tiistai 20. lokakuuta 2020

Venereissu eli ruskaretki Airistolle

 


Viime viikonloppuna teimme pienen venereissun merelle katsomaan saariston ruskaa. Tarkoituksena oli myös tutkia, olisiko meduusat nousseet sisäsaaristoon, kuten ne usein syksyllä tekevät vesien viilennyttyä. Meduusoja ei ollut, ilmeisesti niiden nousu on ollut jo aiemmin, ja ne eivät ole joka vuosi yhtä runsaslukuisia. Mieheni oli nähnyt joitakin jo syyskuussa, ehkäpä niiden "kulta-aika" oli tänä vuonna jo silloin.

Meduusa paattimme vierellä "jonain vuonna"

Niinä vuosina kun meduusoja on paljon, näyttää meri ihan epätodelliselta ja niitä on jännä katsella. Jotkut ovat ihan uskomattoman isojakin, melkein ruokalautasen kokoisia, mutta pääosinhan ne ovat pieniä tai sellaisia kämmenen kokoisia. 

No, meduusoja ei siis ollut, but no worries, katselimme sitten rantojen keltaisia puita ja nautimme raikkaasta syyskelistä. Kunnes nautinto loppui ja niskaan tuli jäinen vesikuuro. Mutta se kesti vain muutaman minuutin ja taas paistoi aurinko. Sellainen keli oli koko päivän - hyvin vaihtelevaksi kuvailisin 😊. Varusteet oli kuitenkin kelin mukaan harkittu, joten selvisimme naurussa suin vesikuuroistakin.




Rakkahista rakkahin tuulitukka, hörökorva 💗




Syksyisellä merellä tuntuu kummalliselta kun kaikkialla on niin hiljaista. Mökkirannat ovat hiljentyneet ja veneliikennettäkään ei ole. Kesällä veneitä kulkee ristiin rastiin ja rannoilla puuhastellaan, elämää on joka paikassa. Lintuja nytkin sentään bongailimme, mutta aika vähän ja kaukaa, ettei kameran putki yltänyt.




..ja se epävirallisempi passikuva

Laivatytön virallisempi passikuva



Yllemme alkoi kerääntyä tummia pilviä, jotka kuvissa näyttävät kyllä vielä tummemmille kun olivatkaan, koska kuvat on otettu vastavaloon. Ajattelimme, että taivas näyttää siltä kuin tuomiopäivä olisi tulossa ja päätettiin, että olisi syytä hakeutua takaisin maihin.



Mutta eikä mittään. Ei tullut tuomiopäivän myrskyä eikä mitään muutakaan, vaan taas paistoi kaunis syysaurinko kun pääsimme laituriin. Eipä haitannut - kivan retken kuitenkin ehdimme tehdä😊.








3 kommenttia:

  1. Aivan ihana Wiima. Itsekin olen suomenlapinkoirasta haaveillut ja haaveilen edelleen��.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Wiima kiittää, emäntänsä (joskin puolueellinen) on samaa mieltä😃.
      Lapinkoira on kyllä kiva rotu - ensiksikin kotimainen (iso plussa), mutta myös ystävällinen ja aktiivinen perhekoira, joka tykkää liikkua luonnossa perheensä kanssa. Lapinkoirasta on myös harrastuksiin ihan hyvilläkin tuloksilla, mutta jos harrastusaikeita on, niin kannattaa katsoa, että sellaisia koiria on suvussakin. Itse en kylla lapinkoirasta luovu, seuraava on samanlainen :) . Mukavaa päivää sinulle!

      Poista
  2. Veneily on parasta! Vaikkakaan ei ehkä jäisessä sateessa.. Meillä koirat on aina tykänneet veneilystä, koska kaikki aktiviteetit, joihin pääsee mukaan, on parasta. Ja veneeseen harvemmin pääsee, kun siellä on aina jotain siimoja ja koukkuja ja muuta vaarallista.

    VastaaPoista

Kivaa, kun kävit lukemassa kirjoituksiamme :)
Superkivaa, jos myös jätät kommenttikenttään meille terkut.
Terv Wiima ja Tihku