Nenätyöskentelyn alkeita - Tihkun hajukoulu

Tihku on käynyt pentujen hajukoulussa oppimassa nenänkäytön ja etsinnän alkeita. Kurssikertoja on yhteensä neljä ja nyt takana on kolme kertaa. Tosi kiva kurssi ja on ollut hauska huomata Tihkun työskentely, joka on ollut varsin keskittynyttä joka kerta, vaikka Tihku kuitenkin on vähän sellainen vauhtiveijari 😊. Kurssi on turkulaisen Vainuvoiman järjestämä ja Tihku oli kurssin alkaessa karvan verran vaille 5 kuukautta.

Kurssille osallistuu Tihkun lisäksi toinenkin pentu, irlanninterrieri. Kurssi on kuitenkin toteutettu niin, että pennut työskentelevät omilla puolillaan huonetta, eikä niillä ole jatkuvaa näköyhteyttä toisiinsa. Tunnin päätteeksi ne ovat kyllä aina saaneet ottaa pienen painiottelun, joten tällä kurssilla opitaan harrastustaitojen lisäksi myös koiraleikkiä ja -sosiaalistumista 😊.

Eka kerralla "availtiin" ja kalibroitiin nenää 😊. Kouluttaja toi meille pyyheliinoja ja meidän oli määrä laittaa nameja pyyhkeille ja sitten taittaa reuna päälle. Tarkoituksena, että pentu nenäänsä käyttäen lokalisoi namit ja myös, että pentu saa hieman "röyhkeyttä" etsimiseen, tunkee nenäänsä liinojen väleihin, alle ja siirtelee liinoja. Tihku oli tässä työskentelyssä hieman vieraskorea - hän kyllä ahkerasti haki nameja, mutta oli hieman varovainen pyyhkeiden heiluttelun kanssa. 

Ekan kerran puuhia. Tihku etsi nameja pyyhkeiden sisältä.
Hän oli vähän varovainen pöyhkimään pyyhkeitä, kun namit olivat taitosten sisällä.

Pentujen hajukoulusta olisi tarkoitus saada eväitä itse nenän käyttöön, mutta myös muita harrastamista tukevia eväitä. Eka kerralla käsiteltiin siten myös taukokäytöstä ja sitä harjoiteltiinkin noin puolet ajasta, nenätöiden välissä. Tihkulla oli mukana kevythäkkinsä tähän tarkoitukseen ja tauon aikana Tihku söi namia häkissään, luukku kuitenkin auki. 

Häkkitreenejä kurssilla

Ohjaajan ehdotuksesta palkitsin Tihkun myös häkistä ulos tullessaan, jotta loisin tihkulle tunnetta, että ulostulokin on sallittua ja vapaaehtoisuus rauhoittaisi sisälläoloa. Se olikin hyvä neuvo, tätä en ollut itse hoksannut omissa harjoituksissani, vaan olin palkannut vain häkkiin. Tällä neuvolla olen saanut aikaan iloisesti häkkiin menevän pennun, jolla ole kovin kiire ulos, tietäessään, että ulostulo oli koska tahansa sallittua.
Häkkihommia oltiin toki kotonakin ennen kurssia hieman harjoiteltu (en paljon, liian vähän), sekä sitten toki kurssikerran jälkeen. Tätä kirjoittaessani ollaan siispäästy siihen, että Tihku menee mielellään oma-aloitteisesti häkkiin ja saattaa siellä hetken kelliäkin. Mutta että häkissäolemiseen aina liittyisi rauhallinen mieliala, siihen on vielä matkaa :).

Häkkitreenejä kotipihalla :)

Toka kerralla jatkettiin edelleen naminetsinnällä. Nyt rakenneltiin erilaisia tavarakasoja kaikenlaisista tötteröistä ja kartioista. Myös erilaisia alustoja ja vähän kiipeämistäkin. Nameja oli määrä laitella sinne tänne tavaroiden keskelle niin, että pentu joutuisi taas käyttämään nenäänsä namien löytämiseksi tavaroiden alta ja, että se myös joutuisi hieman kaivelemaan tai siirtelemään tavaroita tavoittaakseen namit.
Tihkun nenä kävi hyvin tehokkaasti ja nyt se oli kuin eri koira sen viimekertaisen varovaisuutensa suhteen, sillä varovaisuutta ei enää näkynyt ollenkaan - Tihku kiipesi, siirteli ja työnteli aktiivisesti, ja keskittyi hyvin ja sinnikkäästi myös itse etsimiseen.

Kartioita aseteltiin runsaasti lattioille, päällekkäin ja limittäin ja lisäksi muitakin tavaroita niin, että saimme pienen röykkiön. Valitettavasti kuvissa vain alkuvaihe, kun kädet eivät sitten enää riittäneet kuvaamiseen. Nameja siroteltiin kartioihin ja tavaroiden väleihin.  

Kolmannella kerralla siirryttiin sitten aimo harppaus eteenpäin. Nimittäin nyt hajuksi tuli tähän asti mitään tarkoittamaton kongin haju, jota opeteltiin tunnistamaan ja luomaan sille merkitystä.

Harjoitus alkoi niin, että minulla oli kädessäni lasipurkki, jonka pohjalla oli kongin pala, ja joka kerta kun Tihkun nenä meni purkkiin, niin klikkasin klikkerillä ja namipalkka tarjottiin purkin suulta. Sitten heitin namin vähän kauemmas, että sain Tihkun irti purkista, ja taas kun hän hakeutui purkille, niin klik ja nami purkin suulta. Ja niin edelleen.

Kouluttaja oli hyvin tarkkana siitä, että teemme riittävän lyhyitä pätkiä ja hänellä oli sekuntikello kädessään, jolla hän mittasi 30 sekunnin sessioita. Ilman ajanottoa tulee helposti ahneesti tehtyä "vielä yksi, ja ehkä vielä yksi", kun kuitenkin treenihetket tulisi pitää hyvin lyhyinä kerrallaan - pennuilla eritoten. Itse sorrun tähän treenihetken venytykseen varsin helposti, joten tämä oli hyvä muistutus1
Siinä treenisessioiden välissä vähän leikittiin lelulla ja syötiin herkkuja häkissä ja sen semmoista aivojen tyhjennystä. Leikki on muuten myös hyvä taukokäyttäytyminen, tauon ei aina tarvitse olla pelkkää makailua. 

PURKKIRATA TUTUKSI

Toisena harjoituksena meillä oli sitten uutuutena purkkirata. Joskin niin, että purkkiradalla oli edelleen se yksi lasimuki kongin pala pohjallaan. Minä olin purkkiradan toisella puolella ja Tihku minua vastapäätä, ja homma meni niin, että Tihku sai palkan kun nenä osui purkkiin ja sitten yksi etänami, niin että saataisiin aikaan uusi "etsintä". Varsinaista hajuerottelua ei siis vielä tehty, vaan radalla oli vain tuo yksi purkki.

Siinä hän odottaa pätevän näköisenä kourun ääressä, että kongipurkki asetetaan radalle 💟

Kuvassa näkyvän sohvan takana treenaa toinen pentu ohjaajansa kanssa.

Purkkiradalla toisessa tai kolmannessa etsinnässä alkoi tassu korvata nenän, eli Tihku alkoi tassullaan huitoa purkkia. Tehtiin heti pieni korjaustoimenpide, niin että kouluttaja tuli avustamaan meitä ja asettui toispuolelle purkkirataa, ja minä ja Tihku siirryttiin samalle puolelle.
Kouluttaja laittoi purkin radalle, päästin Tihkun paikalle ja nenähän sinne lasiin onneksi suoraan taas meni. Tätä kun saatiin pari kertaa palkattua, niin tassu unohtui. Tihkulla ehkä hävisi hetkeksi focus, kun oli tehty jo paljon ajatustyötä. Pieni tauko ja edellä kerrottu korjausliike kuitenkin tepsi!
Vielä oli kouluttajalla takataskussa ratkaisuksi ajatus jos tassuttelu olisi jatkunut, tällöin olisi telinettä voinut nostaa ihan hieman ylöspäin - sekin voi vähentää kiinnostusta läpsiä tassulla, kun kuono on silloin lähempänä, mutta nostoa ei sitten tarvittu.

Nyt olisi sitten kotona aikomus tehdä näitä harjoituksia konginpalan kanssa ennen seuraavaa kurssikertaa niin, että pysyy opitut asiat mielessä ja kongin haju tulee tutuksi.

Kurssin lopuksi seurasi taas poikien painiottelu kun me ihmiset hetken juttelimme ajatuksiamme tehdyistä harjoituksista ja koiranomistamisesta. Pentujen painia on hauska seurata, ne ovat pääosan painista joko ketarat pystyssä maassa tai kahdella jalalla pystyssä kuin kengurut, molemmat jo aika väsyneitä tunnin touhuista 💛

Onnea rakas 9-vuotias - Wiiman syntymäpäivät (rally ja nose)

Wiima täytti viikko sitten yhdeksän vuotta💛! Miten voikaan aika rientää sellaista vauhtia, kun tuntuu, että ihan vastikään käärö haettiin kotiin. Nyt kun perheessä on toinen pentu, olen useammin ajatuksissa palannut niihin Wiimankin pentuaikoihin ja koittanut muistella millainen pentu hän olikaan. Kaikki oli niin uutta ja jännää silloin, eikä minulla ollut kokemusta pennuista tai koiristakaan ylipäätään, niin en hirveästi muista millaisia haasteita ja iloja silloin koin. Päällimmäisenä haasteista on kuitenkin ehkä, että Wiima oli (ja on) hyvin itsenäinen koira. 

Ensimmäisen yönsä hän nukkui yksin makuuhuoneemme viereisessä huoneessa eikä sanonut sanaakaan koko yönä. Luulin aamulla, ettemme pystyneet pitämään pentua hengissä edes yhtä vuorokautta, kun pihahdustakaan ei ollut kuulunut, mutta kun menin katsomaan, niin siellä pentu heilutti häntäänsä huomentervehdykseksi ja kyseli, että nukuinko hyvin. Myöhemmin olen ymmärtänyt, ettei se ole kovin tavallista, pennut usein vähän itkevät ikäväänsä ensimmäisenä yönä, kuten Tihkukin. Olen ajatellut, että tämäkin ensimmäisen yön rauha johtui siitä itsenäisyydestä, mutta mene ja tiedä.

Wiiman syntymäpäivänä alkoi sopivasti rallytokotreenit tauon jälkeen

Ehkä tuosta itsenäisyydestä johtuen meillä oli myös ekoina vuosina vaikeuksia luoksetulon ja lähelläpysymisen kanssa. Wiima ei koskaan varsinaisesti karkaillut, mutta sen oma säde meihin oli niin pitkä, että se tuntui epämukavalta. Iän karttuessa asia hieman muuttui, ja varmaan siihen vaikutti juuri ikä ja aikuistuminen, mutta ahkerasti myös koitin lähelläpysymistaitoja ja luoksetuloa hioa. 

Nyt tuli siis täyteen yhdeksän vuotta. Wiima sai syntymäpäivälahjaksi vain toiminnallisia lahjoja. Syntymäpäivänä alkoi sopivasti rallytokotreenit ulkokentällä. Viimeksi ollaan ohjatusti treenattu viime syksynä ja Wiima olikin nyt kentällä aivan liekeissä, niin että muutkin osallistujat sen huomasivat. Ihanaa, kun hän on niin innostunut 💛, ja se tarkoittaa, että lahjakin oli onnistunut!

Koronarajoitusten vuoksi emme tehneet varsinaista rataa vaan treenasimme kylttejä vasen- ja oikeaseuruussa. 

Raision vierasvenesataman taustalla Meyersin telakka, täällä oltiin nosettamassa.

Wiiman juhlahumu jatkui seuraavanakin päivänä, sillä silloin alkoi koronapaussin jälkeen myös ohjatut nosework-treenit. Tällä kertaa treenasimme Raision vierasvenesataman mattojenpesupaikalla. Aiheena oli etsimään lähettämisen rutiinit. Ohjaaja oli pilkkonut etsinnän useaan pieneen alueeseen, ja jokaisen etsinnän jälkeen toiminta piti katkaista ja lähettää koira liikkeelle uudelleen. Etsinnässä olisi hyvä pitää lähetys samanlaisena, jotta koira tietää, mitä sen kuuluu tehdä ja mitä etsiä, sekä pääsee lähetyksen kautta oikeaan hakuvireeseen. 

Tosin - on myös syytä seurata koiraa, sillä olen kerran aiemmissa treeneissäni tehnyt sellaisen hölmöyden, että koitin saada Wiimaa rutiinilähetykseen, mutta sillä tuntui olevan vetoa toiseen suuntaan ja ryhdyin siinä sitten ihan komentamaan Wiimaa palaamaan vierelleni rutiinimme mukaisesti. Sillä seurauksella, että vedin koiran pois kätköltä, jonka se oli itse oma-aloitteisesti "lähtöruudusta" havainnut. Kieron ohjaajamme tekosia sekin :).

Lisäksi treeneihin haastetta toi tuuli sekä osa jemmoista oli sen verran korkealla, niin että kahdella jalalla seisoen juuri ja juuri ylsi.

Hienot naiset käy kynsistudioissa ..

Ja sai se Wiima vielä kolmannenkin lahjan, mutta sitä hän ei kovin korkealle arvostanut. Olin jo muutaman päivän ajatellut, että Wiiman kynnet pitäisi leikata, oli venynyt väli vähän pitkäksi. Olimme sitten eläintarvikekaupassa ostoksilla ja sielläpä oli peukkujaan pyörittelevä kynsienleikkaaja paikalla.

Kekkasin siltä istumalta, että minäpä toimitan Wiiman manikyyriin ja niin tehtiin. Hyvin sujui, mutta Wiima selvästi ajatteli joutuneensa eläinlääkärin vastaanotolle, niin epäileväinen hän oli nostopöydät nähdessään. Kiltti kun on, hyppäsi kuitenkin pöydälle ja niin ne kynnet leikattiin.

Kokemus sekin, mutta Wiima ei tainnut siitä kovasti tykätä. Siis vielä vähemmän,  kuin siitä, että itse leikkaan. Joten luulen, että tehdään se jatkossakin taas itse :).

"Hei, hei! Unohditko jotain? Ei kai me kävellä näiden herkkulaarien ohi???"

Teimme me pienet ostokset sitten tältäkin osastolta,
mutta ne herkut odottavat vielä syöjäänsä koirien ruokakaapissa :)

Yhdeksänvuotias Wiima on hyväkuntoinen muori. Ja varsin tervekin. Vaivoina on viime syksystä alkanut autoimmuunisairaus sekä polvihan se myös reistasi pari vuotta sitten, mutta se ei ole parannuttuaan yhtään vaivannut, vaikka aiheuttikin silloin akuuttivaiheessa kovasti päänvaivaa. 

Iän karttumisen huomaa ehkä vain siitä, että Wiima päivisin nukkuu enemmän kuin ennen ja rallytokossa huomaan, ettei peruutusliike ole ihan yhtä terävä kuin se oli vielä pari vuotta sitten. Aina se on kuitenkin valmis kaveriksi mukaan, mihin ja milloin vaan. Lisäksi nautin siitä, että tuon ikäinen koira ymmärtää asiat jo ihan kulmakarvan kohotuksesta, vanhempaan koiraan muodostuu ihan erityinen suhde kun ollaan samalla aaltopituudella, siinä ei sanoja tarvita (pääsääntöisesti :D ).

Toisaalta Wiima on pikkuveljen tultua ehkä taas vähän leikkisämpi, ja pennun myötä myös hieman enemmän halikoira kuin ennen, vaikka onkin introvertti luonteeltaan. Ajatella, että juuri tällainen koiruus saapui meille keltanokille ensimmäisenä opettamaan, miten koirien kanssa kuuluu olla <3.

Kaivoin instaa tai facea varten esiin tällaisen kuvaparin, jossa Wiima on kaksivuotiaana tytöntyllerönä ja sitten viime vuodelta kahdeksanvuotiaana. Samaksi koiraksi tunnistaa (vai tunnistaako?), mutta naaman värit ovat eläneet ja naama on myös saanut aikuisen koiran jykevyyttä <3.

Kuvapari löytyi arkistosta:
Wiima kaksivuotiaana ja kahdeksanvuotiaana, vuosi sitten

Onnea ja pitkää ikää, rakas Wiima 💝

Wiima ja Tihku hierojalla

Pari viikkoa sitten käytin Wiiman taas hierojalla. Olen yleensä hierotuttanut Wiiman noin puolivuosittain ellei mitään ihmeellistä ole ollut, joka olisi vaatinut useampia käyntejä tai peräti fyssaria. Mutta nyt Wiima täytti 9 vuotta ja mietin, että ehkä käyntejä olisi syytä hieman lisätä, ettei pahempia jumeja pääse syntymään. Hulivili-pikkuvelikin aiheuttaa Wiiman kropalle ihan uudenlaisia haasteita, tönäisyja ja muita sellaisia, jotka voivat aiheuttaa lihaksiston kireyttä.

Aikaa varatessani keksin, että toki siinä sitten pikkuveli Tihkullekin varataan oma aika käsittelyharjoitukseen, kun kerran mahdollisuus on. Ja niin menimme hierontasessioon koko konkkaronkka - itse toki olin vain statistin roolissa.

Ensin hoidettiin Wiima. Hän on aina aluksi hieman epäluuloinen, että mitäs tässä nyt tapahtuikaan. Hän kiertää huoneen pari kertaa ja sopeutuu ajatukseen. Sitten hän saapuu matolle ja kellistyy kuten pyydettiin💛. Tämä sama toistuu joka kerta. Kun hoito alkaa, niin alkaa aina myös Wiiman silmät lupsua ja hän rentoutuu hoidettavaksi. 

Tällä kertaa kireyksiä ei löytynyt muualta kun eturinnasta. Se on paikka, jossa on kireyksiä oikeastaan joka kerta kun Wiimaa on hoidettu.

Kun Wiimaa hierottiin, niin pikku-Pöppiäinen odotti vuoroaan kevythäkissä. Aikaa kului melkein tunti, joten se oli aika pitkä aika odotella - hyvä harjoitus pentuselle sekin. 

Välillä hän vähän vinkui ja ulisi, mutta sitten hän oli myös hissukseen ja katseli - ja viihdytti meitä näillä hauskoilla ilmeillään, kuten kuvissa näkyy. 

Häkki oli vieressäni ja välillä tungin käteni sisään vähän rapsutellakseni. Hänellä oli myös vähän pitkäkestoista syötävää häkissä mukana. Odottelu sujui paremmin kuin etukäteen pelkäsin :).

Tihkun Fiberian hufky look alike😅

Kyllä oli tällaista normaalimpaakin köllimistä.

Tihkun hoito-osiosta ei olekaan valokuvia, sillä käteni eivät riittäneet 😀. Hän oli kyllä todella reipas. Kellahti omalla vuorollaan kyljelleen, kuten oltiin kotonakin harjoiteltu. Namit kun virtasivat riittävällä tahdilla, niin pikkumies jopa suurinpiirtein pysyi kyljellään. Varsinaista hierontaa hänelle ei tehty ja "hoito" kesti ehkä vartin verran, jona aikana hieroja siveli Tihkua sieltä täältä ihan vaan käsittelyyn totuttamiseksi. 

******

Alla vielä pari valokuvaa viikonlopun reissuilta metsässä ja pikaiselta Turku-piipahdukselta:

Tällä reissulla tehtiin uusi reittilöytö lähimetsässä, mikä oli superhauskaa!

Minulla oli asiaa Turkuun ja nappasin Tihkun mukaan ajatuksena, että piipahdetaan Kupittaan puistossa harjoittelemassa koirakohtaamisia. 

Niin kummallista oli, että yhtään koiraa ei nähty, paitsi yksi etäältä. Tihku edelleen kiihtyy toisista koirista kovasti, joten nämä harjoitukset on meille todella tärkeitä. Uusia harjoitustilanteita odotellen.

Mutta ihan kiva iltalenkki tuolla muuten toteutui ja ainakin saimme taas sitä ihmisvilinää, mikä kotikylässä usein jää puuttumaan.

Tihku on oppinut, että kiipeilemällä voi ansaita makupaloja

💛

Paraisten Siltakierros - merellinen ulkoilureitti pikkukaupungin ytimessä

Saaristokaupunki Parainen sijaitsee Turun kupeessa, Turun saaristossa. Autolla Turusta Paraisille ajaa vajaassa puolessa tunnissa, noin 25 kilometrin matkan. Parainen rajoittuu mereen kaikilta osiltaan ja kaupunkiin saavutaan kaunista Kirjalansalmen siltaa pitkin. 

Paraisten keskustaa kutsutaan Malmiksi, Paraisten Malmi (Pargas Malm). Malmin vierellä ihan kaupungin keskustassa sijaitsee edelleen 1700-ja 1800 -luvuilta peräisin oleva elävä puutalokortteli, nimeltään Vanha Malmi (Gamla Malmen). Kaupunki on kaksikielinen, ruotsinkielisten ollen edelleen muutaman prosentin verran runsaslukuisempia ja siitä johtuen paikannimetkin yllä tietenkin myös toisella kotimaisella :).

Siltakierros - Brorundan

Mitä tänään tekisit? Tule Paraisille! Paraisten Malmin maisemaa hallitsee kaupunkilaisten olohuone, laaja ja kaunis keskuspuisto. Puiston läpi juoksee Suntti, eli virallisemmin Kirkkosalmi, halkaisten kaupungin keskustan keskeltä halki, josta syystä keskustassa on paljon kauniita siltoja.  .

Sunttia kiertää suosittu kävelyreitti Siltakierros, jonka hyviä puolia on, että se sijaitsee helposti ihan pikkukaupungin keskustassa palvelujen äärellä, mutta silti puistomaisesti etäällä autoteistä.  

Suntti, jota koko pituudeltaan kiertää paraislaisten rakastama ja paljon käyttämä kävelyreitti.

Siltakierros kiertää sillalta sillalle - Saaristotieltä kaupungin läpi Kalkkitielle,
ja sitten toista rantaa pitkin takaisin. 
Jos saavut autolla, sen voit parkkeerata vaikkapa liikenneympyrän viereen linja-autoasemalle.

Oman merellisen lisänsä tuovat Suntissa kesäkautena eri suuntiin lipuvat paatit, joita on reitillä paseeratessaan kiva seurata.

Paraisten keskuspuisto on kutsuva paikka!

Eikös olekin kulkemaan houkuttelevan näköinen reitti :) ?

Keskuspuistossa on useampia tällaisia istumaan kutsuvia kiviryhmiä, ja voi hetken vaikka katsella ohilipuvia paatteja.

Myös pöytäryhmiä löytyy piknikin pitoon :) 

Lue eväspaikkaehdotuksesta huolimatta ravintolavinkkini tekstin lopussa. 

Reitin varrelle osuu tunnelmallisia siltoja, kuten tämä pieni runollinen kävelysilta.
PS: toimii myös tunnelmallisena valokuvauspaikkana :) !

Tässä ollaan toisella, edellistä vähän isommalla kävelysillalla, jonka ylittämällä aukeaa reitti Vanhalle Malmille, vanhaan, edelleen elävään puutalokortteliin. Siitä muutama makupalakuva alempana.

Paraisilla ravintolaan voi saapua melkein millä kulkupelillä vaan :) 

Keskuspuiston jumppalaitteita, joita on molemmin puolin Sunttia.

Vanhalle Malmille suosittelen poikkeamaan, jos aika riittää, sen kujat ovat ihania
ja siellä voi aistia menneen ajan. 

Vanha Malmi on syksylläkin kaunis ja tunnelmallinen.

Vanhalla Malmilla elelee myös lampaita

Perustiedot:

- Siltakierros-reitillä on pituutta noin 3 kilometriä, jos seuraat tiukasti Suntin varren kävelytietä.

- Lisää pituutta reittiisi saat helposti piipahtamalla vaikkapa Vanhan Malmin kujilla (googlaa Finnberginkatu) tai vierasvenesatamassa. Eksymisen vaaraa sinulla ei varsinaisesti kaupungissa ole.

- Siltakierrokselle voit liittyä oikeastaan mistä Suntin kohdasta vaan, mutta helpointa on ehkä parkkeerata auto linja-autoaseman vierellä olevalle parkkipaikalle, sujahtaa siitä puistoon ja lähteä kiertämään rannanviertä. Linja-autoasema on keskustassa, puiston vieressä (Saaristotien ja Rantatien risteys). 

Muuta tekemistä?

- Keskuspuistossa on kesäkautena avoinna myös minigolfrata Centris Golf, jossa voit ottaa matsin kaverisi kanssa ja nauttia sitten vaikka jäätelöt (Linkki FB-sivulle)

- Lapsiperheille löytyy Keskuspuistosta paljon hienoja kiipeily- ja leikkimahdollisuuksia

Lenkin jälkeen syömään?

Lenkin jälkeen voi olla kiva haukata myös ruokaa. Tällöin suosittelen seuraavia ravintoloita, ja näillä kaikilla on myös mukava ja rento terassi ulkona syömistä varten.
Jos vierailet koiran kanssa, hyvin käyttäytyvät koirat ovat olleet sallittuja kavereita ainakin terasseille. Sadekelillä kannattaa kysyä sisällepääsystä, koska sellaistakin olen nähnyt, mutta taitaa olla tilannekohtainen ratkaisu. Tai sitten jättää koira odottamaan autoon, jos ei helle paahda :) .

-  Rento ja kehuttu A'la carte -ravintola Restaurant Kamu (Linkki FB-sivulle)

- Ainutlaatuinen livemusiikkiklubi Jazz Cafe Axo tarjoilee myös lounasta ja iltapalaa (linkki FB sivulle) 

- Rantaravintola Hunger och Törst (Linkki FB-sivulle) 

- ihanan tunnelmallinen kahvila Hallonblad Kävelykadulla, levennyksen kohdalla (Linkki FB sivulle) 

 

Muuta nähtävää:

-  Rannalla Puistossa Suntin leveimmässä kohdassa Hortensia-puisto, nimeltään Mattopyykillä. Luonnonvarakeskuksen hortensialajikekoe.

- Kaupungintalon edustalla: runoilija Viola Renvallin ruusupuisto ja Viola Renvallin muistomerkki

- Vanhan Malmin puutalokortteli 1800-luvulta

- J.L. Runebergin kotitalo Suntin varrella sekä niinikään hänen ja vaimonsa Fredrikan muistomerkki kotitalon edustalla.

- Fredrikastugan Vanhalla Malmilla - kesäkahvilana toimiva tupa, jossa Fredrika Tengström (myöh. Runeberg) asui äitinsä kanssa vuokralla paettuaan Turun paloa Paraisille.

- Paraisten keskiaikainen harmaakivikirkko, josta ensimmäinen kirjallinen maininta löytyy vuodelta 1329!

- Vierasvenesatama ja sen kahvila

- Pohjoismaiden suurin avolouhos (kalkkikivi) on lyhyen kävelymatkan päässä, Koulukadun yläpuolella, ja sen maisema on kuin kuussa! Kannattaa käydä ihmettelemässä ja ottamassa kuva!

Lisäreittivinkki:

Kävelyreitti jatkuu samaa Suntin vartta myös Saaristotien toisella puolella, vaikka se ei enää olekaan osa virallista siltakierrosta, katso karttakuva alla. Reitti on edelleen hyvin helppokulkuinen, joskin sinun tulee tällöin ylittää Saaristotie ja jatkaa kävelyä S-marketin rannasta lähtevää reittiä pitkin.

Tämän pidennetyn lenkin varrelle osuvat koirien uimaranta niemen kärjessä sekä myös meidän ihmisten uimaranta lahden pohjukassa. Tälläkin reitillä pääset kulkemaan polkuja ja kävelyteitä, autotien vierustalle joudut poikkeamaan vain pieniä pätkiä.
Kuvan starttipaikka on S-Marketin parkkipaikka ja suositan kiertämään reitin vastapäivään.

Poikkea kylään! Ei kannata haaveilla Pariisista kun voi tulla Paraisiin 😉!

#parainen #pargas #siltakierros #brorundan #paraistensiltakierros #pargasbrorundan #paraistenmalmi #pargasmalmen #vanhamalmi #gamlamalmen