maanantai 18. huhtikuuta 2022

Tihkun kaupunkireissu (LAT)

Pääsiäisen lankalauantaina minulla oli asiaa Turkuun. Poikamme käväisi nimittäin kotona yökylässä synttäreitään juhlimassa pitkäperjantaina, mutta lauantaina hän alkoi jo haluta takaisin kämpilleen Turkuun. Lupasin heittää hänet autolla ja säästää bussilla matkaamisen vaivan - samalla pakkasin myös Tihkun autoon, aikomuksenani viedä hänet taas ilmisten ilmoille.

Omassa, pienemmässä kotikaupungissamme on hiljaisempaa ja on vaikea saada paljon hyviä harjoitushäiriöitä samalle lenkille, joten olen pitänyt hyvänä kiikuttaa Tihkua Turun keskustaan viikon-parin välein, mikäli vain on onnistunut. Toisinaan vain ihan lenkille niin, että Wiimakin on mukana. Useimmiten kuitenkin ollaan menty vain kahdestaan ja oikeasti hyödynnetty kaikki vastaantulevat koirat, kaikista suunnista ohisingahtelevat scootterit, ihmistungokset ja niin edelleen.

Tihku 1 vee ja 4 kk ikää

Turku oli pääsiäislauantain alkuillasta hiljaisempi kuin olin ajatellut. Saattaa johtua siitä, että koska koko päivän oli ollut ihan mahtava keli, niin "liikkujat" olivat ehtineet siinä kohtaa päivää jo liikkua ja illanviettäjät eivät olleet vielä saapuneet paikalle.
Vaikka oli hiljaisempaa kuin yleensä, niin ohikulkijoita ja hengailijoita silti riitti - ihmisiä ulkotersseilla, ohikaahaavia scoottereita (moottoroitu potkulauta) milloin miltäkin puolelta ja koiran taluttajiakin näkyi mukavissa määrin. Jollain myös oli bileet jokirannassa, ja afrikkalaiset rytmit kaikuivat ihanasti Aurajoen rannalla.



Kyllä vuosikkaalle riittäisi hyvin Pikkuherrainpolku, mutta
Tihkun mielestä (Iso- ) Herrainpolku oli just hyvä!

Tasku täynnä Tihkun herkkuja lähdimme liikkeelle ja kun olimme saaneet isoimmat höyryt purettua ekojen parin sadan metrin matkalla, niin lähdin liikkeelle LAT- tekniikalla, jota olen viime aikoina paljon soveltanut, mutta nyt vähän eri tavalla kuin ennen. 


LAT-tekniikka pähkinänkuoressa

Kyseessä on vastaehdollistamisen tekniikka. Kun jännittävä kohde ilmestyy näköpiiriin, naksautetaan tai sanotaan palkkasana, ja koiran katsoessa ohjaajaa se palkitaan. Tavoitteena on, että ajan mittaan koira yhdistää kohteen ilmestymisen ruokapalkkaan, jolloin kohteeseen liittyvä tunnetila muuttuu positiiviseksi, ja koira alkaa kohteen ilmestyessä tarjota kontaktia.


Kaunis Turku, Aurajoki ja Kirjastosilta pääsiäisenä


Nyt olin siis laventamassa metodia. Olen käyttänyt LATia jo melko pitkään, mutta vähän muokattuna versiona siten, että Tihku on saanut katsoa kohdetta (esim toinen koira), ja herkkuannos on tullut häiriön suunnasta. Tihku on saanut siis syödä ja katsoa, ja minä olen samalla kovasti kehunut.
Tämä on ollut hyvä tapa rauhoittaa mm. koirakohtaamisia, jotka ovat olleet Tihkulle hyvin kiihdyttäviä, mutta nykyisin huomattavasti helpompia - esimerkiksi Tihkun kova haukkureaktio toisen koiran näkemisestä on jäänyt näin kokonaan pois. Toinen haasteellinen tilanne on ollut maassa pomppivat linnut, jotka aina ennen aiheuttivat syöksähdysreaktion, mutta nyt pääsemme paljon rauhallisemmin ohi - useimmiten.




Uusi tapani noudattelee varsinaista LAT-ohjeistusta tarkemmin, eli palkkasana kiihdyttävän kohteen näkemisestä ja palkka siitä kun koiran pää kääntyy minua kohti. Tämä on edelleen hyvin vaikeaa, jos kiihdyttävä kohde on lähellä, käytän siis metodia vain jos arvelen, että se voisi onnistua - eli vaikkapa kauempana olevaan koirakkoon. Lisäksi sovellan nyt LATia harjoitusmielessä ihan kaikenlaisiin kohteisiin, vaikkapa ihmisten näkemiseen, potkulautoihin, jne, jotka eivät Tihkua kiihdytä, mutta auttavat siinä, että käytös yleistyisi ja homma alkaisi helpommin toimia vaikeidenkin kohteiden äärellä.

Lauantain kävelyllä minulla oli siis kosolti häiriöitä, joiden kanssa vahvistaa toivomaani käytöstä. Kun Tihku huomasi kohteen, jonka valitsin harjoittelua varten, Yes, ja sitten palkka minun suunnastani. Ja kuulkaa, on mahtavaa huomata, että se pää alkaa kääntyä. Aiemmin ei olisi ollut tähän mitään mahdollisuuksia, Tihku ei saanut katsettaan irti kohteesta. Toisaalta en aiemmin varsinaisesti harjoitellut helpompien kohteiden kanssa, vaan vain niiden vaikeiden, joiden kohdalla syötiin ja katsottiin. Varmasti se, että nyt harjoitellaan ihan helppojenkin juttujen äärellä, helpottaa kontaktin ottoa vaikeammissakin tilanteissa. 


Lisäksi bongasin pari ihan omaehtoistakin päänkääntymistä 👏👏👏, eli Tihkun omaa ilmoitusta "kohteesta":
Toisella kertaa istuimme penkillä joen rannassa ja vain hengasimme (rauhoittumisen ja "olemisen" opettelua, joka oli vaikeaa, mutta jossa Tihku on jo aika hyvä!). Yhtäkkiä näkyi joen vastarannalla keltainen labbis omistajansa kanssa - Tihku näki sen, katsoi sitä hetken ja sitten siirsi katseensa suoraan minuun! Tästä tuli runsaasti palkkaa vuolain kehuin. Ja lisäksi oli toinen samantyyppinen tilanne myöskin kaukana olevan koirakon kanssa. Joten eiköhän tämä homma tässä pikkuhiljaa etene! Siitä olisin tosi iloinen!

Alussa kerroinkin, miten aftikkalaiset rytmit ihanasti kuuluivat iltapäivässä. Kulkiessamme takaisin autolle huomasin joen vastarannan alatasolla joukon tanssivia ihmisiä, naisia ja miehiä. Olin kulkenut siitä alkumatkasta ohi, mutta koska he olivat "alatasolla" en nähnyt ihmisiä, kuulin vain musiikin "jostain". Tulipa iloinen, kesäinen fiilis! Ihan kuin kesällä!





maanantai 4. huhtikuuta 2022

Control Unleashed -kurssilla ja edistystä näkyvissä

Tihkun kanssa ilmoittauduttiin Control Unleashed -kurssille ja takana on nyt pari kurssikertaa. Control Unleashed (CU) on sarja Leslie McDevittin kehittämiä kaavamaisia namipelejä, joiden avulla mm. koiran keskittymistä, fokusointia ja virettä voi säädellä. Näin siis kuulemma, nähtäväksi jää, miten meidän käy käytännössä.
Toisaalta huomasin, että olin jotain näistä peleistä jo ihan intuitiivisesti Tihkun kanssa käyttänytkin tietämättä, että kyseessä oli CU-peli.


Kurssilainen tarkkana tauolla, eka kurssikerta.
Ihan rennolta ei taukoilu näytä, mutta meillä aina vaivana oleva piippaus loisti poissaolollaan!

Muun muassa seuraavanlaisia juttuja olemme tehneet näillä kahdella ekalla tunnilla:

Up & Down

Tämä on peli, jossa koiran eteen maahan pudotetaan kontaktista nami, odotetaan, että koira syö sen, ottaa uudelleen kontaktia, jolloin palkkasana ja taas nami koiran eteen. Kun peliin muodostuu kaava, jonka koira omaksuu, nousee katse aina vaan nopeammin ja hakeutuu kontaktiin. 
Tätä peliä suositellaan esimerkiksi uusiin paikkohin saavuttaessa, treenihalliin tai johonkin, jossa koiran fokus olisi saatava kerättyä.

Tihku ei ole superkiinnostunut herkuista, vaikka olisi mitä itse tehtyä luxusruokaa, ja kun tähän peliin ei liity juurikaan vauhtia, niin ajattelin, etten ehkä saisi Tihkun mielenkiintoa pysymään. 
Jotenkin pelin kaavamaisuus kuitenkin kiinnostaa Tihkua, ja tämä tuntui toimivan meillä hyvin kurssin alussa lämmittelynä, vaikka samaan aikaan Tihkun teki mieli tarkkailla muita saapuvia koiria. 


Koulutushallin (Pawsiteam) peilissä näkyi komeita poikia, joita myös ehdimme ihailla :)


Whiplash Turn

Tässä pelissä vahvistetaan koiran omaa nimeä sekä kuulolla oloa ja luoksetuloakin, mutta tällä saa myös luotua käytösmalleja eri tilanteisiin. Peli menee niin, että koiralle heitetään nami, ja kun se nostaa päänsä, mutta juuri ennen kuin se kääntyy, sanotaan koiran nimi, ja kun koira sitten kääntyy, heitetään uusi nami. Nimi toimii siis vihjesanana ja triggerinä kääntymiseen - kuten tietenkin nimen pitäisikin toimia.

Nimen vahvistaminen pentuajan jälkeen kuitenkin vähän unohtuu, ainakin minulta ja sitten olen ottanut sellaisia "pikakuureja" asian korjaamiseksi, kun olen tilanteen tajunnut. Wiima kyllä tunnistaa nimensä, mutta Tihkulla saattaa tunnistus välillä olla valikoivampaa, joten tämä harjoitus on täydellinen!

Kun liike alkaa sujua, niin tätä harjoitusta kannattaa kehittää niin, että harjoitukset siirtyvät oviaukkoihin, portteihin, hisseihin, eli paikkoihin, jonne saavutte koiran kanssa. Usein koiran kanssa kun saapuu treenihalliin tai  vaikkapa ostoskeskukseen, on koiran koko keskittyminen siinä, mikä edessä aukeaa. Tämän harjoituksen myötä on (kuulemma :D ) mahdollista luoda kaava, jossa koira automaattisesti ottaa kontaktin omistajaan, kun saavutte uusiin tai tuttuihinkin tiloihin.


Taukomatto

Häpeäkseni tunnustan, etten ole oikeastaan taukomattoa tullut opettaneeksi Tihkulle. Jonkinlaisia yritelmiä minulla on ollut, mutta en ole vienyt niitä loppuun, kun en ole oikein nähnyt siinä meillä ideaa, vaikka siis rauhoittuminen on meillä ollut ongelmana - tai siis rauhoittumisen puute.

En ole halunnut jumittua mattoon rauhoittumisen välineenä, vaan enemmänkin vihjeisiin, puheääneeni ja muihin itsestäni lähtöisin oleviin asioihin , mitä minulla on aina mukana.

Olen kuitenkin myöhemmin ajatellut, että tämäkin taito olisi hyvä harjoitella, ja ken tietää - ehkäpä juuri tämä on se puuttuva palanen omista rauhoittumisharjoituksistamme. Onneksi harjoituksissa on edetty, mutta on edelleen tilanteita, joissa Tihkun on mahdotonta rauhoittua. Oli siis sopivaa, että mattohommat on myös kurssin aiheena, ja lisäksi - onhan mattotyöskentely rauhoittumisen lisäksi myös kohdetyöskentelyn pohjia ylipäätään.


Tihkuinen ja taukomattonsa

Eli ihan perinteisellä tyylillä, tälläkin kurssilla koira palkattiin kun se osoitti mattoon suuntautuvaa käytöstä ja siitä sheipaten, niin, että sitten koira jo alkoi saapua matolle. Kun se alkaa sujua varmasti, aletaan hakea asentoa - onko se sitten istumista vai maahanmenoa, on jokaisen itse päätettävissä, ja sen jälkeen palkka juoksee vasta oikeasta asennosta. Palkkaa on virrattava runsaasti, sekä matolle hakeutumisesta kuin matolla olostakin, jotta siinä makailu on kannattavaa.

Meillä päästiin helposti matolle hakeutumiseen, Tihku tuli siihen oikeastaan saman tien, sen verran oli tuttua hommaa. Tihku myös oivaltaa nopeasti, ihan hetkessä se tajusi, että haluan hänet makuulle. Joten sitä sitten tehtiin - vapautusnami, uusi hakeutuminen matolle, maahanmeno, runsaasti virtaavaa palkkaa, vapautusnami, ja homma uusiksi.
Itse kuvio meillä siis sujuu ja Tihku tarjoaa maahanmenoa matolle, mutta miten siitä saadaan rauhoittumisen väline, eli miten asia etenee, on minulle vielä epäselvää. Toistaiseksi se on meillä vielä temppu.



Hieno Tihku! Kehitystä näkyy!

Yllä puhun rauhoittumisen ongelmista, mutta samaan hengenvetoon totean, että edistystä on näkyvissä todella paljon. Ensiksikin maton nuuhkimista ei ole näillä kahdella CU-kurssin kerralla näkynyt ollenkaan. Maton nuuhkiminen kun oli toinen isoista haasteistamme talven rallytokossa.
Toinen juttu on, että tauot sujuvat ihan hurjan hienosti! Sitä piippiä ja levottomuutta, jota oli myös siellä talven rallyssa, ei ole ollut näkyvissä nyt ollenkaan - tai oikeammin, sitä on ollut hyvin vähän.

Yksi selittävä tekijä voi iän ja kypsymisen lisäksi olla se, että CU-kurssilla emme näe muita koiria, vaan työskentelemme pääosin looseissamme. Kuitenkin nuoremmalle Tihkulle olisi kierroksia nostanut jo se, että koirat on samassa tilassa. Jännityksellä odotan, että siirtyykö tämä fiksuus koirahallien välillä :D, eli onko Tihku rauhallisempi myös rallyhallissamme, joka on pienempi ja jossa muut koirat ovat välillä melkein iholla.

Eikä tässä kaikki. Ylipäätään on Tihkun olemisessa alkanut näkyä kuulolla oloa huomattavasti enemmän, lenkeillä hän oma-aloitteisesti ottaa kontaktia ja myös kulkee hihnassa rauhallisemmin, kun on ollut sellaista vetävää tyyppiä. Edelleen hänellä on hihnassa vauhtia, hänen jalkansa ovat niin ulotteiset, että käyntivauhtikin on kova vauhti. Mutta Tihkulle on tullut ymmärrys siitä, että kun ulkoillaan hihnassa, niin se on meidän yhteinen juttu, eikä hihnakaahausta. 

Olen siis tosi iloinen tästä suunnasta, harjoittelumme alkaa kantaa hedelmää ja teini-iän myrskyt ovat joko tauolla tai pahin huippu on ohitettu - en ole ihan varma kummasta on kyse :D. Jatketaan siis harjoituksia! Kultainen mammanpoika <3.

Rapsutettavaa tarjolla, päivän tarjous - vain kolme kinkun siivua!

Paimenkoirajuttuja

Todella hedelmällisiä ovat myös kurssin keskusteluosuudet. Tihkuhan on aivan toisenlainen koira kuin rauhallinen Wiimani ja olen oppinut Tihkun kanssa paljon uutta koirista ja kouluttamisesta. Olen huomannut Tihkussa erilaisia käytöksiä, joille en ole osannut laittaa nimilappua, mutta tällä kurssilla olen oppinut, että ne ovat paimenkoirille hyvin tyypillisiä - eivät aina arjessa helpottavia asioita, mutta sinänsä aivan normaaleja juttuja.

Esimerkiksi ympäristön tarkkailu. Tihku on huomattavasti kiinnostuneempi ympäristöstään kuin Wiima, ja myös palkkautuu siitä. Ympäristö ei myöskään aina helpolla yleisty, eli kiinnostus säilyy, vaikka olisimme olleet paikassa jo pitempään ja se tekee haastetta yhteistyölle, koska ympäristössä tapahtuva voi tekemisemme keskeyttää. Tämä on nimenomaan paimenkoiralle tyypillinen käytösmalli, sitä en ollut tullut ajatelleeksi. Sitä en vielä tiedä, miten tähän vaikuttaa koiran aikuistuminen, mutta oletan, että asia ainain jonkin verran tasaantuu.

Lisäksi tietynlainen nopea kiinnostuksen siirtyminen on tyypillistä paimenkoirille. En harmillisesti enää muista, mistä meillä oli kurssilla puhetta, mutta kouluttaja sanoi siinä yhteydessä lauseen, joka meni suurin piirtein näin: "Asia, joka tapahtuu palkkasanan ja palkan saamisen välillä vahvistuu. Kyllä koira jaksaa odottaa, kun sanotte palkkasanan ja vasta sitten kaivatte namin esiin namitaskusta ja annatte sen koiralle." Minä viittasin, että meillä ei kyllä oikein jaksa - eli jos sanon Jes ja sitten vasta ryhdyn kaivelemaan namia, niin Tihku luulee, ettei palkkaa tullutkaan ja ryhtyy seuraaviin hommiin. Tähän vastasi kouluttaja, että no juu, tämä on tyypillistä vilkkaille paimenkoirille ja, että hänellä itsellään on samantyyppinen nuori paimenkoira samoin haastein.

Wiimahan kyllä jaksaa odottaa namia palkkasanan jälkeen ja myös muistaa sen pitkään, jos vahingossa sen sanon :D. Uskon kyllä, että Tihkullakin tuo odottaminen kehittyy kun hän saa enemmän rutiinia oppimisesta ja siihen liittyvistä asioista. Siihen asti minun on vaan oltava todella näppäräsorminen, niin ettei palkkasanan ja palkan välinen aika veny. 

Sellaisia muistiinpanoja tämmöisestä aiheesta tällä kertaa.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Wiima rallatteli ykköspallille!

Kolmas kerta toden sanoo! Pätee näköjään rallytokokokeisiinkin! Viimeinkin natsasi ja kaikki sujui kuten pitää 😊! Mutta minäpä kerron järjestyksessä:

Taitava Wimpsahdukseni palkintopallilla


Wiiman kanssa on harrastettu rallya jo usean vuoden ajan. Aloitimme jo kun hän oli vuosikas, mutta sitten välissä on ollut taukovuosia tai -kausia. Olemme harrastaneet ns tavoitteellisesti, eli haluamme kehittyä, mutta kisaamisesta en ole ollut pätkääkään kiinnostunut. Kisaamisintoani on ehkä eniten vienyt sen vaatima aika, kisapäivä on kokonaan kisapäivä, matkoineen kaikkineen, ja minulla viikonloput ovat tärkeää rentoutumista, metsässä samoilua, toisaalta kodinhoitoakin ja sen sellaista.

Niin vaan kävi, että juuri ennen koronaa oli kisat täällä kotikylässä oman yhdistyksen järjestämänä. No, toki osallistuttiin, saatiin 90 pistettä ja tulos.
Siitä innostuneena ajattelin, että ehkä voisin nyt ainakin nuo ALO-luokan kisat kahlata läpi ekaan RT1een asti! Suunnitelmani kuitenkin kaatuivat, koska en ryhtynyt heti puuhiin, vaan ajatuksen piti muhia - ja sitten alkoi koronapandemia.

PARIT HYL-KISAT JA TUOMARIPALKINTO
Alkuvuodesta tänä vuonna sitten innostuin asiasta uudelleen ja ollaan ehditty kaksiin kisoihin ennen eilisiä kolmansia. Kahdesta alkuvuoden kisasta tuloksena hylky, eli saimme maksulliset kisatreenit :D.


Tammikuussa kisojen jälkeen 

Ekoissa kisoissa tammikuussa tuomari sanoo nähneensä, että palkkasin lähdössä ja
toisissa kisoissa pari viikkoa sitten palkkasin Wiiman niin, että radalla poistuttaessa sen takajalat olivat vielä kehässä!
Molemmista siis hylkäys - oppirahat ne on kai aina maksettava!

Jälkimmäisissä kisoissa saimme kuitenkin TP-tuomaripalkinnon, joka lämmitti mieltä ja arvostelulomakkeessa hieno teksti: "Upea yhteinen kupla kimmelsi koirakossa".

Olen edelleen sitä mieltä, että ekoissa kisoissa tuomari näki jotain väärin, koska voisin pistää pääni pantiksi, etten Wiimaa lähtökyltillä palkannut, mutta tuomari on toki aina oikeassa.
Toinen tilanne palkkaus radalta poistuessa kakkoskisoissa, siitä en kyllä vastaan intä, olen ollut huolimaton, ja Wiimalla pitkä selkä :D


KUN NATSAA NIIN NATSAA, HIENO WIIMA
Nyt sitten kolmannet kisat kahden hylyn jälkeen ja jo ajomatkalla ajattelin, että mitä hemmettiä olen tehnyt, miksi olen ilmoittanut meidät kisoihin taas uutta hylkyä hakemaan. Siis Wiimahan on taitava ja tekee kaiken aina parhaansa mukaan, itseäni minä jännitin. 

Kaikki meni kuitenkin aivan nappiin, Wiima teki täydellisen radan 100/100 pistettä! Hän oli koko ajan mukana, mahtavassa kontaktissa, kuten hän kullanmuruni aina on. 

Emme olleet ainoa koirakko täysin pistein, vaan mukana oli myös ihana käyttiscockeri, jota ihalilin jo sen ollessa radalla ja he saivat myös täydet pisteet. Osoittautui kuitenkin, että olimme radalla sekunnin (!) nopeampia, joten Wiima asetettiin ykköspallille ja cockeri kakkoselle. Pienestä oli kyllä kiinni,olisi voinut olla miten päin vain.

Ihanaa, etten tällä kertaa onnistunut sabotoimaan rataamme! Meillä on nyt siis kaksi tulosta, niin onhan se kolmaskin vielä haettava :) !




tiistai 29. maaliskuuta 2022

Wiiman terveystarkastus, check!

Tänään ei ollut Wiimalla oikein kiva päivä, vaikka saimmekin hyviä uutisia! Nimittäin Wiima kävi eläinlääkärillä (joka oli se "not kiva" juttu) vuositarkastuksessa ja sai sieltä taas oikein hyvät tulokset, joka sitten taas emäntää ilostutti kovasti. 

Onko tämä Star Warsin Yoda vai sittenkin suomenlapinkoira - 
ei voi olla ihan varma, vai voiko?

Eläinlääkärilläkäynti ei ole ihan aina ollut Wiimasta näin ikävää, mutta pari vuotta sitten Wiimalla alkoi silmäoire, joka lopulta paljastui allergiaksi, mutta ennen sitä silmää tutkittiin usein ja hartaasti, ja sen syksyn aikana Wiimalle vahvistui käsitys, että eläinlääkäriasema on vähän pelottava paikka.

Wiima on kuitenkin niin kiltti, että hän alistuu, ja antaa hoitaa ja tutkia. Tälläkin kertaa lääkäriä vähän nauratti ja liikutti, kun Wiima on niin ilmeikäs ja naamasta näkyi tarkalleen, mitä mieltä hän oli. Tutkimuksiin Wiima pystyi kun hän laittoi päänsä mamman kainaloon piiloon, siellä oli Wiiman turvapaikka <3.



Vaaleanpunaista sydänlaastaria, tottakai!


Tuloksille voi kuitenkin iloisin mielin hurrata. Sydänäänet ja verikokeet, kaikki kunnossa. Hampaisto silmämääräisesti kunnossa, hieman hammaskiveä (keväälle varattava hammaslääkäriaika, note to self). 
Wiima on syönyt Apoquel-lääkettä allergiavaivaansa, säännöllisesti päivittäin, mutta hyvin pienen annoksen ja allergiaoireet ovat siten pysyneet pois eikä lääkärikään muuta asiasta todennut kuin, että hyvältä näyttää, jatketaan samaa rataa. Varasin tämän terveystarkin tarkoituksella allergia- ja ihotautilääkärille, joka oli aiemminkin Wiiman oireita hoitanut, niin saimme sillekin asialle pätevän statuksen.

Verikokeet näyttivät tosiaan hyviä lukemia, paitsi valkosolujen määrä oli hieman ohjearvoja alhaisempi. Tämä löydös voisi periaatteessa viitata johonkin virustautiin tai sitten luuydinongelmiinkin. Valkosolujen arvo on kuitenkin ennenkin ollut alakanttiin, ja toisaalta Wiima on pirteässä kunnossa ja jaksaa hyvin, niin ehkäpä valkosolujen määrä on sitten Wiimalla yksilöllinen ominaisuus. Joka tapauksessa päätimme lääkärin kanssa noteerata löydöksen, mutta ei toimenpiteihin sen suhteen tällä hetkellä.

Ai niin, vähän hajamielinen olin lähtiessä! Unohdin rokotekortin kotiin. Hieman mietin autoon astuessani, että onko nyt tosiaan kaikki kun oli mukana vain koira, autonavaimet ja puhelin ( = maksuväline). En kuitenkaan siinä kohtaa hoksannut, että rokotukset oli tarkoitus myös uusia ja niinpä ne eivät nyt lue Wiiman rokotuskortissa. Sain niistä kuitenkin todistuksen irtopaperille ja voin myös piipahtaa lääkäriasemalla myöhemmin pyytämässä rokotuskortin päivittämistä.

Kohta vietetään Wiiman 10-vuotissynttäreitä, kivaa päästä juhlimaan niitä terveen ja pirteän muorikoiran kanssa! 



sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Tihku, pieni paimenpoika

Tihku kävi katsomassa lampaita. Viime kerrasta on jo aikaa - se oli lokakuussa, jolloin kiikutin Tihkun paimennustaipumustestiin (linkki postaukseen) ja sitä edeltävästi viime kesänä kävimme joitakin kertoja sytyttelemässä. Päätin kuitenkin lokakuussa antaa poitsun vähän kypsyä talven ajan, ja pitää taukoa.

Nyt sitten olimme puolen vuoden tauon päästä uudelleen lampailla ja mietin etukäteen, että mitenkähän Tihku tällä kertaa pärjää. Olimme Hilskan tilalla, Koirataito, ja paimennusvuoron meille piti Kaisa itse. Mukana oli myös muita lapinkoiria. 

Olimme hiekkapohjaisessa, melko isossa aitauksessa, jossa ensimmäisen kierroksen tehtävänä oli liikutella laumaa aitauksen kulmasta toiseen ja saada ne menemään tynnyrillä merkityn kulman kapeammalta puolelta. Koirat olivat kaikki eka kiekalla kiinni liinoissa.

Tihku otti fokuksen lampaisiin heti aitaukseen tultuamme. Ja se alkoi haukkua. Tihku haukkui ja haukkui, ja minä ihmettelin, että mikä sille tuli, kun noin paljon haukkua ei viime syksynä tai kesällä ollut. 
Harmittelin sitä äänenmäärää - pitäähän lapinkoiran haukkuvana paimenena ääntään käyttää - mutta, että koko ajan haukutaan, niin eihän siitä mitään tule.


Kuvia in action ei harmillisesti tullut otettua. 
Tämä on jo autosta kun suunnittelemme kotiin lähtöä.
Tarinan päätähti kuitenkin löytyy kuvasta :)


Tuon harmitteluni vuoksi, en oikein pystynyt ajattelemaan, enkä tehnyt samoja huomioita kuin kouluttajamme Kaisa oli tehnyt. Nimittäin hän sanoikin, että haukku ei tässä kohtaa ollut ollenkaan huono asia!
Toki emme halua, että koira koko ajan haukkuu, vaan vain silloin kun sillä on aihetta, mutta tässä kohtaa haukunmäärä (ja muu koiran työskentely) kertoi Kaisalle viestiä siitä, että Tihku on syttynyt paimennukselle ja oli korkeassa vietissä lampaita ajaessamme.
Lisäksi Kaisa huomautti, että haukusta huolimatta Tihku otti minulta ohjeita, se ei siis ollut mielestään itsekseen lampaille räköttämässä vaan minun "työkaverinani".

Kun koiran paimennusvietin syttyminen alkaa olla tätä luokkaa, niin sitä voi alkaa varsinaisesti kouluttaa työntekoon. Koira, joka ei vielä ole syttynyt, saattaa menettää koko kiinnostuksensa, jos esimerkiksi haukun määrää tai muita virhekäytöksiä aletaan karsimaan paimennuksesta. Koira siis kestää enemmän sääntöjä ja rajoituksia sytyttyään, kertoi Kaisa. Ja kaikki virheet edellä kerrotussa johtuvat minusta, kun koitan muistella, mitä hän oikein sanoi - se ei ehkä mennyt ihan noin, mutta sinne päin :).

Tämän kun hän sanoi, niin itsekin ryhdyin miettimään, että tosiaan, Tihku haukkui kun liikuimme, mutta kun seisoimme, se oli hiljaa. Se myös pysähtyi kun sanoin, vaikka liikkuessamme oli kovaa vetoa kohti lampaita. Mikä parasta, sellaisia viime kesänä nähtyjä päättömiä ryntäyksiä ei näkynyt nyt ollenkaan, vaan veto oli tasaista ja intensiivistä! Hurraa!

Minulle tuli heti parempi mieli ekan kierroksen jälkeen kun Kaisa avasi silmäni, ettei kierros niin hullusti mennytkään! Ehkä jopa päinvastoin. 

Sitten menimme tauolle ja muut mukana olleet koirat olivat vuorollaan aitauksessa. Aloittelijoita olimme koko poppoo, jotkut koirat näkivät lampaita nyt eka kertaa, toisilla oli muutamia kertoja takana kuten meillä. Ikäjakauma koirilla oli 8 kk - 2 vuotta, Tihku on 1 v ja 4 kk, eli siitä välistä :).

Flänkit
Toisella kierroksella harjoiteltiin flänkkejä eli lauman kiertoa. Taas mentiin aitaukseen ja nyt varusteena oli myös paimennuskeppi. Paimennuskepillä ei ole siis tarkoitus koiraa - saatika lampaita - pahoinpidellä, vaan sillä näytetään koiralle, ettei lampaiden lähestyminen ole soveliasta tietyn etäisyyden yli. Jos koira on syösymässä liian lähelle lampaita, keppi asetetaan koiran ja lampaiden väliin.

Tässä kohtaa vähän hermostuin, miten hoitaisin asian, koska minulla on toinen käsi vähän toipilas ja saatan pidellä liinaa vain terveessä kädessä. Nyt jos joutuisin vuorottelemaan paimennuskepin ja liinan kanssa, niin huonompi käteni ei kestä liinan vetoa.
Asia hoituikin niin, että Kaisa piteli itse keppiä ja minä koiraa, joten nou hätä, ja saatoimme jatkaa.

Olimme tehneet yhden kierroksen kun Kaisa sanoi, että hän luulee, että Tihkun voisi päästää irti. Varmistin vielä, että oliko hän tosiaan sitä mieltä. Toisaalta tiesin, että Tihku kunnioittaa lampaita eikä syöksy niitä näykkimään - toisaalta en ollut mitenkään varma siitä, etteikö se niitä haluaisi vähän pölläytellä, mitä en tietenkään halunnut, ja lampuri Kaisa vielä vähemmän. 

Pölläytys oli kuitenkin turha pelko! Tihku kiersi hienosti laumaa ja vieläpä kuunteli ihan mahtavan hienosti oikea- ja vasen -vihjeitäni, eli muutti suuntaa kun sanoin! Olin Tihkua katsoessani hieman sillä kuuluisalla häpnaadilla lyöty, eli todella yllättynyt hänen taidoistaan ja eritoten kuulollaolostaan! . Kerran tai kaksi Tihku oli tulossa liian lähelle laumaa, mutta otti heti vaarin Kaisan paimennuskepin nähdessään ja vetäytyi kauemmas.

Sen verran jännittävä tilanne Tihkulle oli, että hän kiersi laumaa pienen pätkän, ehkä minuutin ajan tms, sen jälkeen hänelle tuli tarve kerätä itsensä ja syöksyä haistelemaan aitauksen reunoja, josta hän taas kutsusta saapui "työntekoon" ja vähän ajan päästä taas irrotti itsensä hetkeksi etäämmälle, ja sitten taas saapui, ja niin edelleen. 

Sitä haukkua, jota kuulimme eka kierroksella, ei kuulunut tällä toka kierroksella ollenkaan. Kaipa se oli sitten sitä, kun vietti oli korkealla, mutta minä pitelin liinassa, eli jonkinlaista turhaumaa, kun Tihku eipäässyt tekemään sitä, mihin mieli veti. Toki sekin, että eka kierroksella vasta-alkajalla usein purkautuu into ylimääräisenä söhellyksenä ja toka kierroksella on sitten ajatuskin paremmin mukana. Mene ja tiedä, mutta toinen kierros se oli kuitenkin äänetön. Haukkuahan lapinkoiran pitäisi käyttää vain silloin, kun on tarvetta luoda lisäpainetta lampaan liikuttamiseksi, ei jatkuvaa haukkua. 

Hyvä Tihku! Olin sinusta ihan hurjan ylpeä! Kaikkein eniten minua liikutti ja ilostutti se, miten kuulolla Tihku oli!

Kurssille!
Sen verran innostuin näkemästäni, että ilmoittauduin neljän kerran aloittelevien koirakoiden kurssille, koska ajattelin, että nyt kun vietti on syttynyt, niin on hyvä ottaa muutamia kertoja ihan peräjälkeen, niin että homma lähtee oikeille urille ja saadaan hyvä alku!

Paimennuskeikan jälkeen kävimme Tihkun kanssa nollaamassa päätä Liedon Savijoen maisemissa. Isovanhempani asuivat tämän joen äärellä ja olen pikkutyttönä uinut joessa mummini kanssa!


lauantai 26. maaliskuuta 2022

Malttia Menoon -luennon muistiinpanoja

Osallistuin Iloinen Koira -koirakoulun luennolle nimeltään Malttia Menoon. Luentoa mainostettiin seuraavasti:

"ONKO KOIRASI VAIKEA KESKITTYÄ? TUNTUUKO, ETTÄ KOIRASI ON KIINNOSTUNEEMPI YMPÄRISTÖSTÄÄN KUIN SINUSTA? NOUSEVATKO KOIRAN KIERROKSET HETKESSÄ?

Itsehillintää ja malttamista voi kehittää monella tapaa. Impulsiivisuus on jossain määrin sisäsyntyinen ominaisuus, mutta sellaistakin koiraa voi auttaa koulutuksella. Erilaiset luopumisharjoitukset, koiran omaehtoinen toiminta, kohdetyöskentely ja siedättäminen ovat esimerkkejä tekniikoista, joiden avulla koiran ja ohjaajan yhteistyötä ja elämää voidaan sujuvoittaa. Tutuksi tulevat monenlaiset käsitteet, kuten vilkkaus, impulsiivisuus ja reaktiivisuus. Luennoitsija Liisa Tikka on käytännönläheinen luennoitsija ja kouluttaja ja luennolta saat käytännön vinkkejä arkeen."


Luento pidettiin jo helmikuussa ja kirjoitin tämän postauksen raakaversion jo silloin. Teksti voi olla hieman sekavaa, kun on kiireessä luentoa kuunnellessa kirjoitettu, vaikkakin sitten vielä uudelleen läpiluettu ja vähän myös siistitty :). Kaikki virheet ja kummallisuudet tekstissä johtuvat ylöskirjaajasta, ei luennoitsijasta. 

Luennolla ei varsinaisesti ollut minulle aivan uusia asioita, mutta välillä on hyvä palautella tuttujakin asioita mieleen. Vaikka oli pääasiassa tuttua asiaa, niin luento itsessään oli kattava ja sain tuttuihin asioihinikin hieman uutta näkökulmaa. 
Meillä siis Tihku on koira, jolla pomppaa kierrokset nollasta sataan samalla sekunnilla. Ollaan jo paljon edetty asiassa, mutta edelleen on esimerkiksi muiden koirien läsnäollessa hyvin hankala rauhoittua. Lisäksi ympäristö vie helposti Tihkun huomion.


 




Vilkkaus ja impulsiivisuus
Millainen koira on vilkas? Liian vilkas? Osittain riippuu siitä, mihin vertaa. Jos on aina ollut rauhallisia koiria ja sitten saapuukin temperamentiltaan vilkkaampi, niin koira voi vaikuttaa hyvinkin vilkkaalta, vaikka se olisikin keskimääräisen vilkas. Vilkaskin koira voi toisaalta näyttää rauhalliselta, jos sille on opetettu työkalut rauhoittua. Toisaalta jos koiraa ei ole opetettu, niin hengailu voi olla kovaakin sähläämistä, vaikka koira ei olisikaan kovin vilkas. Aktiviteettien määrä vaikuttaa koiran vilkkauteen, jos sillä ei ole riittävästi tekemistä arjessa, koira voi turhautua ja se purkautuu kiihtymyksenä.

Voi olla myös niin, että temperamentti on rauhallinen, mtta koira reagoi helposti.

Koiran temperamentilla tarkoitetaan käyttäytymisen vilkkautta ja tarkkaavaisuutta, sekä kykyä sopeutua uusiin tilanteisiin. Suurin osa sopeutumiskykyisistä koirista on vilkkaita. Vilkas koira on tarkkaavainen, vastaanottaa nopeasti ympäristön ärsykkeitä ja tottuu niihin. Erittäin vilkkaat koirat vastaanottavat suuren määrän vaikutteita ympäristöstään, jolloin ärsykekuorma kasvaa ja palautuminen hidastuu, ovat siten herkempiä ärsykkeille.

Impulsiivisuus? Yksilön kyky hallita tunnereaktioitaan ja käyttäytymistään, impulsiivisuus vähentää harkintaa. Impul koirat ovat usein aktiivisempia ja leikkisämpiä, niillä on useimmiten huonompi ongelmanratkaisukyky ja urokset useammin impulsiivisia kuin nartut. 
Usein impulsiivisuutta pidetään ikävänä piirteenä, mutta lyhytkestoisissa suorituksissa se voi olla hyväkin ominaisuus. Pitkäkestoisissa töissä, kuten hajutyöskentelyssä itsehillintä taas on tärkeää.
Impulsiivisuutta ei voi opettaa, eikä se yleisty. Impulsiivisuus luultavasti periytyy melko voimakkaasti.
Aikuisena impulsiivisuus on pysyvä ominaisuus, pentuna/teininä vielä muokkaantuu. Koiran ikääntyessä itsehillintä heikkenee fysiologisista syistä (aivojen etuotsalohkot surkastuvat, pentukoiralla ne eivät taas ole vielä kehittyneet huippuunsa).

Koirasta voi olla vaikea nopeasti päätellä, onko koira erittäin vilkas, onko se impulsiivinen vai onko koira vain huonosti koulutettu. Koiraan on tutustuttava tarkemmin, ennen kuin mitään johtopäätöksiä voidaan tehdä.


Entäpä sitten stressi?
Koiran käytöstä arvioidessa on hyvä muistaa myös koiran kokema stressi. Stressi kyllä kuuluu elämään, jokainen meistä kokee stressiä. Fyysisesti ajatellen "hyvä" stressi on toimintakyvyn varmistamista, ja siten tarpeellista. Stressiä kuitenkin myös aiheuttaa erilaiset koiran kokemat turhautumiset ja uhat, ja nämä näkyvät helposti painolastina käytöksessä. Myös leikki voi aiheuttaa stressiä, kuten pallonheitto. Kun koiran käytöstä halutaan muuttaa toiseen suuntaan on hyvä miettä, miten stressiä voisi arjesta vähentää, virikkeellistää koiraa enemmän, vaihtaa vauhdikkaat leikit naminetsintään ja nenänkäyttöön ovat hyviä vaihtoehtoja. Stressin vähentäminen arjessa on esimerkiksi usein avainasemassa ohitusten harjoittelussa. 

Stressin vähentämiseen on reseptilääkkeiden lisäksi tarjolla myös käsikauppalääkkeitä, kuten Zylkene sekä lisäksi on hyvä muistaa rasvahapot. Ihmislapsilla tehtyjen tutimusten mukaan rasvahapot (DHA ja EPA) parantavat oppimista, ja luultavimmin se on näin myös koirilla, esim kotimainen Nutrolin Senior.

Stressihormonien poistminen elimistöstä kestää n 3-8 päivää. Mikäli uusia stressihormoneja erittyy ennen edellisten poistumista, käy elimistö jatkuvasti ylikierroksilla eikä pääse palautumaan. Jos et siis voi vaikuttaa ärsykkeiden määrään, keskity palautumiseen (virikkeellistä: pureminen, lepo, liikunta, hajutyöskentely)!


Hihnakäytöksen haasteita

Yllä huoneentaulu liittyen esimerkiksi hihnakäytöksen kouluttamiseen. Helposti ajatellaan, että hihnakäytös on helppoa opettaa, mutta se on yksi vaikeimmista asioista, siis armollisuutta itselle sinne hihnanpäähän.
Jos koira on iloinen, rohkea ja aktiivinen, tarjoutuu sille ulkona mahtava huvipuisto ja ihminen näyttäytyy riippakivenä hihnan päässä. Siinä sitä on ihmisellä miettimistä, miten olla kiinnostavampi kuin puuhun säntäävä orava, tuulen lennättämä lehti, pissantuoksut lyhtypylvään juurella tai vierestä kulkeva toinen koirakko.
Lähtökohtana pitäisi kuitenkin olla, että talutin on koiraa ulkoilutettaessa turvavyö, ei ohjauspyörä (Tommy Wiren), käyttäydy siis kuin talutinta ei olisi. Mieti kriteerit, miten haluat koiran käyttäytyvän ja luo selkeät säännöt.

Jos koira on kiihtynyt jo uloslähdöstä, niin se ei ehkä lupaa hyvää rauhalliselle hihnalenkille. Tällöin on hyvä kiinnittää huomiota uloslähtöjen rutiineihin ja pyrkiä rauhoittamaan tilanne:
Uloslähdön voi esimerkiksi pilkkoa palasiin - sen sijaan, että ajattelee, että "Nyt mennään ulos", niin voikin ajatella, että "Nyt mennään eteiseen". Kun ulkoiluvarusteet on puettu, niin seuraava ajatus voikin olla "avataan ovi ja mennään terassille tai rappukäytävään" ja se onkin uloslähdön seuraava steppi. Hengataan hetki talon ulko-oven edessä terassilla tai rappukäytävässä kotioven ulkopuolella ja haetaan rauhallista mielialaa vaikkapa käsikosketuspelin tai namien syömisen avulla. 


Aarrearkku voi olla avuksi monenlaisissa tilanteissa
Koiran ajatukset voi tässä kohtaa luennoitsijan ehdotuksesta rauhoittaa "aarrearkulla". Se voi olla esimerkiksi pieni, suljettu pakasterasia, jonne on laitettu pikku herkkuja ja piilotettu pihalle kukkapurkkiin tai vastaavaan. Koiran mielestä on usein todella kiva fiilistellä etsintää ja kannen avaamista yhdessä ja se on ihan eri juttu kuin, että namit antaisi taskusta. Tämä voi olla hyvä tapa saada koiran kierroksia alas ennen kuin astutaan pihalta ulos.


Käytöksen sammuttaminen
Käytös lakkaa kun se jätetään vahvistamatta. Käytös häviää, jos se ei tuota koiralle mitään. Teoria toimii vain, jos käytös on uusi, eikä se tehoa itseään vahvistaviin käytöksiin, jotka jo itsessään ovat koiralle palkitsevia, esimerkiksi haukkuminen tai jahtaaminen.

Käytöksen sammuttaminen lisää turhautumista, stressiä, joten tämä kannattaa jättää aivan viimeiseksi keinoksi puuttua koiran käytökseen. Ennen sammumista, koiran käytös voimistuu sen yrittäessä saavuttaa haluamansa. Voi kuulostaa helpota, että koiran käytös sammuu, kun ei tee mitään eikä reagoi, mutta melko usein tämä tapa ei toimi.


Mikä koiraa ulkona kiihdyttää?
Koiraa kiihdyttää monelaiset asiat, eikä niitä ole ihmisen aina helppo havaitakaan. Koiraa voi kiihdyttää saalisärsykkeet ja riista, koiraa voi kiihdyttää toiset koirat ja ihmiset sekä muut pelottaviksikin kokemansa asiat. Lisäksi hajut ja hormoonit, eli kiihtymys ei välttämättä synny näköärsykkeestä. Myös koiran tuntema kipu voi kiihdyttää.

Jos koira on kiihtynyt, tulee tilanne rauhoittaa, ennen kuin voi edetä. Hyväksi voi käyttää perustaitoja kuten katsekontaktia, käsikosketusta tai vaikka naminetsintää.


Mitä kiihtyvälle koiralle pitäisi kouluttaa?
Luopumuskoulutuksen faktoja.
Vastaus:luopumista. Koira tavoittelee asioita, jotka ovat sen mielestä kiinnostavia. Omistajan tehtävä on opettaa koiralle, miten kiinnostavan asian voi saavuttaa. Koiralle kerrotaan, että asioita ei saavuteta haukkumalla tai rynnimällä, vaan sääntöjen mukaan, esimerkiksi katsekontaktin tai istumisen kautta.

Luopumiskäytöksen tarkoituksena on saada se yleistettyä erilaisiin arjen tilanteihin, kuten koirakohtaamisiin, oven aukaisuihin ja niin edelleen. Luopuminen on itsehillintää. Itsehillintä lähtee kuitenkin koiran omasta aloitteesta tarjota rauhallisuutta ja malttia tilanteissa ja luopumisharjoittelussa, käytämme erilaisia vihjeitä, kuten istu, odota ja niin edelleen. Tarkoitus on kuitenkin viedä taitoa siihen suuntaan, että vihjeiden noudattamiseen perustuva luopumiskäytös yleistyisi koiran itse tarjoilemaksi itsehillinnäksi eri tilanteissa.

Luopumisharjoittelun palkkana kannattaa käyttää, ja ne usein automaattisesti ovatkin, toiminnallisia palkkoja. Esimerkiksi kun koira istuu rauhallisesti oven edessä, niin ovi avataan ja koira pääsee ulos. Tai jos koira malttaa olla hetken haukkumatta ja riehumatta, niin se päästetään palkinnoksi koirakaverin luo. 

Omaehtoisen luopumisen harjoittelu sujuu ns. Premackin periaatteen mukaisesti "vähemmän todennäköinen käytös voimistuu kun sitä seuraa todennäköinen käytös", kun koira ensin esimerkiksi ottaa katsekontaktin ja vasta sitten pääsee haistelemaan lyhtytolppaa.


Viretilan säätely
Luopumisen tueksi on hyvä harjoitella myös viretilan säätelyä. Viretilaa voi harjoitella esimerkiksi leikin avulla: leikitään hetki, sitten leikki lopetetaan. Leikki aloitetaan uudelleen vasta kun koira on rauhallinen ja tarjoaa jotain rauhallista käytöstä, kuten vaikka maahanmenoa tai istumista.

Jos on nopeasti kiihtyvä koira niin leikki voi kerralaan jäädä ihan muutamaan sekuntiinkin, jottei vire nouse liian korkeaksi, josta on vaikea sitten rauhoittua. 


LAT - "rauhallisesti katsominen"
Siedättämisen kaltainen tekniikka, joka sopii käytettäväksi lähes kaikkien ärsykkeiden kohdalla, joihin koira suhtautuu innostuneesti, epäillen tai jännittäen, ja joiden kohtaamiseen haluaisit antaa koiralle työkaluja suhtautua rennommin. 

Aluksi koiraa palkataan kun se katsoo ärsykettä. 
Seuraavaksi odotetaan, että koira katsoo ärsykettä, mutta sitten luopuu siitä ja katsoo esimerkiksi omistajaan. 
Tavoitteena on, että ärsykkeestä muodostuu vihje toiminnalle (ns auto-switch).

Oma kommentti: Lisään tähän osioon vielä oman kokemukseni, jota ei luennolla oikeastaan läpikäyty, muuta kuin sivulauseessa, että LAT-harjoittelussa kannattaa myös liittää vihjesana, kuten "missä koira?", vaikka se ei ole välttämätöntä, mutta näin pystyt myös informoimaan koiraa lähestyvästä ärsykkeestä. Koiran on helpompi suhtautua rauhallisesti ärsykkeeseen, jos tilanteeseen voi varautua.


Kontaktin sheippaaminen
Jännittävässä tilanteessa, esimerkiksi treenihallilla, jos koira on niin jännittynyt, ettei se pysty ottamaan edes kontaktia, voi koittaa up&down -metodia:

Up & down -  harjoitus, jossa koira saa vahvisteen vaikkei katso edes omistajaan. 

Laitetaan tai heitetään nami maahan. Koira syö sen ja sen pää alkaa nousta. Merkataan se hetki kun pää nousee ja palkataan koira uudelleen maahan. Ja taas merkitään pään nouseminen. Ja niin edelleen.

Tarkoitus on, että päästään palkkaamaan koiraa tiheään tahtiin ja pikku hiljaa sheippaamalla käytöstä "nostetaan" päätä ylemmäs ja ylemmäs ohjaajan kasvojen suuntaan niin, että koira pikkuhiljaa alkaisi tarjota myös katsekontaktia. 

Oma kommentti: olen käyttänyt jonkin verran up&downia, oikeastaan tietämättä, että se on "metodi". Olen kuitenkin aina odottanut katsekontaktia. Tämä luennolla tarjottu ajatus sheippaamisesta oli mielestäni hyvä ja laajensi harjoitusta.

Treenikupla
Tee koiralle selväksi, koska treenataan ja koska ollaan tauolla. Jos koira ei kestä tauolla ns tyhjän päällä oloa, ratkaise asia toisin. Mitä "hätäisempi" koira, sitä lyhemmät treenit ja sitä enemmän taukoja - toki tauotkin tällöin lyhyitä. Älä unohda taukoja kotiharjoittelussakaan. 

- omalle tietylle paikalle meneminen, kuten oma matto
- portin takana odottaminen
- kytkettynä odottaminen
- autossa/häkissä odottaminen
- oman vuoron odottaminen (monikoiraperheissä)

Taukojen ratkaisuksi, jos koiralla on vaikea "vain odottaa", luennolla tarjottiin erilaisia pitkäkestoisia syötäviä, kuten luita, kongeja, namimattoja ja nuolemisalustoja. Ja vielä kommenttina, että kongi saattaa vaatia hieman enemmän keskittymistä, joten vaikeassa tilanteessa esimerkiksi nuolemisalusta olisi koiralle varmasti helpompi.

Oma kommentti ja kokemus tähänkin kohtaan: Tihkulle on treenitauot vaikeita. Meillä on ollut treeneissä mukana helposti syötäviä kevytluita, joskaan ne eivät ole olleet oikein menestys, muuta kuin hetkellisesti - Tihkun kiinnostus ei riitä niiden pureskeluun kiihtyneenä.
Paremmin ovat toimineet kuivatut kivipiirat ja kuivatut broilerin sydämet, jotka rapisevat purtaessa ja hampailla on vastusta.

Purressa koiralla vapautuu endorfiineja ja huomaan niiden laskevan Tihkun kierroksia, joskaan lepomoodiin nekään eivät Tihkua saa, jos on muita koiria paikalla, eli vielä on töitä rauhoittumisessa muiden koirien läheisyydessä. 

***

Tällaiset muistinpanot ehdin parin tunnin luennosta tehdä. Murto-osaha tämä on, mutta sain sentään aika monta osiota katettua :), ja siinä ne nyt pysyvät muistissa.  




perjantai 25. maaliskuuta 2022

Kevät käden varjossa

Kevät on ollut vähän erilainen tänä vuonna, kun olin rannekanavaoperaatiossa helmikuussa. Sen jälkeen on vasen käsi ollut enemmän tai vähemmän pois pelistä. Ensin se oli kaksi viikkoa siteissä, jonka jälkeen siteet poistettiin, mutta käsi oli edelleen jäykkä ja kömpelö.

Koiran pidon kannalta se on tarkoittanut, että olen sieltä helmikuusta asti ulkoiluttanut koiran kerrallaan, lukuunottamatta pieniä aamupissilenkkejä, joille olen uskaltautunut ottamaan molemmat. Välillä on siis askelmittarissa hurjia lukemia, mutta onneksi isäntä lähtee usein seuraksi, niin saamme molemmat koirat liikutettua samalla kertaa!


Myös harrastuspuuhat on olleet tauolla, koska useimmiten niissä tarvitsee kahta kättä, etenkin Tihkun kanssa. Tästä harrastustauosta on kyllä pari hauskaa poikkeamaa, joista kirjoittelen sitten omat postauksensa!

Harrastustauko minua on vähän harmittanut ja ylipäätään se, että lenkilläkin olen käden vuoksi hieman hidas palkkauksessa ja esimerkiksi lelupalkkaa en pääosin voi käyttää, vähän lelusta riippuen. 
Tihku kun on nyt juuri siinä oikeassa iässä, kun asioita olisi harjoiteltava ja myös oppiminen on tässä kohtaa sujuvampaa.

Toisaalta se, että olen ollut pakotettu ulkoiluttamaan yhden koiran kerrallaan, on tuonut mulle paljon kahdenkeskistä aikaa Tihkun kanssa - enemmän, kuin mitä käsi terveenä olisi ehkä ollut. 
Tuntuu siltä, että ollaankin menty eteenpäin monissa asioissa yllä kerrotuista huolistani huolimatta ja iso osa ansiosta liittyy varmasti näihin päivittäisiin kahdenkeskisiin hetkiimme.

Lisäksi, nyt olenkin sitten jo varannut meille vähän ohjelmaa tuleviksi viikoiksi, eli vähitelleen palataan myös harrastuksiin, kun käden kunto tässä kuitenkin kohenee.


Kun jäin sairauslomalle - ensin kokonaan ja sitten kahden viikon jälkeen osittaiselle sairauspäivärahalle - ajattelin, että pystyisin kotona treenaamaan kun aikanikin lisääntyi, ja päätin ryhdistäytyä siinä.

Aluksi teinkin koirille päivittäisiä harjoituksia, kuten hajuetsintää ja tasapainoilua ja mitä milloinkin, mutta jotenkin tylsistyin tämän käteni kanssa ja vaivuin johonkin ihme väsymykseen ja saamattomuuteen, joten nyt on tosiaan ollut taukoa niin ohjatuista harrastuksista kuin valitettavasti melkolailla myös kotipuuhailuista.

Käveltyä on kuitenkin tosiaan tullut paljon - nastakengillä, koska on ollut liukasta ja kaatuminen ei ole ollut käden vuoksi vaihtoehto. Toisaalta ulkona ollessa sitä tulee kuitenkin teetettyä koirille pieniä tehtäviäkin ja vahvistettua oikeita käytöksiä ja sellaista, joten ihan pellossa eivät Wiima ja Tihku ole sairauslomani aikana olleet.



Tänään on leikkauksesta kulunut 7 viikkoa, eikä käsi ole vieläkään kunnossa. Kävin katsomassa toimintaterapeuttia viime viikolla ja sain kuulla minulla olevan sellainen ominaisuus, että arpikudosta muodostuu enemmän kuin olisi tarvis. Itse arpi on kyllä siisti, mutta ihon alla on ylimääräistä kudosta, joka estää hieman nesteiden kierron kädessä, eli käsi on hieman turvonnut sekä se on kömpelö ja kiristää, välillä myös särkee, jomottelee.
Taikasana on siis jumppaa, jumppaa ja jumppaa. Ja huomenna tilaan ajan fysioterapiaan saamaan lisää ohjeita ja mahdollisesti jotain hoitoa.

Onneksi kyseessä on vasen käsi ja valmiiksi jännitän, miten onkaan sitten kun on oikean käden operaation vuoro, sillä se on tarkoitus myös leikata. Tällä kokemuksella olen kuitenkin päättänyt, että oikean käden operaation kanssa en kiirehdi, vasen käsi on oltava täysin kunnossa, ennen kuin oikeaan kosketaan.

Sellaista. Onneksi suunta on oikea ja käsi varmasti tokenee pikkuhiljaa. Kevät tulee ja koirapuuhatkin käynnistyvät.