tiistai 19. heinäkuuta 2022

Lapinkoirien katselmus syyskuussa

Tänään lähti ilmoittautumisemme Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran katselmukseen, joka pidetään syyskuussa Helsingin seudulla. Koronan takia on katselmuksissa ollut muutama välivuosi, muuten se järjestetään vuosittain ja vuorotellen eri puolilla Suomea. Me olemme Wiiman kanssa osallistuneet melkein joka vuonna, kun tapahtuma vaan on ollut kohtuullisen välimatkan päässä - Tihkulle tuleva kerta on ensimmäinen.

Katselmukset kokoavat  paimensukuiset lapinkoirat omistajineen ja kasvattajineen yhteen, ja samalla tilaisuus antaa jalostuksellisen kokonaiskuvan siitä, miltä populaatio ulkonäöllisesti/rakenteellisesti sillä hetkellä näyttää.
Katselmukset ovat myös rentoja matalan kynnyksen tilaisuuksia, jossa koiran ei tarvitse omata aiempaa kehäkokemusta. Toki on eduksi, jos koiralla on hihnakäytöksen perustaidot ja, että se pystyy toimimaan lähellä muita koiria. Kivaa on myös samanhenkisten ihmisten ja eri puolilta Suomea tulevien tuttujenkin tapaaminen! 

Paimensukuisten lapinkoirien katselmuksessa koiria ei verrata suomenlapinkoiran rotumääritelmään vaan siihen, millaisia vaatimuksia entisaikojen tunturien poropaimenen työ koiralle asetti. Koiran rakenteen piti mahdollistaa koko päivän mittainen, ja päivästä toiseen toistuva, porolauman mukana liikkuminen haastavissakin oloissa, kuten syvässä hangessa ja turkin kestää pohjoisen vaativat säätilat. Tällaiseen entisaikojen poropaimeneen vertautuvat paimensukuiset lapinkoirat myös katselmuksen arvioinnissa.

Todettakoon vielä, jos termi on jollekin vieras, että paimensukuinen lapinkoira on siis rekisteröity suomenlapinkoira ja yksilön tulisi olla tunnistettavissa rotuisekseen, vaikka virallista suomenlapinkoiran rotumääritelmää ei jalostuksessa tai katselmusarvostelussa juuri seuratakaan - tyypillisimmillään paimensukuinen lapinkoira eroaa hieman rotumääritelmän mukaisesta suomenlapinkoirasta, joskin variaatiota löytyy niin kasvatuslinjan kuin yleisemmin rodunkin sisällä.

Paimensukuisessa lapinkoirassa on kyse vain erillisestä suomenlapinkoiran kasvatuslinjasta, erillisiä käyttö- ja "näyttö"-linjoja rodussa ei ole. Näin esimerkiksi paimennusominaisuutta kyllä voi löytyä (tai olla löytymättä) niin valtalinjan lapinkoirassa kuin paimensukuisissakin, ja useimmissa rodun yksilöissä sitä kyllä löytyykin. 


Wiima ensimmäisissä katselmuksissaan 1-vuotiaana vuonna 2013.
Taitaa nyt jo pilven reunalle lähtenyt äitinsä kelliä kuvan taustalla <3.
Voi miten Wiimukka näyttääkin ihan pikkutytöltä tässä <3 !


"Oikeita" koiranäyttelyitä en ole oikein oppinut vielä arvostamaan, paitsi rakennearvostelun kannalta. Koen isona ongelmana sen, että koiranäyttelyt voivat johtaa näyttelyarvostelujen ja palkitsemisen myötä siihen, että koirien ulkonäkö voi muuttua jopa aivan epäterveelliseen suuntaan, sekä vaikkei aina niin epäterveelliseenkään, niin näyttelyarvostelut voivat muokata rodun ulkonäköä ihan "vain väärään" suuntaan.

Esimerkiksi omassa rodussani suomenlapinkoirissa on palkintosijoille nostettu mielestäni liian turkikkaita, neliömäisiä ja myös melko matalia koiria, ja ajattelen, että entisaikojen tunturipaimen ei ole sellaiselta näyttänyt eikä sellainen koira ehkä siihen työhön pystyisi, vaikka halua olisi. Kun tällaisia koiria palkitaan, aletaan siihen suuntaan helposti myös jalostuksellisesti pyrkiä, ja silloin ollaan ongelmissa. Minulla on lukemani perusteella se käsitys, että lapinkoirien näyttelytuomaroinnissa on otettu askel oikeaan suuntaan, toivottavasti olen oikeassa.

Edellä kerrotusta syystä pidän PS-lapinkoirien katselmuksen lähtökohdasta arvioida koiraa sen tarkoituksenmukaisuuden näkökulmasta. Olkoon häntä missä asennossa vaan, selällä tai alhaalla, tai korvat kiinnittyneet päähän missä asennossa vaan, tai pään muodossa vaihtelua, niin kunhan ne mukailevat koiran alkuperäistä olemusta ja käyttötarkoitusta, eivät ne ole katselmuksessakaan virheitä. 
Suomenlapinkoira on yleisestikin myös rotuna monimuotoinen, ja se on rodun rikkaus.

Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran sivuilta voit lukea katselmuksesta lisää:  https://www.paimensukuinen.fi/katselmus/

Paimensukuisen lapinkoiran suojeluohjelma löytyy tästä linkistä (PS Suojeluohjelma, LINKKI (pdf)). Suojeluohjelman sivulla 33 kerrotaan, millaisia ulkoisia asioita katselmuksessa tuomarin olisi tarkistettava. Lisäksi luonnollisesti luonteen arkuus tai aggressiivisuus olisi palkinnotta jäämisen peruste.


Vuonna 2017 katselmus pidettiin täällä Turussa ja paikaksi valikoitui Zoolandian nurmet. Itsekin olin tuolloin taustajoukoissa häärinässä, tottakai!
Tässä yleiskuvaa kehästä.

Turun katselmus v. 2017: kehän reunalla nähtyä


Turun katselmus v. 2017: Tämä veijari näyttää sijoittuneen kehässään.

Turun katselmuksen v. 2017 palkintopallit


Wiiman kanssa ei tarvitse tilaisuutta paljon miettiä, mutta Tihkun kanssa lienee johonkin mätsäriin syytä osallistua ennen tapahtumaa. Mätsäristä ehkä saataisiin taas vähän käytöskoodin pohjia kesän treeni- ja harrastustauon jälkeen - kesä kun on nyt mennyt melko lailla löhöillessä ja rennolla meningillä :D.

Tulee myös olemaan mielenkiintoista kuulla, millaisen arvion tuomari antaa Tihkusta. Paimensukuisen lapinkoiran pitäisi tyypillisimmillään olla ravaajatyyppiä, mutta Tihkussa on tuulennopeaa laukkaajaa, siis ei vain luonteensa puolesta, vaan myös rakennettaan myöten ja lisäksi Tihku on rakenteeltaan melko kevyt - uskon, että kevyempi kuin mitä muinaiset työkoirat olivat. 

Syyskuussa on siis odotettavissa kivaa, koiramaista menoa ja tuttujen tapaamista! 




maanantai 18. heinäkuuta 2022

Wiiman RTK2

Wiima-tyllerö se tepsutteli itselleen viime perjantaina RTK2-koulutustunnuksen! Olin ilmoittanut meidät Kiharakerhon rallymestaruuskisoihin Kaarinan Tuorlaan, joka tarkoitti, että kisat olisivat melkein naapurissa! Ihanaa luksusta, kun automatkaan ei menisi juurikaan aikaa.
Tuorla ympäristönä myös tarjoilisi ihanan miljöön - sieltä kun löytyy ihania tarjoiluja tarjoileva majatalo, sekä myös kiva luontopolku ja myös tähtiobservatorio (!), joten jos liikut Kaarinan hoodeilla, niin kannattaa poiketa!


Taivas oli perjantaina tummanpuhuva ja mustat pilvet kerääntyivät ylle. Jännäsin, että mahtaako parahiksi tulla sadekuuro juuri kun olisi aika olla radalla. Siinä voisi ainakin kontakti vähän kärsiä, kun koiran on vaikea katsoa ohjaajaa - en olekaan koskaan tullut kokeilleeksi rallytokoa rankkasateessa!
Viimeksi kisasimme helteessä ja se kyllä sekoitti meidän molempien päät.
Niin kuitenkin kävi, että kovaa rankkasadetta ei onneksi kuulunut, pientä tihkusadetta kylläkin, mutta se ei meitä yhtään haitannut. 




Katselin lähtöhärjestystä ja olin iloinen - AVO-luokassa meitä oli vain viisi tällä kertaa. Se tarkoitti, että olisimme aika nopeasti valmiita kotiinlähtöön. 



Radalla minut sai ehkä eniten mietteliääksi este, jota emme ole hypänneet pitkään aikaan. Mietin, että saanko ohjattua Wiiman siihen niin täsmällisesti, ettei hän ratko tilannetta kiertämällä estettä. 

Toinen, mitä jännäsin oli tuo houkutus, koska sieltä löytyi ruokakuppi - toivoin, ettei siinä olisi mitään tuoksuja ainakaan jäljellä. Meillä onneksi toimii seuruu varsin hyvin ja Wiima pitää hyvin kontaktia, ja sen avulla ajattelin, että niistä mennään. Vuoroa odotellessamme kertasimme kuitenkin varmuuden vuoksi Jätä-vihjettä, jos sellaiselle tulisi radalla tarvetta. 

Kolmanneksi - en valitettavasti jostain syystä yhtään sisäistänyt, että kyltillä nro 10: "askel oikealle, istu" oli myös nuo istumiset!! Aivoni käsittelivät tuon kyltin pelkäksi askeleeksi ilman istumisia. Tämähän meille sitten kostautui ja vei meiltä pisteitä, kun ei istuttu omalla kilpailuvuorollammekaan! 



Niin siinä sitten kävi, että Wiima oli hienosti kuulolla ja läsnä koko radan ja teki töitä parhaansa mukaan. Houkutuksenkin hän seurasi niin hienosti, että ei paremmasta väliä ja muutkin kohdat.
Esteen kanssa ei myöskään ogelmia, tyllerö humpsahti yli, kuin hyppelisi esteillä päivittäin. 

Olin ihan superiloinen siitä miten rata sujui! Oltiin ihan omassa kuplassamme! Lopputulos oli 90 pistettä, sillä tosiaan - suoritin oikealle askelluksen ilman istumisia. En käsitä, miksi en niitä sisäistänyt, jännitykseltäni varmaan, mutta ei haittaa, kaikki meni kuin pitikin ja paremmin - sujuva ja iloinen yhteistyö on kaikkein tärkeintä!


- kyltti 10: tvä (istumiset puuttuvat)
- kommentti: hieno, sujuva rata
- sijoitus: luokan 2. sija
- pisteitä 90 ja RTK2

Kun tammikuussa sain päähänpiston ilmoittaa meidät kisoihin, niin en arvannut, että jo kesällä olisimme tässä asti. Toisaalta tämä on se vaihe, jossa oikeastaan näin meidät - tai siis ajattelin, että kovalla tsemppaamisella voisimme ehkä RTK2:n saavuttaa. Sitä pitemmälle en uskaltanut unelmoida, enkä uskalla.

Tilanne on nimittäin se, että Wiima ei oikeastaan enää juurikaan treenaa, joitain yksittäisiä (ohjattuja) kertoja ja ajoittaisia omatoimitreenejä lukuunottamatta - aikani ei oikein riitä, kun Tihkun kanssa harjoittelemme asioita. Niinpä Wiima kilpailee, mutta ei treenaa (sanonnan mukaan "lahjattomat treenaa", haha!).
Olemme kuitenkin rallya pitkään harrastaneet, jo vuosia, niin ajattelin, että vaikka tässä on nyt ollut taukoa, niin vanhoilla opeillamme voisimme klaarata ALOn ja ehkä vielä AVO:nkin, ja tämä mielessäni ilmoitin meidät kilpailuihin. 

Tahdonkin ajatella, että oikeastaan emme Wiiman kanssa varsinaisesti "kisaa", vaan käymme kilpailuissa katsomassa mihin asti osaamisemme riittää. 

Nyt meillä sitten yhtäkkiä on menolippu voittajaluokkaan! AVOsta VOIhin tuntuu isolta harppaukselta. Luokan nimikin tuntuu jo mielessä niin vieraalta - mikä ihmeen "voittaja", mehän ollaan vaan ihan tavalliset  Wiima ja Terhi. 
Ehkä kuitenkin käymme kurkistamassa miltä sillä puolella näyttää, ja katsomassa riittääkö osaamisemme vielä sielläkin - uteliaisuus kasvaa tässä matkan aikana 😊.




Kisan jälkeen emme lähteneet Tuorlan luontopolulle, mutta teimme kierroksen kartanon mailla. Tämän jälkeen vielä vähän herkuttelimme ja joimme kahvit Tuorlan majatalon puutarhassa, ja Wiimakin sai nurmikolta nuuskutella ja kerätä taskuun varaamiani nameja. 

Hyvä Wiima, olet sinä kyllä ihan supertyttö!




torstai 7. heinäkuuta 2022

Kesäloma! Minne sitä suuntaisi? Tule Paraisille!

Kesälomalla sitä haluaa usein vähän vaihtaa maisemia. Käytettävissä olevasta ajasta riippuen voi haluta startata pitemmälle reissulle, mutta välillä paras vaihtoehto olisi päivänmittainen lähimatkailureissu.

Oletko jo käynyt Paraisilla? Parainen sijaitsee Turun saaristossa, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Turusta. Ainoa Suomen kaupunki, joka sijaitsee kokonaan saarilla. Paraisilla on tarjota paljon pitempiäkin reissuja varten, esimerkiksi Saariston rengasreitti (linkki), jonka varrella näet ja koet unohtumattomia hetkiä saaristokulttuurin ja saarihyppelyn äärellä.

Tämä kirjoitus käsittelee kuitenkin lähimatkailuaParainen on täydellinen päiväretkikohde niin kivoja lenkkireittejä etsivälle koiranomistajalle, kuin myös muille luontopoluista, saaristomaisemista tai vaikka pikkuputiikeista kiinnostuneille päiväreissaajille!  

Paraisten keskustassa kulkee hieno ja merellinen ulkoilureitti Siltakierros, jonka varrella näet vesistöjä ja veneliikennettä. Pääset myös helposti pujahtamaan 1700-1800 -luvuilta peräisin olevaan Paraisten vanhaan kaupunkiin, nimeltään Vanha Malmi (Gamla Malmen) ihastelemaan historiallista ja tunnelmallista, sekä edelleen elävää puutalokorttelistoa. 
Lisäksi ruoka- ja kahvittelupaikoissa on valinnan varaa!

Kirjoittelin tällaisen jutun vuosi sitten ja se on edelleen aktuelli. Klikkaa linkkiä alla 🔽 ja tule päiväreissulle Paraisille!

Paraisten Siltakierros - merellinen ulkoilureitti pikkukaupungin ytimessä


Vilskettä Paraisten kävelykadulla - Kauppiaskadulla,
josta löytyy paljon kivoja putiikkeja ja kahviloita.

Paraisten keskustaa halkoo kanava "Suntti" ja maisemasta löytyy paljon tunnelmallisia kävelysiltoja

Paraisten Keskuspuiston näkymiä

Paraisilla on meri läsnä joka puolella

PS. tsekkaa myös tämän blogin välilehti Varsinais-Suomen ulkoilureittejä, josta löydät muitakin ehdotuksia ulkoilupäivän viettoon. Tässä suoralinkki sivulle: Varsinais-Suomen ulkoilureittejä.


#parainen #pargas #visitparainen #visitpargas #saaristonrengastie #skärgårdensringväg



sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Wiiman helteiset rallytokokisat

Wiima emäntineen pyörähti helteisissä rallytokokisoissa tänään sunnuntaina. Kyseessä oli ulkokenttäkisat jalkapallokentällä (Sauvon Hakkispaana) ja kisat olivat samalla Rottweiler-yhdistyksen SRY rotumestaruuskilpailut. 

Wiiman kanssa tehtiin ensi esiintyminen AVO-luokassa keväällä, eli tämä olisi sitten toinen AVO-kisamme. Wiiman kanssa on mennyt kisat koko kevään niin hienosti, ettei minun oikeastaan tarvinnut edes jännittää, mutta tietenkin jännitin silti ja ihmettelin Sauvoon ajaessani, että miksi laitan itseni tällaisiin tilanteisiin. Kuitenkin kuten aina, suggestoin itseni treenitilanteeseen ja jännitys väistyy.


Rata on takana ja odottelemme katsomossa kisakirjojen jakoa


Meillä ei kuitenkaan ollut päivä parhaasta päästä. Huomasin sen jo lämppäalueella, että Wiimalla jäi vähän nenä kiinni nurmikkoon, mitä se ei yleensä tee. Ajattelin, että nurmikolla voi ehkä olla ollut nameja, mutta jätä-käskyllä hän varsin hyvin tuli taas messiin kun vähän odottelualueella lämmittelimme kylttejä. 

Enpä tiedä sitten oliko helle vai mikä, mutta Wiima ei ollut tällä kertaa ihan hommassa mukana. Nenä ja haistelu ei ollut enää suorituksen kiusana, mutta Wiimalla oli jotenkin vaikea keskittyä tällä kertaa.
Erityisen vaikeita oli istumiset - eli se, että perusasennossa istutaan. Sattumoisin radalla oli juuri erityisen paljon noita istumisia ja käännöksiä myös. Wiima vaan seisoa jökötti vieressäni, kun olisi pitänyt olla perusasennossa -  katsoi minua silmiin, mutta ei istunut, ennen kuin vasta toisella tai kolmannella käskylläni. Yleensä hän aina istuu automaattisesti perusasennossa ja jos hän arpoisi, että seisoako vai istua, niin ihan pieni kädenliike riittää kertomaan hänelle, mitä toivon. Nyt meillä kuitenkin tämä vähän takkusi.

Rata oli paahteinen, mutta odottelualueet onneksi varjoisia. 


TULOS HELTISI - AVO 78

Uusin kaksi kylttiä, mutta minusta tuntui, että virheissä piisasi ja olin varma, ettei nyt saada tulosta. Olin kuitenkin liian pessimistinen - tulos tuli kuin tulikin, 78 pistettä, eli ei ollut ihan turha reissu sitten kuitenkaan. Arvostelusta myös näin, että olin itsekin sössinyt täyskäännöksen ja tehnyt sen laveana. 

Arvostelulomakkeessa oli myöskin kehuja; "hieno seuraaminen ja hieno seisominen", jossa seisominen kyltistä "istu, seiso, kierrä koira". Olipa kiva, että tuomari oli positiivisetkin huomiot kirjannut lomakkeelle, kun itsestä tuntui radan jälkeen, että penkin alle meni.

Ei ollut siis ihan meidän päivä, mutta keskittymisongelmista huolimatta meillä oli kivaa niin radalla kuin muutenkin ja tuloskin tuli, niin se riittää. Joskus sitä vaan on tällaisia päiviä, ei voi mitään :). Jos vielä selviämme hengissä yksistä AVO-kisoista, niin Wiima Wimpula saa koulutustunnuksen RTK2. Katsotaan miten meidän käy :).

lauantai 2. heinäkuuta 2022

Juhannuksen viettoa - gepsi on hyvä juttu!

Viime viikonloppuna juhlittiin keskikesän juhlaa. Se tulee joka vuosi yhtä yhtäkkiä - töissä on kiirettä ja muutenkin ajatukset on vielä keväässä, ei kesässä, ja ykskaks kuitenkin ollaan juhannuksessa.

Juhannus sujui tänä vuonna melko lailla kuten aiemmatkin. Meillä on kaksi tuttavapariskuntaa, jotka kutsumme joka juhannus kylään, jo yli parinkymmenen vuoden ajalta, jolloin lapsemme olivat pieniä ja perinne jatkuu edelleen. Nykyisin tosin jo parikymppisillä (ja plus) lapsillamme on useimmiten jo omat menonsa juhannuksena, joten porukkamme on pienentynyt meihin vanhempiin.

Wiima kyttäilee laiturilla ja odottaa vieraita saapuvaksi


Viilettäjä viilettää :)

Tihkulle tämä oli elämänsä toinen juhannus, Wiimalla juhannuksia on takana jo enemmän. Tihkun kannalta vähän jännitin, että mitenkähän se Tihku nyt pysyilee siinä mökkipihan hoodeilla, kun mökillä ei ole tänä kesänä oikein vielä ehditty oleilla. 

Meillä ei myöskään ole mitään aidattua pihaa, vaan piha rajaantuu yhtäältä veteen, mutta muuten metsä reunustaa metsäistä tonttiamme - koiran voi siksi olla vaikea edes hahmottaa, millä alueella tulisi pysytellä. Mökki on kuitenkin saaressa, joten kovin pitkälle hän ei pääsisi, joskin saari on iso ja siellä on useita kymmeniä mökkejä ja asuintalojakin.

Tiesin kuitenkin, että Tihkulla on melko hyvä luoksetulo - hän siis lähtökohtaisesti reagoi aina kutsuun ja tulee luo, joko suoraan tai "kiertotietä", useimmiten kuitenkin suoraan. Olenkin Tihkun luoksetuloon melko luottavainen tilanteissa, joissa ei ole muuta häiriötä - sen tiedän, että esimerkiksi pupulle tai peuralle häviäisin kiinnostavuudessa vielä 100-0. 

Tihkulla on lisäksi itsellään tapana pitää yhteyttä, josta tavasta olen iloinen. Hän hakeutuu luokse tsekkaamaan, että olen paikalla, sitten taas vähän omille tutkimusmatkoilleen, yleensä lähistölle, ja taas tulee luokse. 

Wiima ja Tihku ovat tässä luonteeltaan erilaisia. Wiimakin lähti pikkutyttönä vapaana välillä omille teilleen. Hän ei varsinaisesti "karannut", mutta Wiimaa nenä vei. Lisäksi Wiima on hyvin itsenäinen eikä hätkähdä, vaikken olisi vierellä koko ajan. Häneltä myös puuttuu tuo omatoiminen "ilmoittautuminen", joka Tihkulla on luonteessaan. Wiima kuitenkin eteni nenänsä kanssa tehden pikkutarkkaa työtä, joten hän ei ajautunut reissuillaan kovin pitkälle. 

Tihkun nopeusmittarissa taas ei juurikaan ole sitä rauhallista käyskentelyä, vaan kun hän näkee tai kuulee jotain ja suuren uteliaisuutensa kannustamana lähtee tarkastusreissulle, niin hän on hetkessä jo kaukana. 

Wiiman käytös muuttui noin kolmen vuoden iässä. Silloin hän alkoi pysytellä lähistöllä, kun kaksi eka kesää jouduimme hermoilemaan ja pelkäsimme, että mökille pitäisi pystyttää aidat. Nykyisin hän kyllä tietää miten pitkälle voi lähteä - aamuisin kun lasken hänet mökillä ulos, niin hän käy vähän pitemmällä metsän puolella asioillaan, mutta tulee sieltä pian omin toimin takaisin ilman, että minun pitää yhtään huolestua.
Varmasti ikä vaikuttaa myös Tihkuun, hänhän on vasta 1,5 vuotias "huligaani" :).


GEPSI ON HYVÄ JUTTU!
Edellä kerrotusta johtuen hankin Tihkulle gepsin ja juhannuksena se koeajettiin. Gepsi näytti maastokartasta missä Tihku milloinkin oleili ja lisäksi se laski Tihkun päivän aikana kulkeman matkan, joka oli hauska lisätieto:
Esimerkiksi perjantaina, juhannusaattona, oli hellepäivä ja teimme vain pienen lenkin koirien kanssa aamulla ennen vieraiden tuloa - varsinaisen lenkkimme pituus oli 3,5 kilometriä. 
Kuitenkin kun katson Tihkun liikettä tuona päivänä gepsin nauhoituksen perusteella, niin hän on aktiivisesti taivaltanut yhteensä melkein 11 kilometriä sinä päivänä ja tuo loppu tulee vain omalla tontilla pyörimisestä. 


Kiinnitimme gepsin valjaisiin kun unohdin pannan kotiin. Toimi se näinkin, mutta Tihku joutui olemaan valjaissa koko juhannuksen ulkoillessaan. Ei se tainnut häntä häiritä :)

Gepsi oli todella kätevä! Istuimme ulkona koko päivän ja illankin. Välillä Tihku lähti näköpiiristä ja ilman gepsiä olisin alkanut heti huudella ja hermostua, että nytkö se lähti, mutta gepsistä näin, että edelleen ollaan pihalla tutkimuskierrosta tekemässä, joten minun ei tarvinnut alkaa hätäillä. 
Tihku pysyi hienosti aitaamattomalla pihallamme ja olin siitä todella iloinen. Pari kertaa hän lähti vähän kauemmas kuin halusin, mutta kun kutsuin häntä, niin hän laukkasi paikalle yhtä nopeasti kuin oli lähtenytkin.

Yksi tilanne meillä kyllä oli. Oma vikani, etten tullut ajatelleeksi, että yöllä tapahtuu asioita, joita päivällä ei tapahdu, eli metsän eläimetkin ovat liikkeellä. Ja näin kävi. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä me ihmiset istuimme laiturilla juttelemassa, koirat vapaana. Tihku nousi ylös kuultuaan jotain, näin tämän, mutta jotenkin olin luottavainen, kun hän oli niin hienosti pihalla pysynyt. 

Sitten näin gepsistä, että nyt ollaan vähän kauempana kuin halusin. Lähdin katsomaan, mutta ennen kuin ehdin "kissaa sanoa", oli Tihku jo tiessään ja haukku kuuluikin lähes toiselta puolelta saarta (kapea, mutta pitkä saari). Saaressa on paljon kauriita ja peuroja, joten olen melko varma - vauhdistakin päätellen, että sellainen sekoitti Tihkun pään. 

Gepsi oli kuitenkin tässäkin hyvä juttu, sillä näin mihin suuntaan Tihku eteni, niin osasin heti liikkua oikeaan suuntaan sitä vastaan. Tihkun reissu ei kestänyt kymmentä minuuttia pidempään, jos edes sitäkään, kun hän jo onnellisena, mutta läähättävänä tuli luokseni kun pellon reunassa häntä kutsuin. Taisi olla hyvä reissu.. !







Joten summa summarum, koirien kannalta juhannus meni oikein mukavasti - öistä peurakeikkaa lukuunottamatta ja sekin oli vain lyhyt pyrähdys - ja meidän ihmisten kannalta niin ikään. Kokoonnumme juhannukseen nyyttäriperiaatteella, jolloin kenelläkään, edes minulla emännällä ei ole liikaa puuhaa kutsujen vuoksi.

Rutiinina on, että jokainen tuo omat grillattavansa ja sitten jaamme ostettavaksi perunat, salaattiainekset, kalat ja niin edelleen ja jokainen pari tuo jotain.
Lisäksi meillä oli vähän leipomishommia - yksi pariskunta toi juhannuskakun, toinen pariskunta leipoi saaristolaislimput ja minä väänsin etukäteen suolaisia piirakoita iltapalapöytään - tuli tehtyä poropiirakkaa ja tomaattifetapiirakkaa!

Ohjeet on täältä (poro) ja täältä (tomaatti-feta), poropiirakkaa olen tehnyt usein, tuon tomaati-fetan ohjeen kaivoin nyt juhannusta varten, molempia voin lämpimästi suosittaa!




Isäntä pystytti laiturille tuollaisen katoksen pari vuotta sitten ja se onkin ollut kätevä - ei haittaa sade eikä tuuli, katoksen alla voi aina istuskella. 






Tuulimyllykin on hiljaa


Sellainen oli se juhannus, rento ja helteinen - vähempikin lämpö riittäisi. Onneksi pääsi välillä pulahtamaan, niin ihmiset kuin koiratkin.



Hei hei mökki. See you soon!


Juhannus on tältä erää loppu, ja niin koirat kuin ihmiset kasseinemme ja pusseinemme pakkauduimme taas autoon ja köröttelimme kohti arkea.