Kolmas kerta agility-radalla

Ihan nopea päivitys agilitykuulumisia, tänään oli nimittäin kolmas kerta ja treeneistä jäi erityisen mukava jälkimaku tällä kertaa. Tuntui siltä että Wiima-typykkäkin oli ihan oikeasti saanut jutun juonesta kiinni, kun pyrki tekemään joitakin esteitä ihan itsenäisestikin, niin kivaa sillä tuntui olevan.

Pujottelussa oli nyt vähän enemmän vauhtia kuin on tähän asti nähty. Wiima on kyllä tähänkin asti ihan reippaasti astunut pujotteluesteeseen, mutta hömpsötellyt hieman lönkötellen läpi. Tänään nähtiin vähän reippaampaa menoa, tarkoituksella koitinkin kyllä sen virettä vähän nostaa - vaikka ei kai tässä vaiheessa vielä kannatakaan ampaista luodin tavoin, kun emme ole mitään rataa tehneet, yksittäisiä esteitä vain harjoitellaan.

Viime päivityksessä (http://wiimansivu.blogspot.fi/2013/06/putkesta-lapi-ja-pujotellen.html) kerroin kontaktipinnalla harjoittelusta - mitä aloittelijan kieltä, kyse on siis tietenkin puomista, jonka alastulomomenttia olemme kaksi eka kertaa harjoitelleet, siinä kun olisi muistettava pysähtyä. Olemme myös kotona vaihetta vähän harjoitelleet portaikossa (etujalat maassa, takajalat esteellä/portaalla) ja kontaktialustan kanssa (Wiima tökkää alustaan pysähtyessään, niin pysähtyminen olisi varmempaa).
Mutta tänään päästiin eka kertaa kiipeämään ylös puomille - ja Wiima paineli kuin olisi tehnyt sitä koko ikänsä :) Ihan eka kerralla se taisi hieman pohtia, että mihin olikaan joutunut, seuraavan kerran se meni jo ihan reippaasti ja sen jälkeen se innostui puomin ylittämisestä niin että olisi tahtonut puomille ihan koko ajan. Ja itse asiassa, kun kurssin päätyttyä kuljimme puomin ohi kohti autoa, niin puomin kohdalla pimu taas kaarsi puomille - ja eikun ylittämään taas =)

Putkikin juostiin taas läpi, mutta haastetta lisäten, eli nyt putki ei ollutkaan enää suora vaan U:n malliin käännetty. Putken suulla Wiima vähän hämmentyi huomatessaan ettei nähnytkään sen läpi, mutta pienen houkuttelun jälkeen pimu kyllä sinnekin meni ihan iloisin mielin ja vielä uudelleenkin, joten oikein jees.
Putkeen kytkettiin vielä hyppyeste siten että putkesta tultua "poimin" koiran ohjaukseen ja ohjasin sen vielä hyppyesteen yli. Hyppyesteitä oli kentällä kolme peräkkäin, mutta ajanpuutteen vuoksi ehdimme harjoitella vain tuon putken ja yhden hyppyesteen yhdistelmää.

Mukavalta tuntuu edelleen tämä agiliitämisharrastus. Vauhdikasta on ja vauhdikkaammaksi muuttuu ja koira on iloisella tekemisen meiningillä mukana - bueno!
Sekä olen myös ihan kauhean iloinen toisestakin asiasta. Nimittäin Wiima pitää oikein mukavaa kontaktia kentällä, en oikeastaan tarvitsisi hihnaa kentän reunalla ollenkaan (enkä tietty radallakaan) mutta käytän sitä kun muillakin on. Vaikka se lenkkipoluilla edelleen kiinnostuukin vastaantulevista koirista ihan pikkiriikkisen enemmän kuin olisi toivottavaa, niin tuolla koulutuskentällä se on hienosti kuulolla eikä pyri muiden koirien luo - edes vaikka joutuisin jättämään sen hetkeksi yksin Paikka-käskyn alle.  Jess! Hyvä Wiima! :)

Näillä puheilla, mukavaa juhannusta itse kullekin! :)

Putkesta läpi ja pujotellen

Aloitettiin Wiiman kanssa kuluneella viikolla paikallisen koirayhdistyksen Par-Haun agilityn alkeiskurssi kun sellainen niin sopivasti kesällä alkoi. Tuntuipa hauskalta tuo touhu, sekä minusta että mikä tärkeintä, myös pienestä karvaisesta ystävästäni.
Alkeiskurssille oli ilmoittautunut kolme koirakkoa ja olen kovin iloinen, ettei meitä ole enempää, koska näin odotteluajat eivät muodostu pitkiksi :)
Meidän lisäksemme agilityn saloihin on perehtymässä dalmatiankoira, jolle emäntineen agility on ihan yhtä uusi kokemus kuin meillekin - sekä belgi, jonka emäntä oli kertomansa mukaan jo kouluttanut kaksi aikuista agilitykoiraa, eli laji oli hänelle jo tuttu, vaikka koiralle vielä vieras. Kaikki koirat kurssilla ovat nuoria, päälle yksi vuotta, alle kaksi vee.

Eka kurssi aloitettiin slalomilla, putkella ja kontaktipinnalla (vinoasentoon asetettu lankku, ja haettiin pysähtynyttä asentoa, jossa koiran kaksi takajalkaa ovat lankulla ja kaksi etujalkaa lankun ulkopuolella).

Wiimalle helpoin oli slalom. Eli pujottelu. Maahan asetettuun rautaputkeen asetettiin tikkuja pystyyn ja tikkuihin kiinnitettiin verkkoa, niin että kun koira tupattiin yhdestä päästä sisään, niin verkon johdosta se joutui pakosta pujottelemaan juuri oikealla tavalla esteen läpi ja tulla tupsahti toisesta päästä ulos. Siinä on kuulemma kyse lihasmuistista, kun koira opettelee pujottelun verkon avulla, toimii se kuulemma samoin kun verkko aikanaan poistetaan - nähtäväksi jää toimiiko Wiimankin lihasmuisti niin.
Este ei kuitenkaan ollut verkon kanssakaan ihan niin helppo kuin miltä se kuulostaa; Wiima kyllä hoksasi esteen aika nopeasti, mutta ensi yrityksissä kääntyi alkumetrien jälkeen takaisin tulosuuntaansa joten se piti houkutella jatkamaan matkaa. Belgialainen puolestan loikkasi "tunnelista" pois verkon yli aina puolessa välissä matkaa, joten pikku haasteita meillä kaikilla oli. Mutta kun Wiima oivalsi että "pujotteluputken" päässä oli herkkukuppi, niin ei tarvinnut typykkää enää uudelleen houkutella, iloisena typykkä pujotteli esteen läpi ja ulos tultuaan eikun uudelleen pujottelemaan - pieni ahneus on hyvästä :)

Kontaktieste (sillä on kyllä jokin muukin nimi, mutten juuri nyt muista, aloittelijan ongelmia) oli ehkä vaikein, Wiima ei tuntenut oloaan mukavaksi takajalat lankulla ja oli niin nopea kiepsauttamaan itsensä eri asentoon, ettei palkittavaa suoritusta ensin meinattu saada. Mutta saatuani seinämän lankun toiselle puolelle oli typykkä melkein kuin jumissa lankulla ja niin saatiin aikaiseksi onnistuneita suorituksia. Tätä pitää harjoitella kotona.

Putkeen päästiin viimeisenä. Ensin putki (pitkä lieriö, putki, jonka läpi koira juoksee, jotain pressukangasta tms) pidettiin varsin lyhyenä ja Wiima reippaana tyttönä juoksi putken läpi kuin olisi syntynyt puuhaan :) Mutta sitten putkea pidennettiin, ja sitten puuha muuttui vähän jännemmäksi ja tylleröistä piti vähän houkutella. Mutta hyvin sekin sitten kuitenkin houkuttelemalla sujui.

Hauskaa! Niin meillä ihmisillä että ihan silmin nähden koiraeläimilläkin. Ensi viikolla uudet kujeet tässä lajissa - sitten päästään kuulemma hyppäämään :)

Liikunnallisia ilotteluja ja harrastuspohdintaa

Päivän postauksessa kuvina: Wiima edestä ja takaa tämän päivän lenkillä. Otsikon lupaamat harrastuspohdinnat alempana.
Tänään(kin) oli hieno ulkoilukeli, mittari nollassa tai juuri ja juuri miinuksella, aurinko paistoi, eikä tuuli puhaltanut. Ihanan nautittavaa, vaikka vielä keväisempää tässä jo odotankin.
Ehkä kevään viipyminen pitää kuitenkin ottaa ilolla vastaan, koira ei lumikeleillä kanna ollenkaan siinä määrin sontaa sisälle kuin se tekisi jos maa olisi jo sula. Nyt, jos hyvin käy, voikin käydä niin, että maa on lumen sulettua heti kesäisen kuiva. Se sopisi tälle koiranomistajalle! :)

Mutta tämän päivän reissuun, reitti kulki jäillä rannassa ja metsäteillä. Ensin piti purkaa höyryjä ja antaa mennä:

Sitten kun oli pahimmat höyryt purettu, niin jo ehti vähän nuuskutellakin

Nuuskuteltavaa riitti, niin jäillä kuin metsässäkin

"Nyt keksin hyvän piilon, täältä eivät löydä minua"

Ja tietty oli aikaa myös leikille, mikäs sen hauskempaa:

Olipas pieni risu tuo edellinen, mutta nytpä löysin kunnollisen:

Tällaista löytöä pitää pysähtyä oikein jyystämään polun reunalle

Eikä tämä kaarnanpalakaan hullumpi ollut jonka Husse minulle esitteli:

Pienet TäältäTullaan -spurtit:

***********

Sain viikonloppuna myös mukavaa postia. lmoitin Wiiman ja itseni agilityn alkeisryhmään jokin aika sitten. Tiesin siis että ryhmä on aloittamassa, mutta päivämäärä oli täsmentymättä. Tänään tulleen tiedon mukaan kurssi alkaisi viikon päästä tiistaina. Kivaa!

Rally-Tokohan loppui tänä sunnuntaina. Vähän harmillista, se oli hauskaa, nytkun pikkuhiljaa pääsin jyvälle hommasta - Wiimahan on ollut jyvällä jo pitkään :)  Suurin ongelma siis oli - ja toisinaan vieläkin - etten itse muista rataa ja sitten en pystynyt keskittymään koiraan muistellessani radan kulkua ja sitten kun itse en pysty keskittymään niin ei pysty Wiimakaan, vaan alkoi 'haahuta'.

Mutta kun itselläni oli palaset kohdallaan ja rata selvänä mielessä, niin typykkä on tosi pätevä ja tykkää puuhasta. Varmasti palaamme tämän harrastuksen pariin vielä virallisestikin, mutta epävirallisesti sitä tulee nykyisin touhuttua päivittäin jokaikisellä ulkoilukerralla, rally-liikkeet kun nivoutuvat niin kätevästi arkipäivään.  Sekä lisäksi olen sopinut lähistöllä asuvan kokeneemman rally-tokoilijan kanssa kesätreeneistä paikallisessa keskuspuistossa, hänellä olisi kyltitkin. Hauskaa!

Mutta agilityä on nyt kiva mennä opiskelemaan. Tämä alkeiskurssi on Turussa (TSAU) ja kun se on käyty, niin voimme helpommin solahtaa kotikaupunkimme paikalliseen agilityporukkaan, se laji elää täkäläisessä koiraseurassa hyvin vahvana ja harrastajat aktiivisia.

Tarkoitus on jatkaa myös talveksi tauonnutta arkitottelevaisuutta (tai ehkä peräti Tokoa, jos täkäläinen seura järjestää alokaskurssin), mutta pahoin pelkään että ekat arkitottistunnit törmäävät tuohon alkeisagilityyn, kun näillä näkymin viikonpäivä olisi sama. Kurjaa että kaikki  kiva elämässä tapahtuu aina samana päivänä ja pitää valita!

Mutta enpä lopeta kirjoitusta tuollaiseen ruikuttamiseen vaan iloon ja se ilo syntyi tänään kevään merkeistä, kuten katukaivojen solinasta lumen ja jään sulaessa, lintujen laulusta ja mukavasta rally-toko -tunnista,  - ja monesta muustakin pikku asiasta arjen keskellä (mm semmoinen että kun aamulla heräsin, tuoksui talossa kahvi ja pääsin melkein valmiiseen aamiaispöytään :) ) 
Reipasta alkavaa pääsiäisviikkoa!