sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Pyllyongelmia - eli juttua anaaleista ja vähän myös kivusta

Wiima on terve kuin pukki. Lääkärissä ei ole tarvinnut käydä muuta kuin rokotusten ja pentuikään liittyvien muutaman silmätulehduksen vuoksi. Ripulilla ei Wiiman vatsa ole ollut kertaakaan ja oksennuskertojenkin laskemiseen riittää yksi käsi.

Mutta Wiiman heikko kohta on hänen sievä takapäänsä, siis anaalit. Toisinaan huomaan, että Wiima vetää pyllyä pitkin maata ja sitten tyhjentelemme anaaleja suihkussa. Ne myös tyhjenevät kyllä ihan itsestäänkin - ja sen kyllä tietää, koska silloin koko koira haisee rankkitynnyrin ja kalanraadon sekoitukselle. Olen myös kerran pari vienyt Wiiman eläinlääkärille varta vasten anaalien tyhjennykseen, kun minusta tuntuu, että saatamme olla edelleen hieman osaamattomia siinä tyhjennyshommassa. Lääkärissä anaaleista on joka kerta saatu tavaraa ulos, mutta mitään tulehduksen kaltaista ei ole ollut, ei lähellekään.

No, nytpä sitten oli. Veimme Wiiman lääkärille viikko sitten tiistaina ja tyhjennyksessä tuli toisesta rauhasesta verensekaista mössöä ulos = tulehdus. Toinen rauhanen oli terve.
Hoidoksi rauhasiin piti saada antibiootti-/kortisoni-injektio ja lääkäri ryhtyi miettimään koska saapuisimme rauhoitukseen - koska rauhoituksen toimenpide kuulemma yleensä vaatii.
"Paitsi että luuletteko, että saisitte Wiiman pysymään paikallaan toimenpiteen ajan", hän kysyi ja me vannoimme, että kyllä saamme. Parastahan olisi, jos toimenpide saataisiin ilman rauhoitusta pois alta.

Pyllyyn laitettiin vähän paikallispuudutetta ja sitten koira taas ylös laverille. Joko puudutusaine oli ihan superia tai sitten Wiima ymmärsi, ettei kannata ketkuilla, mutta neiti seisoi kuin patsas ilman vikurointia kun takapään rauhasiin suihkautettiin lääkeaineet.

Wiima taisi luulla, että se oli sitten siinä, mutta pahin oli edessä. Päähän laitettiin kauhea tötterö, joka oli Wiiman mielestä aivan käsittämättömän kauhea.



Tötterö otti kiinni kaikkiin nurkkiin ja kulmiin talossa, se kolisi ja paukkui ja Wiima ei uskaltanut se päässään muuta kuin istua. Neiti istahti kotiin päästyämme keskelle lattiaa, eikä suostunut liikkumaan enää mihinkään. Koko homma tuntui ihan koiran kidutukselta, vaikka kaipa se olisi siihenkin tottunut ajan mittaan.

Mutta Facebook on hyvä vertaistuki. Siellä tein pienen postauksen Wiiman harmittavaisesta tilanteesta ja heti sain tuttavalta vinkin, että ilmatyynyrengas olisi paljon kivampi ja vielä että hän voisi sellaisen meille lainata. Siltä istumalta ponkaisin autonrattiin pehmoisempaa kauluria lainaamaan ja alle parissa tunnissa kotiin saapumisen jälkeen Wiimalla olikin tällainen kaulassa:





Se oli huomattavasti paljon parempi kuin koliseva, pelottava tötterö. Vaikkakin tyynyn on oltava ihan pinkeäksi puhallettuna, sillä Wiima on tuollainen jooga-asentoihin yltävä liikkuvarunkoinen koira, niin että on vain senteistä kiinni, ettei se yllä nuolemaan itseään. 

Nyt kotona hoitelemme Wiiman peräpäätä rakkaudella ja parin viikon päästä kontrolli. Toivottavasti vaiva on sitten jo ohi ja parantunut.

Mutta sain tässä samassa myös oppitunnin siitä, miten koira näyttää kipua. Hölmöintä on, etten ensin edes ymmärtänyt mistä on kyse. Koirahan kun ei oikeastaan sitä kipua näytä, koska kipuoireiden peittäminen on aikanaan ollut sille eloojäämisen kannalta tärkeää. Niinpä pitäisi seurata koiran käytöstä ja kiinnostua heti, jos koira alkaa käyttäytyä eri tavalla.

Eläinlääkäri sanoi, että Wiiman takamus on varmasti ollut kivulias. Ja siksi vamaan viime aikoina on lenkeillä voinut käydä niin, että jossain vaiheessa Wiima alkaa jätättämään, olevinaan jää haistelemaan, mutta se on ollut vähän sellaista wannabe-haistelua. Ilmeisesti takamusta on kirveltänyt sen verran, että Wiima näki parhaaksi pysähtyä.
Lisäksi Wiima alkoi harrastaa sellaista, että se kipitti vieressäni ja alkoi tökkiä minua kuonollaan ja kun katsahdin siihen, niin häntä alkoi heilua ja neiti tunki itsensä ihan lähelle kesken lenkin rapsuteltavaksi. Minua moinen käytös hymyilytti, mutta nyt tajuan, että se oli Wiiman keino saada minut pysähtymään kun pyllyssä tuntui tykyttävä kipu.
Muistan sen joskus jopa lenkillä ollessamme hieman vinkuneen kävellessämme, ihmettelin sitä, kun se ei ollut tavallista, mutta kuittasin sen tuolloin vain jonain piippauksena, enkä noteerannut asiaa tarkemmin.

Kaikki nuo merkit olivat muutoksia käyttäytymiseen ja jos olisin ollut valppaana, olisi minun pitänyt tajuta, että koira yrittää kertoa minulle jotain ja olisimme päässeet lääkäriin jo hieman aikaisemmin.
Mutta ehkä tuollaiset oppirahat on sitten maksettava, että oppii tarkkailemaan koiran merkkejä ja tulkitsemaan niitä. Harmi, että ne oppirahat piti repiä Wiiman selkänahasta.

No, paraneminen on varmasti vauhdissa ja neiti pääsee ennen pitkää kauluristaan ja on taas elämänsä kunnossa :)

***

Kävimme muutama päivä sitten kiertämässä täkäläistä luontopolkua. Siellä oli tuolloin vielä lehdet puissa, mutta keltaisia sysyn värejä jo mukavasti näkyvissä :)



Kaisla oli kauniisti keltaantunutta ja alakuvassa..

..yksi kärsii hepulikohtauksesta :D






Nopealla vilkaisulla voisi tätä otusta Kettu Repolaiseksikin erehtyä luulemaan..

Rannalta löytyi myös tällainen aarre. Siihen piti koiraneidin tietenkin iskeä hohtavat hampaansa ja ryhtyä teroittelemaan niitä..  Kaikki meressä lillunut maistuu muuten Wiiman mielestä hyvälle, vettynyt puu ja näkinkengät - ah mitä herkkua :) !

Ja sänkipellot - ihan parasta! 
Semmoisella sitä voi pieni lapinkoirakin päästellä menemään, niin että hippulat vinkuu :)





5 kommenttia:

  1. No voihan kökkö. Tuntuu, että joka koiralla on omat vaivat. Ossilla ei koskaan ole ollut anaalivaivoja. Sen ongelmat ovat ne tulehtuvat tassut, kun tulee syksy. Anaalivaivoja kun ei oikein voi edes estää, blaah. Meidän naapuri ell sanoi kerran, että anaalivaivat saattavat olla sellaisia perinnöllisiä, rakenteellisia juttuja.

    Tiedätkös Ossi ei maindaa tu9ollaisesta kaulurista mitään. Se on jopa kehittänyt omia leikkejä niiden kanssa. Annan aina kalkkunaleikkeen palan seiltä kaulurin sisältä käsin ja kaulurin laitto on Ossin mielestä superhauskaa:)

    Toivotaan, että ne anaalirauhaset eivät enää ärsyynny ja lisää vaivaa. Vaikka niiden rauhasten käytöstä ei oikein voi ennustaa. Se nyt ainaskin on varmaa, että jos ne anaalit ovat aikaisemmin kiusanneet, niin kait ne aika helposti ärsyyntyvät uudelleenkin. No, pikaisia paranemisia Ossilasta!

    VastaaPoista
  2. Voih, otan osaa. Anaalirauhasen tulehduksiin olen tutustunut vasta kahden viimeisimmän koirani kautta. Joka kerta ne ovat ilmaantuneet ihan yllätyksenä, ns. puskan takaa, vaikka olen ollut silmä tarkkana koko ajan.
    Tässä linkki teksteihin, joiden aiheena anaalirauhaset, jos vaikkapa joudut joskus vertaistukea hakemaan. Toivottavasti Wiima selviää jatkossa ilman mitään toimenpiteitä. Pidän peukkuja!
    http://allergisenkoiranblogi.blogspot.de/search/label/anaalirauhaset
    http://prange.blogspot.de/search/label/anaalirauhaset

    VastaaPoista
  3. Hei Marja-Leena ja Hanne! Kiitos viesteistä ja pahoittelut, että vastaan niihin nyt vasta. Kuten tuolla kirjoittelen, niin on ollut blogissa vähän omasta kalenterista johtuvaa hiljaisuutta, enkä ole oikein ehtinyt kurkistelemaan sivuston uutisia.

    Minäkin Hanne luulen, että kyseessä on Wiimalla rakenteellinen juttu. Ei rauhasia ole mitenkään tutkittu, mutta ne ovat selvästi Wiima heikko kohta. Kuulin myös sellaisen arvion, että saattaisi olla liittymäpintaa siihenkin, että Wiimalla on hieman luisu lantio - että alttius vaivaan olisi tuollaisella rakenteella hieman todennäköisempi. Mutta mene ja tiedä. Yritämme nyt kuitenkin pitää asiaa kurissa tyhjentämällä rauhaset säännöllisesti kerran 3 viikossa tms.

    Hienoa, että Ossilla ei ollut ongelmia kaulurin kanssa. Minäkin näin eläinlääkäriasemalla yhden terrierin, joka ei ollut siitä moksiskaan. Mutta onkohan paimenkoirat hieman herkempiä siinä missä mäyrikset ja terrierit hieman "kovapäisempiä" :) . Wiiman mielestä tötterön pauke seiniin ja muihin esteisiin oli pelottavaa, vaikka se ei olekaan erityisen ääniarka koira. Onneksi löytyi Wiimallekin vaihtoehto - ja jos ei olisi löytynyt, niin kaipa neiti olisi tötteröönkin tottunut kun olisi ehtinyt viettää sen kanssa pitemmän ajan.

    Kiitos Hanne hyvistä linkeistä! Ai te saitte Suomessa heti ehdotuksen anaalien poistamisesta?! Me ei olla ainakaan vielä saatu, joskaan tulehdukseksi asti Wiiman vaiva eteni vasta tällä kerralla, aiemmin rauhaset ovat olleet "vain" täynnä. Rauhasten poisto on kuulemma aika vaikea ja riskaabeli leikkaus ja toivon, ettei meidänkään tarvi siihen mennä. Mutta ollapa täälläkin noin edullinen hinta (linkkaamassasi blogissa 8 euroa) tyhjennysoperaation taksaksi.

    VastaaPoista
  4. Olipa ikävää luettavaa tämä. :( Toivottavasti Wiima on kuitenkin nyt toipunut! Voimarapsutuksia kovasti neitokaiselle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Petra, kiitos kysymästä :) Kyllä tuo vaihe on nyt takana, kontrollissa käyty ja pylly terveeksi todettu.

      Mutta kyllä meidän täytyy jatkossa kerran kahdessa - kolmessa viikossa tsekata Wiiman takalisto ja tyhjentää, jos rauhasissa pullottaa. Itsestään ne näköjään tyhjenevät huonosti. Kaipa meillä jokaisella on jokin heikko kohta, Wimpulla se on sitten tuo hännänalus.

      Poista

Tulen hurrrjan iloiseksi kommentistasi! Terv Wiima