Valeraskauksia ja luoksetuloja

Neitikoiran on vallannut hormoonihuuruinen valeraskaus! Jo vähän aikaa sitten. Wiimasta on taas tullut tullut rauhaton piippailija, kuten joka kerta juoksukierron tässä vaiheessa.
Valeraskauden mukana tuli energisyys ja ruokahaluttomuus. Tuntuu kuin Wiima olisi lataillut pattereitaan juoksuista lähtien, nyt yhtäkkiä 'herännyt' ja ottanut kaikki patterit yhtaikaa käyttöön!
Se suhteellisen asiallinen koira, joka mulla vielä hetki sitten oli, on muuttunut vauhtihirmuksi. Wauhti-Wiima on hauska otus, mutta välillä vauhdikkuus voi hieman häiritä niin käytöstapoja kuin myös hieman keskittymistäkin :)

Energiamäärän lisääntyminen tässä vaiheessa kun kuvitteelliset pennut olisivat syntyneet, on kuitenkin hyvin järkeenkäypää, pitäisihän koiran nyt jaksaa huolehtia jälkikasvustaankin, jos sellaista olisi syntynyt. Että kyllä tämä energiabuusti lienee kaikessa järkevyydessään luonnon suunnittelema juttu.

Ja ruokahalu tosiaan, juoksujen jälkeen valeraskausoireiden alkamiseen asti Wiima oli ahne pikku possu, mutta nyt saattaa aterialta jäädä kuppiin ruokaa. Esim eilen illalla tarjosin aika perussetin nappulaa, raa'an kananmunan ja loraus piimää - kiposta oli hävinnyt muna ja piimä, nappuloihin ei suuremmalti oltu koskettu. Mutta ei huolta, uskon, että ruoka taas maistuu ennen kuin nälkäkuolema koittaa =)

Ja sitä paitsi, meillähän on tämä uusi luoksetuloprojekti meneillään! Siis luoksetulon klassinen ehdollistaminen - lue lisää edellisestä päivityksestä.
Olen harjoittelun myötä useina päivinä jättänyt neidin kiposta tarjottavan aamupalan pois ja päiväruoka tulee taskusta luoksetulojen - ja muiden temppujen - palkkioina. Ja nyt on herkut käytössä, jotta luoksetulo olisi mahdollisimman kannattavaa - tänään tarjoilussa on ollut keitettyä sydäntä ja se kyllä teki hyvin kauppansa!

Tänään oli myös toinen kurssikerta. Harjoittelimme luoksetuloa liinassa erilaisten häiriöiden kanssa, häiriöinä mm vieressä leikkivä koirakko ja namikippo, joka piti luoksetulossa ohittaa. Wiima hoiti hommat hienosti, tuli kun kutsuttiin eikä edes oikein meinannut poistua viereltäni. Jos poistuikin, tuli oma-aloitteisesti takaisin, ennen kuin ehdin kutsua. Vaikein häiriö Wiimalle ehdottomasti oli kun kouluttaja veti perässään kaninkarvalelua. Siinä oli kaikki - haju ja jahtaamismahdollisuus - mutta hienosti Wiima pärjäsi, luopui jahtiajatuksesta (joka kehossa jo näkyi) ja tuli luo.

Mutta en hurraa, enemmälti ainakaan, sillä onnistumiset johtuivat osittain ainakin Wiiman "treenimoodista":
Wiima on nimittäin todella kuuliainen ja yhteistyöhaluinen koira kun tehdään yhdessä asioita. Mutta kun ollaan vapaalla, pää tyhjänä, vaikkapa metsässä, niin luulen, että meillä on vielä paljon harjoittelua ja toistoja edessä ennen kuin luoksetulo toimii pomminvarmasti samalla intensiteetillä kaikkialla.

Mutta treenaaminen on käynnissä. En ole laskenut miten monta toistoa päivittäin saamme aikaan, mutta kyllä niitä on kymmeniä, kymmeniä per päivä. Tässä muutamia taidonnäytteitä (pahoittelen kuvalaatua, pahaisia pokkariräpsyjä) :

Etäisesti koiraltani näyttävä mangusti säntäsi luokseni kun iltalenkillä vähän tuota luoksetuloa harjoiteltiin.
Ja 'pitkät päällä', kuten tuttavani sanoi kuvan nähdessään :D

Lisäksi olen yrittänyt huomioida sitä, että harjoitusta tulisi erilaisissa ympäristöissä; puistoissa, maantiellä, kaupungissa yms erilaisten tuoksujen äärellä.
Koira on nimittäin huono yleistäjä: jos se oppii taidon yhdessä paikassa, ei taidon osaaminen toisessa paikassa ole ollenkaan varmaa. Niinpä, jos tavoitteena on, että koira tulee luo paikassa kuin paikassa ja luotettavasti joka kerta, niin harjoituksiakin on tehtävä paikassa kuin paikassa.

Toki Wiima on osannut luoksetulokäskyn ennenkin ja useimmiten jopa noudattanut sitä. Olen nyt kuitenkin tämän uuden projektimme myötä hieman laskenut osaamisen aloitustasoa, pyrin luomaan sille onnistumisia ja harjoittelemme luoksetuloa vain paikoissa, joissa Wiimalla varmasti on tilaisuus onnistua. Pikku hiljaa vaikeutetaan tehtäviä ja hakeudutaan haastavampiin paikkoihin.

Tällä kaikella pyrin siihen, että luoksetulosta tulisi refleksi, se jäisi ns lihasmuistiin. Eli kun kutsusana kuuluu, niin Wiima ei voi itselleen mitään vaan kääntyy ja tulee luokseni. Tämä perustuu vähän samaan kuin Pavlovin koirien kuolaneritys kellon äänen kuultuaan. Riittävän monta toistoa, niin koira ei enää tiedä muuta toimintatapaa kuin sen jota on harjoiteltu.
Näin siis ainakin teoriassa ja muilta kuultuna. Pääsemmekö me ikinä siihen, jää nähtäväksi =)

Luoksetuloleikki - niin kuin Wiima asian nähnee - näyttäisi olevan Wiiman mielestä varsin hauskaa :)
Sen sijaan, että törkkäisin namin sen suuhun heitänkin namin taakseni ja siitähän syntyy pikkukoiran iloksi vielä pieni jahtaamisleikki palkinnoksi.
Myös lelupalkkaus on käytössä, Wiima tykkää kovasti leikkimisestä. Välillä tosin mietin sen kiiruhtaessa luokseni, että kumpaa se mahtaa milloinkin haluta enemmän. Niin, että jos se saapuu luokseni silmissään herkkupala, niin ei ole ehkä niin motivoivaa jos nenän edessä heilutellaankin solmunarua. Koitankin siis pohtia ja ennakoida, että onko neidillä mahdollisesti nälkä vai riehumieli ja valitsen palkan sen perusteella.

Aikamoista tiedettä siis tämä luoksetulojenkin harjoittelu. Mutta hauskaa! :)

Ohessa vielä pari lenkkipolkujen varrelta kameraan tallentunutta kuvaa:

"Hei mama, onkohan tässä seisottava pitkäänkin?!"

Lenkkimme kulkee usein Paraisten Vanhalla Malmilla asuvien lampaiden ohi. Hauskoja veijareita! Tällä kertaa sattui olemaan myös hoitaja paikalla ja hän kertoi hauskoja juttuja lampaiden persoonallisuuksista :)

Kirjastovene jäissä

Paraisten kalkkikivikaivos on aika jännittävän näköinen paikka, eikös vaan?

(aika kiva ohje jatkotarinana netin syövereissä, jossa samaa ajatusta kuin itsellänikin :
http://www.kumikana.org/koulutus/luoksetulo1.php )