sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Pyllyongelmia - eli juttua anaaleista ja vähän myös kivusta

Wiima on terve kuin pukki. Lääkärissä ei ole tarvinnut käydä muuta kuin rokotusten ja pentuikään liittyvien muutaman silmätulehduksen vuoksi. Ripulilla ei Wiiman vatsa ole ollut kertaakaan ja oksennuskertojenkin laskemiseen riittää yksi käsi.

Mutta Wiiman heikko kohta on hänen sievä takapäänsä, siis anaalit. Toisinaan huomaan, että Wiima vetää pyllyä pitkin maata ja sitten tyhjentelemme anaaleja suihkussa. Ne myös tyhjenevät kyllä ihan itsestäänkin - ja sen kyllä tietää, koska silloin koko koira haisee rankkitynnyrin ja kalanraadon sekoitukselle. Olen myös kerran pari vienyt Wiiman eläinlääkärille varta vasten anaalien tyhjennykseen, kun minusta tuntuu, että saatamme olla edelleen hieman osaamattomia siinä tyhjennyshommassa. Lääkärissä anaaleista on joka kerta saatu tavaraa ulos, mutta mitään tulehduksen kaltaista ei ole ollut, ei lähellekään.

No, nytpä sitten oli. Veimme Wiiman lääkärille viikko sitten tiistaina ja tyhjennyksessä tuli toisesta rauhasesta verensekaista mössöä ulos = tulehdus. Toinen rauhanen oli terve.
Hoidoksi rauhasiin piti saada antibiootti-/kortisoni-injektio ja lääkäri ryhtyi miettimään koska saapuisimme rauhoitukseen - koska rauhoituksen toimenpide kuulemma yleensä vaatii.
"Paitsi että luuletteko, että saisitte Wiiman pysymään paikallaan toimenpiteen ajan", hän kysyi ja me vannoimme, että kyllä saamme. Parastahan olisi, jos toimenpide saataisiin ilman rauhoitusta pois alta.

Pyllyyn laitettiin vähän paikallispuudutetta ja sitten koira taas ylös laverille. Joko puudutusaine oli ihan superia tai sitten Wiima ymmärsi, ettei kannata ketkuilla, mutta neiti seisoi kuin patsas ilman vikurointia kun takapään rauhasiin suihkautettiin lääkeaineet.

Wiima taisi luulla, että se oli sitten siinä, mutta pahin oli edessä. Päähän laitettiin kauhea tötterö, joka oli Wiiman mielestä aivan käsittämättömän kauhea.



Tötterö otti kiinni kaikkiin nurkkiin ja kulmiin talossa, se kolisi ja paukkui ja Wiima ei uskaltanut se päässään muuta kuin istua. Neiti istahti kotiin päästyämme keskelle lattiaa, eikä suostunut liikkumaan enää mihinkään. Koko homma tuntui ihan koiran kidutukselta, vaikka kaipa se olisi siihenkin tottunut ajan mittaan.

Mutta Facebook on hyvä vertaistuki. Siellä tein pienen postauksen Wiiman harmittavaisesta tilanteesta ja heti sain tuttavalta vinkin, että ilmatyynyrengas olisi paljon kivampi ja vielä että hän voisi sellaisen meille lainata. Siltä istumalta ponkaisin autonrattiin pehmoisempaa kauluria lainaamaan ja alle parissa tunnissa kotiin saapumisen jälkeen Wiimalla olikin tällainen kaulassa:





Se oli huomattavasti paljon parempi kuin koliseva, pelottava tötterö. Vaikkakin tyynyn on oltava ihan pinkeäksi puhallettuna, sillä Wiima on tuollainen jooga-asentoihin yltävä liikkuvarunkoinen koira, niin että on vain senteistä kiinni, ettei se yllä nuolemaan itseään. 

Nyt kotona hoitelemme Wiiman peräpäätä rakkaudella ja parin viikon päästä kontrolli. Toivottavasti vaiva on sitten jo ohi ja parantunut.

Mutta sain tässä samassa myös oppitunnin siitä, miten koira näyttää kipua. Hölmöintä on, etten ensin edes ymmärtänyt mistä on kyse. Koirahan kun ei oikeastaan sitä kipua näytä, koska kipuoireiden peittäminen on aikanaan ollut sille eloojäämisen kannalta tärkeää. Niinpä pitäisi seurata koiran käytöstä ja kiinnostua heti, jos koira alkaa käyttäytyä eri tavalla.

Eläinlääkäri sanoi, että Wiiman takamus on varmasti ollut kivulias. Ja siksi vamaan viime aikoina on lenkeillä voinut käydä niin, että jossain vaiheessa Wiima alkaa jätättämään, olevinaan jää haistelemaan, mutta se on ollut vähän sellaista wannabe-haistelua. Ilmeisesti takamusta on kirveltänyt sen verran, että Wiima näki parhaaksi pysähtyä.
Lisäksi Wiima alkoi harrastaa sellaista, että se kipitti vieressäni ja alkoi tökkiä minua kuonollaan ja kun katsahdin siihen, niin häntä alkoi heilua ja neiti tunki itsensä ihan lähelle kesken lenkin rapsuteltavaksi. Minua moinen käytös hymyilytti, mutta nyt tajuan, että se oli Wiiman keino saada minut pysähtymään kun pyllyssä tuntui tykyttävä kipu.
Muistan sen joskus jopa lenkillä ollessamme hieman vinkuneen kävellessämme, ihmettelin sitä, kun se ei ollut tavallista, mutta kuittasin sen tuolloin vain jonain piippauksena, enkä noteerannut asiaa tarkemmin.

Kaikki nuo merkit olivat muutoksia käyttäytymiseen ja jos olisin ollut valppaana, olisi minun pitänyt tajuta, että koira yrittää kertoa minulle jotain ja olisimme päässeet lääkäriin jo hieman aikaisemmin.
Mutta ehkä tuollaiset oppirahat on sitten maksettava, että oppii tarkkailemaan koiran merkkejä ja tulkitsemaan niitä. Harmi, että ne oppirahat piti repiä Wiiman selkänahasta.

No, paraneminen on varmasti vauhdissa ja neiti pääsee ennen pitkää kauluristaan ja on taas elämänsä kunnossa :)

***

Kävimme muutama päivä sitten kiertämässä täkäläistä luontopolkua. Siellä oli tuolloin vielä lehdet puissa, mutta keltaisia sysyn värejä jo mukavasti näkyvissä :)



Kaisla oli kauniisti keltaantunutta ja alakuvassa..

..yksi kärsii hepulikohtauksesta :D






Nopealla vilkaisulla voisi tätä otusta Kettu Repolaiseksikin erehtyä luulemaan..

Rannalta löytyi myös tällainen aarre. Siihen piti koiraneidin tietenkin iskeä hohtavat hampaansa ja ryhtyä teroittelemaan niitä..  Kaikki meressä lillunut maistuu muuten Wiiman mielestä hyvälle, vettynyt puu ja näkinkengät - ah mitä herkkua :) !

Ja sänkipellot - ihan parasta! 
Semmoisella sitä voi pieni lapinkoirakin päästellä menemään, niin että hippulat vinkuu :)





sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Nose Workkia ja syksyisiä maisemia

Kesä meni humps! Mutta jotenkin on aika ihania nämä pimenevät illatkin. Vaikka iltalenkeillä tuntuukin siltä, että on keskellä yötä liikkeellä eikä kello kuitenkaan ole iltakasia tai -ysiä enempää.
Tällaisen kännykkäkuvan nappasin yhtenä iltana. Puhelin ei ihan taivu noin pimeään, mutta kyllä tuostakin hämäriin tunnelmiini pääsee :)


Syksyn alettua on tullut puuhailtua vähän uusia juttuja. Olen mukana täkäläisen koirakerhon toiminnassa ja innostuin ilmoittautumaan kurssille:


Osallistuimme Wiiman kanssa Nose Work - kurssille, kyse on siis hajutyöskentelystä, jossa etsitään tiettyjä hajuja erilaisilla ympäristöissä. Lajista voit lukea lisää Nose Work Finlandin sivuilta, klik.

Kiinnostuin NW:stä jo jokin aika sitten, kun kuulin siitä. Ajattelin, että tuossapa olisi mukava tapa saada koiralle aivonystyrähierontaa sisätiloissa ja lisäksi nenän käyttö olisi oiva tapa virikkeistää koiraa tarjoamalla sen nenälle luontaista työtä.
Teen Wiimalle aika usein nami-/ruokaetsintäratoja ajanvietteeksi tänne kotiin ja tarjoan sille myös toisinaan ruuan ulos "heiteltynä", jolloin se joutuu nenää käyttäen etsimään sitä pihamaalta. Mutta Nose Workin avulla saataisiin vielä uusi ulottuvuus tuohon nenänkäyttöön :)



 Pjukalan Kansanopisto (Axxel), Paraisilla

Kurssi oli koko viikonlopun workshop ihanassa Pjukalan Kansanopistossa Paraisilla. Kouluttajana Anna Loimaranta Taikamon Koirakoulusta.
Perjantaina kuulimme lajin teoriaa, hajujen käsittelystä ja kilpailuluokista, joskaan kilpailuja ei ole Suomessa vielä järjestetty lajin ollessa niin uusi. Lauantaina ja sunnuntaina pääsimme sitten itse asiaan, eli käytännön harjoituksiin.
Nose Work sopii kaikenlaisille koirille, siis aroillekin ja toisaalta myös koira-aggressiivisille koirille, sillä harjoitustilanteessa on aina yksi koira kerrallaan.
Harjoittelu aloitettiin niin, että meillä oli kaksi muovilaatikkoa, joista toisen pohjaan oli teipattu pieni huovanpala (huonekalutossu) ja siihen imeytetty yksi tippa hajuhydrolaattia, eucalyptuksen tuoksua.
Sitten harjoitusvuorossa oleva koira tuotiin paikalle ja joka kerta kun se vain edes katsahti oikeaa laatikkoa, naksuttimella naks ja palkka suuhun.

Pikku hiljaa, jokainen koira tahdissaan alkoi oivaltaa, että eucalyptuksen haju on hyvä juttu ja se kannattaa bongata. Wiima ei ollut nopeimpia oivaltajia - sillä oli selvästi hieman tekemistä vieraan tilan kanssa ja "tuijottavien" ihmisten, eli muiden kurssilaisten, sillä kaikki ohjaajat seurasivat jokaisen koiran harjoituksia. Wiima ei tosin arastellut ihmisiä, kävipä tervehdyskierroksellakin :) , mutta jotenkin sillä näytti olevan sellainen olo, että itse hajutehtävän lisäksi sen piti pitää silmällä huoneen tapahtumia. Paimenrotuiselle koiralle tosin aika tyypillistä tuo yleistilanteen tarkkailu.


Kun koira oli hoksannut, että eucalyptuksen haju on hyvä juttu ja sitä kannattaisi hakea, lisättiin laatikoita, sekä käännettiin ne toisin päin, jolloin koira joutui löytämään hajun laatikon alaosien reikien kautta.

Sitten ei tietenkään ihan riitä, että koira tunnistaa hajun, vaan sillä pitää olla jokin keino kertoa siitä ohjaajallekin. Eli piti päättää millainen olisi toivottava ilmaisu. Valitsin istumisasennon - Wiiman tulisi istua hajun äärelle merkiksi löydöstään. Ajattelin, että se olisi riittävän selkeä merkki minun havaita. Luulen, että kaikki kurssilaiset yhtä lukuunottamatta, valitsivat istumisen, ja tuo yksi koirakko taisi valita makuun.
Ilmaisun valittuamme harjoittelu jatkui niin, että hajun löydyttyä palkkaus tapahtui koiran ilmaisuasennossa, eli meillä Wiiman istuttua. Jossakin vaiheessa hajun tunnistaminen ja istahtaminen yhdistyisivät koiran korvien välissä jatkumoksi ja zadaa - siinä meillä olisi hajutunnistus ja sen ilmaisu :) !

Tein kurssilta pienen hankinnan ja ostin itselleni pari metallirasiaa, joihin oli porattu reiät. Sekä kävin ostamassa kuvassa olevan kaltaisia muovikoreja ja huonekaluhuopatassuja. Eucalyptus-hydrolaatin saimme kurssihintaan kuuluvana kurssilta.

Kurssin jälkeen treenailimme oppimaamme kotona . Wiimalla oli selvästi helpompaa kotona ja omalla pihalla kuin kurssipaikan luokkahuoneessa kun muut häiriöt olivat poissa. Tein sille laatikkoratoja muovisista säilytyslaatikoista sekä lisäksi piilottelin hajua kotona mm tuolien jalkoihin ja muihin paikkoihin.
Wiima oli hienosti hengessä mukana ja haki hajun kerta toisensa jälkeen. 
Mutta sitten tuli joitakin viikonloppuja kun olikin paljon muuta ohjelmaa ja pitkät työpäivät siihen päälle, niin hajuhommat jäivät taka-alalle...

Mutta kaivoin nuo laatikot tänä viikonloppuna "naftaliinista" ja tein Wiimalle radan lähikentälle. Jännäsin, että vieläköhän pimu muistaisi eucalyptuksen tuoksua pitäisi hakea. Iloni oli suuri kun huomasin sen muistavan mistä on kyse ja nuuskivan tiensä poikkeuksetta sen laatikon äärelle, johon eucalyptus-tuoksu oli piilotettu!



Joten uusi alku tähän hommaan ja nyt pitäisi koittaa pitää harjoittelut edes jotenkin säännöllisinä.

Hajun ilmaisussa on vielä vähän - aika paljon - hiomista. Istuminen ei ole vielä 'nivoutunut' tuoksun kanssa yhteen. Taitaa olla syytä nähdä vähän vaivaa tuon ilmaisun vahvistamisen suhteen myös, ehkä ihan erillisharjoituksina.

Mutta haisteluhommat tuntuu mukavalta puuhalta ja kivointa on, ettei tarvi lähteä pitkälle harrastamaan vaan radan voi rakentaa vaikka kotiin :)


Syksy on kivaa lenkkiaikaa, kun kelit on raikkaita ja kuulaita. Toisinaan on sateistakin, mutta olen sillä lailla vähän höyrähtänyt, ettei sadekaan varsinaisesti minua haittaa. Alla muutama lenkeillä räpsitty kuva päätähdestä sekä maisemakuvia täältä Paraislta :



Hauskoja ja kutsuvia kadunnimiä :)

Mukava tarjous, mutten hyödyntänyt.

Paraisten Kirkkosalmessa on liikennettä.
Tuossa vieressä oikealla puolella kuvan ulkopuolella on täkäläinen K-Supermarket ja ihmiset saapuvat tässä ostoksille. Autollakin kyllä pääsee kauppaan :)


Eräänä iltana Paraisten Keskuspuistossa reippaillessamme tuntui värit olevan kohdillaan.
Ilta-aurinko ja tumma taivaankansi, joka korosti värejä. Sellaisissa tunnelmissa tallensin Wimpulasta muutaman poseerauskuvan :


Mukavaa syksyn jatkoa !