Wiiman ja Fonzien pääsiäistreffit

Wiima tapasi ehkä parhaan ystävänsä Fonzien pääsiäisenä mökkisaaressa. Kaveruksilla oli hauskaa, lumi vain pöllysi tassujen alla, kun karvakorvat pistelivät menemään. Fonzie on iso ja jykevä äijä, mutta sen minkä Fonzie voittaa massassa ja voimassa, sen Wiima ottaa takaisin nopeudessa ja ketteryydessä. Alla joitakin kuvia kaverusten pääsiäistapaamisissa tallennettuina   =)

^ Koiranleikkiä; "Tehdääks hei sillai et sä puret mua ylähuuleen ja mä 
puren sua alahuuleen, jooko?" :D

 Välillä juostiin peräkanaa jäällä niin että lumi pöllysi

 Kuvausolosuhteet oli välillä hankalat kun tummat koirat asettivat itsensä aurinkoisella hangella varjoon. Alla ja ylläkin olevaa kuvaa on siis jälkikäteen valaistu aika lailla, siinä syy jos näyttääpi jotenkin kummalliselta.
- Mutta välillä oli siis tyypeillä myös aikaa ja malttia vain makoilla vierekkäin, ei tosin pitkään :)

Luulin ettei meidän pikkuWimpula edes osaa irvistellä, kunnes näin tämän kuvan. 
Tyttö innostui esittelemään Fonzille miten hyvin huolletut hampaat hänellä on :D
Tämä lienee koirien versio leikistä "I'll show you mine, you show me yours".

Tämä kuva ei ole suora jatkumo edelliseen tapahtumaan, eli Fonziella ei mennyt pupu pöksyyn Wiiman hohtavista hampuleista, se tilanne luullakseni päättyi tavalliseen tapaan jotenkin niin että Fonzarelli vain iski painavan tassunsa Wiiman päälle ja typykkä oli taas kerran jumissa :)
Tässä kuvassa Fonzie juoksee luokseni lihapullan kuvat silmissään, se oli saanut taskussani olevista herkuista vainun.

Käytin näitä Wiiman ja Fonzien leikkituokioita hyväkseni myös luoksetuloharjoittelussa, sillä pimulla on se oppi päässyt vähän valumaan toisesta korvasta ulos. 

Ei tosin paljon, useimmiten se pyrähtää kutsusta nopeaan luokseni. Mutta on myös tilanteita, joissa se on kauempana, kutsun sitä, mutta typykkä haistelee jotain paljon minua ja herkkujani kiinnostavampaa eikä kiirehdi luokseni ollenkaan. Päinvastoin, saattaapa vielä jolkotella vähän poispäinkin ennen luokseni saapumista. Joka kerta se kylläkin saapuu, loppujen lopuksi, onneksi kuitenkin useimmiten nopeammin kuin toisinaan.

Tässä leikkitilanteessa Tänne-käskyn harjoittelun jouduin kuitenkin lopettamaan lyhyeen, sillä ahneempi Fonzie oli luonani nopeammin ja kun Wiima lähestyi minua kutsustani sen takana, ehti Fonzarelli jo kääntymään ja lähtemään Wiiman perään, joka jo kurvasikin taas isompaa koirakaveriaan karkuun edes pääsemättä luokseni.  

Niin että se niistä luoksetulon vahvistamisista sillä kertaa :)

Uusi banneri - yrittänyttä ei laiteta :)

Tämä päivitys ei tällä kertaa koske koiraa vaan pikku emoihmistä joka eilen illalla ja yöllä lähes pikkutunneilla innostui pohtimaan että miten ihmeessä tuollainen banneri, jossa on useita kuvia irti varsinaisesta pohjastaan, oikein tehdään!
Olin joskus kauan sitten imaissut Gimpin koneelleni, siihen koskaan enempää tutustumatta - joten mikään nopea prosessi tuo ei ollut, kun ensin piti tajuta ohjelman logiikka  :)
Ulkonäöllisesti ensimmäinen laatimani banneri on vähän 'roiskittu' kun tarkoitus oli vain testata tekniikkaa. Mutta ei siitä ihan pöllömpi mielestäni tullut, joten isken sen nyt tähän seinälle. Huomaan kylläkin nyt jälkikäteen unohtaneeni mm varjostukset isoimman kuvan ympäriltä...mutta that's peanuts :)

En ole tullut asentaneeksi photoshoppia koneelleni joka varmaan olisi erinomainen tuollaisissa puuhissa. Muut kuvankäsittelyohjelmani joita käytän eivät taasen taivu tasojen käsittelyyn, paitsi tuo Gimp, joka ei mielestäni ollut kovin kätevä - en tosin tiedä johtuiko se vaan aloittelijuudestani.
Olisikin kiva kuulla kommentteja millä välineillä te lukijamme näitä väännätte, kun monella teistä on tosi kauniit bannerit.

Sitten toivotamme Wiima Wimpsahduksen kanssa teille oikein iloista pääsiäistä ja lähdemme nyt ulos nauttimaan auringon paisteesta ja lumien sulamisesta!

***

• Ja ps Edit (1.4.2013): Liimaan tähän muistoksi tuon edellisen otsikkokuvan, kun tykkään siitäkin niin kovasti. Kuva on otettu joulukuussa 2012 jolloin Wiima oli 8 kuukautta:

Ja samalla muutan blogin ulkoasun jäisestä vihreäksi, kevättä odotellessa =)

Liikunnallisia ilotteluja ja harrastuspohdintaa

Päivän postauksessa kuvina: Wiima edestä ja takaa tämän päivän lenkillä. Otsikon lupaamat harrastuspohdinnat alempana.
Tänään(kin) oli hieno ulkoilukeli, mittari nollassa tai juuri ja juuri miinuksella, aurinko paistoi, eikä tuuli puhaltanut. Ihanan nautittavaa, vaikka vielä keväisempää tässä jo odotankin.
Ehkä kevään viipyminen pitää kuitenkin ottaa ilolla vastaan, koira ei lumikeleillä kanna ollenkaan siinä määrin sontaa sisälle kuin se tekisi jos maa olisi jo sula. Nyt, jos hyvin käy, voikin käydä niin, että maa on lumen sulettua heti kesäisen kuiva. Se sopisi tälle koiranomistajalle! :)

Mutta tämän päivän reissuun, reitti kulki jäillä rannassa ja metsäteillä. Ensin piti purkaa höyryjä ja antaa mennä:

Sitten kun oli pahimmat höyryt purettu, niin jo ehti vähän nuuskutellakin

Nuuskuteltavaa riitti, niin jäillä kuin metsässäkin

"Nyt keksin hyvän piilon, täältä eivät löydä minua"

Ja tietty oli aikaa myös leikille, mikäs sen hauskempaa:

Olipas pieni risu tuo edellinen, mutta nytpä löysin kunnollisen:

Tällaista löytöä pitää pysähtyä oikein jyystämään polun reunalle

Eikä tämä kaarnanpalakaan hullumpi ollut jonka Husse minulle esitteli:

Pienet TäältäTullaan -spurtit:

***********

Sain viikonloppuna myös mukavaa postia. lmoitin Wiiman ja itseni agilityn alkeisryhmään jokin aika sitten. Tiesin siis että ryhmä on aloittamassa, mutta päivämäärä oli täsmentymättä. Tänään tulleen tiedon mukaan kurssi alkaisi viikon päästä tiistaina. Kivaa!

Rally-Tokohan loppui tänä sunnuntaina. Vähän harmillista, se oli hauskaa, nytkun pikkuhiljaa pääsin jyvälle hommasta - Wiimahan on ollut jyvällä jo pitkään :)  Suurin ongelma siis oli - ja toisinaan vieläkin - etten itse muista rataa ja sitten en pystynyt keskittymään koiraan muistellessani radan kulkua ja sitten kun itse en pysty keskittymään niin ei pysty Wiimakaan, vaan alkoi 'haahuta'.

Mutta kun itselläni oli palaset kohdallaan ja rata selvänä mielessä, niin typykkä on tosi pätevä ja tykkää puuhasta. Varmasti palaamme tämän harrastuksen pariin vielä virallisestikin, mutta epävirallisesti sitä tulee nykyisin touhuttua päivittäin jokaikisellä ulkoilukerralla, rally-liikkeet kun nivoutuvat niin kätevästi arkipäivään.  Sekä lisäksi olen sopinut lähistöllä asuvan kokeneemman rally-tokoilijan kanssa kesätreeneistä paikallisessa keskuspuistossa, hänellä olisi kyltitkin. Hauskaa!

Mutta agilityä on nyt kiva mennä opiskelemaan. Tämä alkeiskurssi on Turussa (TSAU) ja kun se on käyty, niin voimme helpommin solahtaa kotikaupunkimme paikalliseen agilityporukkaan, se laji elää täkäläisessä koiraseurassa hyvin vahvana ja harrastajat aktiivisia.

Tarkoitus on jatkaa myös talveksi tauonnutta arkitottelevaisuutta (tai ehkä peräti Tokoa, jos täkäläinen seura järjestää alokaskurssin), mutta pahoin pelkään että ekat arkitottistunnit törmäävät tuohon alkeisagilityyn, kun näillä näkymin viikonpäivä olisi sama. Kurjaa että kaikki  kiva elämässä tapahtuu aina samana päivänä ja pitää valita!

Mutta enpä lopeta kirjoitusta tuollaiseen ruikuttamiseen vaan iloon ja se ilo syntyi tänään kevään merkeistä, kuten katukaivojen solinasta lumen ja jään sulaessa, lintujen laulusta ja mukavasta rally-toko -tunnista,  - ja monesta muustakin pikku asiasta arjen keskellä (mm semmoinen että kun aamulla heräsin, tuoksui talossa kahvi ja pääsin melkein valmiiseen aamiaispöytään :) ) 
Reipasta alkavaa pääsiäisviikkoa!

Villoja lintusille

Ulkona on vielä aikamoiset pakkaset huolimatta siitä että ollaan jo reilusti maaliskuun paremmalla puolella. Wiima se näyttää silti uskovan kevään ja kesän olevan väistämättä tulossa ja niinpä pimu on alkanut riisua villahousujaan. Jokaisella harjauskerralla harjausvälineisiin tarttuu niistä ihan kunnon kasa.

Ensimmäisen villasaaliin saatuani olin pöhköimmistä pöhköin, harmittaa vieläkin, ja heitin villakasan roskiin. Mutta sitten ennen seuraavaa kertaa tulin miettineeksi mitä järkevämpää niillä voisi tehdä.
En ole niin kätevä enkä viitseliäs että kehräisin villat langaksi ja suhauttaisin itselleni Wiiman talviturkkitumput - vaikka mikään ei kylläkään kuulostaisi kivammalta - mutta jokin hyötykäyttö villalle piti keksiä.

Sitten tajusin, pikku vinkistä, että pian jo saapuvat muuttolinnut luoksemme ja jotkut ovat peräti talvehtineet, mutta jokikinen niistä on pian pesäntekopuuhissa ja tarvitsee materiaalia.
Lapinkoiran villa olisi tuohon tarkoitukseen varmastii mitä mahtavinta. Niinpä olen nyt ripustellut Wiiman villavaa  orapihlaja-aitamme oksanväleihin toivoen että sieltä ne pumpulitukot löytäisivät etsijänsä.

Tervetuloa takaisin linnut ja kesä!

Sitten onkin kiva taas köllötellä kun on hieman saatu asustusta kevennettyä :)
(joskaan Wiiman turkki ei ole kyllä paksuimmasta päästä lappalaisturkkeja vaan kevyempi sporttimuoto,
mutta on sillä talvipakkasissa hyvin tarjettu)

Mätsäreissä

Silmiini osui nettiä selatessani pari iltaa sitten että tänä lauantaina olisi lähiseudulla mätsärit (match show).
Yksiin osallistuimme viime kesänä Wiiman ollessa 4 kuukauden (linkki), mutta sen jälkeen ei ole tullut mentyä. Innostuin asiasta ja ilmoitin Wiima Wimpulan mukaan. Mätsärit on hyviä kokemuksen hankkimispaikkoja - vilinää ja vilskettä, tapahtumia sekä paljon vieraita koiria ympärillä, ja siinä sitten pitäisi teini-ikäisen lappalaisprinsessan osata käyttäytyä coolisti.
Tässä nimenomaisessa mätsärissä kiinnosti myös se, että tuomarit (tuomarikokelaat) antaisivat kirjallisen lausunnon havainnoistaan. En tiedä miten tavallista se mätsäreissä on, mutta olen ymmärtänyt ettei kovin tavallista. Edellisissä mätsäreissä joihin osallistuimme tuli tuomarin mielipide selväksi vain sinisen nauhan muodossa.

Wiima osallistui tänään kilpailuluokkaan Isot (yli 40 cm) Narttupennut (< 1 v). Muita luokkia oli Nuoret, Aikuiset ja Veteraanit - urokset ja nartut erikseen. Myös Junior handler ja Seropit. Wiiman kilpailuluokassa oli yhdeksän koiraa, lappalaisia ei ollut muita - vesikoiria oli, bullmastiffeja ja samojedi ainakin.
Luokkien paras jatkaisi kisamatkaansa ja tapaisi muiden luokkien voittajat, päättyen BIS -rinkiin. Muut kuin voittajat tipahtaisivat kisasta, mutta jokaisen luokan neljä parasta asetettaisiin järjestykseen.

Kehän laidalla Wiima käyttäytyi fiksusti, ei mekkaloinut ollenkaan eikä suuremmin tempoillutkaan - välillä  nuuskutteli ohikulkevia koiria, mutta pääasiassa makoili ja katseli kiinnostuneena ympärilleen, olin typykän rauhallisuudesta tosi iloinen.

Wiima käyttäytyi myös kehässä oikein nätisti, piti kontaktia ja teki kuten toivoin. Talven mittaan tehdyistä tottelevaisuustreeneistä on selvästi ollut hyötyä :) Seisomista pitäisi ehkä vielä kehittää siten että seisomisaikaa pikkuhiljaa pidennettäisiin. Seisominen on Wiimalle suhteellisen uusi käsky, aktiivikäytössä vasta tänä talvena Rally-toko -harkkojen myötä. Ja seisomisajat ovat siinä varsin lyhyitä. Niinpä pimun pemppuli alkoi painua kohti lattiaa kun se oli vähän aikaa seisoa könöttänyt, sillä istuminen on sille "tutumpaa", pyydänhän sitä yleensä paikalla ollessamme istumaan.
Mutta ei tuo seisomisasia kehässä oikeastaan haitannut, pentukehässä etenkään - ja kun pylly alkoi lähestyä lattianpintaa, niin pimu oikaisi nätisti, kun uudelleen pyysin seisomaan.

Ja niin kivasti kävi että sijoituimme narttupennuissa Kakkossijalle! Jee, hyvä Wiima!! Sanallinen arvio jonka saimme on niin hieno että arvelen sen olevan tarkoitetetun jollekin toiselle :) mutta näin se siis kuuluu:
"Erittäin ystävällinen avoin ja rohkea narttumainen pitkä kokonaisuus. Kaunis ilme, hieno pää. Erittäin tahdikas ja hieno liikunta. Esiintyy ja esitetään hienosti".
Että semmoisen arvostelun sai Wiima, hieno juttu!

Ja tulin myös iloiseksi tuosta itseeni liittyvästä kommentista, koiran hyvästä esityksestä - joskin se on vähän hämmentävää, kun en kokenut tekeväni kehässä paljoakaan. Seisottaessanikaan Wiimaa en mitenkään korjaillut sen asentoa ja jalkoja, niinkuin näin joidenkin tekevän, minä keskityin vaan pitämään koiran seisomassa ja sen kylkisuuntaa kohti tuomaria.
Luulenkin että itseäni ja esittämistäni koskeva kommentti on Wiiman ansiota sekin - se napotti minua silmiin koko esityksen ajan ja oli iloisen touhukas toimimaan kanssani ja uskonkin että näin toimimalla se sai näyttämään minutkin jollakin lailla taitavalta, vaikka taitavuus oli kyllä typykässä itsessään :)

Lausunto oli noin hieno vaikka seisomisasian lisäksi jännäsin myös vähän sitä tervehtimistä ja tuomarin tutkimista. Ei niin, että asia mitenkään Wiimaa hermostuttaisi, päinvastoin, se on niin iloinen ja innokas tervehtimään että saisikin olla hieman enemmän ladylike :) Mutta tuomari ei ollut milläänsäkään vaikka Wiima kiehasi hänen jaloissaan eikä ollut ollenkaan ladylike, sanoi vaan että "taidatkin ottaa tämän seurustelun kannalta".

Että semmoinen keikka tänään, kivaa oli ja täytyypä mennä taas toisekin :)
Alla pari kuvatallennetta, ei kaikkein laadukkaimpia, sillä show käytiin pimeähkössä hallissa. Mukana olleen kameran valkotasapaino oli huitsin nevadassa ja liian hidas tallentamaan liikkeestä. Mutta muutama kuvamuisto kuitenkin jäi :)

Wiima kehänlaidalla. Kehässä alle vuosikkaat urospennut jotka oli vuorossa ennen narttuja.
(kylläpä näyttää Wiiman silmät hassuilta pyöreiltä palloilta pimeässä otetussa kuvassa..)

"Komeita poikia", miettii Wiima

Isot jössikät peuhasivat vieressä, mutta Wimpsahdus se vain köllötteli.

Niin rentona se kölli (ed.. kuva)  että minun piti sitä vähän herätellä, kun pelkäsin että se olisi ihan Veltto Virtaska kehässä kun meidän vuoro tulisi.

Tässä tehdään vähän seisomis- ja seuraamisharjoituksia. 

Pelko VelttoVirtaskasta oli kyllä aiheeton, Wiima reipastui heti kun alkoi tapahtua :)

Tässä tuomari kurkistaa Wiiman suuhun että onko hampaat harjattu :)

Yllä ja alempana isossa kuvassa tiedetään jo sijoituksemme toisena narttupentuna ja hymy on herkässä.

Olipa hauska kokemus ja sydäntä lämmittävä lausuntokin vielä!

EDIT 25.3.2013: Nyt oli näköjään tulleet tulokset kuvien kera järjestäjän Lounais-Suomen Dogien sivulle ja tässä vielä virallinen kisakuva isojen narttupentujen palkintopallilta numero 2:

Jos olisin ollut kokenut näyttelyissä kävijä, olisin kai huolehtinut siitä että Wiiman katse olisi hyvää sivuprofiilia varten ollut suoraan eteenpäin, mutta se vain napottaa minua (eikä siis tässä näköjään edes makupalaa) - 

ja se on mielestäni ihan hyvä juttu :)

Iso tyttö jo tuo Wiima

Tulipa taas tehtyä typykälle pienet punnitukset ja säkäkorkeuden mittaukset. Viimeksi joulukuussa kun mittasimme niin säkäkorkeus oli 47 senttiä, kuten se oli ollut sama jo lokakuisessakin mittauksessa, ja niin kuvittelimme että Wiima olisi säkäkorkeutensa puolesta ollut jo valmis.

Mutta yllätykseksemme pimu oli venyttänyt vielä piirun päälle ja epätieteellinen mittauksemme
(= kirja säkän päällä ja mittanauhalla kirjan reunasta, kova lattia) antoi tulokseksi 48,5 senttiä!
Wiima on siis lapinkoiraksi kookas narttu, mutta kookas on kyllä Wiiman äitikin Dixi (Villi-Joikhu Super-Säpinä, kuvalinkki). Toisaalta Wiima kyllä oli toinen pentueen kahdesta pienimmästä nartusta, että lieneekö sitten vain kasvanut sisaruksensa kiinni, taikka sitten sisarukset ovat vielä isompia :)

Ja paino. Vaaka pysähtyi tänään lukemaan 15,7 kiloa. Saattaapi olla että nousee normaalioloissa tuonne plus 16 kg:aan, sillä nyt on takana äskettäin päättynyt valeraskausaika, jolloin Wiima vähensi syömisiään.

Että hyvin pyyhkii kokorintamallakin. Päivitin samalla tiedot myös Wiiman ns. painosivulle:

http://wiimansivu.blogspot.fi/2012/08/paino-nousee.html

Poseerauksia lenkin varrella

Kulunut viikko on ollut meidän perheen 'peruskauraa', normiarkea, töitä ja kotitöitä, juniorin futiksia ja Wiima Wimpulan kanssa touhuamista.
On ollut hienoa huomata miten terveellisesti koiran perheeseen tulo on vaikuttanut elämäämme, sillä ennen koiraemännyyttä en todellakaan vetänyt päivittäisiä keskimäärin tunnin lenkkejä, ja viikonloppuisin pidempiäkin. On ihan superhienoa, että ulkoilun ja reippailun määrä on moninkertaistunut. Se oli meillä myös yksi monista koiran ottamisen syistä ja asia on täydellisesti toteutunut. Itse asiassa olen ajatellut että kaikilla pitäisi olla koira, kyllä olisi Suomi monella tapaa terveempi kansa sillä tavalla :D
Ja sellainenkin toinen juttu, että koiran kanssa tulee lähdettyä ulos myös mitä ihmeellisinä vuorokauden aikoina. Ei nimittäin ole ihan ainutkertaista että tulen vetäneeksi lenkkarit jalkaan puoli kymmenen aikaan, kymmenen huitteissa, tarkoituksenani vain pissattaa Wiima, mutta jalat vetääkin huomaamattani reilusti pidemmän lenkin melkein keskellä yötä, kun se on tuntunut niin ihanalta.
Tähtitaivaskin on niin kaunis ja sitä saa leppoisilla yökävelyillämme rauhassa ihailla.
Jos kulkisin yksinäni ulkona tuohon aikaan, niin voisi tuntua vähän epämukavalta, ja höristelisin korviani rasahduksille, vaikka samalla tajuankin ettei tällaista keski-ikäistä (? ---  tai mitä tässä mitään kysymysmerkkejä kirjoittelen, noinhan se on, keski-ikäinen..) - siis ettei tällaista keksi-ikäistä eukkoa kukaan viitsi pakkasessa puskissa vaania :) Mutta koiran kanssa kulkiessa ei tällaisia ajatuksia mahdu päähäni ollenkaan, ihan rauhassa ja rentona taivallamme.

Pääasiassa kuitenkin ulkoilemme päiväsaikaan, kuten tänäänkin ja mukana on usein lisäksi kamera.
Wiima-tyttönen on alkanut oppia hyväksi valokuvaajan koiraksi - kun pysähdyn ja vedän kameran esiin, niin se pysähtyy kiltisti odottamaan, että meikäläinen saisi hommat valmiiksi.
Mutta siihen se on selvästikin vähän kyllästynyt, kun välillä istutan sen milloin minkäkin kiven päälle tai laiturin nokkaan ja kuvaan sitä itseään.
Vapaanajuoksulenkeillä koiran kuvaaminen on nimittäin hihnakävelyä helpompaa, kun vapaana oleva koira on hieman etäämpänä ja kivoja kuvakulmia löytyy melkein automaattisesti koiran liikkuessa itsenäisesti.
Mutta kun ollaan hihnalenkillä - kuten me useimmin ollaan sopivien lähimetsien puutteesta - niin koira on pääasiassa liian lähellä kuvaamista varten, ja sen kuvaus on vaikeampaa. Hihnalenkillä  kuvakulma on myöskin liikkeessä kuvatessa usein ikävästi ylhäältä alas, luonnollisesti, sillä oma pää heiluu ylempänä.
Siksi mulla onkin ollut tapana tällätä pimu lenkin varrella johonkin ja ottaa siitä muutama kuva. Vähän tylsiähän nuo posekuvat on, mutta kuvia kuitenkin :)

Alla joitakin kuvia tämän päivän (lauantai) lenkin varrelta, jossa kiertelimme Paraisten rantaviivan tuntumassa sekä Vanhalla Malmilla, edelleen elinvoimainen puutaloalue 1600/1700-luvulta. Vanhalla Malmilla kohtasimme yllättäin myös lampaita, joita jäimme kauempaa ihailemaan, jotta ne eivät pelästyisi.

Wimpsahdus se on edelleen utelias pentu ja kaikkea on haistettava ja maistettava - kuten tätä ruusunmarjapensasta

Wiima Paraisten venesataman laiturilla. Takana merenselkä jäässä. Jäillä näytti vieläkin olevan kävelijöitä, vaikka aurinko jo lämmittää ja heikenneistä jäistä varoitellaan.

Ja niin se Wimpula pääsi taas valokuvamalliksi :)

Kirjastovene, peltinen, odotteli laiturissa jäiden sulamista. Kirjastovenehän on kuten kirjastoauto, mutta kun saarissa asuville ihmisille tarjotaan kirjastopalveluita, niin siihen hommaan sopii paremmin paatti kuin bussi, sillä bussissa voisi tulla kosteat oltavat kun taas paatti kelluu.

Ja rannasta suuntasimme Vanhalle Malmille, eli satoja vuosia vanhalle puutaloalueelle ja käännyttyämme yhdestä korttelista toiselle, näimmekin yllättäin lampaan laiduntamassa lumisella pihamaalla!

Kiersimme toiselle puolelle ja näkemällämme ruskealla lampaalla olikin kavereita :)

Tämän näköisiä tyyppejä meitä kurkki aidan takaa. Olisi ollut kiva mennä Wiiman kanssa nenäkkäin lampaita haistelemaan, mutta kun ei ollut ketään lähellä jolta kysyä lupa, niin pitäydyimme kohteliaan välimatkan päässä. 

Eikä Wiimakaan ihme kyllä mitenkään osoittanut hinkuvansa lähikontaktiin. Itse asiassa se vaikutti pitävän mielellään pientä välimatkaa näihin 'kiharakarvaisiin koiriin'. Saapa nähdä mitä mimmi meinaa kun se toukokuussa pääsee lammaspaimennusaitaukseen, meneekö silloinkin typykällä pupu (tai lammas) pöksyyn vai löytyykö se paimennusvietti ja rohkeus sieltä jostain selkärangasta.

Reittimme jatkui Vanhan Malmin kujilla

 Pöh, sanon minä! Ja taas tuo emäntäinen sai päähänsä suunnata tuon mustan tötsänsä 

minun suuntaani...

Taidanpa istahtaa, sillä jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin tässä vierähtää taasen tovi :P

Nonni, näpsytä sä Emäntä rauhassa sitä mustaa putkea naamasi edessä, niin minäpä pidän sillä aikaa ympäristöä silmällä.

Wiima Wimpula wastawalossa. Takana Paraisten keskusta ja kaupungin halkova salmi.

***

Ja kotiin palattuamme Wiima veti pikaiset nokoset tavanomaisella paikallaan ja pyysi sen jälkeen pääsyä pihalle päivittäisiin pihavahtikoiran hommiinsa :)

Ja talvella nekin hommat sujuvat kuin leikki vain, sillä Wiimalla on hyviä naköalapaikkoja joista näkee kauuuaaas - nimittäin lumikinokset :) 

Tässä typykkä seisoo terassimme ulkokulmalla, jossa on lunta reilusti yli kaiteen,

tähystystorni siis ainakin 1½ metrin korkeudessa, ei hullumpaa!

Koitapa vain hiipiä ohi Wiiman huomaamatta - ei onnistu :)