Rauvolanlahden pitkospuilla

Kevät on saapunut lounaiseen Suomeen! Nurmet vihertää - kohta pitää jo leikata! - kukkasia nousee maasta ja puissa alkaa näkyä hentoa vihreää.

Kävin tänään tapaamassa sukulaistani, joka asuu lähellä Turun Katariinanlaakson ja Vaarniemen luonnonsuojelualueiden luontopolkuja. Ja niin suunnattiin tiemme patikkapoluille Wiiman kanssa päiväreippailun merkeissä.

Reitti kulkee Katariinanlaaksosta Vaarniemeen rantaa pitkin, Turun ja Kaarinan rajalla. Reissulla saa ihailla kosteikkoja ja kosteikkojen lintuja ja kaunista luontoa muutenkin. Lintuja emme Wiiman kanssa juurikaan nähneet, tai nähtiin, mutta vanhoja tuttuja kuten varis ja västäräkki. Lisäksi peippo ja sitten lisäksi juuri kosteikkoalueella lintu, jota en tunnistanut. Mustavalkoinen ja kaukaa katsottuna kahlaajaksi arvelin, mutten nähnyt kunnolla ja kamerassa ei ollut siihen tarkoitukseen sopivaa putkea. Hmph.

Reitin alkupätkä oli tällaista pitkospuuta. Nilkat ei kastuneet missään kohdassa, mutta oli paikkoja, joissa toinen lauta oli sanonut sopimuksen irti ja piti taiteilla yhtä lautaa pitkin. Mutta se onnistui ihan hyvin leveillä laudoilla. Oli myös muutamia ohituskaistoja, mikä oli hyvä vastaantulijoiden kohdalla. Joskin muutamat ohittelut tehtiin ihan ilman levennyksiäkin, Wiima-tyllerö se myös käyttäytyi oikein mallikelpoisesti näissä tilanteissa! Ohitettavat olivat pääasiassa ihmisiä, näin vain kaksi muuta koiraa Wiiman lisäksi koko reissun aikana, mikä oli pieni ihme minun mielestäni!

Oli paikkoja, joissa olin iloinen pitkospuista ja oli paikkoja, joissa olin Todella Iloinen pitkospuista! Nimittäin välillä reitti kulki kuin keskellä järveä! Onneksi tämän näköisiä paikkoja ei ollut monta ja hyvin pysyimme puilla - jopa Wiima, joka taitaa olla vähän hienohelma, sekään ei halunnut tassujaan kastella. Tai siis ainakaan tässä kohtaa....

..Sitten sille tuli jano mutaisen ojan kohdalla ja yhtään epäröimättä neiti hyppäsi juomaan. Siinä kohtaa ei koiraa yhtään haitannut, että jalat upposivat samalla kymmenen senttiä ojan pohjalla olevaan liejuun - sitä vastoin emäntää vähän haittasi, sillä siinä kohtaa olimme jo pelottavan lähellä autoa! No, sellaista se on koiran kanssa, kestettävä on - ja siistittävä autoa :D

Pitkospuiden jälkeen reitti jatkui hyvin trampattuna polkuna, mukavat maastot!

Reitti on helppokulkuinen, jonkin verran korkeuseroja ja mitä nyt piti välillä loikkia kaatuneiden puiden yli :) !

Kosteikkoalueet on muuttolintujen suosimia pysäkkejä ja niinpä tämänkin reitin varrella on useampia lintutorneja ja katselutasanteita. Meitä ei kuitenkaan lykästänyt, taisin luetella lintusaldomme jo ylempänä tekstissä. Mutta tornista näkee mukavasti pitkällekin, niin tietenkin piti kiivetä! Yllä olevista kuvista ylempi on otettu tornista kohti Katariinan rivitaloja ja alempi on otettu hieman matalammalta lintujenbongaustasolta.

Wiima se on yleensä ollut kaverinani lintutorneissa, mutta tässä tornissa oli ehkä liian jännät portaat. Wiima kyllä paineli niitä reippaasti yli puolen välin, mutta sitten ylempänä (melkein perillä) se tajusi, että ei noita portaiksi voi kutsua - porrasvälit oli aika pitkät ja itse porras oli aika (koiralle) kapea - ja porrasväleistä tietenkin suora näkymä lahdelle. Wiimaa alkoi homma vähän tässä vaiheessa hirvittää ja se halusi kääntyä takaisin maahan. Annoin se toimia halunsa mukaan ja kytkin tyllerön sitten alapalkkeihin kiinni odottamaan. Myöhemmin minua kyllä vähän harmitti, että miksen houkutellut sitä vaikka nameilla ylös asti. Saapa nimittäin nähdä mitä Wiima meinaa kun seuraavan kerran koitan saada siitä kaveria lintutorniin, onko tämä keikka silloinkin muistissa.

Sinivuokkoja oli ihan joka paikassa! Kauempaa kun katsoi, näytti siltä, että taiteilijan väripaletista olisi roiskunut sinistä väriä joka puolelle maahan.

Sinivuokko leviää - toisin kuin valkoinen serkkunsa - vain siemenistä. Niinpä jos joskus poimit niitä maljakkoosi, ota yhdestä mättäästä vain pari kukkaa ja toisesta loput. Silloin sinivuokot tupsahtavat iloksemme seuraavanakin vuonna samasta paikasta! Itse en kylläkään poimi, minusta on kivampi, että ne saavat jatkaa kukintaa omalla paikallaan niin kauan kuin haluavat ja käyn niitä sitten siellä katsomassa.

Valkovuokkojakin oli paljon, muttei ihan sinivuokkojen lailla.

Leskenlehtiä Rauvolanlahdella ei juuri ollut paitsi sitten yhdessä paikassa ihan 'kamala' määrä :) ! Iso alue melkein rantaruovikossa loisti jo kauas ihan keltaisena. Mutta muualla en sitten niitä nähnytkään.

Kevään eka leppis! Leppäkerttu eli pistepirkko, ja liekö sillä muitakin nimiä?

Onkohan tämä se 'puukiipijä' :) ?

Jo alussa mainitsin lähellä asuvan sukulaiseni ja reissunjälkeen poikkesimme vielä kylässä uudelleen katsomassa heillä asustavaa Remu-poikaa ja pienet riemurallit oli tietenkin otettava!