Luminen kuvareportaasi

Hiphei ja hellurei! Aamulla lauantaina 11.1 hieraisimme silmiämme kun katsoimme ulos ikkunasta!
Maa oli VALKOINEN!! :) :)    - Ihanaa!

Teimmekin kivat lenkit molempina päivinä ja ohessa vähän niistä kuvasatoa:

 

 Lunta tupruttaa, mutta vielä lauantaina 11.1 vesi juoksee. Iltaa kohden pakastui ja sunnuntaina enemmän, joten tämäkin virtaus hiljenee kohtapuoliin.

 Kahdessa yllä olevassa kuvassa tapahtuu asia nimeltä: HEPULI!

Niin ihanaa oli tuo höttölumi pienen lappalaiskoiraeläimen tassujen alla, että eka puolikas lenkistä ei maltettu ottaa tavallisia kävelyaskelia tai maltillista ravia juuri ollenkaan - ei, vaan pieniä hypähtelyaskelia tuon tuosta sillä iloiset pikkutassut olisivat halunneet syöksyä juoksuun.

Ja kun siihen tarjoutui mahdollisuus lumen peittämällä golfkentällä, niin sittenhän sitä paineltiin :)

Reissulla tavattiin myös naapurin suuri ja lempeä jättiläinen June (samojedi * malamuutti).

Tytöt ottivat pienet karkelot ja sitten lopuksi tällaiset makuutuijottelut, jossa vuorotellen sanoivat iloisesti toisilleen, että Hau. Mietimme mistä tytöt mahtoivat jutella :)

 Veden yllä leijui mystinen usva, sillä vedet ovat vielä auki ja ilma on kylmempää.
Minä sitten tykkään tuollaisista usvaisista maisemista!

 Naama huurussa!

Matkan varrella kiivettiin myös kalliolle katsomaan merimaisemaa.
Siitä muutama kuva alla.

Sunnuntaiaamuna tein "some serious googling" ja löysinkin meille ihan uuden reitin, luontopolun ihan kotikulmiltamme! Reitti, joka on ollut silmiemme edessä kaikki nämä ajat, mutta meidän ei ole vain tullut hakeuduttua niihin maisemiin. Tämä asia muuttui tänä aurinkoisena sunnuntaina, ja suuntasimme auton nokan kohti Sattmarkia, ja sen edestä lähtevää vaelluspolkua. Reitti olikin varsin hyvässä kunnossa, vuodenaika huomioon ottaen. Itse asiassa reitistön kunto vain parani mitä pidemmälle kuljimme, alkupätkä oli vähän sellaista risukkoa, jota olisi syytä vähän karsia. Reitti oli kuitenkin hyvin merkitty, sinisin kyltein ja kulki metsässä vaihtelevassa maastossa, kallionousuja ja laskuja, kulki myös hiljaisilla hiekkateillä ja maatalojen välistäkin. Tämä lenkki täytyy ehdottomasti kiertää useamminkin, ja etenkin keväällä lumien sulettua!

Sattmarkin kahvila talvikuosissa, suljettuna. Ovet aukeavat taas keväällä, suosittelen poikkeamaan ohiajaessanne (Saariston rengastie, Parainen)

 Tuolla alhaalla on merensalmi.

 Valitsimme tänään tuon viiden kilsan lenkin.

Miten kaunis talo, kartano!

Aurinko! Sitä ystävää ei ole tänä sateisena talvena juurikaan näkynyt!

Mutta tänään näkyi :)

 

 Ja lunta, sitä tuprutteli vaan lisää ja lisää :)

Uusi Vuosi ja Uudet Kujeet .. or not :)

Vanha vuosi sulkeutui ja uusi vuosi alkoi. Muistan ladelleeni joitain suunnitelmia viime vuonna vuoden alkaessa. Katsotaanpa miten ne toteutuivat:

• Suunnitelma nr 1: "Paimennustesti. Olen nimittäin ilmoittanut Wiiman toukokuulla pidettävään paimennustestiin, porojen sijaan paimennettavina ovat lampaat! "
  TILANNE 1.1.2014: Tämä sunnitelma toteutui. Tosin huomaan nyt jälkikäteen käyttäneeni hassua termiä tuossa, kyse ei ollut mistään varsinaisesta testistä vaan ylipäätään paimennuseläinten esittelystä Wiimalle ja sen kautta testaamisesta onko Wiimalla paimennusviettiä vai ei. Kuluneen vuoden 2013 aikana ehdimme käydä lampailla kolme kertaa ja Wiimalla oli kyllä selvä kiinnostus paimennukseen, mutta etenkin noista kolmesta kerrasta tuo keskimmäinen meni vähän hurlumheiksi, eli Wiima hepuloi. Täytyy kokeilla uudelleen alkaneena vuotena, malttikin sitten lisääntyy iän myötä.

• Suunnitelma nr 2: "Paimensukuisen lapinkoiran seuran vuosittain järjestämään Katselmukseen osallistumme. Katselmus kokoaa yhteen paimensukuisia lapinkoiria ympäri maan ja tapahtuman tarkoituksena on saada käsitys paimensukuisen lapinkoiran nykykannasta, linkki sivustolle tässä. "
  TILANNE 1.1.2014: Tämä suunnitelma toteutui ja tämä tapahtuma on suunnitelmissa myös kuluvana vuonna. Olikin mukava tilaisuus, tapasimme paljon Wiiman sukulaisia ihmisineen sekä paljon muita mukavia lappalaisia ja lappalaismielisiä.
  Ja Wiimallahan sujui tuo Katselmus oikein hienosti, sillä se pääsi oman ryhmänsä loppukehään (viiden parhaan joukkoon, joita ei enää sijoitettu järjestykseen).

• Suunnitelma nr 3: "Kiva Koirakansalainen -testi."
  TILANNE 1.1.2014: Tätä testiä ei täällä oman kerhon puolesta järjestetykään viime vuonna, joten tätä koitetaan sitten mahdollisesti kuluvana vuonna.

• Suunnitelma nr 4: "Osallistumme yhteen tai useampaan Match Showhun - sekä mieleni tekisi myös osallistua kerran jopa ihan oikeaan näyttelyynkin!"
  TILANNE 1.1.2014: Osallistuttiin kaksiin mätsäreihin, jotka sujuivat molemmat oikein kivasti; keväällä Wiima oli narttupentujen kakkonen ja sai hienon arvostelun (katso linkki) ja toinenkin mätsäri oli keväällä, jossa Wiima-typykkä sai arvostelun PUN4, eli mukavasti meni sekin kerta (Linkki).
  Näyttelyissä emme sen sijaan käyneet ajanpuutteen ja syksyllä Wiiman karvattomuuden vuoksi (sekä siksi, että olin kesällä louhinut saksilla sen turkkia ja jäljet näkyivät pitkälle syksyyn!). Mutta nyt olen ilmoitanut typykän Turun Top Dog Showhun (01/2014). Kivaa! Ja aika jännää!! Olisi varmaan ollut syytä aloittaa nuo näytelmät vähän pienimuotoisemmin kuin tuosta kansainvälisestä, niin olisi Wiimakin saanut kokemusta (ja eritoten minä!) moisesta puuhasta, mutta näin tämä nyt meni :) !

• Suunnitelma nr 5: "Harrastusmuotona meillä on Wiiman kanssa ollut (arki)tottelevaisuus, nyt olisi mukavaa löytää sen rinnalle tai sijaan jokin muukin iloinen ja touhukas yhteinen laji."
  TILANNE 1.1.2014: Ilmoitin meidät jo tammikuussa 2013 Rally-Tokoon ja hieman kivisen alun jälkeen huomasin että siinä on lajimme. Kävimme viikottaisissa treeneissä oikeastaan koko kuluneen vuoden kesälomaa lukuunottamatta sekä muutama vapaa viikko keväällä ja syksyllä.
  Nyt meillä on joulukuun alusta jatkunut treenitauko pimeimmän kauden yli ja keskitytään tekemään pitkiä lenkkejä ja muuta kivaa, sekä tietysti harjoittelemaan omatoimisesti (Linkki videonpätkään).
  Rally-treenimme alkavat tuntimuotoisina uudelleen huhtikuussa.
  Kokeiltiin myös agilitya, eli käytiin alkeiskurssi viime kesänä täällä oman kotikerhon järjestämänä. Sekin oli hauskaa, mutta sen harrastamiseen enemmälti ei oikein ole aikaa, koska rallytokon haluan säilyttää päälajinamme.

Niin että aika hyvin nuo suunnitelmani olivatkin toteutuneet. Mainittujen lisäksi käytin Wiiman myös terveystarkeissa ja saimme sieltä mukavat tulokset, kaikki muu ( = silmät, polvet, kyynärät) priimaa paitsi lonkat B:tä, joka sekin on ihan ok. 

Alkaneelle vuodelle en sen kummempia suunnitelmia tee - muutakuin että 

• nautitaan yhteisistä lenkkeilyistä jatkossakin 
• pysytään terveinä ja iloisina 
• käydään rallytokoilemassa ryhmässä ja itseksemme
• morjestetaan taas lampaita paimennusharjoitusten merkeissä jonkin kerran
• tuo tammikuun näyttely ja paimensukuisten Katselmus tietty on ohjelmassa!

Viime yönä vaihtui vuosi ja Wiima oli kovin rauhallinen paukkujen suhteen. Sen aika kului illalla mm jäädytetyllä maksalaatikolla täytettyä Kongia herkutellessa:

Sekä putkiluuta järsiessä:

Sekä tuutiessa:

Jouduttiin tekemään myös pieni pissipyrähdys ilotulitusten melskeessä, mutta tylleröinen keskittyi vain itse pissimiseen ja hajumerkkien tutkimiseen. Joten hieno juttu!
Alkuillan koiruus oli yksin, joten en tarkalleen tiedä mikä tilanne on tuolloin ollut, mutta  kovin tyytyväisenä ja kuitenkin levollisen oloisena se otti meidät saapuessamme vastaan, joten kaikki lienee mennyt silloinkin hienosti.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille

t. Wiima kotiväkineen =)

Eläinlääkärillä ja sorsia Uittamolla

Perjantaina 27.12 kiikutin Wiiman eläinlääkärille. Se oli päätös, jota edelsi pitkähkö harkinta ja koiran tarkkailu. Nimittäin Wiima ei minusta tunnu juuri nyt olevan ihan itsensä, vaikka vieraammalta voisi jäädä huomaamatta.

Ensiksikin kotona Wiima makailee ja nukkuu nyt paljon enemmän kuin aiemmin. Se on kyllä aina ollut rauhallinen kotona, mutta nyt vielä enemmän. Luulen kylläkin, että se liittyy typykän aikuistumiseen sekä juoksujen vaiheeseen, eli juoksuista on nyt sellaiset 1½ kk (alk 5.11).Joten tämä asia ei minua varsinaisesti huoleta, muuta kuin vain että olen pannut tällaisen muutoksen merkille.

Wiima ei myöskään nyt viihdy ulkona itsekseen samalla tavalla kuin vielä viime talvena ja kesällä, jolloin se saattoi pyytää pihalle, touhuta siellä ja ottaa vieläpä nokosetkin itsekseen. Nykyisin Wiima ei  viihdy ulkona pihalla juurikaan itsekseen, se voi pyytää ulos toisinaan, mutta ihan hetken päästä kinuaa takaisin sisään ja lötkähtää päiväunille mieluummin seurassamme kuin yksin ulkona. Asia voi tietenkin johtua näistä märistä syyskeleistä (taikka taas tuosta juoksurytmistä), tai mistä lie, mutta tällainenkin muutos suhteessa aikaisempaan on merkillepantu, vaikka tässä asiassahan ei varsinaisesti ole tietty mitään ongelmaa.

Mutta se miksi huolestuin, oli että, Wiima ei tuntunut oikein jaksavan lenkeillä. Tai en itse asiassa ollut siitäkään varma, merkit olivat hyvin heppoiset, mutta sanotaan vaikkapa tunnin reippaasta hihnakävelylenkistä ensimmäinen puolikas sujui niin, että Wiima havainnoi tarkkana ympäristöä ja kulki reippaasti pääosin edelläni, kun taas toinen puolikas sujui niin, että Wiima alkoi jättäytyä ja sain kiskoa sitä perässäni. Se alkoi välillä myös koputella kuonollaan reiteeni huomiota pyytäen, tuolloin yleensä pysähdyimme ja pidimme pienet halihetket kesken lenkin. Mitään vinkumista ei kuitenkaan kuulunut, Wiima ei kieltäytynyt kulkemasta ja sen liike ravissa oli niin kaunista katsottavaa kuin se aina on - eli se ei vaikuttanut aristelevan mitään liikeratoja.

Eli en osannut sormella osoittaa, että tuossa on ongelma, vaan Wiima tuntui vaan jotenkin yleisesti väsyneemmältä kuin yleensä. Ja niinpä kipitimme kuulemaan lääkärin mielipidettä ekana arkipäivänä Tapanin jälkeen.

Lääkäri tutki liikeradat ja luuston (painellen ja tunnustellen, vääntäen), tunnusteli myös kohdun alueen (ok) kuunteli sydämen (ok) ja tyhjensipä myös Wiiman anaalit, jotka olivat täynnä, mutta neste kirkasta ja juoksevaa (Wiimalla tuntuu täyttyvän anaalit helposti, mutta eivät tyhjene yhtä helposti, tulehduksia ei kuitenkaan ole ollut).
Lääkäri ei löytänyt Wiimasta löytynyt mitään tavallisesta poikkeavaa. Ja koska kerroin, että se on muuten kovin iloinen ja sillä on ruokahalukin erinomaisesti tallella, niin lääkäri katsoi, että voisimme jatkaa tarkkailulinjalla ja niin päätimme tehdä.

Lääkärinlausunnossa: "Wiima tuotiin klinikalle juoksusta jatkuneen väsähtämisen takia. Se oli ollut myös kotona normaalia enemmän nukkuvaisempi.  Yleistutkimuksessa ei todettu mitään erityistä. Myöskään jaloissa, selässä tai niskassa ei todettu aristuksia. Käytös voisi johtua esim valeraskaudesta tai  'aikuistumisesta', mutta myöskään kivun mahdollisuutta ei voida poissulkea". Kohtutulehduksen lääkäri sulki tässä vaiheessa pois tunnustelun ja koiran yleisen olemuksen (iloisuus ja ruokahalu) perusteella, mutta koska ajankohta siihenkin sopisi, niin koiran kuntoa tulee nyt erityisesti tarkkailla (tietty).
Lääkäri kirjoitti Wiimalle myös kipulääkettä, jota voisi kokeilla ja jos koiruus siitä huomattavasti piristyisi, niin sillä olisi todennäköisesti kipua jossakin päin. Toisaalta jos kipulääke ei auttaisi, niin olisi todennäköisempää, että tila liittyisi valeraskauteen. Eli katsotaan ja seuraillaan typykän vointia ja kokeillaan kipulääkkeen vaikutusta muutaman päivän ajan.


Minulla oli lomapäivä tuo arkiperjantai ja lähdimme lääkärikäynnin jälkeen hakemaan vaihtelua lenkkimaastoon Turun Uittamon suunnasta, jossa on laajat, kallioiset metsäalueet. Parkkeerasimme auton Uittamon rannan tuntumaan ja kiipesimme metsäkallioille. Sataa tihutti, välillä ihan kaatamallakin, mutta ei se meitä haitannut, suuremmin ainakaan.

 Kuvassa näkyy Pitkäsalmi ja Uittamon uimarannan 'aallonmurtaja'.

 Rannassa oli paljon sorsia. Tässä kuvassa näkyy niistä noin kolmasosa.
Tehtiin pientä malttiharjoitusta typykän kanssa; istuttiin ja katseltiin vain. Sitten rauhassa sivulla muutama askel lähemmäs tipusia ja taas istuttiin katsomaan. Ja taas uudelleen, pari askelta lähemmäs ja jäätiin katsomaan. Wiimalla oli selvästi aluksi vähän hinkua tehdä syöksy ja lennättää koko parvi lentoon, mutta pimu hoksasi nopeasti leikin hengen ja tyytyi vain katselemaan niitä. Ja itse asiassa varsin läheltäkin ja silti typykän maltti riitti, nimittäin sorsat olivat urbanisoituneen rohkeita ja tallustelivat välillä käsittämättömän lähellä meitä. Silloin Wiima vähän vilkuili minua, että mitä tehdä, mutta kökötti paikallaan kuitenkin.
Ja oli hieno juttu, että sen maltti riitti, sillä lintusia ei nimittäin pidä lennättää, niiden touhuja on paljon kivampi seurailla sopivan etäisyyden päästä :)

Pahoittelut kuvituksen laadusta, pahaisia kännykkäkuvia sadekelillä vain.

Joululomalla harmaita lenkkeilykelejä..

Joulu 2013 tuli ja meni. Parasta Joulussa on tietenkin perheen kanssa yhdessäolo, jouluherkut ja tunnelma, mutta Joulu tarkoittaa myös vapaapäiviä ja sellaisissa on ihan parasta kun pääsee Wimpulan kanssa päivittäin pitkille lenkeille - ja vieläpä valoisaan aikaan, mikä on tähän vuodenaikaan luksusta.

Tosin täällä maan lounaiskulmalla ei lunta ole edelleenkään näkynyt, vaan vetta sateleepi sen sijaan.
Niinpä tuntuu välillä että päivät ovat niin harmaita, etteivät ne valkene ollenkaan. Mutta me emme ole sokerista tehtyjä, etenkään Wiima, joten ulos on mentävä, satoi tai paistoi :)

Joulupäivä 25.12.13 oli erityisen sateinen ja tuulenvihmoma päivä. Lenkillä ei tullut juurikaan vastaantulijoita, edes koiranulkoiluttajia. Näppäsin muistoksi muutaman kuvan reitin varrelta, Paraisten keskustassa, vanhassa kaupungissa ja satamassa.

 Paraisten Joulukatu ^  kiiltelee mustana ja märkänä.

Paraisten Vanhassa Kaupungissa oli omenapuut saaneet kivat koristeet huopapalloista :)

Paraisten venesatamassa (Snäckviken) ^ tuivertaa tuuli ja aallot lyövät rantaan.

***

Tapaninpäivä 26.12 valkeni pilvisenä, mutta ah, poutaisena! Teimme geokätköilylenkin metsään ja lenkki "huipentui" hiekkakuopalle, joka olikin Wiiman mielestä täydellinen paikka päästellä höyryjä :)
Tässäpä vielä kuvareportaasi tuolta Tapaninpäivänlenkiltä:

Talvehtimaan jääneitä nuoria joutsenia äitinsä tai iskän kanssa.

 Minä heitin Wiimalle kepin ja onneton heitin niin että se plumpsahti tietenkin mereen. Yläkuvassa neiti yrittää urheasti keppiä noutaa, mutta kuten alakuvasta näkyy, isännän apua vähän tarvittiin.

Ja sitten sitä merestä poimittua aarretta piti näin antaumuksella mutustaa.

Hmm..kuvaa katsomalla on vaikea päätellä elettävän joulukuun loppua? 

Ja lopuksi päädyttiin metsän halki hiekkakuopalle ja siellä piti (Wiiman) vähän kokeilla että miten lujaa neljällä jalalla pääsikään :)

Ja sitten kun oikein kovaa päästellään menemään, niin lopuksi täytyy pysähtyä vähän huilimaan.

Sellainen päivä oli tapaninpäivä 26.12.

Tätä kirjoittaessani on 27.12 ja tänään on taas lenkkeilty kunnon vesisateessa.
Mutta siitä lisää ensi kerralla, sillä siitä reissusta on enemmänkin kerrottavaa.

Siihen asti, moi!

Hyvän Joulun toivotuksin

Tule meille, Tuomas kulta
tuo joulu tullesansa,
oluttynnyri olallansa,
viinapikeri pivosansa,
juustokakku kailosansa.
Kyl sä meijän portin tunnet:
tervaristi, rautarengas,
musta koira portin alla!

"Vanhan kansan joulu kestää Tuomaan päivästä Nuutin päivään asti. Yö on pisimmillään ja päivä lyhimmillään. Arkinen aherrus hiljeni ja alkoi levon ja rauhan aika. Enää ei tehty teurastuksia, pantu olutta, leivottu tai valettu kynttilöitä.

Oluella on ollut erityinen merkitys joulurauhan alkamisessa. Tuomaan päivän tapoihin kuului maistella jo jouluoluen makua. Sanottiin, että »Tuomas tuleepi tuoppi kainalossa». Ihmiset myös söivät yhtä hyvin kuin kekrinä ja loikoilivat paitasillaan pirtin oljilla.

Tuomaan päivän savupirttejä pestiin vedellä ja hiekalla kirkkaan vaaleiksi, minkä takia päivää onkin kutsuttu Tohu- ja Noki-Tuomaaksi. Seinät ja katto peitettiin tuoksuvista petäjäpäreistä punottuihin kuvioihin. Lisäksi leivottiin suuri leipä, jota pidettiin jouluna pöydällä ja syötiin keväällä ennen ensimmäisen kylvön aloittamista.

Tuomaan ja joulun välistä aikaa kutsuttu laajalla alueella Suomessa »pesäpäiviksi». Auringon sanotaan olevan kolme päivää pesässään, josta se nousee jouluaamuna ja vuosi aloittaa hitaasti kulkunsa kohti kevättä. Pesäpäivien aikaan metsästä ei saanut kaataa puita, sillä muuten karhu repisi karjaa kesällä.

Tuomaan päivään viettoon liittyvät vanhat aurinkosymbolit, joita tunnetaan useita. Joissakin vanhoissa riimusauvoissa päivää kuvaa vanha suojamerkki, »Tuomaanristi», joka tehtiin päreestä ja nostettiin seinälle. Tuvan, navetan ja tallin oveen sekä porttiin saatettiin myös maalata tervalla suojeleva rengasristi.

Kaikkien valmisteluiden jälkeen joulun tuova Tuomas voitiin toivottaa tervetulleeksi kuvan yltä löytyvällä runolla."




* lainaus Suomenusko-nimiseltä FB-sivulta löytämästäni tekstistä. Teksti kuvaa miten vuoden pimeintä aikaa vietettiin Suomessa ennen kristinuskon saapumista. Tekstissä mainitut Tuomaanristit ovat olleet erityisesti kotiseutuni Turun saariston perinnettä.