Lomaa ja harrastuksia

Tätä lomaa on vietetty hengailun ja harrastusten parissa. Ollaan siis löhöilty (= metsälenkkeilyä, veneilyä, koiratreffejä ja ihan sitä peruslöhöilyäkin) mökillä ja kotosalla sekä harrastettu eli käyty rallytokon kesäkurssilla (Paimensukuisen Lapinkoiran Seura, Lounais-Suomen alaosasto, kouluttajana Eve Varjo) sekä agilityn alkeiskurssilla (Par-Hau, Paraisten koirayhdistys, kouluttajana Satu Sirpiö).
On mukavaa harrastaa näin kesäaikaan, kun arjen aiheuttamat aikataulupaineet eivät ole ongelmana - senkun piipahtaa treenipaikalla ja sitten taas kotiin lomaa jatkamaan :)

Rallytokon kesäkurssia on takana nyt kaksi kertaa, kurssikertoja on ollut yksi taikka kaksi enemmänkin, mutta jouduimme alusta jättämään päällekkäisten kalenterimerkintöjen vuoksi jonkun kerran väliin.
Eka kertamme viikko sitten oli varsinainen hellepäivä sekä olin lisäksi tyhmyyksissäni tehnyt Wiiman kanssa varsin pitkän maastolenkin samana päivänä.
Niinpä tylleröinen makasi kuin raato treenipaikalla ja kun tuli omavuoromme radalla, haahusi koiruus mukana jossain vasemmalla puolellani, mutta ei alkuunkaan siellä missä paikan Sivu kuuluisi olla - lisäksi sen keskittymiskyky oli sulanut helteessä kuin jäätelö.
Tuon treenikerran parhaaksi anniksi osaltamme jäivät siten muut uudet ja vanhat koiratuttavuudet emäntineen (isäntiä ei näkynyt) - taas kerran on todettava että kyllä me koiraihmiset ollaan sitten mukavaa porukkaa, terkkuja vaan jos luette! :)

Viime kertamme rallytokotreeneissä sujui paljon paremmin - kelikin oli puolellamme, oli poutaa ja aurinkoista, mutta ei liian kuumaa hellettä. Wiima oli nyt ihan pätevä likka ja suoritti rataa kanssani iloisin mielin ja keskittyen. Typykkä jääpi välillä istumaan vähän vinossa tai muuten vähän vääräänpaikkaan oman asentoni suhteen, etenkin jos liikkeeseen sisältyy suunnan vaihto, niitä minun lienee syytä alkaa vähän hioa - sekä se vaikuttaa lukevan ruumiinkieltäni enemmän kuin kuuntelevan sanojani, vaikka toivomus olisi toisinpäin: kun olen jättänyt sen istumaan ja sen jälkeen käännän sille selkäni astuen askelen toiseen suuntaan, on typykkä heti seuraamassa sivullani hartialinjani käännyttyä, vaikka sen siis pitäisi edelleen istua ja saapua sivulleni vasta pyynnöstä. Tätä meidän pitää harjoitella omatoimisesti lisää (vaikka haitanneeko nuo arjessa, kilpailemaanhan emme ole lähdössä, toisaalta "never say never".. ;) )
Niin ja pakko lisätä, että itse olin taas suurempi söheltäjä, radalla suoritin spiraalin ihan väärässä järjestyksessä kuten houkutusruudunkin, niin että kilpailussa olisi miinuspisteitä rapissut =)

Alla muutama kuva rallytoko-treeneistä; Wiima ja kurssikaverit, kaikki lapinkoiria:

 

^ Wiima odottelee vuoroaan päästä radalle (yllä). Rassukka on kytketty takakoukkuun, mutta ilmeestä päätellen ei tylleröistä haittaa =)

 ^ Yllä Siru eli virallisemmin Puurattaren Eloisa Elli. Ne ovat Wiiman kanssa niin samannäköisiä, että voisi luulla sisaruksiksi, mutta sukua eivät siis ole.

^ Kuvissa yllä musta merkkivärinen uros on Pyry (Puurattaren Villi-Pyry), komea poika! Huomasin kuvia lataillessani Pyryn olevan Wiiman serkku, Pyryn isä ja Wiiman äiti ovat sisaruksia :)

 Sitten tummanpuhuva komistus yllä onpi Vincent (Villi-Joikhu Sähäkkä Suhari), saman kennelin kasvatteja kuin Wiimakin. Alakuvassa Wiiman ja Vincentin pieni leikkihetki treenitunnin päätteeksi.

 

***

Ja agilityn alkeiskursseillakin on tosiaan käyty.  Viime viikon tunnin jätimme väliin, sillä tuolloin näytti mittari plus kolmeakymmentä varjossa ja Wiima lähinnä makaili sisällä viileässä. Tiedustelin kouluttaja Satulta mikä voisi olla hyvä omatoiminen kotiläksy, kun emme tunnille päässeet ja hän ehdotti, että opettaisin Wiiman erkanemaan minusta ja käskystä kiertämään edessä olevan esineen tai puun, molempiin suuntiin; kierto oikealta ja kierto vasemmalta siis.

Tuota mainittua olemme nyt sitten lenkkien ohessa harjoitelleet. Käskysanana Kierrä ja käsimerkkinä eteenpäin heilahtava 'koiranpuoleinen' käteni ja Wiima on nyt sitten kiertänyt pihatuoleja ja lenkkipolulla eteen tulleita puita. Jostain syystä sujuu paremmin kiertäminen vasemmalta puolelta (kellon myötäisesti) kuin oikealta puolelta vastapäivään. Toisaalta saattaa johtua siitäkin että vasemman puolen kiertoa ollaan ehkä harjoiteltu tiheämmin, typykän useimmiten ollessa juurikin vasemmalla puolellani kun harjoitellaan. Siis oma vika tämäkin, taasen, kuten aina.

Tällä tunnilla tutustuimme kahteen uuteen esteeseen; Muuriin (hyppyeste) ja A-esteeseen, joka on A:n mallinen kiipeilyalusta. Kiipeileminen tuntuu sujuvan Wiimalta ihan mukavasti eikä se siis A-esteenkään edessä suuremmin epäröinyt, kun pyysin sitä kiipeämään. Ja A-esteen alastulossa taas pysäytys ennen esteeltä poisastumista, kontaktipinnalla, sujui ihan jees, jo opitun mukaisesti.

Hyppääminen on Wiimasta vähän jännää. Se kyllä hyppää, mutta varmistuu aina ensin että olisiko kiertäminen tai altameno mahdollista. Harkitsevainen koira, kuten emäntänsäkin =)
Muurista, hyppyeste, kokeiltiin sekä keskikokoa Midi että myöskin korkeinta Maxi. Agility-sääntöjen mukaan Wiima säkäkorkeutensa perusteella kisaisi Maxi-esteillä, mutta luulen, että jatkamme toistaiseksi treenaamista tuolla Midillä, koska se sujui paremmin (= Wiima hyppäsi yli, kun taas Maxista vain avuilla). Muuriesteestähän koira ei hypätessä näe läpi kuten keppiesteistä vaan sen on vain luotettava siihen, että toisellakin puolella on turvallista. Wiima, harkitseva koira, ei oikein vielä pystynyt vakuuttamaan itseään, että Maxi-luokan muuriesteen ylihyppääminen olisi järkevää.

Puomia tietenkin mentiin, se on kiipeilyesteenä Wiimalle hyppyjä helpompi, eikä ongelmia ollut. Iloisin mielin typykkä kipitti puomin alkuun uudelleen ja toistamiseen yli. Myös kontaktin otto (=pysähdys) puomin alastulossa sujuu, joskin minun on oltava valmiina ja siitä muistutettava.

Seuraavat haasteet agilityssä meillä liittyvät vireen nostoon, eli koirulaiseen vähän lisää vauhtia radalla. Wiima tekee kaiken pyydetyn iloisin mielin kentällä, mutta 'tykkimoodi' eli vauhti puuttuu. Katsotaan saadaanko sitä hiottua esiin. Lisäksi hyppyjä lienee syytä harjoittaa, jotta sille tulisi hyppyliike ylipäätään tutummaksi.
Ja kuten aina, kaikki kehitysotsakkeen alle joutuvat asiat eivät ollenkaan liity vain koiruuteen vaan myös minuun itseeni. Minun on muistettava paneutua liikekieleen hieman paremmin; sain pari huomautusta ohjaajalta hosuvista käsistäni ja kun hän demonstroi liikettäni, niin kyllä tunnistin oitis itseni. Vaikea yhtälö, että pitäisi saada liikeeseen vauhtia, mutta liikekieleen rauhaa. Mutta kyllä tämä tästä =)

Alla pari kuvaa agilityradalta; kurssikavereista Murusta (dalmis) ja Gideonista (belgi), ohjaajan koirasta Ria (kelpie), sekä tiettykin Wiimasta itsestään (kiitos Dina kun kuvasit Wiimaa!).

^ kuten näkyy on estekorkeus varsin matala. Tähän päädyttiin viimeisellä radalla kun pimatsu empii noita hyppyjä ja välillä koittaa tunkea alta (no onhan se sata kertaa helpompaa, niin itsekin tekisin :) )

Että tämmöisiä me tässä ollaan kesän mittaan puuhailtu löhöilyn ohessa =)

Ja sitten oli Juhannus..

Juhannus vietettiin tänä kesänä aivan upeassa säässä - ainakin siis siinä tapauksessa, että sattuu tykkäämään auringonpaisteesta ja lämmöstä. Tämä emäntäinen myöntää kyllä tykkäävänsä myös tuulesta, tuiverruksesta ja sadesäästä, mutta kun on kutsunut vieraita juhannuksen viettoon ja on tarkoitus olla ulkosalla, niin on tuollainen poutainen lämmin kesäpäivä paras vaihtoehto.

Myös Wiimalla oli juhannusvieraita, bordercollie Nemo ja löwchen eli leijonakoira nimeltään Bono. Mainitut karvakuonot ovat tuttavaperheemme ja siis juhannusvieraidemme koiria ja Wiimalle entuudestaan tuttuja. Lisäksi kuvioissa oli naapurin labradori Fonzie, jota käytiin moikkaamassa.
Niin ja kävihän tässä pihalla kääntymässä juhannusaattona myös toinenkin mökkinaapuriperhe parsonrusselterrierinsä Maisan kanssa, mutta se ei oikein pitänyt Wiimasta, vaan vältteli ja murahteli, taisi olla toinen narttu liikaa Maisalle, nimittäin poikakoirien kanssa ei moisia ongelmia ollut.

Juhannusta vietettiin mökillä, joten ohjelmassa oli vesileikkejä (ei, uimaan ei Wiima vieläkään mennyt, kahlaili kyllä), metsälenkkejä, ruoka-aikaan grillin äärellä päivystämistä ja rapsuttavia käsiä siellä täällä.

Oli mukava huomata, että typykkä pysyi pihalla varsin hyvin, vaikka mökkipiha ei olekaan aidattu. Välillä Wiima eksyy kuono maassa jälkiä seuraten hipsimään vähän pitemmälle kuin tahtoisin, mutta eiköhän ne tontin rajat sen päähän pikku hiljaa piirry, kun tietyn rajan ylitettyään kutsun sen takaisin. Mutta pääasia, että ainakaan se ei siis ns. livahtele.

Alla kuvakavalkadin muodossa Wiima-tylleröisen juhannuksen viettoa.

 Wiima ja Bono olivat kuin paita ja peppu

 

Nemo on äijä jonka mielestä töitä pitää paiskia juhannuksenakin. Niinpä se ei ehtinyt koiraleikkiin paljon osallistua vaan piti huolta siitä ettei pihamaan pallot karkaile. Jos joku erehtyi palloa potkaisemaan, niin karannut pallo oli heti palautettava ruotuun.

Mökkisaaren hevosia katsomassa

Naapurissa käytiin vesille laskemassa uusi lautta lapsille uimaleluksi ja siellä odotteli Wiiman "serkkupoika" Fonzie. Alla Fonzie ja Nemo tekevät tuttavuutta.

Käytiinpä sitten Wiiman kanssa kahdestaan aamulenkilläkin:

Siinä se menee, tylleröinen :)

^ Lenkki kulki hiekkarannan ohi ja kurvasimme sinne vähän vilvoittelemaan. Kahlattuaan hieman sai Wiima patterinsa taas latinkiin ja hepulikohtaus yllätti, kuten yllä kuvissa näkyy =)

Tässä alla näkyvässä asennossa Wiima vaeltelee pitkin mökkitonttia, oikeastaan koko päivän, jos ei ole muuta ohjelmaa menossa. Hiljaa hiippailee tutkimassa ja haistelemassa joka kolkan. Taukohetken koittaessa se tulee hollille ja lötkähtää nokosille kotiväen piiriin, mutta herättyään lähtee se taas ihmettelemään mitä kaikkea ihmeellistä luonnosta löytyykään.

Pitihän karvakorvat saada myös ryhmäkuvaan. Lopuksi mukaan saatiin myös pikkuinen Bono, mutta sitä taisi kyllä ihmetyttää koko touhu =)

Juhannussalko on noussut rannantuntumaan samoin voimin ja samoin juhannusvierain jo vuodesta 2008, niin tänäkin vuonna. Jonkun sortin traditioksi voipi siis alkaa tapahtumaa jo kutsua.

 Ja sitten sunnuntaina oli juhannus ohi ja vieraat lähdössä kohti kotejaan.

"Olipas mukava juhannus", sanoo Wiima, "mutta vaikka se otti ja loppui, niin kesää on vielä jäljellä! Hyvää kesän jatkoa itse kullekin!"

Kolmas kerta agility-radalla

Ihan nopea päivitys agilitykuulumisia, tänään oli nimittäin kolmas kerta ja treeneistä jäi erityisen mukava jälkimaku tällä kertaa. Tuntui siltä että Wiima-typykkäkin oli ihan oikeasti saanut jutun juonesta kiinni, kun pyrki tekemään joitakin esteitä ihan itsenäisestikin, niin kivaa sillä tuntui olevan.

Pujottelussa oli nyt vähän enemmän vauhtia kuin on tähän asti nähty. Wiima on kyllä tähänkin asti ihan reippaasti astunut pujotteluesteeseen, mutta hömpsötellyt hieman lönkötellen läpi. Tänään nähtiin vähän reippaampaa menoa, tarkoituksella koitinkin kyllä sen virettä vähän nostaa - vaikka ei kai tässä vaiheessa vielä kannatakaan ampaista luodin tavoin, kun emme ole mitään rataa tehneet, yksittäisiä esteitä vain harjoitellaan.

Viime päivityksessä (http://wiimansivu.blogspot.fi/2013/06/putkesta-lapi-ja-pujotellen.html) kerroin kontaktipinnalla harjoittelusta - mitä aloittelijan kieltä, kyse on siis tietenkin puomista, jonka alastulomomenttia olemme kaksi eka kertaa harjoitelleet, siinä kun olisi muistettava pysähtyä. Olemme myös kotona vaihetta vähän harjoitelleet portaikossa (etujalat maassa, takajalat esteellä/portaalla) ja kontaktialustan kanssa (Wiima tökkää alustaan pysähtyessään, niin pysähtyminen olisi varmempaa).
Mutta tänään päästiin eka kertaa kiipeämään ylös puomille - ja Wiima paineli kuin olisi tehnyt sitä koko ikänsä :) Ihan eka kerralla se taisi hieman pohtia, että mihin olikaan joutunut, seuraavan kerran se meni jo ihan reippaasti ja sen jälkeen se innostui puomin ylittämisestä niin että olisi tahtonut puomille ihan koko ajan. Ja itse asiassa, kun kurssin päätyttyä kuljimme puomin ohi kohti autoa, niin puomin kohdalla pimu taas kaarsi puomille - ja eikun ylittämään taas =)

Putkikin juostiin taas läpi, mutta haastetta lisäten, eli nyt putki ei ollutkaan enää suora vaan U:n malliin käännetty. Putken suulla Wiima vähän hämmentyi huomatessaan ettei nähnytkään sen läpi, mutta pienen houkuttelun jälkeen pimu kyllä sinnekin meni ihan iloisin mielin ja vielä uudelleenkin, joten oikein jees.
Putkeen kytkettiin vielä hyppyeste siten että putkesta tultua "poimin" koiran ohjaukseen ja ohjasin sen vielä hyppyesteen yli. Hyppyesteitä oli kentällä kolme peräkkäin, mutta ajanpuutteen vuoksi ehdimme harjoitella vain tuon putken ja yhden hyppyesteen yhdistelmää.

Mukavalta tuntuu edelleen tämä agiliitämisharrastus. Vauhdikasta on ja vauhdikkaammaksi muuttuu ja koira on iloisella tekemisen meiningillä mukana - bueno!
Sekä olen myös ihan kauhean iloinen toisestakin asiasta. Nimittäin Wiima pitää oikein mukavaa kontaktia kentällä, en oikeastaan tarvitsisi hihnaa kentän reunalla ollenkaan (enkä tietty radallakaan) mutta käytän sitä kun muillakin on. Vaikka se lenkkipoluilla edelleen kiinnostuukin vastaantulevista koirista ihan pikkiriikkisen enemmän kuin olisi toivottavaa, niin tuolla koulutuskentällä se on hienosti kuulolla eikä pyri muiden koirien luo - edes vaikka joutuisin jättämään sen hetkeksi yksin Paikka-käskyn alle.  Jess! Hyvä Wiima! :)

Näillä puheilla, mukavaa juhannusta itse kullekin! :)

Vuosi koiramaista elämää elettynä ja ..

Vuosi koiramaista elämää elettynä ja .. toivottavasti vielä monen monta samanlaista edessä!
Nimittäin tismalleen vuosi sitten 9.6.2012 typykkämme Wiima saapui synnyinkodistaan Villi-Joikhulasta ( Linkki kasvattajakenneliin ) tänne omaan kotiinsa.
Noutoaika oli iltapäivällä, noutotapahtuma kesti infotilaisuuksineen muutaman tunnin ja kun kerran tuota kotimatkaakin oli, niin kävi niin että saavuimme kotosalle vasta iltamyöhään, puoli kymmenen huitteissa. Kotona odottaneella Juniorillakin alkoi jo olla muurahaisia housuissa, perhosia vatsassa ja ties mitä hyönteisiä ties missä, kun meitä pennun kanssa vaan ei kuulunut - odottavan aika on tunnetusti pitkä :)

Automatka kotiin sujui hyvin, paitsi että autossa typykkä ei rentoutunut ollenkaan. Automatkailu oli sen mielestä pentuna varsin pelottavaa, eikä se tykännyt siitä ollenkaan. Mutta tämäkin asia on muuttunut - Wiimasta tuli sittemmin kesän mittaan ihan rauhallinen autoilija (siedätyksellä ja makupaloilla oli osansa tässä kehityksessä).

Wiima oli pelottavasta automatkasta huolimatta varsin reipas tyttönen heti kotiinsaapumisestaan alkaen. Juniori tietenkin tervehdittiin ensin ja sen jälkeen typykkä kiersi talon häntä pystyssä ja jopa 'tappoi' ohikulkiessaan lattialla lojuneen vinkuhiiren. Talon tutkittuamme keräännyimme koko perhe huoneeseen, jossa Wiiman oli tarkoitus jatkossa oppia nukkumaan. Huone on heti makuuhuoneidemme ulkopuolella, kulkeminen makuuhuoneisiin oli estetty pentuportilla.
Pienen leikki- ja halihetken jälkeen typykkä simahti jolloin vetäydyimme yöpuulle koko perhe. Olin jättänyt Wiiman huoneen lattialle patjan, siltä varalta että se alkaisi vinkua ja itkeä, jolloin suunnitelmani mukaan siirtyisin yöpymään sen vierelle, kunnes se tottuisi uuteen kotiinsa. Siinä vaiheessa arvelin että kovin monta unituntia ei perhe sinä yönä vetäisi, pentu alkaisi kuitenkin äänekkäästi ikävöimään äitiään ja sisaruksiaan.

Aamusella varhain kuitenkin heräsin ja hätkähdin kun en ollutkaan kuullut vinkunan vinkunaa. Mieleeni hiipi kauhu, että löytäisinkö pennun kuolleena pediltään, kun ei kai mikään pentu uudessa kodissa voinut näin hiljaa olla - ja vieläpä yksinään. Mutta kun kurkistin "Wiiman huoneeseen" killitti minua sieltä pieni iloinen koiraeläin :)

Että niin se sujui Wiiman kotiinsaapuminen, ilman suurempaa dramatiikkaa. Wiima on aika itsenäinen pimu, joten sen luonteenpiirteen turvin typykkä varmaankin koisi rennosti jo ekasta yöstä lähtien.
Itsenäisyys luonteenpiirteenä oli toisinaan pentuaikoina vähän työläskin, sillä kun koitin opettaa sitä kulkemaan mukanani, niin vaikka se hetkeksi hävitti minut näkyvistä, ei sille tullut kauhu ja kiire perääni, kuten koirakirjoissa lukee että pennuille tulee - se saattoi haistella hyvät hajut rauhassa ensin ja vasta sen jälkeen iloinen ilme naamalla lähteä kurkkimaan että minnekäs minä oikein hävisinkään. Ajan mittaan onpi kyllä osoittautunut että itsenäisyys on mukavasti tasapainossa kontaktinhakuisuuden kanssa, eli varsin mukavasti pimu pitää yhteyttä ja kulkee mukana nykyisin.

Alla olevat kuvat on otettu Wiimasta 7 viikon iässä, heti ensimmäisellä viikolla vauvelin kotiinnuttua,
kaksi ylimmäistä kuvaa peräti seuraavana päivänä, ensimmäisen yön nukuttuamme:

Olin koko elämäni haaveillut koirasta ja Wiimassa se toteutui (odotusaikaa vain tuollaiset rapiat 40 vuotta, mutta mikä sellainen aika on ihmiskunnan historiassa, ei mikään!).
Ja koirantulo perheeseen on ollut juuri niin hauskaa, kivaa, antoisaa ja terveellistä kuin kuvittelinkin, paitsi kaikkea niin moninkertaisesti kuin edes osasin kuvitella!