torstai 24. heinäkuuta 2014

Kesätunnelmia, punkkeja ja pesäntekoa

Kesäterveisiä kaikille! Kesää on lomien alettua vietetty pitkälti mökillä. Wiima nauttii kun saa olla pihalla vapaana ja haistella erilaisia luonnon tuoksuja päivät pitkät.
Typykkä erehtyy tosin välillä pihalta vähän turhan kauas, enkä tiedä vielä tähän päivään mennessä, että unohtaako se kaiken muun hyvän jäljen löytäessään vai onko pihamme Wiiman mielestä yksinkertaisesti isompi kuin meidän kaksijalkaisten mielestä - mökkipihaa ei ympäröi mikään luonnollinen 'este', kuten nurmikon loppuminen, oja tai vastaava, vaan tontti jatkuu metsänä ja Wiiman voi olla vaikea hahmottaa rajoja siihen kohtaan missä itse ne näemme. Niinpä sitä on pidettävä hieman silmällä ja välillä komennettava takaisin pihapiiriin.

Terassivahti :)









Joskin viime päivinä Wiimaa on pidetty myös vähän narun päässä. Nimittäin nyt on juoksusykli edennyt siihen vaiheeseen (juoksut alkoivat toukokuun alussa), että tyllerön on vallannut hurja pesäntekovietti. Sisällä mökissä neiti tunkee kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin koloihin,  ja ulkona neiti löytyy välillä lautakasan alta kolosta, välillä kumollaan olevan veneen alta ja muista vastaavista ahtaista paikoista.
Koloissaan neiti ensin rupsuttaa pesän itselleen ja sitten makaa hiiren hiljaa eikä tule nyt luo edes kutsusta. Luulinkin kerran Wiiman jo karanneen pihalta kun sitä ei näkynyt eikä kuulunut. Sain kuitenkin ajatuksen käydä kurkistamassa lautakasalla ja sieltä sen musta puuhkahäntä pilkisti ulos ja paljasti hiljaa piilottelevan neitikoiran :)
Koloihin kaivautuminen ei tunnu oikein kivalta, koska koiruus saattaa saada päähänsä kaivautua ikäviinkin paikkoihin, niin nyt se rassukka joutuu olemaan pihalla narussa jos silmällä pito ei onnistu - ja narun jatkona oleminen ei ole Wiimasta ollenkaan kivaa, ja ymmärtäähän sen.

Turkki
Ja vähän turkistakin voisin tässä sanailla, jotta tulisi muistiin laitettua :) Kirjoittelin nimittäin keväällä Wiiman turkista (Linkki kirjoitukseen). Ja siitä, etten tämän kahden vuoden yhdessä elämisen aikana ollut vielä hahmottanut sitä, millä kierrolla Wiima uusii turkkinsa, eli koska alusvilla irtoaa ja uusi kasvaa tilalle. Arvelin silloin, että turkin lähtö saattaisi osua tähän heinäkuulle, eli ajankohtaan jolloin oletetut pennut syntyisivät jos niitä olisi ollut tullakseen.
Mutta ei, Wiima on kantanut alusturkkiaan koko kesän eikä se vieläkään osoita irtoamisen merkkejä.
Näillä helteillä (lounaiskolkalla viime päivinä +25 - +30) olisi ollut suotavaa, että alusvilla olisi ollut veks. Nähtäväksi jää koska se sitten irtoaapi, seuraava veikkaus on, että alkaa irrota kuukautta, paria kuukautta ennen seuraavia juoksuja kehon valmistautuessa niihin, eli ehkä joskus syyskuussa?
Katsotaan osuinko oikeaan.

Punkkivihulaiset
Täällä Turunmaan saaristossa kun ollaan niin punkit ja päivittäiset punkkisyynit ovat arkipäivää. Olen joskus tullut kuvanneeksi tällaisen kollaasin, toisessa pieni nymfivaiheen punkki (musta piste kämmenellä) ja toinen pullea hyvinsyönyt punkki (ällötysvaroitus!!). Pullea punkki oli laitettava kuvaa varten ylösalaisin, sillä vaikka se on noin paksu, niin silti se sai itseään hilattua heiveröisillä jaloillaan eteenpäin. Kuvaamisen jälkeen molemmat punkit ovat päässeet punkkien taivaaseen - joskin luulen ettei sellaista paikkaa oledes olemassa, punkkien kohdalla on vain se kuuma H-alkuinen paikka:
Kuvaa katsoessa on selvää, että noita pieniä nymfivaiheen punkkeja on koirasta todella vaikea huomata, lähes mahdotonta, ellei niitä bongaa turkin päältä, ennen kuin ne ovat löytäneet tiensä lapinkoiran turkin läpi iholle. Wiimalla on punkkien torjunnassa käytetty apteekissa myytävää Frontline Compia ja se on toiminut Wiimalla niin, että punkkeja toisinaan löytyy, mutta ne ovat yleensä olleet kuolleita. Joskin on Wiimasta eläviäkin punkkeja poistettu, joten ihan täydellinen tökötti ei tuokaan ole. 
Punkkipannat (apteekin) toimivat käsittääkseni myös hyvin, ja nyt olisi markkinoilla myös yksi pitkävaikutteinen (Seresto) panta, joka kiinnostaa, mutta olen pantoja tähän asti välttänyt, koska "ystävällinen kurkkuote" on hyvin tyypillinen kun Wiima leikkii koirakavereidensa kanssa ja punkkipannan ei liene syytä joutua suuhun.
Punkeista on tullut myös uutta tietoa. Ennen vanhaan luultiin, että niitä tulee rantojen puista erityisesti leppäpuista. Myös heinikkoa pidettiin punkeille tyypillisenä elinalueena. No, saattaahan se heinikko edelleenkin olla punkkien suosiossa (rantalepät taas eivät), mutta nykytutkimuksen valossa punkit siis viihtyvät parhaiten mustikkavarpumetsässä. 
Isäntä teki testin ja päästi itsestään löytyneen punkin hetkeksi vapauteen ennen päiviltä päästämistä. Hän asetti sen mustikanvarvun lehdelle ja katsoi mitä tapahtui. Punkki oli hetkessä kiepsauttanut itsensä lehden alle siten että kaksi etujalkaa vain törrötti lehden ulkopuolella näkyvissä. Ja siitä kun isäntä toistamiseen hilasi kämmenensä ohi, niin punkki tarttui häneen sekunnin sadasosassa. Että niin näppäriä ovat punkit. Yök!

Lomailua
Ja mökillä kun ollaan hellepäiviä viettämässä oltu, niin tietenkin ollaan oltu paljon vetten äärellä vilvoittelemassa, veneilemässä ja tehty pitkiä metsälenkkejä. Näistä hommista pientä kuvasatoa seuraavaksi niin unohtuu nuo punkkiällötykset mielestä :)




Wiima ja Yoda-korvat :)

Alla vielä pari kuvaa muutaman illan takaa, kun raju ukkonen romahdutti + 29 asteen helteen iltapäivällä yhtäkkiä kymmenellä asteella, ilma raikastui ja illalla nousi upeat usvat.
Käytiin Wiiman kanssa iltamyöhälenkillä saarella ihailemassa maisemia:



Ja tietenkin vielä yksi auringonlasku: 



Helteistä heinäkuun jatkoa itse kullekin!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivaa, kun kävit lukemassa kirjoituksiamme :)
Superkivaa, jos myös jätät kommenttikenttään meille terkut.
Terv Wiima ja Tihku