Pidin tänään vapaapäivän ja se olikin ihan parhautta ehtiä tekemään parintunnin lenkki Wiiman kanssa keskellä kirkasta arkipäivää. No, ei nyt niin kirkasta ollut, mutta ihan mukiinmenevä keli. Parasta mielen ja kehon huoltoa!
Lenkin varrella törmäsin uuteen puoleen Wiimasta. Nimittäin Wiima edelleen 7 kk:n ikäisenä rakastaa kaikkia ihmisiä, ei se hihnassa ollessaan syöksyile ohikulkijoita tervehtimään enää, mutta jos joku alkaa sille puhua tai leperrellä, niin takuulla on pimu salamana paijausta vastaanottamassa - olipa sitten kyseessä nuori tai vanha, mies tai nainen, tumma, vaalea, Wiimalle kaikki käy :)
Tänään Wiima tapasi eka kertaa ihmisen jota sen ei tehnytkään mieli tervehtiä. Törmäsimme reitillämme kaupunkimme keskustassa ns laitapuolen kulkijaan, joka lemusi viinalta ja poltteli tupakkaa meitä vastaan tullessaan. Kulkija huomasi Wiiman meidän seisoessamme näyteikkunaostoksilla ja alkoi puhutella sitä. "Haluatkos koira tupakkaa, maistuisikos tupakka", laitapuolen kulkija alkoi kysellä, varsin matalalla ja möreällä äänellä muuten, yhtään mitenkään lepertelemättä pentukoiralle - päinvastoin varsin ilmeettömänä ja tiukin leukaperin. Pysytteli kuitenkin parin askelen päässä mitenkään edes yrittämättä kumartua Wiiman puoleen.
Wiima ei reagoinut kuten kaikkina siihen astisen elämänsä aiempina kertoina, eli ei tällä kertaa hyppelehtinyt puhuttelijansa luokse - ei, nyt se istui paikallaan hievahtamatta. Se katsoi minuun ja se katsoi mieheen ja sitten taas minuun ja sitten mieheen ja sitten se mieheen katsoen sanoi kerran , että "vuh". Se näytti tajuavan että tässä miehessä ei kaikki ollut ihan sillä lailla kunnossa kuin se oli tottunut, vaikka tilanne ei ollutkaan mitenkään erityisen uhkaava, niin kuin minä sen koin - tosin mies oli koko ajan tiukassa silmäkontaktissa Wiimaan, joten se saattoi kokea tilanteen siksi uhkaavampana kuin se olikaan.
Minulla ei ollut syytä tai haluja jäädä miehen kanssa juttelemaan aiheesta haluaisiko koirani mahdollisesti tupakkaa vai ei, kunhan vain totesin arvelevani, ettei se todennäköisesti haluaisi ja niin me jatkoimme matkaa.
Mutta jäin miettimään Wiiman käytöstä jälkikäteen. En ole kokemattomuuttani mikään suuri koirakäytöksen asiantuntuja, mutta pidin kovasti siitä mitä Wiiman käytöksestä näin.
Ensiksikin oli tosi hienoa, että se otti uudessa tilanteessa kontaktia minuun, ikään kuin kysyen, että mitäs mamma nyt pitäisi tehdä ja onko tuo vaarallinen. Eikä se myöskään vilahtanut peloissaan jalkojeni väliin piiloon niin kuin pelkäävä koira kai olisi tehnyt, vaikka se ihan ilmiselvästi koki tilanteen epämiellyttäväksi vaan tosiaan istua kökötti paikallaan odottaen viestiäni minua vilkuilemalla siitä, miten tilanne hoidellaan. Olen vain hyvin harvoin kuullut Wiiman vahtihaukun (taikka itse asiassa haukahduksen, sillä se lausuu vahtihaukahduksen vain kertaalleen), onhan se vielä vasta pentukin, mutta tuo haukahdus ei ollut ihan niin syvällä rintaäänellä kuin siltä tähän mennessä kuulemani vahtihaukahdukset, vaan pikemminkin vähän kysyvän sävyinen haukku.
Olisi kauhean hauska tietää mitä tuo Wiiman käytös tilanteessa merkitsisi kokeneemmalle koirien tarkkailijalle, voiko siitä päätellä jotain sen hermorakenteesta, toimintakyvystä - tai sen puutteesta mahdollisesti?! En tiedä. Mutta toivon sen tietysti ennakoivan, että pimulle on kasvamassa hyvät hermot ja ettei se isona plikkana pienestä hätkähtelisi - nähtäväksi jää :)
Tuo mainitsemani vahtihaukku muuten, se kuultiin viimeksi joitakin viikkoja sitten sellaisessa vähän koomisessa tilanteessa, kun isäntä oli jättänyt märät saappaansa toiletin lattialle kuivumaan ja toiletin oven vähän auki. Wiima kulki raollaan olevan vessan oven ohi ja jähmettyi kiveksi. Se tuijotti ovenraosta vessaan ja sitten kuului yksi erittäin matalaääninen 'Vuh'. Isäntä oli seurannut tilannetta 'livenä' lähistöllä, ihmetteli että mitä siellä vessassa saattoi olla ja meni Wiiman kanssa katsomaan. Ennen kuin vessan ovi oli ehditty kokonaan saada auki, niin isännällä leikkasi - hänen jättämänsä saappaat olivat pimeässä toiletin murkassa juuri sopivasti siten, että niiden kantapään kohdalle teipatut heijasteet kiiluivat valon sopivasti osuessa kuin kaksi silmää pimeässä vessassa. Emme tiedä tulkitsiko Wiima ne kiiluviksi silmiksi vai olivatko ne vaan uusi merkillinen elementti, mutta joka tapauksessa Wiiman mielestä niille piti kertoa ettei meille ole tulemista kuin hyvin aikein ja lausui 'silmäparille' syvä-äänisen vahtihaukahduksen rintaäänellään.
Wiima on aika hiljainen lapinkoira, ääniä sillä kyllä on, mutta ne ovat voimakkuudeltaan aika hiljaisia - haukkuääntä se käyttää varsin harvoin.
Tällaisissa maisemissa vapaapäivän lenkkimme muun muassa kulki, eli kaupunkia halkovan kirkkosalmen varrelta:
Ja tässä alla vielä isännän ottama kuva Wiimasta vartiopaikallaan - tätä aitaa vasten se usein nousee katselemaan, kun joku kiinnostava kulkee kauempana olevan varsinaisen piha-aitamme ohi. Tässä se onnistui tupsauttamaan lumipesut alla seisovan isännän naamaan nostaessaan tassunsa lumiselle kaiteelle :)
maanantai 10. joulukuuta 2012
torstai 6. joulukuuta 2012
Mökkireissu
Piipahdimme päivän mittaisen vierailun mökille tarkistamaan että tölli on vielä paikallaan, veneen pressu niin kuin kuuluukin ja että muutkin asiat ovat mallillaan. Vapaapäivät rulettaa!
Mökki on parin lossin päässä saaressa ja sattui olemaan mukava valokuvauskeli, niin pääsi kamerakin taas töihin.
Tässäpä siis vähän matkan varrella otettuja kuvia - maisemakuvaa ja koirulikuvaa suloisessa sekamelskassa :)
Mökki on parin lossin päässä saaressa ja sattui olemaan mukava valokuvauskeli, niin pääsi kamerakin taas töihin.
Tässäpä siis vähän matkan varrella otettuja kuvia - maisemakuvaa ja koirulikuvaa suloisessa sekamelskassa :)
Ensi töiksemme nousimme lossiin, jolla köröttelimme Paraisten saarelta Nauvon saarelle.
Tosin kuntaliitosten myötä kaikki on yhtä suurta Paraista nyt.
Kiipesin lossin kannelle ottamaan muutaman kuvan. Keli oli suhteellisen kirkas, kaunis talvipäivä. Alla oleva aurinkokuva on muuten otettu samaan aikaan kuin ylempi. Vastavalon vuoksi tuli vaikutelma kuin se olisi otettu iltahämärässä.
Itse hyppäsimme toiseen lossiin toisen jäädessä rantaan. Kaksi lossia (Falco ja Sterna) sahaavat tätä Paraisten ja Nauvon väliä Airiston vesillä. Juhannuspyhinä ja muina kiireisinä aikoina joukkoon liittyy vielä kolmaskin alus ja silti paikka ruuhkautuu. Juhannuksena voi lossille pääsyä joutua odottamaan tunninkin, joskus vielä enemmänkin. Nyt ei kuitenkaan ruuhkaa ollut.
Palatessani autoa kohden minut yllätti tällainen näky! Siellä eräs pieni neitonen jo odotteli saapumistani :)
Takapenkin matkustaja - mistä lie aiheutuu tuo vähän hömppä ilme :)
Sitten köröttelimme taas jonkin matkaa kunnes saavuimme seuraavaan lossirantaan. Tämä lossi on edellisen pikkuveli. Maisema oli komea veden pinnan ollessa ihan tyyni ja kuvan heijastuessa meren pintaan.
Näetkö veneen kuvan oikeassa reunassa? Kalastajat ovat liikkeellä kesät talvet.
Wiimakin tuli autosta ulos ihmettelemään maisemia lossirannassa, sillä jouduimme hetken odottelemaan lossin saapumista.
Häntä tyttömäisenä viuhkana :)
(Pikku)lossirannassa kuvattua
Tässä ollaan jo mökkirannassa. Auringon kajo osui lahteen.
Ryhdikkäitä korsia
Typykkä paineli häntä viidentenä jalkana pitkin mökkipihan hankia pelkästä juoksemisen riemusta :D
Ja sitten piti hetkeksi pysähtyä vetämään henkeä. Pakkasellakin voi näköjään joillekin tyypeille tulla kuuma :D
Ja sitten mentiin taas :)
Mökkiranta. Hassua miten erilaista kuin kesällä - kesällä on aina pieni tuulenvire, vesi on harvoin noin tyyni, merilintuja näkyvissä ja etenkin kuuluvissa :) ja kaislakin on silloin vihreää.
Ja sitten vielä videopätkä Wiimasta tositoimissa :)
lauantai 1. joulukuuta 2012
Talvisäässä
Suomi ja neljä ihanaa vuodenaikaa, joista en yhtäkään vaihtaisi pois! Paitsi ehkä sen ihan alku-alkukevään, jolloin ei oikeasti ole vielä keväästä tietoakaan, mutta lumi alkaa sulaa, muuttuu mustaksi ja kaikki lumen alle jäänyt roska paljastuu. Mutta ei siitä kurjuudesta vielä enempää, sillä nyt talvi on vasta edessä!
Hassua, miten nopeasti säätila ja maisema näillä leveysasteilla muuttuu - edellisestä kirjoituksestani ei ole viikkoakaan, silloin oli maa musta ja paksu pilviverho peitti valon, sataa tihkutti.
Hassua, miten nopeasti säätila ja maisema näillä leveysasteilla muuttuu - edellisestä kirjoituksestani ei ole viikkoakaan, silloin oli maa musta ja paksu pilviverho peitti valon, sataa tihkutti.
Sitten tuli 'Antti-myrsky' ja kaikki muuttui - 20-30 senttiä lunta yhdessä hujauksessa kunnon pyryn ja viiman kera - Wiiman nimikkokeli, tietysti :) Ja nyt meillä on siis jo talvi täällä Suomen lounaiskolkassa!
Ja kukas onkaan onnellinen ellei meidän Wiima Wimpsis! Se iloitsee hangista nietoksista koko sydämellään; kaivautuu päätään, korviaan myöten lumikasoihin; juostessaan hangilla se samalla auraa kuononsa kanssa vakoa syvälle lumeen - en yllättyisi vaikka kohta näkisin sen tekevän enkeleitä, niin kuin itsekin pienenä tein - ja joskus vähän isompanakin :)
Ja kukas onkaan onnellinen ellei meidän Wiima Wimpsis! Se iloitsee hangista nietoksista koko sydämellään; kaivautuu päätään, korviaan myöten lumikasoihin; juostessaan hangilla se samalla auraa kuononsa kanssa vakoa syvälle lumeen - en yllättyisi vaikka kohta näkisin sen tekevän enkeleitä, niin kuin itsekin pienenä tein - ja joskus vähän isompanakin :)
Wiima ei malttaisi lumen tultua olla sisällä ollenkaan, vaikkei sitä kyllä syyssateetkaan haitanneet eikä lenkkeilystä kieltäydy koskaan, mutta nyt se on pyytämässä ulos "koko ajan". Tätä kirjoittaessanikin se tuutii terassilla ulko-ovemme edessä "vartiossa" (lähesty omalla vastuulla lipaisun uhalla) pyydettyään hetki sitten pääsyä pihalle. Siinä kai on sitten lumikenttien paimenkoiran hyvä olla!
Alla kuvasarja Wiimasta tänään joulukuun eka päivänä kotipihalla lumihommissa :)
Porttivahti Wiima, 7 kk, on kasvattanut varsin komean hännän,
täytyyhän tytöllä olla oma puuteri(lumi)huisku :)
täytyyhän tytöllä olla oma puuteri(lumi)huisku :)
Pois alta hitaammat!
Ottaisitko sitten sen kuvasi että pääsen takaisin rehaamaan, kitooos!!
Näyttää niin kuin Wiiman toinen korva olisi varsinainen Dumbo ^, mutta häntä on osunut juuri sopivasti taustalle :) Hetken ehdin jo ihmetellä että onko vika korvassa, kamerassa vai kuvaajassa :D
Lumimurmeli nimeltä Wiima
Päätähti unohti hetkeksi olla Lady-Like.. :)
Wiima löysi hautaamansa luun ja sitten tulikin taas typykällä kiirus :)
Sitten pari poseerausta vielä, onko näin hyvä?
Vai ehkä näin?
Tai sittenkin näin?
Sitten oli Wimppulin mielestä poseeraukset poseerattu ja kameraan tallentui enää kauniistakin kauniimmat Wiima-neidin pussihousut :)
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
Syyssäässä
Viikonloppu on sujunut ulkoilun merkeissä. Lauantaina Turun Ruissalossa (ohitus-)kursseilla ja tänään sunnuntaina täällä kotipitäjässä. Vettäkin on tihkutellut, vaikka välillä poutaakin - eli hyvin syksyiset kelit. Mutta märkyys se ei paljoa haittaa - minua säänkestävää ainakaan, eikä ihmislaumalaisianikaan jos vaan hoksaavat vetää oikeat kamppeet niskaan.
Matte päivitteli Kuka Minä Olen- sivua, jos haluat käydä kurkkaamassa. Taisi sinne kirjailla että millainen minä tylleröinen oikein olen :)
Alla muutama tänään lenkin varrelta napattu kuva - aika hämärää on aamusta iltaan, joten kuvatkin ovat vähän tuollaisia hämäriä ja pimeitä vaikka kohde itse onkin erityisen välkky ja fiksu :)
Matte päivitteli Kuka Minä Olen- sivua, jos haluat käydä kurkkaamassa. Taisi sinne kirjailla että millainen minä tylleröinen oikein olen :)
Alla muutama tänään lenkin varrelta napattu kuva - aika hämärää on aamusta iltaan, joten kuvatkin ovat vähän tuollaisia hämäriä ja pimeitä vaikka kohde itse onkin erityisen välkky ja fiksu :)
Wiima 7 kuukautta
Tässä haassa näimme lampaita jokin aika sitten ja kävimme katsomassa josko ne olisivat paikalla vielä. Wiima tutki tilanteen erityisen tarkkaan nousemalla portille kurkistelemaan - taisi hajut olla jäljellä - mutta lampaista emme jälkeäkään enää valitettavasti nähneet. Olivat kai siirtyneet talvimajoitukseen.
***
Ja vielä yksi, kotiinpaluun jälkeen Wiima pääsi Hussen olkapäälle ja
silloin piti vielä ikuistaa typykän kaunis ilme:
***
Ja vielä yksi, kotiinpaluun jälkeen Wiima pääsi Hussen olkapäälle ja
silloin piti vielä ikuistaa typykän kaunis ilme:
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Opiskelukuulumisia
Kuluneena
viikonloppuna olimme Wiiman kanssa naksutintreeneissä. Se oli
hauskaa ja hyödyllistä. Olen jonkin verran aiemminkin käyttänyt klikkeriä koulutuksessa, mutta
kurssi antoi uusia ajatuksia ja vinkkejä, miten hyödyntää välinettä kontaktin vahvistamiseen ja muihin taitoihin. Nyt klikkeri on kulkenut usein
lenkilläkin mukanani ja lenkin lomassa palkkaan Wiimaa kontaktin
ottamisesta, kauniisti kulkemisesta ja muista hyvin hoidetuista
jutuista. Olen kyllä kehunut ja namitellut sitä tämmöisistä asioista toki ennenkin, mutta sanallinen kehu ei joka kerta
ehdi oikeaan hetkeen:
voi käydä vaikka niiin että tulee kehuneeksi hauvaa hienosta hihnassa kulkemisesta juuri sillä sekunnilla kun se yhtäkkiä kehua lausuessani päättääkin loikata ojan pohjalle kierimään! Sitten pitää vain toivoa ettei typykkä oppinut yhdestä kerrasta luullen että nämä ojaan loikkaukset olivatkin Matten mielestä kauhean kivoja :D Klikkerin avulla saan kerrottua sille
täsmällisemmin mistä nimenomaisesta asiasta kiitän.
Tiistaina
olimme tuttuun tapaan arkitottelevaisuuskentällä. Treenasimme kontaktia, paikallaoloa sekä "hallittua eristämistä" (mikä termi, suuni loksahti sen kuultuani ennen kuin tajusin mistä olisi kyse), eli että Wiima jäi kouluttajan hoteisiin remmiin kytkettynä ja minä menin rakennuksen taa piiloon. Toivottu suoritus - johon mekin Wiiman kanssa ylsimme! - on että Wiima kauniisti odottelee paluutani paikallaan lähes ääneti, remmiä kiskomatta ja kouluttajaa häiritsemättä. Harjoitteet tähtäävät Kiva Koirakansalainen- testiin, jonka läpäisemistä ensi kesänä olisi tarkoitus yrittää. Wiima selvisi oikeastaan kaikista harjoituksista hienosti.
Sen kanssa on kiva treenata koska se selvästi itsekin nauttii siitä kovasti, niin innokkaan tarkkaavaisena ja iloisena se seuraa pyyntöjäni ja toteuttaa niitä parhaansa mukaan. Malttiakin pimulla on nykyisin varsin mukavasti, ei kyllästy odottamaan ja
kestää Paikka-käskyjä hienosti paikallaan pysyen, vaikka muutoin olemus on tietty vielä pentumaisen touhukas ja "loikkiva".
Ja tämä oli harmillisesti kuulemma arkitottelevaisuuskoulutuksen toiseksi viimeinen kerta. Sitten tuleepi ulkotreeneihin vuodenvaihteen yli kestävä
tauko. Sisätreeneihin - ilman ohjaajaa - on kyllä
mahdollisuus paikallisessa hevosmaneesissa, kuten aiemmassa kirjoituksessani kerroin. Varmaan
poikkeamme Wimppulin kanssa siellä toisinaan iltalenkin ohessa. Elleivät sitten ne Wiiman
mielestä liian herrrkulliset hevosenlantapallerot kohoa liian suureksi
ongelmaksi.. :D
Sen
verran pimeää ollut ulos ehtiessämme viime aikoina ettei ole tullut
paljon kuvattua. Mutta tekstiä on kuitenkin kiva silti vähän kuvittaa.
Joten tässä tällainen simppeli kuva - ja pöh, salamavalolla - pöydän
alla tuutivasta päähenkilö Wiimasta juuri nyt tätä kirjoittaessani:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)