Nauvon jatulintarha

Kesällä käytiin ihmettelemässä jatulintarhaa. Ai mikäkö se on? No, se on keskiaikainen tai varhaisempi kivistä tehty labyrinttikäytävä. On käsittääkseni vähän epäselvää, mikä noiden tarkoitus on ollut, mutta mieleen tulee, että jonkinlainen uskonasia tai rituaali niihin on liittynyt.

Jatulintarha-sanan jatuli tarkoittaa muuten jättiläistä. Eli tuo jatulintarha on vähän kuin jättiläistenpolku. Ruotsinkielessä on jatulintarhalle kiva sana; jungfrudansen eli neidontanssi.

Muutaman kilometrin päässä Nauvon kirkonkylästä on tällainen jatulintarha ja otimme sen retkikohteeksemme eräänä kesäpäivänä.

Ensin täräytimme itsemme paatilla mökiltä Nauvon kirkonkylään. Matka on lyhyt, kestää noin vartin.

Tuona päivänä taivaalla oli minusta hauskannäköisiä kumpupilviä.
Ihan kuin pieniä avaruusaluksia :)

Kuljimme ensin Nauvon Kirkonkylän läpi ja sitten matka jatkui vielä tovin tällaista hiekkatietä...

.. kunnes kyltin kohdalla käännyimme metsään. Reitti oli hyvin merkitty!

Alla näkyvät metsäkortteet kuuluvat suosikkikasvieni joukkoon!

Mukavaa metsäpolkua jonkin aikaa kuljettuamme saavuimme sitten Jatulintarhalle. Se oli erikoinen. Oli jännä ajatella, että se oli ollut samalla paikalla vaikkapa tuhat vuotta tai pidempään. Ja että mitäköhän silloiset ihmiset olivat paikalla tehneet? Jonkinlaisiin rituaaleihin sen on täytynyt liittyä.
Varmaan jokainen paikalla käyvä tekee saman kuin me teimme, eli astuimme tietenkin labyrinttiin ja kävelimme sen reunalta keskustaan asti :) !

Oli aika lämmin päivä, joten pidimme jatulintarhalla pienen juomatauon ja tietty koiralle kans :)

... ja sitten paluumatkalla ennen venematkan alkua piipahdimme kirkonkylässä pizzalla ja Wiima hurmasi tarjoilijatytöt, jotka kiikuttivat sille vettä ja kävivät sitä vuorotellen rapsuttelemassa :). Pizzerian terassi oli muuten hauskasti sisustettu tuollaisilla kuvassa näkyvillä laatikoilla.

Sellainen kesäpäivän reissu se oli :)

Koiranpäivän juhlintaa saaristokaupungissa

Kotikaupungissani Paraisilla vietetään vuosittain loppukesällä kulttuuriviikkoa nimeltään Kulttuuriparlamentti. Kulttuuriviikko sisältää erilaisia tapahtumia - musiikkia, tanssia, markkinoita, erilaisia esityksiä pitkin kaupunkia ja pitkin viikkoa.
Tänä vuonna kun kaupungin kulttuuriväki suunnittelivat mitä teemoja mukaan otettaisiin, olivat he huomanneet, että A) viikolle osuu sopivasti koirien päivä (the Dog Day) ja B) koiraihmisiä on kaupungissa paljon, mutta heitä ei ole ennen ryhmänä huomioitu.
Niinpä kaupungilta oli otettu yhteyttä edustamaani täkäläiseen koirayhdistykseen, että josko haluaisimme hoitaa käytännön järjestelyt, niin voisimme kulttuuriviikolla saada koirille oman teemapäivän. Ja mehän halusimme :) !
Teemaillan lisäksi kaupunki toimitti tyytyväisyyskyselyn, jossa kaupungin koiranomistajat saivat kertoa mihin asioihin he olivat tyytyväisiä ja mitä asioita kaupungissa piti vielä koiran ja koiranomistajan näkökulmasta parantaa.

Kyseessä oli arki-ilta, joten kauhean paljon emme iltaan saisi sopimaan, mutta koska kaupunki toivoi, että koirat myös näkyisivät katukuvassa, niin päätimme aloittaa kokoontumalla kaupungin keskuspuistossa.
Ja niin kaikki kaupungin koirat ihmisineen olivat kutsutut puistotapahtumaan. Puistossa puhui kaupunkimme kaupunkisuunnittelusta vastaava henkilö, joka kertoi mm. tyytyväisyyskyselyn tuloksia. Koiraihmiset olivat vastauksissaan olleet tyytyväisiä muun muassa luonnon läheisyyteen, rauhallisuuteen, koirapuistoon ja ilokseni myös koirayhdistykseen (jonka hallituksessa siis toimin)!
Parannuksia kaivattiin siinä suhteessa, että mm. koirapuistoja toivottiin enemmän, kakkapussiroskiksia pitäisi joillakin alueilla lisätä, harrastustoimintaan sisätiloja kaivattiin (yhdistyksellä on ulkokenttä) sekä lisää erilaisia merkittyjä reittejä maastoon ja kaupunkiin.

Keskuspuistoon kerääntyi laskujemme mukaan n 60-70 koiraa, joka oli hurjasti enemmän kuin odotimme. Minulla ei ole valokuvia kuin tuosta alkuvaiheesta, koska sitten kun kokoontuminen sai ison vaihteen, olin liian kiireinen kuvatakseni (jaoin sponsorointitavarana saatuja ruoka- ja herkkunäytepusseja).
Olin etukäteen jännittänyt, että millainen meteli ja melske puistossa mahtaa olla, kuulemmeko ollenkaan mitä puhujalla on sanottavana, kun paikalla olisi niin paljon toisilleen vieraita koiria - suuri osa ehkä tottumattomiakin ihmisjoukkoihin.
Mutta puistossa oli ihmeellisen rauhallista ja äänetöntä, kyllä asuu ihmeellisen fiksuja koiria Paraisilla :) ! (oikeasti taisi olla kyse siitä, että kun ärsykkeitä on liikaa, niin koira ei niitä enää noteeraa..).

Puistossa oli esillä myös paikalliset koira-alan yrittäjät ja täältä omasta kaupungistamme saa hankittua niin trimmaus- kuin hierontapalveluitakin, hampaidenpuhdistusta sekä koirahotelli- ja dogsitterpalveluita. Ja tietenkin koirayhdistys oli tiskin takana myös!

Kokoomakuvassa koiranpäivän juhlijoita. Vas alareunassa oma Wiimani isäntänsä seurassa .) .
Tälläänpä tuohon viereen neidistä vielä ihan oman kuvan myös!

Puistokokoontumisen jälkeen koirat vietiin kotiin ja kaupunkilaiset olivat myöhemmin illalla kutsuttuja kaupungintalon valtuustosaliin luennolle:
Luennoitsijana oli eläinkouluttaja Tanja Karpela, joka kertoi koiran oppimisesta, koirien kommunikoinnista (rauhoittavista ja karkoittavista signaaleista), koiran stressistä ja sen vaikutuksesta oppimiseen ja muista koiran oppimisen liittyvistä avaintekijöistä.
Luento oli hyvä ja mielenkiintoinen. Toivottavasti se antoi ajattelemisen aihetta ja asioita käytäntöön sovellettavaksi myös kuulijoillemme.

Oli kiva ja onnistunut päivä! Erityisen iloinen olin siitä, että kaupunkilaiset, koiranomistajat olivat niin monilukuisesti mukana!
Sekä olin erityisen iloinen myös siitä, että Paraisten kaupunki antoi meille tämän päivän ja siten nosti koiraharrastajien profiilia. Tyytyväisyyskyselyn toteuttamisen kautta kaupunki näytti olevan myös kiinnostunut ajatuksistamme. Toivottavasti parannusehdotuksemme vielä johtavat johonkin, niin kaikki olisi - etten sanoisi - täydellistä :) !

Haisulipuuhissa taasen

Pienen paussin jälkeen nappasin taas hajuvälineet mukaan ja tein Wiimalle hajuetsintätehtävän lenkin varrella. Otin etsinnän filmille ja filmiä puhelimesta lataillessani tausin, että harjoituspaikka on täydellisen sama - koulun pihan pyöräteline - kuin edellisessäkin NW-treenifilmissä pari postausta taaksepäin. Mutta ihan niin mielikuvitukseton en ole, vaan ollaan kyllä harjoiteltu muuallakin :) .

Mukavasti Wiima toimi paussista huolimatta ja rauhalliseen tyyliinsä etsi hajun ja ilmaisi. Mikään nopeustykki siitä ei taida (tässäkään lajissa) tulla, mutta hötkyilemättä paras.

Ollaan pari viimeistä viikkoa enemmän lötkötelty, tehty peruslenkkiä ja mökkeilty, eikä juurikaan harrastettu mitään aivojumppaa. Oli hauska nähdä, että Wimpsahdus oikein ilostui ja ryhtikin koheni kun se tajusi, että nyt alkaa tapahtua :) ! Ja kun sen mieliala oli noin innostunut, niin hakukätköjen jälkeen hiottiin vielä paria temppua.

Ai niin, joku voi filmiä kuunnellessaan ihmetellä puhettani kun sötkötän suomea ja ruotsia sekaisin. Olen ihan supisuomenkielinen, mutta naimisissa ruotsia äidinkielenään puhuvan miehen kanssa. Niinpä kotona käytetään molempia, yleensä kylläkin yhtä kerrallaan eikä tuolla lailla sekaisin, mutta koiralle puhuessani olen ominut sanoja vähän molemmista kielistä. Joten siksi onpi vähän kielisotkua filmillä, koittakaa kestää :) .

Juhannus ja juhannuksen ahnein akka :) !

Juhannus tuli ja meni. Tänä vuonna saatiin nauttia kauniista keleistä, jotka paranivat juhannuksen loppua kohden. Yksi sadekuurokin taisi ropsahtaa, mutta ei sen enempää.

Juhannusaattoiltana nousi komeat sumut. Oli hieman aavemainen tunnelma kun istuksimme laiturilla ja merellä oli tiheä sumuseinämä. Onneksi ei tarvinnut lähteä merelle vaan sai pysytellä maissa.

Ihmeellistä kyllä, pikkutunneillakaan ei tullut vilu (meillä oli kylläkin kaasulla käyvä terassilämmitin, jolla oli ehkä osuutensa asiaan :) ), ja hyttysiä ei näkynyt koko juhannuksena, mikä oli erittäin bueno.
Kylässä piipahtivat juhannuksen vakiovieraamme, venekansa, sekä kahden naapurimökin väkeä.

Wiiman juhannuskaverit
Myös Wiimalla oli koiramaista seuraa - voisi siitäkin todeta, että hänelläkin oli vakiovieraansa :) .
Aika vähän tuli koiruuksia kuvattua, mutta jokainen ikuistui sentään ainakin yhteen kuvaan.

Tässä bordercollie Nemo. Mukava koira. Isäntänsä on Nemon maailman napa. Sen jälkeen tulee kepit ja pallot. Sitten me kaikki muut.

Sitten meillä kävi myös löwchen Bono. Bono alkaa olla jo herrasmiesiässä, 10-vuotta tai ylikin.
Bonon mielestä elämä hymyilee, kunhan se vaan pääsee lämpimään syliin paijattavaksi. Ja naisten syleistä se jostain syystä tykkää enemmän kuin miesten syleistä. Saattaa liittyä joihinkin sen aiempiin kokemuksiin - Bono tuli ystäväperheelleni vasta täysi-ikäisenä, neljän-viiden vuoden iässä.

Ja sitten meillä tietenkin kävi serkkupoika Fonzie, labrador. Serkkupoika siksi, että se asuu poikani serkkujen perheessä (mieheni sisar). Fonzie on kuuden vuoden iässä, rasavilli, ikuinen pentu -  ja sillä on loputon nälkä! Fonzien ruokahalusta olisi monta tarinaa kerrottavana, ehkäpä joskus :) .

Näiden kaikkien koirien kanssa Wiiman yhteiselo sujuu oikein mukavasti. Joskin viime aikoina Wiiman aikuistuttua olen alkanut huomaamaan, että Fonzien villeyttä Wiima kestää nykyisin vähemmän kuin aikaisemmin. Fonzie haluaisi loputtomasti takaa-ajoleikkejä, ja Wiima ei viitsisi ihan niin paljon. Lisäksi Fonziella on - vaikka se on leikattu - ikävä tapa loikata Wiiman pysähtyessä sen selkään ja jyskyttää menemään äijämäiseen tyyliin. Joten tajuan kyllä, että Wiimaa voi se vähän ärsyttää. Niinpä Wiima näyttää Fonzielle aika paljon rauhoittavia eleitä ja saattaapi nykyisin aikuisena pikkuisen ärähtääkin, ellei Fonzie hoksaa, että Wiima on tosissaan. Siinä kohtaa Fonzie viimeistään perääntyy.

Juhannuksen ahnein akka
Otsikossa luvattiin tarinaa juhannuksen ahneimmasta akasta. Se en ole minä itse, kirjuri, niinkuin voisi luulla, vaan ahnein oli kyllä pikkuinen tyllerökoirani Wiima. Nimittäin sen käytös yllätti minut hieman.
Wiima on ihmiselle hyvin nöyrä ja kuuliainen (siitä huolimatta, että se on aika itsenäinen, kummallista, että nuo ominaisuudet yhdistyvät samassa koirassa :) . Wiima on perheen ainoa koira, joten sen ei ole tarvinnut jakaa resurssejaan muiden koirien kanssa.

Minulla on pari aiempaa muistoa resurssien jakamisesta:
1. Wiimalla oli nuorena koirana luu, Fonzie asteli paikalle ja otti muitta mutkitta Wiimalta luun suusta ja Wiima jäi paikalleen hölmistyneenä istumaan.
2. Toinen muisto on alkukesän (tänä vuonna) yhdeltä hellepäivältä - naapurin hoffipentu oli meillä Wiiman kanssa leikkimässä. Toin niille vesikupin. Hoffipennulla oli jano, mutta Wiima sanoi vaimean mur-äänen ja omistajan elkein asteli vesikupille, joi ensin, ja vasta sen jälkeen oli pennun vuoro. Tapahtuma jäi mieleeni, koska se oli eka kerta kun näin Wiiman ottavan etuoikeuden resurssiin.

Koirat Nemo ja Bono olivat meillä koko juhannuksen ja erilaisia ruokailutilanteita tuli eteen. Muun muassa tapahtui seuraavaa, että yksi vieraista tarjosi grillipihvinsä jämiä vieressään istuvalle Nemo borderille. Ja kun kauempana makoileva Wiima sen huomasi, syöksähti se salamana paikalle, sanoi murmur ja söi grillipihvin jämät Nemon nenän edestä - Nemon kiltisti väistäessä hetkellisesti hurjaksi muuttunutta tyttöystäväänsä.

Samanlaisia tilanteita nähtiin pari kertaa muulloinkin, muuten oltiin kuin parhaat koiraystävykset, mutta kun ruokaa tuli tarjolle, niin Wiima veteli sen kitusiinsa muiden edessä.
Jouduin sitten käskyttämään Wiiman paikalleen, kun Nemo ja Bono saivat päiväruokansa, jotta ne saisivat ruokailla rauhassa ja kielsin vieraita antamasta herkkupaloja koirille, ainakaan niin, että Wimppuli olisi lähellä.

Tämä oli minusta erikoista. Wiima oli minusta yllättävän röyhkeä muille koirille kun oli ruuasta kyse. Kun ruokaa ei ollut tarjolla oli koirilla rauha maassa. Wiima ei kuitenkaan ole kovin dominoiva koira, käyttää rauhoittavia eleitä ja esimerkiksi Nemon suupieliä se toisinaan nuolaisee kertoen olevansa pikkutyttö vaan. Joskin itse osaan kai arvioida Wiiman dominoivuutta lähinnä ihmisnäkökulmasta. Kotioloissa Wiima ei vahdi resurssejaan ollenkaan, siltä voi ottaa herkullisimman luun pois ilman mitään ongelmia. En tosin harrasta sellaista muuta kuin pakon edessä ja olen opettanut sille, että käteni ruokakupin ääressä tarkoittaa yleensä ruokamäärän lisääntymistä.
Wiima täytti juuri neljä vuotta ja siitä on kai nyt tullut sitten aikuinen. Samojen koirien kanssa olemme olleet yhdessä useasti ennenkin ja nyt oli eka kerta, kun Wiiman mielestä kaikki ruoka kuului sille. Mistäköhän tuo kertoo? Siitäkö, että Wiima on nyt aikuinen narttu? Vai siitä, että koiralaumassa yleensäkin nartut päättää? Vai siitä, että Wiima on luonteeltaan kuitenkin dominoiva (koirien suhteen), vaikka itseni on ollut sitä vaikea nähdä? Vai siitä, että nyt oltiin sen kotitontilla? Wiimalla oli myös juoksut toukokuussa, joten valeraskausoireistokin saattaa olla pukkaamassa pintaan.

Koirilla on ollut aika herkullinen juhannus niilläkin, kuten asiaan kuuluu. Perusmömmöt ovat osittain korvautuneet grillilihojen ja makkaroiden jämillä, savulohella ja savukampelalla. Eritoten nuo kalat saivat koirilta kuolan valumaan! Wiimalla on onneksi rautainen vatsa, eikä se reagoi ruokien muutoksiin, joten sitä voi toisinaan vähän hemmotella. Ja ken tietää, mitä muuta se on vatsaansa pistellyt - metsästä ja luonnosta kun voi löytyä mitä vaan. Ainakin kaislikosta se on käynyt noutamassa pari kalan luurankoa, jotka Wiiman ilmeestä päätellen olivat parasta herkkua nekin!

Juhannustunnelmia
Ja vielä pari juhannuksena otettua kuvaa löytyi kamerasta. Kokkoakin polteltiin, mutta kummallista, etten ole siitä tullut ottaneeksi ensimmäistäkään kuvaa. Taisin vain seurustella vieraiden kanssa :) .

Juhannuspöytä on katettu! Tämä kuva taitaa olla lauantailta, koska perjantailta jäljelle jääneet perunat grillattiin. Tarjolla onkin uusia perunoita kolmessa eri muodossa, ihan vaan keitettynä, sitten perunasalaatissa ja sitten kolmantena vielä nuo etualan grillatut perunat.
Silliä tietenkin ja saaristolaislimppua, savukalaa ja grillissä sitten erilaisia lihoja, mitä kukin oli mukanaan tuonut. Nyyttikestiperiaatteella toimittiin, niin ei ollut emännällekään liikaa puuhaa ja stressiä. Ja tällaisista ihan perusaineksista tuli ulkona syödessä oikea juhla-ateria! Ulkona kaikki maistuu niin hyvälle :) !

Jälkiruuaksi tein tällaisen Brita-tortun (jota myös Pinokkio-tortuksi kutsutaan). En oikein osaa leipoa enkä varsinkaan tykkää siitä hommasta. Silloin kun joudun leivontahommiin, niin yleensä teen tällaisen Britan, kun se on niitä harvoja juttuja, jotka mulla yleensä onnistuu :) .
Välissä kermavaahtoa kotimaisten mansikoiden ja vadelmien kera (ihmettelin muuten, että kotimaisia vadelmiakin oli jo saatavilla. Kasvatetaanko niitäkin kasvihuoneissa?).

Wiima ja Wiiman Yoda-korvat (you know, tyyppi Star Warsista..)

Sumujen hellitettyä tuli taivas esiin ja joka ilta auringonlaskun aikaan esittelyyn tuli luonnon oma taiteellinen mestariteos.

Peto lähestyy hampaat vilkkuen..

.. mutta osataan sitä nätistikin poseerata :)

Semmoinen juhannus se oli. Juhannus meni, mutta kesä jatkuu.
Hyvää kesää itse kullekin :) !

Wiima telineillä

Erilaiset alustat voivat olla koiran mielestä jännittäviä. Liukkaat alustat. Erilaiset ristikkoalustat, joista näkee läpi, kuten esim paloportaat. Harvaan asetellut laudat erilaisissa ylityksissä. Ja niin edelleen, mitä niitä nyt voikaan olla.

Olen aina tilaisuuden tullen yrittänyt kuljettaa Wiimaa tällaisille alustoille ja siitä onkin tullut suhteellisen varmajalkainen tyttö.

Mutta tuon nose work -harrastuksen myötä olen joutunut tutustuttamaan Wiimaa vaihtolavoihin. Nimittäin harjoitustilanteissa ja eritoten kokeissa haju saattaa olla piilotettuna siten, että koiran pitäisi hajun paikallistaakseen nousta vähän ylöspäin ja tällaisena nousuna käytetään usein vaihtolavoja.
Huomasin harjoituksissa, että Wiima niitä pikkuisen arkaili eikä oikein halunnut lavan päälle astua.

Niinpä iloni oli suuri kun olin kotikaupunkimme keskustassa kävelemässä viikko sitten ja huomasin vaihtolavoista tehdyn radan. Arvelin sen olevan trialpyörätarkoitusta varten (ja arveluni osoittautuikin oikeaksi), mutta ajattelimme Wiiman kanssa, ettei kukaan varmaan pahastuisi, jos esteitä hieman lainaisimme.

Ja tuossa harjoitellessamme tapahtuikin hauska asia:
Ensin Wiima siirsi yhden tassunsa esteelle ja otti sen pois. Laittoi sitten molemmat etutassunsa esteelle, mutta takatassut piti vakaasti maassa. Houkuttelin sitä vähän namilla ja ahne neitonen rohkaisi mielensä ja nousi esteelle kurottaakseen herkkupalaa.

Ja sitten muutaman namittelun jälkeen Wiima innostui! Se huomasi, ettei vaihtolavoissa mitään ihmeellistä ollutkaan ja että niille nousemisesta saa palkkaa. Niinpä se ryhtyi itsenäisesti ja pyytämättä nousemaan esteille ja törötti niiden päällä ylpeänä - sekä palkkausta odotellen :) .

Joten varsin onnistunut homma! Ikävä vaan, että lavat oli sitten seuraavana iltana kerätty pois, niin ei päästy uusimaan hyppelyä.

Pienen pätkän kuvasin Wiiman taiteilua. Filmillä nähtävissä esteylityksissä vielä pyydän sitä nousemaan esteelle - sitten kun neiti ryhtyi hommaa itse mulle tarjoilemaan, niin en enää ehtinyt kuvailla .

"Onks tällai hyvä?"

Ihan vaan kännyräpsy, ja kännyssäkin aika surkea kamera.

Mutta valot, varjot ja värit sattuivat kohdilleen, Wiima malttoi seisoa - 

ja lopputuloksena oli minusta aika kiva kuva :)

En tiedä miksi, mutta jostain syystä värit toistuvat kuvassa ensi silmäyksellä vähän kuin kyseessä olisi maalaus? Johtuu ehkä juurikin siitä kuvan teknisestä huonolaatuisuudesta .

Wiima (4 vuotta, 20.4.2012)

Jess! Jess! Nenäkoira sittenkin!

Terveisiä Nose Work -jatkokurssilta (hajuetsintä, linkki)! Olipa kiva kurssi ja opittiin paljon! Kurssi ei sujunut ihan vaikeuksitta - nimittäin Wiimalle pumpsahti juoksut ja sen motivaatio katosi. En ollut ihan varma, että liittyikö motivaation katoaminen pelkästään juoksuihin vai olisiko Wiima saanut muutenkin hajuhommista tarpeekseen (samaan aikaan se oli edelleen varsin pirteä rallytokoharjoituksissa).

 Wiima tarjosi alkuvaiheessa enemmän tällaista käytöstä (ja istumista ja ihmettelyä) NW-tunneilla kuin itsenäistä hakua.

Päätin sitten tehdä niin, että pidin viikon tauon (yhden kurssi-iltavälin) kaikesta NW-etsinnästä täällä kotosalla. Mutta ruuan tarjosin niin (saamani vinkin perusteella, kiitos Emmi), että piilottelin sen ruokakuppia pihalle eri paikkoihin ja ruokakuppiin teippasin eucayptuksen tuoksua. Wiima sai sitten kuitenkin päivittäin etsiskellä aamu- ja iltaruokansa ja samalla eucalyptukselta tuoksuvan ruokakuppinsa.
Sen syödessä toivoin, että etsittävä tuoksu nivoutuisi kunnon ruokapalkan kera sen ihanassa korvienvälikössä vielä mukavammaksi asiaksi.

Aina on myös aikaa hieman poseerata kameralle :) !

  1.tunnin aihe: laatikkoetsintä. "Tässä se on"

3.tunnin aihe: ulkoetsintä
(2. tunnin aihe: sisätilaetsintä, siitä ei ole kuvia)

 Ulkoetsintä suoritettiin vesisateessa, kuvassakin sade näkyy jos tarkkaan katsoo.
Me etsijät olimme onneksi katon alla, mutta kuvaajarassukka seisoo sateessa.

(Kiitos Helena G. kuvista!)

Mutta juoksutkin loppuvat joskus ja Wiiman työskentelymotivaatiokin palaili. Uskon, että harjoittelupaussilla ja tuoksun nivomisella tuohon ruokaan, oli kanssa merkityksensä.

Neljännellä kurssikerralla oli vuorossa ajoneuvoetsintä ja siellä nähtiin jo paljon reippaampi Wiima Wimpsahdus. Wiima jaksoi hakea, vaikka tuoksu ei joka kerralla heti löytynytkään. Sitkeyskin on nimittäin valttia etsintähommissa.  

Omatoimiharjoittelua lenkkipolun varrella.
Hyvin neiti etsii ja nätisti ilmaisee. Etsintä oli hieman pidempi kuin mitä filmillä näkyy,
aloitimme telineen toisesta päästä.

Ja kuluneella viikolla oli sitten kurssin viimeinen kerta ja loppukoe. Eli tehtiin kaikki NW-kisalajiin kuuluvat 1-luokan etsinnät ja ne tuli suorittaa annetun ajan sisällä.

Wiima Wimpsahdus Pumpsahdus Kukkanen löysi kaikki hajut sallitussa ajassa, eli sai täydet sata pistettä!! Itse sitten hieman verotin Wiiman pistesaalista palkitsemalla löydöstä väärällä tavalla.
Nimittäin harjoitellessa palkkaan aina hajun suunnasta ja läheltä hajua, jotta kuono helpommin ohjautuisi merkkaamaan oikeaa paikkaa. Mutta niin ei saakaan kokeessa tehdä ja tämän olin kokeen alustuksessa missannut. Palkitsemisen on tapahduttava vähintään 20 sentin etäisyydellä kätköstä.

Pistesaaliimme oli siis 98 ja tulimme sillä komeasti kurssin kolmannelle sijalle!

Olin tylleröön ihan supertyytyväinen. Sai kehut myös kouluttajalta. Wiima merkkasi hyvin ja etsi rauhallisesti ja keskittyneesti. Mutta sen lisäksi, että mokasin meiltä kaksi pistettä, niin en myöskään luottanut sen ekaan merkkaukseen, vaan luulin sitä vaan "muuksi istuskeluksi". Se söi meiltä hieman aikaa, mutta sallitun ajan sisällä silti pysyttiin. 

Olisi pitänyt vaan luottaa Nenäkoira Pimpulaan, se kyllä tiesi. Wiima-rassu, kun sillä on niin tohelo ohjaaja!

Hajuetsintä on kiva laji, ja tykkään siitä, että yhteistyölajien (kuten tuo tutumpi rally) vastapainoksi koira tekee tässä lajissa itsenäistä työtä nenällään, jonka käyttö on sille luonnollista ja vaistomaista. Hajuetsintä on siis mitä parhainta koiran aktivointia ja etsinnän jälkeen kotona on yleensä varsin raukea koira. Väsynyt koira on onnellinen koira!

Alkeiskurssin juttu löytyy tästä.

PS: Juoksujen aikaan ollaankin yleensä eletty hiljaiseloa, lähinnä lenkkeilty vaan, sillä Wiima on juoksujen aikaan aina vähän vetämättömissä ja silloin on epäreilua vaatia siltä suorituksia. Etenkin kun vetämätön olo pakkaa usein olemaan meillä naisillakin, kun meillä on "ihmis-juoksujen" (joilla on toinenkin nimi) aika. Nyt saan sattui niin paljon kivaa tarjolle tähän kevääseen, etten millään malttanut jättää menemättä. Jatkossa aion kyllä taas kunnioittaa Wimpulan fiiliksiä juoksujen aikaan, niin hyvin kuin pystyn.