Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koirakavereita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koirakavereita. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. syyskuuta 2021

Veljesten leikit Koirametsässä

Tihku tapasi veljensä Kuuran riekkumistuokion merkeissä Paimion Koirametsässä. Pojat ovat nyt 10kk ja edellinen treffikerta oli alkukesästä, niin ohimennen kävi mielessä, että toivottavasti pojilla edelleen synkkaa, mutta se huoli oli kyllä ihan turha - leikki alkoi juuri siitä, mihin viimeksi jäätiin :). Molemmat pojat ovat hyvin koirasosiaalisia tyyppejä.


Treffipaikkana meillä oli tosiaan Paimion Koirametsä. Kyseessä on aidattu parin hehtaarin metsäalue, jossa voit pitää koiraasi vapaana pelkäämättä, että se törmää toiseen koiraan tai lähtee laukalle peuran perään. Tällaisille alueille on nykyisin kysyntää, tänne Paimionkin Koirametsään oli vaikea löytää aikaa. Viikonloppuajat olivat jo menneet, vain aikaista aamua ja pimeää iltaa oli tarjolla. Mutta perjantaille löytyi yksi kello 17.00 aika, johon iskimme kiinni, ja järkkäsimme molemmat liukua työpäivään.
Varsinais-Suomesta löytyy käsittääkseni toinen samanlainen aidattu koirametsä, ja se on Nousiaisissa.


Koirametsän portti. 

Koirametsää kiertää vankka ja korkea aita, sekä portissa on lukko. Jokainen kävijä saa puhelimeensa käyntikohtaisen salasanan, joka naputellaan portin lukkoon ja sitten alueella voi viettää ostamansa pituisen ajan. Meidän tunnin vierailumme maksoi n. kolmekymppiä. Yhden perheen koirille en ehkä viitsisi moista summaa pulittaa, mutta näin porukassa tuntihinta on leikkihetkestä ihan ok.

Myös pitempiä aikoja on mahdollista ostaa ja vaikka grillailla tai kattaa kahvipöytä eväistä sillä aikaa kun koirulaiset leikkivät - grillausmahdollisuus löytyy ja se kahvipöytäkin. Lisäksi löytyy myös huussi meitä ihmisiä varten.
Alueella on kiva metsäpohja - löytyy kalliota ja selkeäpohjaista mäntymetsää, jossa ihmisenkin on helppo kulkea. Koirametsässä ei myöskään ollut mitään sellaisia esimerkiksi kallionkielekkeitä, jotka aiheuttaisi vaaratilanteita kun koirat laukkaavat leikeissään.

Sellainen fiilis tuli tästä käynnistä, että jos omistaisin metsäpläntin, niin nyt tietäisin mihin käyttöön sen valjastaisin. Metsäpläntti minulta vain vielä puuttuu !

Varsinais-Suomessa on niin pienet metsät, autotiet menevät läheltä ja metsissä liikkuu paljon ihmisiä, niin koiran pitäminen vapaana tavallisissa metsissä on aika vaikeaa ja tarkan harkinnan varassa. Eikä kaikkia koiria vapaaksi voi toki edes päästää. Sitten tietenkin myös laki säätelee koiranirtipitoa.
Näin tällaiset aidatut metsäalueet tuovat turvallisen vaihtoehdon koiran ulkoilutukseen ja siksi ne varmasti ovatkin nyt niin kysyttyjä, ettei aikoja meinaa olla ja uusia koirametsiä tupsahtelee.



Kuva: M. Ristimäki
(vas. Erimoone Läpimurto ja Erimoone Loppusilaus)

Poikien leikki oli kivaa katsottavaa. Pääosin takaa-ajoa, mutta mikä hienoa - takaa-ajettavana olivat molemmat poitsut vuorotellen. Takaa-ajojen välillä keskityttiin painiin ja siinäkin oli toinen välillä alla ja toinen päällä, ja sitten osat vaihtuvat. Eli hyvin tasaväkisiä nuoria miehiä, eikä kumpikaan ollut millään tavalla enemmän alakynnessä.

Sitä onkin koirien leikeissä tärkeä huomioida, että leikkivillä koirilla olisi yhtäläinen rooli leikeissä, eikä niin, että toinen on jatkuvasti takaa-ajettavana, tai ainakin tarkkailla tätä koiraa, että nauttiiko se siitä.



En ole varma, onko tässä meidän pikkupojat vai
lauma Sepe Susia 😃🧡?


Oli kyllä kiva keikka, ja jo kotimatkalla Tihku veteli onnellisena hirsiä autossa. Meillä emännillä oli myös oikein kiva juttuhetki pieniä smoothieita nautiskellen. Olen varma, että tätä palvelua tulee käytettyä toistekin ja itse asiassa siihen liittyviä suunnitelmia on jo!


Kuva: M. Ristimäki




tiistai 4. elokuuta 2020

Pikku nosettelut ja lapinkoiralenkki

Kesä on ollut harrastuksista paussia, mutta omatoimisia treenejä ollaan tietty välillä pidetty. Kuten eilenkin, kun treffattiin kaverin kanssa nosettelun merkeissä! 
Kävin laittamassa hajut paikalleen noin kolme tuntia ennen etsintää, ja lisäksi laitoin muutaman häiriöhajun etsintäalueelle - ruokaa sekä hajulähteitä, joissa oli pelkästään minun omaa hajuani (siis tuoksuani 😃) - tämä siitä syystä, ettei Wiima alkaisi etsiä minulle tuoksuvia kohteita vaan nimenomaan etsittävää hajua. Tästä syystä on myös hyvä tehdä aika ajoin etsintäratoja, jotka joku muu on tehnyt. 





Treenikaverimme isovillakoira Trixi ja emäntänsä


Villakoira Trixin takana näkyy kuvassa kaksi valkoista tarraa seinässä, jos tarkkaan tihruttaa. Tarroja oli yhteensä viisi ja vain yhdessä oli etsittävää eucalyptucsen hajua, joka koiran tuli ilmaista. Loput olivat sellaisia, joita olin pitänyt ihoani vasten, ja jotka koiran piti siis ohittaa - häiriö oli erityisesti Wiimalle suunniteltu, näin pyrin tekemään jokaisessa itse laatimassani treenissä.


Etsinnällä ei ollut varsinaista teemaa, mutta viimeisen etsintäalueen toteutin vähän eri tavalla kuin ennen - tai oikeastaan samalla tavalla kuin kevätkauden viimeisissä harkoissa eli lähetin koiran toimimaan etsintäalueelle itsenäisesti. 
Kisatessahan ei tuollaista tilannetta voi tulla eteen, noseworkissa (kilpailulajina) hajua etsitään yhteistyössä koira pääsääntöisesti kytkettynä, ohjaaja siis joko ohjaa koiraa tai roikkuu hihnanpainona. Mutta koska itse en kisaa (ainakaan enemmälti), niin voin vähän laventaa sääntöjä haluamaani suuntaan ja se on aika kivaa kokeilla vähän eri versioita hajunetsinnästä. 

En kumminkaan suuria kuvitellut kun annoin Wiimalle etsintävihjeen, ja kohde oli 20-30 metrin päässä, kun tällaista ei ole harjoiteltu kuin silloin kerran, mutta niin vain tein - lähetin Wiiman liikkeelle töihin ja itse jäin paikalleni... 

Wiima kipittää etsintäalueelle, jossa sen on tarkoitus etsiä ja ilmaista etsittävä haju itsenäisesti. 


Ja niinhän siinä kävi, että Wiima piipahti etsintäalueella, mutta hieman hämmentyi, kun en ollutkaan sen mukana. Wiima kipitti takaisin luokseni kysymään, että mitä ihmettä oikein touhuan. 
Mutta kun lähetin sen uudelleen matkaan, niin joku poletti putosi sinne mihin pitikin, koska sitten Wiimukka kipitti matkaan uudelleen, ryhtyi etsimään, löysi hajun ja vielä ilmaisi sen itsekseen. Voin kertoa, että olin superiloinen ja Wiima sai superpalkan 😊!

Treenien jälkeen oli vielä aikaa pikku lenkille!


Lapinkoiralenkki Haunisten altaan ympäri

Paimensukuisten lapinkoirien Turun seudun aluekerhon kimppalenkki pidettiin heinäkuun viimeisellä viikolla. Huomasi, että väki oli vielä lomilla, koska koirakkoja ilmaantui nyt paikalle vain kaksi - me ja Ehta-poika emäntineen, Ehtalla ikää kokonaiset 10 kuukautta! Kiva ja energinen poika <3!

Ehta ja Wiima

No mihin se nyt hyppäsi 😃???





Sellaisia juttuja tällä kertaa!



torstai 30. kesäkuuta 2016

Juhannus ja juhannuksen ahnein akka :) !

Juhannus tuli ja meni. Tänä vuonna saatiin nauttia kauniista keleistä, jotka paranivat juhannuksen loppua kohden. Yksi sadekuurokin taisi ropsahtaa, mutta ei sen enempää.

Juhannusaattoiltana nousi komeat sumut. Oli hieman aavemainen tunnelma kun istuksimme laiturilla ja merellä oli tiheä sumuseinämä. Onneksi ei tarvinnut lähteä merelle vaan sai pysytellä maissa.


















Ihmeellistä kyllä, pikkutunneillakaan ei tullut vilu (meillä oli kylläkin kaasulla käyvä terassilämmitin, jolla oli ehkä osuutensa asiaan :) ), ja hyttysiä ei näkynyt koko juhannuksena, mikä oli erittäin bueno.
Kylässä piipahtivat juhannuksen vakiovieraamme, venekansa, sekä kahden naapurimökin väkeä.

















Wiiman juhannuskaverit
Myös Wiimalla oli koiramaista seuraa - voisi siitäkin todeta, että hänelläkin oli vakiovieraansa :) .
Aika vähän tuli koiruuksia kuvattua, mutta jokainen ikuistui sentään ainakin yhteen kuvaan.

Tässä bordercollie Nemo. Mukava koira. Isäntänsä on Nemon maailman napa. Sen jälkeen tulee kepit ja pallot. Sitten me kaikki muut.






























Sitten meillä kävi myös löwchen Bono. Bono alkaa olla jo herrasmiesiässä, 10-vuotta tai ylikin.
Bonon mielestä elämä hymyilee, kunhan se vaan pääsee lämpimään syliin paijattavaksi. Ja naisten syleistä se jostain syystä tykkää enemmän kuin miesten syleistä. Saattaa liittyä joihinkin sen aiempiin kokemuksiin - Bono tuli ystäväperheelleni vasta täysi-ikäisenä, neljän-viiden vuoden iässä.
























Ja sitten meillä tietenkin kävi serkkupoika Fonzie, labrador. Serkkupoika siksi, että se asuu poikani serkkujen perheessä (mieheni sisar). Fonzie on kuuden vuoden iässä, rasavilli, ikuinen pentu -  ja sillä on loputon nälkä! Fonzien ruokahalusta olisi monta tarinaa kerrottavana, ehkäpä joskus :) .














Näiden kaikkien koirien kanssa Wiiman yhteiselo sujuu oikein mukavasti. Joskin viime aikoina Wiiman aikuistuttua olen alkanut huomaamaan, että Fonzien villeyttä Wiima kestää nykyisin vähemmän kuin aikaisemmin. Fonzie haluaisi loputtomasti takaa-ajoleikkejä, ja Wiima ei viitsisi ihan niin paljon. Lisäksi Fonziella on - vaikka se on leikattu - ikävä tapa loikata Wiiman pysähtyessä sen selkään ja jyskyttää menemään äijämäiseen tyyliin. Joten tajuan kyllä, että Wiimaa voi se vähän ärsyttää. Niinpä Wiima näyttää Fonzielle aika paljon rauhoittavia eleitä ja saattaapi nykyisin aikuisena pikkuisen ärähtääkin, ellei Fonzie hoksaa, että Wiima on tosissaan. Siinä kohtaa Fonzie viimeistään perääntyy.

Juhannuksen ahnein akka
Otsikossa luvattiin tarinaa juhannuksen ahneimmasta akasta. Se en ole minä itse, kirjuri, niinkuin voisi luulla, vaan ahnein oli kyllä pikkuinen tyllerökoirani Wiima. Nimittäin sen käytös yllätti minut hieman.
Wiima on ihmiselle hyvin nöyrä ja kuuliainen (siitä huolimatta, että se on aika itsenäinen, kummallista, että nuo ominaisuudet yhdistyvät samassa koirassa :) . Wiima on perheen ainoa koira, joten sen ei ole tarvinnut jakaa resurssejaan muiden koirien kanssa.

Minulla on pari aiempaa muistoa resurssien jakamisesta:
1. Wiimalla oli nuorena koirana luu, Fonzie asteli paikalle ja otti muitta mutkitta Wiimalta luun suusta ja Wiima jäi paikalleen hölmistyneenä istumaan.
2. Toinen muisto on alkukesän (tänä vuonna) yhdeltä hellepäivältä - naapurin hoffipentu oli meillä Wiiman kanssa leikkimässä. Toin niille vesikupin. Hoffipennulla oli jano, mutta Wiima sanoi vaimean mur-äänen ja omistajan elkein asteli vesikupille, joi ensin, ja vasta sen jälkeen oli pennun vuoro. Tapahtuma jäi mieleeni, koska se oli eka kerta kun näin Wiiman ottavan etuoikeuden resurssiin.

Koirat Nemo ja Bono olivat meillä koko juhannuksen ja erilaisia ruokailutilanteita tuli eteen. Muun muassa tapahtui seuraavaa, että yksi vieraista tarjosi grillipihvinsä jämiä vieressään istuvalle Nemo borderille. Ja kun kauempana makoileva Wiima sen huomasi, syöksähti se salamana paikalle, sanoi murmur ja söi grillipihvin jämät Nemon nenän edestä - Nemon kiltisti väistäessä hetkellisesti hurjaksi muuttunutta tyttöystäväänsä.

Samanlaisia tilanteita nähtiin pari kertaa muulloinkin, muuten oltiin kuin parhaat koiraystävykset, mutta kun ruokaa tuli tarjolle, niin Wiima veteli sen kitusiinsa muiden edessä.
Jouduin sitten käskyttämään Wiiman paikalleen, kun Nemo ja Bono saivat päiväruokansa, jotta ne saisivat ruokailla rauhassa ja kielsin vieraita antamasta herkkupaloja koirille, ainakaan niin, että Wimppuli olisi lähellä.

Tämä oli minusta erikoista. Wiima oli minusta yllättävän röyhkeä muille koirille kun oli ruuasta kyse. Kun ruokaa ei ollut tarjolla oli koirilla rauha maassa. Wiima ei kuitenkaan ole kovin dominoiva koira, käyttää rauhoittavia eleitä ja esimerkiksi Nemon suupieliä se toisinaan nuolaisee kertoen olevansa pikkutyttö vaan. Joskin itse osaan kai arvioida Wiiman dominoivuutta lähinnä ihmisnäkökulmasta. Kotioloissa Wiima ei vahdi resurssejaan ollenkaan, siltä voi ottaa herkullisimman luun pois ilman mitään ongelmia. En tosin harrasta sellaista muuta kuin pakon edessä ja olen opettanut sille, että käteni ruokakupin ääressä tarkoittaa yleensä ruokamäärän lisääntymistä.
Wiima täytti juuri neljä vuotta ja siitä on kai nyt tullut sitten aikuinen. Samojen koirien kanssa olemme olleet yhdessä useasti ennenkin ja nyt oli eka kerta, kun Wiiman mielestä kaikki ruoka kuului sille. Mistäköhän tuo kertoo? Siitäkö, että Wiima on nyt aikuinen narttu? Vai siitä, että koiralaumassa yleensäkin nartut päättää? Vai siitä, että Wiima on luonteeltaan kuitenkin dominoiva (koirien suhteen), vaikka itseni on ollut sitä vaikea nähdä? Vai siitä, että nyt oltiin sen kotitontilla? Wiimalla oli myös juoksut toukokuussa, joten valeraskausoireistokin saattaa olla pukkaamassa pintaan.

Koirilla on ollut aika herkullinen juhannus niilläkin, kuten asiaan kuuluu. Perusmömmöt ovat osittain korvautuneet grillilihojen ja makkaroiden jämillä, savulohella ja savukampelalla. Eritoten nuo kalat saivat koirilta kuolan valumaan! Wiimalla on onneksi rautainen vatsa, eikä se reagoi ruokien muutoksiin, joten sitä voi toisinaan vähän hemmotella. Ja ken tietää, mitä muuta se on vatsaansa pistellyt - metsästä ja luonnosta kun voi löytyä mitä vaan. Ainakin kaislikosta se on käynyt noutamassa pari kalan luurankoa, jotka Wiiman ilmeestä päätellen olivat parasta herkkua nekin!

Juhannustunnelmia
Ja vielä pari juhannuksena otettua kuvaa löytyi kamerasta. Kokkoakin polteltiin, mutta kummallista, etten ole siitä tullut ottaneeksi ensimmäistäkään kuvaa. Taisin vain seurustella vieraiden kanssa :) .















Juhannuspöytä on katettu! Tämä kuva taitaa olla lauantailta, koska perjantailta jäljelle jääneet perunat grillattiin. Tarjolla onkin uusia perunoita kolmessa eri muodossa, ihan vaan keitettynä, sitten perunasalaatissa ja sitten kolmantena vielä nuo etualan grillatut perunat.
Silliä tietenkin ja saaristolaislimppua, savukalaa ja grillissä sitten erilaisia lihoja, mitä kukin oli mukanaan tuonut. Nyyttikestiperiaatteella toimittiin, niin ei ollut emännällekään liikaa puuhaa ja stressiä. Ja tällaisista ihan perusaineksista tuli ulkona syödessä oikea juhla-ateria! Ulkona kaikki maistuu niin hyvälle :) !
















Jälkiruuaksi tein tällaisen Brita-tortun (jota myös Pinokkio-tortuksi kutsutaan). En oikein osaa leipoa enkä varsinkaan tykkää siitä hommasta. Silloin kun joudun leivontahommiin, niin yleensä teen tällaisen Britan, kun se on niitä harvoja juttuja, jotka mulla yleensä onnistuu :) .
Välissä kermavaahtoa kotimaisten mansikoiden ja vadelmien kera (ihmettelin muuten, että kotimaisia vadelmiakin oli jo saatavilla. Kasvatetaanko niitäkin kasvihuoneissa?).

























Wiima ja Wiiman Yoda-korvat (you know, tyyppi Star Warsista..)


















Sumujen hellitettyä tuli taivas esiin ja joka ilta auringonlaskun aikaan esittelyyn tuli luonnon oma taiteellinen mestariteos.
















Peto lähestyy hampaat vilkkuen..

















.. mutta osataan sitä nätistikin poseerata :)


















Semmoinen juhannus se oli. Juhannus meni, mutta kesä jatkuu.
Hyvää kesää itse kullekin :) !



























maanantai 10. maaliskuuta 2014

Uusia kavereita sekä lappalaispuuhia

"Talitintin titityy, kevätsointiin virittyy.
Mäyrämuori havahtuu, joko nyt on maaliskuu?"


Noin sanotaan lasten lorussakin ja niin se vaan on, että talven selkä alkaa taittua ja kevät on koittanut. Joskin on se talven selkä ollut kaiken kaikkiaan vähän heppoinen, tuntuu, ettei talvea tänä vuonna ollutkaan. No, mitä menneitä suremaan, kevät ja kesä edessä - ja talvi sitten taas vuoden päästä :) !

Wiiman kanssa ollaan viime aikoina käyty muutaman kerran hiekkakuopalla juoksemassa kaverin kanssa. Kaveri on ihan uusi, Sino, alaskanmalamuutti. Törmäsimme Sinoon ja kotiväkeensä juurikin ollessamme lenkillä tuolla hiekkakuopan huitteilla. Sino ja Wiima olivat heti samalla aallonpituudella ja ottivat pienet vauhtirallattelut, kun kerran oli tilaa juosta.
Ohessa muutama kuva pariskunnasta leikin tuoksinassa:



^ Wiimalla meneillään täyskäännös täydessä vauhdissa ..


^ Sinon merkkaustauko; MUN hiekkakuoppa! =)




Kuvia katsomalla on varmasti helppo uskoa ja ymmärtää, että ennen kuin Wiima-typykkä päästettiin olohuoneen matolle vetämään nokosia tämän urheilusuorituksen päätteeksi, niin tuli piipahdettua suihkun kautta - varsin rapaisia olivat nimittäin nämä leikkikaverit! :)

Lauantaina 8.3 oli sitten vuorossa lapinkoirien Puuhapäivä (Linkki) Raisiossa ja oltiin tiettykin Wiiman kanssa mukana. Ja olikin tosi kiva päivä! Mukana oli 12 koiraa, pentuja ja aikuisia, ja päivän ohjelma koostui rally-tokosta, temppujen harjoittelemisesta, valikoiduista agility-esteistä ja erilaisista koiran aktivointimenetelmistä ja ongelmanratkaisuleluista. 
Todella hyvää antia oli myös hyvä häiriöharjoittelu, jota saatiin koko ajan siinä sivussa - eli siis sitä, että koira oppii tekemään yhteistyötä ohjaajansa kanssa vaikka toinen koira on siinä ihan vieressä; tärkeä taito!
Niin ja tietenkin, kivaa on myös tavata samanhenkisiä ihmisiä, joista osa oli jo ennestään tuttuja ja toiset taas uusia kivoja tuttavuuksia. Ohessa muutama kuva Puuhapäivän tunnelmista:
^ Wiima tuijottelee punaista purkkia ja suunnittelee strategiaansa, sen alla on nimittäin tuoksuva pala keitettyä possun ulkofilettä =)

^ itse olen kameran takana, mutta Wiima on kuvassa oikealla

^ kiitos Wiiman kuvasta, Katja!

 Ja välillä oltiin vähän ulkonakin turisemassa ja nauttimassa kahvikupposta kevätilmassa, mukavaa!

Mukavaa maaliskuuta !
(ja minulla on tänään lomamaanantai, ihkua!!)