sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Wiima telineillä

Erilaiset alustat voivat olla koiran mielestä jännittäviä. Liukkaat alustat. Erilaiset ristikkoalustat, joista näkee läpi, kuten esim paloportaat. Harvaan asetellut laudat erilaisissa ylityksissä. Ja niin edelleen, mitä niitä nyt voikaan olla.

Olen aina tilaisuuden tullen yrittänyt kuljettaa Wiimaa tällaisille alustoille ja siitä onkin tullut suhteellisen varmajalkainen tyttö.

Mutta tuon nose work -harrastuksen myötä olen joutunut tutustuttamaan Wiimaa vaihtolavoihin. Nimittäin harjoitustilanteissa ja eritoten kokeissa haju saattaa olla piilotettuna siten, että koiran pitäisi hajun paikallistaakseen nousta vähän ylöspäin ja tällaisena nousuna käytetään usein vaihtolavoja.
Huomasin harjoituksissa, että Wiima niitä pikkuisen arkaili eikä oikein halunnut lavan päälle astua.

Niinpä iloni oli suuri kun olin kotikaupunkimme keskustassa kävelemässä viikko sitten ja huomasin vaihtolavoista tehdyn radan. Arvelin sen olevan trialpyörätarkoitusta varten (ja arveluni osoittautuikin oikeaksi), mutta ajattelimme Wiiman kanssa, ettei kukaan varmaan pahastuisi, jos esteitä hieman lainaisimme.


Ja tuossa harjoitellessamme tapahtuikin hauska asia:
Ensin Wiima siirsi yhden tassunsa esteelle ja otti sen pois. Laittoi sitten molemmat etutassunsa esteelle, mutta takatassut piti vakaasti maassa. Houkuttelin sitä vähän namilla ja ahne neitonen rohkaisi mielensä ja nousi esteelle kurottaakseen herkkupalaa.

Ja sitten muutaman namittelun jälkeen Wiima innostui! Se huomasi, ettei vaihtolavoissa mitään ihmeellistä ollutkaan ja että niille nousemisesta saa palkkaa. Niinpä se ryhtyi itsenäisesti ja pyytämättä nousemaan esteille ja törötti niiden päällä ylpeänä - sekä palkkausta odotellen :) .

Joten varsin onnistunut homma! Ikävä vaan, että lavat oli sitten seuraavana iltana kerätty pois, niin ei päästy uusimaan hyppelyä.

Pienen pätkän kuvasin Wiiman taiteilua. Filmillä nähtävissä esteylityksissä vielä pyydän sitä nousemaan esteelle - sitten kun neiti ryhtyi hommaa itse mulle tarjoilemaan, niin en enää ehtinyt kuvailla Iloinen hymiö .

3 kommenttia:

  1. Hieno kiipeilijä Wiima! Meillä on sama harrastus laittaa koirat kiipeilemään ja testailemaan kaikkia mahdollisia alustoja, mitä lenkeillä vastaan tulee. :)

    VastaaPoista
  2. Hienosti Wiima tassuttelee lavoilla. Moni koira pelkää tuollaisia ja jopa ihan tavallisten siltojen ylitystä. Kaikkea pitäisi tosiaan jo ihan pennusta alkaen harjoitella, vanhempana on kaikki vaikeampaa.

    VastaaPoista
  3. Näin on Aliel ja Hanne - pennusta asti kannattaa jo totutella, on paljon helpompaa kuin aikuiselle koiralle esitellä uutena asiana.
    Ja lisäksi tuollaiset erilaiset alustat, jos niitä arjessa tulee vastaan, tekevät myös mukavaa vaihtelua siihen "peruslenkkiin".

    VastaaPoista

Tulen hurrrjan iloiseksi kommentistasi! Terv Wiima