Winku-Iita ja lomapäivä

Wiimasta on tullut vähän Winku-Iita. Ennen niin äänetön koira ei olekaan yhtäkkiä enää äänetön. Eihän koiran tarvi äänetön ollakaan, mutta "ajankulu-rutinat" ja "tyhjänvinkumiset" eivät ole kivaa käytöstä. Pimulla on muutoinkin vauhtidraivia nyt vähän enemmän kuin ennen ja kierrokset nousevat toisinaan turhan helposti.

En ensin huomannut sitä ja kun olin viime kerrasta oppinut, että valeraskausaikana Wiima oli rauhattomampi ja puheliaampi, niin kuittasin asian sillä. Mutta pikkuhiljaa on alkanut käydä selväksi ettei ole (enää) mistään valeraskausoireesta kyse vaan Wiima on nyt muutoinkin kovemmassa vauhtimoodissa kuin oli ennen kesää.

Lenkillä jos vaikka pysähdyn puhumaan puhelimessa ja matka pysähtyy, niin se ei osaa rauhoittua paikalleen odottelemaan vaan alkaa vinkua ja 'laulaa' tylsistymistään, kuitenkin saman koiran kanssa on kökötetty jalkapallokenttien reunamilla ja kesäruokaterasseilla monen monta kertaa ja typykkä on ollut ihan rauhallinen ja lötkötellyt maisemia katsomassa. Mutta loman jälkeen arkirutiinien alettua on volumenappi kääntynyt kohti kaakkoa. Wimpsahdus on kyllä iloinen, tottelevainen ja kultainen itsensä, mutta kun pitäisi relata niin se ei meinaa onnistua muuta kuin kotona.

Ihmettelin ensin että mistä se voisi johtua, ikäkö siihen vaikuttaisi. Ja varmasti vaikuttaakin, Wiima on nyt vuoden ja neljä kuukautta, kahdet juoksut takana, eli typykkä on tullut aikuiseksi. Ehkäpä siihen liittyy tämän kaltaista kierrosten nousua ja tunnemyrskyä - ainakin ihmislapsilla liittyy :)
Toinen juttu joka tuli mieleeni on, että Wiima on lähes koko kesän ollut mökillä. Siellä sen ei ole tarvinnut sietää tylsyyttä lähes ollenkaan, sillä kotiväki lomaili sen kera ja silloin kun ei ollut mitään "järjestettyä" ohjelmaa kulki typykkä pitkin metsäistä mökkipihaa ja merenrantaa nenähommissa, en nähnyt sen useinkaan päivän mittaa lötköttelevän vaan lähes aina liikkeessä.
Koiria tapasimme aika paljon ja jokainen tapaamamme koira (kylään tulleiden tuttaviemme tai  mökkinaapurien) oli leikkikaveri, eli ei tarvinnut muistella miten fiksu koira ohittaa toisen koiran.

Nyt kun kesä on ohi ja arki rullaa taas vanhaan tapaansa, niin yhtäkkiä Wiimalla on arjessa yksinäisiäkin hetkiä, vastaan tulevat koirat pitäisi mukamas taas ohittaa leikkimättä ja niin edelleen. Kesän aikana kadonneita arkisääntöjä on taas ilmestynyt sen päivärytmiin, ja lieneekö tämä asia sitten vähän sekoittanut tytön pään. Luulen siis että pimatsu pääsi vähän "villiintymään" loman aikana - ei pahasti, mutta vähän :)

Toisaalta olipa syy mikä tahansa, tahdon vähän sammutella moista draivikäytöstä. Tein muutamat järjestelyt menon rauhoittamiseksi. Ei suurempia, aikakin tehnee tehtävänsä eikä asiasta kannattane tehdä suurempaa numeroakaan. Mutta ensiksikin Wiiman äänet jätetään siis huomiotta. Lisäksi päätin tiivistää kontaktia; kontaktin parantamiseksi typykkä on nyt viikon ajan saanut iltaruokansa kupin sijaan yksinomaan lenkeillä palkintojen muodossa. Eli jokaisesta kontaktista ja minua lähestyvästä liikkeestä koiraeläimen suuhun on tipahtanut ruokanappula. Pidän sen näin myös tarkoituksella poissa tienvarsien koiranpissien haistelusta, koiranpissimerkkejä pääsee typykkä nyt haistelemaan harvemmalti, jonkin verran sentään toki, mutta valitsemassani paikoissa.
Ja sitten erityishyvät herkut on ollut mukana ohitustilanteisiin, sekä olen myös pitänyt vastaantuleviin koiriin pidempää välimatkaa, eli vaihdamme puolta jos mahdollista, niin Wiimalla olisi helpompaa.

Ja kuulkaa, viikko tuota kuvattua meininkiä, niin merkkejä rauhallisemmasta menosta on jo havaittavissa. Kierrokset ei nousekaan ihan samalla tavalla kuin vielä viikko, pari sitten ja malttia löytyy vähän 'seisoskeluunkin' lenkin varrella, eli kitinää ei olekaan kuulunut nyt joka kerta seisahtuessamme taikka se on ollut vaimeampaa. Hyvä hyvä! Lisäksi kontakti on tiivistynyt ja koirien ohituksessa on koettu onnistumisia (kaukana täydellisyydestä tosin..).

Ja otsikon lomailuun liittyen; eilen pääsimmekin Wiiman kanssa keskellä päivää lenkille vaikka oli perjantai ja arkipäivä, sillä pidin extempore lomapäivän. Ihanuutta! Onni muodostuu pienistä asioista! Keli oli lämmin ja aurinkoinen, ja sain nauttia siitä ulkona eikä toimiston ikkunan takaa, ihan luxusta! Lenkillä ulkoilutin Wiiman ja itseni lisäksi myös kameraa ja alla vähän valokuvia reissun varrelta :

"Paikka!" - hyvin pysyi pylly maassa :)
Paikallaoloa harjoiteltiin enemmänkin lenkin varrella. Se on ollut joskus paremminkin hallussa, nyt kesän jäljiltä häipynyt vähän. Wiima pysyy kyllä paikallaan kuin tatti niin kauan kuin olen sen edessä, mutta kun kierrän sen taakse, alkaa sekin helposti kääntyä - etenkin jos jätän sen odottamaan seisoen.

Paikalliset maanviljelijät viljelevät kesäisin läheiselle pellolle pellon kokoisen auringonkukkameren.

Tulee iloiselle mielelle sitää katsellessa :)

Lauma - tai parvi - turisteja saapumassa kaupunkiin.

Jouduin valaisemaan Wiimaa keinotekoisesti aika lailla tässä yläkuvassa,

kun valo-olosuhteet muutti hauvan mustaksi möykyksi jota en kuvatessani pöllösti hoksannut.

Voi siten näyttää vähän keinotekoiselta nuo värit.

Apua, susihukkanen!

Lähestyvän syksyn merkkejä, punaisena hehkuvat pihlajanmarjat

Tuossa vasemmalla on muuten paikallinen Hesburger - ei, emme käyneet.
Pihvinpaistotuoksut leijailevat koiraeläimen nenuliiniin :)

Näytti niin kivalta tuo lammikko Keskuspuistossa siltoineen että piti tietty Wiimakin
tällätä lammikon äärelle poseeraamaan :)
Tämän lammikon äärellä myös istuskelimme tovin, rauhoituttiin. Ensin vähän vingututti ja keikututti, varsin vaimeasti kuitenkin ja lopuksi typykkä pani makuulle! Ei kylläkään ihan nokosille ryhtynyt vaan tarkkaili tapahtumia korvat hörössä, mutta makuulla ja hiljaa. Ou jees!
Vielä vähän aikaa sitten olisi ääntä lähtenyt enemmälti.

" Sivu!" Keskuspuiston viheriöllä treenattiin vähän rally-tokoa.
Pimulla pysyi keskittyminen ihan hyvin kasassa ohikulkevista ihmisistä huolimatta.

Ihmisiä aavistuksen suurempi haaste, mutta voitettiin, oli hanhien jätökset nurmikolla jotka taisivat maistua hyvältä... :D

Maasta se pienikin ponnistaa. Tämä tyyppi oli kivunnut metrin mittaisen aitatolpan huipulle! Toivottavasti sitä ei huimaa laskeutuminen nousua enempää.

Aah! Loma keskellä arkea on parasta! Etenkin kun kotona on aina valmis lenkkikaveri!

(ei viikonlopuissakaan mitään vikaa ole :D )

Vallaton lammaspaimen

Eilen lauantaina 17.8 oltiin toista kertaa lammastelemassa eli opettelemassa lampaiden paimentamista. No, ehkä paimennuksen opettelu terminä on vielä liioittelua tässä vaiheessa, ennemmin on kyse sen selvittämisestä, että onko Wiiman geeneissä ikiaikaista paimenvaistoa ja miten se suhtautuu paimennettaviinsa.
Eli tänään oli kyse lampaille sytyttelystä (l. paimenvietin sytyttelystä) ja paimennusharrastukseen tutustumisesta. Sekä 'lammaskäyttäytymistiedettä' aimo pläjäys :) Kouluttajana Elina Kuokkanen apunaan paimenlinjainen bordercollie Noki, ja tapahtumapaikkana Saksan tila Piikkiössä.

Harjoituspäivä koostui kolmesta osasta. Ensin oltiin isolla laitumella. Koira pitkässä liinassa ja sen annettiin lähestyä lampaita ja saada ne liikkeelle. Sille annettiin tilaisuus oivaltaa mistä päin lähestymällä lampaat lähtisivät mihinkin suuntaan ja miten lauma pidetään koossa. Koira oli koko ajan kouluttajan pidettävänä ja itse seurasin aluksi koiraa ja kouluttajaa, ja sen jälkeen minun oli määrä siirtyä 'osaksi lammaslaumaa' eli johdatin sitä (laumaa) sovittuja reittejä aitauksessa kouluttajan seuratessa ja 'paimentaessa' Wiiman kanssa takana. Pääsin siis omieni joukkoon, lampaaksi lammaslaumaan, joskin suoraa päätä johtajan pallille :)

Wiima kiinnostuikin lampaista lähes alusta asti aitaukseen tultuamme. Aluksi piti kylläkin tehdä vähän nenätöitä ja luultavasti nielaista muutama lampaankakkara, mutta saatuaan lampaat näköpiiriinsä kiinnostus heräsi. Aitauksessa oli tarkoitus herätellä koiran mielenkiinto ja luoda sille tilaisuuksia saada lauma liikkeelle omalla käytöksellään. Kun lauma lähti liikkeelle, Wiiman menoa hidastettiin niin että se sai ihailla lampaiden loittonevia pyllyjä. Oli myös hieno juttu, että kun lampaat pysähtyivät ja Wiiman kanssa pysähdyttiin, malttoi Wiimakin pistää takamuksensa maahan ja pitää etäisyyden, ei siis hinkunut etenemistä.
Mutta tehtävä taisi olla sen verran jännittävä ja raskas kuitenkin, että kun ryhdyttiin hakemaan kaarta lauman koossa pitämiseksi, herpaantui Wiiman kiinnostus ja homma meni uudelleen nuuskutteluksi ja pieneksi sähellykseksi.

 

 

Vähän sähellystä oli muutenkin ilmassa tällä kertaa - siitä kertoo otsikonkin nimi 'Vallaton'. Nimittäin tavallisesti rauhallinen Wiima-typykkä on nyt jonkin teini-iän tai muun kourissa, ja siitä tai jostain muusta syystä se on yhtäkkiä kovin kärsimätön ja nostaa helposti kierroksia. Kesän jälkeen on tuntunut siltä, että Wiimalle on tullut yksi vauhtipykälä lisää, joka aiheuttaa ettei se oikein pysty rauhoittumaan ja pysähtymään jos ympärillä tapahtuu. Niin nytkin. Wiimaa vinkututti, laulatutti ja haukututti kovasti koko päivän aina kun oli aika odotella omaa vuoroa ja seisoskella. Kun oltiin liikkeessä, oli vähän parempi, mutta pienimuotoisia hepulikohtauksia nähtiin liikkeelläollessakin, hihnassa. Täytyy paneutua tähän ja oikein ajatuksella opettaa typykkää rauhoittumaan ja pitämään kierrokset kurissa. Vielä keväällä, kesällä ei tämmöistä ollut vaan Wiima osasi oikein nätisti rauhoittua huolimatta mitä ympärillä tapahtui.. muistaako joku lukijoista että tuo runsaan vuoden ikä (Wiima on 1v ja 4 kk) olisi ollut jotenkin haasteellinen?

Seuraava harjoitus oli sitten pienemmässä aitauksessa. Siellä oli tarkoitus ihan oikeasti (yrittää) ohjata lampaita. Ensin kouluttajan ohjaamana ja sitten itse koiran kanssa. Aitauksessa piti (yrittää..) ymmärtää lampaiden käytöstä, eli millaista välimatkaa olisi pidettävä ja suunnitella lähestymissuunta, jotta lampaat saataisiin siihen suuntaan tai nurkkaan kuin oli tarkoitus. Wiima paineistui pienessä aitauksessa - mahdollisesti johtuen tuosta mitä yllä kerron, eli että se ei ollut oikein keskittymiskykyinen - ja ei ottanut silmäkontaktia lampaisiin ollenkaan. Pienessä aitauksessa ollaan myös lähempänä lampaita, joten sekin oli tietysti jännempää. Wiima teki sijaistoimintoja ja nuuskutti maata vain, joten itse en päässyt kokeilemaan tuota lampaiden ohjausta. Olisi ollut kiva koittaa, etenkin kun minusta tuntui, että minulla olisi ollut jonkinlainen ajatus siitä, miten niitä piti lähestyä. Eipähän ainakaan kuvitelmani romuttuneet, kun en päässyt kokeilemaan :D

Jotta Wiima saisi uudelleen uskoa itseensä tuossa pienemmässä aitauksessa tapahtuneen 'kooman' jälkeen, teimme uuden kierroksen yllä kerrotussa isommassa aitauksessa ja siellä pimu taas koki onnistumisen tunteita saatuaan lampaat liikkeelle.

Lopuksi harjoitus pyöröaitauksen ympärillä. Eli lampaat suljettiin pieneen pyöröaitaukseen ja koira päästettiin vapaaksi pyöröaitauksen äärellä, siis ulkopuolella. Tämän tehtävän tarkoitus oli saada koira hoksaamaan kiertävä liike lampaiden ympärillä tai vahvistaa sitä. Tämä harjoitus oli myös kovasti koiraa kiihdyttävä, joten harjoitusaika pidettiin lyhyenä per koirakko. 
Wiima kyllä löysi kiertävän liikkeen aitauksen ympärillä ihan helposti eikä minun tarvinnut sitä sille ohjeistaa. Itse asiassa koiran ohjaaminen pitikin jättää vähemmälle; koira kiertäisi jos kiertäisi. Ja koska Wiima oli edellä kerrotusti koko päivän ollut malttamattomalla päällä oli tämä kiihdyttävä tehtävä sille niin kiihdyttävä, että se veti lopuksi vielä aitauksen ympäri parit ylimääräiset hepulikierrokset!

Kuten kuvista näkee, aurinko ei varsinaisesti porottanut. Päinvastoin sateli taikka enemmän sateli. Oltiin kaikki märkiä kuin uitetut rotat. Mutta varusteistahan viihtyminen on kiinni, joten sateesta ei muodostunut suurempaa ongelmaa. Ja olemmehan me 'koiraihmiset' tottuneet olemaan säiden armoilla, onhan pissilenkitkin tehtävä säässä kuin säässä :)

Tällaiset tapahtumapäivät ovat kivoja monesta syystä. Ensiksikin uusien asioiden oppimiseksi ja koiran kanssa yhteistyön syväntämiseksi, sekä terve ulkonaolo ja punaposkisuus ovat plussaa :) Mutta vähintään yhtä hauskaa on tavata muita koiraihmisiä ja eritoten, kuten tänäänkin, muita lapinkoiraihmisiä. Paimennuspäivähän oli Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran järjestämä, joten paikalla oli vain näitä lappalaisia.

Tapasimme muun muassa taas ihanan Vilma-tyttösen Katja-emäntineen (Vilma olikin ainoa meille ennestään tuttu koiruus, muut uusia tuttavuuksia):

Wiima ja Vilma ^

Alla parkinruskea neitokainen Ross (Mustissuon Valla Dia) lammasaitauksessa.

Puurattaren Ensilemmenjoiku "Joiku" oli komea poika, tietyissä ilmeissä ihan susi kasvoiltaan :) 

Puurattaren Villi-Kaipuukin "Kira" oli mukana:

.. ja pari muuta koiraa myös, joden henkilöllisyys jäi minulle hämärän peittoon.

Vielä muutama tunnelmakuva päivän kulusta - mm päivän nelijalkaisista kouluttajista eli ahvenanmaanlampaista sekä bordercolliesta Nokista sekä vähän muutakin =)
Lampaista puheen ollen - käytetyt lampaat olivat koiriin tottuneita ja niitä vaihdettiin päivän mittaan, joten niillekään ei tilanteen pitänyt muodostua liian stressaavaksi.

 Lammasparkki

  ^ Minä koitan viittoa lampaille kädellä suuntaa - haha, ei toiminut, menivät eteenpäin kuin juna :)
Piti vain itse lähteä siihen suuntaan kuin halusin, niin ne kyllä seurasivat perässä.

^ Wiima odottelemassa vuoroaan

^ Apukouluttaja Noki, joka alakuvassa on tositoimissa

Että sellainen päivä oli tämä paimennuspäivä. Märkä, mukava ja antoisa ulkoilmapäivä. Kouluttaja Elina puhui paljon, selitti ja kertoi lampaista ja paimennuksesta samalla kun ohjasi meitä oppilaita ja tykkäsin siitä kovasti - opin paljon lampaiden tavasta ajatella ja reagoida. Wiima olisi kyllä saanut tänään vähemmän vouhottaa, sille on tehtävä jotain, rauhottumisharjoituksia. Lammastyössä kun pitäisi maltin säilyä, kuten kaikessa muussakin tekemisessä, muuten menee plörinäksi. Tänä syksynä on tiedossa vielä yksi 'keikka' ja se on Oripäähän Määtilalle syyskuussa - sama paikka kuin toukokuussa.

Niin ja PS. kuvat ovat pääosin mieheni Jannen kamerasta, itse kun olin hihnan varressa ja jokunen myös Kiran emännän Heidin käsialaa, kiitos Heidi. Keleistä johtuen tuli kuvattua vähemmän kuin oltiin suunniteltu, but that's life. =)