sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Herrrkullisia juttuja

Koitan pakata mahdollisimman hyviä herkkuja mukaan, kun on tarkoitus treenailla koirien kanssa. Tihkun kanssa on käyty rallytokossa ja alkusyksystä myös arkitaitoja kertaamassa. Niissä molemmissa tarvitaan lähtökohtaisesti nopeasti kurkusta luiskahtavia nameja, eli pehmeitä ja pieniä paloja, mutta myös niin herkullisia, että niiden eteen tekee mieli vähän työskennellä.

Wiima on myös ollut alkusyksystä vaihtelevasti rallyssa (vaihtelevasti = ei viikoittain) sekä lisäksi hänellä on ollut hajuetsintätreenejä, joissa ruokapalkan nopea nieltävyys ei ole samanlainen kriteeri.

Koiria kiittäessäni käytän myös leluja ja sosiaalista palkkaa, mutta tässä tekstissä jutustan nimenomaan herkuista.


Kongi ei ole meillä treeniherkku. Tässä siis herkutellaan muuten vain perjantain kunniaksi :).
Täytteenä taisi olla pakastettua, rusinatonta maksalaatikkoa.
Mums mums. Koirat olivat pitkän aikaa syömäpuuhissa.
Maksalaatikkoherkkuja ei jaella jokapäivä eikä edes viikottain, 
joten kannatti nuolla jokainen muru.


TIHKU

Tihkulle olen treeneihin tavannut keittää vuorotellen maksaa ja sydäntä. Maksan ostan siivutettuna (maksapihvit), joten ne kypsyvät nopeammin. Keitän niitä yleensä noin 30 minuuttia, sitä luokkaa. Mutta paremmin olen oppinut kypsyyttä arvioimaan siitä, että ensin kun maksapalat kiehahtavat, niin tulee vaahtoa pintaan ja kun vesi on taas kirkasta, maksakin on kypsää.

Sydämen keittoaika on pidempi. Voi olla, että lyhempikin riittäisi, mutta haluan, että se on kokonaan kypsä, niin olen keitellyt sydäntä hiljaisella tulella noin tunnin ajan.

Jatkokäsittely molemmille on sama - annan jäähtyä, pilkon pieniksi ja sitten vielä hetkeksi - n 20 min uuniin 100 astetta, jotta ne vähän kuivuisivat, mutta jäisivät pehmeiksi.

Sekä keitetty sydän että maksa ovat Tihkulle superherkkua ja ovat toimineet Tihkun palkkioina hyvin. Ne kiinnostavat lähtökohtaisesti häiriössäkin - siis ainakin paremmin kuin vaikka kaupasta ostettavat namit.


Pikku-Tihku viime keväänä hallitreeneissä opettelemassa hihnakäytöstä


Koiran herkkupannari

Viime viikolla bongasin netissä uuden reseptin, jota innostuin kokeilemaan, kun luin instassa, että Tihkun veli oli herkusta tykkäillut. Tämäkin oli menestys - nimittäin koiran oma pannari:

- 400 g nauta-sika jauhelihaa (itse käytin 350 g kananjauhelihaa kun sattui kaapissa olemaan)
- 3 kananmunaa
- eikä muuta

Sekoita kananmunat huolella jauhelihan joukkoon. Kananmunia ei siis pitäisi pystyä seoksessa enää näkemään, kun se on hyvin sekoitettu. 


Koiran pannari ennen ja jälkeen uunin

Levitä seos uunipellille tasaiseksi levyksi ja paista 225 n 30 minuuttia. 

Ota pannari uunista ja anna jäähtyä. Kun pannari on jäähtynyt, leikkaa pieniksi paloiksi.
Helpoiten tämä sujuu saksilla - ensin pitkiä suikaleita ja sitten suikaleet pikkupaloiksi. 


Tällaisia nameja niistä tuli. 
Sakset oli hyvä apuväline pilkkomisessa - parempi kuin veitsi.

Tällaiset mukanani vein Tihkun rallytokon hallitreeneihin (tokat hallitreenit tänä syksynä ja ekat meni melkolailla penkin alle kaiken muun ollessa niin jännittävää ja kuono kiinni maton hajuissa) ja jännitin kyllä aika paljon, että toimivatkohan herkut niin haastavissa olosuhteissa. Ja kyllä toimivat!! Erittäin hyvin! Ehdottomasti nämä maksan ja sydämen rinnalle vaihteluksi.


Rauhoittumisherkut

Rauhoittuminen on Tihulle vähän vaikeaa ja harjoittelemmekin sitä eri paikoissa. Rauhoittuminen alkaa sujua paremmin, mutta tuolla uudessa rallytokohallissa rauhoittuminen on aika vaikeaa - tekeminen sujuu, mutta odottaessa levottomuus nousee, ja piippaus ja läähätys alkaa. Onneksi sekin on aavistuksen helpottanut, tai ainakaan ei pahentunut ja muualla kuin tuolla uudessa hallissa, rauhoittuminen sujuu jo aika hyvin.

Syöminen rauhoittaa, mutta siihen ei kelpaa nuo pienet nopeasti nieltävät namit vaan koiran pitää saada tuntea syövänsä. Olen huomannut, että kuivatut kivipiirat ja kuivattu broilerin sydän sopii tähän tarkoitukseen todella hyvin. Tihku joutuu niitä oikeasti pureksimaan, ja se auttaa hermostuneisuuteen. 


WIIMA

Wiima ei pääsääntöisesti ole kovin ronkeli herkuissaan, joten sen palkkaaminen on helpompaa. Wiima on sterkattu narttu ja aina vähän nälkäinen.

Muistan kyllä Wiimankin nuoruudesta kertoja kun sille ei herkkuni maistuneet - esim yhdet nosetreenit, joissa hän käänsi päätään herkuilleni kun odottelimme etsintävuoroa ja olin kauhuissani, että miten ihmeessä nyt palkkaan. Hajuetsintä on kuitenkin Wiimasta niin kivaa ja löytöön kuuluu Wiiman mielestä herkuttelu, niin itse harjoituksessa herkkuni sitten kelpasivat :)


Vaihteeksi kolikkoetsintää eucalyptuksen sijaan :)


Wiimallekin keittelen toisinaan maksaa ja sydäntä - tai ehkä niin päin, että jos Tihkulta jää jäljelle, niin sitten ne saa Wiima. Olen ehkä vähän tullut laiskaksi tässä, koska Wiimalle kelpaa muukin. Kun Wiima oli ainoa koira ja nuorempi, niin sen treenit sujuivat myös pitkälti maksan ja sydämen voimalla.

Wiiman treeneihin voin paloitella mukaan myös ihmisruokaosastolta juttuja, esimerkiksi verilättyjä (myös pinaattilättyjä on hätätilanteessa kokeiltu, ja toimi :D !). Kuutioitu juusto ja joskus myös lihapullan tai nakkien palat voi löytyä treenitaskusta, mutta etenkin kahta viimeksi mainittua koitan vältellä niiden suolaisuuden vuoksi.

Wiiman kanssa käytän joskus myös kaupan valmiita nameja, juuri noita tonnikalapötköjä tai kanasuikaleita, jotka leikkaan pieniksi paloiksi. 

Yllä olevat koskee siis rallytokoa ja vastaavia juttuja, joissa namin nopea nieltävyys on tärkeää.


Hajuharrastuksissa harrastan aika paljon "superpalkkoja", jotka luon pieniin pakasterasioihin.  Löytöjä ei kertatreeneissä ole niin monta, joten palkkakin voi olla isompi, ja palkkapurkilla (purkki jossa on kansi ja joka yhdessä avataan) koitan lisätä ahmimisintoa, jotta palkka olisi vielä "ihanampi". Näissä purkeissa käytän usein - laiskana ihmisenä - kaupan hyllyltä saatavaa broilerin kypsää filettä. Toisinaan teen purkkeihin tuoksujen sekamelskan - siinä voi olla pikkusuupaloja sisältäen vähän voileipäkinkkua, kananmunaa, juustoa, koiran herkkuja, niitä verilätyn paloja ja lähes mitä vaan muuta vastaavaa. 

Namipurkkien lisäksi harrastan nose workissä myös suoraan suuhun toimitettavia palkkoja, mutta ehkä tällöin vähän isompia paloja tai useampi palkka taskusta peräkkäin koko ajan kehuen.
Maahan heitetyt namit on hajuetsinnöissä useimmiten nounou, koska alueelle ei muiden treeneissä olevien koirien vuoksi oikein voi tekemällä tehdä herkkuhäiriöhajuja.



Lenkkiherkkuja

Lenkeillä taskun pohjalla voi sitten olla vaikka HauHaun tonnikalapötköjäkin tai vastaavia kaupasta saatavia nameja , jotka pistän kynnellä taskussa kolmeen osaan, tai jos olen ahkera niin saksin :). Ne toimii arkisissa tilanteissa vahvisteena, mutta eivät kyllä ole superherkkua.
Joskus joutuu heittämään myös nappuloita taskunpohjalle - mulla on Dagsmarkin Hanko sellaisena kotinamina, joka ei siis meillä ole ruokanappula. Hangolla ei esim ohitustilanteessa pitkälle pötkittäisi Tihkun kanssa, mutta nekin maistuvat etenkin maahan heiteltynä.

Lisäksi lenkkinamina voi kulkea myös nuo ihmisruokaosaston tuotteet - verilättyjen palat, kuutioitu juusto ja lihapulla/nakki, mutta kuten sanottu, kaksi viimeksi mainittua on hyvin suolaisia, joten niitä ei kannata kovin usein koiralle syöttää.



Honkkeli ja tavarajuna :D


Palkkatavat

Vielä pari sanaa namipalkkaustavasta. Useimmitenhan se nami tulee annettua kädestä koiralle suuhun. 
Joskus, etenkin Tihkun kanssa, namin antamiseen pitää ladata vähän muutakin kuin, että nami luiskahtaa kielelle. Silloin käytän ääntäni iloisesti ja vähän "härnään" namin kanssa koiran nenän edessä ennen sen antamista. Tämä nostattaa intoa saada nami ja siitä tulee arvokkaampi.

Namin heittäminen etäämmälle koiran haettavaksi nostaa namipalkan arvoa vielä selvemmin. Ja vieläkin enemmän, jos heittelystä tekee pienen leikin, eli heittelee setin eri suuntiin - aina uusi, kun edellinen on löytynyt. 

Pitkäkestoinen namipalkka. Se onnistuu esimerkiksi lohi- tai maksapasteijatuubin kanssa. Tämä voisi toimia vaikka ohitustilanteissa, joskaan en ole tätä sellaiseen käyttänyt. Lenkillä on tuubi kyllä ollut taskussa muutaman kerran - valmiiksi avattuna ja siitä on nuolaisun saanut, kun on tullut käyttäydyttyä toiveiden mukaisesti. Pitäkestoisena olen tuubia toistaiseksi käyttänyt vain Tihkun kanssa pentuna kynsien leikkaamiseen.

Superpalkka. Tällaisen loihdin yleensä kannelliseen purkkin palkkioksi jostain isommasta työstä, kuten juuri nosetreeneissä tai jälkitreenin lopussa. Siinä sitten yhdessä tuo purkki löydetään, yhdessä avataan kansi, tuoksut leijuvat koiran nenään ja sitten saa ahmia. Nostaa kummasti herkun arvoa entisestään!

****

Siinä joitakin ajatuksia palkkaamisesta ja herkuttelusta. Jos sulla on hyviä ideoita, niin kirjoittele niitä mielellään kommenttikenttään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivaa, kun kävit lukemassa kirjoituksiamme :)
Superkivaa, jos myös jätät kommenttikenttään meille terkut.
Terv Wiima ja Tihku