Itä-Suomen kierros

Kesäloman toka viikolla pakattiin kimpsut ja kampsut ja Wiima Volvoon ja lähdettiin huristamaan kohti Itä-Suomea. Olen aika vähän tullut kiertäneeksi kotimaata - monet vuodet menivät niin, että kesällä mökkeiltiin, veneiltiin ja jos matkustettiin, niin se oli aina maan rajojen ulkopuolelle.
Sitten alkoi harmittaa, kun kotimaa oli jäänyt niin vieraaksi, että nyt  ollaan jo muutaman vuoden ajan tehty kesälomareissu 'jonnekin' päin Suomea katselemaan.
Voi olla, että tuo koirakaveri perheessä auttoi omalta osaltaan tekemään tämmöisiä suunnitelmia, koska kotimaan reissaamista varten ei tarvitse hakea karvanaamalle hoitopaikkaa vaan hän matkustaa itsestäänselvästi mukana :) .

Eka stoppi oli jo Porvoossa n runsaan 2 h ajomatkan jälkeen. Meillä alkoi kahvihammas kolottaa, tehdä mieli pientä purtavaa ja johan olimmekin jo autossa istuneet, niin myös jaloittelu tuntui houkuttelevalta.

Komeita pilviä alkoi Porvoossa kerääntyä päämme päälle, ja niistä tuli myös kiitettävästi vettä - joskin onneksi vasta siinä vaiheessa kun olimme taas jo auton suojissa :) .

 

 

Voi näitä kännykkäräpsyjä, kun Wiimakin on tuolla tolpan takana. Isäntä ja koiruus jäivät pöytään odottelemaan, itse jonotan myymälä puolella syötävää - siis todellakin jonotan: minua ennen ehti ostoksille isoäiti kolmen lapsenlapsensa kanssa, ja juomien ja syömien päättäminen oli todella vaikeaa, ja mummeli jo siinä jonottaessaankin unohteli, että mitä oli kellekin tilattu ja oliko jokaiselle jotain...

Herkulliset matkaeväämme näkyvät kuvassa kuitenkin oikein hyvin :) .

Ekan päivän kohde oli Lappeenranta, jonne saavuimme iltasella. Saimaan yllä näimme hienot auringonlaskut.

Lappeenranta jäi muuten valitettavasti vähälle huomiolle, sillä kaupungissa satoi lähes koko ajan siellä ollessamme ja toiseksi, koska Lappeenrannan keskustaan oli levittäytyneet Kansainväliset Suurmarkkinat, jotka on prikulleen samat kuin joissa olimme täällä Turussa viime vuonna ja jotka rantautuvat tänne taas heinäkuun lopussa.

Kävimme illalla vain ravintolalaivalla syömässä ja aamulla herättyämme lähdimme ajelemaan eteenpäin.

Parikkalasta, Venäjän rajan tuntumasta, löytyi merkillinen patsaspuisto. Taiteilija Veijo Rönkkönen on eläessään pistänyt tuulemaan ja puistossa on satoja ihmispatsaita, pääosin erikoisissa jooga-asennoissa, mutta muissakin asennoissa löytyy.

Tunnelma oli yhdellä sanalla kuvaten eriskummallinen, ja päällimmäiseksi minulle taisi jäädä ajatus, että vierivä kivi ei sammaloidu ( = liikkuminen kannattaa) ja tuo taiteilijan oma lause "hullu on vapaa keksimään mitä haluaa" :) .

Wiimankin naamalla taitaa olla vähän hämmästelevä ilme :) !

Tämä oli minusta hyvä ja käyttökelpoinen lause :) !

Parikkala sijaitsee tosiaan ihan rajalla ja Ruotsin rentoon naapuruuteen tottuneen varsinais-suomalaisen mielestä oli vähän jo ehkä liian jännää kun matkan varrella näkyi tällaisia kylttejä:

Imatralla pysähdyttiin vain ohimennen ja siitä jäi sellainen fiilis, että joskus olisi kiva tulla uudelleen katselemaan enemmän. Nyt pysähdyimme ihaillaksemme Imatran komeaa Valtionhotellia ja Imatrankosken ympäristöä.

Valtionhotelli on vanha jugendlinna, kuin satukirjasta. Olisin halunnut siellä yöpyä, mutta kun viime hetkessä buukkasimme paikkoja, niin sieltä ei enää löytynyt - ainakaan koiran kanssa matkustavalle. Sota-aikana pytinki on toiminut mm sotilassairaalana ja komentokeskuksena. Valtionhotelli sijaitsee aivan Imatrankosken äärellä.

Ja sitten se Imatrankoski, se oli varsin kuiva. Ja niin sitten luinkin, että pato avataan nykyisin lähinnä enää näytöstarkoituksissa. Kauniit maisemat rannassa silti oli ja kivoja hiekkateitä, joita olisi kiva ollut ehtiä vaeltaa, mutta se täytyy jättää ensi kertaan.

Imatrankoskea on tultu katsomaan ennenkin ja kaukaa, alueella oli paljon kivikaiverruksia päivämäärineen. Alla yksi vuodelta 1875 ja vielä alempana näkyy nimet Katarina ja Pedro, joiden alkuperästä Imatralla arvellaan, että Katarina on  Venäjän keisarinna Katarina II (v. 1772) ja Pedro onpi sitten Brasilian keisari (v. 1876).

Ja Wiimukka Imatrankosken portaiden yläpäässä, ensin tiukkailmeisenä ja sitten jo hymytyttönä :) .

Joensuussa on kaunis joenranta ja torialue. Sekä keskustassa paljon vanhaa puutalokantaa, joka minua aina ihastuttaa. 

Torilla rokki soi - paikallinen bändi veti Queenia ihan hyvin. Istahdimme torikahvilaan kuuntelemaan, ja vedettiin tietty napaamme myös jätskit, tällä kertaa myös Wiima teki saman tempun eli siivosi jämät purkin reunoista. Teki muuten todella huolellista työtä :) !

Joensuun torin laidalla oli ilves-patsas ja meidän perheen tupsukorva halusi tulla kuvatuksi sen kanssa. Siinä sattuikin sitten hauska tilanne kun ohjasin Wiimaa patsaan vierelle ja pyysin sitä vielä asettumaan pikkuisen toisin päin.

Mieheni seisoi vieressä parin metrin päässä ja eräs lähestyvä pariskunta oli katsellut touhujamme hymyillen ja hämmästellen. Mieheni oli kertonut heille,että juu, koira on tottunut tuollaiseen ja sitten heitä nauratti. Wiiman kanssa saimme kuvan näpsättyä - tommonen vähän hönö siitä sitten tuli - ja liityimme joukkoon. Sitten heitä vasta naurattikin kun kerroin, että Wiima tekee tuota poseeraamista työkseen, eli tietenkin maksamme sille (ruoka- )  palkkaa mallintöistä :) .

Joensuussa myös vähän shoppailimme: pari paitaa kauppakeskus Iso Myyssä ja kirjoja antikka-kaupassa, jonka ohi sattumalta kävelimme. Löysin yhden Remeksen jännärin, joka ei ollut sattunut käsiini, ja isäntäkin kaiketi jotain mieleistä löysi, koska ostoksia hänkin teki.

Häviävä luonnonvara valitettavasti nuo antikat, joskin tuollakin kävi paljon asiakkaita ainakin kun itse olimme sisällä.

 

Kauniita puutaloja Joensuussa

Lopuksi saavuimme Savonlinnaan, joka oli todella kaunis kaupunki. En ollut käynyt siellä ennen. Savonlinnalla on ollut hyötyä Olavinlinnasta, joka tuo kaupunkiin turisteja ulkomaita myöden. 

Tulimme kaupunkiin aika myöhään pitkän autoistumisen jälkeen, ja Wiima nautti päästessään jaloittelemaan ja plumpsahtamaan. Tässä ollaan toria vastapäätä kävelysillan vierellä. 

Näetkö Wiiman? Siellä se muori kahlailee :) 

Käpylehmä? Ööö, minäkö?

Jopa vähän tuhmuuksiakin tehtiin siellä Savonlinnassa -  nimittäin kurkattiin Kiinan puolelle, mutta emäntä ja isäntä sulkivat reitin ja siistivät rannan ennen paikalta poistumista :) .

Tekisi mieli kirjoittaa, että Savonlinna oli merellinen kapunki, mutta eihän se sovi, kun meri on Savonlinnasta hyvin kaukana. Mikä olisi järvi-sanasta johdettu vastaava adjektiivi?

Olavinlinnaan ei ymmärrettävästi päässyt koiran kanssa, mutta se ei haitannut, koska emme olleetkaan menossa opastetulle kierrokselle. Kävimme sitten vuorotellen miehen kanssa linnan sisäpihalla katsomassa sitä lähempää ja jatkoimme matkaa ( = söimme jätskit, taas 😋, linnan pihalla).

Olavinlinnan puistossa oli tällainen sota-ajan muistomerkki

Sellainen reissu se oli. Kiva reissu! Koiran kanssa on kesällä niin helppo matkustaa, olimme tervetulleita kaikkialle, paitsi sinne Olavinlinnaan. Hotelleissakin oltiin hyvin koiraystävällisiä. Tässä kuva Lappeenrannan Scandicista, josta saimme huoneen omalla ulko-ovella - kätevää :) !

Suomalaiset ovat koirakansaa. Päivittäin joku tuli kysymään "onko tuo lapinkoira" ja sitten halusivat kertoa omasta tai tutusta tietämästään lapinkoirasta, joka sekin oli ollut jollain tavalla ihana. Ja sitten puhuimmekin jo kaikesta muustakin, matkustamisesta, Suomesta, Turusta ja Turun saaristosta ja kuulimmepa yhden hauskan pikkujoulutarinankin :) . 

Kotimaan matkailu on kiva juttu!

Metsässä on tunnelmaa - ja niin myös Haunisten altaalla

Onpa ollut taas mahtava kevät tänä vuonna! Auringonpaistetta ja enemmän poutaa kuin sadetta, joskin on sadettakin tullut (viljelijät ja puutarhanhoitajat kai kaipaisivat vettä vähän enemmänkin) .

Harrastukset alkavat olla loppusuoralla ennen kesäpaussia - rallytokon viimeinen ohjattu tunti on ensi viikolla ja vikat nosetreenit siitä viikon päästä. Olen tällä hetkellä epävarma, jatkanko ohjattuja rallytreenejä - nyt olemme käyneet viikoittain viime kesästä lähtien (pois lukien Wiiman sairausloma), mutta joka toinen viikko tapahtuvat ohjatut nosetreenit kyllä säilytän plakkarissa :) .

Wiiman polvivaivoista kirjoittelin taannoin. Wiima voi nyt paremmin. Luksoutumisia ei ole enää tapahtunut - siis eka kerran silloin helmikuussa, jonka jälkeen sitä toistui tiheämmin heti eka kerran jälkeen ja siten ajoittain, mutta harvenevasti pari-kolme viikkoa eka kerran jälkeen.

Polvivaivat johtivat kiputilaan, mm. lonkan koukistajat olivat ihan kippurassa, joka johti siihen, ettei Wiima enää kulkenut portaissa (alaspäin kyllä) ja kieltäytyi nousemasta kahdelle jalalle. Tätä alettiin sitten systemaattisesti hoitaa laserilla, akupunktiossakin käytiin, ja sitten pahimman yli päästyä myös passiivisilla venytyksillä.
Näillä tempuilla päästiin siihen, että Wiima vaikuttaa olevan nyt kivuton - kulkee portaita ylös ja alas, sekä olen bongaillut myös Wiiman omatoimisia takaosan venytyksiä, joista tulin ihan superiloiseksi, ne kun jäivät kokonaan Wiiman repertuaarista pois tapaturman jälkeen. Takaosan itsenäiset venytykset eivät vielä ole ihan niin nautinnollisen näköisiä kuin ne olivat ennen helmikuuta, mutta ehkä ne siitä vielä laajenevat, pitenevät vai miten sen nyt ilmaisisi :) .

Tänään iltapäivällä meillä onkin seuraava hoitoaika, eli ensin tutkitaan missä kunnossa Wiiman kroppa nyt on ja sitten alkaa eka vesiterapiahoito. Onpa jännä nähdä mitä Wiimukka siitä meinaa :) ! Viiden kerran sarjan ajattelin nyt hankkia ja sitten hakeudutaan tietysti myös luonnonvesiin.

Metsälenkkeily on myös kuntoutujalle hyväksi ja tässä pieni kooste kun alkuviikosta kävimme kiertämässä Raision Haunisten tekojärven tai oikeammin altaan (Haunisten allas). Allasta käytettiin aikanaan Raisio-Naantalin raakavesivarastona, mutta nyttemmin alue on virkistyskäytössä.

Vaikka oltiin ihan kivenheiton päässä Raision keskustasta ja isoista kauppakeskuksista kuten Mylly ja Ikea, niin altaan reunaa kiertäessä tuntui kuin olisi ollut syvemmälläkin luonnossa. 

Siellä se Wimpula kahlailee ja kuin huomaamatta hoitelee myös polvivaivojaan :) .

Oikeastaan vähän yllätyin miten innokkaasti Wiima nyt hinkusi kahlailemaan. Wiima ei ui, paitsi pentukesänään kyllä, mutta kahlailee jos päivä on helteinen. Nyt ei kuitenkaan ollut niin helteistä ollenkaan, lämmintä kylläkin. Ehkä hän oli sitten fiksuna tyttönä sisäistänyt nämä hoitotarpeensa ja käytti tilaisuuden hyväkseen :) .

Reitti oli välillä tällaista 'kevyttietä' vai miksi tällaista pitäisi nimittää, ja välillä ihan kinttupolkuakin. Pääreitiltä erkani useita kivoja pikkupolkuja, joita myös tutkimme. Polkuja halkovat juuretkin ovat mannaa kuntoutujalle, niitten yli kulkiessa ei auta kovin laiskasti jalkojaan nostella.

Kuka pölhökustaa oli jättänyt kivan kepin veteen lojumaan? Se oli heti pelastettava!

Edellisen kerran kiersin Haunisten altaan vuonna 2016. Ja koska elämä on täynnä hauskoja sattumia, niin kiersin sen tuolloin aivan samalla päivämäärällä!

Tämä yhteensattuma tapahtui suunnittelematta ja tajusin sen vasta kun illalla FB:tä kurkatessani FB tunki esiin niitä tallentamiaan muistoja ja sieltä tupsahti esiin kuva samasta paikasta kolme vuotta aiemmin.

Ilostuin kun huomasin, että kolmen vuoden aikana oli tapahtunut paljon. Raision kaupunki oli panostanut isosti: molemmilla puolin allasta oli kivat ja siistit grillauspaikat katoksineen ja jopa klapeineen. Lisäksi toisella grillipaikalla reitin alussa oli WC. Toivottavasti paikat pysyvät siistinä ja käyttökelpoisina kesän mittaan pidempäänkin, niin niistä on iloa ulkoilijoille.

 

Aina välillä kun on oikein hauskaa, niin Wiiman yllättää hepulikohtaus. Silloin juostaan siksakkia niin paljon kuin kintuista lähtee ja käänteissä tiukat silmukat. Näitä hepulikohtauksia oli hillittävä, kun polvivaivoja ilmeni, mutta nyt kun kaikki tuntuu sujuvan taas hyvin, niin en ole enää estellyt, eikä vahinkoja ole sattunut.

Semmoinen reissu se oli. Suosittelen piipahtamista, jos liikut hoodeilla.