Näytetään tekstit, joissa on tunniste veneillen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste veneillen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. heinäkuuta 2021

Kirjalöytö sekä terassikoiran rähinöitä

Minulle on tärkeää, että koiran kanssa voi mennä mihin vaan, ilman, että sen käytöstä pitää hävetä tai selitellä. Täytyy voida liikkua väkijoukoissa, ostoskeskuksissa, yöpyä hotelleissa ja niin edelleen.
Yksi tärkeistä taidoista on osata olla rauhassa ja huomaamattomana kun isäntäväki ruokailee ravintolaterassilla. Niinpä ryhdyin viemään Tihkuakin erilaisille terasseille heti kun se korona-aikana oli mahdollista. 

Terassikoirailut eivät ole Tihkun kanssa läpivetojuttu, koska se vaatii sitä Rauhoittumista, joka on Tihkulle vähän haasteellista. Lisäksi hän kiihtyy muista koirista, mutta sitä olemme onneksi saaneet vähennettyä ja homma toimii useimmissa tilanteissa. 

Tässä ollaan päivällisellä Paraisten Sattmarkissa. Ensimmäinen syöntikeikka, joka tarkoitti, että Tihkun piti osata olla hiljaa ja kauniisti aika pitkän aikaa.

Luun pureksiminen rauhoittaa ja antaa pientä tekemistä 

Ylimmäiset kuvat ovat ulkoilmaravintolasta Paraisten Sattmarkissa. Tällä reissulla tarkoituksemme oli syödä ruokaa nopean kahvittelun sijaan, eli istumisaikakin oli pitempi. Varasin reissulle mukaan luun, niin että Tihkulla olisi pientä puuhaa siinä pöytämme alla..
Annoin luun heti istuttuamme, ja se meinasi olla virhe, sillä luu oli syöty jo ennen kuin ruoka tuli pöytään 😃. Mutta Tihku käyttäytyi oikein fiksusti ja katseli rauhassa ympärilleen, ravintolan ohi käveli pari koiraakin, eikä Tihku rähähtänyt niille, vaikka tarkkaan niiden kulkua seurasikin. Syömisemme loppumetreillä terassille saapui perhe koiriensa kanssa, mutta Tihku tyytyi niitäkin vain katselemaan. 
Homma pelittää nykyisin useimmiten, jos ehdin olla askelen edellä, eli nähdä toinen koira Tihkua ennen, niin pystyn rauhoittamaan tilanteen, tällöin ei pääsääntöisesti ääniefektejä tule.
Olin todella iloinen ja tyytyväinen Tihkun käytökseen ravintolassa!


Tihkun eka terassikoirailu ikinä tapahtui Turun Satamakonttorissa!

Mairea hymy ekakertalaisella terassikoiralla!

Ensimmäinen terassipisto ikinä tehtiin keväällä, kun olin Tihkun kanssa kahdestaan Turussa katsomassa kaupungin vilinää. Aurajoen rannalla on useita kahviloita ja ravintoloita, ja piipahdimme yhdessä kahvikupposella terassikoiraharjoittelun merkeissä. Voi olla, etten olisi tällaista päätöstä tehnyt, jos olisin huomannut terassilla jo olevat kaksi koiraa!
Mutta kaikki hyvin - Tihku toki kiinnostui koirista, mutta ei tainnut muistaakseni ääntäkään päästää silloinkaan. Ja lisäksi makaili, jos ei nyt ihan rauhallisena kuten kuvista näkyy 😀, mutta kuitenkin paikallaan, ja se riittää 😊.

Ostoskeskus Myllyn kahvilassa

Ostoskeskuksissa ollaan käyty aika paljon. Ostoskeskusvierailut aloitin jo heti Tihkun tultua kotiin. Koronatalvena ei mahdollisuuksia sosiaalistamiseen ollut kovin paljon ja ostoskeskuksissa toteutuu monta haastetta.
Näissä kuvissa ollaan taas kahvikupposella treenaamisen merkeissä.


Kuten yllä näkyy, on terassikoirailu sujunut aika hyvin. Kuten meillä ihmisillä, ei koirillakaan silti ole päivät veljiä keskenään, tämän sain huomata käytyämme muutama päivä sitten syömässä Nauvon vierasvenesatamassa. Koirat mukana tietenkin!
Olin jo ehtinyt tottua siihen, että terassikoirailu sujuu, mutta aika erilainen keikka 🙄oli tuo Nauvon keikka! 

Olimme juuri hypänneet veneestä ja, koska vesi näytti kirkkaalta ja oli kova helle, veimme koirat ensin kahlaamaan mereen. 
Eipä aikaakaan kun näkyviin tuli emäntineen mäyräkoira, jota Tihku varmaan epäili itänaapurin vakoojaksi, kun niin kovan metakan nosti! Ja juuri kun päästiin mäyräkoirasta, niin eikö seuraavan kulman takaa tullut keskikokoinen puudeli, jolle sillekin piti äänijänteitä esitellä, kun ei edellinenkään konsertti ollut oikein vielä päätöstään saanut. Huhhuh, sanoi Tihkun emäntä siinä kohtaa, mitä täällä tapahtuu?!

Nälkäisiä kun olimme, niin astuimme ravintolan terassille, ja bongasimme ainoan vapaan pöydän keskellä ravintolaa. Eikös siinä ollut koirat perhekuntineen molemmin puolin pöytää ja taas alkoi Tihku äänekkäästi varoitella vaarasta. Kiva kun saimme tehtyä näyttävän sisääntulon (not) 😂!

No, pienellä keskustelulla saimme Tihkulle kerrottua, että me kaksjalkaiset hoidamme nyt vartioinnin ja hän saa tällä reissulla rentoutua, sekä vierestä vapautui sopivasti reunapöytä, joten kaikki sujui lopuksi hyvin ja enempiä mekkaloita emme järjestäneet.
Vaikka äänenkäyttö hiljenikin, oli Tihkulla nyt kuitenkin suuria vaikeuksia rauhoittua pöydän alle vaikka Wiima näytti hyvää esimerkkiä. 

Nauvon Kirjaisten vierasvenesataman ravintolassa.
Tällainenkin kuva saatiin, vaikka pikkumies olikin aika levoton.

Yritin miettiä, mitä oli tällä kertaa toisin, kuin ennen. No, ainakin se, että nyt oli Wiima mukana, kun tähän asti olen harjoitellut vain Tihkun kanssa. Kahdella koiralla mielirauhan tasapainopiste on vähän toisessa kohtaa kuin yhden koiran kanssa ollessa, olen tullut huomanneeksi. Eli sillä saattoi olla vaikutusta, että oltiin matkassa koko poppoo. 

Ja sitten, niinhän se on tuttua meille ihmisillekin, että kaikkina päivinä ei hommat skulaa ihan yhtä hyvin kuin toisena, ja kyllä se pätee koiraväkeen myös - toisinaan on hyvä päivä ja toisinaan taas ei. 
Joten päätin olla enempiä pohtimatta tuota kertaa, kun en mitään ilmeistä syytä löytänyt. Harjoittelut jatkuu ja Tihkendaali-mussukka kehittyy 😊. 



Trubaduuri-duo soitteli klassikoita 






KIRJASTOSSA KIRJALÖYTÖ
Kirjaisten ravintolarakennuksen yläpuolella kallioilla on pieni punainen tönö ja kun ovet avaa, niin huomaa astuvansa kirjastoon!

Kirjasto toimii "Tuo tullessas ja vie mennessäs" -periaatteella, eli omia jo lukemiaan kirjoja voi toimittaa sinne muiden löydettäväksi, ja sitten vastineeksi itse viedä sieltä mukanaan vielä itselle tuntemattomia kirjoja luettavaksi.


Tuo kirja tullessas ja vie kirja mennessäs.
Suosikkipaikkojani Nauvossa
:)


Kirjasto on ylhäällä kalliolla ja sieltä olisi komeat näköalat,
jos noiden puiden isä olisi lasimestari :) (muistatko tämän vanhan sanonnan?)



Ilostuin kovasti kun löysin kirjojen joukosta tämän Hiljaiset Sillat, eli The Bridges of Madison County, tällä kertaa ruotsiksi kirjoitettuna. En ole kirjaa vielä millään kielellä vielä lukenut, mutta elokuvista se minun all time favorite romantiikkasarjassa!



 
Meryl Streep näyttelee suurperheen äitiä, jonka perhe lähtee viikonlopuksi markkinoille, ja jona aikana hän tapaa miehen, jota näyttelee Clint Eastwood. Mahtavat roolisuoritukset ja hieno tarina!
Olen nähnyt filmin monta kertaa, yhteen aikaan minulla oli tapana katsoa sitä aina kun olin flunssassa tai kuumeessa ja siksi sairauslomalla töistä - joo tiedän, vähän omituista, mutta jotenkin se sopi siihen muutenkin surkeaan olooni, että sain vielä tirauttaa muutaman kyyneleen elokuvan pyörteissä! Edellisestä elokuvan katsomiskerrasta on kylläkin vierähtänyt jo useampi vuosi.

Niinhän sitä sanotaan, että kirja on aina elokuvaa parempi, joten oikein jännittää millainen lukukokemus tämä sitten on. Voiko se peitota Meryl Streepin ja Clint Eastwoodin 😍?






tiistai 20. lokakuuta 2020

Venereissu eli ruskaretki Airistolle

 


Viime viikonloppuna teimme pienen venereissun merelle katsomaan saariston ruskaa. Tarkoituksena oli myös tutkia, olisiko meduusat nousseet sisäsaaristoon, kuten ne usein syksyllä tekevät vesien viilennyttyä. Meduusoja ei ollut, ilmeisesti niiden nousu on ollut jo aiemmin, ja ne eivät ole joka vuosi yhtä runsaslukuisia. Mieheni oli nähnyt joitakin jo syyskuussa, ehkäpä niiden "kulta-aika" oli tänä vuonna jo silloin.

Meduusa paattimme vierellä "jonain vuonna"

Niinä vuosina kun meduusoja on paljon, näyttää meri ihan epätodelliselta ja niitä on jännä katsella. Jotkut ovat ihan uskomattoman isojakin, melkein ruokalautasen kokoisia, mutta pääosinhan ne ovat pieniä tai sellaisia kämmenen kokoisia. 

No, meduusoja ei siis ollut, but no worries, katselimme sitten rantojen keltaisia puita ja nautimme raikkaasta syyskelistä. Kunnes nautinto loppui ja niskaan tuli jäinen vesikuuro. Mutta se kesti vain muutaman minuutin ja taas paistoi aurinko. Sellainen keli oli koko päivän - hyvin vaihtelevaksi kuvailisin 😊. Varusteet oli kuitenkin kelin mukaan harkittu, joten selvisimme naurussa suin vesikuuroistakin.




Rakkahista rakkahin tuulitukka, hörökorva 💗




Syksyisellä merellä tuntuu kummalliselta kun kaikkialla on niin hiljaista. Mökkirannat ovat hiljentyneet ja veneliikennettäkään ei ole. Kesällä veneitä kulkee ristiin rastiin ja rannoilla puuhastellaan, elämää on joka paikassa. Lintuja nytkin sentään bongailimme, mutta aika vähän ja kaukaa, ettei kameran putki yltänyt.




..ja se epävirallisempi passikuva

Laivatytön virallisempi passikuva



Yllemme alkoi kerääntyä tummia pilviä, jotka kuvissa näyttävät kyllä vielä tummemmille kun olivatkaan, koska kuvat on otettu vastavaloon. Ajattelimme, että taivas näyttää siltä kuin tuomiopäivä olisi tulossa ja päätettiin, että olisi syytä hakeutua takaisin maihin.



Mutta eikä mittään. Ei tullut tuomiopäivän myrskyä eikä mitään muutakaan, vaan taas paistoi kaunis syysaurinko kun pääsimme laituriin. Eipä haitannut - kivan retken kuitenkin ehdimme tehdä😊.








maanantai 11. joulukuuta 2017

Hyytävän hieno venereissu: onks meduusoi näkyny?

Otsikko on nimeltään hyytävän hieno venereissu siitä syystä, että reissu oli tosiaan hieno, mutta myös hyytävän kylmä. Ajankohta oli lokakuun viimeinen viikonloppu ja keskellä päivääkin veneen kansi oli jäässä, eli veneeseen ja siitä pois oli kuljettava kieli keskellä suuta.
Mutta itse päivä oli silti upea ja aurinkoinen, ja näkymät sen mukaiset.







Idea syksyiseen venereissuun tuli minulta - vene oli vielä vesillä ja olin kuullut, että meduusat olivat saapuneet saaristoon. Ne usein tulevat syksyllä kun vedet viilenevät, muistan jonkin aiemman vuoden kun niitä oli niin paljon, etteivät ne meinanneet samaan mereen mahtua.

Mieheni innostui ilokseni ajatuksesta myös ja niin lähdettiin matkaan. Mutta niin siinä sitten kävi, ettemme juurikaan niitä meduusoja nähneet ja kun näimme, niin olivat niin syvällä meren syvyyksissä, ettei kannattanut valokuvaamista edes yrittää. Osasyy oli kyllä myös se, että lähdimme liikkeelle myöhään iltapäivällä ja halusimme kotirantaan ennen kuin aurinko laskisi. Niinpä emme päässeet etsimään meduusoja kovin laajalla kaarella. 

Tämä pikkuinen meduusa oli ainoa, joka oli riittävän ylhäällä veden kerroksissa, että sitä kannatti edes yrittää kuvata, mutta eipä tuokaan kuva hääppöinen ole.
Mutta paljaalla silmällä näin niitä enemmän, jotkut olivat - usko tai älä - ihan ruokalautasen kokoisia! Niin suuria en muista aiemmin bonganneeni, mutta ehkä olen vain unohtanut.

Reissu ei ollut kuitenkaan turha vaikkei meduusaparvia kameran eteen saatukaan, koska saatiin silti nauttia maisemista. Syksyinen meri on toisella tapaa kaunis kuin kesäinen meri. 
Saarissa on syksyn värit ja ne peilautuu kauniisti veden pintaan. Ja sitten siinä on kuitenkin sellainen karuuden tuntu - en tiedä mistä se syntyy. Ehkä siitä kylmyydestä ja jonkinlaisesta äänettömyydestä, jota merellä ei kesäaikaan koskaan ole. 



Rannalle on rakennettu hieno kummeli, merimerkki (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kummeli)


Pieni hiekkasärkkä




Aurinko alkoi laskea ja suuntasimme kotirantaan. Ilma muuttuisi vielä kylmemmäksi, kun aurinko painuisi taivaankannen taakse. Ja pimeämmäksi tietenkin.

Rannassa tuli kuvattua tylleröä vielä tämmöisen hassun filmin verran odotellessamme, että isäntä saisi veneen taas siihen kuntoon, että sen voisi jättää laituriin.

Tätä kirjoitellessa on vene jo nostettu maihin talvilepoon. Ensi keväänä sitten taas uudet merireissut.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Wiima veneajelulla ja valokuvamallina

Viime aikoina en ole oikein ehtinyt päivitellä Wiiman sivuja, vaikka kerrottavaakin on kyllä kertynyt, mutta niistä myöhemmin.

Tässä kuitenkin yksi matkakertomus ja hassu sattumus, kun kuvailin Wiimaa veneen takapenkillä elokuun loppupuolella. Wiima näytti niin sievältä siinä penkillä kököttäessään - taustallaan liehuva Suomen lippu ja kaunis saarimaisema - että päätin ottaa typykästä kuvan :)

Tähtäsin ja painoin laukaisinta - ja juuri sillä hetkellä Wiima päätti alkaa irvailemaan ja tällainen näky ilmestyi kameran näytölle:


Oikein hätkähdin nähdessäni tuon hurjan näköisen otuksen, joka ei ollenkaan muistuttanut kiltinnäköistä Wiimaani :)  Enemmän oli yhdennäköisyyttä Ice Age-elokuvista tutun oravan kanssa, vai mitä mieltä olet?





Mutta kyllä neiti onneksi suostui sitten poseeraamaan hieman asiallisemminkin minulle:

Tällä veneajelulla olimme matkalla mökiltä Nauvon pääsaarelle ostoksille ja syömään. 


Välillä mentiin vähän lujempaakin, kuten ilmeestä näkyy :)
Tämä veneen kokassa oleva tähyäjän paikka on Wiiman lempipaikka veneessä ja siinä se istua kököttää, ellei sitä siitä muualle komenneta (kuten alussa olevissa kuvissa on tapahtunut :) ).

 "Ohoi Kapu, Nauvon vierasvenesatama näkyvissä!"

Ravintolaksi valikoitui ravintolalaiva Najaden, joka tarjoaa ehkä lähiseudun parhaat pizzat. Tällainen nassu kurkki pizzariassa ravintolapöydän alta:


 Onhan se ehkä koiralle vähän epäreilua tuollainen ihmisravintolassa käynti, kun pöydän alle leijuu tällaisten herkkujen vastustamattomia tuoksuja. Mutta yritimme parhaamme mukaan korvata asiaa Wiimalle sitten myöhemmin paijauksen ja kepinheiton muodossa =)




 Ja taas ollaan takaisin mökkilaiturilla. Semmoinen reissu se oli. Kiitos kyydistä!

(Kuvat on otettu pokkarilla ja jokin "papukaija-asetus" päällä, siitä nuo riemunkirjavat värit. Mutta ne olivatkin silmääni tällä kertaa jotenkin hauskat, niin enpä ryhtynyt väritasapainoa jälkikäteen korjailemaan. Koittakaa kestää :) )