lauantai 29. tammikuuta 2022

Oikee, Vasen - koiran oppimisesta

Koira oppii koko ajan, myös silloin kun emme varsinaisesti kouluta tai ohjaa käytöstä haluamaamme suuntaan. Mainituissa tilanteissa koira useimmiten ehkä oppii juuri niitä asioita, joita emme haluaisi sen oppivan. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan koske niitä tilanteita, vaan erästä pientä koulutustestiä, jonka tein.

Kun Tihku oli vielä ihan pentu niin jossain kohtaa tajusin sen itsekseen oppineen ja ymmärtävän joitakin vihjeitä, joita käytin Wiiman ohjaamiseen.

En tiedä mistä se ajatus sitten lähti, mutta joskus tuossa syksyllä, alkutalvesta sain päähäni ryhtyä sanomaan Vasen, kun lenkillä käännyttiin vasemmalle ja Oikee, kun lenkillä käännyttiin oikealle.

En suuntimataitoja koirille varsinaisesti kaivannut, mutta ajatus vain tuli jostain (nyt kun muistelen, niin ehkä kesäisistä lammaspaimennuskokemuksista, jossa suuntimista voisi olla hyötyä).

Sanoin vain tuon sanan risteyksessä ääneen, mutta muuten kuljimme kuin aina ennenkin, sanan lausumiseen ei liittynyt mitään palkitsemista, kehumista tai muuta kouluttamista, yhtä hyvin olisin voinut vaikka aivastaa.

Ja niin vaan kävi, että sanan toistuessa samassa tilanteessa, koirat oppivat sen. Tihkusta huomasin sen hyvin nopeasti, että risteykseen tullessamme ja kun sanoin Vasen, niin hän ryhtyi valitsemaan suunnan jo ennen kuin itse ehdin sitä tehdä.


 

Yllätyksekseni, jopa kohta 10-vuotias Wiima oppi sen nopeasti. Wiiman uudenoppimiskykyhän on ihan tietellisesti tutkittu SmartDog oppimistestillä vuosi sitten, tai onko siitä jo pari vuotta :) , ja hän oli edelleen nopea oppija.

Olin kuitenkin itsekseni arvioinut, että Wiima ei näitä suuntimia ehkä omaksuisi, tai hän omaksuisi ne hitaasti, kun tosiaan niiden sisäänajoon ei liittynyt mitään koulutuksellista, vain tuo ääneen sanottu sana.  Mutta niin vaan olin väärässä, smartti likka tuo Wiima edelleen.

Mitä hyötyä taidosta sitten on? No, ilmankin selviää hyvin. Mutta nyt kun se taito meillä on, niin etenkin liinalenkeillä, jossa koirat ovat vähän pidemmällä minusta, on kätevää, kun voin suusanallisesti ohjata koirat valitsemaan oikean suunnan, vaikka itse köpötän liinojen jatkona perällä. Ja tietty myös vapaana olevan koiran hallintaan.

Erityisesti testi oli mielenkiintoista koiran oppimisen näkökulmasta. Kuten alussa kerroin, oppi Tihku paljon asioita ihan huomaamattani seuraamalla mitä tapahtuu.
Tässä suunnitelmallisessa testissä pääsin itse seuraamaan miten nopeasti homma menee ja myös tuli testattua ikääntyneen koiran oppimistaidot, jotka ilokseni olivat hyvinkin tallella. Niin ja kivaa oli sekin huomata, että molemmat koirat todistetusti kuuntelevat mitä hölisen :).




5 kommenttia:

  1. Hauska kokeilu! :)
    Meillä suunnista olisi hyötyä Ronin kanssa, kun ohjaan sitä vedessä uimaan tiettyä aluetta vesiriistakokeissa, mutta hyvin epätieteellisesti todettuna Roni on näistä valitettavasti se, joka aika heikosti ottaa vastaan kädellä osoittamista, eivätkä sanat muutenkaan ole päähän tarttuneet... Mutta tuurilla on pärjätty ja koira on useimmiten uinut lopulta riittävän suuren alueen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, minusta vastasin tähän viestiisi jo ajat sitten, mutta tässä ei näy mitään. Unohdinkohan painaa Julkaise-nappia 🙈?!
      Sehän on hyvä tilanne jos Roni kuitenkin itse ymmärtää uiskennella juuri oikean kokoisen alueen, niin ei siinä sitten mitään emännän huiskutteluja tarvita :D.
      Meillä ei ole myöskään ennen ollut tarvetta suuntimiin, paitsi Wiimalle vapaana ollessa, jolloin olen viittonut. Nyt kahden koiran kanssa se kyllä meillä vähän helpottaa hihnalenkkejä, etenkin kun Tihku ei samalla tavalla seuraa, mihin kuljen, kuten Wiima seuraa, vaan se päättää suunnan itse ellei kuule tuota sanallista ohjaustani.
      Vapaana ollessaan Tihku ei vielä sanallisia ohjauksia kuuntele :D ja muutenkin mulla on tällä hetkellä melko pieni luottamus häneen, jos samaan aikaan puun takaa kurkistaisi peura tai vaikka vaan toinen ihminen...

      Poista
  2. Onpa mielenkiintoista! :D Täytyypä kokeilla itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kokeile :) , ja testi on niin helppo kun tosiaan vaan aloin ääneen sanoa noita suuntia, enkä sen enempää "kouluttanut".
      Kerroin tästä tyylistäni myös Facessa ja sain huomata, että en ollutkaan keksinyt mitään ainutlaatuista :D, vaan aika moni kertoi opettaneensa suunnat samalla tavalla pennulleen :).

      Mutta meillä tosiaan Wiimakin poimi ja omaksui suunnat, vaikka ei olekaan enää ihan nuori tyttö, joten kyllä aikuinenkin koira oppii <3.

      Poista
  3. Minä olen myös opettanut suunnat samalla tavalla, lisänä vielä "eteen" kun on kääntymisten lisäksi myös suoraan meno valittavana. Käsittääkseni rekikoirillekin opetetaan suunnat samoin vain kelkasta huutelemalla ja toiset oppivat ne paremmin ja niistä tulee ns johtajakoiria, jotka voi laittaa valjakossa etummaisiksi, ja toiset huonommin ja ne ovat sitten aina peremmällä valjakossa. :)

    VastaaPoista

Kivaa, kun kävit lukemassa kirjoituksiamme :)
Superkivaa, jos myös jätät kommenttikenttään meille terkut.
Terv Wiima ja Tihku