sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Harrastuskevät: rallitokoa ja markkinahumua!

Tänä keväänä blogin päivitys on ollut harmillisesti ihan olematonta. Aika ei vaan kerta kaikkiaan ole oikein riittänyt koneen ääressä istumiseen.

Ensiksikin taisin ahnettua tähän kevääseen vähän liikaa harrastuksia ja kun sen päälle tuli vielä lapsen futisharrastuksen haasteet, yhdistystoiminta ja eikä vähäisempänä kodin vessaremppa, niin aikataulu on ollut aika tiukka.

No, niitä "liikoja" kevään harrastuksia on ollut siis kokonaista kaksi kappaletta, rally-toko ja nose work. Ja siis vaikka sanon, että niitä oli liikaa, niin oikeasti ei kyllä harmita. On ollut hurjan mukavaa ja opettavaista molemmilla kursseilla. Lajit jatkuvat arjessa näiden kurssien päätyttyäkin.

Rally-toko
Tämä kevät ollaan tosiaan käyty Wiiman kanssa rallytoko-kursseilla. Vanha tuttu lajimme, jota harjoittelemme välillä ohjatusti tunneilla ja toisinaan omatoimisesti joko ihan itsenäisesti lenkkipoluilla taikka tutussa porukassa.

Täkäläinen koirakerho osti (ja itse asiassa itse järjestin mainitun koirakerhon hallituksen jäsenenä) alkeis- ja jatkokurssin, jossa kouluttajana toimi Outi Vormisto.
Wiiman kanssa osallistuimme jatkokurssille, ja sen viimeinen kerta oli toukokuun lopussa.
Saatiin taas paljon purtavaa. Ja kuten aiemminkin on todettu, Wiima on taitava rally-tokokoira, lukee pienimmätkin vihjeeni - katsettanikin, mutta Wiiman ohjaaja on vähän kömpelö ja unohtelevainen...

Kurssin kokemusten perusteella meillä on työstettävää eritoten oikean puolen liikkeissä:
Oikean puolen perusasennot pakkaa jäämään vähän vinoon. Jo kurssilla saatiin oikean puolen seuruussa aika hyvä roti oik. käännöksiin (Wiima joutuu peruuttamaan), hiottiin niitä oikein järjestelmällisesti.
Siitä on selvästi ollut hyötyä, että ollaan aika paljon harjoiteltu Wiiman kanssa takapään käyttöä ja neiti tietää ja tuntee takajalkojensa olemassa olon, ne eivät siis pelkästään seuraa perässä, jihuu! Vasemmalle käännöksissä (oik seuruu) Wiima jätättää vähän liian taakse, tähän auttanee palkkioinnin paikan määrittäminen vähän eteenpäin.

Omaan ohjaukseen täytyy kiinnittää entistä enemmän huomiota ja siis  k e s k i t t y ä  siihen hommaan. Radalla tapahtuvat virheet kun liittyvät kaikki omaan ohjaukseeni. Esim eteentuloliike: Jos erehdyn vahingossa antamaan käsivihjeen (käytän sekä sanallista että liikevihjettä, Wiima tietty seuraa paremmin liikevihjeitä) koiranpuoleisella kädellä, niin Wiima Pyörähtää eteentulon sijaan, koska sen vihje on samanlainen eteenpäin suuntautuva kädenheilautus, loppukaarre vain on eri suuntiin.
Ja jos se sitten ehtiikin ennen liikkeeseen lähtöä huomata, että vihjeeni kaartuu eteen (eteentulo) eikä sivulle (pyörähdys), ei se enää ehdi korjata asentoaan suoraan, vaan jää vinoon eteeni. Oma moka, ei koiran.
Kunhan muistaisin ohjata Wiiman liikkeeseen kulloinkin oikealla kädellä ja oikealla tavalla, niin lopputulos näyttäisi paremmalta.

Ohjatut kurssit ovat tältä erää päättyneet, mutta jatkossa kokoonnumme kerran viikossa harjoittelemaan itsenäisesti yhdistyksemme kentälle sekä rallitokoahan voi harjoitella missä vaan milloin vaan.

(Kiitos kuvista Siv!)



Wiima edustaa
Täällä kotikaupungissa järjestettiin toukokuun lopussa kädentaitajien ja yhdistysten markkinat, nimeltään Skäri Open (Skäri = Skärgården, eli Saaristo, täällä Turun saaristossa kun asustellaan).
Koirayhdistyksellämme oli siellä ständi ja oltiin Wiiman kanssa tietenkin menossa mukana!

Sattui markkinapäiväksi vaan niin hullu juttu, että keskellä auringonpaisteista kevättä oli yksi sateinen päivä = meidän messupäivämme. Onneksi ollaan Wiiman kanssa säänkestävää tyyppiä, mutta markkinavieraat eivät olleet ja se söi hamillisesti vierailijakuntaa.
Onneksi kuitenkin jotkut rohkeat uhmasivat säätä ja Wiima pääsi olemaan sekä pallutuskoira, että esittelemään rallitokoa.


Edustukoira Wiima Wimpsahdus Kukkanen markkinakojun edustalla.
Valmiina ottamaan vastaan haleja ja esittelemään rallitokoa.

 Pieni märkä koiraeläin. Voi voi <3

Kostean kelin rallaajat!
Aika innovatiiviset rallitokon kylttitelineet?
Pyykkipoika on hyvä ratkaisu moneen asiaan :) !
Sittemmin olen tilannut ja noutanut yhdistyksellemme ihan oikeat, tehtävään tarkoitetut kylttitelineet, ja kyllä helpottui radanteko huomattavasti!

Semmoisia (rallitoko- ) kuulumisia täältä tällä kertaa!

Ja se toinen laji tänä keväänä oli Nose Work.
Kirjoittelen siitä lähiaikoina ihan oman päivityksensä, koska siinä meillä oli hieman haasteita.

Mainoskoira ( -ksiko)
Toukokuussa jännättiin parin viikon ajan, että pääseekö Wiima muihinkin edustustehtäviin. Nimittäin Nose Work-kouluttajaamme oli ottanut yhteyttä mainostuottaja, joka kaipasi kiltinnäköistä koiraa mainokseensa. Kouluttajamme oli heti tullut ajatelleeksi Wiimaa (ja paria muutakin koiraa).
Niinpä pyynnöstä lähetin Wiima Wimpulasta pari kuvaa tuottajan katsottavaksi. Koitin valita sellaiset kuvat, joista koiran yleisolemus ja ilme kävisivät hyvin ilmi, sekä vielä sellaisen, josta kävisi ilmi, että Wiima on aika helposti ohjailtavissa, jonka arvelin olevan tärkeää.
Itse tehtävä olisi kylläkin ollut aika helppo - kuulemma koiran piti istua portailla kenkiään sitovan miehen vieressä ja oltaisiin ikään kun lenkille lähdössä.
No, kävi sitten niin, että Wiimaa ei valittu. Höh. Tarvittiin kuulemma isompi koira ja valituksi tuli leonberg-rotuinen karvakorva. Vähän isompi siis kuin meidän neiti. Olisi kyllä ollut hauska kokemus ja mainostettavan tuotteen menestys taattu :) .

Muuten on kesä lähtenyt mukavasti käyntiin. Juoksutkin on 'podettu' kuten Wiimalla vuosittain toukokuussa on tapana. Tällä kertaa olikin varsin kuivat juoksut, vuotoa ei juuri nimeksikään. Ei tullut pidettyä neidillä sisällä edes housuja jalassa, olohuoneen vaalean maton kylläkin kääräisin rullalle, varmuuden vuoksi.

Ei pedillä, ei matolla, vaan siinä välissä.

Mukavaa alkukesää!




3 kommenttia:

  1. Sitä ois sitten niinku melkein sukua julkkiselle, jos Wiima melkein pääsi julkkikseksi! :D

    VastaaPoista
  2. Joo, haha :) ! Ja kyllä sentään melkein julkkis on kivampi olla kuin torellinen julkkis, kun sitten ei tule niitä julkisuuden kirojakaan :D Hidastaisi pahasti lenkkeilyä, jos Wiiman pitäisi joka kadunkulmassa antaa nimmareita!

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kivaa, kun kävit lukemassa kirjoituksiamme :)
Superkivaa, jos myös jätät kommenttikenttään meille terkut.
Terv Wiima ja Tihku