sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Wiima, wieraileva tähti

Perjantaina meillä oli Wiiman kanssa hauska ilta. Olin nimittäin jo keväällä saanut pyynnön saapua paikallisen Rotary-klubin vieraaksi Nauvoon kertomaan koiraharrastuksesta ja nimenomaan Nose Workista ja nyt se ilta sitten olisi.

Olin valmistautunut muutaman dian kanssa, joissa halusin ensin vähän laajentaa kuvaa ja kertoa koiran virikkeistämisen ja aktivoinnin tärkeydestä ennen kuin päästiin itse asiaan, eli Nose Workkiin. Ajattelin, että kuulijakunnassani ei varmaankaan kaikki olisi koiraharrastajia ja toisaalta, vaikka koira olisikin, niin jokaisella ei ole mahdollisuuksia harrastuksiin, joten halusin myös antaa joitakin sellaisia vinkkejä, joilla koiran päivään saa helposti virikettä kävelyjen väliin. Esimerkiksi sen, että ruokinnassa voisi välillä luopua ruokakiposta ja heitellä ruuan pihalle etsittäväksi ja koira pääsee siten käyttämään nenäänsä ruokaa hakiessaan.

Harmittelen, etten tullut esitykseni alussa kysyneeksi, että miten monella kuulijalla itsellään on koira. Joten en yhtään tiedä oliko mukana koiranomistajia muuta kuin yksi pariskunta, jotka tunsin 'koirapiireistä' jo entuudestaan.

Nose Workkiin otin sellaisen näkökulman, että kerroin toki lajin perusteet ja pääkohdat, mutta lisäksi myös yleisemmin hajuntunnistuksen kouluttamisesta ja toisaalta miten ilmaisu rakennetaan ja mitä siinä kannattaa ottaa huomioon. Ajattelin, että laajempi näkökulma myös koiran nenänkäyttöharrastuksiin voisi tälle kuulijakunnalle olla kiinnostavampaa.

Wiima odottelee, että se voi lähestyä tehtävää tekemään - hakemaan eucalyptusta herkkujen keskeltä. 

Esityksen päätteeksi meillä oli Wiiman kanssa pieni työnäytös. Olin ennen esitystä piilottanut aulaan muutamia hajujemmoja, jotka nyt haimme. Olin Wiimasta aivan hurjan ylpeä - luennon aikana se kiltisti ja hiljaa makaili vieressä, ja kun oli aika tehdä hommia, niin sitten se toimi oikein hyvällä draivilla ja keskittyneesti yleisöstä piittaamatta.

Tein meille etukäteen pienen ansankin - tai joka olisi voinut olla ansa - eli hajuerottelutehtävän, jossa yhdessä purkissa oli eucalyptusta ja muissa koiran herkkuja. Ajattelin, että katsojista voisi olla erikoista ja jännää, että koira hajulle opetettuna valitsee eucalyptuksen vaikka tarjolla oli myös juusto- ja kinkunsiivua.
Pikkusen jännäsin miten meidän käy, kun en ole tuollaisilla herkkuhäiriöillä vähään aikaan treenannut ja kerroin katsojillekin, että miten homman pitäisi mennä, vaikka meillä ei ehkä just niin menisi. Mutta eikä mittään, Wiima oli kuin vanha tekijä ja merkkasi eucalyptuksen enempiä ihmettelemättä. Hyvä Wiima <3 <3 !

Wiima taisi sulattaa kaikkien sydämet iloisella työskentelyllä. Katsojia nauratti haistelun nuuskutusäänet ja sitten sellainen hassu tilanne, että ensin tehtiin löytö, palkitsin Wiiman ja hajulähdettä poistamatta käännyin yleisöön päin. Sillä aikaa Wiima hiippasi selkäni takana takaisin hajulähteelle ja kökötti siinä toiveikkaan näköisenä lisäpalkkaa odottamassa =)

Wiimakin kuuntelee tarkoin mitä puhutaan =)


Sitten oli aika lähteä kotimatkalle, lossi oli aika tyhjillään. Taisin matkustaa väärään suuntaan - perjantai-iltaisin liikennettä on enemmän saaristoon päin kuin sieltä pois. 


Sellainen perjantai. Vähän erilainen ja oikein kiva - kuulijakunta kun oli niin mukavaa ja tunsin itseni tervetulleeksi. Ja tietenkin myös on kivaa, kun voi tätä itsellekin mieluisaa koiraharrastusviestiä viedä eteenpäin =)












3 kommenttia:

  1. Vautsi! Olipa hieno vierailu! Monesti koirat tietävät, milloin kannattaa loistaa ja näyttää parastaan. Kuulijat olivat varmasti vaikuttuneita noin taitavasta ja hyvätapaisesta koirasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen juu, että hieman olivat vaikuttuneita Wiiman käytöksestä. Ja sujuvasti tietenkin jätin kertomatta, että kyllä on Wiimallakin omat höpsöt temppunsa, joita emme tuona iltana nähneet ;)

      Poista
  2. Mukava, että ihmisiä kiinnostaa koirahommat, ja mukavasti kuulostit osanneen asiasta kertoilla. :) Nuo on kyllä jänniä paikkoja, kun pitäisi esitellä koiransa osaamista yleisölle ja sitten koko ajan toivoo, ettei vaan tämä olisi juuri se kerta, kun hommat ei menekään käsikirjoituksen mukaan.

    VastaaPoista

Kivaa, kun kävit lukemassa kirjoituksiamme :)
Superkivaa, jos myös jätät kommenttikenttään meille terkut.
Terv Wiima ja Tihku