torstai 7. heinäkuuta 2022

Kesäloma! Minne sitä suuntaisi? Tule Paraisille!

Kesälomalla sitä haluaa usein vähän vaihtaa maisemia. Käytettävissä olevasta ajasta riippuen voi haluta startata pitemmälle reissulle, mutta välillä paras vaihtoehto olisi päivänmittainen lähimatkailureissu.

Oletko jo käynyt Paraisilla? Parainen sijaitsee Turun saaristossa, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Turusta. Ainoa Suomen kaupunki, joka sijaitsee kokonaan saarilla. Paraisilla on tarjota paljon pitempiäkin reissuja varten, esimerkiksi Saariston rengasreitti (linkki), jonka varrella näet ja koet unohtumattomia hetkiä saaristokulttuurin ja saarihyppelyn äärellä.

Tämä kirjoitus käsittelee kuitenkin lähimatkailuaParainen on täydellinen päiväretkikohde niin kivoja lenkkireittejä etsivälle koiranomistajalle, kuin myös muille luontopoluista, saaristomaisemista tai vaikka pikkuputiikeista kiinnostuneille päiväreissaajille!  

Paraisten keskustassa kulkee hieno ja merellinen ulkoilureitti Siltakierros, jonka varrella näet vesistöjä ja veneliikennettä. Pääset myös helposti pujahtamaan 1700-1800 -luvuilta peräisin olevaan Paraisten vanhaan kaupunkiin, nimeltään Vanha Malmi (Gamla Malmen) ihastelemaan historiallista ja tunnelmallista, sekä edelleen elävää puutalokorttelistoa. 
Lisäksi ruoka- ja kahvittelupaikoissa on valinnan varaa!

Kirjoittelin tällaisen jutun vuosi sitten ja se on edelleen aktuelli. Klikkaa linkkiä alla 🔽 ja tule päiväreissulle Paraisille!

Paraisten Siltakierros - merellinen ulkoilureitti pikkukaupungin ytimessä


Vilskettä Paraisten kävelykadulla - Kauppiaskadulla,
josta löytyy paljon kivoja putiikkeja ja kahviloita.

Paraisten keskustaa halkoo kanava "Suntti" ja maisemasta löytyy paljon tunnelmallisia kävelysiltoja

Paraisten Keskuspuiston näkymiä

Paraisilla on meri läsnä joka puolella

PS. tsekkaa myös tämän blogin välilehti Varsinais-Suomen ulkoilureittejä, josta löydät muitakin ehdotuksia ulkoilupäivän viettoon. Tässä suoralinkki sivulle: Varsinais-Suomen ulkoilureittejä.


#parainen #pargas #visitparainen #visitpargas #saaristonrengastie #skärgårdensringväg



2 kommenttia:

  1. Kokkolassakin on Sunti, siellä se on kaupunginsalmi, jäänne vanhasta merenlahdesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, en tiennytkään 😊. Mutta sielläkin on ruotsinkielen vaikutusta - tietysti, länsirannikolla 😊 - eli historiallista taustaa nimellä varmaan.

      Poista

Kivaa, kun kävit lukemassa kirjoituksiamme :)
Superkivaa, jos myös jätät kommenttikenttään meille terkut.
Terv Wiima ja Tihku