Mikä koirassasi on parasta - ja muita kysymyksiä

Sain Sulolta ja Lumolta kysymyshaasteen, kiitos. Niitä on tullut joskus ennenkin ja on jäänyt vastaamatta ajanpuutteen vuoksi. Mutta nyt tupsahti sopivaan väliin ja ajankulukseni rustailin vastauksia saamiini 11 kysymykseen. Pelin henkeen kuuluu, että minun pitäisi laittaa kapula eteenpäin, laatia uudet 11 kysymystä ja antaa kysymyshaaste seuraaville vastaanottajille vastattavaksi, mutta luulenpa, että jätän sen tekemättä. Tämä haaste on kiertänyt niin paljon, että kaikki halukkaat ovat sihen varmaan jo vastanneet. 

1. Oliko koirasi pentuna villi vai rauhallinen?
- Wiima on varmaan aina ollut ”siitä välistä”. Ei mikään hissukka tai nössykkä ja välillä veteli (ja vetää edelleen) hepulikierroksia kun mieli on erityisen iloinen. Mutta Wiima on myös aina ollut aika harkitsevainen koira, miettii ennen kuin tekee. En muista sen edes paljonkaan tuhonneen kotona pentuiässä (paitsi reikä huoneenseinässä ja pari muuta juttua :D )

2. Aiotko/oletko ostanut koirallesi joululahjan? Jos olet, millaisen?
Ostan varmaankin, jonkun herkun. Sitten saapi neitiliini itse nähdä vähän vaivaa ja avata pakettinsa päästäkseen herkuttelemaan :)


3. Minkä rotuinen oli/on ensimmäinen koirasi?
Wiima on eka koirani (perheemme koira). Se että perheeseen tuli juuri suomenlapinkoira ei ollut alusta asti selvää, pieniä terrierejä (border) mietittiin pitkään ihan tosissamme, ja niistä edelleenkin tykkään. Mutta sitten alkoi tuntua siltä, että paimenkoiran luonteinen koira sopisi perheeseemme parhaiten ja aloimme kartoittaa erilaisia paimenkoirarotuja. Suomenlapinkoirassa kiehtoi tietenkin kotimaisuus sekä paimenkoiramaisuuteen liitettynä sen itsenäisyys ja kyky rauhoittua silloin kun mitään ei tapahdu.


4. Mikä koirassasi on parasta?
Koirassa on parasta kaveruus ja sen antama seura. Nykyisin ei tarvitse tehdä iltalenkkejä yksin vaan on aina kiva kaveri mukana. Lisäksi on varmaan klisee, kun sanoo, että on ihanaa palata kotiin jossa koira on aina iloinen tulostani – mutta se pitää paikkansa. Vaikka olisi ollut miten väsyttävä päivä tahansa tai joku asia pännii, niin sehän häviää heti taka-alalle kun Wiima tulee iloisena ja onnellisena tervehtimään. Koiraharrastus on myös tuonut mulle todella paljon samanhenkisiä uusia tuttavuuksia, mikä on hauska juttu. On kummallista, että kun kaksi koiraharrastajaa tapaa, niin vaikka ei oltaisi tuttuja entuudestaan ollenkaan, niin juttu luistaa kuin oltaisi parempiakin tuttuja :) 

5. Mikä huonointa?
En osaa sanoa oikein mitään, mikä koiranpidossa olisi huonoa. No ehkä rahanmeno (ruoka, eläinlääkäri, tms), mutta Wiimaan ei sitä rahaakaan mene mitenkään erityisen paljon – lähinnä ruokintakulut, eläinlääkäriin on onneksi jouduttu turvautumaan varsin harvoin.
Ja toki koira myös sitoo, ei voi yhtäkkiä päättää, että lähtisi reissuun vaan koiran tilanne on pohdittava ensin. Meidän perhe on kuitenkin aika lailla kotona viihtyvää sorttia, joten en oikein tätäkään ongelmana osaa pitää.


6. Miten kiinnostuit koirista?
Olen aina tykännyt koirista, jo pikkutytöstä asti. Pikkutyttönä ulkoilutin kaikkia naapuruston koiria oman koiran kaipuussa, mutta aikuiseksi piti elää, ennen kuin oma karvakorva perheeseen saapui.


7. Käytkö koirasi kanssa näyttelyissä ja ovatko ne mielestäsi kivoja?
En oikeastaan käy. Olen käynyt Wiiman kanssa pari-kolme kertaa, mutta jos ottaa koirakseen tällaisen paimensukuisen lapinkoiran, niin oikeastaan jo siinä vaiheessa tulee tehneeksi päätöksen, ettei näyttelyt kuulu ykkösharrastuksiin. Paimensukuiset eivät oikein menesty näyttelyissä, koska ne ovat usein hieman eri näköisiä kuin rotumääritelmän suomenlapinkoira. Usein ne ovat mm. hieman pitempiselkäisiä ja rakenteeltaan ravaajarakenteisia kun taas suomenlapinkoira on lähempänä laukkatyyppiä. Mutta variaatiota ulkonäössä ja rakenteessa on niin paimensukuisessa kuin valtalinjassakin, ja se on ihana rikkaus tässä rodussa!
Näyttelyistä ylipäätään olen sitä mieltä, että rotukoira olisi hyvä kerran tai kaksi esittää näyttelyssä ihan rakennearvion saamiseksi jalostuspäätöksiä tukemaan, mutta sitten näyttelyissä arvostetaan minusta ihan liikaa ääripään ominaisuuksia, joten jalostuspäätösten ei kuitenkaan pitäisi ensisijaisesti perustua näyttelytuloksiin.


8. Mitä temppuja koirasi osaa?
Koitanpa muistella Wiiman temppuja pieneksi listaksi:
- ympäripyörähdys ja peruuttaminen (rallytokoliikkeitä, lasketaanko niitä tempuiksi?)
- niiaaminen (etujalat maassa, pylly ylhäällä, eli leikkiinkutsuliike)
- pujottelu jalkojen välissä ohjaajan kävellessä
- käsivarsirenkaan läpi hyppääminen
- ”kelliminen”, eli koira laskeutuu kyljelleen
- namikäden näyttäminen, kun vain toisessa (suljetussa) kädessä on nami
- pussaaminen (tökkää kuonollaan ohjaajaa naamaan)
- tunnistaa sormet nimeltä; peukku, keskari ja pikkurilli (tökkää kuonolla mainittua sormea)
- tassujen antaminen tietty
- just nyt ei tuu muuta mieleen.. :)

Matte ei ollut ihan varma, onko tämä ^ temppu vai koiran kidutusta, että laitetaan paistettua kananmunaa
viattoman koiran tassuille ja sitten ei niitä saa ottaa, vaan pitää yrittää nauttia tuoksusta vain..Minusta asiassa ei ole kahta kysymystäkään, tämä on kidutusta kamalimmasta päästä! Auttakaa!!
(No, lopuksi kyllä sain nuolaista herkut pohjattomaan mahaani, mutta taidan jättää sen kertomatta,
niin tulee jännempi tarina :)  )

9. Tykkääkö koirasi talvesta?
- kyseessä on lapinkoira – lumikasa on Wiiman paratiisi :) ! Keväällä on lähes surkuhupaisaa, kun koiruus yrittää ottaa kaiken irti pienistä sulamista vaille olevista lumikasoista. Alla kuvassa Wiima onkin vähän isomman kasan huipulla :)

10. Onko koirallasi lempilelua? Mikä?
- varmaan yksi lateksipossu, joka on säilynyt ihmeen kauan ehjänä. Treenatessa mukana on vetoköysi, solmunaru, miksi niitä kutsutaan ja Wiima innostuu vetoleikeistä.

Lenkillä sillä on tapana poimia suuhunsa käpy ja pudottaa sen jalkoihini, jotta heittäisin sen. Ja minähän heitän ja Wiima kipittää hakemaan ja sitten heitetään taas! Niin että kaipa ne kävytkin ja kepit ovat niitä lempileluja.


11. Millainen koirasi on luonteeltaan? 
- Wiima on iloinen ja ystävällinen koira. Ihmisrakas. Yhteistyöhaluinen, nauttii yhdessä puuhailusta. Uusissa tilanteissa harkitsevainen ja asiasta riippuen voi jännässä tilanteessa ensin olla hieman väistäväkin, mutta sitten neidin suunnaton uteliaisuus joka kerta voittaa ja sillä se pääsee jännien tilanteiden yli.
Kaikesta edellä kerrotusta huolimatta Wiima on myös varsin itsenäinen koira – eli se on vähän kuin kaksi koiraa yhdessä paketissa – täydellinen rakkauspakkaus <3

 

Joulumarkkinat, harmaa sunnuntai ja nolon paikan rätsis

Lauantaina oli kaunis auringonpaiste ja piipahdimme Wiiman kanssa täkäläisillä joulumarkkinoilla. Ihmisiä oli liikkeellä sankoin joukoin, mutta tungoksesta huolimatta kaikkialla näkyi iloisia naamoja. Luin myöhemmin tapahtuman nettisivulta, että oli tehty sekä kävijäennätys että myös myyntipöytäennätys. Harmikseni mulla ei ole sieltä muuta kuin pari hassua kuvaa, kun koiran kanssa kuvaaminen siinä tungoksessa ei ollut oikein vaihtoehto.

Minut muuten pysäytettiin pariinkin otteeseen siellä markkinoilla ja kyseltiin, että mikä ihana koira minulla oli hihnani päässä. Minusta on silloin aina tosi kiva kertoa, että kyseessä on ihan oma kotimainen suomenlapinkoiramme, kansallisaarre, eikös vaan :) ?

Tässäpä vielä linkki paikallislehden pikku filminpätkään (Youtube) kyseisiltä markkinoilta. Ihan jo sitä katsomalla voipi päästä joulun tunnelmaan:
Wanhan Malmin Joulumarkkinat (Parainen)

Sen verran tuli markkinoilla paseerattua (turun kieltä, tarkoittaa kuljeskelua) ja tuttujen kanssa höpötettyä, että ehti aurinko laskemaan. Ja pitkästä aikaa olikin taivaalla värejä sen harmauden sijaan, jota nyt on totuttu näkemään:

 

Mutta ei makeaa mahan täydeltä, eli johan sitä nyt aurinko näyttäytyikin lauantaina, niin sunnuntaina sai taas sataa ja harmaus peitti kaiken alleen. Mutta eipä siinä mitään, kiva reippailu meillä oli siitä huolimatta - lukuunottamatta yhtä kyseenalaista itselleni sattunutta "kohokohtaa", josta myöhempänä...

Minun tulee usein tulee hankkiuduttua vetten äärelle kun ulkoillaan. Niin nytkin kun reippailimme paikallisemme uimarannalle. Siellä oli uimarit tällä kelillä (ja vuodenaikana) niin harvassa, että Wiimallakin oli tilaisuus vetää riemurallia ilman hihnaa vaikka ihan kaupungin keskustassa silti oltiin.

Neiti Tutkimusmatkailija on löytänyt mielenkiintoisen hajun!

Tuulta päin! Mitä uutisia ne tuovatkaan pikkukoiran nenuun, se olisi kiva tietää!

Kelju K Kojoottiko sieltä harppoo nälkäisen näköisenä korvat luimussa, hui! 

 Ei ole niin nokonuukaa sorttia edustavuudestaan tämä tyllerö kun nenänpäätä koristava roskakaan ei menoa haittaa!

Uimarannalla on tällaiset kuluneena kesänä uusitut uimakopit. 

Wiimalla vähän korvat harottaa jännityksestä tässä kuvassa, kun  hetki kuvan ottoa ennen kurkistimme kopin sisäpuolelle. Silloin tuuli-pahus nappasi oveen ja heilautti sen vauhdilla kiinni, niin että Wiimalla tuli kiire loikata kopista ulos. Kuvaa otettaessa koirulia vähän jänskättää, että mahtaako se ovi taas temppuilla. Mutta ei se enää temppuillut kun Matte oli pistänyt haan kiinni.

Ja ainiin. Se nolon paikan Rätsis, joka otsikossakin mainitaan. Minulla oli tällä reissulla jalassani suomalaiseen tyyliin tuulihousuni, jotka olivat jo nähneet ainakin pari kolme aiempaa syksyä. Niissä oli liimatut saumat. Ja minun olisi pitänyt oppia toisen puolen haarovälin repeämisestä viime syksynä ja ommella tuolloin molemmat puolet. Mutta ei, ompelin korjaustöinä laiskuuttani vain rikkinäisen haarovälipuolen. 

Laiskuuteni kostautui ikävällä tavalla: Niin että rannalla kuvaa ottaessani ja alaskyykätessäni jäi housun puntti jotenkin pikku pingotukseen ja kuului mojova Räts, ja niin oli taas haaroväleissä usean kymmenen sentin pituinen repeämä kun vanhat liimasaumat sanoivat yksipuolisesti ja neuvottelematta YYA-sopimuksensa irti.

Niinpä suuntasimme rannalta suoraan kotiin housut lepattaen ja aina kun huomasin jonkun takaa lähestyvän, käskytin Wiiman tienreunaan haistelemaan, jotta itse sain asetella takamukseni niin, ettei nolo tilanteeni kävisi lähestyvälle lenkkeilijälle liian ilmiselväksi :)

Wiiman mielestä meillä oli varmaan kiva kotimatka kun joka tolppaan sai pysähtyä haistelemaan oikein luvan kanssa.

Minun mielestä oli vähemmän kiva kotimatka, mutta tulipahan tehtyä 

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Helga-myrsky on tuivertanut täällä meidän kolkilla. Wiiman kanssa lenkkeiltiin tänään itsenäisyyspäivänä rantaan katsomaan miltä näyttää, kun merenpinta on noussut melkein metrin. Satamassa oli tie melkein veden peitossa, muutama sentti vielä, niin olisimme joutuneet hakemaan toisen reitin. Kaupunkia halkovan kanavan varrella olevien venepaikkojen laiturit olivat kovilla - toistaiseksi kiinni reunamuurissa, mutta niin pahassa asennossa pystyyn nousseina, että saapa nähdä miten ne kestävät jos vesi ei pian laske tai peräti vielä nousee.

Filmattiin Wiiman kanssa vähän näkymiä. Filmi on kännykkälaatua ja minusta tuntuu, että youtube suttasi sitä entisestään, mutta tuommoinen siitä nyt tuli.

Hyvää itsenäisyyspäivää!
Glad självständighetsdag!

Pikkujouluilua, Silakkamarkkinoita ja muita kuulumisia

Pikkuisen hiljaista on ollut Wiiman blogirintamalla. Tuntuu, että on ollut nyt niin paljon kaikkea muuta, ettei ole tullut istuttua alas tämän sivun ääreen. Tänään päätin tehdä korjausliikkeen tähän asiaan ja kirjoittelin vähän kuulumisia:

Juoksut alkoivat
Wiima-neiti aloitti juoksunsa toissapäivänä (27.11), taikka silloin bongattiin eka veripisara. Pari päivää aikaisemmin oli neidin tuoksut ilmeisesti jo varsin huumaavat vaikkei tuolloin vuotoa vielä ollutkaan. Tämä kävi ilmi, kun tulimme pitkästä aikaa hankkiutuneeksi täkäläisen koirakerhon arkitottistunnille ja huomasimme, että tunnille osallistuvan leikkaamattoman uros-russelirassukan sydän heitti vähän volttia Wiiman lähellä. Saimme kuitenkin osallistuttua tunnille suuremmin häiritsemättä russelia, kun pysyttelimme toisessa päässä kenttää.

Arkitottis-tunnilla temppua opettelemassa
Olipa muuten mukava piipahdus tuo arkitottistunti, sillä tällä kertaa heillä oli ollut teemana tempun opettelu ja oikea-aikainen palkitseminen. Niinpä opettelimme Wiimankin kanssa tuolla tunnilla uuden tempun - jollaiseksi valikoitui niiaaminen.
Sen opettelussa oli muuten klikkeri ihan ehdoton: Koulutusmenetelmänä oli ihan vaan yksinkertaisesti se, että vein namia alas Wiiman etujalkojen väliin ja vapautin namin kun etujalat olivat maassa, mutta pylly vielä ilmassa. Niillä muutamilla kerroilla, kun tein harjoituksen ilman klikkeria, laskeutui pyllykin etujalkojen perässä, vaikka nami vapautettiinkin oikeassa kohdassa pyllyn vielä ollessa ylhäällä.
Kun taas käyttäessäni klikkeriä sain merkattua oikean hetken - etuosa alhaalla ja takaosa ylhäällä - jäi Wiima oikeaan asentoon syömään herkkupalaa ja nousi siitä vasta luvan kanssa.
Mitään vihjesanaa en ole vielä ehtinyt kytkemään temppuun, vielä ollaan tuossa namin kanssa houkutteluvaiheessa.

Rally-tokoilua
Koirayhdistyksen kentällä on tullut syksyn mittaan muutenkin vierailluksi aina lauantai-aamupäivisin harjoittelemassa rally-tokoa. Ihan omaksi iloksemme ilman ohjaajaa muiden rallysta innostuneiden kanssa. Viikko sitten treenatessamme tuli kaverini Maija filmanneeksi rataamme, kiitos Maija, jos luet tätä :) !
Filmi on hyvä apuväline, siitä pääsee näkemään, miltä se meno itse asiassa näyttikään. Olen suht tyytyväinen tuohon rataan, paitsi parannettavaa aina löytyy.
Ensiksikin minä itse - miksi ihmeessä kuljen pää vinossa?! Tai tiedän kyllä, minulla on tunne, että pitää varmistella Wiiman kulkevan vieressä. Lisäksi annan Wiimalle käsimerkkejä ja käteni on siitä syystä hassusti vatsan päällä. Pitäisi opetella olemaan suorempi ja pitää apukäden kanssa vaikka liivin helmasta kiinni, ettei se heiluisi noin.
Wiima jää jossain kohtaa perusasennossa vähän vinottain. Ja lisäksi spiraalissa seuruuliike on jostain syystä vähän vaikea - en tiedä missä vika eli mitä teen väärin, mutta Wiima jätättää spiraalin seuruussa melkein joka kerta.  Filmilläkin näkyy kun "kadotan koiran" :)
Mutta toisaalta - en kauheasti stressaa noista hiottavista asioista, koska en rallitokoile kisaamista varten vaan hauskanpidon ja yhdessäolon vuoksi sekä koska se on meistä molemmista hauskaa. Joskin toki pyrin parantamaan suoritusta ja hiomaan nuokin asiat jollain aika välillä kuntoon.

Turku ja the Silakkamarkkinat

Lokakuun lopussa piipahdimme Silakkamarkkinoilla Turussa. Siitä on jo vierähtänyt kokonainen kuukausi, mutta tulin ottaneeksi jonkin verran kuvia ja huomaan, etten ole niitä vielä julkaissut.

Silakkamarkkinoilla oli varsin paljon tungosta, mutta ihmiset silti iloisia ja hymyileviä. Kauniilla syyssäällä oli varmasti merkitystä asiaan. 

Wiima oli tietenkin mukana - koitan viedä sitä toisinaan vähän haastaviin paikkoihin, kuten ihmistungoksiin, ihan totuttelumielessä. Ja kyllähän Wiimasta huomasi, ettei se välttämättä nauttinut ihmismäärästä (korvat luimuttelivat), mutta hienosti ja oikeastaan yllättävänkin pirteänä neiti haasteesta selvisi :). Hyvä Wiima!

Ja kyllä on Turku - henkinen kotikaupunkini - kaunis kaupunki:

Silakkamarkkinateltat ja -kojut levittäytyivät molemmin puolin Aurajoen reunaa..kuvassa "tois pual jokkee!"

 

Loimulohta tulossa - tuoksut olivat nenua hivelevät :) !

Kalastajat itse myymässä tuotteitaan kalastusaluksista. 

Mekin ostimme tältä herralta pari purkkia herkkuja :)

Aurajoen rantaa vanhalle Kirjastolle päin

Sitten kierreltiin vielä Turun Vartiovuorenmäellä, jossa oli ihanan syksyistä ja keltaiset lehdet värittivät maiseman:

Tietenkin Wiima piti kuvata keltaisten lehtien joukossa! Neidin naama on vähän mutrulla, koska maassa oli kivoja tuoksuja ja piti vaan malttaa seistä mallina :)

Tämä on taideteos, Vartiovuorenmäen vaahtera oli saanut haarniskan suojakseen. 

Wiima opin tiellä, eli Åbo Akademin (säätion) portailla. Tämäkin rakennus löytyy Vartiovuorenmäeltä, aivan huipulta. Siellä oli muuten myös kyltti, että 3000 vuotta sitten merenpinta oli näillä main - pientä maanpinnan liikettä on siis tapahtunut. 

....Tietenkin paikallinen taiteilija on halunnut hieman koristella kylttiä:

Mäen päällä oli samanlainen kyltti, jossa kerrottin, että siinä kohtaa merenpinta on ollut 4000 vuotta sitten. Historia oli aika läsnä. Teki mieli pidätellä hengitystäni, etten huku :)

 Ja sitten piipahdimme myös KUI Designin kaupassa, jonne Wiimakin oli tervetullut sisään ja sai siellä paljon rapsutuksia!
KUI Design suunnittelee, valmistaa ja myy erilaisia Turku-aiheisia artikkeleita ja minä ostin sieltä Turku-myssyn :) Kaupan piha oli näin viihtyisä:
("Kui" on muuten Turkua, kurkkaa linkki)

*********

Tänään tätä kirjoitettaessa on 1. adventti ja pikkujoulu. Meilläkin katettiin tänään ruokapöytään hieman ensimaistiaisia jouluruuista - joulukinkkua (ei sentään paistettu, kaupasta siivutettua, kuten kuvasta näkyy), laatikoita, lohta, maksapasteijaa ja muita herkkuja. 

Kylläpä maistui hyvältä ja niin maistui Wiimankin mielestä, joka tietenkin sai myös makupaloja kinkusta ja lohesta. Tästä se alkaa pienen tonttukoirankin herkuttelukausi :)

Hyvää pikkujoulua kaikille hännänheiluttajille ihmisineen, 

t. Wiima

Pyllyongelmia - eli juttua anaaleista ja vähän myös kivusta

Wiima on terve kuin pukki. Lääkärissä ei ole tarvinnut käydä muuta kuin rokotusten ja pentuikään liittyvien muutaman silmätulehduksen vuoksi. Ripulilla ei Wiiman vatsa ole ollut kertaakaan ja oksennuskertojenkin laskemiseen riittää yksi käsi.

Mutta Wiiman heikko kohta on hänen sievä takapäänsä, siis anaalit. Toisinaan huomaan, että Wiima vetää pyllyä pitkin maata ja sitten tyhjentelemme anaaleja suihkussa. Ne myös tyhjenevät kyllä ihan itsestäänkin - ja sen kyllä tietää, koska silloin koko koira haisee rankkitynnyrin ja kalanraadon sekoitukselle. Olen myös kerran pari vienyt Wiiman eläinlääkärille varta vasten anaalien tyhjennykseen, kun minusta tuntuu, että saatamme olla edelleen hieman osaamattomia siinä tyhjennyshommassa. Lääkärissä anaaleista on joka kerta saatu tavaraa ulos, mutta mitään tulehduksen kaltaista ei ole ollut, ei lähellekään.

No, nytpä sitten oli. Veimme Wiiman lääkärille viikko sitten tiistaina ja tyhjennyksessä tuli toisesta rauhasesta verensekaista mössöä ulos = tulehdus. Toinen rauhanen oli terve.
Hoidoksi rauhasiin piti saada antibiootti-/kortisoni-injektio ja lääkäri ryhtyi miettimään koska saapuisimme rauhoitukseen - koska rauhoituksen toimenpide kuulemma yleensä vaatii.
"Paitsi että luuletteko, että saisitte Wiiman pysymään paikallaan toimenpiteen ajan", hän kysyi ja me vannoimme, että kyllä saamme. Parastahan olisi, jos toimenpide saataisiin ilman rauhoitusta pois alta.

Pyllyyn laitettiin vähän paikallispuudutetta ja sitten koira taas ylös laverille. Joko puudutusaine oli ihan superia tai sitten Wiima ymmärsi, ettei kannata ketkuilla, mutta neiti seisoi kuin patsas ilman vikurointia kun takapään rauhasiin suihkautettiin lääkeaineet.

Wiima taisi luulla, että se oli sitten siinä, mutta pahin oli edessä. Päähän laitettiin kauhea tötterö, joka oli Wiiman mielestä aivan käsittämättömän kauhea.

Tötterö otti kiinni kaikkiin nurkkiin ja kulmiin talossa, se kolisi ja paukkui ja Wiima ei uskaltanut se päässään muuta kuin istua. Neiti istahti kotiin päästyämme keskelle lattiaa, eikä suostunut liikkumaan enää mihinkään. Koko homma tuntui ihan koiran kidutukselta, vaikka kaipa se olisi siihenkin tottunut ajan mittaan.

Mutta Facebook on hyvä vertaistuki. Siellä tein pienen postauksen Wiiman harmittavaisesta tilanteesta ja heti sain tuttavalta vinkin, että ilmatyynyrengas olisi paljon kivampi ja vielä että hän voisi sellaisen meille lainata. Siltä istumalta ponkaisin autonrattiin pehmoisempaa kauluria lainaamaan ja alle parissa tunnissa kotiin saapumisen jälkeen Wiimalla olikin tällainen kaulassa:

Se oli huomattavasti paljon parempi kuin koliseva, pelottava tötterö. Vaikkakin tyynyn on oltava ihan pinkeäksi puhallettuna, sillä Wiima on tuollainen jooga-asentoihin yltävä liikkuvarunkoinen koira, niin että on vain senteistä kiinni, ettei se yllä nuolemaan itseään. 

Nyt kotona hoitelemme Wiiman peräpäätä rakkaudella ja parin viikon päästä kontrolli. Toivottavasti vaiva on sitten jo ohi ja parantunut.

Mutta sain tässä samassa myös oppitunnin siitä, miten koira näyttää kipua. Hölmöintä on, etten ensin edes ymmärtänyt mistä on kyse. Koirahan kun ei oikeastaan sitä kipua näytä, koska kipuoireiden peittäminen on aikanaan ollut sille eloojäämisen kannalta tärkeää. Niinpä pitäisi seurata koiran käytöstä ja kiinnostua heti, jos koira alkaa käyttäytyä eri tavalla.

Eläinlääkäri sanoi, että Wiiman takamus on varmasti ollut kivulias. Ja siksi vamaan viime aikoina on lenkeillä voinut käydä niin, että jossain vaiheessa Wiima alkaa jätättämään, olevinaan jää haistelemaan, mutta se on ollut vähän sellaista wannabe-haistelua. Ilmeisesti takamusta on kirveltänyt sen verran, että Wiima näki parhaaksi pysähtyä.
Lisäksi Wiima alkoi harrastaa sellaista, että se kipitti vieressäni ja alkoi tökkiä minua kuonollaan ja kun katsahdin siihen, niin häntä alkoi heilua ja neiti tunki itsensä ihan lähelle kesken lenkin rapsuteltavaksi. Minua moinen käytös hymyilytti, mutta nyt tajuan, että se oli Wiiman keino saada minut pysähtymään kun pyllyssä tuntui tykyttävä kipu.

Muistan sen joskus jopa lenkillä ollessamme hieman vinkuneen kävellessämme, ihmettelin sitä, kun se ei ollut tavallista, mutta kuittasin sen tuolloin vain jonain piippauksena, enkä noteerannut asiaa tarkemmin.

Kaikki nuo merkit olivat muutoksia käyttäytymiseen ja jos olisin ollut valppaana, olisi minun pitänyt tajuta, että koira yrittää kertoa minulle jotain ja olisimme päässeet lääkäriin jo hieman aikaisemmin.

Mutta ehkä tuollaiset oppirahat on sitten maksettava, että oppii tarkkailemaan koiran merkkejä ja tulkitsemaan niitä. Harmi, että ne oppirahat piti repiä Wiiman selkänahasta.

No, paraneminen on varmasti vauhdissa ja neiti pääsee ennen pitkää kauluristaan ja on taas elämänsä kunnossa :)

***

Kävimme muutama päivä sitten kiertämässä täkäläistä luontopolkua. Siellä oli tuolloin vielä lehdet puissa, mutta keltaisia sysyn värejä jo mukavasti näkyvissä :)

Kaisla oli kauniisti keltaantunutta ja alakuvassa..

..yksi kärsii hepulikohtauksesta :D

Nopealla vilkaisulla voisi tätä otusta Kettu Repolaiseksikin erehtyä luulemaan..

Rannalta löytyi myös tällainen aarre. Siihen piti koiraneidin tietenkin iskeä hohtavat hampaansa ja ryhtyä teroittelemaan niitä..  Kaikki meressä lillunut maistuu muuten Wiiman mielestä hyvälle, vettynyt puu ja näkinkengät - ah mitä herkkua :) !

Ja sänkipellot - ihan parasta! 

Semmoisella sitä voi pieni lapinkoirakin päästellä menemään, niin että hippulat vinkuu :)