maanantai 30. tammikuuta 2017

Tammikuun hiljaiseloa, nenujuttuja ja luntakin

Tammikuu on sujunut hiljaiseloa elellen. Joskin siis ihan normaalia arkea tottakai, mutta Wiimalla on juoksujen ja valeraskauden välinen jakso menossa, jolloin se on vähän tavallista rauhallisempi ja hellyydenkipeämpi - vähän 'naatti'.

Nyt olen jo oppinut, että jonkinlainen 'naattius' kuuluu Wiiman normaaliin juoksukiertoon ja menee ohi automaattisesti kun "pennut ovat syntyneet", joka tapahtunee helmikuun puolivälin huitteilla, siis leikisti vain. Mutta Wiima on silti ollut mukava harrastuskaveri ja jaksanut keskittyä tekemiseen, vaikka onkin nyt vähän rauhallisempi.





Nose Work
Nose Workissa tein eilen hauskan kokeilun. Wiima nimittäin tunnistaa NW:n ekan luokan tuoksun, eucalyptuksen, mutta emme ole vielä edenneet muihin tuoksuihin. Ostin ennen joulua varastoon lisäksi laakerituoksun (NW II) sekä laventelin (NW III) ja ajattelin, että nyt kun olen oppinut tekniikan, jolla koira opetetaan tunnistamaan haju, niin osaisin varmaan 'ajaa sisään' nämä tuoksut ihan itsenäisesti.

Golfkentällä juoksemassa
Kiva päästellä höyryjä lenkin lomassa golfkentällä talvisaikaan,
kun muina aikoina eivät pienet koirulit ole viheriöille (ymmärrettävästi) tervetulleita.


Eilen illalla sitten innostuin kokeilemaan mitä Wiima sanoisi uudesta tuoksusta. Olin valmistautunut opettamaan uudenkin hajun portaittain vahvistamalla kuten aikanaan eucalyptuksenkin, mutta sitten kurssiryhmäni vetäjä tuli maininneeksi, että koira saattaa joskus tunnistaa seuraavan luokan tuoksun ihan itsestäänkin, koska hajuissa on sama pohja, hydrolaatti. Ja sitähän piti tietty kokeilla!

Nappasin keittiöstä kaksi tuolia, ja laitoin niihin yhden tarran eucalyptus-hajua, yhden tarran laakeria ja kaksi tyhjääkin tarraa hämäykseksi. Sitten asetin ne keskelle huonetta ja lähetin Wiiman etsimään. Eucalyptuksen se ilmaisisi, mutta imaisisiko se myös uuden tuoksun ja toisaalta, ilmaisisiko se myös tyhjät tarrat.

Mutta Wiima-neidin nenä toimi kuin unelma. Ensin löytyi eucalyptus. Sitten löytyi laakeri. Kyllä. Wiima ilmaisi laakerin yhtä kauniisti kuin tutumman eucalyptuksenkin! Nyt saan harjoituksiin hajuilla variaatioita. Taidan kuitenkin vielä malttaa mieleni ennen kuin esittelen sille kolmannen ja harjoittelemme näin ensin.

Nose Work -treeneissä varastorakennuksessa.
Wiima on löytänyt hajukätkön.
Kuva: Gunveig Sundén
Tällä tiiviillä katseella ja kuonon osoituksilla
Wiima viestii minulle löytäneensä mitä haettiin.
Kuva: Gunveig Sundén


Ja tuoliharjoituksessa minua ilostutti myös, että hämäykseksi asettamani hajuttomat tarrat eivät Wiimaa kiinnostaneet. Olen ennenkin huomannut Wiiman olevan nenäkoira, se hakee asioita ensisijaisesti nenänsä kanssa. Olen joskus huomannut sen vaikkapa niin, että heitän Wiimalle makupalan vähän matkan päähän - vaikka makupala selvästi näkyy maassa, niin Wiima etsii sen nenänsä kanssa. Siitä on nyt hyötyä tässä hajunetsintäharrastuksessa :)


Jonninmoisia talvikelejä
Luntakin täällä lounaiskolkalla saatiin, mutta hyvin naftisti ja enemmänkin olisi saanut olla. Nythän kirjoitellessa lumi on muisto vain, suli pois ehkä viikko sitten. Mutta vähän aikaa tammikuussa piteli kivoja, aurinkoisia ja lumisia ulkoiluilmoja.

Tämmöisistä metsistä tykkään,
kuin satukirjasta :)
Ihana valoilmiö!

Metsän keskellä oli pelto ja joku oli sinne
rakentanut lumiukon tai  -hevosen.
Sitä piti vartiokoiran tietenkin
heti syöksyä tutkimaan :)
Joskus voi joutua vähän köllöttelemään, vaikkei
haluaisikaan, jos kaksijalkaisilla on
jokin hölmö pysähdys kesken lenkin.




Mukavaa talven jatkoa!  😊😊

4 kommenttia:

  1. Oi että, kun on ihana tuo viimeinen kuva!

    VastaaPoista
  2. Touhukkaan oloinen neiti - sieväkin. :)

    VastaaPoista
  3. Wiima kuulumisia täällä taas odotellaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muistutteluista, täällä taas ollaan :)
      Hyvää kevättä!

      Poista

Tulen hurrrjan iloiseksi kommentistasi! Terv Wiima