Koira kuin kissa - vai miten se oli?

Katselmuksessa (ks edellinen kirjoitus) oli mahdollisuus otattaa koirastaan verinäyte professori Hannes Lohen johtaman koirien geenitutkimusryhmän geenipankkiin. Ja siitä käynnistä pikkuinen tarina:

Kiikutimme nimittäin Wiimankin kasvattajan ehdotuksesta verinäytettä antamaan. Mutta Wiima oli jo pitkän päivän jälkeen vähän väsynyt ja nuori koira myös jo hieman keskittymiskyvytön (jonka huomasin jo loppukehässä, jossa pimu ei ollut ollenkaan niin mukana menossa kuin alkukehissä). 

En tiedä josko tuo väsymys ja pienoinen tapahtumarikkaan päivän aiheuttama stressikö sitten seuraavaan pikku tapahtumaketjuun johti, vai mikä se oli, mutta hauska sattumus verinäytteen annossa tapahtui..

Saavuimme paikalle vähän viime tingassa ja ryhdyin täyttämään tarvittavaa lomaketta. Isäntä piteli Wiimasta kiinni, mutta verinäytteenottajan mielestä hieman vastusteleva Wiima pääsi heiluttamaan jalkaansa ja hän ehdotti että kokeneempi ammattihenkilö pitelisikin Wiimaa toimenpiteessä. Isäntä vaihtoi paikkaa Kokeneemman Ammattipitelijän kanssa ja siirtyi itse syrjemmälle. Sitten tapahtui sellaista mitä ei koskaan ennen ole tapahtunut:
- Wiima ponkaisi suorinvartaloin vauhtia ottamatta Kokeneemman Ammattipitelijän sylistä tämän selkään kaikilla neljällä jalallaan - kuin kissa konsanaan oli koiramme yhtäkkiä tämän vieraan henkilön niskassa!

Siellä se Wiima seistäkökötti Kokeneemman Ammattipitelijän selässä, joka puolestaan ei uskaltanut liikkua kyykystä milliäkään, pelkäsi kai kohta tuntevansa hampaat selässään..
Kaikki kivetyimme  paikoillemme hämmästyksestä ja ainoa mitä suustani siinä tilanteessa pääsi oli huuto isännälle että "Ota Janne Kuva!". Voitteko kuvitella, että kiljaisin tuon, ei meikäläiselläkään siis oikein leikannut..??!

Mutta si siinä kukaan kameroita kuitenkaan alkanut haeskella vaan isäntä nosti Wiima Wimpulan Kokeneen Koiranpitelijän selästä ja asetti koiran uudelleen paikalleen toimenpidettä varten, joka tällä kertaa sujuikin oiken mallikkaasti.

Että pitikin sitten sellainen akrobaattitemppu tietenkin ensi-iltaan tuoda juuri prof. Hannes Lohen työryhmän edessä! Jälkikäteen meitä nauratti, jopa Kokenutta Koiranpitelijää ja totesivat näytteenottajat ettei tällaistakaan ole niissä hommissa ennen sattunut. 
Ja vielä että ovatpa lapinkoirat ja paimenkoirat yleensäkin kovin ketteriä. Todellakin!

Tässä vielä pari kuvaa Wiimasta katselmuksessa saamansa ruusukkeen kera:
 

 

 

 Ja ps: Wiima on oppinut juoksemaan pyörän vieressä...tai hyvää matkaa oppimassa, jee!
Nyt on kaksi fillarireissua takana. Ihan pöllösti ei mennyt ensimmäinenkään kertamme, mutta Wiima koitti ravata mahdollisimman kaukana fillarista. En tiedä oliko se itse fillari joka sitä vähän hirvitti vai kutsuiko tienposken hajut puoleensa. 
Mutta tänään teimme toisen fillarikeikan ja se meni jo huomattavasti paremmin. Se juoksi jo mukavammin vierellä eikä pyrkinyt enää pitämään etäisyyttä.
Pidin sitä ihan hihnassa vain ja hihna vasemmassa kädessä ja tangolla. Mutta aikeissa on ostaa asiaankuuluva teline, jolloin juoksupaikkakin, vierellä, olisi turvallisempi, nythän se on juossut etupyörän vierellä, käteni ollessa tangolla. Paikka ei ole paras esim käännöksiä ajatellen.
Aikeissa ei ole mitään superpitkiä lenkkejä alkaa tehdä, mutta halusin kuitenkin että se saisi ravata pitempää matkaa kuin itse jaksan juosta ja silloin keksin fillarin. 
Vauhti pitää vaan pitää maltillisena, jottei sen tarvitse nostaa laukkaan kuin ehkä pieninä intervalleina vain, mutta ravi on sille luontainen ja se riittäköön vauhdiksemme :)