Rakas päiväkirja. Pari merkintää teinipoika Tihkun katsekontaktista. Se nimittäin on tyyppiä "on-off".
Kotona sisällä Tihku on hyvinkin kontaktia ottava koira. Hän käyttää kontaktia myös viestintään, esimerkiksi kun uunin kello soi, niin Tihku kipittää luokseni tuijottamaan ja tökkää kuonollaan. Se on aika hauska piirre! Tihku myös ehdottelee paljon asioita kontaktin ottamisen kautta, ja siitä ominaisuudesta pidän myös paljon, kertoo hyvästä itseluottamuksesta ja aloitekyvystä.
Katsekontakti ei siis periaatteessa ole Tihkulle mitenkään vaikea juttu, vaan melko luontainen. Ongelma syntyy sitten siitä, että homma toimii sisällä, mutta ei ulkona häiriöiden äärellä, ja se onkin osoittautunut yllättävän vaikeaksi vahvistaa toimivaksi.
Tihku on vilkas, aktiivinen ja hyvin kiinnostunut ympäristöstään, ja niin mamman kanssa kontaktoiminen unohtuu, kun tulee muuta mielenkiintoisempaa tilalle. Tihku palkkautuu ympäristön tuijottelusta (miten tämän voisi valjastaa hyötykäyttöön?) ja tietenkin on toisaalta myös niin, etten ole vielä pystynyt luomaan riittävästi arvoa katsekontaktille ulkona, koska siinä tapauksessahan ei ongelmaa olisi.
Olen tarttunut tähän asiaan, koska kontakti on minulle tärkeä asia ja yrittänyt panostaa kontaktin vahvistamiseen systemaattisesti. Kontaktinpito ja kuulollaolo on koiralle myös hyvinvointiasia, sillä sellaiselle koiralle voi myöntää enemmän vapauksia.
Uskon kontakti-ilon vielä löytyvän kun kontaktista muodostuu Tihkulle pääsyavain sellaisten asioiden äärelle. joita hän arvostaa, ja myös huomaa, että kontaktia ottamalla hän voi vaikuttaa asioiden kulkuun.
Olenkin siis koittanut miettiä, mihin arkisin ulkoilutilanteisiimme liittäisin katsekontaktia kriteeriksi, jotta toiminnan arvo nousisi. Pelkkä namitus kun ei useinkaan riitä, ympäristö on monesti nameja paljon kiinnostavampaa.
Olen sitten mm seuraavia työkaluja haalinut ja tullut käyttäneeksi:
1. namin jahtaus
Tämä leikki meillä oli jo Tihkun pentuajoista asti, sitten se vähän unohtui. Nyt taas otin sen työkalupakkiin ja leikki menee niin, että seisahdun ja odotan Tihkun katsekontaktia. Kun kontakti tulee, hihkaisen iloisesti ja heitän kädessäni olevan namin itsestäni pienen matkan päähän. Tihku säntää innostuneena hakemaan sen, tulee takaisin ja taas katsoo minua, ja minä heitän namin, nyt toiseen suuntaan. Taas Tihku poimii namin ja tulee eteeni, jolloin nami taas lentää.
Tihku on aktiivinen, kiihkeä koira ja hänen mielestään tämä liikunnallinen leikki on ihan mahdottoman kivaa! Lisäksi leikissä toteutuu Premackin periaate, eli että heikompi toiminta vahvistuu, kun sen suorittamista seuraa miellyttävä ja vahva asia. Toisinsanoen: katsekontakti vahvistuu, kun siitä saa palkaksi sännätä pois saalistamaan namia.
2. luvan pyytäminen
Lupa erilaisiin asioihin heltiää mammaa silmiin katsomalla. Tätä olen kylläkin toteuttanut ihan pentuajoista asti, esimerkiksi ruoka-astialla - syömään pääsee kontaktilla. Autosta hypätään vasta luvan kanssa - se onkin muuten tärkeää, sillä ilman lupaa autosta hyppäävä koira voi joutua vaaratilanteeseen. Kotiovesta ulosmeno tapahtuu myös kontaktin kautta ansaitulla luvalla.
Uloslähdössä nostin kriteeriä tällä viikolla: pelkkä kontakti ei riitä. Kriteerinä on, että oven edessä istahdetaan, jolloin ovi aukeaa. Tästä kovasti kehun ja avaan oven. Ovi on nyt siis auki ja Tihku näkee ulos, mutta vasta katsekontaktin jälkeen antamastani luvasta saa lähteä. Tämä kasvattaa myös malttia, joka muuten Tihkulla kyllä on aika hyvissä kantimissa :).
Luvanpyyntö on jo siis ollutkin kriteerinä moniin asioihin kotona ja se sujuu Tihkulta oikein hienosti ja automaattisesti, mutta tapa ei silti ole juurikaan yleistynyt ulos.
Ulkoillessamme olen luvanpyytämistä käyttänyt esimerkiksi hajuille pyrkimisessä ja vieraita ihmisiä tervehdittäessä ja ihan extemporetilanteissa, joihin se kätevästi sopii.
3. kontaktilla liikkeelle
Olen kytkenyt kontaktin myös ihan liikkumiseemme. Kun ulkona pysähdymme vaikkapa antamaan tietä jollekin, niin liikkeelle lähdemme vasta Tihkun kontaktista. Kun hän katsoo minua, kuittaan sen vihjeellä Mennään ja sitten lähdetään. Palkintona siis näissä useimmiten ihan huomioiminen ja liikkeellelähtö, koska liikkeelle lähteminen on se mitä Tihku siinä kohtaa haluaa.
4. lelulla kontaktia
Namijahtausleikin, tämän listan ykköskohdan lisäksi, pyrin rakentamaan kontaktia myös lelulla, ja tässä harjoituksessa korostuu myös luopuminen, kuten kontaktin ottamisessa toki monesti muutenkin.
Lelun leikki menee niin, että ensin innostan (ja se käy helposti :D) Tihkun leikkimään vetoleikkejä. Sitten lopetan leikin luopumissanalla, jolloin Tihku irrottaa. Tässä kohtaa en laitakaan lelua taskuun vaan pidän sitä kädessäni, mutta ojennan käteni, niin ettei lelu ole lähellä kasvojani. Tihku tietää näissä kohdin istua ja hän tietenkin tuijottaa lelua. Kun hän malttaa lelun katsomisesta luopua ja katsoo minua, sanon palkkasanan ja leikki alkaa taas.
5. rallytoko ja erilaiset temput
Teetän Tihkulla myös erilaisia pikkutemppuja ulkoillessamme. Vain siellä täällä ja ihan lyhyitä settejä, jotta se varmasti on kivaa. Treenisetti voi olla vaikka pari istu-maahan menoa ja siitä palkka. Ja sitten jossain kohtaa muutaman askeleen mittainen seuruu, tai vain sivulletulo, ja siitä palkka. Tai vaikkapa kahdeksikkoa jalkojen välissä, joka on Tihkun mielestä erityisen hauskaa.
Näissä tilanteissa en erityisesti hae niitä kontakteja, mutta toki ne syntyvät temputellessa itsestään. Yhteinen puuhastelu ja hauskanpito kuitenkin vahvistaa kontaktia automaattisesti, sekä tietenkin se on hyvää harjoitusta rallytreenejä varten.
Tällaisia erilaisia kontaktia vaativia tilanteita olen lisännyt Tihkun arkeen. Ulkoillessamme seuraan Tihkua tiiviisti ja pyrin huomioimaan jokaisen spontaanin kontaktin minuun päin, etten vahingossa niitä menettäisi. Palkan koitan siinä hetkellä päätellä koiran tunnetilan ja halujen mukaan - ja se voi olla sitä namitusta tai erilaista aktiviteettia - leikkiä tai koiran omia haluja, kuten haistelua tai suunnasta päättämistä - ja ainakin joka kerta vähintään runsaat kehut.
Miksi postaus juuri nyt?
Olen ilokseni huomannut, että kontakti ja kuulollaolo on selvästi parantunut talven aikana. Mutta mikä sitten sai minut juuri nyt aiheesta kirjoittelemaan?
Se, että iltalenkkimme eilen sujui kuin unelma. Tihku oli oivaltanut, että minua katsomalla saavuttaa asioita. Tähän asti kun hän veti vaikkapa lyhtypylväälle, niin vedon alkaessa pysähdyin, hän katsoi ja minä vapautin. Se ei kuitenkaan meinannut millään yleistyä ihan peruskävelyyn vaan lähes aina tilanteita edelsi tuo veto, pysähtyminen ja sitten vasta kontakti.
Mutta eilen hän käveli vieressäni ja otti kontaktia ehdotellen, että pääsiskös vähän lumivalleja haistelemaan. Ja kyllä pääsi! Meillä kului varmaan puoli tuntia yhdelläkin suoralla, koska halusin nyt reagoida jokaiseen kontaktiin ja juuri Tihkun toivomalla tavalla, jotta käytös varmasti saa tuulta alleen.
Tulin niin iloiseksi huomattuani, että edistystä tapahtuu. Kyllä tämä tästä, pikkuhiljaa. Suunta on oikea💛😊. Hyvä Tihku!
Kommenttikenttään saapi mielellään omia kontaktipelejään ja asiaan liittyviä oivalluksiaan kirjata, niin saan niistä itsekin uusia ajatuksia.