Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rally-toko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rally-toko. Näytä kaikki tekstit

perjantai 16. joulukuuta 2022

Tihku rallytokon ratatreeneissä

Itsenäisyyspäivänä pakkasin itseni ja Tihkun autoon, ja köröteltiin Turkuun rallytreeneihin. Kyseessä oli yksittäinen treenikerta vieraassa hallissa, ja treenien ideakin oli ensisijaisesti hallitreeni ja vasta toissijaisesti rallytokoharjoitus. Olen viime aikoina kiikuttanut Tihkua vähän eri halleissa tekemässä eri juttuja ihan ympäristöharjoituksena, ja harjoittelemassa sitä, että mamman kanssa kannattaa työskennellä, olipa ympäristö sitten mikä vaan. 


Odottelu sujui odotuksiani paremmin

Rallyn ratatreenit oli toteutettu kisatyyliin, niin että yksi koira radalla kerrallaan ja muut odottivat vuoroaan. Tihkulle on odottaminen ja toimettomuus melko vaikeaa, etenkin jos on muita koiria paikalla, Tihku helposti alkaa turhautuneena piipata. Ollaan kuitenkin aika hyvä rutiini saatu aikaan mattotreenillä - hän osaa hakeutua vihjeestä matolle, johon palkkaan, ja siinä hän useimmiten pystyy ilman piippausta tai vähäisellä ääntelyllä olemaan. 
Ratatreeneissä odottaminen sujui odotuksiani paremmin. Emme edes mattoa koko ajan käyttäneet, vaan istuksimme katselemassa tapahtumia, ja vieressä olevat koirat ja oma toimettomuus eivät silti johtaneet vähäistä isompaan ääntelyyn, piippaukseen. Hyvä Tihku! 


Nyt tarkkana!


Hajujen wonderland

Sitten tuli vuoromme olla seuraavana radalla. Menimme ensin lämmittelyalueelle, kuten kisoissakin. Siinä en ensin saanut kontaktia Tihkuun ollenkaan, nenä vei hajumaailmaan. Mutta alkoi se nenä noustakin ja saimme mukavasti lämmiteltyä ja tehtyä joitakin perusliikkeitä, kuten pyörähdystä, joka on Tihkun lempiliikkeitä, ja jota hän helposti myös tarjoaa.

Lähtökyltille asetuttuamme hommasta ei kuitenkaan tullut mitään. Hallin matto oli jotenkin ihan taivaallisen tuoksuinen,  Tihku oli kuin noiduttu ja vaan haisteli. Koitin lelulla leikkimistä, mutta Tihku valitsi hajut ja palkkasin herkulla kun pää nousi vähänkin ylös matosta, mutta ei auttanut - jos söi, niin nielaisun jälkeen nenä oli taas matossa!

Hohhoh! Otsalleni alkoi jo kohota hiki ja pieni ärsyyntyminenkin, että eikö nyt saada edes mitään treeniä tehtyä kun koira oli muuttunut kokovartalonenäksi!
Otin pienen timeoutin itseni kanssa, nyt oli muutettava suunnitelmaa. Juttelin kouluttajan kanssa ja päätimme, että en yrittäisi hetkeen keskeyttää Tihkua vaan kiertelisimme tilassa hieman, niin, että hän saisi haistella, mihin oltiin tultu.




Uusi lelu sen teki!

Toinen juttu oli se, että olin valinnut lelun vähän huolimattomasti kiireessä. Kyseinen lelu, vaikka onkin sellainen pitkä ja retuutettava, on joskus ennenkin jäänyt Tihkulta huomiotta. En tajua miten olinkin niin ajattelematon. Kouluttaja lainasi meille uutta hallin lelua - narun päässä olevaa palloa! Leikki on tie Tihkun sydämeen, ja lelu muutti tilanteen!




Ja siitä se lähti! Minulla oli yhtäkkiä aivan täydellinen kontakti Tihkuun ja keskittyminen kestikin nyt koko radan! Nenä ei painunut lattiaan enää sekunniksikaan! Pääasia kun oli siinä hallitreenissä, niin en keskittynyt vetämään koko rataa läpi yhdellä kertaa, vaan leikitin Tihkua onnistumisista ja leikkien välissä herkkupalkkailin. Niin siinä kävi, että vähän hassusti alkaneen "nenärallyn" sijaan saimme oikein kivat ja onnistuneet treenit!

Mitä opin tästä kerrasta? Pitäisi antaa Tihkun haistella uusi tila ennen treenin aloitusta ja sitten selkeä siirtymä treeniin. Lisäksi Tihku palkkautuu herkuillakin, mutta Rrrrakastaa leikkiä! En tajua, etten tarkemmin miettinyt, minkä lelun pakkaan mukaan. Jatkossa sen on oltava Se number one! 






Sellaiset olivat ne treenit! Kävimme viikottain rallytunneilla syksyllä ulkotreeneissä, mutta ulkotreenien loputtua jätin rallyn vähän tauolle. Olemme sitten puuhanneet muuta ja myös vedetty lonkkaa - tuntui, että kaipaamme vähän taukoa ja muita juttuja. Vuodenvaihteen jälkeen varmasti taas jatkamme ja tammikuussa alkaa myös hauska Hoopers! Jännittävää! Siitä myöhemmin!

maanantai 18. heinäkuuta 2022

Wiiman RTK2

Wiima-tyllerö se tepsutteli itselleen viime perjantaina RTK2-koulutustunnuksen! Olin ilmoittanut meidät Kiharakerhon rallymestaruuskisoihin Kaarinan Tuorlaan, joka tarkoitti, että kisat olisivat melkein naapurissa! Ihanaa luksusta, kun automatkaan ei menisi juurikaan aikaa.
Tuorla ympäristönä myös tarjoilisi ihanan miljöön - sieltä kun löytyy ihania tarjoiluja tarjoileva majatalo, sekä myös kiva luontopolku ja myös tähtiobservatorio (!), joten jos liikut Kaarinan hoodeilla, niin kannattaa poiketa!


Taivas oli perjantaina tummanpuhuva ja mustat pilvet kerääntyivät ylle. Jännäsin, että mahtaako parahiksi tulla sadekuuro juuri kun olisi aika olla radalla. Siinä voisi ainakin kontakti vähän kärsiä, kun koiran on vaikea katsoa ohjaajaa - en olekaan koskaan tullut kokeilleeksi rallytokoa rankkasateessa!
Viimeksi kisasimme helteessä ja se kyllä sekoitti meidän molempien päät.
Niin kuitenkin kävi, että kovaa rankkasadetta ei onneksi kuulunut, pientä tihkusadetta kylläkin, mutta se ei meitä yhtään haitannut. 




Katselin lähtöhärjestystä ja olin iloinen - AVO-luokassa meitä oli vain viisi tällä kertaa. Se tarkoitti, että olisimme aika nopeasti valmiita kotiinlähtöön. 



Radalla minut sai ehkä eniten mietteliääksi este, jota emme ole hypänneet pitkään aikaan. Mietin, että saanko ohjattua Wiiman siihen niin täsmällisesti, ettei hän ratko tilannetta kiertämällä estettä. 

Toinen, mitä jännäsin oli tuo houkutus, koska sieltä löytyi ruokakuppi - toivoin, ettei siinä olisi mitään tuoksuja ainakaan jäljellä. Meillä onneksi toimii seuruu varsin hyvin ja Wiima pitää hyvin kontaktia, ja sen avulla ajattelin, että niistä mennään. Vuoroa odotellessamme kertasimme kuitenkin varmuuden vuoksi Jätä-vihjettä, jos sellaiselle tulisi radalla tarvetta. 

Kolmanneksi - en valitettavasti jostain syystä yhtään sisäistänyt, että kyltillä nro 10: "askel oikealle, istu" oli myös nuo istumiset!! Aivoni käsittelivät tuon kyltin pelkäksi askeleeksi ilman istumisia. Tämähän meille sitten kostautui ja vei meiltä pisteitä, kun ei istuttu omalla kilpailuvuorollammekaan! 



Niin siinä sitten kävi, että Wiima oli hienosti kuulolla ja läsnä koko radan ja teki töitä parhaansa mukaan. Houkutuksenkin hän seurasi niin hienosti, että ei paremmasta väliä ja muutkin kohdat.
Esteen kanssa ei myöskään ogelmia, tyllerö humpsahti yli, kuin hyppelisi esteillä päivittäin. 

Olin ihan superiloinen siitä miten rata sujui! Oltiin ihan omassa kuplassamme! Lopputulos oli 90 pistettä, sillä tosiaan - suoritin oikealle askelluksen ilman istumisia. En käsitä, miksi en niitä sisäistänyt, jännitykseltäni varmaan, mutta ei haittaa, kaikki meni kuin pitikin ja paremmin - sujuva ja iloinen yhteistyö on kaikkein tärkeintä!


- kyltti 10: tvä (istumiset puuttuvat)
- kommentti: hieno, sujuva rata
- sijoitus: luokan 2. sija
- pisteitä 90 ja RTK2

Kun tammikuussa sain päähänpiston ilmoittaa meidät kisoihin, niin en arvannut, että jo kesällä olisimme tässä asti. Toisaalta tämä on se vaihe, jossa oikeastaan näin meidät - tai siis ajattelin, että kovalla tsemppaamisella voisimme ehkä RTK2:n saavuttaa. Sitä pitemmälle en uskaltanut unelmoida, enkä uskalla.

Tilanne on nimittäin se, että Wiima ei oikeastaan enää juurikaan treenaa, joitain yksittäisiä (ohjattuja) kertoja ja ajoittaisia omatoimitreenejä lukuunottamatta - aikani ei oikein riitä, kun Tihkun kanssa harjoittelemme asioita. Niinpä Wiima kilpailee, mutta ei treenaa (sanonnan mukaan "lahjattomat treenaa", haha!).
Olemme kuitenkin rallya pitkään harrastaneet, jo vuosia, niin ajattelin, että vaikka tässä on nyt ollut taukoa, niin vanhoilla opeillamme voisimme klaarata ALOn ja ehkä vielä AVO:nkin, ja tämä mielessäni ilmoitin meidät kilpailuihin. 

Tahdonkin ajatella, että oikeastaan emme Wiiman kanssa varsinaisesti "kisaa", vaan käymme kilpailuissa katsomassa mihin asti osaamisemme riittää. 

Nyt meillä sitten yhtäkkiä on menolippu voittajaluokkaan! AVOsta VOIhin tuntuu isolta harppaukselta. Luokan nimikin tuntuu jo mielessä niin vieraalta - mikä ihmeen "voittaja", mehän ollaan vaan ihan tavalliset  Wiima ja Terhi. 
Ehkä kuitenkin käymme kurkistamassa miltä sillä puolella näyttää, ja katsomassa riittääkö osaamisemme vielä sielläkin - uteliaisuus kasvaa tässä matkan aikana 😊.




Kisan jälkeen emme lähteneet Tuorlan luontopolulle, mutta teimme kierroksen kartanon mailla. Tämän jälkeen vielä vähän herkuttelimme ja joimme kahvit Tuorlan majatalon puutarhassa, ja Wiimakin sai nurmikolta nuuskutella ja kerätä taskuun varaamiani nameja. 

Hyvä Wiima, olet sinä kyllä ihan supertyttö!




sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Wiiman helteiset rallytokokisat

Wiima emäntineen pyörähti helteisissä rallytokokisoissa tänään sunnuntaina. Kyseessä oli ulkokenttäkisat jalkapallokentällä (Sauvon Hakkispaana) ja kisat olivat samalla Rottweiler-yhdistyksen SRY rotumestaruuskilpailut. 

Wiiman kanssa tehtiin ensi esiintyminen AVO-luokassa keväällä, eli tämä olisi sitten toinen AVO-kisamme. Wiiman kanssa on mennyt kisat koko kevään niin hienosti, ettei minun oikeastaan tarvinnut edes jännittää, mutta tietenkin jännitin silti ja ihmettelin Sauvoon ajaessani, että miksi laitan itseni tällaisiin tilanteisiin. Kuitenkin kuten aina, suggestoin itseni treenitilanteeseen ja jännitys väistyy.


Rata on takana ja odottelemme katsomossa kisakirjojen jakoa


Meillä ei kuitenkaan ollut päivä parhaasta päästä. Huomasin sen jo lämppäalueella, että Wiimalla jäi vähän nenä kiinni nurmikkoon, mitä se ei yleensä tee. Ajattelin, että nurmikolla voi ehkä olla ollut nameja, mutta jätä-käskyllä hän varsin hyvin tuli taas messiin kun vähän odottelualueella lämmittelimme kylttejä. 

Enpä tiedä sitten oliko helle vai mikä, mutta Wiima ei ollut tällä kertaa ihan hommassa mukana. Nenä ja haistelu ei ollut enää suorituksen kiusana, mutta Wiimalla oli jotenkin vaikea keskittyä tällä kertaa.
Erityisen vaikeita oli istumiset - eli se, että perusasennossa istutaan. Sattumoisin radalla oli juuri erityisen paljon noita istumisia ja käännöksiä myös. Wiima vaan seisoa jökötti vieressäni, kun olisi pitänyt olla perusasennossa -  katsoi minua silmiin, mutta ei istunut, ennen kuin vasta toisella tai kolmannella käskylläni. Yleensä hän aina istuu automaattisesti perusasennossa ja jos hän arpoisi, että seisoako vai istua, niin ihan pieni kädenliike riittää kertomaan hänelle, mitä toivon. Nyt meillä kuitenkin tämä vähän takkusi.

Rata oli paahteinen, mutta odottelualueet onneksi varjoisia. 


TULOS HELTISI - AVO 78

Uusin kaksi kylttiä, mutta minusta tuntui, että virheissä piisasi ja olin varma, ettei nyt saada tulosta. Olin kuitenkin liian pessimistinen - tulos tuli kuin tulikin, 78 pistettä, eli ei ollut ihan turha reissu sitten kuitenkaan. Arvostelusta myös näin, että olin itsekin sössinyt täyskäännöksen ja tehnyt sen laveana. 

Arvostelulomakkeessa oli myöskin kehuja; "hieno seuraaminen ja hieno seisominen", jossa seisominen kyltistä "istu, seiso, kierrä koira". Olipa kiva, että tuomari oli positiivisetkin huomiot kirjannut lomakkeelle, kun itsestä tuntui radan jälkeen, että penkin alle meni.

Ei ollut siis ihan meidän päivä, mutta keskittymisongelmista huolimatta meillä oli kivaa niin radalla kuin muutenkin ja tuloskin tuli, niin se riittää. Joskus sitä vaan on tällaisia päiviä, ei voi mitään :). Jos vielä selviämme hengissä yksistä AVO-kisoista, niin Wiima Wimpula saa koulutustunnuksen RTK2. Katsotaan miten meidän käy :).

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Wiima rallatteli ykköspallille!

Kolmas kerta toden sanoo! Pätee näköjään rallytokokokeisiinkin! Viimeinkin natsasi ja kaikki sujui kuten pitää 😊! Mutta minäpä kerron järjestyksessä:

Taitava Wimpsahdukseni palkintopallilla


Wiiman kanssa on harrastettu rallya jo usean vuoden ajan. Aloitimme jo kun hän oli vuosikas, mutta sitten välissä on ollut taukovuosia tai -kausia. Olemme harrastaneet ns tavoitteellisesti, eli haluamme kehittyä, mutta kisaamisesta en ole ollut pätkääkään kiinnostunut. Kisaamisintoani on ehkä eniten vienyt sen vaatima aika, kisapäivä on kokonaan kisapäivä, matkoineen kaikkineen, ja minulla viikonloput ovat tärkeää rentoutumista, metsässä samoilua, toisaalta kodinhoitoakin ja sen sellaista.

Niin vaan kävi, että juuri ennen koronaa oli kisat täällä kotikylässä oman yhdistyksen järjestämänä. No, toki osallistuttiin, saatiin 90 pistettä ja tulos.
Siitä innostuneena ajattelin, että ehkä voisin nyt ainakin nuo ALO-luokan kisat kahlata läpi ekaan RT1een asti! Suunnitelmani kuitenkin kaatuivat, koska en ryhtynyt heti puuhiin, vaan ajatuksen piti muhia - ja sitten alkoi koronapandemia.

PARIT HYL-KISAT JA TUOMARIPALKINTO
Alkuvuodesta tänä vuonna sitten innostuin asiasta uudelleen ja ollaan ehditty kaksiin kisoihin ennen eilisiä kolmansia. Kahdesta alkuvuoden kisasta tuloksena hylky, eli saimme maksulliset kisatreenit :D.


Tammikuussa kisojen jälkeen 

Ekoissa kisoissa tammikuussa tuomari sanoo nähneensä, että palkkasin lähdössä ja
toisissa kisoissa pari viikkoa sitten palkkasin Wiiman niin, että radalla poistuttaessa sen takajalat olivat vielä kehässä!
Molemmista siis hylkäys - oppirahat ne on kai aina maksettava!

Jälkimmäisissä kisoissa saimme kuitenkin TP-tuomaripalkinnon, joka lämmitti mieltä ja arvostelulomakkeessa hieno teksti: "Upea yhteinen kupla kimmelsi koirakossa".

Olen edelleen sitä mieltä, että ekoissa kisoissa tuomari näki jotain väärin, koska voisin pistää pääni pantiksi, etten Wiimaa lähtökyltillä palkannut, mutta tuomari on toki aina oikeassa.
Toinen tilanne palkkaus radalta poistuessa kakkoskisoissa, siitä en kyllä vastaan intä, olen ollut huolimaton, ja Wiimalla pitkä selkä :D


KUN NATSAA NIIN NATSAA, HIENO WIIMA
Nyt sitten kolmannet kisat kahden hylyn jälkeen ja jo ajomatkalla ajattelin, että mitä hemmettiä olen tehnyt, miksi olen ilmoittanut meidät kisoihin taas uutta hylkyä hakemaan. Siis Wiimahan on taitava ja tekee kaiken aina parhaansa mukaan, itseäni minä jännitin. 

Kaikki meni kuitenkin aivan nappiin, Wiima teki täydellisen radan 100/100 pistettä! Hän oli koko ajan mukana, mahtavassa kontaktissa, kuten hän kullanmuruni aina on. 

Emme olleet ainoa koirakko täysin pistein, vaan mukana oli myös ihana käyttiscockeri, jota ihalilin jo sen ollessa radalla ja he saivat myös täydet pisteet. Osoittautui kuitenkin, että olimme radalla sekunnin (!) nopeampia, joten Wiima asetettiin ykköspallille ja cockeri kakkoselle. Pienestä oli kyllä kiinni,olisi voinut olla miten päin vain.

Ihanaa, etten tällä kertaa onnistunut sabotoimaan rataamme! Meillä on nyt siis kaksi tulosta, niin onhan se kolmaskin vielä haettava :) !




tiistai 11. tammikuuta 2022

Nenä vie rallyssa, toisinaan taas ei

Tämä tarina kertoo teinikoira Tihkun nenästä ja rallytokosta. Mitä yhteistä niillä on? Harmillisesti aika paljonkin 😃, sillä jostain syystä Tihkun nenä menee välillä pitkin treenihallin mattoja, vaikka meidän pitäisi harjoitella rallya. Mutta otetaanpa alusta:

Tihku siis aloitti rallytreenit viime vuonna alkusyksystä, niin että oli noin 9 kuukauden ikäinen ekalla tunnillaan. Aluksi treenattiin ulkona paikallisen koirakentän kentällä. Tihkun mielestä yhdessä tekeminen on kivaa, mutta keskittyminen on Tihkulle vähän vaikeaa, sillä kun tulee muuta näköpiiriin, niin tekeminen helposti keskeytyy. 

Keskittyminen kuitenkin kehittyi ja osaaminenkin, ja ennen kuin ulkotreenit päättyivät, kahdeksan ohjattua kertaa, sujui moni yksittäinen liike jo varsin kivasti. 

Ulkotreenien päätyttyä ilmoitin meidät vakiotreeneihin sisätiloihin, treenihalliin. Halli oli Tihkulle uusi, ja hallitreenit ylipäätään uusi juttu, pentukurssia lukuunottamatta silloin ihan ekoina kuukausina.  Rallytreeneissä on 6 koiraa samanaikaisesti (max), ja lisäksi siellä useimmiten on kouluttajan omat koirat aidan takana. Eli aika haastava tilanne pikkupojalle. Ennen joulua ehdimme käydä viisissä treeneissä marras-joulukuun aikana.


Eka hallitreeni marraskuussa - mitenkähän sitä kuvaisi?  Nimittäin ei minuuteissa vaan ihan sekunneissa saatoin laskea sen kerran onnistumiset. Treenihallin maton hajut veivät pikkuista teiniä ja yhteistyöstä ei tullut mitään. Lisäksi odotushetket olivat pelkkää piippiä ja ulinaa. Muutamia onnistumisia kuitenkin saatiin, kun treenattiin ihan siinä kohdassa, missä odottelimme vuoroammekin - siitä kohtaa oli jo lattia haisteltu. 
Mutta jos lähdimme vähänkään eteenpäin omasta ruudustamme, niin pikkupoika uppoutui hajujen maailmaan. 
Sellainen oli eka kerta, mutta emme lannistuneet, vaan kipitimme paikalle viikon ja seuraavankin päästä uudelleen.





Jo toinen rallytreenikerta oli Tihkulle helpompi kuin eka. En väitä, etteikö nenä ja hallin hajut olisi olleet isossa roolissa silloinkin, mutta saimme työskenneltyä myös yhdessäkin. Ja ennen kuin treenit ennen joulua loppuivat, saimme tehtyä ihan kivojakin pätkiä yhdessä. 

Minulla on kyllä muistikuva siitä, että Wiiman kanssa olisi ollut helpompaa. Wiimaa ei (muistaakseni) hajut niin paljon vieneet ja ainakin se pystyi paremmin olemaan välittämättä muista koirista hallissa. 
Urosten kanssa on vissiin enemmän näitä haisteluhaasteita, ja on se varmasti uroksillakin yksilöllistä - minulla kun on kokemusta vasta yhdestä, eikä siitäkään vielä kovin pitkää aikaa :). Minulla on kuitenkin vahva usko siihen, että kunhan jaksetaan tankata näitä asioita, niin valo alkaa pilkottaa.

Siitä innostuneena, että nuo loppuvuoden -21 viimeiset kerrat menivätkin jo suhteellisen kivasti, varasin yhden treenikerran toiseen halliin irtotunnille. Ajattelin - ja ajattelen - että on hyvä esitellä koiralle useita ympäristöjä ja totuttaa koira siihen, että ympäristöt vaihtuu, vaikka tekemiset pysyy samana.


Mussukka poseeraa siinä niin kauniisti <3

No, irtotunti vieraassa hallissa ei ollut menestys :D . Kyseessä oli ratatreenit, eli jokainen neljästä koirakosta treenasi vuorollaan täyspitkän radan. Sehän on teinikoiralle aika vaikeaa, ja olin ajatellutkin, että en käytä omaa aikaamme varsinaiseen ratatreenin, vaan teetän ihan helppoja juttuja ja yksittäisiä kylttejä vain, niin että varmasti saisimme onnistumisia.

Kävi kuitenkin niin, että nenä vei ja emme tainneet - jos oikein muistan - juurikaan kylttejä onnistua tekemään, vaan treeni muodostui "nosta nenä lattiasta niin saat palkan" -harjoitukseksi. 
Lelut (pallo) onneksi veivät haistelusta voiton, niin omalla vuorollamme keskityimme vaan leikkimään ja pitämään hauskaa, jotta Tihkulle jäisi fiilis, että mamman kanssa oli kuitenkin kivampaa kuin haistelu.


Tauot ja odottelu ovat Tihkulle vaikeita ja ääntä pakkaa tulemaan, niin piippiä kuin lauluakin. Sitä koitan hillitä erilaisilla syötävillä ja rutiineilla.


HOMMAT ETENEE JA KEHITYSTÄ NÄKYY

"Omalla" hallilla on kuitenkin tekeminen alkanut sujua aika kivasti! Hurraa! Huomioiden, että teinikoiran keskittyminen on kiven alla ja hajut kiinnostaa, niin kuitenkin näistä huolimatta saadaan nykyisin tehtyä ihan kivoja settejä, joissa keskittyminenkin on kasassa ja meillä on molemmilla kivaa. Tästä olen hyvin iloinen!




Seuraava haaste meille tuli tämän vuoden ekoissa treeneissä viime viikolla. Oli nimittäin niin, että Tihkun paras leikkikaveri Naava oli tulossa samoihin treeneihin. Etukäteen mietin, että sen treenikerran teemana ei varmaan tule olemaan rally vaan teemalla "mamman kanssa puuhailu on kivampaa kuin best friendin kanssa". 

Ennen tunnin alkua tapasimme hallin edessä ja molemmat koirat, niin Tihku kuin Naavakin alkoivat "laulaa" tunnistaessaan toisensa. Naavan emännän kanssa kuitenkin pidimme koirat erossa toisistaan, sillä nyt ei ollut aika leikkiä.

Tunnin alku oli aikamoista sähellystä, eritoten Tihkulla ja hän esittelikin hienoja ooppera-aarioita harmitellessaan, kun ei pääse Naavan kanssa riekkumaan. Mutta kun oli selvillä, mitä tunnilla aletaan tekemään ja ryhdyttiin puuhiin, niin ihme ja kumma - kaikki sujuikin aivan loistavasti. Tihku pystyi hyvin keskittymään tekemiseen eikä haikaillut Naavan luokse. Olin aivan superiloinen ja onnellinen sen nähdessäni!

Meillä oli kuitenkin sikäli onnea, että sillä kertaa treenivuoroon ei ollut ilmoittautunut muita, eli paikalla olimme vain minä Tihkun ja kanssa sekä Naava ja hänen emäntänsä. Voi olla, että jos hallissa olisi ollut enemmän koiria ja ryhmä täynnä, niin tilanne olisi ollut levottomampi ja vaikeampi.



Tällaiset onnistumiset ne kuitenkin saavat valettua uskoa siihen, että kyllä tämä homma jossain kohtaa alkaa pelittämään, vaikka välillä ollaankin oltu epätoivossa. Tämmöstä sen varmaan kuuluukin olla, kun treenikaverina on kultainen, vilkas teinipoika 😍🧡.






sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Tapahtuipa kummia rallykisoissa!

Wiiman kanssa kävin osallistumassa elämämme toisiin rallytokokisoihin 8.1.22 Salon Koirahallilla. Wiimahan on harrastanut rallya jo pitkään, mutta hänen emäntänsä ei ole viitsinyt kisata - koska pitkät kisamatkat ja odottelut kisapaikoilla syövät arvokasta viikonlopun vapaa-aikaa. Yhdet kisat meillä on takanamme, ja ne olivat siltä kerralta kun täkäläinen koirayhdistys toi kisat omaan kylään :).


Nyt matkustimme sitten lauantaina Saloon. Moottoritie oli liukas ja lunta pyrytti, mutta selvisimme ehjänä perille. Matkaan lähtiessäni olin vähän jännittynyt, mutta jotenkin se jännityskin siinä ajaessani laski, minullahan oli osaava koira ja alo-rata olisi harrastusvuosien ansiosta lasten leikkiä (niin ajattelin 😅)!

Kävin ilmoittautumassa ja sitten pääsinkin melkein heti tutustumaan rataan muiden alo-ryhmän osallistujien kanssa. Kun se oli valmis, nappasin Wiiman autosta ja lähdimme tekemään pientä kävelylenkkiä lämmittelyn merkeissä, koska edellämme oli muutama koirakko. 

Ja voihan into innostus sentään, miten iloinen ja innostunut Wiima oli kun lenkin varrella teimme rallyliikkeitä! Radalla oli mm maahanmeno istumasta ja sitä kertasimme lenkillä ja tsekkasin, että vaatiiko Wiima käsiapua - ei vaatinut, mutta ajattelin radalla kuitenkin pienen käsiavun siihen varmuuden vuoksi antaa. 



Kun saavuimme lämmittelyltä takaisin akoin vielä miettiä varusteita - ottaisinko pannan vai pitäisinkö valjaat. Aikanaan kun Wiima oli nuorempi, se treenasi rallya aina pannassa, jotta sillä oli heti jo varusteista mahdollisuus erottaa, mitä oltiin tekemässä. Nyt kuitenkin päätin jättää Wiimalle valjaat, koska en ollut pitkään aikaa sille pantaa pukenut. 

Hihnaa katsoessani otsalle nousi kylmä hiki  siinähän oli useampia sellaisia lenksuja varrellaan - ei sellaisen kanssa voinut radalle mennä, kun kaikki ylimääräinen on kiellettyä! Sitä en ollut kotoa lähtiessäni muistanut ajatella. Mutta onneksi olin kaapannut mukaan toisenkin hihnan ja sitten lopuksi päädyin ottamaan autosta löytämäni kolmannen, ihan perus, ohuen nahkahihnan. 

Pian pääsimmekin jo sisälle lämppärialueelle, jossa oli kerrallaan kaksi odottavaa koirakkoa ja yksi radalla. Muut odottivat ulkopuolella, myös ilmeisistä koronasyistä. Sivuhuomautuksena muuten, Salon Koirahallin järjestelyt olivatkin oikein toimivat ja turvalliset.



Ja sitten koitti meidän vuoromme, astuimme lähtökyltille ja saimme lähtöluvan. Yleensä käskynäni on Sivu, ja Wiima istuu alas sivulle, jos en ole liikkeessä. Wiimalla on kuitenkin radan alussa joskus tapana innostuessaan ennakoida ja nostaa pylly liian aikaisin, ja halusin estää tämän vielä Istu-vihjeellä ja käsimerkillä. 

Sitten aloitimme radan ja huomasin ilokseni, että minulla oli erittäin keskittynyt ja motivoitunut Wiima, häntä ei maton hajut kiinnostaneet eikä mikään muukaan, hän vain teki kaiken aivan oikein 💛.

Radalle kuului kolmen kohdan askelsarja istumisia ja siinä huomasin ekassa, että pylly jäi vinoon, jäi vielä tokassakin ja kolmannessa yritin jo hartialinjalla vähän korjata, mutta taisi jäädä vähän vinoon sekin. 

Sitten tultiin maalikyltille ja muistin mielessä hokemani, ettei kentällä palkata ja kävelimme vielä seuruussa kehänauhan yli, jonka jälkeen Wiima sai superkehut ja palkkansa. 


Tuloksena Hylky

Näiden fiiliksien jälkeen olikin yllätys kun tuloslistassa luki kohdallamme Hylky. En voinut ymmärtää mikä ihme oli mennyt pieleen - olinkohan vahingossa suorittanut tehtävät väärässä järjestyksessä?!

Kisan lopuksi tuomari jakoi arvostelulomakkeet ja sen perusteella olimme saaneet yhden virhepisteen vinosta asennosta, sekä hylyn Palkkaamisesta Kisa-alueella!
Ööö. Ällistyin kovin, ja mieleeni tuli, että olikohan taskustani pudonnut jokin kakkapussi tai vastaava radan tiimellyksessä, mutta sitten sain tilaisuuden kysyä tuomarlta.
Hän vastasi, että lähtöruudussa käteni oli mennyt taskuun ja olin palkannut Wiiman! En voinut uskoa korviani! Mutta ehkäpä olen tehnyt sen sitten niin automaattisesti, etten ole edes huomannut, vähän hassua oikeastaan, vaikka harmittikin :). 


Wiima kisapaikan pihalla.
Vähän hölmistyneen näköisenä hänkin 😀!
(tuo huolestunut ilme on kyllä Wiimalle oikein tyypillinen!)


Kelasin tapahtunutta autossa kotimatkalla ja muistin miten olin lähdössä antanut Wiimalle extravihjeitä ja käsimerkkejä, ja tuli mieleen arvella, että tuomari on tulkinnut jonkin eleeni huolimattomasti. 
Mutta mistäs minä tiedän, on kai se käsi voinut taskuunkin mennä, niin etten ole itse tajunnut.

Loppujen lopuksi, vaikkei tulosta tullut, niin hyvä keikka! Wiima oli kisassa taitava ja innokas, ja sen nähtyäni voin luottavaisin mielin ilmoittaa sen seuraaviinkin sopiviin kisoihin :).

Kaikkea sitä voikin sattua!


lauantai 25. syyskuuta 2021

Seuraamisen työkalujamme - imutus, 1-2-3, tarjoilu, ja mitä niitä nyt on..

Tässä postauksessa käsittelen seuruu-liikkeeseen liittyviä haasteitamme ja niitä työkaluja, joita olen siihen löytänyt ja jollain tapaa toimiviksi todennut.

Tihku 10 kk on koira, joka tykkää tehdä ihmisensä kanssa yhteistyötä. Esimerkiksi rallytokokurssilla, jonka aloitimme elokuussa, Tihku työskentelee todella kivasti ja olemme edenneet liikeiden opettelussa mielestäni varsin mukavasti.
Tihku myös luopuu hienosti muista treenikentällä olevista koirista - hetkellisiä kiinnostuksen hetkiä on pitkin kurssinkulkua, mutta luopuminen on käynyt oikeastaan yllättävän helposti (päinvastoin kuin perusulkoilussa!!).

Seuruu se kuitenkin takkuaa. Vaikka kontaktiharjoitukset onnistuvat nykyisin oikeinkin hyvin, myös jopa ihan kentälle tullessa, jolloin on vielä vähän jännittävää. Kontakti pysyy liikkeiden harjoittelussa, mutta pääsääntöisesti häviää heti kun lähdemme kävelemään samaan suuntaan (seuruu) - siinä kohtaa Tihkun keskittyminen putoaa ja vaihtuu kaikkeen siihen, mitä ympärillä on, palkoistani huolimatta. 

Viimeksi treenattiin sadesäässä ja tuulikin puhalsi roimasti. 
Onneksi ollaan säänkestävää porukkaa koko poppoo.
Lokakuussa siirrymme hallitreeneihin.

LELUPALKKAUS

Lelupalkkausta en oikein osaa seuruussa käyttää. Se on kyllä vähän harmi, sillä Tihku palkkautuu leluista todella hyvin.
Olen lelupalkkaustakin hieman alkanut jalostaa seuruuseen sellaiseen tyyliin, että kätken (veto- )lelun kämmeneni sisään, ja asetan lelukäden imutustyyliin koiran kuonon korkeudelle. Tämä kyllä toimii, joskin vielä aika railakkaasti kun on lelusta kyse :D, mutta olen varma, että tällä keinolla saamme jalostettua ihan siistiä liikettä, kun Tihku oppii, että lelua ei tässä tilanteessa saa kädestä repimällä, vaan vasta kun käsi aukeaa. Tämä olisi nami-imutukselle (ks alla) rinnakkainen tapa, mutta korkeamassa vireessä.

NAMI-IMUTUS

Tätä tyyliä olen nyt pääsääntöisesti käyttänyt. Joskus sitä kuulee sanottavan, että koira ei imuttaessa opi, koska sen ajatukset ovat ulottuvilla olevassa namissa. 
Olen kuitenkin toista mieltä, sillä Wiimankin kanssa aikanaan imuttamisella aloitin, kun en muutakaan silloin osannut. Wiiman kanssa saatoin kuitenkin edetä imutuksesta käytöksen vahvistamiseen aika nopeasti, koska se oli ja on niin perso herkuille ja herkut siis kiinnostivat enemmän kuin ympäristö - näin ei välttämättä ole Tihkun kanssa.
Niin ja Wiiman seuruuseen olen todella tyytyväinen - kontakti pysyy ja seuraamispaikkakin todella hyvin (oikealle käännöksissä joudun käyttämään pientä käsiapua jätättämisen estämiseksi, muuten sujuu kokonaan ilman apuja).

👉 Imutus siis tarkoittaa sitä, että otetaan koiran mielestä herkullinen nami käteen, ja vedetään koira mukaan liikkeeseen pitämällä namikäsi kiinni, mutta koiran ulottuvlla kuonon edessä, jolloin koira liikkuu toivottuun suuntaan namia tavoitellen.  
Tämä tyyli on tietenkin vain alkuvaiheen tyyli ja namista on jossain kohtaa luovuttava, kunhan koiralle on vahvistunut käytös seurata kättä (jonka jälkeen käsikin on vielä hyvä häivyttää eli tehdä merkityksettämäksi).


Kuvakaappaus treenifilmistä.
Tässä omatoimiharjoituksissa lenkin varrella.

TARJOAMISKÄYTÖS

Seuraamista voisi myös kouluttaa tarjoamiskäytöstä hyväksi käyttäen ja naksuttelemalla - eli palkita koira aina kun se itse hakeutuu oikeaan paikkaan.

Tihku tarjoileekin käytöksiä jonkin verran luontaisesti. Tihku esimerkiksi on oivaltanut, että kiville ja kannoille kiipeämällä saa palkkaa sekä vaikkapa ritiläalustalle astumisesta. Tässä alla toukokuinen video (Tihku 6 kk) tilanteesta, jossa ohjasin Tihkun ritilälle ja palkkasin lentävällä namilla. Sen jälkeen Tihku alkoi itsenäisesti hakeutua ritilälle ja meille syntyi hauska peli, jossa minä heittelin nameja ja Tihku juoksi ritilällä edes takaisin. Tätä pelaamme edelleen kun tällaisten ritilöiden kohdalle osumme :).

6/2021 - Tihku 6 kk
Alustaharjoitus - tarjoamiskäytös
Jos video ei näy, johtuu se mobiiliversiosta. Klikkaa tällöin sivun alareunasta internetversio.

Huolimatta siitä, että tarjoilukäytöstä löytyy, niin sitä esiintyy aika harvoin seuruussa. Olen kovasti sitä koittanut vahvistaa ja tämä on se tyyli, jolla haluaisin kouluttaa, koska tällöin koirallakin on aktiivinen rooli oppimisessa, ja oppiminen on nopeampaa. 

Jostain ihme syystä, tämä ei vaan poikkeuksia lukuunottamatta onnistu seuruussa. Tai - syy ei ole edes niin ihmeellinen, vaan syy on se, että ympäristön palkka on minulta saatua suurempi - eli ympäristö kiinnostaa kun kuljemme rinnakkain, enkä ole keksinyt, miten olisin kiinnostavampi - herkkujen laatua on kyllä testattu ihan keitetyistä sydämistä kuvattuihin maksakuutioihin, ei vaikutusta, ja lelulla en saa tehdyksi tai osaa tehdä vastaavaa harjoitusta. 

Tässä pieni filminpätkä, jonka olen filmannut pikku-Tihkusta viime talvena. Tässä ollaan lumisella treenikentällä, jossa ärsykkeet olivat vähissä - homma siis toimii, ellei muuta katsottavaa ole.


3/2021 - Tihku 4 kk
Seuraamisharjoitus ilman hihnaa.
Homma menee niin, että Tihku itse päättää suuntansa, mutta vieressä kulkiessa avautuu palkkahanat. Jos Tihku lähtee teilleen, annan huomioäänen ja käännyn päinvastaiseen suuntaan. Aika hyvin se Tihkunen pysyi mukana.
Video on Youtubessa, eikä näkyne blogin mobiiliversiossa -> klikkaa alareunasta internetversio.


Tämä tarjoilukäytös, vaikka filmeillä näkyy ihan onnistuneita harjoituksia, ei siis tällä hetkellä kanna meitä seuruuharjoituksissa eteenpäin. Tarjoilukäytöksiä poimin kuitenkin muissa tilanteissa, jotta käytöstapa vahvistuisi.

Kuvakaappaus treenifilmistä.
Omatoimiharjoituksia lenkin varrella.


1-2-3

Nostan esiin tällaisen hauskan koulutuspelin, josta olen yllättäin löytänyt apua seuruun opetteluun pennun kanssa! Tähän törmäsin viime keväänä yhdellä hihnakurssilla, hihnassa kulkemisen apuvälineenä (Tihku vetää ja kontakti puuttuu). 
Tapa ei ole toistaiseksi jalostunut lenkeillemme varsinaiseksi työvälineeksi, mutta keksin poimia tämän käyttöön seuraamisliikkeen tueksi ja hups - vaikuttaa toimivan!
Koiralle siis "hoetaan" lukusarjaa 1-2-3, joka itselläni on toisen kotimaisen muodossa ett - två - tre. Ja aina Tre:n kohdalla koira saa palkan. 

Tällä metodilla teimme viimeksi rallytunnilla kokonaisen radan seuruuosuudet, Tihku kulkee hienosti kontaktissa ykkösen ja kakkosen aikana, tietäessään, että seuraavan numeron kohdalla tulee nami. Kunhan metodista muodostuu tuttu käytäntö koiralle, niin numeroiden väliä voi alkaa pidentää, jolloin kontaktikin pitenee. Kuitenkin kannattaa völillä taas palata lyhyeen palkkaukseen/numeroväliin, niin, ettei koira kyllästy ja, että liikkeeseen muodostuu pieni yllätyksellisyys. 

Tällä hetkellä vaihtelen Tihkun kanssa siis seuruuliikkeissä tätä 1-2-3 -metodia ja imutusta, vähän tilanteesta riippuen. Ja alan pikkuhiljaa ajatella, että varmastikin me sen ihan oikean seuruunkin ilon joskus löydämme näiden onnistumisten myötä! Miten mahtava tunne onkaan kun jokin takkuava asia nytkähtää eteenpäin!


Perusasento

Pari sanaa perusasennon kautta opettelemisesta. Tämäkin keino voisi olla toimiva ja pidän sen työkalupakissa, mutta vielä ei ole meillä Tihkun kanssa tämän aika. 

Seuruuta voisi myös vahvistaa perusasennon kautta. Siis käytännössä vahvistaa perusasentoa, niin että koira pysyy paikassa myös liikkeessä. Tämä johtaa siihen, että kun ohjaaja pysähtyy, niin koira asettuu automaattisesti perusasentoon, eli istuu. 

Wiiman kanssa homma toimii oikeastaan tällä hetkellä juuri näin. Sillä on vain yksi vihje "Sivu", ja kun se annetaan, niin Wiima pysyy sivulla, liikunpa tai seison tai peruutan - ja kun seison, niin hän istahtaa. Rallytokossa on joskus koiran seisottava, kun ohjaajakin seisoo - tällöin minun on oltava vikkelä Seiso-vihjeen kanssa, ettei pylly laskeudu, ja tässä on joskus vähän haastetta, koska pylly niin aktiivisesti hakeutuu Sivulla maahan.

Oikean puolen seuruu tapahtuu Wiimalla kuten vasen puoli, mutta vihje on Viereen. Oikealla puolella seuruukin toimii hyvin, mutta joudun ehkä aavistuksen enemmän auttamaan kädellä oikeassa kohdassa pysymistä ja istumiset voi jäädä hieman vinoon, ellen ole tarkkana - tässä auttaa hartialinjan apu.


Wiiman mielestä rallyhommat on ihan superjuttuja <3

Vihjesana

Kirjaan vielä itselleni muistiin, että rallykurssin aluksi vaihdoin seuruun vihjesanaa. Olin Tihkun kanssa jo ennen kurssia tuota seuraamista koittanut harjoitella ja jotenkin olin onnistunut myrkyttämään ensimmäisen vihjessanan Sivu.

En oikein tiedä miten siinä niin kävi - ehkä olin valinnut treenihetket väärin tai tehnyt pennun kanssa liian pitkää harjoitusta, niin että siitä muodostui Tihkulle tylsää ja ankeuttajien puuhaa.
Vaihdoin vihjesanan ruotsin vastaavaan Sida, ja sen omaksuttuani havaitsikin, että se onkin sanana vielä parempi, sillä sen saa kahden ii:n ansiosta sanottua vielä iloisemmalla äänensävyllä kuin Sivun, ja josta äänensävystä Tihku innostuu.

Joskus kannattaa ottaa uusi lähtö harjoittelussa, jos tuntuu, että ollaan menossa metsään - Tihkukin siis tunnisti jo sanan Sivu ja tiesi sen merkkaavan pohkeen viereistä paikkaa, mutta sen mieliala alkoi mataloitua sen kuullessaan, ja sitähän en tietenkään halunnut. Vihjesanan vaihdon myötä ollaan taas oikeilla jäljillä!


Sadekelin treenejä :)
Treeneissä tulee iloittua muistakin jutuista kuin liikkeiden onnistumisista.
Esimerkiksi näistä hetkistä kun Tihku rauhoittuu ja laittaa makuulle odottaessaan. Tätä rauhamieltä on harjoiteltu erittäin paljon ja se alkaa kantaa hedelmää!

Kirjoita mielellään kommenttikenttään oma seuruunkoulutustyylisi ja parhaat vinkkisi, niin saan uutta ajateltavaa tai toisen näkökulman omiin treeneihini :) . 

keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Onnea rakas 9-vuotias - Wiiman syntymäpäivät (rally ja nose)

Wiima täytti viikko sitten yhdeksän vuotta💛! Miten voikaan aika rientää sellaista vauhtia, kun tuntuu, että ihan vastikään käärö haettiin kotiin. Nyt kun perheessä on toinen pentu, olen useammin ajatuksissa palannut niihin Wiimankin pentuaikoihin ja koittanut muistella millainen pentu hän olikaan. Kaikki oli niin uutta ja jännää silloin, eikä minulla ollut kokemusta pennuista tai koiristakaan ylipäätään, niin en hirveästi muista millaisia haasteita ja iloja silloin koin. Päällimmäisenä haasteista on kuitenkin ehkä, että Wiima oli (ja on) hyvin itsenäinen koira. 

Ensimmäisen yönsä hän nukkui yksin makuuhuoneemme viereisessä huoneessa eikä sanonut sanaakaan koko yönä. Luulin aamulla, ettemme pystyneet pitämään pentua hengissä edes yhtä vuorokautta, kun pihahdustakaan ei ollut kuulunut, mutta kun menin katsomaan, niin siellä pentu heilutti häntäänsä huomentervehdykseksi ja kyseli, että nukuinko hyvin. Myöhemmin olen ymmärtänyt, ettei se ole kovin tavallista, pennut usein vähän itkevät ikäväänsä ensimmäisenä yönä, kuten Tihkukin. Olen ajatellut, että tämäkin ensimmäisen yön rauha johtui siitä itsenäisyydestä, mutta mene ja tiedä.


Wiiman syntymäpäivänä alkoi sopivasti rallytokotreenit tauon jälkeen

Ehkä tuosta itsenäisyydestä johtuen meillä oli myös ekoina vuosina vaikeuksia luoksetulon ja lähelläpysymisen kanssa. Wiima ei koskaan varsinaisesti karkaillut, mutta sen oma säde meihin oli niin pitkä, että se tuntui epämukavalta. Iän karttuessa asia hieman muuttui, ja varmaan siihen vaikutti juuri ikä ja aikuistuminen, mutta ahkerasti myös koitin lähelläpysymistaitoja ja luoksetuloa hioa. 

Nyt tuli siis täyteen yhdeksän vuotta. Wiima sai syntymäpäivälahjaksi vain toiminnallisia lahjoja. Syntymäpäivänä alkoi sopivasti rallytokotreenit ulkokentällä. Viimeksi ollaan ohjatusti treenattu viime syksynä ja Wiima olikin nyt kentällä aivan liekeissä, niin että muutkin osallistujat sen huomasivat. Ihanaa, kun hän on niin innostunut 💛, ja se tarkoittaa, että lahjakin oli onnistunut!

Koronarajoitusten vuoksi emme tehneet varsinaista rataa vaan treenasimme kylttejä vasen- ja oikeaseuruussa. 



Raision vierasvenesataman taustalla Meyersin telakka, täällä oltiin nosettamassa.

Wiiman juhlahumu jatkui seuraavanakin päivänä, sillä silloin alkoi koronapaussin jälkeen myös ohjatut nosework-treenit. Tällä kertaa treenasimme Raision vierasvenesataman mattojenpesupaikalla. Aiheena oli etsimään lähettämisen rutiinit. Ohjaaja oli pilkkonut etsinnän useaan pieneen alueeseen, ja jokaisen etsinnän jälkeen toiminta piti katkaista ja lähettää koira liikkeelle uudelleen. Etsinnässä olisi hyvä pitää lähetys samanlaisena, jotta koira tietää, mitä sen kuuluu tehdä ja mitä etsiä, sekä pääsee lähetyksen kautta oikeaan hakuvireeseen. 

Tosin - on myös syytä seurata koiraa, sillä olen kerran aiemmissa treeneissäni tehnyt sellaisen hölmöyden, että koitin saada Wiimaa rutiinilähetykseen, mutta sillä tuntui olevan vetoa toiseen suuntaan ja ryhdyin siinä sitten ihan komentamaan Wiimaa palaamaan vierelleni rutiinimme mukaisesti. Sillä seurauksella, että vedin koiran pois kätköltä, jonka se oli itse oma-aloitteisesti "lähtöruudusta" havainnut. Kieron ohjaajamme tekosia sekin :).

Lisäksi treeneihin haastetta toi tuuli sekä osa jemmoista oli sen verran korkealla, niin että kahdella jalalla seisoen juuri ja juuri ylsi.



Hienot naiset käy kynsistudioissa ..

Ja sai se Wiima vielä kolmannenkin lahjan, mutta sitä hän ei kovin korkealle arvostanut. Olin jo muutaman päivän ajatellut, että Wiiman kynnet pitäisi leikata, oli venynyt väli vähän pitkäksi. Olimme sitten eläintarvikekaupassa ostoksilla ja sielläpä oli peukkujaan pyörittelevä kynsienleikkaaja paikalla.
Kekkasin siltä istumalta, että minäpä toimitan Wiiman manikyyriin ja niin tehtiin. Hyvin sujui, mutta Wiima selvästi ajatteli joutuneensa eläinlääkärin vastaanotolle, niin epäileväinen hän oli nostopöydät nähdessään. Kiltti kun on, hyppäsi kuitenkin pöydälle ja niin ne kynnet leikattiin.

Kokemus sekin, mutta Wiima ei tainnut siitä kovasti tykätä. Siis vielä vähemmän,  kuin siitä, että itse leikkaan. Joten luulen, että tehdään se jatkossakin taas itse :).


"Hei, hei! Unohditko jotain? Ei kai me kävellä näiden herkkulaarien ohi???"

Teimme me pienet ostokset sitten tältäkin osastolta,
mutta ne herkut odottavat vielä syöjäänsä koirien ruokakaapissa
:)

Yhdeksänvuotias Wiima on hyväkuntoinen muori. Ja varsin tervekin. Vaivoina on viime syksystä alkanut autoimmuunisairaus sekä polvihan se myös reistasi pari vuotta sitten, mutta se ei ole parannuttuaan yhtään vaivannut, vaikka aiheuttikin silloin akuuttivaiheessa kovasti päänvaivaa. 

Iän karttumisen huomaa ehkä vain siitä, että Wiima päivisin nukkuu enemmän kuin ennen ja rallytokossa huomaan, ettei peruutusliike ole ihan yhtä terävä kuin se oli vielä pari vuotta sitten. Aina se on kuitenkin valmis kaveriksi mukaan, mihin ja milloin vaan. Lisäksi nautin siitä, että tuon ikäinen koira ymmärtää asiat jo ihan kulmakarvan kohotuksesta, vanhempaan koiraan muodostuu ihan erityinen suhde kun ollaan samalla aaltopituudella, siinä ei sanoja tarvita (pääsääntöisesti :D ).
Toisaalta Wiima on pikkuveljen tultua ehkä taas vähän leikkisämpi, ja pennun myötä myös hieman enemmän halikoira kuin ennen, vaikka onkin introvertti luonteeltaan. Ajatella, että juuri tällainen koiruus saapui meille keltanokille ensimmäisenä opettamaan, miten koirien kanssa kuuluu olla <3.

Kaivoin instaa tai facea varten esiin tällaisen kuvaparin, jossa Wiima on kaksivuotiaana tytöntyllerönä ja sitten viime vuodelta kahdeksanvuotiaana. Samaksi koiraksi tunnistaa (vai tunnistaako?), mutta naaman värit ovat eläneet ja naama on myös saanut aikuisen koiran jykevyyttä <3.

Kuvapari löytyi arkistosta:
Wiima kaksivuotiaana ja kahdeksanvuotiaana, vuosi sitten

Onnea ja pitkää ikää, rakas Wiima 💝