Agilitystara on syntynyt

Ilmoitin itseni ja Tihkun täkäläisen koirakerhon järjestämälle agilitykurssille, pentualkeisiin. Kuvittelin tiedossa olevan hauskaa höntsäagilitya ja esteisiin tutustumista. Ja hauskaahan se kyllä olikin, mutta höntsästä kaukana - ainakin näin aloittelijan näkökulmasta ja eritoten odotuksiini verrattuna.

Olin Wiimankin kanssa aikanaan osallistunut parille alkeisagilitytunnille, ja niillä lähinnä tutustutettiin koiraa eri esteisiin ja tehtiin joitakin peräkkäisiä esteitä, ja sellaiselle kuvittelin nytkin olevani menossa. Mutta voi miten väärässä olinkaan 😃.

Tihku 8 kk

Tällä kurssilla olinkin itse keskiössä ja koira statistina! Opetetiin valssia, opeteltiin sylikäännöksiä, opeteltiin millä jalalla lähdetään ja missä palkka milloinkin on. Opeteltiin lajiin soveltuvaa namipalkkaustapaa, opeteltiin lajiin soveltuvaa lelupalkkaustapaa. Opeteltiin omia liikeratoja ja sijainteja suhteessa esteisiin... jnejne...
Huhhuh, olo oli monta kertaa kuin elefantilla lelukaupassa - ja välillä myös vähän toivoton, koska minullahan oli mukanani pentu, jolla ei ollut vielä juuri mitään taitoja tällaisesta yhteistyöstä, ja vieläpä lisäksi sellainen pentu, jolla vauhti nousee nollasta sataan sekunnissa ja ympäristö kiinnostaa välillä enemmän kuin meikäläinen, joten hieman turhautuneena ajattelin, että oppimistani liikkeistä ei olisi vielä juurikaan hyötyä, kun eihän minulla ollut vielä sitä agilitykoiraakaan.

Hellepäivä. Hiki tuli itsellenikin, mutta tehtiin pienissä pätkissä taukoja pitäen, ja vettä mukana sekä itsellä, että koiralla - toisella meistä tonnikalan makuista, arvaa kummalla :D ?

Kouluttajan tekniikat pohjautuvat OneMind Dogsin metodeihin. Hän oli oikein mukava ja kannustava, mutta myös vaativa kouluttaja, joka heti huomautti väärästä jalasta tai väärinpäin tehdystä käännöksestä. Ja niitähän virheitä tuli, koska kroppa ei ollut vielä liikkeitä omaksunut ja keskittyminen oli pennussa, niin että oma liikkuminen unohtui.

Minulla kävi vielä niin harmillisesti, että jouduin olemaan poissa kahdelta tunnilta henkilökohtaisen esteen takia, joten harjoittelumme oli vähän niin ja näin.

Ensimmäisen tunnin kuvatallennus.
Kurssikaveri harjoittelee taustalla sylikäännöstä ja itse olemme paussilla. Tihkulla olisi vähän vetoa putkeen :) ...

Kaiken näiden liikeharjoittelujemme jälkeen oli aika laittaa opit käytäntöön ja Kouluttaja esitteli meille viime keskiviikkona kokonaisen radan, joka meidän oli määrä suorittaa: 

Este-putki-este-putki-este-putki-este-este-putki-este-este.

Jännittävää! Ei enempää eikä vähempää kuin 12-momenttinen rata pentualkeiskurssilla 😃! Ja joillekin esteille oli määrä ohjata koira takakautta itse pysyen sillä puolella, josta koira tulee hypättyään. Esteet siis tässä matalia hyppyesteitä.

Teimme radan kaksi kertaa. Eka kerralla sain paikoittain langan päästä kiinni ja Tihkukin, mutta heti kun herpaannuin, niin herpaantui Tihkukin ja muun muassa karkasi käsistäni lähtien liitävällä laukalla kiitämään onnesta sykkyrällä pitkin kenttää ja sillä matkallaan syöksyi tervehtimään toista vuoroaan odottavaa urosta, joka ei tietenkään tykännyt, että paikalle pelmahti Uros Tihkunen! No, siitäkin selvittiin, koira takaisin radalle ja taas rataa jatkamaan.

Pääsimme loppuun - summaus olisi ehkä, että hauskaa oli ja onnistumisenkin kohtia löytyi, mutta kyllä löytyi enemmän niitä kohtia, kun olin aivan ulalla, että miten päin tässä olisi pyörähdettävä, jolloin Tihku hävisi muihin puuhiin.

TOISELLA KIERROKSELLA NAKSAHTI

Mutta kuulkaapa, toinen kierros, se oli eri maata! Jotain oli kakkosvuoroa odotellessani naksahtanut päässäni ja nyt tein valssit ja sylikäännökset kuin ohjekirjasta - no, ainakin sinnepäin! Tihkukin tuli ohjauksessani sinne minne pitikin ja niin liitelimme Tihkendaalin kanssa läpi koko tuon pitkän radan niin, etten vieläkään voi käsittää, miten sen teimme!! Mahtavaa yhteistyötä!
Totta kai siinä paikka paikoin vähän haettiin liikeratoja, sekä minun että Tihkun, mutta kaikki tapahtui hyvässä yhteistyössä ja hyvällä sykkeellä (myös henkisesti!). 

Pari juttua ainakin tulee mieleen, jotka olivat avuksi:
Eka asia on se, että olin koko ajan miettinyt, että koska koiranikin on tuulennopea, niin minunkin on pakko juosta kuin hullu. Olin kuitenkin vähän veneillessä loukannut polveani ja kun tätä pohdin Kouluttajalle, niin hän sanoi, että voit kävellä radan. Häh, kävellä? Agilityssä kävellä? Ei ollut tullut mieleenkään.
Mutta ei siis tarvinnutkaan olla niin kiire, ettei ehdi ajatella. Tämä oli todella hyvä oivallus! Joskin radalla kun olin, niin en kyllä kävellyt vaan painelin menemään, mutta ajatus radan kävelemisestä rauhoitti mieltäni. 

Toinen juttu on lelupalkka. Eka kiekka mentiin herkut taskussa ja heitin lelun vasta loppupalkaksi. 
Kouluttaja kysyi, että onko lelu Tihkun superpalkka, ja että siinä tapauksessa käyttäisimme sitä toisella kierroksella. 
Niin tehtiin, ja toinen rata tehtiin lelupalkalla. Lelu siis koko ajan kädessäni näkyvissä ja vingutin sitä, kun Tihku syöksyi ulos putkesta tai kun muuten oli huomio muualla, jolloin sain heti Tihkun huomion ja pakka pysyi koossa.

Kouluttaja oli kuin olikin siis oikeassa siinä, missä itse olin ollut epävarma - että vaikka mukanani oli pentu, jolla ei vielä seuraamiskokemusta eikä oikein vielä muutakaan yhteistyökokemusta ollut, niin kunhan itse pystyn liikkumaan ja ohjaamaan niin, että pentu ymmärtää, niin pentu kyllä tulee mukana, ja ...
👉 tässä astuivat kuvioon ne opettelemamme liikesarjat, joiden myötä olin aina oikein päin Tihkun edessä kertomassa mihin mennään. Ihan mahtavaa! Olin niin iloinen toisen kiekan päätteeksi ja Tihkusta aivan hurjan ylpeä 💗! 

Kurssilla on hauskasti neljä osallistujaa, joista kolme lapinkoiraa, pentuja kaikki, ja viime kerralla olivat vain lapinkoirat paikalla, joten päätimme ottaa kuvan muistoksi :)
Vieressä toinen paimensukuinen lapinkoira Riia, eli Villi-Joikhu Puskan Puhdetyö 6 kk.
Taaimmaisen Taiston 10 kk kennelnimeä en harmillisesti muista, vaikkei vieras ollut sekään, Taisto ei kuvattaessa ollut millään konstilla innokas katsomaan kuvaajaa :).

Saimme Tihkun kanssa myös mukavat kehut Kouluttajalta toisen kierroksen päätteeksi.
Itse sain kehut, että olin liikkunut radalla juuri oikealla tavalla ohjaamisen suhteen.
Tihkun kehut kuuluivat, että Tihku irtoaa todella hienosti, ja että on mahtavaa, miten innostunut se on lelustaan, josta on suuri hyöty tämän lajin harjoittelussa. Ja lisäksi kehuja kuului vielä siitäkin, miten kärsivällinen Tihku oli radan alussa, jossa sen piti istua käskystä paikallaan ja vasta luvalla lähteä ekalle esteelle, ja kun siinä tuli aika paljon säätöä minun suunnastani siinä alussa, ja silti vaan se Tihku oli kiltti ja malttoi odottaa, että emäntä kokoaa itsensä rataa varten :). Hyvä Tihku!
(jos pennulla oli vielä paikallaolemisen opettelu vaiheessa, niin Kouluttaja piteli liinasta ja vapautti radalle kun oli aika, paikallaolemisen taito ei ollut siis välttämätöntä)

Joten saimme kivoja onnistumisia, oppimisia, oivalluksia ja havaintoja! Niitähän se koirankoulutus parhaimmillaan onkin! Ja myös peiliinkatsomista! Kyllä meistä vielä hyvä parivaljakko tulee <3
Vielä on ensi viikolla yksi tunti jäljellä - saapa katsoa mitä sitten tehdään, tätä vauhtia harjoitellaan ensi viikolla jo SM-kisoihin 😂!

.. niin ja se agilitystara -se on tietenkin Tihkendaali 😍😃!