Kaksi päivää sitten juhlittiin Tihkun 9 kk syntymäpäiviä! Uskomatonta miten äkkiä pentu kasvaa ja miten nopeasti aika menee! Tihkusta on kasvanut kaunis ja komea poika!
Mahtavaa, kun olemme jo oppineet tuntemaan toisiamme paremmin, ja sillä tavoin ymmärtämään toistemme kieltä ja viestejä. Tämä hauveli Tihkuinen se on kuvaannollisesti vienyt koko perheen pikkusormet, ja Wiimankin mielestä hän on pääsääntöisesti uskoakseni "ihan kiva" 😊.
Tihkun virallinen ja torellinen 9 kk kuva 😘
Ky-yyllä vähän hymyäkin pilkottaa!
Ja tästä lähdettiin - Tihku tässä 10 viikkoa metsäretkellä.
Jännä nähdä palaako tuo nenun kuvio taas talvipakkasilla :)
Jännä nähdä palaako tuo nenun kuvio taas talvipakkasilla :)
On ollut todella hauskaa ja mielenkiintoista seurata koiriemme eroja ja samankaltaisuuksia! Wiimassa ja Tihkussa on esimerkiksi sellainen ero, että Tihku on hauskalla tavalla "röyhkeä"!
Wiima esimerkiksi tarkkaan katsoo, mihin suuntaan ihminen on menossa, ja hän siirtyy edestä vauhdilla, jos käynti on hänen suuntaansa. Jos kuljen Wiiman ohi (tai yli) , niin minun on sanottava Wiimalle, että Ole siinä vaan, koska muuten hän loikkaa ylös ja väistää.
Tihku taas ei tajua tällaisesta väistelystä mitään, hän vaan seisoa jököttää siinä missä seisoo 😂 .
Joskus on kuitenkin kätevää, että koira vähän väistää, ja Tihkulle onkin opettelussa Tööttööt -vihje!
Wiima esimerkiksi tarkkaan katsoo, mihin suuntaan ihminen on menossa, ja hän siirtyy edestä vauhdilla, jos käynti on hänen suuntaansa. Jos kuljen Wiiman ohi (tai yli) , niin minun on sanottava Wiimalle, että Ole siinä vaan, koska muuten hän loikkaa ylös ja väistää.
Tihku taas ei tajua tällaisesta väistelystä mitään, hän vaan seisoa jököttää siinä missä seisoo 😂 .
Joskus on kuitenkin kätevää, että koira vähän väistää, ja Tihkulle onkin opettelussa Tööttööt -vihje!
Wiimalle on myös ollut tärkeää olla muutenkin hyvin kohtelias koira, eli hän välttää silmiin katsomista ja katsoo mieluummin ohi kuin kohti - kohtikatsominenhan on koirakielellä hieman uhkaavaa. Hän myös vaihtaa mielellään asentoaan, niin ettei oltaisi rintamasuunnaltamme vastakkain, vaan rauhanomaisesti rinnakkaain ja niin edelleen.
Tarkennan, että työskennellessään ja kysymyksiä esittäessään Wiima kyllä katsoo tiiviisti kontktissa silmiin, mutta jos ei mitään tällaista ole menossa, niin hän katsoo sivuun ja näin viestittää voimakkaasti olevansa ystävällisin aikein liikkeellä.
Tihkulla taas tällaisia käytöksiä on hyvin vähän, hän ei ahdistu vaikka melkein tuijottelemme toisiamme silmiin. Toisaalta hänellä on kyllä erinomainen koirakieli, jota hän puhuu muiden koirien kanssa.
Tarkennan, että työskennellessään ja kysymyksiä esittäessään Wiima kyllä katsoo tiiviisti kontktissa silmiin, mutta jos ei mitään tällaista ole menossa, niin hän katsoo sivuun ja näin viestittää voimakkaasti olevansa ystävällisin aikein liikkeellä.
Tihkulla taas tällaisia käytöksiä on hyvin vähän, hän ei ahdistu vaikka melkein tuijottelemme toisiamme silmiin. Toisaalta hänellä on kyllä erinomainen koirakieli, jota hän puhuu muiden koirien kanssa.
Tästä kohteliaisuus ja nöyryyspiirteestä - tai siis sen puuttumisesta 😀 - olen ajatellut, että se varmaan on sukupuolesta kiinni, lapinkoiranartut ovat varmaankin ihmistä kohtaan nöyrempiä kuin urokset.
Kontaktinpidossa ja sen opettelussa on Tihkun kanssa huomattavasti suurempi urakka kuin Wiiman kanssa oli. Minusta on aika jännä, että kun puhun ihmisille tästä kontaktinopetuksen haasteellisuudesta, niin todella moni vastaa, että "No, sehän on uros"!
Onko siis tyypillistä, että uroksen kanssa kontakti on vaikeampi rakentaa?
Onko siis tyypillistä, että uroksen kanssa kontakti on vaikeampi rakentaa?
En oikein tiedä, että onko se sitten kuitenkin yksilö- ja luonnejuttu vai tosiaan sukupuolesta kiinni? Kontaktissa olemme ilokseni kuitenkin viime aikoina edenneet, vaikka vielä on töitä tehtävänä!
Kaivoin mielenkiinnosta pari Wiimankin kuvaa esiin, näissä alla olevissa hän on samanikäinen, myös 9 kk. Wiiman kanssa jouduin olemaan tarkempi irtipidon osalta, sillä vaikka hän ei varsinaisesti karannut, niin hän teki jo pentuna pitkiä kierroksia, eikä säikkynyt vaikkei minua koko ajan näkynyt, vaan jotenkin luotti siihen, että kyllä se mamma sitten löytyy, mutta itse olin muutaman kerran pala kurkussa ja pelkäsin, että Wiima karkasi ja jotain sattuisi.
Tihku lähtee vapaana ollessaan laukkavauhdilla kuin ammus, mutta pysyttelee lähistöllä ja näköetäisyydellä - paitsi, että on hyvin saalisviettinen, eli en tiedä miten pitkälle mahtaisi vaikka peuran perässä galoppeerata..
Tihku 9 kk, eilen otettu seisotuskuva.
Asento on vähän niin ja näin, eikä ainakaan luonnollinen, mutta kyllä siitä vähän kroppaakin näkee.
Seuraavia syntymäpäiviä odotellessa 😊
Onpas kauniita molemmat 😍 Noi saman rodun edustajien eroavaisuudet on aina mielenkiintoisia huomata ja analysoida. Jotain samaa, mutta kuitenkin niin erilaiset! Rapsuja 🐾
VastaaPoistaHei Anna, kiitos viestistä! Se on tosiaan kovin mielenkiintoista! Eka kertaa olen asian äärellä, koska nämä ovat ensimmäiset koirani, ja sitten huomaan aina pohtivani, että onko jokin eroavaisuus luonne- vai uros/narttu -juttu :).
PoistaMulla on ollut vaan uroksia, niin en osaa verrata sukupuolieroja, mutta paljon samaa niissä on ollut opetuksellisesti, en vain tiedä johtuuko samasta rodusta vai samasta sukupuolesta. :D
VastaaPoistaEhkä se sitten on sukupuolijuttu 😊 , ja toki myös ihan luonnejuttukin, että on osunut koirat koulutuksellisesti samaan kastiin. Mä olen joutunut miettimään aika monen asian uusiksi, kun ne tavat joita käytin Wiiman kanssa eivät useinkaan päde tähän uuteen tulokkaaseen.
PoistaSe on välillä hermoja raastavaa, mutta myös mielenkiintoista, ja onnistumisista ja edistysaskelista tulee mahtava fiilis🤸♀️! (.. toki aina, mutta erityisesti silloin, kun on joutunut laittamaan itsensä solmuun ratkaisun löytämiseksi 😀).
"Onko siis tyypillistä, että uroksen kanssa kontakti on vaikeampi rakentaa? En oikein tiedä, että onko se sitten kuitenkin yksilö- ja luonnejuttu vai tosiaan sukupuolesta kiinni?"
VastaaPoista- Ei ole sukupuolisidonnainen asia. Kuuden nartun ja viiden uroksen omistajana.
En tiedä, mistä tämä urbaani legenda ihmisten puheissa juontaa juurensa, että urokset olisivat jotenkin vaikeampia koiria arjessa. Mun urokset on olleet kaikki nöyriä, nöyrempiä mitä kovemmat nartut. Urokset on olleet suoraviivaisempia ja selkeämpiä treenatessa ja harrastaessa - nartut miettivät ja puntaroivat asioita tarkemmin eikä sama "hyvä" ole enää seuraavana päivänä läheskään yhtä hyvä.
Ja vielä jatkettava: Olen treenannut kuuden eri lapinkoiranartun ja kahden lapinkoira uroksen kanssa ja vaikka ne on miten lähisukulaisia (äitejä, tyttäriä, poikia, velipuolia jne) niin ihan jokaiseen pätee koulutuksellisesti ne omat jutut, kaikki suhtautuu asioihin eri tavalla, toiset lämpeää nopeammin, toiset hitaammin, toisia pitää sparrata, toiset ei kestä sparraamista yhtään, toisia pitää lääppiä, toisiin ei saa koskea. Toiset tykkää leluista, toiset nameista, toiset kehuista. Toisten mielestä kaikki on jännää ja kiinnostavaa, toisten mielestä mikään ei ole erityisen kiinnostavaa. Toiset kiihtyy muiden koirien läsnäolosta, toisia ei kiinnosta yhtään. Toiset on fyysisiä, toiset ei. Ja tätä listaa voi jatkaa loputtomiin mutta pointti: Vertailkaa koiraa vaan koiraan itseensä. Ei muihin.
PoistaTervehdys! Kiva kuulla ja lukea sun ajatuksia täällä :) ! Juu, ja niinhän se on, että nämä pohdinnat, että onko uros/narttu-juttu vai luonnejuttu on oikeastaan ihan turhia, koska olipa joku piirre kumpaa perua vaan, niin pointti on, että jokainen koira omaa oman luonteensa, ja meillä pitää koirakkona löytyä se yhteinen nuotti asioissa. Ja mikä hauskaa huomata, sitä mukaa kun tutustumme toisiimme, niin niitä työkalujakin löytyy ja asiat etenee. Oivalluksista tulee itsellekin ihan mahtava fiilis 😊💪!
PoistaMutta tosiaan niin on, että aika usein kun ääneen juttelen näistä koirien eroista, niin vastauksena on monta kertaa, että "Sehän on uros". Sitä sitten jää miettimään, että onko asia tosiaan näin yksinkertainen, kun itsellä on vielä kokemus tältä saralta vähänlaista, ja nartustakin kokemusta vain yhden koiran verran.
Mainitsemaasi vertailua ei tosiaan vertailun vuoksi kannata tehdä, kun koirat ovat yksilöitä ja erilaisia, mutta toisaalta sitä syntyy automaattisesti, kun lähtee enemmän pohtimatta tekemään asioita aiemmin oppimansa mukaisesti ja sitten huomaa, ettei homma toimikaan kuten luuli :D. .. Sitten ollaan vähän aikaa sormi suussa ja ihmetellään, että miten asiaa olisi nyt lähestyttävä ja onneksi niitä omiakin oivalluksia sitten tupsahtelee tai tulee lukeneeksi muiden kokemuksia ja taas päästään eteenpäin. Yhteisellä oppimismatkalla siis ollaan pentukoiran kanssa :D