sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Punkkitorjunnasta jutunalkua

Asumme Lounais-Suomessa Turunmaan saaristossa ja tämä on tunnetusti Ahvenanmaan ohella punkkitiheintä seutua. (onko olemassa sana 'punkkitihein' - no, nyt on sellaisen juuri tehtyäni :) ).
On siten ollut itsestäänselvyys, että koira on suojattava punkkivalmisteella, etenkin kun sen tuuhea, alusvillainen turkki on sellainen, ettei punkkisyynistä huolimatta voi olla varma, ettei jossain joku vihulainen piileskelisi.

Aiempina kesinä olemme käyttäneet suoraan iholle valutettavaa valmistetta nimeltä Frontline Comp. Se toimi hyvin, koirasta valmisteen vaikutusaikana löytyneet punkit olivat pieniä ja kuolleita. Ainoa miinus oli, että vaikutusaika oli kuukausi (valmistetta voi lisätä 4 viikon välein), mutta tosiasiassa vaikutus alkoi hiipua jo neljännen viikon loppua kohti mentäessä, niin, että neljännellä viikolla kiinnittyneet punkit alkoivat olla jo varsin pulleita, ellei niitä syynissä heti huomannut.
Lisäksi Frontline Compia käyttäessä tuli välttää koiran kastumista, mikä oli vaikeaa, kun mökkeilemme meren rannalla. Turkin kastuminen vähentää heti valmisteen tehoa sekä käsittääkseni myöskään luonto ja sen pikkuöttiäiset eivät toisaalta halua, että valmistetta joutuu koiran turkista meriveteen.


Jo viime kesänä 2014 tuli markkinoille punkkivalmiste nimeltä Bravecto. Se olikin aiemmista valmisteista poiketen tabletti, siis sisäisesti 'nautittava' punkkivalmiste. Sen luvattiin tappavan kaikki koiraan kiinnittyneet punkit sekä vaikutusaika olisi niin pitkä kuin kolme kuukautta. Koska kyse ei ollut ulkoisesti käytettävästä valmisteesta, ei edes vesistöjen läheisyys ollut haitaksi.

Kiinnostuin tabletista heti sen tietooni tultua viime kesänä, mutta koska valmiste oli uusi, niin en uskaltanut testailla sen vaikutusta Wiimaan vaan halusin kuulla muiden käyttökokemuksia ensin. Tabletissahan kun on kyllä se huono puoli, että jos siitä joku sivuvaikutus tulisi, niin sitä ei voisi pestä pois koirasta kuten nuo liuokset tai riisua kuten punkkipannan.

Kaikki kokemukset poikkeuksetta, jotka silmiini osuivat Bravecton käytöstä, olivat positiivisia, ja niin mekin päätimme tänä vuonna kokeilla sitä. Ensimmäisen Bravecto-pillerinsä Wiima sai maaliskuussa 22. päivä. Minkäänlaisia sivuvaikutuksia emme Wiimassa todenneet, se oli tabletin syömisen jälkeen yhtä iloinen ja terve itsensä kuin ennenkin. 
Bravecto-tabletin luvattiin olevan niin herkullinen, että koira söisi sen ilomielin ilman 'kotkotuksia', mutta meillä tämä ei kyllä toteutunut, syötin sen sitten pienessä määrässä muuta ruokaa ja valvoin, että kippo tuli nuolluksi.

Ja kas kummaa - tabletin syömisen jälkeen punkit ovat hävinneet maailmankaikkeudesta! Olen kuluneen kolmen kuukauden aikana poistanut muutamia punkkeja Wiimasta, sellaisia, jotka olivat juuri turkkikyytiin nousseita, mutta eivät vielä kiinnittyneitä. Kiinnittyneitä punkkeja Wiimassa ei ole sen koommin nähty. Tai ehkä kaksi, mutta ne olivat pieniä ja kuivuneita. Ihmeellistä, koska punkkeja on ollut tänä keväänä ja kesänä aika paljon, mikäli kuulemaani ja netistä lukemaani on uskominen.
Mutta luulen, että punkit kuolevat purtuaan niin nopeasti, kuivuvat ja varisevat pois ennen kuin huomaan niitä. Mainitsin havainnostani eläinlääkäriasemalla ollessani hakemassa toista tablettia ja sain kuulla muidenkin havainnoineen samankaltaista. Eli vaikka tabletilla ei varsinaisesti ole punkkeja karkoittavaa (vaan tappava) vaikutusta, niin silti käytännössä niitä ei ole. 
Eläinlääkäriaseman lääkäreillä ja hoitsuilla oli muuten kuulemma kaikilla käytössä Bravecto punkkien torjunnassa koirillaan, niin tyytyväisiä ovat itsekin olleet valmisteeseen. Äkkiseltään ajatellen se jos mikä on hyvä mainos ja tae valmisteelle ja sen turvallisuudelle, että alan ammattilaisetkin sitä käyttävät. Ikävät sivuvaikutukset kun olisivat nopeasti eläinlääkärikunnan tiedossa.

Kolme kuukautta vaikutusaikaa tuli täyteen kesäkuun lopussa ja 22.6 Wiima sai toisen tablettinsa. Ei tuo kolmen kuukauden vaikutusaika varmaan ihan tuollaista täsmällisyyttä edellytä kuin meillä oli, mutta muistin edellisenä päivänä, että kolme kuukautta oli nyt lopussa. Muistin, koska sinä päivänä Wiimasta löytyi punkki - tosin kuollut, muttei niin pieni ja kuivunut kuin ne pari aiemmin löytynyttä.

Näyttää siltä, että olemme löytäneet vaivattoman ja toimivan punkkisuojauksen Wiimalle ja turvaamme siihen jatkossakin. Kesäkuun lopussa annettu tabletti kestää syyskuun loppuun ja sitten mahdollisesti voikin taas odotella maaliskuulle ennen seuraavaa tablettia. Taikka paras olla vannomati, ne vihulaisethan ovat kyllä liikkeellä vielä talvikuukausinakin, jos ei ole pakkasta ja lunta.


Vielä kun saisimme Bravectot itsellemmekin, meille kaksijalkaisille. Isännästä on poistettu tänä kesänä jo kolme-neljä kiinnittynyttä iljetystä, itse ja juniori olemme toistaiseksi selvinneet ilman punkkeja. Ennen "ihmis-bravectoja" täytyy vain vannoa jokailtaisen syynin nimiin.


9 kommenttia:

  1. Pohdituttaa aina se, miksi ihmisille ei voi näitä punkkitorjunta-aineita antaa. Ovat ilmeisesti niin vaarallisia. Ihmiset tarvitsisivat välttämättä jotain, etteivät sairastuisi punkin aiheuttamiin tauteihin.
    Superkaunis tuo koirasi. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Totta. Olisi kyllä erinomaisen tervetullut jonkinlainen rokote tms valmiste/lääke punkkien aiheuttamiin sairauksiin. On se ihmeellistä, että niin pieni voi olla niin vaarallinen. Ja vain yksi puraisu riittää, jos se on kohtalokas.
      Wiima kiittää kehuista :)

      Poista
  2. Täytyykin muistaa pyytää Ossille tuollainen punkkilääke. Olen kuullut siitä pelkkää hyvää ja naapurissamme asuvat ELL:it käyttävät näitä kahdella koirallaan. Ihmisille saisi olla kanssa kunnon punkintorjunta-aineet. Minä olen nyppäissyt itsestäni yhden tosi pienen punkin ja mies yhden. Viime vuonna söin antibioottikuurin, kun jalassa oli kaamean kokoinen läntti. itse punkkia en ollut huomannut, mutta lääkäri tutki ja oli kyllä borrelioosin kannalla. Terveiset Ossilasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinulle oli tarttunut borrelioosi. Onneksi antibiootti tepsii sihen hyvin. Ei niitä vihulaisia välttämättä huomaa kun ovat niin pieniä.
      Terveiset Ossilaan Wimpulasta =)

      Poista
  3. Meilläkin on Bravecto kaapissa odottelemassa. Toistaiseksi menty silti "luomuna", kun vähän skeptisesti suhtaudun Bravecto-vouhotukseen... Kovasti sitä tunnutaan käyttävän, eikä kenelläkään ole pahaa sanottavaa, mutta arveluttaa lyhyt käyttökokemusaika silti. Tiedetäänkö, mitä se aiheuttaa esimerkiksi monen vuoden käytön seurauksena...? Sen vaikutustapaha on samankaltainen kuin mm. joillain kipulääkkeillä, eli se sitoutuu veren plasmaan ja vaikuttaa sitä kautta punkkiin. Mutta jotenkin hirvittää antaa koiralle "myrkky" sisäisesti - jos siitä tulisikin jotain haittavaikutuksia, miten sitten toimittaisiin? Ulkoisesti laitettavat mönjät saa sentään jotenkin pestyä pois... mutta sellaisiakaan en ole uskaltanut käyttää, koska fiproniili ja deltametriini (yleisimmät liuos- ja pantamyrkyt) on ihmisillekin hyvin haitallisia.

    Ikuinen ongelma nämä punkit :( Tänä kesänä niitä on ollut aivan hirvittävän paljon. Nopealla reagoinnilla eli pikaisella irtinyppimisellä ja tarkoilla syyneillä tautien tartuntavaara on kaiketi suht vähäinen, mutta todennäköisyys tällaisilla punkkimäärillä tauteihin alkaa silti olla jo aika suuri. Frontline-pakettia kävin taas apteekissa hypistelemässä, saas nähdä pitääkö sellainen kaikesta vastahankaisuudestani huolimatta ottaa loppukesäksi vielä käyttöön...

    Meillä ihmisväellä ei ihme kyllä (koputan puuta) ole ikinä ole ollut punkin punkkia, vaikka tosiaan lenkkeillään melkoisissa ryteiköissä. Jalo lienee sen verran tehokas punkkimagneetti, että pirulaiset tarttuvat sitten mieluummin ihanaan maata pitkin kipittävään karvaiseen koiraan, kuin perässä hiihtäviin tylsiin ihmisiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä aloitus Jalo! Eihän sitä tosiaan koskaan sataprosenttisen varma voi ollakaan oikeastaan mistään, pitää vaan yrittää päästä riskit huomioiden parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun.

      Tuohan minuakin pohditutti, että tabletti on aina tabletti, sitä ei voi riisua pois sivuvaikutusten tullen. Siksi en valmistetta eka vuonna uskaltanut kokeillakaan vaan halusin vähän käyttökokemuksia alle.
      En itse asiassa tiedä miten pitkiä käyttökokemuksia (pitkäaikaiskäytöstä) valmisteesta on. Toki niitäkin on kerätty tutkimuksissa ennen markkinoille päästämistä, mutta en tiedä millaisia aikoja ja millaisia tutkimuksia. Toisaalta koira ei ole niin kovin pitkäikäinen, yleensä siinä max 15 vuotta, että kauhean paljon pahaa valmiste ei ehtine tehdä ennen luonnollista poismenoa.

      Tuon asian toisessa vaakakupissa itselläni on se, että haluan niin hyvin kuin mahdollista suojella koiraani borrelioosilta ja muilta punkkivälitteisiltä sairauksilta. Pidän omassa elintilanteessani niiden aiheuttamaa riskiä suurempana ja todennäköisempänä kuin yllämainittua. Punkkisairaudet ovat koiralle hyvin ikäviä ja kivuliaita ja jolleivat johda koiran kuolemaan, niin ainakin useimmiten kipulääkitykseen, tasapainohäiriöihin tms ikäviin asioihin.

      Frontline meilläkin oli käytössä ennen. Se kyllä toimi varsin hyvin, mutta kuten todettua sen teho laskee turkin kastuttua ja muutenkin ennen neljän viikon annostusvälin loppua, ja se ei miellyttänyt mua.

      Nää on sellaisia ikuisuusasioita. Miten kukakin nuo asiat mielessään ajattelee ja millaisiksi määrittää riskit punkkien vs punkkientorjunnan välillä. Ja paljon riippuu tietysti omista elinolosuhteistakin, eli että liikkuuko metsissä vai kaupungissa ja asuuko rannikolla tai alueella, jossa on vähemmän punkkeja.

      Viheliäisiä nuo punkit! Niin pieniä ja niin vaarallisia!

      Poista
  4. Meilläkin on ollut Bravecto käytössä toukokuun lopusta alkaen. Täytyy kyllä sanoa, että olen ollut siihen todella tyytyväinen: kiinnittymättömien punkkien määrä tuntuu vähentyneen huomattavasti ja toisaalta kiinnittyneet ovat olleet jo kuolleita tai niin heikossa hapessa, että ovat tippuneet jo pienestä tökkäämisestä pois. Täällä on tänä vuonna punkkeja aivan mielettömästi!

    Pitkäaikaisvaikutuksista on paha sanoa, jotain tutkimusta aiheesta koitin tavata netistä, eli on sitäkin tutkittu ilmeisen vähin haittavaikutuksin. Jokainen koira on tietysti yksilö ja kaikille tuo tablettikaan ei ole sopinut. Mun koirat eivät siitä mitään havaittavia sivuoireita saaneet. Noin niin kuin lääkeaineiden kertymisen takia kannattaisi ehkä harkita valmisteiden vuorottelua, jolloin elimistö saisi välillä taukoa yhdestä myrkystä? Näin ainakin itse aattelisin. Koirat "onneksi" elävät suhteessa lyhyen aikaa, ihmisillä aineiden kertyminen kehoon voisi olla huonompi juttu pidemmän elinkaaren takia. Kenties siksi meille ei olekaan tuollaisia valmisteita.

    Viime kesänä taisin löytää itsestäni kipittelemästä yhden tai kaksi punkkia, tänä kesänä jo kymmenkunta, vaikka koitan pahimpia ryteikköjä vältellä. Hyih. Onneksi olen saanut ne kiinni kipittelemästä, oon vissiin tarpeeksi herkkä kutisemaan.

    VastaaPoista

Tulen hurrrjan iloiseksi kommentistasi! Terv Wiima