sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Nenuhommia opettelemassa

Täällä meillä ollaan hieman paksupäisiä ja oppi menee hitaasti perille. Nimittäin sitä vaan, että maaliskuussa osallistuimme toistamiseen Nose Work -alkeiskurssille (ed linkissä se eka kerta).

Olemme viime syksyisen alkeiskurssin jälkeen harjoitellet Wiiman kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti, aluksi enemmän, mutta talvella ja keväällä vähemmän - rehellisesti sanoen, ei oikeastaan yhtään. Kadotin innon, kun en oikein keksinyt riittävää variaatiota harjoituksiin, ja sitten tunnustan, että talvella myöskin ihan vaan laiskotti työpäivien jälkeen..
Niinpä kun tilaisuus tarjoutui, eli paikallinen koirayhdistyksemme yhdessä kansanopiston kanssa osti kurssin (koul. Anna Loimaranta, Vainuvoima) tänne kotikaupunkiin, niin ilmoittauduin mukaan kertaamaan alkeita ja hakemaan uutta vauhtia harrastukseen.




 Laatikkoetsintää. Yhdessä laatikossa on eucalyptuksen haju, ja koiran tulee osoittaa, että missä niistä.

Kurssille osallistuessamme Wiima kyllä jo tunnisti NW:n ensimmäisen luokan hajun, eucalyptuksen, mutta ilmaisun kanssa oli vähän niin ja näin. Wiiman ilmaisu on istuminen, mutta en ollut itsekseni osannut sitä kouluttaa ihan luotettavasti, eli Wiima kyllä istuu (ilmaisee) saadessaan vainun hajusta, mutta osoittaa sen niin huolimattomasti, että jos en itse tietäisi, missä haju on, niin en pystyisi sitä Wiiman ilmaisun perusteella osoittamaan.
Istuessaan Wiima kääntyy minun suuntaani, ei hajun suuntaan kuten pitäisi - näin koska tietää palkan olevan tulossa, suunnastani.


Haju on piilotettu yhteen keskelle lattiaa asetetuista tuoleista. Koiran tulee osoittaa, että mihinkä.
Ja tuossa se on, etualalla olevan tuolin selkänojassa ja Wimppu on saanut siitä vainun.


Kurssilla sain toivomaani vinkkiä ilmaisun hiomiseen, mm:
- Aina palkka hajun suunnasta.
- Vaadi aina kuono-osoitus ennen palkkaa.

 Tämmöisillä konsteilla olisi sitten tarkoitus saada ilmaisua paremmin esille.

Toivottavasti meillä olisi ilmaisu edes jonkinlaisessa kuosissa ennen toukokuussa alkavaa jatkokurssia, johon meidät jo ehdin ilmoittaa.
Saapa nähdä miten muijan - tai tässä tapauksessa muijien - käy :)



tiistai 12. tammikuuta 2016

Lunta tupruttaa Katariinanlaaksoon

Vuoden ja tammikuun toisena päivänä (julkaisu hieman jälkijunassa) piipahdimme Turussa Katariinanlaakson luontopolulla.
Keli oli mitä mahtavin, kevyttä lumisadetta ja auringonpaistetta hiutaleiden takaa.
Alla pieni kuvasaalis reissulta :)



Wiimalla on hepuli :)

Niin kaunista!


Katariinanlaaksossa on lintujen talviruokintaa. En tiedä hoitaako sitä kaupunki, mutta ainakin kaupunkilaiset. Ruokinnan ansiosta linnut ovat kovin kesyjä, tämäkin mustarastas suostui vapaaehtoisesti poseeraamaan :).



Sellainen reissu se oli :) !

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Talven tulo valokuvina - ja hieman rallytokoakin

Talvi tuli Paraisille 29.12.2015. Tai itse asiassa jo yhtä päivää aikaisemmin painui lämpötila pakkaselle ja maa sai vienon lumipeitteen. Mutta sinä päivänä nappasin kameran minun ja Wiiman lenkkiseuraksi vain huomatakseni, että akku oli loppu. Kylläpä harmitti, ei tullut kuvia!

Mutta seuraavana päivänä varmistin, että akku on ladattu, muistikortilla tilaa ja asetin kameran lähtiessäni tukevasti olalle. Halusin nimittäin ehdottomasti hieman tallentaa talvisia näkymiä, kaikkia niitä talven merkkejä - kuuraa kaisloilla, jäätaidetta heinikossa ja muuta kaunista.


Veden päällä oli vain pieni riite, ei vielä jäätä kuten nyt kirjoitushetkellä.




Veden korkeuden vaihtelu ja laineet ovat jäädyttäneet kaislan runkoa kerroksittain.


Ihan kaikki lammikot eivät olleet tuolloin vielä jääpeitettä saaneet, joten välillä piti katsoa mihin astui ja hypellä märkien kohtien yli :)


Wiima-höpsöläinen löysi pallon ja siitäkös riemu irtosi :) !


Reitti kulki Paraisten Kirkkosalmen (Suntti) vartta. Vesi oli pitkän aikaa niin korkealla sekä kelit märät, ettei reittiä voinut ollenkaan kuivin jaloin käyttää. Mutta nyt taas onnistui :)
Se on kiva juttu, koska reitti kulkee melkein kaupungin keskustassa, mutta silti voi maisemia katsellessaan helposti kuvitella olevansa kaukana kaupungin melskeestä :)



Neiti Koiranen jähmettyi pellolla tarkkailemaan jotain, ja sattui jähmettymään mukavan terhakkaaseen asentoon. Niinpä minä tähtäsin pikaisesti kameralla ja sain kuin saikin tyllerön poseerauksen ikuistettua :)

***

Joululoman vapaina päivinä käytiin Wiiman kanssa myös pari kertaa ohjatulla rallytoko-tunnilla Raisiossa. Ollaanhan tässä syksyn mittaan harrastettu lajia omatoimipiirissä, mutta on hyvä toisinaan osallistua ohjatulle tunnille, koska virheilleen tulee sokeaksi.
Lisäksi aina kokee oivalluksia ja saa ajatuksia uusien ohjaajien opissa, ja niin sain nytkin vähän pureksittavaa omiin treeneihimme.
Varmasti käymme taas joskus ohjatullakin tunnilla, kun löysimme kivan ohjaajan ja kivat treenikaverit :) Kiitos kuvasta Joanna ja tunneista Outi!


***

perjantai 8. tammikuuta 2016

Vuosi vaihtui paukkuen eli uudenvuoden toivotuksia ja pari sanaa ääniherkkyydestä

Hyvää Uutta Vuotta 2016!


Wiima tähyilemässä uuteen vuoteen
(Turku, Katariinanlaakso 2.1.2016)

Tässä kirjoitelmien välissä on ehtinyt joulu tulla ja mennä sekä on ehtinyt myös vuosi vaihtua ja tammikuun pakkaset kiristyä ja nyt vihdoin hieman lauhtua. Itselläni oli joulun ja uudenvuoden välipäivät lomaa, ja pääsin joka päivä ulkoilemaan ihanasti valoisaan aikaan :) !
Kyllä pitäisi ihmisellä ( ja koiralla) olla sellainen perusoikeus, että pääsee päivittäin valoisaan aikaan ulos! Wiimalla se tosin toteutuukin (isäntä fiksaa), mutta itselläni toimistotyöläisenä ei.


 Joulupaketteja availemassa

 Joululahjakirjaa lukemassa


Uusi vuosi vaihtui kotona, paitsi teini huiteli tietysti omissa menoissaan. Iltapäivällä tehtiin Wimpulan kanssa pitkä lenkki, sitten lähdettiin isännän kanssa Turkuun ulos syömään vähän vuoden vaihtumista juhlistaaksemme.  Kotiin palattiin Wiiman luokse vähän ennen iltakymmentä.

Uutena vuotena tulin taas miettineeksi noita paukeasioita. Nimittäin ilotulitteiden räiske on joillekin koirille painajaismaista. Wiimalla ei onneksi ole sellaisia 'oireita' ollut, vaan se on ollut uudenvuodenräiskeessä ihan rauhallinen.

Mietin kuitenkin tuota Wiiman suhtautumista kovin ääniin. Että jos joku kysyisi, niin miten kuvailisin. Kuvailisinko Wiimaa ns. äänivarmaksi. Vai kuvailisinko ääniherkäksi. Vai ääniaraksi. No, ääniarkuus on helppo karsia pois, koska mitään pelkotiloja Wiimalle ei kovistakaan äänistä jää.

Mutta ääniherkkä, mmm...ehkä? Kerronpa pienen tilanteen. Uudenvuoden aattona kun olimme tekemässä päivälenkkiämme, räjähtikin aaton eka pommi. Aikä lähellä - niin, että pamaus oli aika kova. Kun pamahti, niin Wiima hyppäsi ainakin metrin ellei kaksikin sivusuuntaan säpsähdyksestä. Sen jälkeen se kääntyi ympäri, jähmettyi niille sijoilleen ja alkoi tuijottaa äänen suuntaan. Mutta sitten kun ei sen kummempia tapahtunut, niin Wiima ilmeisesti totesi, että vaarattomia nuo paukut ja sitten seuraavien paukkujen kohdalla neiti käyttäytyi viileän rauhallisesti, kuin ei paukkuisi ollenkaan.
Näin on käynyt ennenkin, sekä aiempina uusina vuosina, että muiden kovien ja yllättävien äänien kohdalla - että Wiima säpsähtää ensin, joskus aika merkittävästikin, mutta kun sitten mitään sen henkeä uhkaavaa ei tapahdu, niin saman äänen tai tilanteen jatkuessa Wiima ei enää reagoi tai asiasta riippuen voi pyrkiä uteliaana tutkimaan äänen ( / ärsykkeen) lähdettä.

Illemmalla piipahdimme ulkona pihalla pikapissillä, pamahteli jo aika paljonkin - Wiima ei meteliä (eikä taivaalla vilkkuvia valoja) merkille laittanut, vaan pissi ja haisteli rauhassa. Puolilta öin, kun maailma hetkeksi 'räjähti' , nosti torkkuva neiti päätään ja kuunteli, mutta jatkoi sitten uniaan.

Että kaipa Wiimalla jonkinasteinen ääniherkkyys siis on. Toisaalta sen käytös tuntuu loogiselta ja järkevältä (noo, se väistävä säpsähdyshyppy voisi olla hieman maltillisempi ideaalitapauksessa ... )  eli väistöliike ja sen jälkeen tilanteen tarkkailu. Nimittäin ihminenkin pyrkii väistämään säikähtäessään ja sen jälkeen tarkkailemaan tilannetta, ja sillä käytöksellä sitä voi joskus vaikka henkiriepu säilyä. Niin sanottu äänivarma koira ei ehkä olisi korvaansa lotkauttanut taikka olisi mahdollisesti vilkaissut äänen suuntaan. Jos pitäisi valita vaikkapa opaskoiraa itselleen valita, niin toki valitsisin mieluummin hieman hillitymmin reagoivan kuin säpsähtelevän koiran. Toisaalta paimenkoiran on alkuperäisen ammattinsa vuoksi pitänytkin reagoida ärsykkeisiin nopeasti ja melko vahvasti.

Vaikka äänet eivät varsinaisia pelkotiloja Wiimalle aiheuta, niin pyrin kuitenkin käytettävissä olevin keinoin minimoimaan ne tilanteet, että Wiima joutuisi säikähtämään vaikkapa lähelle osuvaa uudenvuoden rakettia. Sillä tuttavapiirissä on aika monta pelkäämään oppinutta koiraa, ja se oppiminen on usein syntynyt juurikin surullisen lähelle osuneesta jyskystä.

Kannattaa myös miettiä, miten ihmisväki suhtautuu ääniin. Olen pannut merkille, että ihmiset ovat joskus ajattelemattomuuksissaan taipuvaisia lohduttelemaan ja "sössöttämään" lemmikilleen tällaisissa tilanteissa (uudenvuoden raketit, ukkosenilma) ja se voi vaan pahentaa tilannetta. Normaali rauhallinen käytös kertoo koiralle, että mitään pelättävää ei ole. Rauhallinen käytös ei tietenkään välttämättä korjaa jo alkanutta pelkoa, mutta osaltaan estää pelkotilan syntymisen.












perjantai 18. joulukuuta 2015

Mikä koirassasi on parasta - ja muita kysymyksiä

Sain Sulolta ja Lumolta kysymyshaasteen, kiitos. Niitä on tullut joskus ennenkin ja on jäänyt vastaamatta ajanpuutteen vuoksi. Mutta nyt tupsahti sopivaan väliin ja ajankulukseni rustailin vastauksia saamiini 11 kysymykseen. Pelin henkeen kuuluu, että minun pitäisi laittaa kapula eteenpäin, laatia uudet 11 kysymystä ja antaa kysymyshaaste seuraaville vastaanottajille vastattavaksi, mutta luulenpa, että jätän sen tekemättä. Tämä haaste on kiertänyt niin paljon, että kaikki halukkaat ovat sihen varmaan jo vastanneet. 


1. Oliko koirasi pentuna villi vai rauhallinen?
-
Wiima on varmaan aina ollut ”siitä välistä”. Ei mikään hissukka tai nössykkä ja välillä veteli (ja vetää edelleen) hepulikierroksia kun mieli on erityisen iloinen. Mutta Wiima on myös aina ollut aika harkitsevainen koira, miettii ennen kuin tekee. En muista sen edes paljonkaan tuhonneen kotona pentuiässä (paitsi reikä huoneenseinässä ja pari muuta juttua :D )




2. Aiotko/oletko ostanut koirallesi joululahjan? Jos olet, millaisen?
Ostan varmaankin, jonkun herkun. Sitten saapi neitiliini itse nähdä vähän vaivaa ja avata pakettinsa päästäkseen herkuttelemaan :)


3. Minkä rotuinen oli/on ensimmäinen koirasi?
Wiima on eka koirani (perheemme koira). Se että perheeseen tuli juuri suomenlapinkoira ei ollut alusta asti selvää, pieniä terrierejä (border) mietittiin pitkään ihan tosissamme, ja niistä edelleenkin tykkään. Mutta sitten alkoi tuntua siltä, että paimenkoiran luonteinen koira sopisi perheeseemme parhaiten ja aloimme kartoittaa erilaisia paimenkoirarotuja. Suomenlapinkoirassa kiehtoi tietenkin kotimaisuus sekä paimenkoiramaisuuteen liitettynä sen itsenäisyys ja kyky rauhoittua silloin kun mitään ei tapahdu.


4. Mikä koirassasi on parasta?
Koirassa on parasta kaveruus ja sen antama seura. Nykyisin ei tarvitse tehdä iltalenkkejä yksin vaan on aina kiva kaveri mukana. Lisäksi on varmaan klisee, kun sanoo, että on ihanaa palata kotiin jossa koira on aina iloinen tulostani – mutta se pitää paikkansa. Vaikka olisi ollut miten väsyttävä päivä tahansa tai joku asia pännii, niin sehän häviää heti taka-alalle kun Wiima tulee iloisena ja onnellisena tervehtimään. Koiraharrastus on myös tuonut mulle todella paljon samanhenkisiä uusia tuttavuuksia, mikä on hauska juttu. On kummallista, että kun kaksi koiraharrastajaa tapaa, niin vaikka ei oltaisi tuttuja entuudestaan ollenkaan, niin juttu luistaa kuin oltaisi parempiakin tuttuja :) 

5. Mikä huonointa?
En osaa sanoa oikein mitään, mikä koiranpidossa olisi huonoa. No ehkä rahanmeno (ruoka, eläinlääkäri, tms), mutta Wiimaan ei sitä rahaakaan mene mitenkään erityisen paljon – lähinnä ruokintakulut, eläinlääkäriin on onneksi jouduttu turvautumaan varsin harvoin.
Ja toki koira myös sitoo, ei voi yhtäkkiä päättää, että lähtisi reissuun vaan koiran tilanne on pohdittava ensin. Meidän perhe on kuitenkin aika lailla kotona viihtyvää sorttia, joten en oikein tätäkään ongelmana osaa pitää.



6. Miten kiinnostuit koirista?
Olen aina tykännyt koirista, jo pikkutytöstä asti. Pikkutyttönä ulkoilutin kaikkia naapuruston koiria oman koiran kaipuussa, mutta aikuiseksi piti elää, ennen kuin oma karvakorva perheeseen saapui.


7. Käytkö koirasi kanssa näyttelyissä ja ovatko ne mielestäsi kivoja?
En oikeastaan käy. Olen käynyt Wiiman kanssa pari-kolme kertaa, mutta jos ottaa koirakseen tällaisen paimensukuisen lapinkoiran, niin oikeastaan jo siinä vaiheessa tulee tehneeksi päätöksen, ettei näyttelyt kuulu ykkösharrastuksiin. Paimensukuiset eivät oikein menesty näyttelyissä, koska ne ovat usein hieman eri näköisiä kuin rotumääritelmän suomenlapinkoira. Usein ne ovat mm. hieman pitempiselkäisiä ja rakenteeltaan ravaajarakenteisia kun taas suomenlapinkoira on lähempänä laukkatyyppiä. Mutta variaatiota ulkonäössä ja rakenteessa on niin paimensukuisessa kuin valtalinjassakin, ja se on ihana rikkaus tässä rodussa!
Näyttelyistä ylipäätään olen sitä mieltä, että rotukoira olisi hyvä kerran tai kaksi esittää näyttelyssä ihan rakennearvion saamiseksi jalostuspäätöksiä tukemaan, mutta sitten näyttelyissä arvostetaan minusta ihan liikaa ääripään ominaisuuksia, joten jalostuspäätösten ei kuitenkaan pitäisi ensisijaisesti perustua näyttelytuloksiin.



8. Mitä temppuja koirasi osaa?
Koitanpa muistella Wiiman temppuja pieneksi listaksi:
- ympäripyörähdys ja peruuttaminen (rallytokoliikkeitä, lasketaanko niitä tempuiksi?)
- niiaaminen (etujalat maassa, pylly ylhäällä, eli leikkiinkutsuliike)
- pujottelu jalkojen välissä ohjaajan kävellessä
- käsivarsirenkaan läpi hyppääminen
- ”kelliminen”, eli koira laskeutuu kyljelleen
- namikäden näyttäminen, kun vain toisessa (suljetussa) kädessä on nami
- pussaaminen (tökkää kuonollaan ohjaajaa naamaan)
- tunnistaa sormet nimeltä; peukku, keskari ja pikkurilli (tökkää kuonolla mainittua sormea)
- tassujen antaminen tietty
- just nyt ei tuu muuta mieleen..
:)
Matte ei ollut ihan varma, onko tämä ^ temppu vai koiran kidutusta, että laitetaan paistettua kananmunaa
viattoman koiran tassuille ja sitten ei niitä saa ottaa, vaan pitää yrittää nauttia tuoksusta vain..Minusta asiassa ei ole kahta kysymystäkään, tämä on kidutusta kamalimmasta päästä! Auttakaa!!
(No, lopuksi kyllä sain nuolaista herkut pohjattomaan mahaani, mutta taidan jättää sen kertomatta,
niin tulee jännempi tarina :)  )



9. Tykkääkö koirasi talvesta?
-
kyseessä on lapinkoira – lumikasa on Wiiman paratiisi :) ! Keväällä on lähes surkuhupaisaa, kun koiruus yrittää ottaa kaiken irti pienistä sulamista vaille olevista lumikasoista. Alla kuvassa Wiima onkin vähän isomman kasan huipulla :)



10. Onko koirallasi lempilelua? Mikä?
-
varmaan yksi lateksipossu, joka on säilynyt ihmeen kauan ehjänä. Treenatessa mukana on vetoköysi, solmunaru, miksi niitä kutsutaan ja Wiima innostuu vetoleikeistä.

Lenkillä sillä on tapana poimia suuhunsa käpy ja pudottaa sen jalkoihini, jotta heittäisin sen. Ja minähän heitän ja Wiima kipittää hakemaan ja sitten heitetään taas! Niin että kaipa ne kävytkin ja kepit ovat niitä lempileluja.


11. Millainen koirasi on luonteeltaan? 
-
Wiima on iloinen ja ystävällinen koira. Ihmisrakas. Yhteistyöhaluinen, nauttii yhdessä puuhailusta. Uusissa tilanteissa harkitsevainen ja asiasta riippuen voi jännässä tilanteessa ensin olla hieman väistäväkin, mutta sitten neidin suunnaton uteliaisuus joka kerta voittaa ja sillä se pääsee jännien tilanteiden yli.
Kaikesta edellä kerrotusta huolimatta Wiima on myös varsin itsenäinen koira – eli se on vähän kuin kaksi koiraa yhdessä paketissa – täydellinen rakkauspakkaus <3




maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulumarkkinat, harmaa sunnuntai ja nolon paikan rätsis

Lauantaina oli kaunis auringonpaiste ja piipahdimme Wiiman kanssa täkäläisillä joulumarkkinoilla. Ihmisiä oli liikkeellä sankoin joukoin, mutta tungoksesta huolimatta kaikkialla näkyi iloisia naamoja. Luin myöhemmin tapahtuman nettisivulta, että oli tehty sekä kävijäennätys että myös myyntipöytäennätys. Harmikseni mulla ei ole sieltä muuta kuin pari hassua kuvaa, kun koiran kanssa kuvaaminen siinä tungoksessa ei ollut oikein vaihtoehto.





Minut muuten pysäytettiin pariinkin otteeseen siellä markkinoilla ja kyseltiin, että mikä ihana koira minulla oli hihnani päässä. Minusta on silloin aina tosi kiva kertoa, että kyseessä on ihan oma kotimainen suomenlapinkoiramme, kansallisaarre, eikös vaan :) ?


Tässäpä vielä linkki paikallislehden pikku filminpätkään (Youtube) kyseisiltä markkinoilta. Ihan jo sitä katsomalla voipi päästä joulun tunnelmaan:
Wanhan Malmin Joulumarkkinat (Parainen)

Sen verran tuli markkinoilla paseerattua (turun kieltä, tarkoittaa kuljeskelua) ja tuttujen kanssa höpötettyä, että ehti aurinko laskemaan. Ja pitkästä aikaa olikin taivaalla värejä sen harmauden sijaan, jota nyt on totuttu näkemään:




Mutta ei makeaa mahan täydeltä, eli johan sitä nyt aurinko näyttäytyikin lauantaina, niin sunnuntaina sai taas sataa ja harmaus peitti kaiken alleen. Mutta eipä siinä mitään, kiva reippailu meillä oli siitä huolimatta - lukuunottamatta yhtä kyseenalaista itselleni sattunutta "kohokohtaa", josta myöhempänä...

Minun tulee usein tulee hankkiuduttua vetten äärelle kun ulkoillaan. Niin nytkin kun reippailimme paikallisemme uimarannalle. Siellä oli uimarit tällä kelillä (ja vuodenaikana) niin harvassa, että Wiimallakin oli tilaisuus vetää riemurallia ilman hihnaa vaikka ihan kaupungin keskustassa silti oltiin.


Neiti Tutkimusmatkailija on löytänyt mielenkiintoisen hajun!


Tuulta päin! Mitä uutisia ne tuovatkaan pikkukoiran nenuun, se olisi kiva tietää!

Kelju K Kojoottiko sieltä harppoo nälkäisen näköisenä korvat luimussa, hui! 


 Ei ole niin nokonuukaa sorttia edustavuudestaan tämä tyllerö kun nenänpäätä koristava roskakaan ei menoa haittaa!

Uimarannalla on tällaiset kuluneena kesänä uusitut uimakopit. 
Wiimalla vähän korvat harottaa jännityksestä tässä kuvassa, kun  hetki kuvan ottoa ennen kurkistimme kopin sisäpuolelle. Silloin tuuli-pahus nappasi oveen ja heilautti sen vauhdilla kiinni, niin että Wiimalla tuli kiire loikata kopista ulos. Kuvaa otettaessa koirulia vähän jänskättää, että mahtaako se ovi taas temppuilla. Mutta ei se enää temppuillut kun Matte oli pistänyt haan kiinni.



Ja ainiin. Se nolon paikan Rätsis, joka otsikossakin mainitaan. Minulla oli tällä reissulla jalassani suomalaiseen tyyliin tuulihousuni, jotka olivat jo nähneet ainakin pari kolme aiempaa syksyä. Niissä oli liimatut saumat. Ja minun olisi pitänyt oppia toisen puolen haarovälin repeämisestä viime syksynä ja ommella tuolloin molemmat puolet. Mutta ei, ompelin korjaustöinä laiskuuttani vain rikkinäisen haarovälipuolen. 
Laiskuuteni kostautui ikävällä tavalla: Niin että rannalla kuvaa ottaessani ja alaskyykätessäni jäi housun puntti jotenkin pikku pingotukseen ja kuului mojova Räts, ja niin oli taas haaroväleissä usean kymmenen sentin pituinen repeämä kun vanhat liimasaumat sanoivat yksipuolisesti ja neuvottelematta YYA-sopimuksensa irti.
Niinpä suuntasimme rannalta suoraan kotiin housut lepattaen ja aina kun huomasin jonkun takaa lähestyvän, käskytin Wiiman tienreunaan haistelemaan, jotta itse sain asetella takamukseni niin, ettei nolo tilanteeni kävisi lähestyvälle lenkkeilijälle liian ilmiselväksi :)
Wiiman mielestä meillä oli varmaan kiva kotimatka kun joka tolppaan sai pysähtyä haistelemaan oikein luvan kanssa.
Minun mielestä oli vähemmän kiva kotimatka, mutta tulipahan tehtyä 





sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Helga-myrsky on tuivertanut täällä meidän kolkilla. Wiiman kanssa lenkkeiltiin tänään itsenäisyyspäivänä rantaan katsomaan miltä näyttää, kun merenpinta on noussut melkein metrin. Satamassa oli tie melkein veden peitossa, muutama sentti vielä, niin olisimme joutuneet hakemaan toisen reitin. Kaupunkia halkovan kanavan varrella olevien venepaikkojen laiturit olivat kovilla - toistaiseksi kiinni reunamuurissa, mutta niin pahassa asennossa pystyyn nousseina, että saapa nähdä miten ne kestävät jos vesi ei pian laske tai peräti vielä nousee.

Filmattiin Wiiman kanssa vähän näkymiä. Filmi on kännykkälaatua ja minusta tuntuu, että youtube suttasi sitä entisestään, mutta tuommoinen siitä nyt tuli.



Hyvää itsenäisyyspäivää!
Glad självständighetsdag!