaa ja tarkan harkinnan varassa. Eikä kaikkia koiria vapaaksi voi toki edes päästää. Sitten tietenkin myös laki säätelee koiranirtipitoa.
Näin tällaiset aidatut metsäalueet tuovat turvallisen vaihtoehdon koiran ulkoilutukseen ja siksi ne varmasti ovatkin nyt niin kysyttyjä, ettei aikoja meinaa olla ja uusia koirametsiä tupsahtelee.

Kuva: M. Ristimäki
(vas. Erimoone Läpimurto ja Erimoone Loppusilaus)

Poikien leikki oli kivaa katsottavaa. Pääosin takaa-ajoa, mutta mikä hienoa - takaa-ajettavana olivat molemmat poitsut vuorotellen. Takaa-ajojen välillä keskityttiin painiin ja siinäkin oli toinen välillä alla ja toinen päällä, ja sitten osat vaihtuvat. Eli hyvin tasaväkisiä nuoria miehiä, eikä kumpikaan ollut millään tavalla enemmän alakynnessä.

Sitä onkin koirien leikeissä tärkeä huomioida, että leikkivillä koirilla olisi yhtäläinen rooli leikeissä, eikä niin, että toinen on jatkuvasti takaa-ajettavana, tai ainakin tarkkailla tätä koiraa, että nauttiiko se siitä.

En ole varma, onko tässä meidän pikkupojat vai
lauma Sepe Susia 😃🧡?

Oli kyllä kiva keikka, ja jo kotimatkalla Tihku veteli onnellisena hirsiä autossa. Meillä emännillä oli myös oikein kiva juttuhetki pieniä smoothieita nautiskellen. Olen varma, että tätä palvelua tulee käytettyä toistekin ja itse asiassa siihen liittyviä suunnitelmia on jo!

Kuva: M. Ristimäki

Note to self: Koirien painopäivitys

Wiima ja Tihku piipahtivat tovi sitten molemmat Mustin ja Mirrin vaa'alla, ja kirjaan tähän muistiin, mitä veijareiden numerot näyttivät. Päivitän tähän julkaisuun myös Tihkun aiemmat (ja jälkikirjoituksena myöhemmätkin) kilot, niin löytyy kaikki jatkossa yhdestä postauksesta.

Kaverukset vierekkäin.

Wiima on lapinkoiramittarilla iso narttu, näyttelymittauksessa 49 senttiä, rakenteeltaan roteva ja pitkäselkäinen (tavarajuna, kuten vähän vitsikkäästi häntä joskus kutsumme 🥰). 

Tihku on vasta 10 kk, ja tässä kehitysvaiheessaan kevyt ja kapoinen. Säkä kuitenkin sentin tai sentin puolikkaan yli Wiiman kotimittauksessa.

Tihku (pentupaino alimmaisena ja tuoreimmat ylimpänä)

1 v 3 kk (14.2.22) 15,9 kg

1 v, 1 kk (27.12.21) 15,5 kg / kotimittaus säkä: 50,5 senttiä

1v, 1 kk (4.12.21) 15,4 

10 kk (10.9.21) 14,5 kg (postauksen kirjoituspäivän tieto)

5 kk 11,5 kg

16 vko 9,6 kg

10 vko (16.1.21) 5,3 kg

9 vkoa 4,6 kg

Wiima

9 v, 8 kk (27.12.21) 18,1 kg / kotimittaus säkä: 49,5 senttiä

9 v, 8 kk (4.12.21) 18,2 kg (jihuu! Vielä voitaisiin tuohon tasalukuun pyrkiä!)
9,5 vuotta (10.9.21) 18,9 kg (postauksen kirjoituspäivän tieto)

Wiiman osalta painohistoria löytyy tästä: https://wiimansivu.blogspot.com/2012/08/paino-nousee.html
Wiiman paino voi kuulostaa monen lappalaisnartun omistajan mielestä korkealta, mutta Wiima on tosiaan rakenteellisesti tavallista rotevampi koira. Joskin hän kyllä on dieetillä, siitä lisää kuvan alla.

Tässäkin kuvassa ovat molemmat koirat vierekkäin, vaikka toista ei näy.

Kuvauskulma on juuri "sopiva", sillä Wiima on kyllä aavistuksen pidempiselkäinen ja pitäisi näkyä joko päätä tai pyllyä, mutta kuvakulmasta johtuen ei näy.
Etutassuja laskemalla voi keksiä, että koiria on kuvassa yhtä enemmän.

Wiiman kanssa on pientä taistelua kiloja vastaan (kuten emännälläkin). Sterilisaation jälkeen kilot kerääntyvät helposti, jos en ole tarkkana ja paino on joskus ohimenevästi käynyt maksimissaan 19,5 kilossa, joka kyllä on liikaa!

Tavoittelen n 18,0 - 18,5 kilon painoa Wiiman kanssa, jolloin se on hyvässä kuosissa. Korvaan osan Wiiman ruuasta mm. keitetyillä kasviksilla ja muulla kevyellä, jotta sillä kuitenkin olisi kylläinen olo, vaikka kaloreja onkin vähemmän. Eli matka on kyllä alaspäin tuosta nykyisestä painosta. 

"Mitäs siellä sättäät sen kamerasi kanssa 😃??"

#suomenlapinkoira #paino

NYRKKISÄÄNTÖ

Koiran painoahan ei pitäisi seurata vain vaa'an perusteella, vaan sen kylkiluita tunnustelemalla. Tämä siitä syystä, että koirien rakenteet poikkeavat toisistaan, mikä on paljon painoa yhdelle, on vähän painoa toiselle.
Mutta miten ne kylkiluut pitäisi sitten tuntua, kun koira on timmissä kunnossa?

Juttelin Erimoone kennelin, ja siten Tihkunkin kasvattajan Minna Rinteen kanssa kerran, ja hän antoi hyvän nyrkkisäännön, joka perustuu omiin rystysiisi.

• Laita käsi nyrkkiin ja tunnustele rystysiä. Jos koiran kylkiluut tuntuvat tältä, on koira liian laiha.
• Avaa käsi suoraksi, mutta tunnustele rystyspaikkoja kämmenpuolelta. Jos koirasi kylki tuntuu tältä, on koirasi liian lihava
• Avaa käsi suoraksi, mutta tunnustele rystysiä käden selkäpuolelta.
  Tältä pitäisi kylkiluiden tuntua, kun koira on hyväkuntoinen.

Näytelmiä ja ravintolaillallisia Porvoossa

Kaikkea hassua sitä saakin päähänsä! Kuten minä ilmoittaessani Tihkun näyttelyyn :D.
En varsinaisesti ole näyttelyistä kovin kiinnostunut ja oman rotuni suomenlapinkoiran osalta ajattelen, että näyttelyt ovat ohjanneet sen ulkomuotoa väärään suuntaan, ja se vähentää kiinnostustani vielä lisää.
Palkinnoille nousevat usein varsin pehkoturkkiset, neliömäiset yksilöt - ja kun pitää mielessä, että koiran olisi kuitenkin selvittävä porotokan perässä tuntureiden lumilla, niin en ole varma, miten sellainen koira niistä hommista selviäisi.
Joskus myös kasvonpiirteet voivat näyttelyissä menestyvällä lapinkoiralla olla minusta liian raskaat - otsassa jo liian voimakas stoppi ja raskas kuono. Toisaalta minulla on lukemani perusteella se käsitys, että linja olisi ehkä hieman korjaantumassa, mutta varmuutta minulla ei tästä suuntaan tai toiseen ole.

Tihkukin pääsi mukanamme ravintolaan Porvoossa ja osasi hienosti käyttytyä.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että muutama pyörähdys kehässä on ihan hyväksi virallisen rakennearvion saamiseksi, jotta kuulee rakenteen plussat ja miinukset, ja ne taas ovat hyödyksi rotua kasvatettaessa ja toisaalta myös voivat vaikuttaa harrastuksiinkin, esim vauhdikas agility ja vaikka canicross vaativat kropalta tiettyjä asioita.
Tihkuhan on aika erinäköinen kuin lapinkoirat yleensä, niin kovin korkeita arvosanoja en odota, mutta olen kiinnostunut kuulemaan, miten hyvn Tihku vastaa käyttötarkoitustaan, eli onko turkki oikean laatuinen, sekä rakenteen arvion terveys- ja käyttötarkoitusperusteisesti. Rotumääritelmän ulkonäköä määrittävät lauseet kiinnostavat vain löyhästi - esimerkiksi korvien ja hännän asennolla ei ole väliä.

Eräänä iltana tajusin, että Tihku on nyt juniorikäinen ja vielä se ehkä saisi anteeksi joitakin kehätaitojen puutteita, kun taas isompana edellytetään jo taidokasta olemista, ja siihen meillä on vielä matkaa :). Niinpä ilmoitin Tihkun enempiä ajattelematta viime viikonloppuna pidettyihin Porvoon kaikkien rotujen näyttelyihin ja varasin meille hotellihuoneen. 

Lauantaina iltapäivällä lähdimme köröttelemään kohti Porvoota. Sitä ennen vein Wiiman ystäväperheelle hoitoon. Ensin mietin, että Wiima tietenkin mukaan, mutta sitten päädyin ajattelemaan, että hän arvostaa enemmän lepolomaa tuttujen luona ja päästessään lenkeille, kuin sitä, että joutuu istumaan tuntikaupalla autossa ja näyttelykentällä. Ja uskon hänen eritoten arvostaneen sitä, että rakas pikkuriesa eli Tihku oli pari päivää pois näkyvistä :D.

ENSIN SYÖMÄÄN! ...

Saavuimme lauantai-illalla Porvooseen ja kävimme heittämässä kamat hotellihuoneeseen. Sitten suuntasimme ensin pienelle verryttelylle ja sen jälkeen oli tarkoitus saada ruokaa!

Olimme etukäteen miettineet, että vaikka oli syyskuun ilta, niin oli poutaa ja melko lämmintä, niin voisimme hyvin syödä terassilla, kun Tihkukin oli mukana. Mutta jos sellaista paikkaa ei löytyisi, niin Tihku voisi ottaa nokoset autossa sillä aikaa.

Kävi kuitenkin onnenpotku osuessamme Rafael's Bistroon, sillä sinne koiratkin olivat tervetulleita!
Tihkun lisäksi paikalla oli kaksi muutakin koiraa, ja kaikki sujui oikein hienosti!
Mahtavaa, että löytyy tällaisia paikkoja, joihin voi mennä koiran kanssa! Uskon vahvasti, että siitä hyötyy koiranomistajan lisäksi myös ravintoloitsija kun koirat tuovat mukanaan kotoisaa tunnelmaa koko ravintolaan - esimerkiksi tälläkin kertaa naapuripöydistäkin luotiin iloisia silmäyksiä Tihkuun. Ymmärrän kyllä allergisten ongelmat, mutta tässäkin ravintolassa oli kaksi siipeä, joista toinen oli koiraystävällinen. Hyvä Porvoo ja hyvä #rafaelsbistro!

Rafaelin Bistro oli Tihkun mielestä mahtava paikka, kun 

siellä sai nakin! Onnenpäivä! En tiedä onko Tihku vielä ikinä elämässään saanut yhdellä kertaa kokonaista nakkia!

Tihku myös käyttäytyi ravintolassa tosi hienosti. Kyllä häntä vähän ehkä jännitti, sillä hieman läähätytti alussa, mutta sitten hänellä mieli rauhoittui ja hän painui makuulle, ja otti nokoset.
Ravintolassa oli aika kova meteli, kun musiikki pauhasi - ei tosin ihmiskorvaan mitenkään erityisen kovasti, mutta sitten paikalla oli yhdessä pöydässä aika kovaääninen juhlaseurue, mutta hienosti Tihku siinäkin sitten rentoutui. Hyvää harjoitusta pennulle!
Ja vaikka kerron kovasta metelistä, niin ihmiskorvaa se ei tosiaan häirinnyt vaan ravintolassa oli iloinen äänimaailma, hyvä palvelu sekä maistuva ruoka!

Nakkiateria loppui kylläkin ihan liian nopeasti, tuumii Tihku

... Sitten näytelmiin!

Seuraavana aamuna starttasimme kohti näyttelypaikkaa, joka oli ulkokenttä. Ja tietenkin - oli alkanut sataa! Onneksi ei ole mitään tupsuteltavaa rotua vaan säänkestävä lappalainen, niin ei sade kovasti haitannut, etenkin kun itsekin olimme sadeasuihin pukeutuneita.

Kahvilateltassa sadetta pitämässä

Alueelle saapumisen jälkeen tehtiin muutamia juoksuharjoituksia näyttelypannassa, joka oli Tihkulle vieras. Näyttelypanta oli Tihkulla vain kertaalleen treenimielessä ennen näyttelyä, kun olin pitkän aikaa ajatuksessa, että esitän Tihkun tavallisessa nahkapannassa, koska se on minusta huomattavasti koiraystävällisempi tällaiselle vilkkaalle pojankoltiaiselle.
Mutta päädyin sitten kuitenkin tuohon ohueen näyttelypantaan, kun ajattelin, että tilanne on nopeasti ohi. Meidän näyttelypannassa on levennetty alakaulaosa, eli se ei tunnu niin ikävältä kuin pelkkä ohut naru.

Kehässä. Ihan hyvin se näyttää tuo juoksemisemme sujuvan :)
Kuvassa näkyy sadeasuinen kehäsihteeri.

Vuoromme koitti varsin nopeasti aamupäivällä, koska penturyhmässä oli vain yksi koira ja seuraavaksi arvosteltiin junnut, joita oli kaksi - me olimme niistä toiset. 

Siihen nähden, että melkein kylmiltään toin Tihkun isoon kaikkien rotujen näyttelyyn, niin kaikki meni varsin hyvin! Liikeosuudet uskoakseni oikeinkin hyvin, Tihku juoksi vieressäni kiskomatta ja kääntyi hienosti vihjeestä Vasen aina kulmissa (olemme harjoitelleet kääntymisiä vihjeestä ihan muissa tarkoituksissa ). 
Mutta seisominen oli vaikeampaa :D . Silloin Tihkun keskittyminen levisi kaikkeen ympärillä tapahtuvaan ja jouduin monta kertaa "keräämään" koiran ja asettamaan uudelleen. Mutta saimme kyllä aikaiseksi ihan hienojakin seisontahetkiä!  (ps. seisontaharjoitukset sujuvat hienosti kotikentällä ja muissa paikoissa, mutta koiranäyttely oli liikaa vasta-alkajalle)

Tihku tuomari Harri Lehkosen arvosteltavana.
Minä sadetakissa ja treenihousuissa, vuoronumero jalan ympäri teipattuna :D,
onneksi ei tarvinnut jakkupukua ylle kiskoa, niinkuin näyttelyissä vissiin on tapana!

Tihku sai tuomari Harri Lehkoselta kivan, aivan itsensä näköisen arvostelun (H) :
"Vielä kesken kehityksen oleva, kevytrunkoinen nuori uros. Pään ja rungon tulee vielä vahvistua ja kallon leventyä. Riittävät kulmaukset, mutta jyrkkyyttä lantiossa. Hieman alaskiinnittynyt häntä ja lyhyt taka-askel. Oikean laatuinen tänään lyhyt turkki. Saisi kantaansa häntäänsä liikkeessä korkealla. Esiintyy iloisesti, tarvitsee kehätottumusta ja aikaa.".

H:sta varmaan harva näyttelykävijä ilostuu, mutta minä ilostuin, kun etukäteen ajattelin, että heitetäänkö meidät ulkonäön vuoksi porokoirakehään ja sitten kun Tihku sopivasti tiputti vielä kaikki alusvillansa ennen näyttelyä. 
Mutta alusvillaton turkki ei saanut moitteita, vaan oikeanlaatuiseksi todettiin, vaikka lyhyeksi, ja sellainen se onkin - myös alusvillaisena. Lisäksi Tihkuhan on kevytrunkoinen - toki vahvistuu kyllä, mutta hitaasti, valmista tulee n. kolmen vuoden iässä, mutta olihan Tihku aivan erinäköinen kuin muut kehässä piipahtaneet lapinkoirat :D. Kulmaukset on tasapainossa, mutta eivät ne tosiaan vielä kovin voimakkaat olekaan, enkä tiedä vaikuttaako rungon kehittyminen niihin. 
Tuo lyhyt taka-askel minua kyllä mietityttää. Ehkä Tihkulla vaan on oikeastikin lyhyt taka-askel, mutta luulen, että vien sen hierojalle tai fyssarille, ettei ainakaan mikään selän tai takapään, lantion kireys siihen myötävaikuta.
Ja häntä - sehän on tuollainen ketunhuiska ja pidän siitä, että se on matala-asentoinen. Kyllä se löyhälle kiepillekin nousee, mutta kuvassa tosiaan näkyy häntä olevan rungon jatkeena ja niin se usein on.

Sellainen Porvoon visiitti se oli. Ihan kiva kokemus ja uskoakseni vielä ainakin kerran käydään näyttelyssä rakennearvostelu hakemassa, mutta se on varmaan sitten joskus täysi-ikäisenä aikaisintaan :).

Ai niin - Tihku sai myös ihailijoita näyttelyissä. Yksi pariskunta tuli varta vasten kysymään, että millaisen arvostelun Tihku sai ja mistä kennelistä koira on. Kun heitäkin kiinnostaisi lapinkoira perheeseen ja heidän mielestään Tihku oli niin nätti, ja allekirjoitan heidän mielipiteensä!