perjantai 30. heinäkuuta 2021

Agilitystara on syntynyt

Ilmoitin itseni ja Tihkun täkäläisen koirakerhon järjestämälle agilitykurssille, pentualkeisiin. Kuvittelin tiedossa olevan hauskaa höntsäagilitya ja esteisiin tutustumista. Ja hauskaahan se kyllä olikin, mutta höntsästä kaukana - ainakin näin aloittelijan näkökulmasta ja eritoten odotuksiini verrattuna.

Olin Wiimankin kanssa aikanaan osallistunut parille alkeisagilitytunnille, ja niillä lähinnä tutustutettiin koiraa eri esteisiin ja tehtiin joitakin peräkkäisiä esteitä, ja sellaiselle kuvittelin nytkin olevani menossa. Mutta voi miten väärässä olinkaan 😃.


Tihku 8 kk

Tällä kurssilla olinkin itse keskiössä ja koira statistina! Opetetiin valssia, opeteltiin sylikäännöksiä, opeteltiin millä jalalla lähdetään ja missä palkka milloinkin on. Opeteltiin lajiin soveltuvaa namipalkkaustapaa, opeteltiin lajiin soveltuvaa lelupalkkaustapaa. Opeteltiin omia liikeratoja ja sijainteja suhteessa esteisiin... jnejne...
Huhhuh, olo oli monta kertaa kuin elefantilla lelukaupassa - ja välillä myös vähän toivoton, koska minullahan oli mukanani pentu, jolla ei ollut vielä juuri mitään taitoja tällaisesta yhteistyöstä, ja vieläpä lisäksi sellainen pentu, jolla vauhti nousee nollasta sataan sekunnissa ja ympäristö kiinnostaa välillä enemmän kuin meikäläinen, joten hieman turhautuneena ajattelin, että oppimistani liikkeistä ei olisi vielä juurikaan hyötyä, kun eihän minulla ollut vielä sitä agilitykoiraakaan.


Hellepäivä. Hiki tuli itsellenikin, mutta tehtiin pienissä pätkissä taukoja pitäen, ja vettä mukana sekä itsellä, että koiralla - toisella meistä tonnikalan makuista, arvaa kummalla :D ?


Kouluttajan tekniikat pohjautuvat OneMind Dogsin metodeihin. Hän oli oikein mukava ja kannustava, mutta myös hyvin vaativa kouluttaja, joka heti huomautti väärästä jalasta tai väärinpäin tehdystä käännöksestä. Ja niitähän virheitä tuli, koska kroppa ei ollut vielä liikkeitä omaksunut ja keskittyminen oli pennussa, niin että oma liikkuminen unohtui.

Minulla kävi vielä niin harmillisesti, että jouduin olemaan poissa kahdelta tunnilta henkilökohtaisen esteen takia, joten harjoittelumme oli vähän niin ja näin.


Ensimmäisen tunnin kuvatallennus.
Kurssikaveri harjoittelee taustalla sylikäännöstä ja itse olemme paussilla. Tihkulla olisi vähän vetoa putkeen :) ...


Kaiken näiden liikeharjoittelujemme jälkeen oli aika laittaa opit käytäntöön ja Kouluttaja esitteli meille viime keskiviikkona kokonaisen radan, joka meidän oli määrä suorittaa: 

Este-putki-este-putki-este-putki-este-este-putki-este-este.

Jännittävää! Ei enempää eikä vähempää kuin 12-momenttinen rata pentualkeiskurssilla 😃! Ja joillekin esteille oli määrä ohjata koira takakautta itse pysyen sillä puolella, josta koira tulee hypättyään. Esteet siis tässä matalia hyppyesteitä.

Teimme radan kaksi kertaa. Eka kerralla sain paikoittain langan päästä kiinni ja Tihkukin, mutta heti kun herpaannuin, niin herpaantui Tihkukin ja muun muassa karkasi käsistäni lähtien liitävällä laukalla kiitämään onnesta sykkyrällä pitkin kenttää ja sillä matkallaan syöksyi tervehtimään toista vuoroaan odottavaa urosta, joka ei tietenkään tykännyt, että paikalle pelmahti Uros Tihkunen! No, siitäkin selvittiin, koira takaisin radalle ja taas rataa jatkamaan.

Pääsimme loppuun - summaus olisi ehkä, että hauskaa oli ja onnistumisenkin kohtia löytyi, mutta kyllä löytyi enemmän niitä kohtia, kun olin aivan ulalla, että miten päin tässä olisi pyörähdettävä, jolloin Tihku hävisi muihin puuhiin.


TOISELLA KIERROKSELLA NAKSAHTI

Mutta kuulkaapa, toinen kierros, se oli eri maata! Jotain oli kakkosvuoroa odotellessani naksahtanut päässäni ja nyt tein valssit ja sylikäännökset kuin ohjekirjasta - no, ainakin sinnepäin! Tihkukin tuli ohjauksessani sinne minne pitikin ja niin liitelimme Tihkendaalin kanssa läpi koko tuon pitkän radan niin, etten vieläkään voi käsittää, miten sen teimme!! Mahtavaa yhteistyötä!
Totta kai siinä paikka paikoin vähän haettiin liikeratoja, sekä minun että Tihkun, mutta kaikki tapahtui hyvässä yhteistyössä ja hyvällä sykkeellä (myös henkisesti!). 


Pari juttua ainakin tulee mieleen, jotka olivat avuksi:
Eka asia on se, että olin koko ajan miettinyt, että koska koiranikin on tuulennopea, niin minunkin on pakko juosta kuin hullu. Olin kuitenkin vähän veneillessä loukannut polveani ja kun tätä pohdin Kouluttajalle, niin hän sanoi, että voit kävellä radan. Häh, kävellä? Agilityssä kävellä? Ei ollut tullut mieleenkään.
Mutta ei siis tarvinnutkaan olla niin kiire, ettei ehdi ajatella. Tämä oli todella hyvä oivallus! Joskin radalla kun olin, niin en kyllä kävellyt vaan painelin menemään, mutta ajatus radan kävelemisestä rauhoitti mieltäni. 

Toinen juttu on lelupalkka. Eka kiekka mentiin herkut taskussa ja heitin lelun vasta loppupalkaksi. 
Kouluttaja kysyi, että onko lelu Tihkun superpalkka, ja että siinä tapauksessa käyttäisimme sitä toisella kierroksella. 
Niin tehtiin, ja toinen rata tehtiin lelupalkalla. Lelu siis koko ajan kädessäni näkyvissä ja vingutin sitä, kun Tihku syöksyi ulos putkesta tai kun muuten oli huomio muualla, jolloin sain heti Tihkun huomion ja pakka pysyi koossa.

Kouluttaja oli kuin olikin siis oikeassa siinä, missä itse olin ollut epävarma - että vaikka mukanani oli pentu, jolla ei vielä seuraamiskokemusta eikä oikein vielä muutakaan yhteistyökokemusta ollut, niin kunhan itse pystyn liikkumaan ja ohjaamaan niin, että pentu ymmärtää, niin pentu kyllä tulee mukana, ja ...
👉 tässä astuivat kuvioon ne opettelemamme liikesarjat, joiden myötä olin aina oikein päin Tihkun edessä kertomassa mihin mennään. Ihan mahtavaa! Olin niin iloinen toisen kiekan päätteeksi ja Tihkusta aivan hurjan ylpeä 💗! 



Kurssilla on hauskasti neljä osallistujaa, joista kolme lapinkoiraa, pentuja kaikki, ja viime kerralla olivat vain lapinkoirat paikalla, joten päätimme ottaa kuvan muistoksi :)
Vieressä toinen paimensukuinen lapinkoira Riia, eli Villi-Joikhu Puskan Puhdetyö 6 kk.
Taaimmaisen Taiston 10 kk kennelnimeä en harmillisesti muista, vaikkei vieras ollut sekään, Taisto ei kuvattaessa ollut millään konstilla innokas katsomaan kuvaajaa :).


Saimme Tihkun kanssa myös mukavat kehut Kouluttajalta toisen kierroksen päätteeksi.
Itse sain kehut, että olin liikkunut radalla juuri oikealla tavalla ohjaamisen suhteen.
Tihkun kehut kuuluivat, että Tihku irtoaa todella hienosti, ja että on mahtavaa, miten innostunut se on lelustaan, josta on suuri hyöty tämän lajin harjoittelussa. Ja lisäksi kehuja kuului vielä siitäkin, miten kärsivällinen Tihku oli radan alussa, jossa sen piti istua käskystä paikallaan ja vasta luvalla lähteä ekalle esteelle, ja kun siinä tuli aika paljon säätöä minun suunnastani siinä alussa, ja silti vaan se Tihku oli kiltti ja malttoi odottaa, että emäntä kokoaa itsensä rataa varten :). Hyvä Tihku!
(jos pennulla oli vielä paikallaolemisen opettelu vaiheessa, niin Kouluttaja piteli liinasta ja vapautti radalle kun oli aika, paikallaolemisen taito ei ollut siis välttämätöntä)

Joten saimme kivoja onnistumisia, oppimisia, oivalluksia ja havaintoja! Niitähän se koirankoulutus parhaimmillaan onkin! Ja myös peiliinkatsomista! Kyllä meistä vielä hyvä parivaljakko tulee <3
Vielä on ensi viikolla yksi tunti jäljellä - saapa katsoa mitä sitten tehdään, tätä vauhtia harjoitellaan ensi viikolla jo SM-kisoihin 😂!

.. niin ja se agilitystara -se on tietenkin Tihkendaali 😍😃!



keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Tihku-pentunen jäljestää

Mökkilomalla innostuin hellepäivän iltoina tekemään koirille jäljet läheiselle pellolle. Kumpikaan koirista ei ole varsinaisesti harrastanut jäljestystä - Wiima on silloin tällöin ajanut aktivointimielessä verijälkeä sekä peltojälkeä, mutta viimeksi mainittua vain ns. makkarajälkiversiona. Kun taas pennulla, eli Tihkulla, on vain yksi aikaisempi kokemus jäljestyksestä - makkarajälki, jonka vedin alkukesästä takapihalle.

Makkarajäljet vedin siis tälläkin kertaa. Eka iltana jälki oli Tihkulle noin 15 m pitkä, Wiimalle vähän pidempi. Tallasin ensin lähtöruudun ja sen jälkeen kävelin helminauhaa, vähän "ketkutin" kengällä, jotta maa-aines hieman rikkoontuisi ja laitoin pienen nakinpalan jokaiselle askelelle. Jälki oli suora, lukuunottamatta yhtä 90asteen käännöstä ihan lopussa.

Wiima suoriutui hommasta niin kuin oletinkin, vaikka ei ollutkaan nakkeja joka askelmalla :), mutta tässä jutussa kerron seuraavaksi miten Tihkun kävi:



Tihkun makkarajälki, ensimmäinen ilta.
Filmillä vain osittainen pätkä, ei koko jäljestystä.
Filmi ei taida mobiiliversiossa näkyä, vain internetversiossa.
Tästä voit halutessasi klikata itsesi youtubeen: https://youtu.be/XsSrcv6aQ6g


Tihku seurasi jälkeä todella hienosti ja tarkkaan. Lopun kulmassa (suorakulma), hienosti haki itsensä takaisin jäljelle kun jälki ei jatkunutkaan enää suoraan eteenpäin.
Olin tästä suorituksesta varsin vaikuttunut, koska ekalla kerralla kun tällaisen jäljen Tihkulle kotimme takapihalle tein, niin palattiin aika paljon takajäljelle (oli menty ohi nakinpalan), ja jouduin ohjaamaan takajäljeltä eteenpäin. Ikääkin Tihkulla oli silloin kuukausi tai puolitoista vähemmän, ja hänen iässään sillä on merkitystä <3. Nyt ei hosuttu yhtään, vaan edettiin pikkutarkasti. Mainiota!

OMA-ALOITTEISTAKIN JÄLJESTYSTÄ
Lisäksi panin merkille jännittävän asian: pelto on mökkimme lähellä, niin, että kävelin ensin pellolle tekemään jäljen, sen jälkeen kävelin takaisin mökille hakemaan koiran, ja sitten vielä kävelin samaa reittiä edelleen koiran kanssa takaisin pellolle.
Tihku oli vuorossa ekana. Lähdimme Tihkun kanssa kävelemään kohti peltoa, ja jossain vaiheessa matkan varrella tietä kulkiessamme tajusin, että hänhän jäljestää jo! Tihku kulki matkamme pellolle nenä maassa minun jälkiäni pitkin ihan sitä samaa reittiä, jota itse olin kulkenut!
Näin sen käytöksestä jopa sen liikkeeni, kun jouduin yhdessä kohtaa vetäytymään tien reunaan, kun joku mökkiläisistä tuli autolla tietä pitkin - siinä kohtaa meni Tihkunkin nenä tien reunaan. Lisäksi se kaarsi itsenäisesti pellolle juuri siitä kohtaa, mistä itsekin olin mennyt! Tämä siis millään tavoin pyytämättä, vaan aivan itsenäisesti. Mietin, että turhaan taisin tehdä jäljelle lähtöruudun, kun homma alkoi jo mökin portailta 😀!


VAUHDIKKAAMPI TOINEN JÄLKI
Parin päivän päästä kävin taas tekemässä jäljen, pituutta jäljellä oli n 20 metriä. Päätin, että kun edellinen jälki oli sujunut niin hyvin ja huolellisesti, että vaikeutanpa hommaa heti tällä kierroksella. Niinpä tamppasin taas lähtöruudun ja ryhdyin tekemään jälkeä. Muutamalle ekalle askelelle laitoin pienet makkaranpalat jokaiseen, mutta sitten vain joka toiselle, ja jossain kohdalla joka kolmannellekin, ja sitten taas jokaiselle - eli vähän randomisti makkara-askelmia ja tyhjiä askeleita. 

Vahingossa vaikeutin tehtävää entisestään, kun jostain syystä lähdin kiemurtelemaan pellolla. Se ei ollut tarkoitukseni, mutta kun katsoin vaan eteenpäin enkä pitänyt silmällä kuljettua matkaa, niin jäljestä ei tullut alkuunkaan suora. "No", ajattelin, "katsotaan miten käy!" ja hain Tihkun paikalle (taas huomasin sen kulkevan jälkiäni pitkin jo mökiltä asti..).

Tihkun makkarajälki, toinen ilta. Filmillä vain osittainen pätkä, ei koko jäljestystä.
Filmi ei näy mobiiliversiossa, vain internetversiossa,
tästä voit halutessasi klikata itsesi youtubeen:  https://youtu.be/REWPYI_l0KM



Hyvin selvittiin tästäkin jäljestä, mutta selvästi oli enemmän edelliseen iltaan verrattuna nyt sellaista pientä jäljen hukkaamista, kun edellisiltana edettiin hyvin huolellisesti. Mutta tässäkin jäljestyksessä oltiin kyllä sitten taas samantien takaisin jäljellä, ja kiinnostus tai keskittyminen ei lopahtanut ollenkaan.
Vauhti oli nyt myös nopeampi, kun ei ollutkaan makkaroita poimittavana. Tulikohan hommasta näin vähän hutiloivampaa? Vai onko vauhti sallittua? 
Ehkä hylkäsin makkarat liian äkkiä, ja toki tuo, ettei jälki ollut suora oli minulta typerää! Oma vika, senkin sika, sanottiin lorussa jo lapsena, ja pätee hyvin näihin koirajuttuihinkin 😄.



Olin kuitenkin aivan tosi tyytyväinen Tihkun intoon ja keskittymiseen jäljestyspuuhissa! Ja myös vähän yllättynyt senkin havaintoni perusteella, että koiristani Wiima kulkee nenä maassa (elää hajumaailmassa) ja Tihku etenee pää korkealla (seuraa silmillään), mutta nythän se oma-aloitteisesti jäljesti jäljelläni jo ennen kuin edes pyysin :) .

Näitä harjoituksia jatketaan, ja itsekin voisin hakeutua tämän lajin kursseille lisäoppia hakemaan, sillä kaikki yllä kerrottu on vain omatoimipuuhausten osaamistasolla, jälkikurssilla en ole ikinä ollut, enkä syvemmin lajiin tutustunut.
Kivaa kokeilla uusia lajeja ja aktivointimuotonahan tämä jäljenajo on erinomainen, koska haistelu on koiralle luonnollista ja hyvällä tavalla väsyttävää, sekä näitähän on todella helppo tehdä!



sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

Kotimaanmatkailua Pohojammaalla

Loman aluksi startattiin reissukoirien kanssa pienelle Pohjanmaan kierrokselle, ihan vaan lomailun ja matkailun merkeissä. Matkan käänteet suunniteltiin jo kotona ennen matkaa, koska koiran kanssa yöpymisen järjestyminen ei ole päivänselvää ja toisaalta tänä kesänä kotimaan matkailua on ehkä enemmän kuin ikinä. Telttaa emme vielä ole tulleet hankkineeksi, ja matkailuauto on haave vain, joten yöpymiset hoitui hotelleissa/vuokrakämpässä. Minulla on tapana varata kotimaankin yöpymiset Bookingin kautta, silloin helposti löytyy lemmikkiystävälliset kohteet, sekä esimerkiksi  ilmastointi oli hellekeleillä kiva laittaa vaatimukseksi.

Pori.
Porissa piipahdettiin katsomassa millainen paikka on Kirjurinluoto.
Siellä oli tällainen hauska kapulalossi.

Pori ja jazz, tietenkin!


Oli aika helteinen keli, joten puut toivat mukavaa varjoa, ja pieni tuulenvire kävi ihanasti.

Juoma- ja kellimistaukoja oli tietenkin pidettävä tuon tuosta. Toiset sitten kelli ja toiset, no, enemmänkin kyttäilivät :)

Vaasa.
Tässä ollaan saavuttu Vaasaan ja ravintolan terassilla päivällisellä. 
Tihkulla jännintä oli pöytien lähellä kaartelevien lintujen tarkkailu: "Voi että kun joskus yltäisi edes pyrstösulkiin 😋!"


Hotellille saapuessamme kellahdin uupuneena sänkyyn kunnes tajusin tämän silmäparin tuijotuksen. 
"Hei palvelija, et kai aio unohtaa meidän ruokaa kun ensin vedit oman napasi täyteen?"

Ja tässä vaiheessa on sitten jo karvakorvatkin syöneet ja käyneet iltapissillä - aika sammuttaa valot.
Pikkupennun elämän eka reissupäivä sujui oikein mainiosti!

Hotelli oli muuten Vaasan Green Star ja se oli oikein koiraystävällinen. Respan väki huikkasi aina koirajuttuja kun menimme tai tulimme. Lisäksi saimme huoneeseen pyyhkeen, vähän herkkuja ja vesi- /ruokakupit, vaikka ne olivat kyllä vähän turhia, kun mukana oli itsellämme kaikki tarvittava.


Oravainen eli Oravais.
Oravaisissa bongasimme tienviitan, jossa lupailtiin kahvilaa sekä kivinäyttelyä, ja kurvasimme katsomaan. Ja olikin mielenkiintoinen kivinäyttely, tai kuka nyt mistäkin kiinnostunut on, mutta itse tykkään tämmöisiä tutkia.

Tiesitkö, että gneissi on Euroopan vanhin kivilaji?

Tämä pallograniitti oli minusta todella hieno. Olisi kiva tietää, miten tällainen kiviaines syntyy.

Tietenkin hömpsantuut myös asettuivat poseerausasentoon yhdelle kivistä :)

Merenkurkku eli Pohjanlahden kapein osa

Ja koirat tietenkin pulahtivat veteen vilvoittelemaan,
itse keskityimme syömään kahvilasta ostamiamme jätskejä.

Pietarsaari eli Jakobstad, 
jonne pysähdyimme oikeastaan vain syömään, ja ohimennen katsomaan kaupunkikuvaa, koska olimme matkalla vielä ylöspäin. Kuvassa näkyvässä ravintolassa söimme ja itse asiassa siinä olikin useamman ravintolan rypäs.



Sattui olemaan lounastarjouksena pizzapuffetti, joten maistelimme sitten muutaman slicen erilaisia pizzoja ja oikein hyviä olivatkin!



Tässä vielä hieno Pietarsaaren puukirkko. Kirkot ovat todella kaunista arkkitehtuuria!

Himanka.
Ja vielä heti perään yhtä kaunis lähistöltä löytynyt Himangan kirkko.

Tiukan näköinen herra, tai ehkä pikemmin vaivaisukko seisoi vartiossa.

Kalajoen hiekkasärkät!
Vihdoin siis päädyimme kohteeseemme ja lähdimme katsomaan hiekkasärkkiä. Ja kylläpä näky olikin erikoinen suomalaisiin rantoihin tottuneena. 
Oma kesämökkimme itse asiassa sijaitsee hiekkaisella saarella, joka kuuluu samaan geologiseen hiekkaharjurakenteeseen kuin Salpausselkäkin (olen antanut itselleni selvittää), mutta siitä huolimatta tämä mitä näin, oli jotain erityistä.




Kuvani hiekkasärkistä ovat hyvin autioita, mutta autiota Kalajoen hiekkasärkillä ei totisesti ollut. 
En ole koskaan nähnyt niin paljon asuntovaunuja ja -autoja, loma-asuntoja ja hotelleja samassa paikassa ja kaikki paikat, kuten kadut, ravintolat ja kaupat olivat täynnä ihmisiä.
Lisäksi paikasta on tehty viihdekeskus ja sieltä löytyy niin Jukuparkkia, cartingautoja (näin jopa kaksi rataa samalla alueella) ja minigolffeja.

Väentungos oli aika ahdistavaa, etenkin kun en ollut siihen osannut varautua. En tiedä miksi en ollut etukäteen tajunnut millainen viihdekeskus oli särkän ympärille rakentunut, mutta se oli itselleni pieni pettymys. Joskin ymmärrän toki hyvin, miksi niin on tapahtunut, sehän tuo kolikkoja kaupungin kassaan, ja sikäläisenä kuntavaltuutettuna tekisin taatusti samoja päätöksiä.
Itse kuitenkin ajattelin, että onneksi olimme buukanneet sinne vain yhden yön, ja että mielellään tulen joskus takaisin katsomaan lisää, mutta sesongin ulkopuolella.


Meillä oli Kalajoella kiva kämppä vasemmalla näkyvässä rivitalossa.
Siisti kodinomainen huoneisto, jossa parveke. 
Talon takana kulki kuvassa näkyvä ulkoilureitti, joka kiersi ja polveili alueella, pääasiassa puitten keskellä metsänomaisesti.

Lasiseinäinen parveke oli kiva, ja parasta oli, että aurinko oli siinä vaiheessa toisella puolella, joten parvekkeella oli viileää. 

Reissukoirat ovat jo asettuneet unilleen. 

Lapua.
Lapua oli kaunis kaupunki, ja siellä myös yövyimme. 



Lapuan läpi virtaa Lapuanjoki ja sen rannat olivat tunnelmalliset



Lapualla ei oltu helteestä niin huolissaan. Enemmän varoittelivat heikoista jäistä, ja ne olivatkin todella olemattomat!


Lapualla olikin sitten tuomiokirkko, Lapuan Tuomiokirkko. 
Kaunis kirkko sekin!




Lapualla yövyimme Lapuahovissa ja se olikin oikein mainio valinta!
Sisustus oli vähän viime vuosikymmeneltä, mutta huone oli siisti, sijainti loistava ja henkilökunta todella iloisia ja kivoja. Koirille täällä ei varsinaisesti erikseen ollut mitään tuliaisia, mutta ei tarvitsekaan. Koirien kanssa saimme mennä sekä illalliselle että myös aamiaiselle hotellin terassille.

Kuten kuvasta näkyy, niin koirat käyttivät hyvin hyväkseen hotellin lepohetket :)! Etenkin Wiimalle autoreissut ovat vähän raskaita, kun se ei oikein malta autossa nukkua, vaan seuraa liikennettä kuskin kanssa. Kaipa se jonkinlaista jännitystä on - hän on kyllä aivan rauhallinen, ei läähätä eikä voi pahoin, mutta ei vaan torku. Siksi pyrimme pitämään päiväkohtaiset ajomatkat maltillisena. Pikkupentunen on kyllä oppinut vetämään nokosia autossa ja se on kiva se!

Lapualta suuntasimmekin sitten Seinäjoelle kasvattajaa tervehtimään, siitä kirjoittelin edellisessä postauksessa (LINKKI: https://wiimansivu.blogspot.com/2021/07/komea-eno-kaunis-sisko-ja-hieno-tihku.html  ).

Reissumme oli tällä kertaa kolme yötä ja neljä päivää pitkä, koska kotona odotti pienet sukujuhlat heti sittenseuraavana päivänä. Joten Seinäjoelta ajelimme sitten jo kotiin Turun kylkeen ja seuraavana päivänä aloimme valmistautua sukujuhliin! 

Meillä on hieno kotimaa! Nyt näimme Pohjanmaata kun aiemmin olemme kierrelleet paljon mm Itä-Suomessa. Maisemat poikkeavat toisistaan kovastikin, Itä-Suomen järvimaisemia, kun taas Pohjanmaalla lakeuksia. Sellainen asia pisti silmään, että Itä-Suomessa on ehkä turistille enemmän houkutuksia kun joka notkossa on kahvilaa, ateljeita ja kotiseutumuseoita. Kun taas Pohjanmaalla on taatusti yhtä yritteliästä sakkia, mutta yrittäjyys on maanviljelyssä ja muilla aloilla kuin turismissa. 
Hienoa, että on erilaisia maisemia eri puolilla, Suomi kun on iso maa!