Vallaton lammaspaimen

Eilen lauantaina 17.8 oltiin toista kertaa lammastelemassa eli opettelemassa lampaiden paimentamista. No, ehkä paimennuksen opettelu terminä on vielä liioittelua tässä vaiheessa, ennemmin on kyse sen selvittämisestä, että onko Wiiman geeneissä ikiaikaista paimenvaistoa ja miten se suhtautuu paimennettaviinsa.
Eli tänään oli kyse lampaille sytyttelystä (l. paimenvietin sytyttelystä) ja paimennusharrastukseen tutustumisesta. Sekä 'lammaskäyttäytymistiedettä' aimo pläjäys :) Kouluttajana Elina Kuokkanen apunaan paimenlinjainen bordercollie Noki, ja tapahtumapaikkana Saksan tila Piikkiössä.

Harjoituspäivä koostui kolmesta osasta. Ensin oltiin isolla laitumella. Koira pitkässä liinassa ja sen annettiin lähestyä lampaita ja saada ne liikkeelle. Sille annettiin tilaisuus oivaltaa mistä päin lähestymällä lampaat lähtisivät mihinkin suuntaan ja miten lauma pidetään koossa. Koira oli koko ajan kouluttajan pidettävänä ja itse seurasin aluksi koiraa ja kouluttajaa, ja sen jälkeen minun oli määrä siirtyä 'osaksi lammaslaumaa' eli johdatin sitä (laumaa) sovittuja reittejä aitauksessa kouluttajan seuratessa ja 'paimentaessa' Wiiman kanssa takana. Pääsin siis omieni joukkoon, lampaaksi lammaslaumaan, joskin suoraa päätä johtajan pallille :)

Wiima kiinnostuikin lampaista lähes alusta asti aitaukseen tultuamme. Aluksi piti kylläkin tehdä vähän nenätöitä ja luultavasti nielaista muutama lampaankakkara, mutta saatuaan lampaat näköpiiriinsä kiinnostus heräsi. Aitauksessa oli tarkoitus herätellä koiran mielenkiinto ja luoda sille tilaisuuksia saada lauma liikkeelle omalla käytöksellään. Kun lauma lähti liikkeelle, Wiiman menoa hidastettiin niin että se sai ihailla lampaiden loittonevia pyllyjä. Oli myös hieno juttu, että kun lampaat pysähtyivät ja Wiiman kanssa pysähdyttiin, malttoi Wiimakin pistää takamuksensa maahan ja pitää etäisyyden, ei siis hinkunut etenemistä.
Mutta tehtävä taisi olla sen verran jännittävä ja raskas kuitenkin, että kun ryhdyttiin hakemaan kaarta lauman koossa pitämiseksi, herpaantui Wiiman kiinnostus ja homma meni uudelleen nuuskutteluksi ja pieneksi sähellykseksi.

 

 

Vähän sähellystä oli muutenkin ilmassa tällä kertaa - siitä kertoo otsikonkin nimi 'Vallaton'. Nimittäin tavallisesti rauhallinen Wiima-typykkä on nyt jonkin teini-iän tai muun kourissa, ja siitä tai jostain muusta syystä se on yhtäkkiä kovin kärsimätön ja nostaa helposti kierroksia. Kesän jälkeen on tuntunut siltä, että Wiimalle on tullut yksi vauhtipykälä lisää, joka aiheuttaa ettei se oikein pysty rauhoittumaan ja pysähtymään jos ympärillä tapahtuu. Niin nytkin. Wiimaa vinkututti, laulatutti ja haukututti kovasti koko päivän aina kun oli aika odotella omaa vuoroa ja seisoskella. Kun oltiin liikkeessä, oli vähän parempi, mutta pienimuotoisia hepulikohtauksia nähtiin liikkeelläollessakin, hihnassa. Täytyy paneutua tähän ja oikein ajatuksella opettaa typykkää rauhoittumaan ja pitämään kierrokset kurissa. Vielä keväällä, kesällä ei tämmöistä ollut vaan Wiima osasi oikein nätisti rauhoittua huolimatta mitä ympärillä tapahtui.. muistaako joku lukijoista että tuo runsaan vuoden ikä (Wiima on 1v ja 4 kk) olisi ollut jotenkin haasteellinen?

Seuraava harjoitus oli sitten pienemmässä aitauksessa. Siellä oli tarkoitus ihan oikeasti (yrittää) ohjata lampaita. Ensin kouluttajan ohjaamana ja sitten itse koiran kanssa. Aitauksessa piti (yrittää..) ymmärtää lampaiden käytöstä, eli millaista välimatkaa olisi pidettävä ja suunnitella lähestymissuunta, jotta lampaat saataisiin siihen suuntaan tai nurkkaan kuin oli tarkoitus. Wiima paineistui pienessä aitauksessa - mahdollisesti johtuen tuosta mitä yllä kerron, eli että se ei ollut oikein keskittymiskykyinen - ja ei ottanut silmäkontaktia lampaisiin ollenkaan. Pienessä aitauksessa ollaan myös lähempänä lampaita, joten sekin oli tietysti jännempää. Wiima teki sijaistoimintoja ja nuuskutti maata vain, joten itse en päässyt kokeilemaan tuota lampaiden ohjausta. Olisi ollut kiva koittaa, etenkin kun minusta tuntui, että minulla olisi ollut jonkinlainen ajatus siitä, miten niitä piti lähestyä. Eipähän ainakaan kuvitelmani romuttuneet, kun en päässyt kokeilemaan :D

Jotta Wiima saisi uudelleen uskoa itseensä tuossa pienemmässä aitauksessa tapahtuneen 'kooman' jälkeen, teimme uuden kierroksen yllä kerrotussa isommassa aitauksessa ja siellä pimu taas koki onnistumisen tunteita saatuaan lampaat liikkeelle.

Lopuksi harjoitus pyöröaitauksen ympärillä. Eli lampaat suljettiin pieneen pyöröaitaukseen ja koira päästettiin vapaaksi pyöröaitauksen äärellä, siis ulkopuolella. Tämän tehtävän tarkoitus oli saada koira hoksaamaan kiertävä liike lampaiden ympärillä tai vahvistaa sitä. Tämä harjoitus oli myös kovasti koiraa kiihdyttävä, joten harjoitusaika pidettiin lyhyenä per koirakko. 
Wiima kyllä löysi kiertävän liikkeen aitauksen ympärillä ihan helposti eikä minun tarvinnut sitä sille ohjeistaa. Itse asiassa koiran ohjaaminen pitikin jättää vähemmälle; koira kiertäisi jos kiertäisi. Ja koska Wiima oli edellä kerrotusti koko päivän ollut malttamattomalla päällä oli tämä kiihdyttävä tehtävä sille niin kiihdyttävä, että se veti lopuksi vielä aitauksen ympäri parit ylimääräiset hepulikierrokset!

Kuten kuvista näkee, aurinko ei varsinaisesti porottanut. Päinvastoin sateli taikka enemmän sateli. Oltiin kaikki märkiä kuin uitetut rotat. Mutta varusteistahan viihtyminen on kiinni, joten sateesta ei muodostunut suurempaa ongelmaa. Ja olemmehan me 'koiraihmiset' tottuneet olemaan säiden armoilla, onhan pissilenkitkin tehtävä säässä kuin säässä :)

Tällaiset tapahtumapäivät ovat kivoja monesta syystä. Ensiksikin uusien asioiden oppimiseksi ja koiran kanssa yhteistyön syväntämiseksi, sekä terve ulkonaolo ja punaposkisuus ovat plussaa :) Mutta vähintään yhtä hauskaa on tavata muita koiraihmisiä ja eritoten, kuten tänäänkin, muita lapinkoiraihmisiä. Paimennuspäivähän oli Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran järjestämä, joten paikalla oli vain näitä lappalaisia.

Tapasimme muun muassa taas ihanan Vilma-tyttösen Katja-emäntineen (Vilma olikin ainoa meille ennestään tuttu koiruus, muut uusia tuttavuuksia):

Wiima ja Vilma ^

Alla parkinruskea neitokainen Ross (Mustissuon Valla Dia) lammasaitauksessa.

Puurattaren Ensilemmenjoiku "Joiku" oli komea poika, tietyissä ilmeissä ihan susi kasvoiltaan :) 

Puurattaren Villi-Kaipuukin "Kira" oli mukana:

.. ja pari muuta koiraa myös, joden henkilöllisyys jäi minulle hämärän peittoon.

Vielä muutama tunnelmakuva päivän kulusta - mm päivän nelijalkaisista kouluttajista eli ahvenanmaanlampaista sekä bordercolliesta Nokista sekä vähän muutakin =)
Lampaista puheen ollen - käytetyt lampaat olivat koiriin tottuneita ja niitä vaihdettiin päivän mittaan, joten niillekään ei tilanteen pitänyt muodostua liian stressaavaksi.

 Lammasparkki

  ^ Minä koitan viittoa lampaille kädellä suuntaa - haha, ei toiminut, menivät eteenpäin kuin juna :)
Piti vain itse lähteä siihen suuntaan kuin halusin, niin ne kyllä seurasivat perässä.

^ Wiima odottelemassa vuoroaan

^ Apukouluttaja Noki, joka alakuvassa on tositoimissa

Että sellainen päivä oli tämä paimennuspäivä. Märkä, mukava ja antoisa ulkoilmapäivä. Kouluttaja Elina puhui paljon, selitti ja kertoi lampaista ja paimennuksesta samalla kun ohjasi meitä oppilaita ja tykkäsin siitä kovasti - opin paljon lampaiden tavasta ajatella ja reagoida. Wiima olisi kyllä saanut tänään vähemmän vouhottaa, sille on tehtävä jotain, rauhottumisharjoituksia. Lammastyössä kun pitäisi maltin säilyä, kuten kaikessa muussakin tekemisessä, muuten menee plörinäksi. Tänä syksynä on tiedossa vielä yksi 'keikka' ja se on Oripäähän Määtilalle syyskuussa - sama paikka kuin toukokuussa.

Niin ja PS. kuvat ovat pääosin mieheni Jannen kamerasta, itse kun olin hihnan varressa ja jokunen myös Kiran emännän Heidin käsialaa, kiitos Heidi. Keleistä johtuen tuli kuvattua vähemmän kuin oltiin suunniteltu, but that's life. =)

Kesäloma pähkinänkuoressa

Heipähei! Lomat on täällä päin nyt vietetty ja arki rullaa taas vanhoissa uomissaan. Ulkona alkaa näin elokuun puolivälissä tuntua loppukesän tuoksuja ja värejä, illat ovat jo pimentyneet, lasten koulut alkavat ja niin edespäin, syksyä kohti ollaan siis menossa. Tällainen pieni lapinkoira heilauttaa sille asialle häntää, sillä vaikka kesä on kiireetön ja kiva, ja perhe on ihanasti koossa niin etenkin hellepäivinä tuli kyllä myös ikävöityä pieniä virkistäviä lumikuuroja! No, niitä joudun vielä hetken odottamaan :)

Kesä tuli vietettyä lähes kokonaan saaressa melskaten eli mökillä, metsälenkkeillen ja veneillen (niin ja kesäkurssit agilityssä ja rallytokossa, mutta niistä kirjailin jo aiemmin).
Uimaan en tänä kesänä rohjennut mennä, viime kesän eli pentukesäni uimaharjoituksista huolimatta (viime kesänä uin), mutta riehuleikit rannalla ja kahlaaminen oli tänäkin vuonna ihan parasta hellepäivän puuhaa. Uskalsin myös sukellella aarteita merenpohjasta, eikä haitannut vaikka pää meni korvia myöten uppeluksiin, mutta tassuja en irrottanut pohjasta hetkeksikään (paitsi niillä kerroilla kun tuhma emäntä kantoi minut vähän syvemmälle mereen ja minun piti itse pulikoida rantaan..:P ).

 

 Rantamme reunassa kasvaa kaislikkoa ja isännän jokakesäinen mieluisa lomahomma on karsia sitä ja tehdä kaislikon keskelle kanava - minä olin innokkaana apurina ja kannoin korsia isännän apuna:

Hoidin tietty myös pihavahdin hommia ja niinpä valvoin ohikulkevaa veneliikennettäkin siltä varalta että joku kurvaisi meille. Silloin kun joku kurvasi, oli iloni ylimmillään :)

Tässä kiirehdin laiturinnokkaan ihmettelemään ohikulkevaa paattia:

Kesällä on kivaa kun melkein kaikki mitä tehdään tapahtuu ulkona. Joten minäkin pääsin myös aina mukaan kun isäntäväki päätti, että tänään syötäisiin 'ulkona', eli ravintolassa. Kesäisin ravintolat ovat kovin koiraystävällisiä, kuulin emäntäotuksen toteavan, kun silloin aterioidaan ulkona terassilla. Usein toivat ravintolan puolesta vielä vettäkin minulle, ettei suutani kuivaisi, kun isäntäväki aterioi. Se oli kyllä toisaalta vähän turhaa, sillä isäntäväki oli hyvin tarkka siitä, että minulle pakattiin mukaan vettä ja pieni herkkupala, jonka sain nakerreltavakseni kun kaksijalkaiset saivat lautaset eteensä.

Nauvo, L'Escalen terassi:

 Terassilla oli usein myös koirakavereita, tässä naapuripöydän typykkä, peräti Rhodesiasta asti kotoisin:

Ei varpunen jouluaamuna vaan keskellä kesää ravintolan penkin kaiteella

Nauvon vierasvenesatamaan ei mahtuisi kovin monta paattia lisää ^

 

Matkat kauppaan ja 'ulkosyömisiin' taitettiin lähes poikkeuksetta veneellä. Se oli mukavaa, sillä merituuli on ihanan vilpoista, mielestäni lähes virkistävän lumikuuron veroista:

 Linssilude :)   ^

Jalkapalloa tuli pelattua aika paljon kesän aikana. Sekä yksin että Juniorin kanssa. Myöskin emännän ja isännän kanssa, mutta vähemmän. Juniorin pihkana oli kyllä, pakko myöntää, teknisesti aavistuksen taitavampi kuin minä, mutta ei läheskään yhtä nopea, haha :D

 

Suukko !

Ristiaskelin tralalaa :D

 

Että suurinpiirtein tuollaisissa kuvioissa se meikäläisen kesäloma sujui. Ensi viikonloppuna mennäänkin kokeilemaan paimennusta uudelleen, ensimmäinen kertanihan oli viime keväänä toukokuussa. Miten lampaiden kanssa tällä kertaa sujuu, siitä enemmän ensi kerralla :)

Aivan Tavallinen Koira

"Se oli vain aivan tavallinen koira, samanlainen kuin satatuhatta muuta koiraa. 

Mutta minä tein siitä ystäväni ja - nyt se on ainutlaatuinen maailmassa."

                                (Lainaus sovellettuna kirjasta: Antoine de Saint-Exupery; Pikku-Prinssi) 

***

PS: Valeraskausoireet alkavat helpottaa. Enää ei ole 'lötköttelymoodista' tietoakaan, vaan Wiima on oma reipas itsensä. Vielä sillä on kylläkin enemmän ääneen lausuttavaa asiaa kuin yleensä, mutta muuten on pentuiluhommat jääneet =) Äkkiäpä siitä vaivasta päästiin tällä kertaa, kiva!

Pesäntekoa

Kaksi kuukautta juoksuista ja se on taas täällä - valeraskaus. Toista kertaa; Wiimalla on vasta kahdet juoksut takanaan - joulukuussa ekat 8 kk:n iässä ja nyt pari kuukautta sitten toukokuussa oli toiset.

Tällä kertaa Wiimalla on valeraskauden yhteydessä vähän erilainen meininki kuin viimeksi. Ekalla kerralla nimittäin (linkki blogikirjoitukseen / eka valeraskaus) Wiima kyllä oli yhtäkkiä kiinnostuneempi pehmoleluistaan kuin hetkeen oli ollut, mutta sen sijaan että se olisi niitä hoivannut, se nylpytti niitä! Muistan vähän säälineeni "penturaukkoja" :)

Mutta nyt Wiima on täydellinen pikkuäiti. Vauvaksi valikoitui oranssi kala, vinkulelu, jota Wiima hellästi hoivaa. Kalavauva ei ole pedillä koskaan noin esillä kuin kuvassa, siirsin vain kuvaa varten sitä vähän näkyviin - Wiima sen sijaan töpsöttää sen hellästi massunsa alle ja asettuu sitten vasta lepäämään.

Mutta joudun tunnustamaan sittemmin olleeni tooosi tuhma ja poimin vinkukalan talteen ja muutkin lelut vähäksi aikaa, niin että Wimpsahdus saisi hieman muuta ajateltavaa. Lenkkien lisäksi koitamme puuhata sen kanssa paljon, josko 'kohtaus' menisi äkkiämmin ohi. Tämä on loma-aikana helposti toteutettavissa, kun se tietty muutenkin nyt kulkee mukanamme kaikkialle.

Wiima on mielialaltaankin vähän erilainen kuin viime kerralla. Viimeksi koin Wiiman olevan vähän tavallista rauhattomampi kun taas tällä kertaa se mielestäni makoilee enemmän. Mutta äänenkäyttö on samaa luokkaa, Wiimalla on nyt valeraskauden aikana taas aika paljon sanottavaa. Se ei nytkään hauku yksittäisiä haukahteluja lukuunottamatta, mutta vinkuu, ulisee ja joikaa juttujaan tiedoksi paljon aktiivisemmin kuin yleensä - onneksi maltillisella volyymillä =)

Ulkona se on kuitenkin ihan iloinen touhukas itsensä, pesävietti ja muu hormoonitoiminta 'napsahtaa päälle' kun tullaan sisään ja ihmisväki rauhoittuu kotipuuhiinsa.

Että semmosta meininkiä täällä tällä hetkellä, hormooniaallolla ratsastetaan. 

Katsotaan miten kauan kestää ennen kuin typykkä on taas normaali itsensä :)