"Tihku"
Rekisterinumero: FI57051/20 (linkki Koiranet)
Kasvattaja: Kennel Erimoone
Tihku on aktiivinen, itsenäinen, utelias ja kiihkeäkin koira. Tihku pitää ihmisistä eikä vierasta ketään - tervehtii iloisesti kaikkia, mutta toisaalta ei sitten varsinaisesti jaksa jäädä vieraiden ihmisten viereen pitemmälti siliteltäväksi.Tihku on rohkea pentu, joka on kaikenlaisilla alustoilla kotonaan, myöskään erilaiset äänet, paukkeet ja ukkoset eivät Tihkua hätkähdytä.
Tihku kiihtyy muista koirista, mutta ei pelosta vaan enemmän innostuksesta. Lenkillä vastaantuleville koirille Tihku haluaisi myös vähän ilmoitella, mutta harjoitusten myötä kohtaamiset sujuvat nyt pääsääntöisesti ihan mallikkaasti.
Haukkua Tihku käyttää melko vähän ja asiasta; pihalla ollessaan Tihku ilmoittaa ohikulkevista koirakoista ja naapurin kissoista. Haukkua esiintyy myös paimennuksen yhteydessä, mutta muuten Tihku on hiljainen kaveri, kotona äänetön, kuten on äänetön myös kaverin kanssa leikkiessään.
Tihku on vapaanakin melko lähellä pysyvä, ja esimerkiksi mökillä vapaanapito on tontillakin sujunut toistaiseksi ongelmitta. Toisaalta kuitenkin varsinainen kontaktinpito on itsenäisen ja hyvin paljon ympäristöstä kiinnostuneen pennun kanssa ollut haasteellista opetella, ja siinä meillä on edelleenkin työsarkaa. Tihku on vilkas ja vauhdikas pentu, kiihtyy sekunnissa nollasta sataan, ja se tuo haastetta keskittymiseen ja rauhoittumiseen - näitä taitoja olenkin alusta asti vahvistanut ja niissä on mukavasti myös edistytty.
Koulutuspalkkana Tihku motivoituu parhaiten leluista ja leikistä, kun taas herkut ovat Tihkulle päivästä riippuen heikko tai keskivahva vahviste.
Tihkulla on myös erikoinen tapa toimia assistenttina, nimittäin Tihku ilmoittaa äänistä: Kun vaikkapa ruokaa laittaessa uunin kello soi, niin Tihku loikkaa pystyyn, tulee tökkäämään minua ja vie minut keittiöön hellan ääreen. Tämä tapahtuu muidenkin tiettyjen äänien kuuluessa. Hän on siis luontainen kuulokoira, ja lisäksi muutenkin sosiaalisesti hyvin taitava kommunikoija.
Tihku on iloinen, avoin, aloitteellinen ja onnellinen optimisti, jonka häntä heiluu alati ja, joka hyppää kotiväen syliin ja pussaa, ja työntää kuononsa paidankauluksesta sisään. Tihku käyttää kuonoa ja tassuja kommunikointiin ja hellimiseen - tökkii ja työntelee hellästi tai merkitsevästi ihmisiään ja Wiimaa. Nukkuessaan hän vetäytyy mielellään omaan rauhaansa, kuitenkin niin, että näkee, mitä tapahtuu - ja on myös salamana keskipisteessä kun alkaa tapahtua 😀, kultainen pikkumies!
- Lonkat A/A (12/2022)
- Kyynärät 0/0 (12/2022)
- Olkanivelet terve/terve (12/2022)
- Selkä VA0 / SP0 / LTV0 (12/2022)
- Polvet 0/0 (03/2023)
- Silmät terve/terve (03/2023)
prcd-PRA kantaja (n/PRA)
Luonnetesti: suunnitteilla kevät-kesälle vuoteen 2024
Linkki testin yhteenvetoon.
SmartDog Pentutesti: Puuhakas, itsenäinen, sinnikäs pentu. Erinomainen keskittymiskyky ja niin ikään erinomainen eleidenlukutaito. Linkki yhteenvetoon.
Ajatuksia Tihkun jalostuskäytöstä: linkki blogikirjoitukseen
- "Vau, miten hieno rintalasta", eläinkaupan myyjä valjaita sovitettaessa (8 vkoa)
- "Kato äiti! Susi!"
- "Hei, onko tämä porokoira?", kysyttiin 8 kk:n ikäisestä Tihkusta, eikä ollut eka kerta
- "Onpa kaunis koira!"
- Pentukurssi 8.1.-19.2.21 Pawsiteam
- Pentujen hajukoulu 1.4.21 Vainuvoima (4 kertaa)
- Arkitaitokurssi 3.5.21 ParHau, kotiyhdistys
- NoseWork alkeiskurssi alk 28.5.21 (Vainuvoima)
- Kesäpaimennuksia lampailla muutama kerta 2021
- Kesäagilityhömpöttelyä alk 23.6.2021 (Paula Leino, Agi-Ilo)
- Rallytoko alk 12.8.2021 (All4Dogs)
- Arkitaitoja kertaillaan alk 24.8.2021 (ParHau)
- Control Unleashed -kurssi, maaliskuu 2022, Pawsiteam
- Rallytoko, kevät -22 (All4Dogs)
- Paimennuksen alkeet -kurssi, huhtikuu 2022, Koirataito
- Arjen taitoja kertailemassa kevät 2022
- Kesäpaimennuksia lampailla 2022
- Rallytoko alk 08/2022 (All4Dogs)
- Hoopers alk 01/2023 (TalentDogs)
- Temppukurssi 02/2023
- Rallytoko jatkuu 04/2023 (All4Dogs)
- Hoopers jatkuu 05/2023 (ParHau)
- NoseWork 05/2023 etsintäkurssi (Vainuvoima)
"1v 10kk, kevyt ja kapea. Tyyppi hyvä. Hyvä pää ja ilme. Hyvät kulmaukset. Hyvä häntä. Hyvät liikkeet edestä ja takaa. Eturinta voisi olla kehittyneempi. Esiintyy hienosti"
Sijoitus: jatkokehään, loppukehän 5., kilpailuluokka Nuoret Urokset