Naantalin Luonnonmaalla havumetsän keskellä kulkee luontopolku Silmu, jonka kävimme vastikään kiertämässä. Lenkin pituudeksi kerrotaan 3,5 km, mutta kun itse olimme lenkin kiertäneet, niin gepsiin oli kertynyt 4,5 km. Lisämatkaa tekivät uskoakseni ainakin laavulla ja näköalapaikalla poikkeaminen. Lenkkiä olisi voinut vielä jatkaa vaikka kiertämällä läheinen kuntopolku luontopolun lisäksi.
Silmun lähtö on Haijaisten toimintakeskuksen alueella - samalta alueelta löytyy myös frisbeegolf-rata, laavu, valaistu kuntopolku 1,8 km, ulkokuntoilulaitteita sekä itse toimintakeskusrakennus, jota voi vuokrata yksityiskäyttöön. Toimintakeskuksen sivujen mukaan keskus soveltuu hyvin "koulutustilaisuuksiin ja pienimuotoisiin leiriviikonloppuihin, joiden yhteydessä pystyy helposti järjestämään luontoretkiä ja muita ulkoaktiviteetteja".
Luontopolku Silmulle lähdetään samaa reittiä kuin kuntopolullekin, ja se kulkeekin pitkän matkaa kuntopolun yhteydessä ja sen viertä.
Noin ehkä kilometrin kuljettuamme olimme jo eronneet kuntopolusta ja kuljimme metsän keskellä, edelleen kuitenkin kuntopolkumaista polkua, metsäpolkua leveämpää siis. Tulemme risteykseen, jossa Silmu-polku jatkuu oikealle ja laavun kerrotaan löytyvän vasemmalta. Päätimme ensin käydä katsomassa laavua ja sitten jatkaa luontopolulla.
Laavulla oli myös grillausmahdollisuus.
Laavupiipahduksen jälkeen palasimme samaa reittiä takaisin kyltin luo ja lähdimme Silmu-kyltin osoittamaan suuntaan, ja tässä kohtaa sukelsimme oikeasti metsään polulle, kuntopolkumaisen leveämmän polun päätyttyä.
Silmun maastot koostuvat havumetsästä, mutta myös lehtimetsäosuuksia reitiltä löytyi, välillä noustaan kallioille ja polut ovat välillä kivikkoisia.
Kulkeminen vaatii siis hieman jalkanäppäryyttä ja hyviä jalkineita, mutta tällainenkin viiskymppinen, hieman ylipainoinen rouvashenkilökin reitistä selvisi, joten mikään erityisen haastava se ei ole. Joskin ajattelin, että polku kannattaa nimenomaan kiertää kuivalla kelillä, sillä sateisella ilmalla kalliot olisivat varmaan liukkaat.
Pitkospuu-osioita reitillä oli myös paljon, maaston ollessa paikoittain kosteaa. Kaikki polun rakenteet olivat hyvässä kunnossa.
Onpa vähän suttuinen kuva, mutta maasto siitä kuitenkin näkyy.
Pitkospuita reitillä oli paljon
Sitten saavuimme kyltille, joka lupaili näköaloja. Se tarkoitti poikkeamista Silmu-reitiltä, mutta toki halusimme käydä näköalat katsomassa. Näköalapaikalle oli Silmupolun risteyksestä noin 300 metriä ja reitti vei kallion laelle.
Tihkua ei oikein poseeraushommat hotsittaneet, kuten kuvasta näkyy <3 :)
Vaikka Luonnonmaa, jossa reitti sijaitsee on saari, niin näköalapaikalta ei näkynyt meri, vaan lisää metsämaisemaa, vaikka korkealla oltiinkin. Ihan komea näkymä, mutta jotenkin sitä aina toivoo vettä näkyväksi, kun näköalapaikoille kiipeää :) .
Kuten kuvista yllä näkyy, oli pilvinen päivä, ei satanut, mutta lämpöä piisasi silti.
Sellainen reitti se oli. Ihan mukava sunnuntaipäivän piristys ja ensimmäinen naantalilainen luontopolku, jonka olen kiertänyt, ainakin niin muistelen.
Yllä vielä reittikartta, jossa sinisellä näkyy tuo kuntopolku ja vihreällä Silmu-polku. Reitin pituudeksi kerrotaan 3.4 km, mutta meillä näytti isännän kanssa molemmilla matkalaskurit 4,5 kilometriä, kun pääsimme takaisin autolle. En tiedä mistä ero johtuu - seikkailimmeko vahingossa väärillä poluilla jossain kohdassa vai lisäsikö nuo laavu- ja näköalapistot reitin pituutta, mene ja tiedä :)
Jälkiharrastukset on minua aina kiinnostaneet, mutta ei olla kummankaan koiran kanssa oikein kursseille asti vielä päästy, joitain yksittäisiä verijälki- ja peltojälkipäiviä lukuun ottamatta.
Makkarajälkiä olen koirille toisinaan vetänyt ihan spontaanisti ja vailla enempiä tietoja, mutta nytpä lähdin Tihkun kanssa jälkikurssille kuulemaan, miten kaiken ihan oikeasti kuuluu mennä.
Tällä kurssilla opetellaan sekä itse jälkeä, että myös esineilmaisua, johon en ollut itse panostanut ollenkaan, enkä oikein edes ymmärtänyt, mistä olisi kyse.
Jälkikurssilainen vuoroaan odottamassa
Kurssia on vasta kaksi kertaa takana ja oikeastaan molemmilla kerroilla on enemmän paneuduttu esineilmaisuun ja annettiin ohjeet, miten makkararuutua voisi koiran kanssa omatoimisesti harjoitella.
Ensin piti päättää, mikä olisi ilmaisukäytös. Nose Workissa Tihku jää tuijottamaan löytöä, niin ajattelin, että ehkäpä siitä käytöksestä saisin jalostettua sopivan tähänkin lajiin. Kouluttaja ehdotti, että tuijotuskäytöstä voisi lähteä hakemaan lelulla, vaikka pallolla, pitää palloa ilmassa, odottaa koiran katsetta palloon ja sitten heittää se. En kuitenkaan osannut ajatella pidemmälle, miten sen toiminnan sitten sulauttaisin jälkitreeniin, niin päätinkin tehdä vähän toisella lailla.
Otin pullonkorkin, jonka alle laitoin makupalan. Kun Tihku katsoi korkkia, niin korkin alta paljastui herkku, jonka hän sai syödä. Tässä kuitenkin tuli vähän "roskakäytöstä", eli Tihku alkoi töniä korkkia - tietenkin, kun kerran herkkua oli alla, mutta minä tietenkin halusin, että hän jäisi kosketuksen sijaan tuijottamaan korkkia.
En oikein ehtinyt asiaa kurssien välissä ratkoa, joten otin asian puheeksi nyt edellisellä tunnilla. Ja voi miten pienillä asioilla onkaan merkitystä. Nimittäin kouluttajan ehdotuksesta teinkin niin, että edelleen laitoin namin korkin alle, mutta kun Tihku katsoi korkkia ja ennen kuin nenä osui korkkiin, teinkin korkilla vippauksen, niin että nami lensi ja Tihkun piti syöksyä sen perään. Niin onnistuinkin saamaan aikaiseksi tilanteen, että hän tuijottaa korkkia, ei koske siihen. Hyvä hyvä Tihku ja hyvä hyvä minä! Tästä jalostamme taitoa sitten eteenpäin ja koitan häivyttää itseni tilanteesta, kun en minä sitten tositoimissa siellä jäljelläkään ole esineestä pitelemässä, vaan Tihkun täytyy osata ratkoa ilmaisutilanne itse.
Samaan aikaan tehtiin nurmella muutamia makkarajälkiä, yhdestä pieni video alla. Tein ruutuja, joihin lähetin koiran suoraan, sekä ruudun, jonne koiran piti ensin seurata jälkeäni noin 4-5 metrin matka.
Tihku on tottunut nenänkäyttäjä ja hienosti pysytteli tampatulla alueella. Yllä pieni filminpätkä - alueen reunat eivät siinä kyllä oikein näy, ellei sitten erota ehkä tuota tamppautunutta nurmea. Filmilläkin näkyy, miten Tihku hieman ajautuu ruudun ulkopuolelle, mutta tekee hienon käännöksen huomatessaan, että hajut loppuivat.
Esineilmaisua en ole vielä kytkenyt tähän makkarajälkeen ollenkaan, vaan molempia asioita harjoitellaan erikseen. Wiima on tietenkin päässyt samalla myös jäljelle, mutta esineilmaisun harjoittelun olen jättänyt nuoremmalle kaverille :) . Jännittävää, saapa nähdä mitä tästä tulee, kivaa tämä ainakin on sekä minun, että koirien mielestä ja se on pääasia!
Hieman riehuntaa päivässä pitää mielen terveenä :)
Tihku käväisi SmartDog Kognitiotestissä. Molemmat koirani on nyt testattu kognitiotestillä, ja Tihkuhan kävi pentutestissä myös. Minulla ei ole uteliaisuutta kummempaa motiivia näihin testauksiin, mutta huomaan, että mitä pidempään elelen näiden hännänheiluttajien kanssa, sitä enemmän kiinnostun niiden päättelykyvystä, ajattelusta ja niistä kognitiivisista piirteistä, joita koirasta löytyy. Toki on kivaa, jos testissä löytyy jotain, mitä voin arjessa hyödyntää ja sekin on hyvä, jos tulokset tukevat omia havaintojani. Kaiken takana taitaa kuitenkin olla jokin maallikkotasoinen kiinnostukseni käyttäytymistieteísiin, ehkä olen ollut joku psykoterapeutti aiemmassa elämässäni, tai tulevassa :) .
Smart Dog -testit ovat koiralle yksinkertaisia ruokapelejä, joissa testi perustuu siihen, että koira hakeutuu herkkupalan luo. Herkkupalan saadakseen koiran tulee sitten - testattavasta asiasta riippuen - pitää jokin sijainti muistissa tai ratkoa ongelma tai poistua herkun luota päästäkseen sen luo, tai muuta vastaavaa. Paitsi ruokapelejä, niin olen siinä käsityksessä, että testejä on tehty myös lelu motivaattorina sellaisille koirille, joita lelu vie testitilanteessa herkkuja enemmän. Testitilanteessa koiran oma ohjaaja vetäytyy statistin rooliin taustalle, ja testaaja kommunikoi koiran kanssa.
Referoin alla testiosiot ja testiraportin yhteenveto löytyy alimmaisena.
Tihku testissä. Ihan kuin häntä vähän naurattaisi!
Itsehillintä / impulsiivisuus Ensimmäinen tehtävä oli lieriö, jonka sisältä koiran tuli hakea makupala. Ensimmäisillä kerroilla lieriö oli peitetty ja koira oppi, että makupalan sai vain noutamalla sen jommasta kummasta lieriön avoimesta päästä. Sitten peite otettiin pois ja koira päästettiin taas noutamaan makupalaa - nyt se siis näki makupalan lieriön läpi.
Hyvän itsehillinnän omaava koira jatkaa juuri oppimaansa mallia saada palkkio ja siis edelleen noutaisi herkun lieriön päästä, kun taas impulsiivisempi koira, jonka on vaikea vastustaa houkutuksia, innostuu palkkion nähdessään ja pyrkii siihen käsiksi suorinta tietä lasin läpi.
- Tämä oli Tihkulle ihan läpihuutojuttu. Kerran opittuaan, mistä se herkku kuuluu käydä noutamassa, niin sieltä se noudettiin, vaikka herkku oli näkyvissä. Wiima aikanaan takelteli tässä tehtävässä enemmän, ja se meni muutaman kerran lankaan, mutta Tihku ei mennyt.
Raportti: Tihkulla oli erinomainen itsehillintä ja impulssikontrolli sylinteritestissä. Sylinteritestissä koira toimi siten, kuin se juuri oppi edellisessä osiossa, (nami otetaan avoimesta päästä) eikä palkkio näköärsykkeenä häirinnyt koiraa. Aikaisemmissa tutkimuksissa koirilla sylinteritestin onnistumisprosentti on ollut keskimäärin 79 % ja susilla 77 % - Tihkulla tämä oli 100 %.
V-aita Toinen impulsiivisuutta/itsehillintää ja ongelmanratkaisukykyä mittaava testi oli V-aitaustesti.
Huoneeseen pystytettiin V-asentoon laitettu kehikko. Nami oli laitettu V-muodon etureunaan ja koira katseli herkkua aidan toiselta puolelta. Tässä seurattiin, että miten nopeasti koira löytää tiensä herkun luokse. Testissa tarkkailtiin nopeuden lisäksi ongelmanratkaisutapaa, koira voi keskittyä ratkomaan tilannetta itsenäisesti tai se voi pyytää ohjaajan apua, tai tietenkin myös vetäytyä tehtävän ääreltä mm turhautumisen seurauksena.
Haastetta tehtävään tuo se, että saadakseen herkun koiran on poistuttava sen luota seinäkkeen kiertämisen ajaksi, tämä vaatii koiralta itsehillintää.
- Tihkulle tämäkin oli helppoa kauraa, senkun vaan kierrettiin aita :)
Raportti: Tihku ratkaisi tehtävän huippunopeassa ajassa 4 sekunnissa. Koiraa ei häirinnyt näkyvillä oleva ruoka, vaan se ymmärsi nopeasti edetä poispäin palkkiosta ensin sen saadakseen. Koira ratkaisi tehtävän itsenäisesti eikä se pyytänyt apua ihmiseltä. Aikaisempien tutkimusten mukaan koirat ratkaisevat tehtävän keskimäärin n. 20—40 sekunnissa.
Tihkun V-aita -testi (video aukeaa Youtubessa)
Eleiden tulkinta Testiosiossa mitattiin sitä, miten hyvin koira osaa tulkita ihmisen antamia elevihjeitä. Eleiden lukukyky vaihtelee paljon koirilla ja se on ilmeisesti varsin pysyvä ominaisuus, siis siten, että koira ymmärtää eleitä tai sitten ei, koulutuksella siihen ei voi paljoa vaikuttaa. Tai näin ainakin tällä hetkellä arvellaan.
Testi tehtiin niin, että testaaja seisoi muutaman metrin päästä koirasta ja ohjaajasta, ja hänellä oli kaksi kippoa, molemmat eri puolilla testaajaa. Testissä testaaja tipautti herkun toiseen kippoon, niin ettei koira tiennyt kumpaan ja sitten koiralle näytettiin eleillä missä kipossa ruoka on.
Testissä käytettiin suoraa kädellä osoittamista, kädellä osoittamista siten, että vartalokin hieman kiertyi, jalalla osoittamista, sekä vielä katseen suuntaa.
Raportti: Tihku luki ihmisen kommunikointia erittäin hyvin saaden 85 % oikein ELEET osiosta. Hyvin harva yltää täysin virheettömään suoritukseen tässä osuudessa. Testi vaatii yleensä myös hyvää keskittymiskykyä. Tihku ymmärsi erinomaisesti kädellä ristiin osoitusta (vartalon suunta), jalalla osoitusta ja katseen suuntaa. Suorat käsieleet sen sijaan olivat hankalampia.
Oma lisäys: Pentutestissä Tihku ymmärsi myös nuo suorat käsieleet, mutta ne suoritettiin pentutestissä testaajan ollessa polvistuneena eli lähempänä kippoja. Seisoessa etäisyys käden ja kipon välillä oli selvästi liian suuri, ja ele oli myös hyvin pieni. Jännittävä asia tuokin, että etäisyys vaikuttaa noin paljon.
Mahdoton tehtävä/ongelmanratkaisutaktiikat Tämä tehtäväosio on koiran mahdotonta yksin ratkaista ja sen tarkoitus on havainnollistaa koiran ongelmanratkaisutapoja - keskittyykö se työskentelemään itsenäisesti vai pyytääkö se apuja, vai sekäettä
Tehtävässä laitettiin herkut kippoon ja kansi kiinni niin, ettei koiralla ollut käytännössä mahdollisuutta saada purkkia auki. Tätä ennen oli tehty muutamia kertoja niin, että namit oli purkissa ja koira oppi, että niihin pääsee käsiksi pikkuisen kantta tökkäämällä.
Raportti: Mahdottomassa tehtävässä Tihku oli käytössä molemmat ongelmanratkaisustrategiat hyvin tasaisesti – se käytti 59 % ajasta avun pyytämiseen ja 41 % ajasta itsenäiseen työskentelyyn. Molempien strategioiden käyttäminen kertoo myös käyttäytymisen joustavuudesta, ja siitä että koira pystyy vaihtamaan ongelmanratkaisutapaa tarpeen tullen, eikä jumitu yhteen tapaan. Tihku pyysi apua jutustelevalla haukahtelulla ja vinkumalla sekä vaihteli odotusasentoaan. Koira oli sinnikäs eikä missään vaiheessa hylännyt tehtävää.
Tihku ja Mahdoton Tehtävä (video aukeaa Youtubessa)
Looginen päättely Testaaja kertoi ennen testiosion alkua, että tämä on testin vaikein tehtävä ja vain noin 30% testatuista koirista selvittää testin ja vain noin 4% suorittaa testin täydellisen oikein (Wiima muuten kuuluu tuohon 4%:n eliittijoukkoihin). Taas oli siis kyse namipalan etsinnästä. Testaajalla oli kaksi kuppia, joista toiseen laitettiin namipala, mutta koiralle ei näytetty, että kumpaan. Sitten koiralle esiteltiin tyhjä kuppi ja testissä menestyäkseen koiran tuli negaation kautta päätellä, missä kupissa herkkupala on. Koiran omaa päättelykykyä tässä tehtävässä vaikeuttaa koiran herkkyys ohjaajan eleille ja kommunikoinnille.
Raportti: Tihku ei ymmärtänyt loogisen päättelyn tehtävää. Tehtävä on haastava, ja vain pieni osa testatuista koirista ratkaisee sen. Tihku kokeili erilaisia vaihtoehtoja, mutta ei keksinyt tehtävän ratkaisua.
Ihmisen vihje vs oma päättely Nami laitettiin kippoon, mutta osoitettiin toista kippoa. Tarkoitus oli selvittää, onko koira huijattavissa.
Raportti: Tihku seurasi molempia testaajan vääriä vihjeitä, siitä huolimatta, että näki namin menevän toiseen astiaan. Koirasi on erittäin herkkä ihmisen kommunikoinnille, ja se kannattaa pitää mielessä niin koulutus kuin kilpailutilanteessa. Koirilla tiedetään ennestään, että sen omaa päättelykykyä vaikeuttaa koiran suuri herkkyys ohjaajan eleille ja kommunikoinnille – tämä vaihtelee paljon yksilöiden välillä, ja myös rodulla saattaa olla siihen vaikutusta. Koulutuksella ja aikaisemmalla kokemuksella on myös merkitystä tähän. Tihkulla oli tehtävässä selkeä ristiriita, koska koira odotti useita vapautuskäskyjä ennen kuin lähti astioiden luo.
Muistiosio Tässä testattiin koiran muistia minuutista kahden ja puolen minuutin viiveeseen, testejä tehtiin neljä: 1min, 1min30s, 2min ja 2min 30s. Toki koiran muisti on paljon pidempi, mutta pidempiä aikoja olisi vaikea testin aikana mitata. Tähän muistitestiin haastetta kuitenkin toivat kolme lähekkäin toisiaan sijaitsevaa namipiiloa, jotka olivat keskenään täysin samannäköisiä. Näköyhteys astioihin peitettiin odotusajaksi, jolloin koira ei voinut tuijottaa oikeaa astiaa, ja jolloin testi ei olisikaan mitannut muistia. Koiran odotuksen kärsivällisyys tai kärsimättömyys saattaa myös vaikuttaa muistamiseen.
Raportti: Tihku muisti oikein kaikki neljä aikaa (1min, 1min30s, 2min ja 2min 30s) mikä on erinomainen ja kohtuullisen harvinainen suoritus – vain noin 19 % testatuista koirista saa kaikki oikein. Testi vaatii myös yleensä kykyä keskittyä ja kykyä odottaa, mutta Tihku suoriutui tehtävästä hienosti, vaikka oli levoton ja äänteli hieman. Keskimäärin koirat muistavat tässä tehtävässä 2 aikaa oikein.
Mallioppiminen / sosiaalinen oppiminen Koirat oppivat paljon toisiltaan sekä ne oppivat myöskin ihmisiä seuraamalla. Tässä testissä mitattiin sitä, miten testikoira oppii mallia seuraamalla. Paikalle tuotiin kone, joka sylki ulos herkkuja kun ensin painettiin laitteen edessä olevaa nappulaa. Laite piti vähän ääniä, mutta ei mitään kovaa rousketta. Testaaja painoi viisi kertaa ensin itse nappia Tihkun katseen edessä ja joka kerta Tihku pääsi syömään namit. Sen jälkeen Tihkulla oli itsellään tilaisuus tutustua laitteeseen ja painaa myös halutessaan nappia saadakseen herkut taas esiin.
Raportti: Sosiaalisen oppimisen tehtävässä Tihku manipuloi useasti oikeaa nappia ja osoitti havainnoineensa laitteen laukaisumekanismin. Koira ei kuitenkaan alkanut toistaa tehtävää täysin sujuvasti.
Kokonaisraportti:
Testin alussa Tihku suhtautui uuteen testaajaan ylitsepursuavan avoimesti, ja se tutustui myös vauhdikkaasti uuteen testitilaan. Tihku oli hyvin motivoitunut koko testin ajan ja keskittyi hyvin tehtäviin lähes loppuun asti.
Sylinteritestissä Tihku osoitti hyvää itsehillintää. Tihku luki erittäin hyvin ihmisen eleitä, ja oli niillä myös johdettavissa harhaan (huijaus-osio). Suorat käsieleet olivat Tihkulle hankalia, mutta katsetta, jalkoja ja vartalon suuntaa koira ymmärsi hienosti.
Tilaan liittyvä ongelmanratkaisu, V-aita, oli Tihkulle todella helppo - sen sijaan testin vaikein tehtävä, looginen päättely, oli kovasta pinnistelyttä huolimatta liian vaikea.
Mahdottomassa tehtävässä Tihku oli molemmat ongelmanratkaisustrategiat, itsenäinen ja ihmiseen tukeutuva, hyvin tasaisesti käytössä. Tihku pyysi apua erityisellä ”jutustelevalla” haukahtelulla.
Tihku muisti kaikki neljä toistoa muistitehtävästä oikein, mikä on harvinainen ja erinomainen suoritus. Tihku pystyi selkeästi matkimaan ihmisen toimintoa sosiaalisen oppimisen tehtävässä, mutta ei oppinut toistamaan tehtävää sujuvasti.
Tihku pystyi testissä hienosti sekä itsenäiseen ongelmanratkaisuun että yhteistyöhön ihmisen kanssa. Koira kommunikoi ihmisen suuntaan monin tavoin ja epäröinti huijaus-tehtävässä osoitti, että sosiaalinen komponentti on koiralle tärkeä osa tehtävää.
Tihkun parhaita vahvuuksia testissä olivat erittäin hyvä itsehillintä ja eleidenlukukyky, nopea tilaan liittyvä ongelmanratkaisukyky ja erinomainen muisti.
*******
Sellainen oli se testi. Wiiman ja Tihkun välillä mielenkiintoisia eroavaisuuksia, jotka vähvistavat käsitystäni niiden luonteista, mutta jännittävää oli testin myötä nähdä, mihin kaikkeen piirteet vaikuttavat,en olisi osannut ajatellakaan. Joskus täytyy kirjoittaa ylös ihan yhteenveto ja jonkinlainen vertailu, mutta se on toisen kerran juttu se.
Tämän postauksen aihioina on käytetty Wiiman SmartDog-testi -postausta joidenkin vuosien takaa, joten testien kuvauksissa saattaa näkyä samoja lausekokonaisuuksia kuin tuossa kirjoituksessa - näin ei tarvinnut pyörää keksiä kahta kertaa, niin sanotusti :).
Eilen torstaina 2.5.2024 sain ikäviä uutisia. Ja yllättäviä! Kerrataanpa kuitenkin pikakelauksella ensin koko tarina: Nimittäin Tihkulla on jo syksyllä ollut jonkinlainen kipuoire selässä lannerangan alueella. Oirehtiminen ei ollut selkeää eikä sitä ole voinut havainnoida esimerkiksi liikkeen kautta: Tihku liikkuu vauhdilla, hyppää ja kiipeää, käyttää jalkojaan symmetrisesti, nousee mielellään takajaloilleen ja niin edelleen. Oirehtiminen kuitenkin näkyi esimerkiksi ajoittaisena näykkimisenä kohti alaselkää, sekä jossain kohtaa havahduin, että selkälinja näytti aavistuksen pyöreältä.
Tästä huolestuneena toimitin Tihkun lääkäriin syksyllä ja löydöksenä eturauhastulehdus ja virtsakiteet. Eturauhastulehdus hoidettiin, mutta sitten se vuodenvaihteessa uusiutui ja taas hoidettiin samaa vaivaa. Eturauhastulehdus - sain kuulla - heijastelee juuri tuohon alaselän alueelle, ja vaiva tuntui selittävän oiretta.
Kun hoitojakso oli ohi, niin kuitenkin edelleen aika ajoin näin sitä alaselkään suuntautuvaa kirputtamista, ja lähdettiin käymään fyssarilla ja purettiin lihaskireyksiä.
Kevättalven mittaan olin ajatellut, että Tihkun selkälinja näytti oikeastaan aika kivalta taas, mutta edelleen toisinaan - ei päivittäin, mutta ainakin muutaman kerran viikossa - näin sellaisia näykkäysyritysiä kohti lannetta.
Varasin taas lääkärin ajatellen, että oliko se himputin eturauhanen jälleen kerran ottanut itseensä ja tulehtunut, mutta nyt varasin ajan toiselle lääkärille.
LANNERANGASSA KIPUPISTE Tämä lääkäri ultrasi Tihkun ja totesi, että eturauhanen oli nyt aivan siisti, mutta löysikin kipupisteen lannerangasta nikamia painellessaan. Itsekin olin tätä tehnyt yrittäessäni ymmärtää mistä kyse, mutta ilman kipuhavaintoa, en ollut tainnut osata rankaa oikealla tavalla painella.
"Aristaa lannerangan keskiosaa kahden nikamavälin kohdalta, muualta selästä ei aristuksia", lukee hoitokertomuksessa.
Tihku sai pistoksena tulehduskipulääkettä ja kotiin tulehduskipulääkekuurin (Loxicom). Lääkäri kehotti seuraamaan tilannetta, ja jos tilanne jatkuisi, niin sitten ortopedille.
Niin jäätiin katsomaan tilannetta ja toimitin Tihkun osteopaatille pari hoitokertaa. Mietiskelin, mitä tekisin seuraavaksi ja tulin siihen päätökseen, että ennen mitään seuraavia muuveja kävisimme jututtamassa ortopediaan erikoistunutta lääkäriä. Varasin ajan PetVet Ortoon.
Painajainen nimeltä Spondyloosi Eilen torstaina olimme vastaanotolla. Lääkäri teki tutkimuksen palpoimalla ja päätyi samaan tulokseen kuin aiempikin lääkäri, että kipupiste paikallistuu lannerankaan. Lääkäri ehdotti röntgausta ja minä myötäilin, koska sama ajatus oli itsellänikin ollut mielessä. Asia olisi selvitettävä.
Tihku rauhoitettiin ja vietiin kuvauksiin. Sitten sainkin uutiset:
- kaularanka: ei löydöksiä - rintaranka: ei löydöksiä - lanneranka ja ristiselkä: lievää osteofytoosia (alkava spondyloosi) L5 nikaman kraniaalisessa päätelevyssä. L6-7 nikamaväli hieman kaventunut, lievää osteofytoosia L6 nikaman kaudaalisessa päätelevyssä, lisäksi epätasaisuutta nikaman dorsaalireunassa selkäydinkanavan alueella. DIAGNOOSI: alkava spondyloosi lannerangassa, lievä kaventuma L6-7.
Hoitona nyt hermokipulääke Neurontin, ja seurataan loppuuko tai muuttuuko oireilu hoidon aikana, tai palaako se hoidon loputtua. Liikunnan osalta ei muutoksia, jotta voi paremmin arvioida lääkkeen vaikutukset.
Lääkäri tosin painotti, että löydökset olivat tällaiset, mutta varmuutta siitä, aiheuttaako löydökset oireilun, ei ole. Toisaalta, itse ajattelen - ja varmaan lääkärikin, että löydetyt muutokset sijaitsevat juuri oireilevalla alueella, eli todennäköisesti ne siellä taustalla nyt kiusaavat.
Mitä nyt ?? Olen vähän pöllämystynyt uusien tietojen, tuon spondyloosin, edessä. Asia on sanana tuttu ja hieman olen sitä jo ehtinyt googlailla, mutta en ole varsinaisesti aiemmin joutunut asian kanssa tekemisiin, joten nyt täytyy hieman sulatella ja opiskella, mitä tilanne meille tarkoittaa.
Aika hämmentävää myös, sillä Tihkun selkähän on kuvattu puhtaaksi joulukuussa 2022, eli vain puolitoista vuotta sitten, ja nyt hän täyttää viikon päästä vasta 3,5 vuotta. Miten äkkiä tuollaista alkavaa spondaria koiraan sitten voi syntyä?
En hoksannut pyytää kuvia itselleni, mutta laitoin eläinlääkäriasemalle meiliä, jos saisin kuvat talteen sähköpostiini.
Sellainen ajatus tässä miettiessä ainakin on virinnyt, että A) lihashuolto ja jumppa on nyt entistä tärkeämpää, sekä B ) viralliset kuvat osoittavat nyt SP0 tulosta, joten jollain aikavälillä lienee syytä otattaa uudet kuvat virallisina ja C ) uudet kuvat myös senkin takia, että mahdollinen virhediagnoosi tulee poissuljettua - en pääse ihmettelemästä sitä, että spondyloosi olisi näin nopeasti voinut kehittyä.
Niin ja olin ilmoittanut meidät luonnetestiin nyt toukokuussa, mutta sieltä vetäydyin nyt pois, kun en osaa arvioida miten tuo oireilu sitten voi vaikuttaa tuloksiin ja toisaalta Tihkun lääkekuurihan myös estää osallistumisen. Luonnetesti kyllä kiinnostelee edelleen, mutta nyt jään odottamaan seuraavaa "hyvää hetkeä", eli kun tämä shouvi on saatu hallintaan.
Mielellään kuulisin, mikäli sinun koirallasi on spondyloosia, etenkin "alkavaa spondyloosia", miten on oireillut ja miten vauhdilla etenee?
Semmoisia uutisia Tihkulasta. Onni onnettomuudessa kuitenkin - Tihku on niin iloinen ja liikkeiltään "siisti, symmetrinen ja ulottuva" (voiko noin sanoa?), että vaikuttaa siltä, ettei kipuoire koko ajan häntä kiusaa, vaan kyse on hetkittäisistä tilanteista, kun niitä kirputuksia alaselkää kohden ilmenee. Toivottavasti ei ikävämmäksi muutukaan. Lääkärin mukaan ja lukemani mukaan, nämä ovat usein myös oireettomia löydöksiä, ja siihen suuntaan toivon että meilläkin tie johtaa.
Olen innokas valokuvien "näpsijä". Käytän termiä "näpsijä", koska nykyisin kuvailen pelkällä puhelimen kameralla. Minulla on kalustossa myös Nikonin runko putkien kera, mutta oikeaa kameraa ei ole aikoihin tullut kannettua mukana - se on turhan painava, ja etenkin kun puhelinkuvaus on nykyisin niin helppoa ja tarpeisiini nähden aivan riittävän laadukasta. (Tarkoitan "näpsimisellä" vain omaa nykyistä kuvaamistani, kun olen alkanut sallia enemmän virheitä ja epätäydellisyyttä kuten kohinaa tai epätarkkuutta kuvissani - aiheesta ja tilanteesta riippuen tietenkin. Tiedän, että puhelimen kameralla saa todella hienoja kuvia, eikä tarkoitukseni ole madaltaa kenenkään muun saavutuksia).
Aiemmin harrastin kamerakuvausta paljonkin. Se oli mukana luontolenkeillä ja muilla reissuilla, heräilin aamutuimaan katsomaan auringonnousuja ja ikuistelemaan näkemääni. Eniten kuvailin maisemia ja luontoa, mutta nykyisin tuntuu, ettei sellaiseen oikein riitä aikaa, muut asiat ja tekemiset ovat nousseet edelle. Varmasti joskus kaivan kameran naftaliinista, mutta se saa odottaa tulevia aikoja, nyt tyydyn siihen "näpsintään" :) puhelimella.
Mutta tuo ylläoleva ei varsinaisesti ollut pointtini😃, vaan se koirankoulutushyöty. No, mikäs se hyöty sitten on?
Olen tietenkin näpsinyt koiristani kuvia jo ihan pentuiästä asti, kuten varmaan useimmat pennunhankkijat ja koiraperheet. Kuvassa poseeraaminen on koirilleni palkkahommia, eli kun on osannut poseerata kuvassa (olla paikallaan ja katsoa kohti), saa palkan. Käytännössä siis, etenkin pennun ja nuoren koiran kanssa, että kun nuo kriteerit toteutuu, niin palkkasana ja sitten tarjoilen herkut.
Tammikuu 2021
Tihkun eka uudenvuoden aatto - ulkoilua ennen räjähteitä
6.1.2021
Kun näitä kuvaushetkiä sitten ripottelee sinne, missä ikinä koiran kanssa kulkeekin, niin koira oppii sietämään häiriöitä paikallaolossa. Näin on meillä ainakin käynyt, molempien koirien kanssa. Vanhemman koiran kohdalla en tätä varsinaisesti tullut ajatelleeksi, mutta Tihku on aktiivisempi temperamentiltaan ja siinä kohtaa kun aikanaan aloin pohtia paikallaoloharjoitteita sen kanssa koulutusmielessä, niin hieman yllätyin, kun paikallaolo olikin sillä jo hyvin varma, myös monenlaisissa häiriöissä.
En ollut tullut ajatelleeksi, että valokuvien näpsiminen nimenomaan on paikallaanoloharjoittelua, vaan tarkoitusperäni olivat olleet ihan toiset. Valokuvien näpsimisen ansiosta kuitenkin oli ihan huomaamattani pohjat paikallaoloharjoitteille tehty ja koulutuksellisesti saatoinkin lähteä ihan eri lähtökohdista rakentamaan taitoa.
Tihkua hangessa, pentukurssilla ja ostoskeskuksessa
Wiimasta on vuosien mittaan tullut ihan ammattimalli. Hän hakeutuu aina poseeraamaan kun näkee minun pitävän puhelintani kuvausasennossa, vaikka kuvaisin kontallani sammalia. Taitaa olla se palkka, joka mukavasti ahneen muorikoiran mielessä kiinnostelee :) . Ja hän kyllä aina saa pikku palkan vaivannäöstään poseerata, vaikkei sitä varsinaisesti olisi sillä kertaa pyydettykään.
Puolivuotias Wiima Paraisten Keskuspuistossa
Wiima 4 kk, riistanvärisen lapinkoiran maski-ikä parhaimmillaan :) .
Wiimaakin, ekaa koiraani, kuvasin alusta asti silloisen valokuvausharrastukseni myötä paljon. Se tapahtui tuolloin vuonna 2012 kameralla, ei tainnut puhelimissa olla kummoisiakaan kuvausmahdollisuuksia siihen aikaan. En tainnut myöskään liioiksi ymmärtää koiran palkkaamisen tekniikoista - en muista enää - joten en ole varma, miten se palkkaus alkuaikoina sujui. Mutta opeteltiin asioita Wiiman kanssa yhdessä ja kuvauspalkat astuivat ainakin nopeasti kuvaan.
Ja todellakin - ammattiposeeraamisen lisäksi Wiimalla on myös erittäin varma paikallaolo ja sen voi huoletta jättää istuksimaan kovissakin häiriöissä - siihen luotan kuin kallioon.
Wiiman kanssa 2019 Turun Kupittaanpuistossa sulkija-ajoilla leikkimässä. Hän oli hötkyilemätöntä seuraa näillä reissuilla, viime aikoina kamera on jäänyt pölyttymään hyllylle, uutta tulemista odotellen.
Pienenä anekdoottina vielä yksi muisto. Tosiaan kuvasin Wiimaa aluksi kameralla. Kun aloin sirtyä puhelimella kuvaamaan, niin muistan Wiiman hieman vierastaneen puhelinta ja poseerasi aina vapautuneemmin oikealle kameralle. Nykyisin hän ei enää välitä, puhelin kelpaa oikein hyvin, mutta muistan ajatelleeni, että puhelin nostettuna kohti kuvauskohdetta ehkä loi samankaltaisen vihjeen koiralle kuin käden nostaminen ja pysäytys. Ehkäpä se jotenkin sekoitti Wiiman päätä - mene ja tiedä.
Joten koiravalokuvaus on hyvä harrastus :) ! Sen lisäksi, että se tallentaa muistoja, niin se luo myös koiralle erilaisia taitoja paikallaolosta häiriön sietoon!
Tihku aloitti tänä syksynä nosetreenit vakiryhmässä. Nose work on Tihkulle tuttu laji entuudestaan, mutta treenaaminen (ohjatusti) on ollut kurssiluonteista siis pätkämuotoista, sekä olen myös ostellut yksittäisiä treenikertoja Facebookin ryhmistä.
Huomasin kuitenkin, että liian helposti laiskistun, kun ei ole säännöllistä rutiinia ja nenähommat jäivät välillä pitkiksi ajoiksi heitteille. Vakiryhmän avulla varmistuu treenien jatkuvuuden lisäksi myös siitä, että treeniin saa riittävästi vaihtelua, paikkojen ja piilojen muodossa - itse voi omatoimisesti olla vaikea olla niin kekseliäs, minun ainakin. Treenit on joka toinen viikko, joten tilaa on omatoimisellekin treenille ja nyt se pysyy paremmin mielessä. Hajutreenit on hyvää aktivointia Wiimallekin, joka nauttii etsintähommista.
Tihkulla on paljon hyviä ominaisuuksia etsijänä:
🎯 Tihku on sinnikäs - se kyllä saattaa hieman turhautua, jos piiloa ei löydy, mutta ei ala tarjota valeimaisuja, kuten riski tuossa tilanteessa olisi.
🎯 Tihku on ketterä, se ei epäröi nousta erilaisille alustoille, ja etsii oma-aloitteisesti matalien alueiden lisäksi myös korkealta
🎯 Hyvät ja selkeät ilmaisut: ilmaisuna kuono-osoitus, jonka Tihku oikeastaan valitsi itse, ennen kuin olin edes ehtinyt aloittaa sen kanssa ilmaisutreenit. Kuono-osoitus ja sen myötä jähmettyminen on hyvä tyyli, ja sitä ryhdyin sitten vahvistelemaan.
🎯 Tihku pitää nenänkäytöstä, ja on osoittanut taitoa ja työskentelyhaluja noseworkin lisäksi myös mm verijäljellä ja omatoimisilla makkarajäljillä.
Myös kehitettävää löytyy:
📍 Ohjattavuus. Tihku on itsenäinen tekijä ja sen on vaikea pysyä ohjauksessa, jos haluan, että jokin tila tai kohta etsitään ohjaukseni tahdissa. Se tekee mieluummin päätelmät itse ja voi irrota ohjauksesta omia aikojaan. Etsintäkoiran tulisi pystyä itsenäiseen työskentelyyn, mutta myös ohjattuun.
📍 Vire. Tihku innostuu etsinnästä välillä ja aika useinkin vähän liikaa. Etsinnässä vireen tulisi olla matalampi - tai näin itse ajattelen - jotta kaikki kulmatkin maltettaisiin etsiä. Korkeassa vireessa hommasta on riski tulla huolimatonta.
Edelliskerralla treeneissä Tihkulla nousi vire niin, että se alkoi haukkua ja riehua innosta, ja etsiminen kärsi, vaikka tulostakin tuli. Hän jotenkin innostuu niin siitä, mitä tietää tulossa olevan, kun treenipaikassa tapaa tutun nenätyöohjaajamme ja muista asiaan kuuluvista rutiineista. Se on tietenkin aika hellyttävää, mutta ei varsinaisesti edistä oppimista :) . Tästä seurasi sitten se, että A) samana iltana huomasin ilmoituksen vireenhallintakurssista, jonne ilmottauduin otamaan uutta lähtöä niihin taitoihin ja B ) nyt viime kerralla otin taukomaton mukaan, ja aloitettiin treeni rauhassa taukomatolta, sekä olin päättänyt ohjata Tihkun matolle, jos tilanne sitä vaatisi.
Viimeiset treenit olivat nyt kuluvan viikon keskiviikkona. Kouluttajamme Katja oli järjestänyt treenit hajukoulun omiin tiloihin. Kyseessä sisäetsintä ja hajut kuulemma voisivat olla "missä vaan".
Alkuhaju oli ulkoeteisessä. Tihku ei meinannut osata siellä ulkoeteisessä työskennellä kun hän vaan halusi ovesta sisään. Kierrokset olivat siis nousussa. Saatiin kuitenkin lähtöhajut haisteltua ja sitten päästiin sisään. Pyysin Tihkun heti taukomatolle sisäpuolella, kun riisuin kenkiäni ja haastattelin kouluttajan tulevasta tehtävästä. Tämä olikin hyvä tyyli ja kierrokset selvästi laskivat. Näin minun täytyy toimia jatkossakin.
Ekalta alueelta löytyi yksi jemma. Tästä sellainen huomio, jonka videolta myöhemmin näin, että Tihku oli varsin alkuvaiheessa jo hajulla, mutta ei vielä niin alussa malttanut tarkentaa, vaan lähti eteenpäin. Palasi sitten hajulle uuden kierroksen myötä ja hoiti homman kotiin.
Toinen alue olikin oppitunti itselleni. Nimittäin siinä ei ollut hajua ja tätä en tiennyt. Niinpä painostin vaan Tihkua etsimään ja etsimään, ja koluamaan nurkkia yhä uudelleen ja uudelleen. En osannut lukea koirasta, ettei hajua ole, vaan olin varma, ettei Tihku vaan löydä sitä. Tästä oppina, että TYD = Trust Your Dog. Wiiman elekieltä olisin osannut luultavimmin lukea, koska se on rauhallisempi etsijä. Tihku on etsiessään niin aktiivinen, että luulin, sen vain hosuvan, ja siksi löytäminen ei onnistu. Kuitenkin: minun pitäisi jo tässä vaiheessa tietää, että Tihku on taitava etsijä, ja olisi pitänyt osata päätellä, ettei hajua ole.
Tyhjien alueiden etsinnästä itselle Note to self: näitä täytyy itsellekin ottaa repertuaariin omatoimisesti ja palkata pelkästä etsinnästä. Nyt treeneissä tilanne pääsi yllättämään, kun tyhiä tiloja ei oltu vielä harjoiteltu.
Tokan alueen jälkeen pidettiin tauko, ja sitten päästiin kolmannelle.
Kolmas alue olikin jännittävä, sillä siinä oli häiriöhajuja. Eikä mitä tahansa hajuja vaan mm. käärmeennahka. Jemma oli korissa muiden hajupurkkien joukossa, ja tuo käärmeennahkapurkki ja muut häiriöhajut siinä vieressä. Käärmeennahka vei nyt Tihkun kaiken huomion, se ei pystynyt keskittymään eucalyptukseen. Pitkin jaloin kaukaa, pitkällä kuonolla se otti vainua käärmeestä ja koko elekielestä näki, että koira on singahtamassa vauhdilla, jos tarve tulisi. Eucalyptuksen ilmaisu onnistui vasta kun käärmeennahka poistettiin korista, muut häiriöhajut eivät Tihkua häirinneet, enkä tullut itse asiassa niistä kysyneeksikään. Tämä oli oikeastaan ihan hyvä havainto kesän mahdollisia käärmekohtaamisia silmällä pitäen, kaikesta näki, että Tihku tiesi käärmeen olevan vaarallinen, joten ehkäpä se ei syöksy elävänkään käärmeen kanssa lähituttavuuksiin.
Neljäs alue - peruskamaa, hyvää etsintää, tarkennus ja nopea löytö.
Sellaiset oli ne treenit ja yhdet vielä odotettavissa ennen joulu-ja uudenvuoden taukoa :) .
Tuo päivä koitti sitten elokuun alkupuolella! Kaappasin isännän föliin ja lähdimme neljään pekkaan katsomaan miten reitti jatkuu tuolta Kaarinan Voivalan rannalta, jonne asti viimeksi patikoin. Nyt teimmekin niin, että ajoimme autolla suoraan sinne Voivalaan ja starttasimme sieltä kohti Tuorlan majataloa, joka olisi seuraava steppi tällä rantareitillä.
Kuten aiempikin pätkä, niin myös reitti Voivalan ja Tuorlan välillä oli tällaista ihanaa hiekkatietä, joka kulkee peltojen välissä. Hiekkatie alkaa heti Voivalan uima- ja venerannan toiselta puolelta, Piikkiön puoleisesta päädystä. Hiekkatietä kulkiessa siintää kauempana myös meri, se Kuusistonsalmi, ja ihania lehmukoita oli laitumella. Laidunta kiersi vain ohutnauhainen aita, sitä kannattanee varoa sähköiskun varalta, vaikka mitään tiedotetta asiasta ei ollut.
Kun Voivalan rannalta pääsee tuolle hiekkatielle, niin toisella puolella kohoaa metsä ja toisella puolella on laidun. Metsään johtaa useampikin polku, oikein kutsuvan näköisiä. Ajattelin, että joskus olisi kiva tulla tutkimaan niitäkin, mutta tämä reissu kuljettaisiin "virallista reittiä".
Kutsuvan näköinen polku, jonne emme nyt poikenneet. Se on toisen reissun ohjelmanumero.
Reitti n 2.5 km yhteen suuntaan, edestakaisin noin 5 km. Lisäpituutta saa halutessaan helposti kuljeskelemalla Tuorlan kauniilla mailla sekä Tuorlan luontopolulla, ks kuva.
Mistä tietää, että aletaan olla Tuorlan mailla? No siitä, että tällainen punainen latorakennus alkaa siintää näköpiirissä ja pieni puron ylittävä silta.
Tuorlan Majatalo
Tuorla on oikeastaan vanha kartano. Turkin ja kaivelin hieman, ja ensimmäinen maininta Tuorlasta on vuodelta 1515, mutta alueella tiedetään olleen asutusta jo 1200-luvulla.
Tuorlan silloinen kartano on ollut eri sukujen omistuksessa ja siinä on 1800-luvulla toiminut 2-vuotinen maanviljelyskoulu sekä tyttöjen puutarhakoulu. Nykyisin tänä päivänä siinä toimii Majatalotoiminnan lisäksi Maaseutuopisto Livia, eli samoissa aiheissa pysytellään, vaikka vuosisadat ovat vaihtuneet.
Tuorlan vanha kartano, eli Majatalon päärakennus
Näin mainostaa Majatalo: "Majatalossa voi kokea aidon mummola-tunnelman. Ravintolan ja sen yhteydessä toimivan vanhanajan puodin talo on rakennettu 1820-luvulla silloisen tilan voudin kodiksi ja toimistoksi. Päivittäin tarjolla oleva lounaspöytä on katettu perinteisellä ruualla, paikallisia reseptejä unohtamatta. Samalla alueella toimii Väisälän avaruuspuisto ja Maaseutuopisto Livia. Tuorlasta löytyykin kaikkea maan ja taivaan väliltä: maaseutua ulkona laiduntavine lehmineen ja avaruuden ihmeitä vaikkapa planetaarioesityksessä. Kesäaikaan majatalon pihapiirissä on kanoja ja lampaita. Tuorlan alue ja läheiset metsät ovat suosittu ulkoilukohde. Tuorlan kulttuurimaisemissa on mukavaa viettää viikonloppua, olipa ilma mikä tahansa! Luontopolulla tutustut alueen erityiseen luontoon. Lapsia metsään on tehty peikkopolku, jonka varrella on mukavia tehtävärasteja. Tuorlan Majatalo ympäristöineen soveltuu myös viihtyisän kokouspäivän, perhejuhlien tai yritystilaisuuksien viettoon.".
Itse en ole koskaan aterioinut Tuorlassa, mutta sen putiikissa asioinut useitakin kertoja, ja niin ihania tuotteita (lähituottajien) heillä on, että aina ostelen myös impulssiostoksia.
Yllä joitakin kuvia Tuorlan kauniista ja hyvin hoidetusta pihapiiristä.
Pienen pettymyksen koimme Tuorlaan saavuttuamme, sillä olimme suunnitelleet nauttivamme kahvit ja jätskit Tuorlan kahvilasta, mutta sepä olikin jo sulkeutunut, joten jouduimme kaikki neljä tyytymään vesihörppyihin, joita kannoimme repussa mukanamme. Vesihuikat maistuikin hyvälle helteisenä päivänä!
Tuorlassa käännyimme ympäri ja palasimme samaa reittiä takaisin autolle. Matkaa Voivalan rannalta Tuorlaan kertyi yhteen suuntaan noin 2,5 kilometriä, joten edestakainen reissu muodosti noin 5 kilometrin lenkin. Sille saa helposti pituutta lisää kiertelemällä Tuorlassa enemmänkin ja poikkeamalla Tuorlan luontopoluille, mutta tällä kertaa meille riitti tuo viiden kilsan keikka.
Kuusistonsalmen reitti on myös osa Turun Yliopiston Aikavaellus-reittiä (LINKKI), joka alkaa juuri tuolta Tuorlasta ja seuraa Kuusistonsalmea, mutta jatkuu Kaarinasta vielä eteenpäin Turkuun asti. Niinpä matkan varrelta voi löytää tuollaisia kylttejä, jotka kertovat, mitä maapallolle missäkin vaiheessa on alkuräjähdyksen jälkeen tapahtunut.
Keväällä kuljin siis reitin Hovirinnasta Voivalaan, ja nyt tällä kertaa Voivalasta Tuorlaan. Vielä on pätkä Tuorlasta Piikkiön Raadelmaan jäljellä. Sen vuoro on jonain kauniina syyspäivänä :) .
.jpg)
.JPG)
%20(1).JPG)
.JPG)
.JPG)
