Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turkki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turkki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. kesäkuuta 2023

NoseWorkkiä, turkkihommia ja shoppailua

Ilmoitin Wiiman ja Tihkun molemmat pop up -etsintätreeneihin eräänä arki-iltana viime viikolla. Ulkoetsintää kauniissa miljöössä Kuusiston Taidekartanon pihamaalla. Käymme samaan aikaan Nose-kurssia, mutta näissä yksittäistreeneissä oli toinen kouluttaja ja minusta on aina hyödyllistä kuulla useamman asiantuntijan neuvoja, ja sitten poimia käyttöön ne itselle parhaiten sopivat metodit.

Ensin oli vuorossa Tihku. Sovin kouluttajan kanssa, että teemme etsinnän sokkona, mutta koska ilmaisua ei Tihkun kanssa varsinaisesti ole rakennettu, niin pyysin, että hän antaisi merkin, kun ollaan hajulla, ellen sitä itse Tihkusta osaa lukea.


Minun ehkä pitäisi alkaa luottaa Tihkun ilmaisuihin, sillä vaikka olen itse ollut saamaton sen rakentamisessa, niin Tihkupa onkin rakentanut sellaisen itse; se jää tuijottamaan hajua. Edellisissä viikkotreeneissä kävi niinkin, että en oikein itse heti osannut lukea Tihkua ja kouluttaja, jonka olin pyytänyt naksauttamaan löydöstä, unohtikin naksauttaa, niin Tihku jäi hämmentyneenä tuijottamaan, ja katseellaan kyseli, että Kuules, missä palkka. Eli ilmaisu alkaa löytyä! Jihuu!

Jatkossa suunnitelmani on aivan hetkisen odottaa kun Tihku on löydöllä, jos siis tiedän missä jemma on, ennen kuin lausun palkkasanan, jotta ilmaisuvaihe vahvistuu.

Etsintä alkoi nenän kalibroimisella eli alkuhajulla, ja kokonaista neljä etsintää saimme suorittaa. Etsintäalueet itsessään eivät olleet kovin suuria, vaan aika selkeät kohteet, kuten kuvissa näkyvät esimerkit pöytäryhmä ja tuollainen esiintymislava.

Vielä on Tihkun työskentelyssä sitä, että se välillä harhautuu "roskahajuille", mutta nousee sieltä aika hyvin jopa pyytämättä taas etsintätöihin.



Sitten oli Wiiman vuoro. Hän oli taas ihan elementissään, ja rakastaa hajutöitä. Hän suoritti vähän eri alueita kuin Tihku, yhteensä kolme etsintää ja haju oli hieman haastavammin sijoiteltu, esimerkiksi korkea piilo sekä "nurkkapiilo", jollaiset koira helposti ohittaa, ellei etsinnässä ole kaavaa tai ohjausta. 
Wiima on kokenut koira ja hän suoritti etsinnän tasaisen varmaan tyyliinsa.



Hyvän mielen treenit ja kivat keskustelut koirieni erosta. Kouluttaja oli laittanut merkille, että käyttäydyn Tihkun kanssa eri tyylillä kuin Wiiman kanssa. Wiiman kanssa olen rento ja rauhallinen, Tihkun kanssa olen itsekin hermostuneempi - varmaan, koska Tihku säntäilee. 
Olen kuitenkin jo nähnyt, että Tihkun säntäilykin on usein ihan järkevää, vaikka on vauhdikasta, minun pitäisi alkaa oppia luottamaan häneen enemmän - järjen tasolla tiedän, että voin, mutta intuitiivisesti koitan harjoituksissa säntäillä mukana :D , ja siitä ei hyvä seuraa. Kyllä minä vielä opin :) !


Tällaisissa maisemissa treenasimme!


Turkkijuttuja ja Shoppailua

Wiima kävi taas saamassa itselleen kesäkampauksen, taitaa olla jo kolmas kesä kun annan trimmaajan keventää muorikoiran olemusta. Pohjavillapesussa alusvillat veks ja sitten lopuksi saksilla vielä turkki kauttaaltaan alas.


 



 



 


Pari tuntia kesti koko setti ja Wiima oli kuulemma käyttäytynyt oikein esimerkillisesti. Ihan aluksi hän oli vähän ihmetellyt pöydällä istumista ja seisomista, mutta hetken päästä hän oli ollut kuin joka päivä kävisi seisomassa trimmauspöydillä. Hänen pylly on nyt kuin ihana lampaanpylly ja turkki tuntuu ihanan ilmavalta. Uskon, että hänen on nyt paljon kivampi olla kesähelteiden saapuessa :) .

Sillä aikaa minä ja Tihku kiersimme ensin läheisen kuntoradan, jonka kertämisen jälkeen sain päähäni, että minunhan on pitänyt hankkia uudet lenkkarit! 

Niinpä köröttelimme Tihkun kanssa läheiseen ostoskeskukseen ja ostin itselleni lenkkarit, Tihku tuli mukaan makutuomariksi. Kävimmepä vielä herkuttelemassa jäätelölläkin, kunnes oli aika mennä noutamaan Wiima kauneussalongista.



Ostoskiepautusten jälkeen lepäilimme pari tuntia kotosalla ja sitten painelimmekin jo tuonne nosetreeneihin, joista yllä kerron. Vauhdikas päivä, ja mukava!








lauantai 29. toukokuuta 2021

Kesäkampaus ja Viheriäisten lenkki

Wiima sai taas kesätukkansa viikko sitten. Lapinkoiraahan ei varsinaisesti kuulu trimmata, mutta sen jälkeen kun Wiima steriloitiin, on turkki muuttunut runsaammaksi eikä vaihdu ihan niin hyvin kuin ennen. Ei se ole mahdoton vieläkään ja näen toisinaan lapinkoiria, joilla on luonnostaan samanlainen turkki (tai paksumpi) kuin Wiimalla nyt. 

Viime kesänä kuitenkin huomasin, että turkki vaikutti Wiiman jaksamiseen lämpiminä päivinä ja silloin kiikutinkin sen eka kertaa parturoitavaksi. Siitä jäi niin hyvä kokemus, että päätin tehdä saman joka kesä, ja nyt se hetki sitten koitti. (Linkki viime vuoden postaukseen, jossa pohdin lapinkoiran turkkia enemmälti)


Tuuli tuivertaa uudessa kevyessä turkissa ja nyt se pääsee kutittelemaan ihan iholle asti :)

Kauneushoitolan ohjeet oli suorittaa pohjavillapesu ja sitten turkki on saksittu lyhyeksi, ei ajeltu. Turkkiin jäi vatsaa myöten sen verran pituutta, ettei hyönteiset kiusaa. 

Korona-aikana en päässyt mukaan trimmaajan kotona tapahtuvaan trimmaushetkeen (koiran yksin jättämistä hoitoon pohdin viime vuoden kirjoituksessa, linkki), mutta oli hauska huomata, miten Wiima ilostui trimmaajan nähdessään ja kun jäin parkkipaikalle katsomaan heidän poistumistaan, niin näin, että Wiima oikein veti trimmaajaa hihnan perässä ja ihan oikealle ovelle, vaikka edellisestä kerrasta oli kulunut vuosi!
Wiimahan ei siis yleensä vedä hihnassa ja jos se joskus sen tekee, niin pieni huomautus riittää ja taas mennään nätisti. Mutta trimmaajan ovelle mentiin niin että trimmaajakin joutui juoksemaan😄. Se oli kiva nähdä, viime kokemus vuoden takaa ei voinut olla kovin ikävä :). Trimmaajalle kerroin Wiimaa noutaessani, että Wiiman kanssa ei tarvitse juosta vaan voi pyytää kävelyvauhtia, mutta hän kertoi olevan kivaa, kun asiakas on innoissaan!

Turkki pari päivää ennen kauneussalonkikäyntiä

Alla vielä pari kuvaa lenkin varrelta. Wiiman nosetreenit olivat viimeksi Raision Viheriäisissä ja treenien päätteeksi tein lenkin Viheriäisten kauniissa maisemissa, jotka totta tosiaan ovat vihreitä ja vehreitä. Reittimme kulki pitkälti pitkin Raision ulkoilureittiä Timalipolkua, joka kulkee rantaa pitkin, mutta emme kulkeneet sitä loppuun asti vaan kurvasimme sitten omille teillemme.


PARI SANAA NOSESTA TÄHÄN VÄLIIN
Nose-treenien teema oli maastoetsintä, eli hajujemmat olivat metsäisessä maastossa. Se on Wiimalle haasteellista, kun metsän muutkin hajut on siitä aina niin kiinnostavia. Ja lisäksi olimme kuudesta koirasta viidentenä vuorossa, eli paikalla oli jo paljon koirankin hajuja. Mutta ihmeen hyvin hän etsinnästä suoriutui, vain yksi jemma haetutti itseään eikä Wiima meinannut saada sitä ihan kohdistettua. Jemma sijaitsi isossa risukasassa, jonne ei ihan lähelle päässytkään, mutta koiran pitäisi kertoa, missä haju on voimakkaimmillaan.  Siitäkin kyllä sitten lopulta suoriuduimme.

Teimme kaksi etsintäkierrosta, ja yllä kuvasin toisen kierroksen. Eka kierros oli hauska motivaation nostatusetsintä. Ja se tapahtui niin, että kouluttaja sekä minä ja Wiima seisoimme keskellä metsää. Kouluttaja poimi Wiiman huomion kutsumalla sitä ja sitten heitti hajujemman (metallirasian) eteenpäin noin viiden metrin päähän. Sitten me lähdimme etsimään, mutta ei suoraan, jotta koira ei voisi edetä sinne mihin näki purkin laskeutuvan, vaan joutuisi etsimään. Niin kiersimme pikkulenkin ja lähestyimme putoamispaikkaa eri suunnasta, ja nenän avulla haimme purkin. Tämä oli Wiimasta ihan sairaan kivaa, kuten on tapana sanoa 😃 , ja muori oli aivan liekeissä, joka fiilis jatkui koko treenien ajan vielä seuraavaankin etsintään!


Raision Viheriäinen on nimensä mukainen.



Muori lentää =)



Sen pituinen se.

 

lauantai 27. kesäkuuta 2020

Wiima sai kesätukan - juttua lapinkoiran turkista

Wiimalla on aina ollut lapinkoiraksi aika kiva sporttinen turkki. Itse asiassa turkki oli yksi merkittävä tekijä muiden asioiden ohella, kun aikanaan mietin koiran ottamista ja millainen koira meille sopisi. Suomenlapinkoira kiinnosti rotuna, mutta kun googlailin ja selvittelin rodusta lisätietoja, niin löytyi pääasiassa vain kovin muhkeakarvaisia yksilöitä ja ajattelin, että täällä saaristossa vetten äärellä sellainen turkki olisi silkka mahdottomuus.
Sitten vahingossa sain osuman mielestäni hyvin kauniiseen ja turkiltaan sopivaan koiraan -  Nutukas Ursula (kuva Kennel Omituinen) oli ensikosketukseni paimensukuisiin lapinkoiriin (suomenlapinkoiran kasvatuslinja): Ihastuin ikihyvikseni ja aloin selvitellä lisää, ja ottaa yhteyksiä kasvattajiin. Kaikki tuntui natsaavan meidän tarpeisiin, ja siitä se sitten lähti, loppu on historiaa :).

Wiima viikko sitten aamulenkillä, pari päivää ennen trimmausta

Paimensukuisilla lapinkoirilla turkki on usein maltillisempi kuin suomenlapinkoiran valtalinjassa. Osasyy lienevät näyttelyt ja se, että palkintopalleille nousee usein hyvin paksukarvaisia koiria. Joskin nyt pidemmän aikaa rodun parissa viihtyneenä tiedän nykyisin paremmin ja olen nähnyt, että myös valtalinjassa on paljon vaihtelua ja sopusuhtaisia turkkeja kyllä löytyy. Lisäksi niissä näyttelykehissäkin taitaa olla muutosta ilmassa - ainakin vaikuttaa siltä, että näyttelyharrastajien ja -tuomareiden kesken on keskustelua ollut siitä, että jotkut piirteet ovat alkaneet suomenlapinkoirassa liiaksi korostua. 
Hyvä, että asiasta puhutaan. Suomenlapinkoiran pitäisi olla rakenteeltaan ja turkiltaan sellainen, että se edelleen pystyisi ravaamaan pitkää matkaa Tunturi-Lapin lumisissa maisemissa ja kovin puuhkaturkkiselle koiralle se voisi olla vaikeaa.

Wiimalla on, kuten lapinkoiralla kuuluu, kaksinkertainen turkki, lämmin alusvilla ja karkeampi päällikarva. Karva on tyypiltään makaavaa ja sitä on maltillisesti. Turkki on aina lähtenyt kaksi kertaa vuodessa, juoksujen mukaan ajoittuen, ja alusvillat putosi ennen sterilisaatiota helposti pois lähes kokonaan. 

Wiima steriloitiin pari vuotta sitten syksyllä 2018 ja se vaikutti jonkin verran turkkiin, sitä on nykyisin enemmän ja se on pehmeämpää, eikä turkki uusiudu ihan yhtä vahvasti karvanlähtöjen yhteydessä.
Alla kaksi sivukuvaa Wiimasta, toinen syksyllä 2018 juuri ennen sterkkaa ja toinen viime kesältä 2019. Turkeissa on selvä ero, joskin toki voi olla eroa myös karvankasvuvaiheessa - uskoisin ajankohdista päätellen, että yläkuvassakin karva on alkanut lähdettyään jo kasvaa takaisin, se ei ole siis Wiiman "bikinikunto", ja alakuvassa on vielä hyvinkin alusvilloja, eikä turkki enää viime kesänä uusiutunutkaan kuten ennen vanhaan.

Wiima aiempien aikojen ihanassa sporttiturkissaan syksyllä 2018 juuri ennen sterkkaa.
Kuvasta näkyy turkki aika hyvin, mutta asento on omituinen :)

Wiima viime kesänä 2019 oman koirakerhon mätsäreissä - noin vuosi jälkeen steriloinnin.

Suomenlapinkoira ei ole ns trimmattava rotu, mutta nyt kun karvanuusiutuminen on vaikeutunut ja on tällaisia helteisiä kesiä, niin halusin, että Wiimalla olisi kivampi olla. Myös haluan, että voin sen kanssa puuhailla asioita kesälläkin, ilman, että koiran täytyy läkähtyä helteeseen - toki puuhailumme eivät nytkään ajoitu päivän kuumimpiin tunteihin vaan hellepäivinä aamuihin ja iltoihin.

Niin toimitin Wiiman eka kertaa elämässään trimmaajalle. Halusin, että se pestään (helpottaa aluskarvan poistoa) ja alusvillat poistetaan ja sitten lyhennetään karvoja massun alta, sisäreisistä ja muutenkin siistitään. Niin ja kynnetkin leikattiin. Turkin lyhennys tapahtui saksilla, ei ajaen, koska halusin, että karvaa kuitenkin jäisi vatsaankin suojaamaan esimerkiksi itikoiden pistoilta.

Wiima juuri trimmattuna kesäkuussa 2020. Siisti plikka <3 !

Olen lopputulokseen hurjan tyytyväinen. Wiima näyttää edelleen lapinkoiralta (ja myös vähän porokoiralta :D ) , mutta turkki on huomattavasti kevyempi ja se näkyy Wiiman pirteystasossa lenkeillä. Myös tutut koiraihmiset ovat kehuneet Wiiman pirtsakkaa ulkonäköä.
Ainoa juttu mikä harmittaa on, etten keksinyt tätä jo viime kesänä!

Paksut villahousutkin siistittiin, ja nyt Wiimalla on tällainen lampaanpylly <3

Yhtäkkiä näen myös Wiiman vaaleammat sisäkorvalehdet, joiden peittona on ollut hapsukarvoja :) 

Itse trimmauskäynti oli sujunut hyvin. Olisin itse halunnut olla mukana, kun on jännittävää ja vähän pelottavaakin jättää koira vieraan ihmisen hoteisiin, mutta näin korona-aikana se ei ollut mahdollista.
Juttelin kuitenkin tuttujen koiraihmisten kanssa ja sain kyseisestä trimmaajasta ja hänen koirankäsittelytaidoistaan suosituksia, sekä varmistuin vielä asiasta hänen kanssaan puhuessani ja ajatusmaailmaansa tutustuessani. En missään nimessä halunnut, että käsittely olisi kovakouraista tai pakottavaa, vaan ystävällistä, lempeää ja koiraa kuunnellen. Ja niin se ihan varmasti useimmissa trimmaamoissa sujuukin :) .

Wiima oli tapansa mukaan suhtautunut rauhallisesti käsittelyyn ja kaikki oli sujunut hyvin. Kuivaajaa/föönia Wiima oli hieman vierastanut ja painautunut hieman lähemmäksi trimmaajaa turvaa hakien. Trimmaaja kertoi Wiimaa noutaessani, että Wiiman karvat rinnassa vielä hieman kosteita, hänen halutessaan säästää Wiiman siltä, että kuivaaja puhalsi koiraa lähelle naamaa, kun se kerran oli Wiimasta vähän epäilyttävää. Tästä lauseesta ilostuin ja näin varmistuin siitä, että käsittelyssä tosiaan oli edetty koiraa kuunnellen.

Lopuksi trimmaaja sanoi, että "Sinulla on siinä kiva koira", ja sehän on tietenkin musiikkia korvilleni. Toisaalta jos itse olisin koira-alan yrittäjä niin sanoisin niin kaikille, kun sehän on parasta, mitä koiranomistajalle voi sanoa :D.

Suomenlapinkoiralla kuuluu olla ns. ahmamainen ryhti. 
Sillä tarkoitetaan varmaan tällaista :D

Ja vielä yksi kuva Wiiman linjakkaasta profiilista

Ja kun on kevyempi turkki, niin myös ilohepulit valtaa mielen helpommin



Kivaa kesää ja varjoisia sopukoita karvakavereille :) !






perjantai 12. kesäkuuta 2020

Maastoetsintöjä ja kaukovihjeitä (NW)

Tällä viikolla pidettiin viimeiset ohjatut harkat Nose Workista tälle erää. Tai toki irtotunteja voi sitten ostella ja eritoten itsekseenkin harjoitella, mutta treeniryhmä, johon kuulumme, treenaa seuraavan kerran syksyllä.

Keskiviikkona aurinko helli niin, ettei oikein voinut kotona etupihalla olla ja mietin, että mahtaako Wiima vallan läkähtyä. Mutta ohjaaja oli valinnut fiksun harjoittelupaikan, eli saimme olla vihreyden ja vehreyden keskellä metsikössä - tai vähän sinne päin, luonnon keskellä ainakin ja se on heti vähän viileämpää.

Kukkasii kyl mut onks mittää koirii näkyny?
Treenipaikkamme vieressä oli tällainen villiintynyt ompputarha.

Treenit käsittivät kaksi osiota, tai kolme, mutta se yksi oli omatoiminen pieni, helppo etsintä ennen varsinaista treenä. Ikäänkuin vuoron odottelun harmin pienentämistä :) .

Taas tuli uusia ajatuksia nose workistä, on se sitten monipuolinen laji! Nyt nimittäin tehtiinkin homma vähän toisin päin!
Nose Work -etsinnät tehdään yleensä ja pääsääntöisesti (ja kokeissa aina, muttemme treenaa pelkästään kokeenomaisesti) yhdessä koirakkona. Tarkoittaen, että etsimme yhdessä - koira nenällään ja minä samalla seuraan koiraa ja mietin, onko joku paikka jäänyt tutkimatta.
Olen huomannut, että Wiimalle on tosi tärkeää, että olen hommassa sataprosenttisesti mukana - joskus voin koittaa keskustella kouluttajan kanssa jotain sillä aikaa kun Wiima etsii, mutta Wiima alkaa hutiloida ja huomautella, jos en itse keskity hommaan. Sillä onkin siihen mielestäni täysi oikeus, ja huomattuani hänen harminsa, olen lopettanut muut höpinät etsinnän aikana ja keskityn nykyisin työskentelemään Wiiman kanssa, muut jutut saa odottaa.

Wiiman kanssa odotellaan treenivuoroa

Mutta nyt olikin sitten toinen lähestymissuunta! Treenasimme isolla metsittyneellä kentällä ja kouluttaja antoi sellaiset ohjeet, että itse sain liikkua kentällä vain sivusuuntaan lähellä kentän reunaa ja minun piti lähettää koira itsenäisesti etsimään pitkin kenttää sen toiselle laidalle asti. 

Tyyli siis vaatii, että koira osaa irrota omistajastaan ja lisäksi työskennellä (etsiä ja ilmoittaa) kauempaa. Ja pitihän sen toki myös ymmärtää itse etsimään lähetys, vaikka rutiini oli nyt eri.  Wiimalle ei irtautuminen ole vaikeaa, itse asiassa olemme joutuneet opettelemaan lähelläpysymistä. Wiima ei ole koskaan ollut "karkuri", mutta sen luontainen säde minuun on ollut pidempi kuin olisin halunnut ja ollaan jouduttu jumppaamaan sädettä lyhemmäksi.

Wiima etsintähommissa.
Paikka on metsittynyt urheilukenttä, jonkinlainen tenniskenttä vissiin, jonka luonto on ominut.

Wiima lähtikin reippaasti etsintähommiin - näytti hieman kysyvältä, kun ohjasin sitä lähtemään itsekseen, mutta lähti, ja liikkeestä  näki ja äänestä kuului, että nenä oli töissä. Hajua ei kuitenkaan ihan heti löytynyt ja alue oli laaja ja vaikea, niin Wiiman itseluottamus hieman karisi, eikä se ollut ihan varma mitä halusin, kun toimittiin eri tavalla. Oikein päällepäin näkyi, miten Wiiman aivosolut tekivät töitä :). Löytö onneksi kuitenkin onnistui ja koiraa päästiin isosta työstä palkkaamaan. 
Piilo oli yllä kuvassa näkyvän valkoisen tolpan takana ylhäällä. Ilma oli aika seisova, joka teki, että haju ei kauheasti levinnyt.

Toinen piilo oli keskellä kenttää, paikassa, jossa ei ollut mitään - pienessä kivessä syksystä jääneiden lehtien alla. Koira haluaa aina mielellään haistella kohteita ja rakennelmia, kuten pylväitä, aitoja ja vastaavia, ja tyhjä maa tai muu pinta yleensä on vaikeampi. Keskellä kenttää olevaa hajua ei Wiimakaan itsekseen etsimällä löytänyt, mutta löysi kyllä avustettuna: kouluttaja teki hieman jälkeä paikkaan ja Wiima sai seurata kauempaa. Kun vapautin Wiiman lähti se suoraan jäljelle ja etsittävälle hajulle tultuaan ilmaisi sen todella hienosti, selkä minuun päin! Mahtavaa!

Tätä pitääkin harjoitella enemmän ja antaa koiralle enemmän itsenäisyyttä etsintään, myös etäisyydessä!

Tässä me odotellaan toiselle kierrokselle pääsyä. Yksi koirakko kerrallaan treenaa ja tunnissa menee kolme koirakkoa - suurin piirtein. Toisinaan treenataan myös koko kuuden hengen treeniporukalla, jolloin harkat on parituntiset. 


Wiima on koristellut kuononsa hämähäkinseitillä. Eikö olekin hieno?

Toinen treenisetti oli tarkkuushaku, jossa hakualueena oli yksi seinä. Siis päinvastainen harjoitus kuin edellinen. Wiimalle tällaiset etsinnät on hyvin helppoja, siinä ei muijan nenä kauaa tutissut kun kaikki kolme hajua oli löydetty, ja ensimmäisellä otoksella! Piis of keik :) !

Kivat hyvänmielen treenit taas, joissa taas kerran tuli koettua oivalluksia!



YKS TURKKIJUTTU VIELÄ
Ai niin! Tänään tein jotain, mitä en ole tehnyt ikinä ennen! Varasin Wiimalle ajan trimmaajalle!
Kääk! Wiima-raukka! Tarkoitus on teettää kunnon pohjavillapesu eli neidin pohjavillat vekka. 
Villa kyllä irtoaa minunkin harjauksestani, mutta ei niin hyvin ja turkki on hieman runsastunut sterkan jälkeen - ei se vieläkään mitenkään mahdoton ole, olihan sillä aika sporttiturkki ennen sterkkaa. Mutta Wiima ei ole enää ihan nuori tyttö ja turkissa on turha hikoilla kun ei ole pakko. 

Lisäksi ajattelin pyytää, että Wiiman massu ja reisien sisäpinnat vedellään lyhyelle kesätukalle!
Trimmaamoihin oli pitkä jono, mutta saatiin aika juhannuksen jälkeiselle viikolle. Tämmöisin keinoin toivon, että Wiimalla olisi hieman vilpoisempi kesä :) !





sunnuntai 10. elokuuta 2014

Taas sitä saa..

... tumppumateriaalia nimittäin =) Eli Wiiman karvanlähtö on alkanut!

Olen sitä jo tovin odotellutkin ja kuvittelin typykän pääsevän eroon villoistaan jo heinäkuun helteille, mutta niin ei käynyt vaan vasta nyt kesän alkaessa pikkuhiljaa kääntyä syksyksi, päätti Wiimukka aloittaa takinvaihdon.

Kirjoittelin tuolla aiemmassa tekstissä (http://wiimansivu.blogspot.fi/2014/05/karvoihin-katsomista.html), etten ole ihan kärryillä siitä, milloin Wiiman karvanlähtö tapahtuu suhteessa juoksukiertoon, kun en ole tullut ajankohtia panneeksi merkille. Karvanlähtöhän on siis sidoksissa (nartuilla) juoksuihin ja hormonitasoon, ei siis esimerkiksi lämpötiloihin, kuten voisi luulla ja kuten itsekin pitkään arvelin.

Listaanpa tähän alle muistin tueksi tilastoa (sen vähän verran kuin minulla sitä nyt on..) kalenterimuodossa miten juoksut ja karvanlähtö on tähän mennessä toteutuneet:

Marraskuu 2013: juoksut
Helmi-maalis 2014: karvanlähtö
Toukokuu 2014: juoksut
(Heinäkuu 2013: valeraskausoireita)
Elokuu 2014: karvanlähtö
Marraskuu 2014: juoksut (lisäys)
Maalis-huhti 2015: karvanlähtö (lisäys)
Toukokuu 2015: juoksut (lisäys) 
Marraskuu 2015: juoksut (lisäys)

Mitä johtopäätöksiä tästä voisi vetää? Karvanlähtö näyttäisi sijoittuvan tuohon kierron puoliväliin. Ja juoksuja voinee ehkä odotella loka-marraskuussa? Aika sen sitten näyttää =)

Neiti otti kuvaa varten oikein arvokkaan ilmeen, lahjoitettuaan tuollaisen kasan arvokasta villaansa :)

Ja tosiaan, kuten jo alussa totesin, että tumppumateriaalista on kyse. Innostuin kun luin jostakin että myös lapinkoiran villa soveltuu kutomiseen ja on itse asiassa lämpöarvoltaan esim. lampaan villaa parempaa.
Niinpä olen säästänyt edellisten juoksujen "villasadon" paperipussissa ja tämä nyt irtoamassa oleva satsi päätyy sen jatkoksi. Kun villaa on tarpeeksi, kehräytän sen "jossakin" langaksi. 
Siitä sitten toivottavasti saamme lämpöiset villatumput isännälle ja minulle =)

Olisi kiva kuulla, jos lukijoilla on kokemuksia lapinkoiranvillatumpuista sekä myös tuosta karvanlähtökierrosta?



torstai 24. heinäkuuta 2014

Kesätunnelmia, punkkeja ja pesäntekoa

Kesäterveisiä kaikille! Kesää on lomien alettua vietetty pitkälti mökillä. Wiima nauttii kun saa olla pihalla vapaana ja haistella erilaisia luonnon tuoksuja päivät pitkät.
Typykkä erehtyy tosin välillä pihalta vähän turhan kauas, enkä tiedä vielä tähän päivään mennessä, että unohtaako se kaiken muun hyvän jäljen löytäessään vai onko pihamme Wiiman mielestä yksinkertaisesti isompi kuin meidän kaksijalkaisten mielestä - mökkipihaa ei ympäröi mikään luonnollinen 'este', kuten nurmikon loppuminen, oja tai vastaava, vaan tontti jatkuu metsänä ja Wiiman voi olla vaikea hahmottaa rajoja siihen kohtaan missä itse ne näemme. Niinpä sitä on pidettävä hieman silmällä ja välillä komennettava takaisin pihapiiriin.

Terassivahti :)









Joskin viime päivinä Wiimaa on pidetty myös vähän narun päässä. Nimittäin nyt on juoksusykli edennyt siihen vaiheeseen (juoksut alkoivat toukokuun alussa), että tyllerön on vallannut hurja pesäntekovietti. Sisällä mökissä neiti tunkee kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin koloihin,  ja ulkona neiti löytyy välillä lautakasan alta kolosta, välillä kumollaan olevan veneen alta ja muista vastaavista ahtaista paikoista.
Koloissaan neiti ensin rupsuttaa pesän itselleen ja sitten makaa hiiren hiljaa eikä tule nyt luo edes kutsusta. Luulinkin kerran Wiiman jo karanneen pihalta kun sitä ei näkynyt eikä kuulunut. Sain kuitenkin ajatuksen käydä kurkistamassa lautakasalla ja sieltä sen musta puuhkahäntä pilkisti ulos ja paljasti hiljaa piilottelevan neitikoiran :)
Koloihin kaivautuminen ei tunnu oikein kivalta, koska koiruus saattaa saada päähänsä kaivautua ikäviinkin paikkoihin, niin nyt se rassukka joutuu olemaan pihalla narussa jos silmällä pito ei onnistu - ja narun jatkona oleminen ei ole Wiimasta ollenkaan kivaa, ja ymmärtäähän sen.

Turkki
Ja vähän turkistakin voisin tässä sanailla, jotta tulisi muistiin laitettua :) Kirjoittelin nimittäin keväällä Wiiman turkista (Linkki kirjoitukseen). Ja siitä, etten tämän kahden vuoden yhdessä elämisen aikana ollut vielä hahmottanut sitä, millä kierrolla Wiima uusii turkkinsa, eli koska alusvilla irtoaa ja uusi kasvaa tilalle. Arvelin silloin, että turkin lähtö saattaisi osua tähän heinäkuulle, eli ajankohtaan jolloin oletetut pennut syntyisivät jos niitä olisi ollut tullakseen.
Mutta ei, Wiima on kantanut alusturkkiaan koko kesän eikä se vieläkään osoita irtoamisen merkkejä.
Näillä helteillä (lounaiskolkalla viime päivinä +25 - +30) olisi ollut suotavaa, että alusvilla olisi ollut veks. Nähtäväksi jää koska se sitten irtoaapi, seuraava veikkaus on, että alkaa irrota kuukautta, paria kuukautta ennen seuraavia juoksuja kehon valmistautuessa niihin, eli ehkä joskus syyskuussa?
Katsotaan osuinko oikeaan.

Punkkivihulaiset
Täällä Turunmaan saaristossa kun ollaan niin punkit ja päivittäiset punkkisyynit ovat arkipäivää. Olen joskus tullut kuvanneeksi tällaisen kollaasin, toisessa pieni nymfivaiheen punkki (musta piste kämmenellä) ja toinen pullea hyvinsyönyt punkki (ällötysvaroitus!!). Pullea punkki oli laitettava kuvaa varten ylösalaisin, sillä vaikka se on noin paksu, niin silti se sai itseään hilattua heiveröisillä jaloillaan eteenpäin. Kuvaamisen jälkeen molemmat punkit ovat päässeet punkkien taivaaseen - joskin luulen ettei sellaista paikkaa oledes olemassa, punkkien kohdalla on vain se kuuma H-alkuinen paikka:
Kuvaa katsoessa on selvää, että noita pieniä nymfivaiheen punkkeja on koirasta todella vaikea huomata, lähes mahdotonta, ellei niitä bongaa turkin päältä, ennen kuin ne ovat löytäneet tiensä lapinkoiran turkin läpi iholle. Wiimalla on punkkien torjunnassa käytetty apteekissa myytävää Frontline Compia ja se on toiminut Wiimalla niin, että punkkeja toisinaan löytyy, mutta ne ovat yleensä olleet kuolleita. Joskin on Wiimasta eläviäkin punkkeja poistettu, joten ihan täydellinen tökötti ei tuokaan ole. 
Punkkipannat (apteekin) toimivat käsittääkseni myös hyvin, ja nyt olisi markkinoilla myös yksi pitkävaikutteinen (Seresto) panta, joka kiinnostaa, mutta olen pantoja tähän asti välttänyt, koska "ystävällinen kurkkuote" on hyvin tyypillinen kun Wiima leikkii koirakavereidensa kanssa ja punkkipannan ei liene syytä joutua suuhun.
Punkeista on tullut myös uutta tietoa. Ennen vanhaan luultiin, että niitä tulee rantojen puista erityisesti leppäpuista. Myös heinikkoa pidettiin punkeille tyypillisenä elinalueena. No, saattaahan se heinikko edelleenkin olla punkkien suosiossa (rantalepät taas eivät), mutta nykytutkimuksen valossa punkit siis viihtyvät parhaiten mustikkavarpumetsässä. 
Isäntä teki testin ja päästi itsestään löytyneen punkin hetkeksi vapauteen ennen päiviltä päästämistä. Hän asetti sen mustikanvarvun lehdelle ja katsoi mitä tapahtui. Punkki oli hetkessä kiepsauttanut itsensä lehden alle siten että kaksi etujalkaa vain törrötti lehden ulkopuolella näkyvissä. Ja siitä kun isäntä toistamiseen hilasi kämmenensä ohi, niin punkki tarttui häneen sekunnin sadasosassa. Että niin näppäriä ovat punkit. Yök!

Lomailua
Ja mökillä kun ollaan hellepäiviä viettämässä oltu, niin tietenkin ollaan oltu paljon vetten äärellä vilvoittelemassa, veneilemässä ja tehty pitkiä metsälenkkejä. Näistä hommista pientä kuvasatoa seuraavaksi niin unohtuu nuo punkkiällötykset mielestä :)




Wiima ja Yoda-korvat :)

Alla vielä pari kuvaa muutaman illan takaa, kun raju ukkonen romahdutti + 29 asteen helteen iltapäivällä yhtäkkiä kymmenellä asteella, ilma raikastui ja illalla nousi upeat usvat.
Käytiin Wiiman kanssa iltamyöhälenkillä saarella ihailemassa maisemia:



Ja tietenkin vielä yksi auringonlasku: 



Helteistä heinäkuun jatkoa itse kullekin!