sunnuntai 1. helmikuuta 2015

"Wiima, tänne!" eli määränpäänä luotettava luoksetulo...

Olimme tänään Wiiman kanssa eka kertaa luoksetulokurssilla. Wiima nimittäin on sellainen koira, joka tulee kutsusta luokse neljä kertaa viidesta kutsusta. Eli useimmiten saapuu kutsusta ihan nätisti, mutta kuitenkin toisinaan pitää haistella ensin haju tai jopa toinenkin ja sellainen pelihän ei aina oikein vetele. Luoksetulotaitojen pitäisi nimittäin olla hallinnassa ja pomminvarmaa, se taito voi joskus pelastaa jopa koiran hengen - se on kaikkein tärkein taito, jonka koiralleen voi opettaa.

Luoksetulon opettelussa on kuitenkin haastavaa kun ohjaajan pitäisi osata olla kiinnostavampi kuin koko maailma. Koiralle kun lajityypillinen käytös, kuten haistelu tai jahtaaminen, on yleensä kaikkein palkitsevinta. Koirahan tekee luoksetulokutsun kuullessaan usein nopean päätelmän, jossa se punnitsee että tuolla suunnassa olisi kiva koirakaveri, riistan tuoksuja tai mahdollisesti vaikka jahtaamista 'kaipaava' jänis tai  ja taas tuolla toisessa suunnassa odottelee se pikku emäntäinen ne vanhat tutut makkarat taskussaan..kumpi siinä tilanteessa kiinnostaa koiraa enemmän, jänis vai emäntä, sen se valitsee.


Kuvista kiitos Johannalle!

Ja koska tiedän, etten millään pysty jokaisella kerralla tarpeen tullen voittamaan koko maailmaa vetovoimallani - edes koirani mielestä :)  - ryhdyin tavoittelemaan klassista ehdollistumista Wiiman luoksetulotaidoissa! Klassinen ehdollistuminen tarkoittaa sitä, että luoksetuloon luodaan niin vahva rutiini, että se vastaa refleksiä.
Harjoitusta toistetaan ja toistetaan, uudelleen ja uudelleen, useita päivittäisiä toistoja, eri ympäristöissä. Loppujen lopuksi käytöksestä pitäisi vihjesanan (tänne!) jälkeen muodostua kuulemma refleksin omainen. Eli koira tulee luokse kutsusta vähän samasta syystä kuin sinä rapsutat nenääsi kun se kutiaa :) .

Tänään ensimmäisellä tunnilla puhuimme luoksetulon opettettelun teoriasta klassisen ehdollistamisen näkökulmasta. Lisäksi teimme palkkausharjoituksia, testasimme palkkaamista niin nameilla kuin leluilla. Wiiman kanssa minulla on se onni, että se on sekä ahne että taistelunhaluinen ( = tykkää kiskoa ja retuuttaa leikkien), joten palkitseminen on suhteellisen helppoa. Namiherkkujen olisi myös oltava maultaan jotain ihan erityistä, taivaallista - tällä kertaa namipalkinnot olivat broilerin filettä, mutta ehkäpä viikolla keittelen vaikkapa sydäntä, niin pikku neiti toivottavasti mennee luoksetuloa harjoitellessaan ihan kiemuralle onnesta :)

Tulevilla tunneilla keskitymme kuulemma mm. etäisyyteen - että se luoksetulo toimisi vaikka koira olisi etäämmälläkin, sekä myös luopumiseen ja toisaalta myös reaktion nopeuteen vihjesanan jälkeen.

Jännittävää. Katsotaan mihin tässä hommassa päädytään, olkoon 'pomminvarman' luoksetulon opettelu tämän vuoden haasteemme! :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tulen hurrrjan iloiseksi kommentistasi! Terv Wiima