Veljekset ja lampahat - treffejä kaikenmoisia

Tihku tulee seinäjokelaiselta Erimoone-kasvattajalta ja kävi niin kivasti, että yksi pentueen velipojista muutti kohtuullisen lähelle meitä ja olemme voineet tavata. Pojat leikkivät tosi kivasti, ääntäkään niistä ei leikkiessä lähde, hieman takaa-ajoa ja sitäkin enemmän tasaväkistä painia :). 

Tihkun veli Kuura on kuvassa parikymmentä senttiä ilmassa :)

Kuuralla on hyvät muuvit <3

Kun painilla oli saatu poikien päästä pahimmat höyryt purettua, oli vuoro hypätä koulunpenkille hömpsöttelemään. Harjoitusten aiheena oli ohjattavuus, yhteistyöskentelyn alkeet ja hauskanpito. Kuormalavalla tasapainoilemalla löytyy hyvin myös takajalat. 

Lisäksi ilostuin kun kuormalavalla nähtiin myös tarjoamiskäytöstä, eli kun ohjaaminen loppui, niin Tihkunen hakeutui itse lavalle ehdottelemaan, että jatketaanko :). Mahtavaa!

Kuuran ilme on vähän onneton, mutta ilme valehtelee, oikeasti Kuurallakin oli oikein kivaa :)

Tihkun ohjaamisessa minulla on hieman opeteltavaa. Olen tainnut tulla poispilatuksi tuon Wiiman kanssa, joka nykyisin tekee mitä vaan namin eteen. Joskin muistan, että silläkin oli nuorempana kausia, että vaadittiin lelua namien tueksi. Tihkun kanssa näyttää siltä, että oppimiseen kannattaa aina sisällyttää liikettä.

Ollaan esimerkiksi harjoiteltu käytöksen kestoa, vaikkapa istumisen, niin, että namia virtaa suuhun, kunnes tulee vapautus. Se toimii jollain tavalla, mutta istuessaan alkaa Tihkun pää pyöriä ympäri, kontakti ja keskittyminen itseeni katoaa - nami ei siis riittävästi kiinnosta, häiriöt on mielenkiintoisempia.
Mutta kun valitsin palkaksi namin sijaan lelun - annoin istumisvihjeen, palkkasin lelulla ja sitten hieman venytin palkkaushetkeä, niin Tihkun intensiteetti istua keskittyneenä säilyi huomattavasti paremmin.
Namit eivät onneksi ole kokonaan pannassa, ne vaikuttavat kelpaavan kunhan itse liikumme, esimerkiksi yllä kuormalavalla temppuillessa namit oli ihan riittävä motivaattori. Niiden kiinnostavuus myös lisääntyy kun joko heitän namit maahan tai teen niillä vähän "ärsyttävää" temppuilua Tihkn nenän edessä ennen antamista.
Tämä Tihkun kasvatus kunnon koirakansalaiseksi tarkoittaa siis omienkin tekemisteni ravistelua ja uusien tapojen hakemista. Ei käy tylsäksi 😀.

Lambeja, lambeja

Täällä Paraisilla on keskusta-alueella vanha historiallinen puutalokortteli Vanha Malmi (uusi, nykyinen Paraisten keskusta onkin yksinkertaisesti nimeltään Malmi, "Menen käymään Malmilla"). 
Vanha Malmi on peräisin 1700-1800 -luvuilta ja on tänä päivänäkin elävä korttelisto.Vanhan Malmin uumenissa on myös lammasaitaus, jonka ohi vuosien mittaan olen ulkoilutettavasta koirasta riippumatta usein hakeutunut kävelemään. Tihkun kanssa ollaan menty astetta pidemmälle, otin yhteyttä lampolan yhteyshenkilöön (lampolaa pyörittää kotiseutuyhdistys) ja kysyin päästäiskö joskus sisäpuolellekin ja ilokseni se oli mahdollista. 

Käynnit on sujuneet oikein mukavasti ja tarkoitus on ollut totuttaa Tihkua niiden läsnäoloon, niin ettei sen tarvitsisi niitä jännittää saatika pelätä. Käytännössä olemme siis koko poppoo istuneet siellä lampolassa, niin lampaat itse, kuin minä ja lampolan vetäjä sekä tietenkin Tihku.
Istuskellaan vaan, jutellaan ja syödään nameja. Joka kerta mulla on Tihkulle namit mukana, mutta pääasiassa ne häviävät niille herkuille, joita lampaat peräpäästään tuottavat 😀. Mutta sillähän ei ole väliä, pääasia, että suu käy ja mieli pysyy rauhallisena. 

Lampaat eivät ole koiriin kovin tottuneita. Pikemminkin ehkä vähän arastelevat, koska aidalla varmaankin käy välillä haukkuvia koiria. Niinpä Tihkun eka vierailulla lampaat pysyivät kaukana ja tietenkin kunnioitimme sitä ja katselimme niitä kauempaa herkutellessamme (..vain Tihku herkutteli).

Sitten muutaman kerran jälkeen lampaat ovat jo hieman tottuneet lampolassa vierailevaan suteen, ja viime kerralla ne jo uteliaina tekivät hieman lähestymisiä. Ihan nenäkosketuksia ei vielä nähty, mutta ei siitä paljon puuttunut :).

Ajatuksena tässä tietenkin on pennun sosiaalistaminen muihin eläimiin, mutta myös se, että jos joskus innostumme paimennusta kokeilemaan, niin Tihkulla olisi ainakin valmiiksi tottumus näihin eläimiin.

Samalla mentaliteetilla ollaan käyty hevosia ihmettelemässä - joskaan siis ei paimennustarkoituksessa tietenkään, mutta totuttelun vuoksi ja jotta hevosia kadulla nähdessään Tihku osaisi suhtautua niihinkin rauhallisesti, se on myös ratsukolle turvallisempaa.