lauantai 22. marraskuuta 2014

Ensilumilla

Tänä vuonna tuli ensilumi tänne Turunmaan saaristoon tässä marraskuun lopussa. Tarkemmin sanoen eilen 21.11., mutta silloin en ehtinyt niistä nauttimaan. Seuraavana päivänä eli tänään sitten nappasin kameran mukaan lenkille. Ja onneksi otin, sillä säätiedotuksessa uhkaillaan lumen sulavan pois jo huomenna...pöh.

Lumi tekee maailman niin kauniiksi, tänäänkin, vaikka olikin muutoin pilvinen päivä.







Mutta tässäpä vielä yksi (kännykkä)kuva aidosti ensilumilta, eli perjantain iltalenkillä. 
Wiima semisti sekosi ilosta nähdessään lunta eka kertaa vuoteen :D




Niin ja vielä yksi juttu. Taisin tänään kärsiä hetkellisestä mielenhäiriöstä. Ilmoitin nimittäin Wiiman tammikuiseen TurkuTopDog2015 -näyttelyyn. Ihan pähkähullua - eihän Wiimukka niissä koskaan menesty ja tungos on valtava! Mutta toisaalta taas vähän erilainen tapa viettää päivä, ja Wiimalle tapakasvatusta ihmis- ja eritoten koiratungoksesta. Ja sillä menestykselläkään ei ole väliä - se asia on ikään kuin ratkottu siinä vaiheessa, kun päättää ottaa paimensukuisen lapinkoiran :)



2 kommenttia:

  1. Vähäinenkin lumimäärä tekee kyllä tosiaan maisemista kauniit, lisäksi piristää kummasti mieltä! :)

    VastaaPoista
  2. Hei Aliel, vähän myöhään huomasin kommenttisi, anteeksi. Mutta itse asiasta olen samaa mieltä. Täällä lounaiskolkalla nuo lumet kävivät vaan kääntymässä, mutta jouluksi on taas luvattu vähän lunta :) Kiva kivaa!

    VastaaPoista

Kivaa, kun kävit lukemassa kirjoituksiamme :)
Superkivaa, jos myös jätät kommenttikenttään meille terkut.
Terv Wiima ja Tihku