Mutta itse päivä oli silti upea ja aurinkoinen, ja näkymät sen mukaiset.
Idea syksyiseen venereissuun tuli minulta - vene oli vielä vesillä ja olin kuullut, että meduusat olivat saapuneet saaristoon. Ne usein tulevat syksyllä kun vedet viilenevät, muistan jonkin aiemman vuoden kun niitä oli niin paljon, etteivät ne meinanneet samaan mereen mahtua.
Mieheni innostui ilokseni ajatuksesta myös ja niin lähdettiin matkaan. Mutta niin siinä sitten kävi, ettemme juurikaan niitä meduusoja nähneet ja kun näimme, niin olivat niin syvällä meren syvyyksissä, ettei kannattanut valokuvaamista edes yrittää. Osasyy oli kyllä myös se, että lähdimme liikkeelle myöhään iltapäivällä ja halusimme kotirantaan ennen kuin aurinko laskisi. Niinpä emme päässeet etsimään meduusoja kovin laajalla kaarella.
Tämä pikkuinen meduusa oli ainoa, joka oli riittävän ylhäällä veden kerroksissa, että sitä kannatti edes yrittää kuvata, mutta eipä tuokaan kuva hääppöinen ole.
Mutta paljaalla silmällä näin niitä enemmän, jotkut olivat - usko tai älä - ihan ruokalautasen kokoisia! Niin suuria en muista aiemmin bonganneeni, mutta ehkä olen vain unohtanut.
Mutta paljaalla silmällä näin niitä enemmän, jotkut olivat - usko tai älä - ihan ruokalautasen kokoisia! Niin suuria en muista aiemmin bonganneeni, mutta ehkä olen vain unohtanut.
Reissu ei ollut kuitenkaan turha vaikkei meduusaparvia kameran eteen saatukaan, koska saatiin silti nauttia maisemista. Syksyinen meri on toisella tapaa kaunis kuin kesäinen meri.
Saarissa on syksyn värit ja ne peilautuu kauniisti veden pintaan. Ja sitten siinä on kuitenkin sellainen karuuden tuntu - en tiedä mistä se syntyy. Ehkä siitä kylmyydestä ja jonkinlaisesta äänettömyydestä, jota merellä ei kesäaikaan koskaan ole.
Rannalle on rakennettu hieno kummeli, merimerkki (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kummeli)
Pieni hiekkasärkkä
Aurinko alkoi laskea ja suuntasimme kotirantaan. Ilma muuttuisi vielä kylmemmäksi, kun aurinko painuisi taivaankannen taakse. Ja pimeämmäksi tietenkin.
Rannassa tuli kuvattua tylleröä vielä tämmöisen hassun filmin verran odotellessamme, että isäntä saisi veneen taas siihen kuntoon, että sen voisi jättää laituriin.
Tätä kirjoitellessa on vene jo nostettu maihin talvilepoon. Ensi keväänä sitten taas uudet merireissut.
Lapsena kävin kummieni kanssa aina kerran kesässä jossain Uudenkaupungin lähettyvillä merenrantamökillä ja yhtenä vuonna rantavedessä oli meduusoja. En nyt enää niin tarkkaan muista, että olivatko kuolleita ja lainehtivat aaltojen mukana rantaan vai olivatko eläviä. Sen vain muistan, että ensin ihmettelin, mitä olivat ja sitten tajusin, että meduusojahan ne. :)
VastaaPoistaMullakin on lapsuudesta meduusamuistoja. Silloin oltiin tuhmia ja nosteltiin niitä vesipinnan yläpuolelle ja rutisteltiin, ja sehän oli niiden loppu tietenkin.
PoistaAikuisiällä olen myös niitä toisinaan nähnyt. En oikein tiedä onko siinä kaavaa koska, siis mihin aikaan vuodesta/syksystä, ne nousevat tänne saaristovesiin, kun keskellä kesää niitä ei juurikaan näy. Mutta muistan yhden elokuun joitakin vuosia sitten, jolloin oli lämpimät vedet, ja silloin niitä oli todella paljon. Ja nyt taas lokakuun lopussa oli jo kylmät vedet, mutta saapuiva vasta nyt. Moni kertoi nähneensä niitä ihan suurensuurina parvina, vaikka me ei sitten nähtykään kuin yksittäisiä. Jotenkin jänniä otuksia! Ja että ovat täällä maailmankulussa niin kauan, miljoonia vuosia, selvinneet.