Näytetään tekstit, joissa on tunniste allergia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste allergia. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. heinäkuuta 2021

Allergiapäivitys - vinkki ruuan säilytykseen

Aiemmin kirjoittelin Wiimalle viime syksynä puhjenneesta allergiaoireesta. Wiiman silmät alkoivat vuotaa selittämättömästi ja kutista, sekä pikkuhiljaa alkoi kyynelneste ärsyttää ihoa niin, että iho oli silmäkulmissa välillä ihan vereslihalla. Silmävaivaa hoidettiin koko viime syksy erilaisilla tulehdusvoiteilla ja -tipoilla, kunnes lääkäri keksi testata allergeenit verestä -
ja varastopunkkihan sieltä löytyi!

Itse en ollut osannut allergiaa kuvitellakaan, koska Wiima oli jo sentään 8-vuotiaaksi elellyt ilman mitään allergiaoireita. 

Linkkaan aiemmat kirjoitukset tän postauksen alareunaan, josta ne voi käydä lukemassa, jos oirekuvaukset ja niiden alkuvaiheet kiinnostaa enemmälti.


Kaunis Wiima <3


Silloinen lääkäri (ei allergialääkäri) suositteli siedätystä. En halunnut syöksyä suinpäin siedätykseen, joten hakeuduttiin vielä allergialääkärin vastaanotolle ja häneltä saimmekin hyvän avun  Apoquel-tabletin myötä. Se poisti kutinan ja ihon rikkoontumisen kyynelnesteen johdosta.
Apoquel toimi paremmin kuin ensin kokeillut Cytopoint-pistokset, jotka jo nekin kyllä toivat apua tilanteeseen. Sen sijaan sain alkuvaiheessa myös suosituksena syöttää Wiimalle Heinix-allergialääkettä (1 tabl/10 kg), mutta siitä ei ollut apua ollenkaan.


Paras vinkki, jonka sain oli kuitenkin nappularuuan pakastaminen! Nimittäin, sain kuulla, että avaamattomassa säkissä ei varastopunkkia juurikaan ole, vaan ne alkavat lisääntyä nappuloissa, kun säkki avataan ja sitä säilytetään huoneenlämmössä.  

Ryhdyimme tekemään niin, että heti kun säkki avataan, se myös pakastetaan ja haen pakkasesta Wiiman päiväannoksen. Tätä on nyt toteutettu parin kuukauden ajan ja asiassa on tapahtunut sellainen muutos, että tänä aikana saatoimme ensin siirtyä vähemmän vahvaan Apoquel-tablettiin ja nyt olen entisestään vähentänyt annostusta vain puolikkaaseen tablettiin per päivä, eikä oire ole vielä palannut. 

Tavoitteenani on löytää tasapaino mahdollisimman matalalla annostuksella tai katsoa, jos peräti päästäisiin tällä nappulan pakastamisella lääkkeestä eroon kokonaan. 


Olen ikionnellinen, että saimme apua Wiiman vaivaan. Etenkin viime syksyn kutinavaihe oli todella ikävä ja jouduimme aika paljon pitämään Wiimalla tötteröä. Tai itse asiassa pidimme tötterön sijaan isoa vaahtomuovin palaa, kuten ne patjat, ja johon oli leikattu päänaukko. Vaahtomuovi oli kevyempi, joustavampi ja hiljaisempi kuin kova tötterö, mutta leveytensä ansiosta suojasi silmät raapimiselta lähes jokaisella yrityksellä.

Mutta nyt näyttää siis erittäin hyvältä - Wiimalle mahdollisesti jää loppuelämän lääkitys, mutta vaikuttaa siltä, että nappuloiden pakastamisen myötä pääsemme hyvin pieneen vuorokautiseen annostukseen!


Aiemmat tekstit aiheesta:

https://wiimansivu.blogspot.com/2020/12/harmillisia-silmavaivoja-seka-turun.html

https://wiimansivu.blogspot.com/2021/02/silmavaivoja-ja-allergiadiagnoosi.html

https://wiimansivu.blogspot.com/2021/03/silmavaivan-status-ja-luontopolkuilua.html




tiistai 30. maaliskuuta 2021

Allergian siedätyshoito - oma kokemukseni

Kärsitkö allergiaoireista? Niin minäkin. Joskaan en nykyisin kovin paljon. Tässä on tullut koiran allergiasta edellä hieman kirjoitettua, niin tuli mieleen kirjoittaa tämä omakin tarinani, josko siitä vaikka olisi hyötyä jollekin samoissa  ajatuksissa olevalle.
Eläinallergiat vaivasivat minua jo pikkutyttönä niin, etten voinut ajatellakaan meneväni kylään kaverideni lemmikkikoteihin ilman allergiapillereitä. Jos jäin yöksi, niin mukanani olivat myös astmapillerit, sillä oire eteni nopeasti silmien kutinasta ja nenän valumisesta hengiysteihin. Tämä tapahtui 70-luvun lopulla ja 80-luvun huitteissa, lääkitys oli tuolloin vähän erilaista kuin se on tänä päivänä - muistan vieläkin, miten astmalääkkeet saivat pikkutytön sydämen pamppailemaan ja kädetkin vähän tärisemään - oire, josta en lapsena koskaan kertonut vanhemmilleni, koska pelkäsin, että sen tietäessään he ehkä eivät päästäsi minua yökyläilemään kaverieni koiraperheisiin. Totuus olisi kai sen sijaan ollut, että annostusta olisi tarkistettu..

Olisi ollut helppoa, jos olisin vaan jättänyt menemästä koirakoteihin ja lakannut rapsuttelemasta jokaista koiraa, jonka tunsin, mutta näin en tietenkään voinut tehdä, koska olin oikea Koiratyttö isolla K:lla jo tuolloin, ja olen haaveillut omasta koirasta niin pitkälle kuin voin muistaa. Alakouluikäisenä hain kaikkia kerrostalopihamme koiria vuorotellen ulkoilutettavaksi - ulkona oireet eivät olleet niin voimakkaat. Olenkin nyt myöhemmin vähän ihmetellyt, että ihmiset uskalsivat antaa koiriaan minulle ulkoilutettavaksi, kun olin niin kovin nuori. Hyvin muistan vielä samojedi Samin, joka veti kovin hihnassa, hauskat cairnterrierit Hussen ja Hassen, suomenpystykorvan Pian sekä pörröisen Kikin, ja niitä oli monia muitakin. Itse kun en antaisi kumpaakaan koiraani ulkoilutettavaksi kuin luotettavalle aikuiselle, tai vähintään jo kypsemmälle teinille. Ajat olivat kai toiset tuolloin.


Minä 80-luvulla, kuten kampauksesta voi päätellä :)
Ja yksi elämäni koirista, sukulaisperheen rakas Dexy.
Kävin yökylässä, allergia- ja astmapillerit laukussa, molempia piti ottaa tarvittaessa, säännöllistä lääkitystä minulla ei ollut.

Koira-allergian lisäksi minua kiusasi allergia muillekin eläimille, kissa-allergia oli vielä koiriakin äkäisempää, oireilu alkoi lähes välittömästi kissan tavatessani. Hevosallergiasta minulla puolestaan on sellainen muisto, että olimme yhtenä vuotena Turun maatalousmessuilla tai vastaavilla, ja halusin päästä hevostalutukseen. Isäni osti minulle lipun (en ollut aiemmin ollut hevosten kanssa kosketuksissa) ja kiipesin humman selkään talutettavaksi. Sillä seurauksella, että silmäni muurautuivat umpeen pariksi päiväksi! Minun olisi siis todellakin pitänyt pysyä eläimistä erossa, jos olisin halunnut säilyä oireetta. Eläinallergioiden lisäksi minua muistaakseni kiusasi lisäksi heinä- ja koivuallergiat, mutta ne eivät minua niin paljon harmittaneet. 


Aikuiseksi tultuani alkoi koirahaaveet haalentua, tuli muita haaveita tilalle - seurustelua, perheen perustamista ja sellaista. Olin toki myös ymmärtänyt realiteetit, koiraa ei tulisi - nimittäin vallalla oli käsitys, että allergeeneja kannattaisi välttää. Siis ihan päinvastoin kuin tänä päivänä, kun puhutaan siedätyksestä. Allergiahan onkin oman kehon puolustautumista vierasta allergeenia vastaan, ja siedätys totuttaa kehoa hiljakseen kestämään näitä "vihollisia".

Sitten meille syntyi perheeseen poika, joka tietenkin kaikkien lasten tavoin alkoi hinkua koiranpentua. Vastasin hänelle, ettei meille valitetavasti voi allergiani vuoksi tulla koiraa. Kuinka ollakaan aloin jonain iltana googlailla aihetta hieman, ja mitä silmiini osuikaan - allergiset ihmiset ottivat itselleen koiria siedättymisen toivossa ja moni heistä siedättyikin (kaikki valitettavasti eivät). Lisäksi hain tekstejä lääketieteellisestä siedätyshoidosta. Ilmeni, että koirasiedätystäkin annetaan, joskin varsin rajatusti - pääasiassa vain esimerkiksi opas- tai muun apukoiran tarvitsijalle, ainakin tuolloin kymmenisen vuotta sitten, nykyisin voi olla eri tilanne. 

Osoittautui kuitenkin myös, että Turun Terveystalo, johon Turun Allergiakeskus oli vastikään sulautunut, ei tällaista rajausta tehnyt, vaan heiltä sai koira-allergiaan siedätystä, jos se vain muuten oli tilanteeseen sopiva hoito. Heillä oli muutenkin, ja mahdollisesti edelleenkin, keskitetysti maan parhaat tiedot allergioiden hoidosta ja heillä kävi siedätysasiakkaita kauempaakin Uuttamaata myöten (minulle selvisi myöhemmin).


Serkkuni Rölli-borderi tuli meille toisinaan koirahoitolaan kun serkullani oli menoa. 
Kun siedätyshoito käynnistyi, niin toisinaan myös pyysin Rölliä viikonloppulainaan.
Rölli kulki mukanamme patikkaretkillä ja vietti lomia mökillämme, ja se oli täydellisen valloittava poika!


Ajatus alkoi viritä päässäni. En olisi uskaltanut ottaa koiraa ja vain toivoa siedättyväni koiralle. Se olisi ollut vaarallista leikkiä omalla terveydelläni, ja myös epäreilua leikkiä eläimen elämällä, jos joutuisinkin laittamaan sen kiertoon. 
Sen sijaan otin yhteyttä Terveystaloon ja varasin ajan allergiaklinikan keuhkolääkärille.
Hänen kanssaan käytiin läpi astmani status, joka oli koko aikuisiän ollut hyvässä hoitotasapainossa ja selvitettiin muutkin tarvittavat seikat, ja tuloksena selvisi, että siedätyshoito voisi minulle sopia.

Hoito olisi kolmen vuoden mittainen, ja hinta olisi (tuolloinen hinta), noin 3000 euroa, iso raha, mutta se kuitenkin jakautuisi koko kolmen vuoden hoitoajalle ja koostuisi lääkärikäynneistä, hoitajakäynneistä ja allergeenilääkkeen hankinnasta, joten en sitten säikähtänyt hintaakaan. Myöhemmin kävi vielä yllätykseksi ilmi, että Kela korvaisikin melkein puolet kustannuksista, mikä oli tietenkin iloinen uutinen.  Joskus myöhemmin kylläkin ihmettelin allergiahoitajalle, että miksi ihmeessä tämä on Kelan korvaama hoito, kun voisinhan vain olla ottamatta koiraa.
Hän vastasi, että "Älä väheksy asiaa, sinulla on sairaus ja siedätyshoito on sen sairauden hoito. Sinullakin on oikeus saada hoitokuluistasi korvausta. Sitä paitsi", hän jatkoi, "koirien tiedetään tuovan terveydellistä hyvinvointia, joten raha tulee yhteiskunnalle ehkäpä sitä reittiä takaisin". Niin kai se sitten on. 



Allergiasiedätyshoitoni alkoi vuonna 2010. Ensi alkuun kävin pistoksilla kerran viikossa, mahdollisesti vielä useammin ihan ekoina viikkoina, mutten sitä enää muista. Sitten pistosvälit pitenivät kahteen, sitten kolmeen viikkoon ja vähitellen kuukauteen. Ehkä jopa pidempiin väleihin, mutta en sitäkään enää tarkkaan muista.
Kaikki sujui todella helposti ja sain paljon vaikuttaa siihen, milloin ilmaantuisin seuraavalle piikille, siis kellonaikojen osalta, joka helpotti paljon arkeani - piipahdin usein piikillä kesken työpäivän, onneksi se sopi työnantajalle. Rutiini oli, että hoitaja pisti piikin ja sitten istuin puolisen tuntia käytävässä, jotta varmistui, etten saisi shokkia allergeenista, ja sitten sain lähteä. Mitään ongelmia pistoksista ei koskaan tullut. Hoitajat olivat oikein mukavia ja heillä oli paljon kivoja ajatuksia ja vinkkejä aiheesta. Terveystalo hoiti asian todella sujuvasti minulle, mikä teki pitkään hoitoon sitoutumisen helpoksi.

Kun hoitoa oli takana kaksi vuotta ja yksi hoitovuosi vielä edessä, alettiin allergiahoidossa kysellä, että joko minulla on se koira. Hätkähdin ihan, että ei kai vielä, kun hoitokin oli kesken. Juu, juu, nyt voisi jo alkaa koiraa katselemaan! Kääk! Vaikka olin jo kaksi vuotta odottanut, tuntui se "koiraostoksille" lähteminen ihan epärealistiselta ja kummalliselta, senhän ei pitänyt olla minulle mahdollista. 
Vinkiksi sain katsella joko trimmattavia koiria tai pitkäkarvaisia koiria, sillä niiden mahdollinen hilse pysyy turkissa kunnes ne harjataan tai turkkia muuten hoidetaan. Lyhytkarvaisen koiran hilse pöllähtää ilmaan helpommin, ja siksi niitä siedetään useimmiten vähän huonommin. Allergiahan kehittyy siis koiran epiteelille, jota on sen hilseessä, kuolassa ja myös ulosteissa. Siksi myös pentukoira saattaa olla aikuista allergisoivampi, sillä niitä pissejä ja kakkeja useimmiten löytyy ensimmäisinä viikkoina myös kodin lattioilta. Myös sellaiset turkkirodut, joiden turkkia pestään usein, ovat useimmiten paremmin siedettyjä, koska pestessä mahdollinen hilse huuhtoutuu suihkuviemäriin. Kaikki on kuitenkin yksilöllistä, kuten allergiat ovat ja ns allergisoimatonta rotua ei ole (vaikka välillä muuta väitetäänkin).

Tulevan koiramme rotua olimme jo ennakolta ehtineet miettiä. Koska aiemmat koiraystäväni olivat olleet terrierejä (skye ja borderi), kiinnostivat terrierit tietysti ensin. Eniten alkuvaiheessa ajattelin juuri borderia sekä myös australianterrieriä. Mutta terriereistä ajatus siirtyi aika nopeasti paimenkoiraan, koska halusin koiran, joka haluaisi toimia ihmisensä kanssa - moni terrierikin haluaa, mutta niiden alkuperäinen käyttötarkoitus on kuitenkin itsenästä puuhaa. 
Paimenkoirissa toisaalta jännitti se esimerkiksi bordercollieiden loputon työnnälkä, kun itse halusin koiran, joka on aktiivinen kun minäkin olen, ja osaa levätä kun minäkin lepään. En ollut tuntenut lapinkoiria ennen, mutta jostain osui niiden luonnekuvauksia silmiini. Erilaisten selvittelyjen ja koirakohtaamisten jälkeen sitten varmistui, että halusimme meille tulevan lapinkoiran.

Loppu onkin historiaa, seuraavana kesänä Wiima haettiin kotiin. Jännitin asiaa terveyteni vuoksi todella paljon ja pelkäsin, että joutuisimme kuitenkin Wiimasta luopumaan. Olin kuitenkin kasvattajan kanssa tilanteeni puhunut, ja saanut sovittua, että hänen kanssaan yhdessä siinä tapauksessa etsisimme Wiimalle uuden kodin. 

Uutta kotia ei onneksi kuitenkaan tarvittu, sillä hoito oli tepsinyt ja allergiaoireeni pysyivät piilossa. Niin mahtavaa! Minulla on muistikuva, että ihan pentuaikana jonkinlaista nenänkutinaa ja nuolaisun aiheuttamaa ihon kutinaa olisi ollut, mutta se kaikki hävisi aika nopeasti.

Wiiman kotiutuessa minulla oli vielä puoli vuotta hoitoa jäljellä ja se tietenkin suoritettiin loppuun suunnitelman mukaisesti, vaikka se Wiima jo meillä asustelikin.


Omien kokemusteni valossa lämpimästi suositan siedätyshoitoa allergiaan. Hoidosta todellakin on ollut minulle apua, enkä reagoi koiriin - omiini tai muihin koiriin - enää millään tavalla. Myös muut eläinallergiat ovat helpottaneet, enkä esimerkiksi reagoi edes kissaan kovin nopeasti, jos kyläilen kissakodissa. Eläinallergiat myös usein hieman helpottavat aikuisiässä, joten silläkin voi olla vaikutusta, mutta koiraa en astmani vuoksi olisi uskaltanut ilman tätä hoitoa hankkia. 

Siedätyshoito ei tietenkään ole taikakeino - se on pitkä hoito ja sen tulokset vaihtelevat, mutta kuulemani mukaan suurin osa siedättyy, kuten minäkin. Siedätyshoitoa voi hakea kaikenlaisiin allergioihin, niin eläinallergioihin kuin siitepöly- tai ruoka-allergioihin. Tästä kaikesta kannattaa allergialääkärin kanssa keskustella, jos asia kiinnostaa.


Matka Pariisiin

Kun oli tovi hoidon päättymisestä kulunut, sain jännittävän puhelun. Allergiahoitajani siellä soitteli, että haluaisinko ja voisinko lähteä Pariisiin kertomaan allergiataustastani ja siedätyshoidostani! Olin lievästi sanottuna hieman äimänkäkenä, taisinkin pyytää päivän miettimisaikaa ja sitten vastasin myöntävästi. Kyse oli lääketieteellisestä seminaarista Pariisissa, jossa esiintyisimme eurooppalaisille lääketieteenalan asiantuntijoille. Mukanani lähtisi toinenkin siedätyshoitopotilas sekä pienen seurueemme vetäjänä allergologian erikoislääkäri ja professori Erkka Valovirta Terveystalosta/Turun Allergiakeskuksesta. 
Suomessa oli tuohon aikaan meneillään uraauurtava projekti, jossa allergioiden vuoksi pidettäviä dieettejä ja muita allergeenien välttämisiä oli siedättymisen nimissä purettu ja tästä oli jo tullut joitakin (hyviä) tutkimustuloksia. Erkka Valovirta oli kutsuttuna kertomaan seminaariin näistä tuloksista ja sitten minä ja potilaskaverini esiintyisimme lääketieteellisinä esimerkkeinä :). 


Reissuun liittyi vielä sellainenkin hauska yksityskohta, että meistä potilasesimerkeistä filmattiin seminaarin jälkeen myös haastattelu, joka oli määrä esitellä EU-mepeille Brysselissä allergiahoidon uusien tuulien jakamiseksi. Harmillisesti en itse koskaan nähnyt millainen filmistä sitten tuli, pitäisi varmaan harkita meppiuraa, jos sen filmin sitten siellä Brysselissä näkisi :).

Minulle jäi vielä matkalta mieleen Erkka Valovirran sanat, ja kyllä montakin hänen sanomaansa mielenkiintoista tietoa ja muuta asiaa, mutta erityisesti tämä, jonka hän sanoi kuultuaan, että meillä nyt asuu Wiima ja, että olen oireeton. Hän sanoi, että yksi koira on hyvä alku, kahden koiran kanssa siedättyy vielä paremmin. Niinhän se tietenkin on, vaikka olikin kevyeksi jutusteluksi tarkoitettu. Mutta nyt olen hänen tätäkin ohjettaan vielä noudattanut, kun meille vuonna 2020 muutti Wiiman lisäksi uusi perheenjäsen Tihku hoitamaan allergiasiedätystäni :). 


Sellainen seikkailu oli tämä koiranhankkimisprosessi meillä. Ei mikään simppeli juttu tai yhtäkkinen päätös vaan elämänikäinen haave ja vielä tämä loppuponnistus siedätyshoidon muodossa, joka kuitenkin sujui kannaltani helposti ja myös yllättävän nopeasti. 
Homma ei kaduta ollenkaan, päinvastoin. Sain koiran myötä uuden harrastuksen, liikunnallisemman elämän ja vielä uuden ystäväpiirinkin vanhan lisäksi. Erinomainen päätös ja Wiima oli ja edelleen on täydellinen ensimmäinen koira 💝!


perjantai 12. maaliskuuta 2021

Silmävaivan status ja luontopolkuilua

Jatkopäivitys Wiiman allergia-/silmävaivoista. Wiimalla siis ainoa oire ollut syksyllä alkanut silmien vuoto ja kyynelneste alkoi ärsyttää silmien sisäkulmia, niin että ne kutisivat, niistä lähti karva ja ne punoittivat. Lisää taustoista voit lukea täältä, linkki

Viime lekurikäynnillä Wiima sai vaivaan kolmen viikon kuurin Apoquel-tabletteja - uusi lääke, joka oli lääkärin mukaan kuulemma osoittautunut kovin tehokkaaksi.

Kolmen viikon kuurin jälkeen olimme viime viikolla kontrollissa kuulemassa tilannetta. Wiiman silmänaluset näyttävät nyt ensimmäistä kertaa mukavilta viime syksyn jälkeen. Lääke on tehonnut hienosti, mutta ei vielä ihan täydellisesti, joten hoitoa jatketaan näillä annoksilla vielä toiset kolme viikkoa, jonka jälkeen uusi kontrolli. 


Tämä kuva on otettu Wiimasta kuluneella viikolla. 
Hän näyttää tässä ihan pikkutytöltä - jollainen hän toki onkin

Elämäni koira

Ilmeisesti tuo lääke jää sitten jollain annostuksella Wiiman hoidoksi täst'edespäinkin toistaiseksi. Sillä ei ole vaikuttanut olevan mitään haittavaikutuksiakaan - Wiima on ihan yhtä pirteä itsensä, vatsa toimii, turkki kiiltää, enkä muutakaan kääntöpuolta ole tänä lyhyenä aikana huomannut. 

Olen niin iloinen ja onnellinen siitä, että homma alkaa näyttää valoisammalta ja, vaikka siedätyskin olisi voinut toimia, niin onneksi kuitenkin olin vähän epäileväinen, sillä siedätyshoidossa on kuitenkin vasteaika varsin pitkä, se on kallista, automaattisesti loppuelämän hoito ja lisäksi, onnistunut vaste ei ole lainkaan varma tulos.

*******

Alla kuvapläjäys retkestämme Raision Haunisten altaalle, jonka ympäri kulkee kiva luontopolku. Reitin pituus on nelisen kilsaa, joka on pennulle vielä sopiva, kun pentutahdissa mennään. Joskin se "pentutahti" on kyllä Tihkun tapauksessa varsin rivakka :D.

Varjoja järven jäällä

Kännykkäkamera vääristää värejä, Tihku on oikeasti siis musta.




Tykkään varsin paljon tästä Tiihosen sutjakasta profiilista, tässä siis 4 kk ja risat. Jalat ovat kasvaneet pituutta, niin että hän muistuttaa bambia :)
Jännää nähdä millainen isomies hänestä tulee! Kovasti toivon maltillista turkkia, jollaisesta pentuturkki ainakin antaisi viitettä.



Tämäkin kyyti on välillä varsin jees, mutta koiruus se vaan tahtoo kasvaa ohi sylikoiran koon!

Toinen meidän koirista suhtautuu valokuvattavana olemiseen suurella vakavuudella.
Arvaa kumpi?



Sen pituinen se.

tiistai 16. helmikuuta 2021

Silmävaivoja ja allergiadiagnoosi

Wiima-ressun silmävaivat jatkuvat, mutta nyt vihdoin oireelle on löytynyt syy! Wiimalla on aina ollut oireettomat silmät eikä mitään muitakaan allergia- tai atopiaoireita koko kahdeksana elinvuotenaan, mutta alkusyksystä -20 hänen silmät alkoivat vuotaa - ensin vasen ja sitten jonkin ajan kuluessa molemmat. Silmän vuoto sinänsä on ikävää, mutta tässä tapauksessa silmät myös kutisivat sekä sisäsilmäkulmien iho alkoi mennä rikki. 

Olen kirjoitellut alkuvaiheesta enemmän tässä postauksessa, LINKKI: https://wiimansivu.blogspot.com/2020/12/harmillisia-silmavaivoja-seka-turun.html


Joulukuussa Wiimasta otettiin verikoe mahdollisten herkistymisten selvittämiseksi. Ja niin siinä kävi, että Wiima on kehittänyt itselleen allergian varastopunkeille! Onpa erikoista, että kahdeksan vuotta ehti Wiima elellä oireetonta elämää ja sitten näin kypsässä iässä piti tällainen yliherkkyys kehittyä.

Joulukuussa, kun verikokeet otettiin, Wiima sai jo ennen allergiatestin tuloksia Cytopoint-pistoksen. Se on atopialääke ja helpottikin heti  kutinaan. Mutta silmien sisäkulmien iho oli edelleen rikki ja välillä ihan vereslihalla erilaisista silmätipoista tms huolimatta. Aloin olla jo varsin epätoivoinen.
Tammikuussa tuli sitten testien positiivinen tulos ja lääkäri (silmälääkäri) suositteli vahvasti siedätyshoidon aloittamista.

Koirien siedätyshoito on loppuelämän hoito, päinvastoin kuin ihmisillä. Minut on itsenikin siedätetty allergeenille - juurikin koirille 😍😊, niin aihe on hyvin tuttu (meillä ihmisillä hoito muuten kestää kolmisen vuotta ja omat oireeni hävisivät kokonaan).
En oikein osannut lähteä heti suorilta käsin noudattamaan lääkärin ehdotusta Wiiman siedätyksestä, koska ensiksikin - joskus voi verikokeessa näkyä herkistymistä, mutta se ei silti aiheuta oireita. En ollut vakuuttunut, että oire johtuu juuri verikokeessa ilmi tulleesta allergeenista ja siksi pidin vaikeana syöksyä oikopäätä loppuelämän siedätyshoitoon - halusin ensin varmistua, että hoidamme oikeaa asiaa.

Ajattelin myös, että allergian hoidossa voisi olla muitakin vaihtoehtoja, johon lääkäri edelleen painokkaasti totesi, että todella vahvasti suosittaa siedätystä, mutta voisimme antaa toisen Cytopoint-pistoksen ja sitten koirallekin voi antaa Heinixiä. Ja niin minä sitten tammikuussa ryhdyin parasta toivoen antamaan Wiimalle antihistamiini Heinixiä  (1 tabl per 10 kg - Wiima painaa 18 kg, joten 2 tabl per vuorokausi). 
Antihistamiinin syöminen ei kuitenkaan sekään muuttanut statusta ollenkaan, joten olin vähän ymmälläni, että mihin nyt ryhtyisin.

Päätin varata toisen lääkärin, tällä kertaa allergialääkärin ja hänen vastaanotollaan kävimme Wiiman kanssa kuluneella viikolla. Ja onneksi menimme, sillä sain uutta tietoa ja vaihtoehdon siedätyshoidolle!
Korostan, etten mitenkään väheksy siedätyshoitoa - päinvastoin, kun itsekin olen siedätyshoitoon hakeutunut ja saanut siitä huomattavan avun.
Minusta vaan siedätyshoidon aloitus oli vähän hätiköityä kun en ollut vielä vakuuttunut allergeenista ja vielä toisaalta, siedätyksen vasteaika on pitkä, usein jopa vuosi ja Wiima täyttää tänä vuonna yhdeksän - toki hänellä on vielä vuosia edessään, ellei mitään ikävää tapahdu. Allergialääkärin mukaan myös vaste koirilla vaihtelee, eli tulokset ovat epävarmoja, joskin hyviäkin tuloksia tulee.

Allergialääkäri vahvisti, että allergiaoireesta on kyllä kyse, Wiiman herkistymisarvot olivat korkeat. Lääkäri kertoi myös uudesta tablettilääkkeestä, josta hänellä oli hyviä kokemuksia, nimeltään Apoquel. Se on kuulemma vähän kuin Cytopoint, mutta tehokkaampi ja kuitenkin esimerkiksi kortisonia lempeämpi. Apoquel hoitaa kutinaa estäen kutinasignaalin pääsemistä aivoihin, ja lisäksi se hoitaa tulehdusta - silmien alla rikkinäisessä ihossa oli ihonäytteen perusteella hieman tulehduspöpöjä.


Koiran iho kuulemma uusiutuu n. kolmessa viikossa. Nyt syötän Wiimalle Apoquel-tabletteja kolmen viikon ajan (1 tabl per päivä, puolikas aamuin illoin) sekä silmänalusten rikkinäinen iho voidellaan kaksi kertaa vuorokaudessa Canofite Vet -korvatipalla (juu, korvatippaa silmien alle).
(Note to myself: hoito alkoi 15.2.21). Kolmen viikon päästä menemme kontrollikäynnille katsomaan miten hoito on purrut. Silloin varmasti myös keskustelemme, miten tässä olisi edettävä, mutta asia kerrallaan - nyt olisi ensin saatava oireet kuriin.

Allergian varmistuttua, teen tästä tietenkin ilmoitukset Lappalaiskoirien terveyskantaan sekä Paimensukuisen Lapinkoiran seuran terveyskantaan - ja ryhdyn pitämään kaikkia omistamiani peukkuja, että saadaan Wiiman tilanne taas kohenemaan ja hyvät ohjeet jatkoon!

Muuten - aika monessa paikassa lukee, että varastopunkkiallergisten kuivanappulat pitäisi pakastaa. En ymmärtänyt mitä hyötyä siitä voisi olla, kun eihän se pakastaminen mitenkään tuhoa niitä allergiaa aiheuttavia proteiineja, vaikka punkit pakkasessa kuolisivatkin....

... MUTTA, lääkärin kanssa tästä keskustelin ja asia hieman valkeni - jos tätä keinoa alkaa harrastaa, niin pakastaminen pitää siis aloittaa heti kun tuo säkin kotiin, ENNEN kuin säkki avataan. 
Nimittäin ennen avaamista ruokasäkissä on lähtökohtaisesti vain vähän varastopunkkeja, mutta ne alkavat lisääntyä kun säkki on avattuna kotonasi huoneenlämmössä. Pakastaminen estää, ettei tätä tapahdu - punkit eivät näin siis lisäänny. Lääkäri ei todennut, että tämä varsinaisesti olisi ratkaisu, mutta, että siitä voi joissain tapauksissa olla apua.