Wiima Wimpsahduksen kuulumisia

Wiima on nyt melkein vuoden ehtinyt olla isosisko, se on iso muutos koiralle, joka oli elänyt ainoana koirana ensimmäiset, melkein 9 vuottaan. Kerään tähän postaukseen Wiiman isosiskotunnelmia sekä terveyskatsauksen. Varoitus etukäteen, tästä voi tulla pitkä juttu :) !

Isosiskous on pääosin merkinnyt Wiimalle hyviä asioita. Wiimalla on nyt ystävä, jonka kanssa puhua koirakieltä, jonka kanssa riehua ja rallata. Riehuminen ja rallaaminen on hyvästä ja pitää Wiiman nuorena. Ilman pikkuveljeä hän pihalla ollessaan vain kävelisi pihalla nenä maassa tai makailisi katselemassa ohikulkijoita. Tietenkin normaalit lenkit meillä on, mutta näiden taukojumppien ansiosta hän saa enemmän ja monipuolisempaa liikuntaa päivittäin, kuin mitä itse pystyn tarjoamaan.

Heistä on tullut läheinen parivaljakko, tai niin läheinen kuin mahdollista. Tihkulle Wiima on maailmassa The Ykkönen. Wiima taas on ensisijaisesti ihmisen koira, ja erityisesti vielä minun koirani, mutta Tihkusta on tullut hänelle rakas ystävä. Tihkustakin on iän karttuessa tullut enemmän myös ihmisen koira, mutta Wiima on hänen maapallonsa keskipiste. 

Alta pois, täältä tullaan!

Wiima sietää Tihkulta varsin paljon. Tihku saa viedä lelutkin suusta - ja viekin! Se minua välillä surettaa, kun Wiima ei tässä asiassa pidä puoliaan, vaikka selvästi välillä haluaisi vähän itsekin retuuttaa leluja. Koitan siksi päivittäin järjestää Wiimalle leikkirauhan, että hänkin saa rauhassa kiskoa, retuuttaa ja heitellä, sillä ilman apua se on mahdotonta. Tihku on kuin pikkulapsi - kaikki lelut, jotka on muiden suussa, on aina parempia kuin se, joka on omassa suussa. 

Wiimallakin on kuitenkin rajansa, ja Tihku tietää, että nukkuvaa Wiimaa ei kannata härkkiä, eikä luuta tai muuta herkkua viedä Wiiman suusta. 
Joskus aikanaan Wiiman äitikoira oli kasvattajalla kotilauman vanhin narttu ja sen kuullessani totesin, että Jahas, Dixi onkin sitten perheen pää? Tähän kasvattaja vastasi, että "Ei ole, Dixi ei halua olla laumassa johtosemassa, vaan on mieluummin sivustaseurailija".
Luulen, että Wiima on äitinsä tyttö, hyvin liberaali, joka katsoo teinimukelon touhuja sormiensa läpi. Wiima mieluummin väistyy, kuin rähjää - paitsi niissä parissa itselleen tärkeässä asiassa - eikä niissäkään rähjätä tarvitse vaan auktoriteetti riittää.
Nuorena tyttönä Wiima kyllä oli topakka tyttö, ei haastanut riitaa, mutta ilmoitti kyllä vieraille koirille tarvittaessa, että iholle ei tulla, jos joku sellaista yritti.

Harrastukset

Kirjoitin yllä, että veljen tulo tarkoittaa pääosin mukavia asioita Wiimalle. Yksi ei niin mukava juttu on, että olen joutunut Tihkun myötä karsimaan Wiiman harrastuksia. Wiima kävi viikoittain rally- ja nosetreeneissä, ja nyt ne ovat paussilla. Tajusin jossain kohtaa, että aikani ei vaan kerta kaikkiana riitä, koska nyt on tärkeää saada Tihkulle pohjat tehdyksi ja sitten tarvitsen myös itse lepopäiviä harrastuksista. Miten ihmeessä monen koiran omistajat oikein treenaavat?

Huomasin kuitenkin Wiiman ohjatuissa rallytreeneissä viime aikoina, että Wiima oli tosi innostunut alkutunnin, mutta sitten jo vähän kyllästyi lopputunnista - suoritti kyllä, mutta ei ihan sillä iloisella palolla, mihin olin tottunut hänen kanssaan. Joten ehkä olikin sitten ihan oikea ratkaisu jättää viikkotreenit Wiimalta unholaan.
Tätä viikkotreenien puutetta kompensoin nyt hankkiutumalla aina toisinaan yksittäistunneille ja sitten tietenkin tehdään omatoimijuttuja, joita voi tehdä koska vaan kotona ja lenkillä. Nyt kun treenejä on silloin tällöin, eikä "jatkuvasti", meillä onkin intoa puhkuva leidi :).

Wiima on vähän tosikko ja hyvin kohtelias. Hänellä on heti tarve väistää katseella tai keholla, jos olemme samassa suuntimassa.  
Mutta jos on kyse työtehtävästä tai keskustelusta, Wiiman katse on hyvin kiinteä. 

Puhuttiinko yllä jotain kiinteästä katseesta?

Wiiman terveys

Wiima on nyt tarkkaan ottaen iältään 9 vuotta ja 8 kuukautta. Hän on ollut melko terve koira kaikki "yhdeksän ja risat" -vuottaan, mutta joitakin vaivoja hänelläkin on ollut. Polviepisodi pari vuotta sitten ja viime vuonna puhjennut allergia. Niin ja sterkan jälkeen alkoi painon tarkkailu. 

PAINO

Wiiman kanssa ollaan painoasioita vähän tsempattu. Hänellä on ollut vähän ylimääräistä, mutta nyt aletaan olla jo lähellä maalia. Viime viikon punnituksessa vaaka pysähtyi 18,2 kiloon. Koitetaan nipistää vielä tuo 200 g - ehkä 500 g, niin ollaan erinomaisissa lukemissa. Wiimallahan oli niitä polvivaivoja, jotka eivät onneksi ole enää vaivanneet, mutta koitan olla tarkkana, etteivät alkaisi vaivatakaan, ja siksikin paino on tärkeä juttu.

Välillä minua hirvittää, kun Wiiman annos on pieni kuin kärpäsenkakka Tihkun annoksen vieressä. Wiima saa päivittäin ruuan kaksi kertaa. Hän on siirtynyt dieettiruualle ja lähtöannos on 1 dl nappulaa kerrallaan, josta vähennän, jos annos sisältää jotain lisukkeita. Näitä lisiä voivat olla esim vähärasvainen jauheliha, kananmuna, tonnikalaa vedessä tai ihan kalastettua kalaa jos isäntä on käynyt heittelemässä. 

Painon karsiminen ei ole ollut oikein helppoa tällä kertaa. Jotenkin tuntui, että Wiiman kroppa piti kiinni saavutetuista eduista, enkä tiennyt enää miten tekisin, kun edellä kerrottua pienempiä annoksia en voi syöttää. Palkkanamit on toki huomioitu kokonaisannoksissa. Sitkeys näyttää kuitenkin toimineen ja suunta on oikea.

Kuusivuotias Wiima oli mukavan timmissä kunnossa.
Kaunis koira <3

POLVET

Polvet vaivasivat Wiimaa pari vuotta sitten. Homma sai alkunsa ykskaks talvisena päivänä vuonna 2019. Siitä seurasikin aikamoinen rumba, jossa polvien vaivat eskaloituivat. Polvet saivat tapaturmakeväänä 1/2 tuomion, vaikka 0/0 :ksi oli aikanaan terveystarkeissa todettu.
Leikkaustakin jo pukkasi, mutta lihashuollolla selvittiin.
Niin ja rumban päätteeksi oltin taas tuloksessa 0/0! Niin voi polvitulokset heitellä!

Ja tosiaan, sen koommin eivät ole polvet vaivanneet. Jumppa jäi rutiiniksi ja nyt Tihkun kanssa päivittäiset peuhut aivan varmasti tukevat polvitilannetta, koska peuhuihin kuuluu jos jonkinmoista hyppyä ja pyllynkeikautusta.

Ihanaa, että polvivaivat eivät ole uusutuneet ja kaikkeni teen, ettei uusiudukaan.

Allergia

Wiimalla alkoi allergiaoireilu syksyllä 2020. Ainoana oireena kutiavat ja vuotavat silmät. Pitkän aikaa vaivan syytä selvitetiin, ja arveltiin sitä ja tätä, mutta tammikuussa 2021 otettiin allergiatestit ja sieltä löytyi yliherkkyys varastopunkille. Sen jälkeen onkin ollut taiteilua ruokinnan ja lääkkeen kanssa. Oireilu on onneksi kurissa, mutta Wiimalla on jatkuva lääkitys.

Wiima syö puolikkaan Apoquelia per ruoka-annos eli yhteensä yhden tabletin päivässä. Tällä konstilla silmät pysyy kunnossa, eivätkä kutia - hieman vuotoa voi silti välillä olla, huomaan silmän alusesta, mutta sitä on hyvin vähän.

Olin ajatellut meneväni tällä hoidolla jatkossakin, mutta ihan viime aikoina mielessä on alkanut pyöriä raakaruokintaan siirtyminen. Tai vaikka että päivän toinen annos olisi raakaruokaa. Tämä on ihan ajatusasteella, mutta kirjoittelen lisää, jos ja kun lähden kokeiluihin :).

Onni on kuitenkin, että nyt lääkkeen ansiosta Wiimalla on hyvä tilanne, silmät ei kutia eikä muutenkaan kiusaa ja hän saa elää onnellisen koiran elämää.

Paljon tulee nykyisin kirjoiteltua Tihkusta, kun hänen elämässään tapahtuu paljon uutta. Kun taas Wiiman kanssa asiat sujuvat vanhoja tuttuja latujaan, niin hän ei kovin usein ole kirjoitusteni aiheena tätä nykyä. Wiima on kuitenkin minulle todella rakas, unelmieni koira, sielunpuolikas ja koira, jota minulla ei pitänyt voida olla❤. 

Nirsoileva autoilija

Sarjassamme hassuja otsikoita, mutta se kiteyttää tämän postauksen kaksi teemaa. Nimittäin nirsouden ja autolla ajelun :D.

Tihku nirsoilee
Tihkun on ihan viime päivinä vallannut ihmeellinen syömättömyys. Herkut siis kyllä maistuu. Esimerkiksi keskiviikon rallytreeneissä namit olivat oikein toimiva motivaattori. Myös eilen lenkillä teimme pieniä temppuja ja namit riittivät oikein hyvin kiitokseksi näistä hommista.

Mutta annas olla kun katan aamupalan tai illallisen (ja muuta säännöllistä ruokaa ei siis Tihkun päivässä olekaan), niin hän vaan istuu lupasanan jälkeen ja katsoo kun Wiima syö tai kun minä puuhailen omiani keittiössä, eikä koske ruokaansa.
Joinain päivinä hän on sitten kuitenkin ryhtynyt syömään, vaikka ei olekaan sitten annostaan syönyt loppuun, mutta tänään jäi koko annos syömättä.

"No, nyt mä oon tässä, entä palkka?"

Lieneeköhän se tyypillistä teinipojille? Jos kyseessä olisi Wiima, niin tyytyisin vaan ottamaan ruoka-annoksen pois ja tarjoaisin sitä sitten uudelleen kun seuraavaksi olisi ruoka-aika. Mutta Tihku on aika kevytrakenteinen ja ise asiassa olin juuri ajatellut kasvattaa Tihkun annoskokoja, kun se on niin hoikka, hieman liian hoikka.
Joten tilanne on aika nurinkurinen - Wiima, joka on aina vähän laihiksella himoitsee Tihkulta jääneitä ruokia ja Tihku, jonka pitäsi syödä, ei nyt syö. Ei mene taaskaan tasan ne kuuluisat onnen lahjat :) !

Noita treenipalkkoja, jotka mainitsen yllä, ei kuitenkaan nyt näinä päivinä ole tarjoiltu niin paljon, että Tihkun vatsa olisi täyttynyt, kun sekin voisi tietenkin tulla mieleen, että herkkujen jälkeen ei enää ruoka maistu, vaan takana on jotain muuta.

Tihku 1 vuotta ja risat

Tämä on nyt kuitenkin jotain ihan poikkeuksellista - tätä syömättömyyttä on kestänyt ehkä viikon, max kaksi viikkoa (välillä siis kuitenkin syö, mutta ei innolla ja ahmimalla), ja mikään ei ole varsinaisesti muuttunut.
Laitan toivoni siihen, että teinipojilla on kaikenlaisia "kausia" ja tämäkin olisi ohimenevää.

Kerro, jos sulla on vastaavia kokemuksia, niin rauhoitun :).

Tihku autoilee
Tihku on lentävä lappalainen. Sellaista alustaa ei ole tullut vastaan, mitä hän säikkyisi. Sellaista aitaa tai estettä ei ole, minkä yli hän ei hyppäisi - paitsi kaksi: toinen on autoon hyppääminen ja toisen kerron jutun lopussa.

Tihku on myös melko hyvä kuski!

Tihku viihtyy autossa varsin hyvin. Katselee ulos, mutta rauhoittuu myös nukkumaan. Jostain syystä Tihku ei ole autoon ikinä kuitenkaan itse hypännyt, vaikka olen koittanut houkutella leluilla ja nameilla. Olen sitten vaan tyytynyt nostamaan koiran autoon - ja aina vähän miettinyt, että tilanne on kummallinen, kun Tihku teknisesti pääsisi hyppäämään autoon vaikka takaperin, jos haluaisi.

Tihku n. puolen vuoden ikäisenä tuulettamassa itseään ikkunassa, kun purjehdimme
autolautalla Paraisilta Nauvoon tai päinvastoin.

Sitten sitä urautuu enempää miettimättä tekemään niin kuin aina on tehty - Wiima hyppää autoon itse, mutta nuori ja vetreä Tihku on otettu syliin ja sitten asetettu autoon :).

Kunnes silmiin sattui yksi teksti, jossa joku jossain yhteydessä sosiaalisessa mediassa kirjoitti, että "vaadin koiralta, että se hyppää itse". Siinä kohtaa aloin taas miettiä, että pitäisiköhän meidänkin tehdä asialle jotain vai haluanko oikeasti koko Tihkun elämänmittaisesti nostaa koiran autoon.

Niinpä päätin, että aloitetaan harjoittelu seuraavasta autoilukerrasta. Ja niin aloitettiin. Vein Tihkun hihnassa autolle ja avasin takaoven - Tihku matkustaa takapenkillä turvavöissä.
Siinä kohtaa, kun yleensä olisin nostanut Tihkun, sanoinkin Jump (hyppää). Tihku katsoi minua vähän hämmästelleen. Sanoin uudelleen Jump, ja pumps, sinne auton takapenkille hyppäsi Tihku! Eipä ollut sen vaikeampaa, vaikka nameilla ja leluilla houkuttelut eivät olleet onnistuneet. 

Tässä matkustetaan vähän reteesti. Onkohan turvavyö vielä odottamassa kiinnitystä :)

Mitä opimme? Joskus ei kannata järjestää lelusirkusta, vaan antaa vihje ja sitten antaa koiralle aikaa toteuttaa vihje. Luultavasti en ollut tuota aikaa ennen keskittynyt antamaan, vaan olin ensin heilutellut leluja, ja kun koira oli vasta ehtinyt niitä hammastellä, niin olin päätynyt jo nostamaan koiran. 

Sarjassamme hassuja pikku juttuja, joissa näin ongelman, vaikkei siinä ollut sellaista :).

.. ja se toinen este...
.. niin ja mikä oli se toinen este, jonka mainitsin tossa alussa, ja jonka yli lentävä lappalaisemme ei halunnut hypätä? 

Se on läpinäkymätön tokoeste. Agilityesteissä ei ole ongelmaa ollut, ja luulen sen johtuvan siitä, että niiden kohdalla Tihku näkee, mitä takana on. Kun taas tokoeste on kiinteä, eikä pieni koira voi millään tietää, mitä piilee sen takana.

Tällainen kiinteä este oli rallytokotunnilla ja minulle tuli yllätyksenä Tihkun haluttomuus ylittää sitä. Tunnilla kyllä sitten ylityksen näimme, mutta tosi mielellään Tihku olisi sen kiertänyt. Kävin sitten vielä koirayhdistyksen kentällä sitä itsenäisesti treenaamassa, jotta homma varmasti arkipäiväistyisi.

Ja yhden hypyn jälkeen ei ainakaan tällä treenikerralla enää mitään ongelmia ollut, vaan helposti lensi Tihku esteen yli (ja palasi kontaktiin esteen jälkeen, jihuu!!!).

Tihku omatoimitreeneissä tekemässä kylttejä ja hyppimässä esteen yli.
Ja nythän se este olikin ihan ns. helppo nakki! :)

Sellaisia juttuja tällä kertaa ja muita toisella kertaa.

Aamurallia, valotaidetta ja koirakulkueita

LUX Archipelago -valofestivaalia vietetään täällä saaristossa Paraisilla tänä vuonna viidettä kertaa vuoden pimeimpänä aikana, eli näin marraskuussa.
Valofestarit kestää pari viikkoa ja sinä aikana on erilaisia POP UP -valotaidetapahtumia ympäri Paraista sekä kaupunkikuva koristuu pysyvillä valotaideteoksilla, joita on kiva iltalenkeillä käydä katsomassa. Tai siis, ei välttämättä ihan pysyvillä teoksilla, mutta koko festivaaliajan pysyviä kuitenkin. 

Fredrika Runebregin inkarnaatio, ja eräs Tihku.

Fredrika seisoo oman kahvitupansa Fredrikantuvan edustalla. Fredrikahan asui täällä Paraisilla ja täällä tapasi komean runoilijan, tulevan miehensäkin. Jos piipahdat kesällä Paraisilla, niin käy kahvilla viehättävässä Fredrikantuvassa.
  Tästä lisää vinkkejä Paraisilla vierailuun, LINKKI (aukeaa tämän sivuston toiseen postaukseen).

Valaistu soutuvene kaislikossa oli kaunis näky kuvan peilautuessa
tyynenä seisovan lahden pintaan.

Tähän taideteokseen kuului myös äänimaailma, Meren Kuiske (Havets Sus), ja oli melko maagista seistä tuossa lahden poukamassa äänten ympäröimänä. 

Valofestareiden yhteydessä avattiin kolmatta vuotta myös valotaidenäyttely Metamorphosis täkäläiseen kallioon louhittuun luolaan, väestösuojaan. Paikka on aivan pimeä, valaistuja teoksia lukuunottamatta. Ja lisäksi tilassa soi jännittävä ambient-musiikki. 

Valotaidenäyttelyyn otin mukaani myös Tihkun saamaan uusia kokemuksia erilaisista paikoista, ja tämä oli kyllä yksi erikoisimmista. Kun menimme sisään, niin kysyin vastaanottoihmiseltä, että saadaanko tulla.

Myöntävän vastauksen saatuamme täsmensin vielä, että tämä on teinikoira ja saattaa haukahtaa, jos yllättyy jostakin. Ja jos se alkaisi pelätä, niin poistuisimme, mutta aiemman kokemuksen perusteella, en varsinaisesti ajatellut, että Tihku kovasti pelkäisi. Vastaanottoihminen kuitenkin kertoi, että olemme oikein tervetulleita ja, että näyttelyssä on ollut ennenkin koiravieraita (minä ainakin viime vuonna Wiiman kanssa :D).

Kävi vielä ilmi, että vastaanottoihmisellä oli itsellään porokoira, niin siitähän meillä aukesi yhteinen maailma ja mukava, pikku keskustelu näistä ihanista kotimaisista paimenroduista.

Ja niin oli, että Tihku käyttäytyi aivan täydellisesti. Oli rauhallinen, ei säikkynyt heiluvia teoksia eikä luolan sisällä olevaa äänimaailmaa (joka ei ollut kova, mutta erikoinen). Samaan aikaan kanssamme oli näyttelyssä pari pariskuntaa ja he näkyivät tummina hahmoina etäämpänä, kun koitin liikkua Tihkun kanssa sellaista reittiä, ettemme häiritsisi muita. Mutta Tihkua ei häirinnyt myöskään kauempana lipuvat tummat ihmishahmot. 

Olen niin iloinen siitä, että Tihkun kanssa voi mennä lähes paikkaan kuin paikkaan, ja hän käyttäytyy kauniisti. Toiset koirat Tihkua edelleen kiihdyttävät, mutta senkin osalta ollaan jo paljon paremmassa tilanteessa kuin vaikkapa kesällä ja kunhan teini-ikä tasaantuu, niin uskon, että olemme voiton puolella. 

Dog People Go LUX

Valofestivaalin yhteydessä on myös vuosittain järjestetty kiva koiratapahtuma kaupunkilaisille, koirien oma valokulkue Dog People go LUX. Tapahtuman järjestäjinä ovat LUX Archipelagon työryhmä ja paikallinen koirayhdistys Par-Hau. Kaupunkilaiset kutsutaan koirineen mukaan ja heitä pyydetään pukeutumaan valoihin ja heijastimiin. Tällä on tarkoitus myös Liikenneturvan nimissä muistuttaa siitä, että pimeässä on elintärkeää Näkyä! #näypimeässä

Tänä vuonna kävi niin ikävästi, etten päässyt tuohon tapahtumaan osallistumaan, mutta kun olen alkuvuosina ollut tapahtuman järjestäjänä, niin se tuntuu lähes omalta lapselta ja siksi julkaisen luvalla pari kuvaa paikalla olleelta ystävältäni. Tänäkin vuonna kuten melkein jokaisena kulkueeseen ottivat osaa myös lähitallin hevoset.
Superkivaa, että kaupunkilaiset ovat tämän tapahtuman löytäneet ja ottavat sankoin joukoin osaa, sekä lapsiperheitä saapuu kadun varsille katsomaan.

Dog People Go LUX -kuvat: Tettan LIndqvist

Aamurallia

Meille on muodostunut sellainen aamurutiini, että kun herätään, niin vien ensin koirat pissille ihan vaan pihalle ja varsinainen pieni aamulenkki tapahtuu sitten kun ollaan oikeasti herätty - etätyöpäivinä aamupäiväkahvin aikaan, konttoripäivien kohdalla aikataulua sovelletaan isännän menojen mukaan.

Meillä avautuu ulko-oven avatessa ensin aidattu "Pikku Piha", ja sitten vielä portin takana "Iso Piha", kuten sitä nimitämme ja siellä mahtuu laukkaamaan jo varsin hyvää vauhtia.
"Iso Piha" on kuitenkin portilla erotettu "Pikku Pihasta", koska haluamme kontrolloida milloin Isolla Pihalla oleskellaan - näin siitä syystä, että Ison Pihan puolella koirat herkeää helpommin esim haukkumaan ohikulkijoille. 

Aamupissit käydään kuitenkin aina tekemässä Isolle Pihalle. Homma menee rutiinilla:
1. molemmat karvanaamat ulko-oven takana innoissaan
2. avaan oven ja molemmat karvanaamat juoksevat Ison Pihan portille, minä köntystän perästä ja avaan portin
3. molemmat karvanaamat sujahtavat tahoillensa pissimään
4. joka ekana on pissinyt, juoksee pihan puoleen väliin ja alkaa tuijottaa toista. Kun toinenkin on pissinyt, hänkin alkaa tuijottaa sitä toista - ja sitten alkaa Aamuralli.

Ralli menee niin, että Wiima ajaa takaa Tihkua tai sitten Tihku ajaa takaa Wiimaa, mutta tätä Wiima koittaa välttää, sillä Tihku on Wiimaa nopeampi ja, jos saa mahdollisuuden, nappaa kiinni Wiiman hännästä ja roikkuu siinä kuin takiainen.

Kun Tihku roikkuu hännässä, koittaa Wiima vapautua ja kun vapautuu, niin hän syöksyy Isolta Pihalta Pikku Pihalle turvaan.  Siellä hän hetken kokoilee itseään ja sitten syöksyy taas kuin tavarajuna sieltä Pikku Pihalta Isolle Pihalle ja ajaa Tihkua takaa.
Wiimasta on tullut jo melko taitava pitämään pyllynsä sivuhyppyjen avulla turvassa niin, ettei Tihku saa hännästä otetta :D

Yhtenä aamuna Wiima oli todella smartti ja poimi mukaansa Isolle Pihalle pienen pehmopallon, jonka luovutti Tihkulle. Tihku innostui ja kantoi pehmopalloa suussaan koko rallin ajan, eikä näin päässyt käsiksi Wiiman häntään, jolloin Wiima oli turvassa. Ajattelin, että kekkasiko Wiima tämän yhteyden ja jatkossa aina tarjoaisi Tihkulle lelua rallin alkajaisiksi, mutta ihan niin smartti se Wiima ei ollut, sillä tänään häntä sai taas vähän kyytiä - kaikella rakkaudella :D <3.

Tänä maanantaiaamuna, jonka vietän lomapäivänä, oli kuuraa vielä päivälläkin 

ja uutisten mukaan, saattaa jopa tänne etelään tulla tällä viikolla lunta!

Wiimalla oli niitä polvivaikeuksia silloin pari vuotta sitten. Saimme homman kuntoutuksella taas kuntoon, eikä ongelmia ole ollut. Mielessä kuitenkin aina pyörii, että missä kohtaa olemme taas samassa tilanteessa.
Nyt on Wiimalla näiden rallien ansiosta niin hyvä ja säännöllinen aamujumppa, jossa joutuu todella käyttämään takapäätään väistellessään häntänsä kanssa, että olen aivan varma, että se toimii myös polvien hyväksi. 

Sellainen oli se juttu aamuralleista (ja päivä- ja iltaralleista ja mitä niitä nyt on - samalla kaavalla toistuvat liikuntatuokiot) ja valofestareista.
Alakuvassa ollaan kuitenkin rauhoituttu nautintojen äärelle, kun eilen illalla pimeyden jo laskettua piipahdettiin emännän ja isännän kanssa moikkaamassa kaksjalkajunioria hänen kämpillään Turussa.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille karvanaamoille ihmisineen!

Pahus, silmätulehdusta pukkaa!

Tihkun oikea silmä punottaa. Minusta tuntuu, että se oli punoittanut jo jonkin aikaa, koska aina joskus näin siitä häivähdyksen, mutta sitten taas kun ryhdyin silmää tutkimaan, en nähnyt punotusta ja luulin nähneeni väärin tai, että valo osui jotenkin hassusti. Niinpä hoitoon hakeutuminen ehkä hieman viipyi, kun en tajunnut, että oikeasti oli silmässä oireilua - silmä kun ei kutissut tai muuten häirinnyt Tihkua niin, että olisin siitä asian voinut ymmärtää. 

Hei, tuu leikkimään!

Kuitenkin nyt viimeiset päivät ennen lääkäriä punoitus oli ihan selkeä, joten kävi selväksi, että lääkäriä tarvitaan.  Punoitusta näkyi paikallisesti oikean silmän oikeassa reunassa. Tällä kertaa isännän oli helpompi järkätä aikaa eläinlääkärille, niinpä hän lähti Tihkun kanssa matkaan ja itse jäin työpöydän ääreen.

Silmän sidekalvon tulehdus

Ja niinhän siinä kävi, että diagnoosiksi tuli sidekalvon tulehdus ja Oftan Chlora -tipat molempiin silmiin 7 päivän ajan. Itse olin nähnyt punoitusta vain toisessa silmässä, mutta oli sitä oiretta löytynyt sitten toisestakin - ja niinhän se silmätulehdus usein leviääkin molempiin silmiin.

Tutkimus oli mennyt muuten ihan hyvin, mutta sitten lääkäri oli vielä puuduttanut silmät ja katsonut vilkkuluomien alle sen varalta, että olisiko rakkuloita. Varmastikin tarkistaakseen oliko kyse follikuliitista eli nuorten koirien rakkulaisesta sidekalvon tulehduksesta. Ei ollut rakkuloita ollut.

Vilkkuluomen levitys oli kuitenkin Tihkun mielestä ollut hyvin epämiellyttävää ja siinä hän oli isännän mukaan kovasti vikuroinut. Mietin, että olisiko ehkä voinut olla niin, ettei puudutus ollut vielä ihan vaikuttanut - tai sitten toimenpide oli vain ollut kovin pelottava ja epämiellyttävä.

Tipan laittamisessa haastetta 

Olin kesällä ja syksyllä muiden käsittelyjen ohella kuivaharjoitellut Tihkun kanssa silmätipan laittoa ja meidän harjoituksissa homma sujui todella hienosti - koira oli rauhallinen, istui vastapäätä ja antoi tutkia silmää ja laittaa tipan (kosteus-) , ja sai sitten hyvän palkan. 

Nyt kuitenkin lääkärikäynnin jälkeen ja kun taidolle olisi tarvetta, niin ollaan taas lähtökuopissa. Tihku siis vikuroi ja pelkää tipan laittamista. Tipat joutuu laittamaan pienellä väkipakolla ja ei tunnu kivalta, että koira joutuu pelkäämään. Tässä kohtaa ei oikein ole aikaa sitä omaehtoisuutta varsinaisesti harjoitella, kun se tippa kerran on sinne silmään saatava, mutta koitan tehdä tilanteesta niin rauhallisen kuin pystyn. Kyllä se siitä, ja ehkäpä hänkin pian huomaa, että hommaan ei kuole eikä siitä sokeudu, niin tipanlaitto helpottuu. Ja kun tämä on ohi, niin harjoituksia on jatkettava taas niin, että ensi kerta olisi helpompi. 

Tipat on kuitenkin saatu perille silmään, niin kaipa tästäkin viheliäisestä harmista päästään. 
Jos viikon tippakuuri ei auttaisi, niin sitten lääkäri oli suosittanut silmälääkärille hakeutumista.

Kaverukset🧡.

He nukkuvat harvoin näin lähekkäin, ja tässäkin

tilanteessa taisi Wiima hetken päästä siirtyä hieman sivummalle.

Wiimalla on oltava feng shuita ja tilaa ympärillään :)

I

Onnea murunen - ensimmäinen syntymäpäivä!

Ajan kulkua, sitä ei voi pysäyttää ja tuntuu, että se juoksee nopeammin ja nopeammin koko ajan. Muutama päivä sitten saavutimme taas yhden merkkipaalun kun Tihku Pöp Pöppiäinen Pöplund täytti vuoden🧡! Pienestä tuli iso. Silti tuntuu, että ihan vasta hän tuli kotiin.

Tihku 8 viikkoa

Tihku yks vuotta

On ollut vauhdikas, ja raskaskin vuosi, mutta samalla niin antoisa ja ihana! Raskautta vuoteen tietenkin toi korona ja sen seurannaiset, mutta myös on pentuarki välillä aika raskasta. Mikään ei ole pennulle itsestään selvää, kaikki asiat täytyy pennulle opettaa ja välillä on myös opettamisen työkalut hukassa.

Välillä itsen valtaa epätoivo, ja ajattelee, että varmaan teen jotain tyhmää ja pilaan pennun, ja toisaalta kun katsoo muita pentuja, niin voi tulla ajatelleeksi, että miten noi osaa jo tommostakin, kun itse on vielä kaukana kyseisistä taidoista.

Mutta sitten kun huomaa, että arki alkaa sujua ja pentu tuhisee ihanasti sylissä, niin kaikki on ihanaa - samalla tajuaa, että kiire ja vertailu pois, sekä ettei ole mikään kiire mihinkään, tämä on meidän yhteinen ihana ystävyysmatka🧡.

Tihku 6 viikkoa, kasvattajan sylissä
Kuva: Minna Rinne, Erimoone

Tihku lähimetsässä 8 vkoa

Tihku on hauska persoona. Hän on jotenkin koko ajan niin iloinen ja onnellinen. Häntä heiluu iloisesti aina kun hänelle puhuu ja se heiluu kun hän itsekin puuhailee jotain. Vertailuna Wiima - hänkin on iloinen, mutta myös aika totinen - hän suhtautuu vakavuudella moniin asioihin, esimerkiksi työskennellessä tehdään töitä eikä hupsutella. Kun taas Tihkun mielestä pikku hupsuttelu ei ole koskaan huono vaihtoehto.
Nelijalkaperheenjäsenemme ovatkin monelta osin toistensa vastakohtia. Se on aika jännä juttu ja ihanaa, kun he ovat ihan omia persooniaan :) !

Tihku 8 kk

Tihku on ...

• ...hyvä kommunikoimaan. Hän toimii assistenttina ja tulee luokse kertomaan kun Wiima haluaa ulos (tai sisään), kun uunikello soi, jos en heti nouse, tai jos jokin muu asia on Tihkusta vinossa. Tällaisessa tilanteessa hän tulee luo, kaapii tassullaan ja kun saa huomion, alkaa "kuljettaa" kohti havaintoaan.
  
• ...leikkii mieluiten ihmisen kanssa. Jos Tihkulle antaa lelun, niin hän tuo sen ihmiselle ja haluaa leikkiä yhteistä leikkiä - nouto- ja vetoleikit on parasta. Se kuuluisa pierukaan ei lähde sieltä saharasta (kuten sananlaskussa) yhtä nopeasti kuin Tihku lähtee heitetyn lelun perään! Vertaukseksi hyvin itsenäisen Wiiman tyyli - hän nappaa lelun mukaansa ja aloittaa sillä oman leikin tiettyjä poikkeustilanteita lukuunottamatta.
• ...kekseliäs leikkijä. Vaikka Tihku leikkii mielellään ihmisen kanssa, niin välillä hänkin toki leikkii itse. Silloin leikki on usein aika kekseliästä. Hän voi esimerkiksi ottaa pallon suuhunsa, pudottaa sen, jotta se vierisi ja sitten syöksyy itse perään. Ja sitten kuvio toistuu.
  Pentuna hänellä oli makuuhuoneessa hauska leikki: hän pudotti pallon vaatenaulakon trallien läpi ja sitten tassuilla ohjasi pallon trallien alta pois, ja taas uudestaan kävi pudottamassa pallon trallien alle, jotta pääsi taas ohjailemaan palloa. Hänen leikeissään on siis usein pientä, kekseliästä jujua ja Tihku vaikuttaakin olevan aika smartti koira!
  Joskin hän osaa erittäin hyvin myös ihan vaan suolistaa ja repiä kappaleiksi - näissä hommissa on yleensä kyse vain sekunneista 😅.
• ...hauskalla tavalla röyhkeä. Tihkulla on "inkkarinimi" (saako niin nykyaikana sanoa? toivottavasti en loukkaa ketään) Aina Vähän Tiellä. Nimi kuvaa häntä erinomaisesti, koska hän on aina siellä missä tapahtuu, keskimmäisenä.
  Niin on Wiimakin, mutta kohtelias Wiima on hyvin tarkka siitä, ettei vaan ole ihmisen tiellä, mutta Tihku seistä jököttää tapahtumien keskipisteessä paikallaan. Tihku ei myöskään väistä silmäkontaktia tai käytä rauhoittavia signaaleja ihmisen kanssa keskustellessaan.  Tässä hän on täysin erilainen kuin Wiima, joka signaloi meille ihmisillekin rauhallisia aikeitaan.
  Koirien kanssa keskustellessaan Tihku kuitenkin käyttää signaaleja hienosti. Uskon myös, että Wiiman nöyryys ja Tihkun "röyhkeys" ovat myös luonteenpiirteen lisäksi sukupuolijuttu?
• ...koirasosiaalinen, kyllä (ainakin vielä vuosikkaana). Tihku ei ole joutunut ikinä kahakkaan vaan hienosti viestii kukkoilevillekin uroksille olevansa pikku koiranen, mutta ei  kuitenkaan liian alistuvasti tai väistellen, vaan samalla innokkaasti leikkiin pyytäen. Lapinkoiraurokset eivät välttämättä ole kaikkein koirasosiaalisimpia, joten tässä varmaan tapahtuu muutosta iän karttuessa.
• Yhden "melkein kahakan" muistan, mutta se oli oma vikani: olimme kolmen koiran voimin metsässä (Tihku ja tuttu uros ja vieras narttu). Päätimme ottaa koirista kuvan ja laitoimme ne istumaan vierekkäin. Tihku oli ponnistamassa pois paikaltaan, jolloin otin sitä pannasta kiinni, joka johti siihen, että Tihkun asentokieli muuttui ja tuttu uros, jonka kanssa oli hetki sitten leikitty, syöksyi kimppuun.
  Saimme koirat kuitenkin erotettua ja pienen rauhoittelun jälkeen päästimme ne taas vapaaksi ja kaikki sujui kuin ennenkin - ihmisen aiheuttama väärinkäsitys. Hyvä oppitunti siitä, miten pannassa kiskova koira näyttää uhkaavalta ja miten niitä konflikteja tuolla ulkoillessa syntyy.
• ...ihmissosiaalinen. Kyllä, mutta missä määrin - en tiedä, riippuu määritelmästä? Tihku on "mammanpoika", viihtyy lähellä, tulee syliin ja kuten edellä kävi ilmi, myös kommunikoi taitavasti. Näin siis omien ihmisten kanssa.
  Vieraatkin ihmiset tervehditään iloisesti, mutta kiinnostus laimenee nopeasti ja vieraasta ihmisestä tulee Tihkulle nopeasti samantekevä. Tämä kyllä on paimenkoirille varsin tyypillistä. Wiima on samanlainen, mutta luulen, ettei Wiima ollut vieraita kohtaan pidättyvä vielä näin nuorena, tai sitten en osannut asiaa vielä tuolloin analysoida. Molemmat koirat ovat kuitenkin ystävällisiä ja avoimia ja tervehtivät ihmisiä iloisesti.
• ... sylikoira. Jos sattuu istahtamaan sohvalle tai lepotuoliin, niin voi olla varma, että Tihku loikkaa syliin. Hän tulee kuononsa kanssa ihan lähelle, pussaa ja nuuskii hellästi naamaa ja korvia, ennen kuin lötsähtää maaten. Kovin pitkään hän ei kyllä sylissä pysy - hän ei pysy pitkiä aikoja paikallaan missään, paitsi yöllä nukkuessaan.
  Tihku tulee myös useita kertoja päivässä oma-aloitteisesti tervehtimään ja hyppää ihmistä vasten kahdelle jalalle. Siinä hän hymyilee ja katselee silmiin, niin että ihminen tajuaa alkaa rapsutella massun alta tai mikä vielä parempaa, selkäpuolelta lapaluiden tienoilta, silloin Tihku vaipuu transsiin :). 
  Tällainen sylikoira on meille myös uutta, koska vaikka Wiima on aina lähistöllä, niin hän ei ole ikinä tungetteleva eikä tule syliin. 
• ...lähelläpysyvä. Vapaana ollessaan Tihku pysyy lähistöllä. Tai oikeastaan kaahaa kauheaa vauhtia poispäin, mutta sitten kaahaa samanlaista vauhtia takaisinpäin. Ja uudestaan ja uudestaan. Riistajäljelle Tihku ei lähde (lue kesän jäljestyksestä, LINKKI), mutta vielä en tiedä, mitä tapahtuisi näkölähdössä - tai siis perään kyllä ilman muuta korkealla saalisvietillään lähtisi, mutta koskakohan palaisi? Heti kun näköyhteys katkeaa vai milloin? Se kyllä vähän jännittää ja toivon, että saamme harjoitella irtioloa vielä paljon ennenkuin peura tulee irtiollessa näköpiiriin!
• ...erittäin valpas ja reagoiva. Tihku näkee ja kuulee kaiken - ja myös sekunnin sadasosassa reagoi näkemäänsä. Iän karttuessa ominaisuus toki tasaantuu, kun asiat tavanomaistuvat, mutta vahva valppaus on luonteenpiirteenä. Tämä on eka kerta itselle kun työskentelen tällaisen koiran kanssa ja olen joutunut miettimään monet asiat uusiksi, ja oppinutkin itse samalla!
  Valppaus ja iso kiinnostus ympäristöön häiritsevät työnteossa (mitä se sitten onkaan - rallya, nenähommia - you name it) keskittymistä, mutta vaikka olen tämän asian edessä eka kertaa, olen melko varma siitä, että ajan kuluessa työnteon käytösmallit syvenee ja keskittyminen paranee. 
• ... levoton. Tai miksi sitä nyt kutsuisi. Rauhoittuminen on välillä kiven takana. Onneksi moni asia ja tilanne on jo helpottunut, ja Tihku löytää rauhan joko itse taikka minun avustuksellani. Kuitenkin on päivittäin tilanteita edelleen, kun rauhan soisi löytyvän. Levottomuus tai stressi purkautuu piippailuna ja läähätyksenä, ja tarpeena liikkua koko ajan. Näin on esimerkiksi uusissa hallitreeneissämme, jossa työskentely jo sujuu, mutta tauot ovat vaikeita. Nämä taidot ovat meillä ongoing -harjoittelussa ja päivittäin vahvistan omaehtoista levollemenoa. Varmasti myös ikä tekee tässä osin tehtävänsä.
• ... kiipeilijä ja tasapainoilija. Tihku ei vierasta erilaisia alustoja ja jotenkin luonteenomaisesti lähtee aina kiipeämään ylöspäin, jos sellainen paikka eteen tulee ja valitsee kiipeämisen tasamaan edelle. Hassua, mutta totta :).
  Jos alusta alkaa yllättäin kallistella ja "elää", Tihkun eka reaktio ei ole poishyppääminen (kuten Wiimalla) vaan tasapainoilu.
  
  

Yksivuotias Tihku Littoistenjärvellä tuulisena päivänä

Synttärisankarin lahja oli possu.
Se oli jo saman päivän aikana ilman sisälmyksiä, joten pääsimme viettämään myös hautajaisia. 

Juhlat vietettiin perhepiirissä. Lautasella jauhelihaa, luonnonjogurttia, porkkanatikkuja ja vähän nappulaakin.

Tällaisia ajatuksia vuosikkaasta Tihkusta. Hän on hyvin kultainen ja erityinen koira, ja olemme hänestä kovin onnellisia. Hän naurattaa meitä keksinnöillään ja tempuillaan ihan päivittäin 🧡🥰😊. 
Paljon onnea kullanmuru, vielä näin jälkikäteen!
Mitäköhän tuleva vuosi tuokaan meille tullessaan!

Herrrkullisia juttuja

Koitan pakata mahdollisimman hyviä herkkuja mukaan, kun on tarkoitus treenailla koirien kanssa. Tihkun kanssa on käyty rallytokossa ja alkusyksystä myös arkitaitoja kertaamassa. Niissä molemmissa tarvitaan lähtökohtaisesti nopeasti kurkusta luiskahtavia nameja, eli pehmeitä ja pieniä paloja, mutta myös niin herkullisia, että niiden eteen tekee mieli vähän työskennellä.

Wiima on myös ollut alkusyksystä vaihtelevasti rallyssa (vaihtelevasti = ei viikoittain) sekä lisäksi hänellä on ollut hajuetsintätreenejä, joissa ruokapalkan nopea nieltävyys ei ole samanlainen kriteeri.

Koiria kiittäessäni käytän myös leluja ja sosiaalista palkkaa, mutta tässä tekstissä jutustan nimenomaan herkuista.

Tässä siis herkutellaan muuten vain perjantain kunniaksi :).
Täytteenä taisi olla pakastettua, rusinatonta maksalaatikkoa.
Mums mums. Koirat olivat pitkän aikaa syömäpuuhissa.
Maksalaatikkoherkkuja ei jaella jokapäivä eikä edes viikottain, 

joten kannatti nuolla jokainen muru.

TIHKU

Tihkulle olen treeneihin tavannut keittää vuorotellen maksaa ja sydäntä. Maksan ostan siivutettuna (maksapihvit), joten ne kypsyvät nopeammin. Keitän niitä yleensä noin 30 minuuttia, sitä luokkaa. Mutta paremmin olen oppinut kypsyyttä arvioimaan siitä, että ensin kun maksapalat kiehahtavat, niin tulee vaahtoa pintaan ja kun vesi on taas kirkasta, maksakin on kypsää.

Sydämen keittoaika on pidempi. Voi olla, että lyhempikin riittäisi, mutta haluan, että se on kokonaan kypsä, niin olen keitellyt sydäntä hiljaisella tulella noin tunnin ajan.

Jatkokäsittely molemmille on sama - annan jäähtyä, pilkon pieniksi ja sitten vielä hetkeksi - n 20 min uuniin 100 astetta, jotta ne vähän kuivuisivat, mutta jäisivät pehmeiksi.

Sekä keitetty sydän että maksa ovat Tihkulle superherkkua ja ovat toimineet Tihkun palkkioina hyvin. Ne kiinnostavat lähtökohtaisesti häiriössäkin - siis ainakin paremmin kuin vaikka kaupasta ostettavat namit.

Pikku-Tihku viime keväänä hallitreeneissä opettelemassa hihnakäytöstä

Koiran herkkupannari

Viime viikolla bongasin netissä uuden reseptin, jota innostuin kokeilemaan, kun luin instassa, että Tihkun veli oli herkusta tykkäillut. Tämäkin oli menestys - nimittäin koiran oma pannari:

- 400 g nauta-sika jauhelihaa (itse käytin 350 g kananjauhelihaa kun sattui kaapissa olemaan)
- 3 kananmunaa
- eikä muuta

Sekoita kananmunat huolella jauhelihan joukkoon. Kananmunia ei siis pitäisi pystyä seoksessa enää näkemään, kun se on hyvin sekoitettu. 

Koiran pannari ennen ja jälkeen uunin

Levitä seos uunipellille tasaiseksi levyksi ja paista 225 n 30 minuuttia. 

Ota pannari uunista ja anna jäähtyä. Kun pannari on jäähtynyt, leikkaa pieniksi paloiksi.
Helpoiten tämä sujuu saksilla - ensin pitkiä suikaleita ja sitten suikaleet pikkupaloiksi. 

Tällaisia nameja niistä tuli. 
Sakset oli hyvä apuväline pilkkomisessa - parempi kuin veitsi.

Tällaiset mukanani vein Tihkun rallytokon hallitreeneihin (tokat hallitreenit tänä syksynä ja ekat meni melkolailla penkin alle kaiken muun ollessa niin jännittävää ja kuono kiinni maton hajuissa) ja jännitin kyllä aika paljon, että toimivatkohan herkut niin haastavissa olosuhteissa. Ja kyllä toimivat!! Erittäin hyvin! Ehdottomasti nämä maksan ja sydämen rinnalle vaihteluksi.

Rauhoittumisherkut

Rauhoittuminen on Tihkulle vähän vaikeaa ja harjoittelemmekin sitä eri paikoissa. Rauhoittuminen alkaa sujua paremmin, mutta tuolla uudessa rallytokohallissa rauhoittuminen on aika vaikeaa - tekeminen sujuu, mutta odottaessa levottomuus nousee, ja piippaus ja läähätys alkaa. Onneksi sekin on aavistuksen helpottanut, tai ainakaan ei pahentunut ja muualla kuin tuolla uudessa hallissa, rauhoittuminen sujuu jo aika hyvin.

Syöminen rauhoittaa koiraa, mutta siihen ei aina kelpaa nuo pienet nopeasti nieltävät namit vaan koiran pitää myös saada Tuntea syövänsä. Olen huomannut, että kuivatut kivipiirat ja kuivattu broilerin sydän sopii tähän tarkoitukseen todella hyvin. Tihku joutuu niitä oikeasti pureksimaan, ja se auttaa laskemaan hermostuneisuutta. . 

WIIMA

Wiima ei pääsääntöisesti ole kovin ronkeli herkuissaan, joten sen palkkaaminen on helpompaa. Wiima on sterkattu narttu ja aina vähän nälkäinen.

Muistan kyllä Wiimankin nuoruudesta kertoja kun sille ei herkkuni maistuneet - esim yhdet nosetreenit, joissa hän käänsi päätään herkuilleni kun odottelimme etsintävuoroa ja olin kauhuissani, että miten ihmeessä nyt palkkaan. Hajuetsintä on kuitenkin Wiimasta niin kivaa ja löytöön kuuluu Wiiman mielestä herkuttelu, niin itse harjoituksessa herkkuni sitten kelpasivat :)

Vaihteeksi kolikkoetsintää eucalyptuksen sijaan :)

Wiimallekin keittelen toisinaan maksaa ja sydäntä - tai ehkä niin päin, että jos Tihkulta jää jäljelle, niin sitten ne saa Wiima. Olen ehkä vähän tullut laiskaksi tässä, koska Wiimalle kelpaa muukin. Kun Wiima oli ainoa koira ja nuorempi, niin sen treenit sujuivat myös pitkälti maksan ja sydämen voimalla.

Wiiman treeneihin voin paloitella mukaan myös ihmisruokaosastolta juttuja, esimerkiksi verilättyjä (myös pinaattilättyjä on hätätilanteessa kokeiltu, ja toimi :D !). Kuutioitu juusto ja joskus myös lihapullan tai nakkien palat voi löytyä treenitaskusta, mutta etenkin kahta viimeksi mainittua koitan vältellä niiden suolaisuuden vuoksi.

Wiiman kanssa käytän joskus myös kaupan valmiita nameja, juuri noita tonnikalapötköjä tai kanasuikaleita, jotka leikkaan pieniksi paloiksi. 

Yllä olevat koskee siis rallytokoa ja vastaavia juttuja, joissa namin nopea nieltävyys on tärkeää.

Hajuharrastuksissa harrastan aika paljon "superpalkkoja", jotka luon pieniin pakasterasioihin.  Löytöjä ei kertatreeneissä ole niin monta, joten palkkakin voi olla isompi, ja palkkapurkilla (purkki jossa on kansi ja joka yhdessä avataan) koitan lisätä ahmimisintoa, jotta palkka olisi vielä "ihanampi". Näissä purkeissa käytän usein - laiskana ihmisenä - kaupan hyllyltä saatavaa broilerin kypsää filettä. Toisinaan teen purkkeihin tuoksujen sekamelskan - siinä voi olla pikkusuupaloja sisältäen vähän voileipäkinkkua, kananmunaa, juustoa, koiran herkkuja, niitä verilätyn paloja ja lähes mitä vaan muuta vastaavaa. 

Namipurkkien lisäksi harrastan nose workissä myös suoraan suuhun toimitettavia palkkoja, mutta ehkä tällöin vähän isompia paloja tai useampi palkka taskusta peräkkäin koko ajan kehuen.
Maahan heitetyt namit on hajuetsinnöissä useimmiten nounou, koska alueelle ei muiden treeneissä olevien koirien vuoksi oikein voi tekemällä tehdä herkkuhäiriöhajuja.

Lenkkiherkkuja

Lenkeillä taskun pohjalla voi sitten olla vaikka HauHaun tonnikalapötköjäkin tai vastaavia kaupasta saatavia nameja , jotka pistän kynnellä taskussa kolmeen osaan, tai jos olen ahkera niin saksin :). Ne toimii arkisissa tilanteissa vahvisteena, mutta eivät kyllä ole superherkkua.
Joskus joutuu heittämään myös nappuloita taskunpohjalle - mulla on Dagsmarkin Hanko sellaisena kotinamina, joka ei siis meillä ole ruokanappula. Hangolla ei esim ohitustilanteessa pitkälle pötkittäisi Tihkun kanssa, mutta nekin maistuvat etenkin maahan heiteltynä.

Lisäksi lenkkinamina voi kulkea myös nuo ihmisruokaosaston tuotteet - verilättyjen palat, kuutioitu juusto ja lihapulla/nakki, mutta kuten sanottu, kaksi viimeksi mainittua on hyvin suolaisia, joten niitä ei kannata kovin usein koiralle syöttää.

Honkkeli ja tavarajuna :D

Palkkatavat

Vielä pari sanaa namipalkkaustavasta. Useimmitenhan se nami tulee annettua kädestä koiralle suuhun. 
Joskus, etenkin Tihkun kanssa, namin antamiseen pitää ladata vähän muutakin kuin, että nami luiskahtaa kielelle. Silloin käytän ääntäni iloisesti ja vähän "härnään" namin kanssa koiran nenän edessä ennen sen antamista. Tämä nostattaa intoa saada nami ja siitä tulee arvokkaampi.

Namin heittäminen etäämmälle koiran haettavaksi nostaa namipalkan arvoa vielä selvemmin. Ja vieläkin enemmän, jos heittelystä tekee pienen leikin, eli heittelee setin eri suuntiin - aina uusi, kun edellinen on löytynyt. 

Pitkäkestoinen namipalkka. Se onnistuu esimerkiksi lohi- tai maksapasteijatuubin kanssa. Tämä voisi toimia vaikka ohitustilanteissa, joskaan en ole tätä sellaiseen käyttänyt. Lenkillä on tuubi kyllä ollut taskussa muutaman kerran - valmiiksi avattuna ja siitä on nuolaisun saanut, kun on tullut käyttäydyttyä toiveiden mukaisesti. Pitäkestoisena olen tuubia toistaiseksi käyttänyt vain Tihkun kanssa pentuna kynsien leikkaamiseen.

Superpalkka. Tällaisen loihdin yleensä kannelliseen purkkin palkkioksi jostain isommasta työstä, kuten juuri nosetreeneissä tai jälkitreenin lopussa. Siinä sitten yhdessä tuo purkki löydetään, yhdessä avataan kansi, tuoksut leijuvat koiran nenään ja sitten saa ahmia. Nostaa kummasti herkun arvoa entisestään!

****

Siinä joitakin ajatuksia palkkaamisesta ja herkuttelusta. Jos sulla on hyviä ideoita, niin kirjoittele niitä mielellään kommenttikenttään!