Tihku tapasi veljensä Kuuran riekkumistuokion merkeissä Paimion Koirametsässä. Pojat ovat nyt 10kk ja edellinen treffikerta oli alkukesästä, niin ohimennen kävi mielessä, että toivottavasti pojilla edelleen synkkaa, mutta se huoli oli kyllä ihan turha - leikki alkoi juuri siitä, mihin viimeksi jäätiin :). Molemmat pojat ovat hyvin koirasosiaalisia tyyppejä.
Treffipaikkana meillä oli tosiaan Paimion Koirametsä. Kyseessä on aidattu parin hehtaarin metsäalue, jossa voit pitää koiraasi vapaana pelkäämättä, että se törmää toiseen koiraan tai lähtee laukalle peuran perään. Tällaisille alueille on nykyisin kysyntää, tänne Paimionkin Koirametsään oli vaikea löytää aikaa. Viikonloppuajat olivat jo menneet, vain aikaista aamua ja pimeää iltaa oli tarjolla. Mutta perjantaille löytyi yksi kello 17.00 aika, johon iskimme kiinni, ja järkkäsimme molemmat liukua työpäivään.
Varsinais-Suomesta löytyy käsittääkseni toinen samanlainen aidattu koirametsä, ja se on Nousiaisissa.
Koirametsää kiertää vankka ja korkea aita, sekä portissa on lukko. Jokainen kävijä saa puhelimeensa käyntikohtaisen salasanan, joka naputellaan portin lukkoon ja sitten alueella voi viettää ostamansa pituisen ajan. Meidän tunnin vierailumme maksoi n. kolmekymppiä. Yhden perheen koirille en ehkä viitsisi moista summaa pulittaa, mutta näin porukassa tuntihinta on leikkihetkestä ihan ok.
Myös pitempiä aikoja on mahdollista ostaa ja vaikka grillailla tai kattaa kahvipöytä eväistä sillä aikaa kun koirulaiset leikkivät - grillausmahdollisuus löytyy ja se kahvipöytäkin. Lisäksi löytyy myös huussi meitä ihmisiä varten.
Alueella on kiva metsäpohja - löytyy kalliota ja selkeäpohjaista mäntymetsää, jossa ihmisenkin on helppo kulkea. Koirametsässä ei myöskään ollut mitään sellaisia esimerkiksi kallionkielekkeitä, jotka aiheuttaisi vaaratilanteita kun koirat laukkaavat leikeissään.
Sellainen fiilis tuli tästä käynnistä, että jos omistaisin metsäpläntin, niin nyt tietäisin mihin käyttöön sen valjastaisin. Metsäpläntti minulta vain vielä puuttuu !
Varsinais-Suomessa on niin pienet metsät, autotiet menevät läheltä ja metsissä liikkuu paljon ihmisiä, niin koiran pitäminen vapaana tavallisissa metsissä on aika vaikeaa ja tarkan harkinnan varassa. Eikä kaikkia koiria vapaaksi voi toki edes päästää. Sitten tietenkin myös laki säätelee koiranirtipitoa.
Näin tällaiset aidatut metsäalueet tuovat turvallisen vaihtoehdon koiran ulkoilutukseen ja siksi ne varmasti ovatkin nyt niin kysyttyjä, ettei aikoja meinaa olla ja uusia koirametsiä tupsahtelee.
Sitä onkin koirien leikeissä tärkeä huomioida, että leikkivillä koirilla olisi yhtäläinen rooli leikeissä, eikä niin, että toinen on jatkuvasti takaa-ajettavana, tai ainakin tarkkailla tätä koiraa, että nauttiiko se siitä.
Mukava leikkituokio näyttää pojilla olleen! :) Täällä syrjässä, metsän keskellä elellessä ei aina muista arvostaa sitä, että koirat saavat päivittäin ulkoilla vapaanakin. :D
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaÄlä muuta sano! Muista jatkossa arvostaa sitä joka päivä :)! Täällä joutuu aina miettimään metsässä, että miten lähellä on autotie ja onkohan metsässä muita, kun koiranomistajat käyttää samoja metsiä.
PoistaPyrin siihen, että koirat saisi olla mahdollisimman paljon vapaana kun se on mahdollista, mutta tosi paljon harkintaa siinä käytän.