Juoksuja ja kirjoja

Neitikoira Wiima Kukkasen juoksut nr II alkoivat, oikeastaan ilman ennakkovaroituksia. Eilen kummastelin yleensä niin reipasta koiraani tottelevaisuuskentällä, kun se yhtäkkiä oli sillä kerralla niin poissaoleva ja hajuihin keskittynyt - minulle ja typerille (typykän mielestä) seuraamisharjoituksilleni se lotkautti vain korvaansa. 

Kurssilla oli harjoituksena mm hihnassa kulkeminen kauniisti ohjaajaa seuraten, mikä sujuu Wiimalta nykyisellään Pääsääntöisesti jo aika hyvin. Jouduin kuitenkin ottamaan nöyrän asenteen tämän harjoituksen edessä Neitikoiran kulkiessa kuono maassa hajuja haistellen hihnan toisessa päässä niin kaukana minusta kuin vain voi hihnan juuri ja juuri kiristymättä. Ihan kuin se ei olisi koskaan kuullut kauniista hihnassa kulkemisesta ohjaajaa seuraten. Sain kun sainkin lopuksi typykän huomion itseeni jolloin se oli taas hetken ajan oma reipas itsensä.

Jos meillä ei juuri ollut tehtävää suoritettavana kentällä, niin Wiima joko kulki kuono maassa tai jos käskin sen paikalleen sivulleni niin se hetken päästä lötsähti laiskana makaamaan. Niin veltto ja ryhditön Neitikoira oli että vieressä seisova nainen, kurssilainen, ei meinannut uskoa Wiiman olevan vasta vuoden ikäinen. "Kylläpä on rauhallinen" sanoi nainen ja ihmetteli varmaan mielessään että onpa vätys koiraksi.

Siinä vaiheessa en siltikään vielä tajunnut ajatella juoksuja. Ihmettelin vain mikä sillä on ja selittelin tilaa itselleni koiran yleisellä väsyneisyydellä, olihan se ollut isännän mukana töissä sinä päivänä ja päiväunet olivat siten vähäisemmät kuin yleensä arkisin. Mutta pikku hiljaa alkoi valjeta että olisikohan kuitenkin juoksut tulossa. 

Aloin muistaa että tällaista poissaolevaa hajumaailmassa elämistä se oli viime kerrallakin juoksujen aikaan. Ja tänäänhän alkoikin sitten jo vuoto ja asia varmistui.  Ja nyt sitä ollaan sitten niin poissaolevaa ja seesteistä kaukaisuuteen tuijottavaa prinsessaa taas että! :D 
Niin, siis paitsi silloin kun ei halikohtaus yllätä; Wiima ei tavallisesti ole mikään kainalokoira, mutta juoksujen aikaan hyvin hellyydenkipeä :)

Edellisistä juoksuista on viisi kuukautta, joulukuun puolessa välissä alkoivat. Saapa nähdä että tällaista väliäkö ne sitten jatkossakin pitävät. 

En tiedä iloitako vai surra. Koiran juoksut ei kai koskaan tule sopivalla hetkellä?? Vai???

Nimittäin juuri alkoi kevään koulutustarjonta täällä kotikaupungissa ja olin Tosi Innostunut taas talvipaussin jälkeen alkaneesta tottelevaisuuskurssista sekä agilityn alkeiskurssista joka on alkamaisillaan. Niihin emme nyt sitten pääse muutamaan viikkoon - blääh!

Mutta toisaalta myös pelkäsin että juoksut tulisivat juhannuksen huitteissa jolloin meille on tulossa kaksi leikkaamatonta urosta kylään kotiväkineen kyläilemään muutamaksi päiväksi. Se olisi voinut olla mielenkiintoista, mikäli juoksut olisivat ajoittuneet juuri siihen... :O Joten iloittava tässä kai sitten kuitenkin olisi..

Mutta onhan tuo juoksuaika jotenkin jännääkin. Ainakin vielä kun minulle on vähän uutta tämä koirien sielunelämä tältä kantilta. On mukava seurata koiran hormonipyrähdyksiä ja huomata että me tytöt ollaan aika samalaisia "lajista" riippumatta, hormoonit vie ja kerran kuussa tai muutaman kerran vuodessa "naistenvaivat" yllättävät, mieliala laskee ja vatsaan sattuu. Semmosta se on.

***********

Ja hauska juttu. Huomasin että paikallisella koirayhdistyksellä onkin kirjasto, jossa oli muutama lukemista vaativa kirja, tein heti tilauksen:

• Turid Rugaas: Rauhoittavat signaalit  (Lugnande signaler, i samspråk med hunden). Se on ollut mielessäni pitkään ja nyt sen bongasin kerhosivuilta, kivaa!
• Anders Hallgren: Shaping. Kirjassa käsitellään koiran kouluttamista positiivisen vahvistamisen menetelmin. Positiivinen vahvistaminen onkin pääosin ollut koulutusmetodini, ja toivon saavani kirjasta lisävinkkejä ja oivalluksia Wiiman kanssa sovellettavaksi.

Hain kirjat tänään ja yllätyin miten ohuita ne olivatkaan. Toivottavasti niissä kuitenkin on painavaa asiaa :)