Tihku-pentunen jäljestää

Mökkilomalla innostuin hellepäivän iltoina tekemään koirille jäljet läheiselle pellolle. Kumpikaan koirista ei ole varsinaisesti harrastanut jäljestystä - Wiima on silloin tällöin ajanut aktivointimielessä verijälkeä sekä peltojälkeä, mutta viimeksi mainittua vain ns. makkarajälkiversiona. Kun taas pennulla, eli Tihkulla, on vain yksi aikaisempi kokemus jäljestyksestä - makkarajälki, jonka vedin alkukesästä takapihalle.

Makkarajäljet vedin siis tälläkin kertaa. Eka iltana jälki oli Tihkulle noin 15 m pitkä, Wiimalle vähän pidempi. Tallasin ensin lähtöruudun ja sen jälkeen kävelin helminauhaa, vähän "ketkutin" kengällä, jotta maa-aines hieman rikkoontuisi ja laitoin pienen nakinpalan jokaiselle askelelle. Jälki oli suora, lukuunottamatta yhtä 90asteen käännöstä ihan lopussa.

Wiima suoriutui hommasta niin kuin oletinkin, vaikka ei ollutkaan nakkeja joka askelmalla :), mutta tässä jutussa kerron seuraavaksi miten Tihkun kävi:

Tihkun makkarajälki, ensimmäinen ilta.

Filmillä vain osittainen pätkä, ei koko jäljestystä.
Filmi ei taida mobiiliversiossa näkyä, vain internetversiossa.
Tästä voit halutessasi klikata itsesi youtubeen: https://youtu.be/XsSrcv6aQ6g

Tihku seurasi jälkeä todella hienosti ja tarkkaan. Lopun kulmassa (suorakulma), hienosti haki itsensä takaisin jäljelle kun jälki ei jatkunutkaan enää suoraan eteenpäin.
Olin tästä suorituksesta varsin vaikuttunut, koska ekalla kerralla kun tällaisen jäljen Tihkulle kotimme takapihalle tein, niin palattiin aika paljon takajäljelle (oli menty ohi nakinpalan), ja jouduin ohjaamaan takajäljeltä eteenpäin. Ikääkin Tihkulla oli silloin kuukausi tai puolitoista vähemmän, ja hänen iässään sillä on merkitystä <3. Nyt ei hosuttu yhtään, vaan edettiin pikkutarkasti. Mainiota!

OMA-ALOITTEISTAKIN JÄLJESTYSTÄ

Lisäksi panin merkille jännittävän asian: pelto on mökkimme lähellä, niin, että kävelin ensin pellolle tekemään jäljen, sen jälkeen kävelin takaisin mökille hakemaan koiran, ja sitten vielä kävelin samaa reittiä edelleen koiran kanssa takaisin pellolle.
Tihku oli vuorossa ekana. Lähdimme Tihkun kanssa kävelemään kohti peltoa, ja jossain vaiheessa matkan varrella tietä kulkiessamme tajusin, että hänhän jäljestää jo! Tihku kulki matkamme pellolle nenä maassa minun jälkiäni pitkin ihan sitä samaa reittiä, jota itse olin kulkenut!
Näin sen käytöksestä jopa sen liikkeeni, kun jouduin yhdessä kohtaa vetäytymään tien reunaan, kun joku mökkiläisistä tuli autolla tietä pitkin - siinä kohtaa meni Tihkunkin nenä tien reunaan. Lisäksi se kaarsi itsenäisesti pellolle juuri siitä kohtaa, mistä itsekin olin mennyt! Tämä siis millään tavoin pyytämättä, vaan aivan itsenäisesti. Mietin, että turhaan taisin tehdä jäljelle lähtöruudun, kun homma alkoi jo mökin portailta 😀!

VAUHDIKKAAMPI TOINEN JÄLKI

Parin päivän päästä kävin taas tekemässä jäljen, pituutta jäljellä oli n 20 metriä. Päätin, että kun edellinen jälki oli sujunut niin hyvin ja huolellisesti, että vaikeutanpa hommaa heti tällä kierroksella. Niinpä tamppasin taas lähtöruudun ja ryhdyin tekemään jälkeä. Muutamalle ekalle askelelle laitoin pienet makkaranpalat jokaiseen, mutta sitten vain joka toiselle, ja jossain kohdalla joka kolmannellekin, ja sitten taas jokaiselle - eli vähän randomisti makkara-askelmia ja tyhjiä askeleita. 

Vahingossa vaikeutin tehtävää entisestään, kun jostain syystä lähdin kiemurtelemaan pellolla. Se ei ollut tarkoitukseni, mutta kun katsoin vaan eteenpäin enkä pitänyt silmällä kuljettua matkaa, niin jäljestä ei tullut alkuunkaan suora. "No", ajattelin, "katsotaan miten käy!" ja hain Tihkun paikalle (taas huomasin sen kulkevan jälkiäni pitkin jo mökiltä asti..).

Tihkun makkarajälki, toinen ilta. Filmillä vain osittainen pätkä, ei koko jäljestystä.

Filmi ei näy mobiiliversiossa, vain internetversiossa,
tästä voit halutessasi klikata itsesi youtubeen:  https://youtu.be/REWPYI_l0KM

Hyvin selvittiin tästäkin jäljestä, mutta selvästi oli enemmän edelliseen iltaan verrattuna nyt sellaista pientä jäljen hukkaamista, kun edellisiltana edettiin hyvin huolellisesti. Mutta tässäkin jäljestyksessä oltiin kyllä sitten taas samantien takaisin jäljellä, ja kiinnostus tai keskittyminen ei lopahtanut ollenkaan.
Vauhti oli nyt myös nopeampi, kun ei ollutkaan makkaroita poimittavana. Tulikohan hommasta näin vähän hutiloivampaa? Vai onko vauhti sallittua? 
Ehkä hylkäsin makkarat liian äkkiä, ja toki tuo, ettei jälki ollut suora oli minulta typerää! Oma vika, senkin sika, sanottiin lorussa jo lapsena, ja pätee hyvin näihin koirajuttuihinkin 😄.

Olin kuitenkin aivan tosi tyytyväinen Tihkun intoon ja keskittymiseen jäljestyspuuhissa! Ja myös vähän yllättynyt senkin havaintoni perusteella, että koiristani Wiima kulkee nenä maassa (elää hajumaailmassa) ja Tihku etenee pää korkealla (seuraa silmillään), mutta nythän se oma-aloitteisesti jäljesti jäljelläni jo ennen kuin edes pyysin :) .

Näitä harjoituksia jatketaan, ja itsekin voisin hakeutua tämän lajin kursseille lisäoppia hakemaan, sillä kaikki yllä kerrottu on vain omatoimipuuhausten osaamistasolla, jälkikurssilla en ole ikinä ollut, enkä syvemmin lajiin tutustunut.
Kivaa kokeilla uusia lajeja ja aktivointimuotonahan tämä jäljenajo on erinomainen, koska haistelu on koiralle luonnollista ja hyvällä tavalla väsyttävää, sekä näitähän on todella helppo tehdä!

Kotimaanmatkailua Pohojammaalla

Loman aluksi startattiin reissukoirien kanssa pienelle Pohjanmaan kierrokselle, ihan vaan lomailun ja matkailun merkeissä. Matkan käänteet suunniteltiin jo kotona ennen matkaa, koska koiran kanssa yöpymisen järjestyminen ei ole päivänselvää ja toisaalta tänä kesänä kotimaan matkailua on ehkä enemmän kuin ikinä. Telttaa emme vielä ole tulleet hankkineeksi, ja matkailuauto on haave vain, joten yöpymiset hoitui hotelleissa/vuokrakämpässä. Minulla on tapana varata kotimaankin yöpymiset Bookingin kautta, silloin helposti löytyy lemmikkiystävälliset kohteet, sekä esimerkiksi  ilmastointi oli hellekeleillä kiva laittaa vaatimukseksi.

Pori.

Porissa piipahdettiin katsomassa millainen paikka on Kirjurinluoto.
Siellä oli tällainen hauska kapulalossi.

Pori ja jazz, tietenkin!

Oli aika helteinen keli, joten puut toivat mukavaa varjoa, ja pieni tuulenvire kävi ihanasti.

Juoma- ja kellimistaukoja oli tietenkin pidettävä tuon tuosta. Toiset sitten kelli ja toiset, no, enemmänkin kyttäilivät :)

Vaasa.
Tässä ollaan saavuttu Vaasaan ja ravintolan terassilla päivällisellä. 
Tihkulla jännintä oli pöytien lähellä kaartelevien lintujen tarkkailu: "Voi että kun joskus yltäisi edes pyrstösulkiin 😋!"

Hotellille saapuessamme kellahdin uupuneena sänkyyn kunnes tajusin tämän silmäparin tuijotuksen. 
"Hei palvelija, et kai aio unohtaa meidän ruokaa kun ensin vedit oman napasi täyteen?"

Ja tässä vaiheessa on sitten jo karvakorvatkin syöneet ja käyneet iltapissillä - aika sammuttaa valot.
Pikkupennun elämän eka reissupäivä sujui oikein mainiosti!

Hotelli oli muuten Vaasan Green Star ja se oli oikein koiraystävällinen. Respan väki huikkasi aina koirajuttuja kun menimme tai tulimme. Lisäksi saimme huoneeseen pyyhkeen, vähän herkkuja ja vesi- /ruokakupit, vaikka ne olivat kyllä vähän turhia, kun mukana oli itsellämme kaikki tarvittava.

Oravainen eli Oravais.

Oravaisissa bongasimme tienviitan, jossa lupailtiin kahvilaa sekä kivinäyttelyä, ja kurvasimme katsomaan. Ja olikin mielenkiintoinen kivinäyttely, tai kuka nyt mistäkin kiinnostunut on, mutta itse tykkään tämmöisiä tutkia.

Tiesitkö, että gneissi on Euroopan vanhin kivilaji?

Tämä pallograniitti oli minusta todella hieno. Olisi kiva tietää, miten tällainen kiviaines syntyy.

Tietenkin hömpsantuut myös asettuivat poseerausasentoon yhdelle kivistä :)

Merenkurkku eli Pohjanlahden kapein osa

Ja koirat tietenkin pulahtivat veteen vilvoittelemaan,
itse keskityimme syömään kahvilasta ostamiamme jätskejä.

Pietarsaari eli Jakobstad, 

jonne pysähdyimme oikeastaan vain syömään, ja ohimennen katsomaan kaupunkikuvaa, koska olimme matkalla vielä ylöspäin. Kuvassa näkyvässä ravintolassa söimme ja itse asiassa siinä olikin useamman ravintolan rypäs.

Sattui olemaan lounastarjouksena pizzapuffetti, joten maistelimme sitten muutaman slicen erilaisia pizzoja ja oikein hyviä olivatkin!

Tässä vielä hieno Pietarsaaren puukirkko. Kirkot ovat todella kaunista arkkitehtuuria!

Himanka.

Ja vielä heti perään yhtä kaunis lähistöltä löytynyt Himangan kirkko.

Tiukan näköinen herra, tai ehkä pikemmin vaivaisukko seisoi vartiossa.

Kalajoen hiekkasärkät!
Vihdoin siis päädyimme kohteeseemme ja lähdimme katsomaan hiekkasärkkiä. Ja kylläpä näky olikin erikoinen suomalaisiin rantoihin tottuneena. 

Oma kesämökkimme itse asiassa sijaitsee hiekkaisella saarella, joka kuuluu samaan geologiseen hiekkaharjurakenteeseen kuin Salpausselkäkin (olen antanut itselleni selvittää), mutta siitä huolimatta tämä mitä näin, oli jotain erityistä.

Kuvani hiekkasärkistä ovat hyvin autioita, mutta autiota Kalajoen hiekkasärkillä ei totisesti ollut. 
En ole koskaan nähnyt niin paljon asuntovaunuja ja -autoja, loma-asuntoja ja hotelleja samassa paikassa ja kaikki paikat, kuten kadut, ravintolat ja kaupat olivat täynnä ihmisiä.
Lisäksi paikasta on tehty viihdekeskus ja sieltä löytyy niin Jukuparkkia, cartingautoja (näin jopa kaksi rataa samalla alueella) ja minigolffeja.

Väentungos oli aika ahdistavaa, etenkin kun en ollut siihen osannut varautua. En tiedä miksi en ollut etukäteen tajunnut millainen viihdekeskus oli särkän ympärille rakentunut, mutta se oli itselleni pieni pettymys. Joskin ymmärrän toki hyvin, miksi niin on tapahtunut, sehän tuo kolikkoja kaupungin kassaan, ja sikäläisenä kuntavaltuutettuna tekisin taatusti samoja päätöksiä.
Itse kuitenkin ajattelin, että onneksi olimme buukanneet sinne vain yhden yön, ja että mielellään tulen joskus takaisin katsomaan lisää, mutta sesongin ulkopuolella.

Meillä oli Kalajoella kiva kämppä vasemmalla näkyvässä rivitalossa.
Siisti kodinomainen huoneisto, jossa parveke. 
Talon takana kulki kuvassa näkyvä ulkoilureitti, joka kiersi ja polveili alueella, pääasiassa puitten keskellä metsänomaisesti.

Lasiseinäinen parveke oli kiva, ja parasta oli, että aurinko oli siinä vaiheessa toisella puolella, joten parvekkeella oli viileää. 

Reissukoirat ovat jo asettuneet unilleen. 

Lapua.
Lapua oli kaunis kaupunki, ja siellä myös yövyimme. 

Lapuan läpi virtaa Lapuanjoki ja sen rannat olivat tunnelmalliset

Lapualla ei oltu helteestä niin huolissaan. Enemmän varoittelivat heikoista jäistä, ja ne olivatkin todella olemattomat!

Lapualla olikin sitten tuomiokirkko, Lapuan Tuomiokirkko. 
Kaunis kirkko sekin!

Lapualla yövyimme Lapuahovissa ja se olikin oikein mainio valinta!

Sisustus oli vähän viime vuosikymmeneltä, mutta huone oli siisti, sijainti loistava ja henkilökunta todella iloisia ja kivoja. Koirille täällä ei varsinaisesti erikseen ollut mitään tuliaisia, mutta ei tarvitsekaan. Koirien kanssa saimme mennä sekä illalliselle että myös aamiaiselle hotellin terassille.

Kuten kuvasta näkyy, niin koirat käyttivät hyvin hyväkseen hotellin lepohetket :)! Etenkin Wiimalle autoreissut ovat vähän raskaita, kun se ei oikein malta autossa nukkua, vaan seuraa liikennettä kuskin kanssa. Kaipa se jonkinlaista jännitystä on - hän on kyllä aivan rauhallinen, ei läähätä eikä voi pahoin, mutta ei vaan torku. Siksi pyrimme pitämään päiväkohtaiset ajomatkat maltillisena. Pikkupentunen on kyllä oppinut vetämään nokosia autossa ja se on kiva se!

Lapualta suuntasimmekin sitten Seinäjoelle kasvattajaa tervehtimään, siitä kirjoittelin edellisessä postauksessa (LINKKI: https://wiimansivu.blogspot.com/2021/07/komea-eno-kaunis-sisko-ja-hieno-tihku.html  ).

Reissumme oli tällä kertaa kolme yötä ja neljä päivää pitkä, koska kotona odotti pienet sukujuhlat heti sittenseuraavana päivänä. Joten Seinäjoelta ajelimme sitten jo kotiin Turun kylkeen ja seuraavana päivänä aloimme valmistautua sukujuhliin! 

Meillä on hieno kotimaa! Nyt näimme Pohjanmaata kun aiemmin olemme kierrelleet paljon mm Itä-Suomessa. Maisemat poikkeavat toisistaan kovastikin, Itä-Suomen järvimaisemia, kun taas Pohjanmaalla lakeuksia. Sellainen asia pisti silmään, että Itä-Suomessa on ehkä turistille enemmän houkutuksia kun joka notkossa on kahvilaa, ateljeita ja kotiseutumuseoita. Kun taas Pohjanmaalla on taatusti yhtä yritteliästä sakkia, mutta yrittäjyys on maanviljelyssä ja muilla aloilla kuin turismissa. 

Hienoa, että on erilaisia maisemia eri puolilla, Suomi kun on iso maa!

Komea eno, kaunis sisko ja hieno Tihku!

Teimme pienen road tripin, jonka yksi varikkopysähdys oli Seinäjoella Tihkun kasvattajan Minnan luona (kennel Erimoone, suomenlapinkoira, paimensukuislinja). Olipa kiva nähdä sukulaiskoiria ja odotimme myös kiinnostuneina, miten tapaaminen nyt vähän isompana sujuisi.

Kun pihaan ajettiin Minna seisoikin jo pihalla. Tihkun nenään tulvi selvästi tuttujen koirien tuoksuja, kun niin kiinnostuneena se uppoutui hajumaailmaan talon portailla. Kunnes yhtäkkiä hoksasi kuka onkaan se kolmas ihminen pihalla minun ja isännän lisäksi, ja Tihku syöksyi lentäen pussailemaan elämänsä ensimmäistä ihmistä, selvästi oli muistijälki olemassa!

Tihkun sisko Pulma (Erimoone Luonnonlahja) jäi kasvattajansa luokse asumaan, ja Pulma-neitonen päästettiin ensin Tihkua tapaamaan. Yhteinen sävel löytyi heti ja sisarukset juoksivat pitkin pihaa, välillä toinen edessä ja välillä toinen, ja sitten väilllä harrastettiin Tihkun lempilajia, pystypainia 😀!

Tihku ja sisarensa Pulma (Erimoone Luonnonlahja)
Kuva: Minna Rinne, Erimoone

Tihku ja Pulma edelleen, tämä kuva omasta kännykästäni kun hosuin itsekin vierellä :).
Pulmalla on just oikeat emännän elkeet kun on tassunsa tuohon Tihkun eteen laittanut "Äläs rasavilli mene nyt!"

Myös isoäiti, mummokoira Varma (Nereaneidon Taikausva) tuli katsomaan mitä lapsikatras puuhaa. Silmiään siristellen taitaa päivitellä nykyajan nuorisoa!
Tihkun äitiä emme nyt tavanneet, hän ei asu kasvattajansa kotona.

Yllä pari kuvaa Tihkun erikoislajista, pystypainista, joka näytti olevan Pulmallakin hallussa.
Kuvat on poimittu videonpätkästä.

Helteinen päivä, välillä piti hörppiä vettä.

Sitten pääsi ulos Tihkua treffaamaan myös hänen enonsa Velho. Siinä kävi niin, että Tihkusta tuli hetkessä Velhon fani, mutta Velho ei oikein pienestä rasavillista osannut innostua, vaan pöhisi pysymään kauempana.
Tihku oli kuitenkin päättänyt valloittaa idolinsa sydämen, ja pomppi ja kieppui Velhon edessä ja alla, mutta niin hyvää koirakieltä puhuen, että Velhokin kesti tilanteen rumemmin sanomatta. 

Tihku ja enonsa Velho (Erimoone Työvoitto). Komeita poikia 💙💙!

Oli täydellisen sopivaa, että Tihkusta tuli juuri Velhon fani, sillä Tihku on muistuttanut enoaan kovasti pienestä lähtien, ja kasvattajansa kertoo, että sai nimensäkin Velhon eli Työvoiton mukaan - Työvoiton lookalike on tietenkin Läpimurto, eli meidän Tihku.

Kuva: Minna Rinne, Erimoone

Vielä asettui Tihku valokuvamalliksi yksinäänkin ja tällaisia hienoja kuvia hänestä tuli. Iloisen näköinen veijari, ja rakennekin lupailee hyvää - nyt siis 8 kk.

Kuva: Minna Rinne, Erimoone

Kuva: Minna Rinne, Erimoone

Kuva: Minna Rinne, Erimoone

Sellainen oli se tapaaminen. Iso kiitos Minnalle hienoista kuvista ja oli ihan superkivaa, että saimme poiketa tervehtimässä teitä kaikkia! Olispa kiva kun asuisitte lähempänä!